Miten saan tietää kenen kanssa mieheni petti?
Niin, mies kertoi omatoimisesti minulle, että on pettänyt minua työmatkalla ulkomailla (ei siis Suomessa). Hän anelee anteeksi ja pyytää että en ota eroa, muka rakastaa ja lastenkin vuoksi. Olen aiva rikki :(
Kysyin mieheltä kuka se oli ja mies väitti että tuntematon henkilö. En tiedä mitä uskoa. Mieheni on sellainen ujohko nörtti-insinööri ja siksi tuntuu jotenkin niin vieraalta että hän pettäisi 15 vuoden avioliiton jälkeen jonkun täysin tuntemattoman kanssa?! Siis että tapaisi baarissa jonkun, juttelisi jonkun kanssa peri tuntia ja sitten lähtisi panolle?! Hän ei Suomessa edes käy koskaan missään baareissa, viimeksi käynyt varmaan 10 vuotta sitten.
Olen aiva sekaisin :( Mies sanoi ennen matkalle lähtöä, että sinne tulee mukaan henkilö x ja henkilö y jotka molemmat oli miehiä. Toki nyt en voi tietää oliko siellä muitakin työkavereita ja naistyökavereita? Paikka jossa mies oli matkalla on hieman harvinaisempi kuin peruskohteet (Tukholma, Lontool jne) eli tuntuu myös aika epätodennääköiseltä, että olisi törmännyt siellä johonkin suomalaiseen tuttuun?! Mies ei suostu sanomaan tosiaan muuta kuin että kysessä oli tuntematon henkilö. En itse asiassa tiedä olisi se mies vai nainen (ei kyllä ole ollut bi- piirteitä havaittavissa koskaan), enkä tiedä minkä maalainenkaan henkilö. Mies kävi kyllä sukupuolitautitesteissäkin...
Sanoin miehelle, että kuinka voin koskaan tietää onko hänellä nyt aviottomia lapsia siitettynä johonkin muualle. Mies vastasi, että EI OLE. Kysyin, että mistä tiedät, jos tuo henkilö oli tuntematon? Ei vastausta tähän mieheltä.
Jotenkin ehkä vielä selviän tästä jos kyseessä oli oikeasti vaan joku tuntematon, ulkomaalainen parin tunnin baarituttavuus, johon ei enää pitä yhteyttä. Tyhmää toki tuhota yksi avioliitto sellaisella... Mutta jos kyseessä onkin miehen työkaveri niin silloinhan he ovat edelleen koko ajan ainakin näköetäisyydellä...Ja se olisi liikaa minulle.
Päässäni kiehuu ja pyörii ja mietin myös voiko olla, että mies sanoo henkilön olleen tuntematon sen vuoksi että yrittää suojella naista minun mahdolliselta yhteydenotolta (en sitä tekisi vaan ottaisin nyt sen avioeron)? Tai jos mies ajattelee, että minun on helpompi selvitä ja meidän avioliiton on helpompi selvitä jos henkilö jää minulle kasvottomaksi. Tulen kohta hulluksi!
En pääse miehen sähköpostiin käsiksi, koska en tiedä salasanaa. Puhelimen koodin tiedän, mutta se on aina miehen ulottuvilla joten ei onnistu sekään. Miehen Facea olen kurkkinut (en ole miehen kaveri siellä), kavareina miehellä on siellä miehiä ja naisia noin 100 kpl, ne ovat vanhoja koulu- ja opiskelukavereita, työkavereita, lastemme kavereiden vanhempia. Eli siellä ei sinällään ole mitään outoa random- tyyppiä ilmestynyt kaveriksi.
Kertokaapa te näkemyksiänne !
Kommentit (136)
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:26"]
Jos mies on sanonut, että henkilö oli tuntematon, niin miten hän voisi kertoa tästä henkilöstä yhtään enempää? Mitä totuutta sieltä nyt enää voisi edes puristaa esiin? Onko tässä nyt vain päätetty, että kyseessä on pakosti työkaveri ja mies ei nyt vain kerro sitä?
Onko miehesi ollut kenenkään muun kanssa ennen sinua? Jos on, niin voihan siinäkin tapauksessa miehesi siittämiä lapsia olla maailmalla. Eihän tuo liity yhtään mihinkään. Enkä yhtään ihmettele, jos miehesi ei tuohon mitään vastannut. Mitä siihen voisi vastata?
[/quote]Ja tähän vielä jatkan, että sinä et voi todennäköisesti saada tietoosi asioita, joita mieskään ei tiedä. Jos hän ei tiedä tästä naisesta mitään tai aviottomista lapsista, niin miten hän voisi niistä sinulle kertoa.
Mitä tuskaa tieto helpottaisi ??
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:27"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:48"]Olipa se työkaveri tai tuntematon. Ei sillä ole mitään väliä. Sillä vain on väliä mitä teet jatkossa, voitko unohtaa koskaan. Tai sanoisinko että kun et pysty koskaan unohtamaan, vain hyväksymään että näin kävi. Jos aiot jatkaa yhteiseloa miehesi rinnalla. Ero voi olla lopulta ainut ratkaisu. Petti sinua. Voitko koskaan enää kunnioittaa miestäsi. Kunnioittiko miehesi sinua kun teki niin. Kukaan ei vahingossa petä. [/quote] Jos ap ei voi antaa anteeksi pettämistä olipa olosuhteet mitkä hyvänsä, eli ei pidä satunnaisuutta, ainutkertaisuutta yms lieventävinä asianhaaroina, niin silloin ei kannata asiaa selvittää enempää. Edessä on ero. Jos ap harkitsee anteeksi antamista, niin minun mielestäni miehen on selvitettävä mitä tapahtui. On siinä eroa onko päivittäin töissä tapaama nainen vai maksullinen nainen ulkomailla tai jotain muuta. Vahinkoja sattuu mutta aikalailla eri jos on jo puoliksi suunniteltu tai haaveiltu.
[/quote]Miten sitä selvittää, jos toinen ei usko, vaan on päättänyt, kuinka asia on?
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:15"]
Kysy niiltä työkavereilta?
[/quote]
sanoin miehelle, että kysyn niiltä työkavereilta. Mies sanoi että " ei ne sitä nähneet ja tiedä tästä asiasta". Täh? Mistä se sen naisen (?) bongasi, eikö työkaverit käy työmatkalla yhdessä baareissa? Ja sieltä ehkä olisi bongannut?
--ap
[/quote]
Alkaa tosiaan kuulostaa maksulliselta.
En jaksa lukea kaikkia vastauksia. Osan luin ja niihin liittyen: jos käyt urkkimassa miehen facea, hän kyllä huomaa sen mm. siitä että face ehdottaa sinua hänen kaverikseen sitten. Kannattaa tehdä joku ihan feikkiprofiili, jos se enää nykyään onnistuu?
Itseäni kiinnosti tuo, että sinulle ei ole miehen sähköpostin salasanaa. En voisi kuuna päivänä kuvitella itse edes haluavani kenenkään s-postin salasanaa! Jotain rajaa nyt sentään ja jos murtautuminen toisen s-postiin on sitä paitsi rikos!
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:26"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:15"]
Kysy niiltä työkavereilta?
[/quote]
sanoin miehelle, että kysyn niiltä työkavereilta. Mies sanoi että " ei ne sitä nähneet ja tiedä tästä asiasta". Täh? Mistä se sen naisen (?) bongasi, eikö työkaverit käy työmatkalla yhdessä baareissa? Ja sieltä ehkä olisi bongannut?
--ap
[/quote]
No siis soita niille työkavereille ja kysy silti, mitä väliä mitä mies sanoo ku ei tunnu osaavan kaikkea kertoa!
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:31"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:15"]
Kysy niiltä työkavereilta?
[/quote]
sanoin miehelle, että kysyn niiltä työkavereilta. Mies sanoi että " ei ne sitä nähneet ja tiedä tästä asiasta". Täh? Mistä se sen naisen (?) bongasi, eikö työkaverit käy työmatkalla yhdessä baareissa? Ja sieltä ehkä olisi bongannut?
--ap
[/quote]
Alkaa tosiaan kuulostaa maksulliselta.
[/quote]
Mistä hän olisi yhtäkkiä sellaisen maksullisen bongannut? Tyrkyttää ne itseään avoimesti esimerkiksi hotellin aulabaarissa? Mies ei katsele edes mitään pornofilmejä niin tuntuu oudolta, että lähtisi maksullisen matkaan.
-ap
Kysy mieheltä työkaverit joiden kanssa oli työmatkalla. Sen jälkeen sanot että soitat ko. henkilöille mutta sitä ennen haluat kuulla totuuden. Kiristä ja uhkaa, kyllä avautuu. Jos ei niin heitä pihalle tavaroineen. Ei kenenkään pidä tuollaista pettämistä katsoa läpi sormien.
En ymmärrä joitain ihmisiä, kuten AP:ta... Mies on pettänyt, piste. Oli se sitten joku tuntematon, huora, työkaveri tai vaikka naapurin Seija mummo. Pettäminen on joka tapauksessa tapahtunut. Miten voit antaa tuollaisen anteeksi? Miksi mietit ja pähkäilet, että kuka se oikein on, kenen kanssa petti, miksi et jo ole pakkaamassa kamppeitas ja häivy pois?
Mulle riittäisi jo se, että mies on myöntänyt pettämisensä. Ei mun tartte välttämättä edes tietää, kenen kanssa petti. Pettäminen on suoritettu, se on jo riittävä syy eroamiseen.
Jos pystyy pettämään kerran, pystyy sen tekemään toisenkin kerran. Harvalla se jää yhteen kertaan, erittäin harvalla.
Säälin sua AP. Mies vetää sua ku pässiä narussa. Luulee olevansa itse joku vitun uhri. Täysin moraaliton ihminen. Oli sentään selkärankaa tunnustaa pettämisensä, mutta se ei tee itse pettämisestä yhtään vähäpätöisempää.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:47"]
Jos itki oikeasti niin kyllä se todnäk katuu syvästi ja todellakin haluaa jatkaa kanssanne. Oli todennäköisesti joku paikallinen nainen tai muu ko.hotellissa yöpyvä työmatkalainen. Nyt sinulla on mahdollisuus pistää mies hyvittämään tekonsa (itse ainakin keksisin muutaman asian mitkä suorittamalla tietoisesti sanoisin ukolle että paree tehdä ja olla napisematta jos todella tarkoittaa katuvansa - opetattehan lapsiakin että tulee arestia tai muita seuraamuksia, miksi tuollainen tltöily olisi mikään poikkeus) ja ukko saisi kyllä todellakin käyttäytyä pari kk niin mieliksi ettei poikkisanaa kuuluisi. Lisäksi pistäisin ukon vannomaan ja kertoisin että jos erehtyy vielä moiseen toistamiseen niin seuraavana aamuna laitan eropaperit postiin ja teen kaikkeni että ukko maksaa ja kalliisti erossa eikä se nää lapsia enää (uhkaisin ihan suoraan). Että antaa olla todellakin viimeinen kerta.
[/quote]Huh huh, tällainen lapsia erossa lyömäaseena käyttävä ihminen saa pelkkiä yläpeukkuja. Oletteko te naiset edes ihmisiä? Miksi taas tässä ketjussa on tuo mies tuomiottu suohon, kun aamulla olleisiin naisten pettämisketjuihin oli peukutettu ylöspäin, ymmärretty ja kehoitettiin vaan jatkamaan ihan normaalisti kertomatta ukolle. ja sitten kaikenlaisia selityksiä pettämiselle peukutettiin ja tuomitsevat kommentit alapeukutettiin 90%. Nyt kun mies on pettäjänä ja vielä kertoi omatoimisesti ja selvästi katuu, niin peukut on kuitenkin aivan toisin päin kuin ylimielisen naispettäjän jutussa.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:30"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:27"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:48"]Olipa se työkaveri tai tuntematon. Ei sillä ole mitään väliä. Sillä vain on väliä mitä teet jatkossa, voitko unohtaa koskaan. Tai sanoisinko että kun et pysty koskaan unohtamaan, vain hyväksymään että näin kävi. Jos aiot jatkaa yhteiseloa miehesi rinnalla. Ero voi olla lopulta ainut ratkaisu. Petti sinua. Voitko koskaan enää kunnioittaa miestäsi. Kunnioittiko miehesi sinua kun teki niin. Kukaan ei vahingossa petä. [/quote] Jos ap ei voi antaa anteeksi pettämistä olipa olosuhteet mitkä hyvänsä, eli ei pidä satunnaisuutta, ainutkertaisuutta yms lieventävinä asianhaaroina, niin silloin ei kannata asiaa selvittää enempää. Edessä on ero. Jos ap harkitsee anteeksi antamista, niin minun mielestäni miehen on selvitettävä mitä tapahtui. On siinä eroa onko päivittäin töissä tapaama nainen vai maksullinen nainen ulkomailla tai jotain muuta. Vahinkoja sattuu mutta aikalailla eri jos on jo puoliksi suunniteltu tai haaveiltu.
[/quote]Miten sitä selvittää, jos toinen ei usko, vaan on päättänyt, kuinka asia on?
[/quote]
Ap:n mieshän ei ole suostunut kertomaan mitään. Kyllä toisesta voi hyvinkin nähdä puhuuko totta vai ei. Ellei nyt ole joku patologinen valehtelija.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:22"]Oot huono sängyssä.
[/quote]
Niin, tämänkin takia asia on selvitettävä kunnolla, onko miehellä jotakin tyytymättömyyden aihetta vai kävikö vaan niin että tilaisuus teki varkaan.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:26"]Jos mies on sanonut, että henkilö oli tuntematon, niin miten hän voisi kertoa tästä henkilöstä yhtään enempää? Mitä totuutta sieltä nyt enää voisi edes puristaa esiin? Onko tässä nyt vain päätetty, että kyseessä on pakosti työkaveri ja mies ei nyt vain kerro sitä?
Onko miehesi ollut kenenkään muun kanssa ennen sinua? Jos on, niin voihan siinäkin tapauksessa miehesi siittämiä lapsia olla maailmalla. Eihän tuo liity yhtään mihinkään. Enkä yhtään ihmettele, jos miehesi ei tuohon mitään vastannut. Mitä siihen voisi vastata?
[/quote]
Vaikka olisi tuntematon voi silti kertoa missä tapasi ja minkä näköinen. Ei kai muistikuva kokonaan ole lähtenyt :D
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:07"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:00"]
No jos se oli "insinöörityttö avokonttorin toisesta nurkasta" niin kyllä siinä on jo ennakkoon ollut jotain toisen katselemista ja ehkä jotain ihastumisen tunteitakin jonkin aikaa työpäivien aikana. Eli tunteita mukana. Ja ajatus siitä, että mies joka päivä menisi tuo petturikaverinsa kanssa töihin, istuvat siellä kahvitauolla joka päivä, tekevät yhdessä töitä on raastava ja sellainen asia mitä en kestäisi vaan haluaisin heti avioeron. Kyllähän he varmaan keksisivät taas hässiä jossain matkalla...
[/quote]
Nyt tiedän miten reagoida tällaiseen. Eli joku tuntematon maksullinen ulkomailla, pohjat houkutteli ja maksoi, käytettiin kortsua, vähän hämärät muistikuvat ja en saanut orkkuja ison kännin vuoksi. Kiitos.
t. inssimies
[/quote]
Kyllä sinä voit jatkaa ihan tutulla tyylilläsi.
Menet huoriin jokaisella työmatkallasi ihan niin kuin aina. Ennen huoran luo menoa soitat vaimollesi puhelun ja kerrot että on ikävä.
Huolehdit ettei jää mitään jälkiä ja jätät sen verran puhtia pusseihin että pystyt panna vaimoasi kun kotiudut.
Tuot vielä jonkun pikku tuliaisen.
Homma hoidossa niin kuin aina.
Tuli vaan mieleeni sellainenkin vaihtoehto, että työkaverit ovat myös olleet vieraissa eikä mies sen tähden halua kertoa enempää. Ei halua käräyttää kavereita.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:44"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:31"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:15"]
Kysy niiltä työkavereilta?
[/quote]
sanoin miehelle, että kysyn niiltä työkavereilta. Mies sanoi että " ei ne sitä nähneet ja tiedä tästä asiasta". Täh? Mistä se sen naisen (?) bongasi, eikö työkaverit käy työmatkalla yhdessä baareissa? Ja sieltä ehkä olisi bongannut?
--ap
[/quote]
Alkaa tosiaan kuulostaa maksulliselta.
[/quote]
Mistä hän olisi yhtäkkiä sellaisen maksullisen bongannut? Tyrkyttää ne itseään avoimesti esimerkiksi hotellin aulabaarissa? Mies ei katsele edes mitään pornofilmejä niin tuntuu oudolta, että lähtisi maksullisen matkaan.
-ap
[/quote]
Sinulla saattaa nyt olla vähän naiivi kuva miehestäsi.
Monessa Keski-Euroopan kaupungissa minäkin osaisin hakeutua alueille joissa näitä maksullisia on. Ei taatusti ole mikään ongelma.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:48"]Olipa se työkaveri tai tuntematon. Ei sillä ole mitään väliä. Sillä vain on väliä mitä teet jatkossa, voitko unohtaa koskaan. Tai sanoisinko että kun et pysty koskaan unohtamaan, vain hyväksymään että näin kävi. Jos aiot jatkaa yhteiseloa miehesi rinnalla. Ero voi olla lopulta ainut ratkaisu. Petti sinua. Voitko koskaan enää kunnioittaa miestäsi. Kunnioittiko miehesi sinua kun teki niin. Kukaan ei vahingossa petä.
[/quote]
Jos ap ei voi antaa anteeksi pettämistä olipa olosuhteet mitkä hyvänsä, eli ei pidä satunnaisuutta, ainutkertaisuutta yms lieventävinä asianhaaroina, niin silloin ei kannata asiaa selvittää enempää. Edessä on ero.
Jos ap harkitsee anteeksi antamista, niin minun mielestäni miehen on selvitettävä mitä tapahtui.
On siinä eroa onko päivittäin töissä tapaama nainen vai maksullinen nainen ulkomailla tai jotain muuta.
Vahinkoja sattuu mutta aikalailla eri jos on jo puoliksi suunniteltu tai haaveiltu.