Miten saan tietää kenen kanssa mieheni petti?
Niin, mies kertoi omatoimisesti minulle, että on pettänyt minua työmatkalla ulkomailla (ei siis Suomessa). Hän anelee anteeksi ja pyytää että en ota eroa, muka rakastaa ja lastenkin vuoksi. Olen aiva rikki :(
Kysyin mieheltä kuka se oli ja mies väitti että tuntematon henkilö. En tiedä mitä uskoa. Mieheni on sellainen ujohko nörtti-insinööri ja siksi tuntuu jotenkin niin vieraalta että hän pettäisi 15 vuoden avioliiton jälkeen jonkun täysin tuntemattoman kanssa?! Siis että tapaisi baarissa jonkun, juttelisi jonkun kanssa peri tuntia ja sitten lähtisi panolle?! Hän ei Suomessa edes käy koskaan missään baareissa, viimeksi käynyt varmaan 10 vuotta sitten.
Olen aiva sekaisin :( Mies sanoi ennen matkalle lähtöä, että sinne tulee mukaan henkilö x ja henkilö y jotka molemmat oli miehiä. Toki nyt en voi tietää oliko siellä muitakin työkavereita ja naistyökavereita? Paikka jossa mies oli matkalla on hieman harvinaisempi kuin peruskohteet (Tukholma, Lontool jne) eli tuntuu myös aika epätodennääköiseltä, että olisi törmännyt siellä johonkin suomalaiseen tuttuun?! Mies ei suostu sanomaan tosiaan muuta kuin että kysessä oli tuntematon henkilö. En itse asiassa tiedä olisi se mies vai nainen (ei kyllä ole ollut bi- piirteitä havaittavissa koskaan), enkä tiedä minkä maalainenkaan henkilö. Mies kävi kyllä sukupuolitautitesteissäkin...
Sanoin miehelle, että kuinka voin koskaan tietää onko hänellä nyt aviottomia lapsia siitettynä johonkin muualle. Mies vastasi, että EI OLE. Kysyin, että mistä tiedät, jos tuo henkilö oli tuntematon? Ei vastausta tähän mieheltä.
Jotenkin ehkä vielä selviän tästä jos kyseessä oli oikeasti vaan joku tuntematon, ulkomaalainen parin tunnin baarituttavuus, johon ei enää pitä yhteyttä. Tyhmää toki tuhota yksi avioliitto sellaisella... Mutta jos kyseessä onkin miehen työkaveri niin silloinhan he ovat edelleen koko ajan ainakin näköetäisyydellä...Ja se olisi liikaa minulle.
Päässäni kiehuu ja pyörii ja mietin myös voiko olla, että mies sanoo henkilön olleen tuntematon sen vuoksi että yrittää suojella naista minun mahdolliselta yhteydenotolta (en sitä tekisi vaan ottaisin nyt sen avioeron)? Tai jos mies ajattelee, että minun on helpompi selvitä ja meidän avioliiton on helpompi selvitä jos henkilö jää minulle kasvottomaksi. Tulen kohta hulluksi!
En pääse miehen sähköpostiin käsiksi, koska en tiedä salasanaa. Puhelimen koodin tiedän, mutta se on aina miehen ulottuvilla joten ei onnistu sekään. Miehen Facea olen kurkkinut (en ole miehen kaveri siellä), kavareina miehellä on siellä miehiä ja naisia noin 100 kpl, ne ovat vanhoja koulu- ja opiskelukavereita, työkavereita, lastemme kavereiden vanhempia. Eli siellä ei sinällään ole mitään outoa random- tyyppiä ilmestynyt kaveriksi.
Kertokaapa te näkemyksiänne !
Kommentit (136)
Oisko polokassu jotakin ilotyttöö?Ja pelkäis tautia nii siks pakko tunnustaa.
Itse puristaisin tiedon keinolla millä hyvänsä.
Jos päätät antaa anteeksi ei ole väliä kuka se oli. Silloin sinun pitää unohtaa asia
Ei kai miehesi sentään kännynsä kanssa nuku t käy saunassa? Jossain vaiheessa "kadotat" miehesi kännyn johonkin niin että kun hän lähtee vaikkapa töihin niin ei löydä sitä, silloin sulla jää aikaa tutkia se perinpohjin.
Kiinnostaa, miksi miehesi kertoi? Aavistitko jotain vai hänkö vain alkoi kertoa, että muuten petin sinua työmatkalla?
Olisiko mahdollista että hän pelkää että kuulet sen jostain muualta jolloin nainen olisi kuitenkin suomalainen työkaveri?
Entä maksullinen, olisi mennyt toisten mukana ja nyt katuu?
Miksi tunnusti? Jos pelkästään omantunnontuskien vuoksi niin kai hän voi kertoa kaikki sitten.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:20"]
Ei kai miehesi sentään kännynsä kanssa nuku t käy saunassa? Jossain vaiheessa "kadotat" miehesi kännyn johonkin niin että kun hän lähtee vaikkapa töihin niin ei löydä sitä, silloin sulla jää aikaa tutkia se perinpohjin.
[/quote]
Puhelin on öisin miehen yöpöydällä ja yöpöytä on tietenkin miehen vieressä. Puhelin on mukana töissä, koska se on työsuhdepuhelin. Saunassa käydään yhtä aikaa eli puhelin on silloin jossain pöydällä, mutta molemmat tai koko perhe ollaan yhtä aikaa saunassa. Puhelin on usein vessassa mukana, mutta ei aina. Ja yleensä vessareissut nyt on sen verran nopeita, että siinä ajassa ei paljon puhelinta ehdi tutkia. Mottitilanne. Tosin jos kysessä oli tuntematon henkilö niin tuskin ovat enää yhteyksissä?
-ap
Pettämisestä pitää tehdä ilmoitus www.pettajarekisteri.fi sivustolle ja tiedot on sieltä kenen tahansa luettavissa.
Miksi toi nyt on niin paha juttu? Kannattaako miettiä myös miksi päätyi ns. pettämään..
Sori vaan mutta en ymmärrä..
Tilaa miehen virkatodistus, siitä näkyy tunnustettujen lasten määrä.
Miksi mies kertoisi jos se olisi joku tuttu ja voisi ehkä tavata vielä?
Jos miehellä olisi suhde työkaverin kanssa, tuskin olisi kertonut pettämisestä. Veikkaan, että kyseessä oli paikallinen nainen. Monessa maassa suomalaiset nörtin näköiset miehet ovat kovinkin haluttuja, joten hyvin voi olla, että reipasotteinen paikallinen on ollut aloitteen tekijänä. Nainen on voinut myös olla prostituoitu, jopa niin, että mies on kokemattomana tajunnut asian vasta jälkikäteen, ja siksi häpeilee kertoa tapahtuneen yksityiskohtia.
Luottamuksen palauttamiseksi olisi syytä kertoa koko stoori.
Anteeksiannon edellytys olisi mielestäni se että saat tietää mitä tapahtui.
Ei toki yksityiskohtia , mutta kuka, missä , miksi.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:23"]
Kiinnostaa, miksi miehesi kertoi? Aavistitko jotain vai hänkö vain alkoi kertoa, että muuten petin sinua työmatkalla? Olisiko mahdollista että hän pelkää että kuulet sen jostain muualta jolloin nainen olisi kuitenkin suomalainen työkaveri? Entä maksullinen, olisi mennyt toisten mukana ja nyt katuu? Miksi tunnusti? Jos pelkästään omantunnontuskien vuoksi niin kai hän voi kertoa kaikki sitten.
[/quote]
En olisi ikinä uskonut tai osannut epäillä että mies on pettänyt! Ensinnäkään, kuten sanoin, hän on sellainen ujo nörtti-insinööri, ei tosiaankaan mikään naistenmies. Sanoi vaan yhtäkkiä, että nyt on kerrottavaa ja kertoi asian. Olin ihan hiljaa suu auki, että mitä vittua?! Luulin, että se on joku sarkastinen vitsi ensin. Mies on juusi sellainen ihanne-perheenisä, josta ei ikinä uskoisi.
Sanoi, että kertoi sen vuoksi että haluaa olla rehellinen. Ja että hän haluaa anteeksi ja että rakastaa mua ja että se oli kuulemma kauhea kännissä tehty virhe ja että hän katuu sitä. Sanoin kyllä, että ei se mikään virhe ole, ihan tietoinen päätös työntää muna toiseen. Alkoi vaan itkemään ja minä aloin nauramaan. Hullua, mutta näin kävi, mä siis nauroin räkäisesti! Toki olen sen jälkeen vuodattanut Niilin joen verran kyyneleitä ja nyt jossain shokissa kai olen.
Että mitä tästä nyt pitäisi päätellä?!
-ap
Jos se on tuntematon nainen, mitä se mies muuta voisi kertoa? No, kysy vielä, että oliko ulkolainen vai suomalainen nainen, sen luulisi tietävän.
Mikset sä ole sun miehen fb-kaveri?
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:35"]
Mikset sä ole sun miehen fb-kaveri?
[/quote]
En käytä facea. Olen joskus vuonna kivi & miekka rekisteröitynyt sinne, mutta en käytä facea mihinkään. Tai no nyt olen käynyt katsomassa ketä kavereita miehellä on siellä, mutta en ole kertonut sitä miehelle.
-ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:31"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:23"]
Kiinnostaa, miksi miehesi kertoi? Aavistitko jotain vai hänkö vain alkoi kertoa, että muuten petin sinua työmatkalla? Olisiko mahdollista että hän pelkää että kuulet sen jostain muualta jolloin nainen olisi kuitenkin suomalainen työkaveri? Entä maksullinen, olisi mennyt toisten mukana ja nyt katuu? Miksi tunnusti? Jos pelkästään omantunnontuskien vuoksi niin kai hän voi kertoa kaikki sitten.
[/quote]
En olisi ikinä uskonut tai osannut epäillä että mies on pettänyt! Ensinnäkään, kuten sanoin, hän on sellainen ujo nörtti-insinööri, ei tosiaankaan mikään naistenmies. Sanoi vaan yhtäkkiä, että nyt on kerrottavaa ja kertoi asian. Olin ihan hiljaa suu auki, että mitä vittua?! Luulin, että se on joku sarkastinen vitsi ensin. Mies on juusi sellainen ihanne-perheenisä, josta ei ikinä uskoisi.
Sanoi, että kertoi sen vuoksi että haluaa olla rehellinen. Ja että hän haluaa anteeksi ja että rakastaa mua ja että se oli kuulemma kauhea kännissä tehty virhe ja että hän katuu sitä. Sanoin kyllä, että ei se mikään virhe ole, ihan tietoinen päätös työntää muna toiseen. Alkoi vaan itkemään ja minä aloin nauramaan. Hullua, mutta näin kävi, mä siis nauroin räkäisesti! Toki olen sen jälkeen vuodattanut Niilin joen verran kyyneleitä ja nyt jossain shokissa kai olen.
Että mitä tästä nyt pitäisi päätellä?!
-ap
[/quote]
Minä päättelisin että ei ole pettäjätyyppiä, vaan oikeasti katuu ja on harmissaan että mitä tuli tehdyksi. Mutta olisin sinuna kuitenkin kovana siinä kohtaa että hieman enemmän haluaisin kuulla tilanteesta ja naisesta.
Sen perusteella pystyy vähän paremmin arvioimaan tilannetta.
Ei varmaan ole kuitenkaan vilpillinen, olisit kai sen jo ennenkin huomannut muissa asioissa.
Veikkaisin, että huorissa käyty miesporukalla.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:30"]
Jos miehellä olisi suhde työkaverin kanssa, tuskin olisi kertonut pettämisestä. Veikkaan, että kyseessä oli paikallinen nainen. Monessa maassa suomalaiset nörtin näköiset miehet ovat kovinkin haluttuja, joten hyvin voi olla, että reipasotteinen paikallinen on ollut aloitteen tekijänä. Nainen on voinut myös olla prostituoitu, jopa niin, että mies on kokemattomana tajunnut asian vasta jälkikäteen, ja siksi häpeilee kertoa tapahtuneen yksityiskohtia.
[/quote]
Mies korosti minulle, että hänellä ei ole mitään suhdetta kenenkään kanssa. Mistä sen juttuihin nyt enää luottaisi... Maa, missä mies oli matkalla on Euroopan maa, ei kuitenkaan ns. itäblokin maa.
Tiedätkö mikä on hulluinta? Mies oli kertonut omille vanhemmilleen, että on pettänyt minua ja pyytänyt isäänsä viemään hänet sukupuolitautitesteihin! Eli kävivät siellä sitten isänsä kanssa ja miehellä ikää 41 v. En ymmärrä?
-ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:41"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:30"]
Jos miehellä olisi suhde työkaverin kanssa, tuskin olisi kertonut pettämisestä. Veikkaan, että kyseessä oli paikallinen nainen. Monessa maassa suomalaiset nörtin näköiset miehet ovat kovinkin haluttuja, joten hyvin voi olla, että reipasotteinen paikallinen on ollut aloitteen tekijänä. Nainen on voinut myös olla prostituoitu, jopa niin, että mies on kokemattomana tajunnut asian vasta jälkikäteen, ja siksi häpeilee kertoa tapahtuneen yksityiskohtia.
[/quote]
Mies korosti minulle, että hänellä ei ole mitään suhdetta kenenkään kanssa. Mistä sen juttuihin nyt enää luottaisi... Maa, missä mies oli matkalla on Euroopan maa, ei kuitenkaan ns. itäblokin maa.
Tiedätkö mikä on hulluinta? Mies oli kertonut omille vanhemmilleen, että on pettänyt minua ja pyytänyt isäänsä viemään hänet sukupuolitautitesteihin! Eli kävivät siellä sitten isänsä kanssa ja miehellä ikää 41 v. En ymmärrä?
-ap
[/quote] Oikeesti tuo kuulostaa siltä, että mies on kokenut jotain todella järkyttävää kun vanhemmille on pitänyt kertoa ja iskän kanssa vielä testeihin :D Ei oikeesti voi olla totta...tuntuu vitsillä tuo teksti...onks se sun jätkä aivan avuton?