Lue keskustelun säännöt.
arvet jääneet kontrolloivasta äidistä
05.08.2015 |
Onko täällä ketään muita äitejä, joilla oma äiti on ollut ns. kontrolloiva äiti. Ihan hiljattain ymmärsin luettuani erilaisista äitityypeistä, että oma äitini on sellainen ja minun lukuisat vuosikausia kestäneet selittämättömät käytökset yms. johtuvat juuri siitä!
Ensin ne ovat tulleet esille parisuhteessa..
Jatkuen nyt kun olen itse äiti useammalle lapselle..
Murrosiästä asti kun aloin laittamaan kontrollifriikille äidilleni vastaan, olen ajatellut että äidissäni on jotain outoa että olisipa äitini joku muu. Sanoipa hänkin minulle kerran että enpä olisi koskaan syntynytkään.
On joitain kertoja käynyt minullakin mielessä nyt omiata lapsiatani jotka olivat erittäin toivottuja ja kivisen tien kävin ennen kuin ne lopulta saimme.. että olisi niin helpompi elämä kun noita lapsia ei olisi ikinä tehnytkään!
Miten tulen jaksamaan koko lopun elämäni lasteni kanssa jos alkutaival jo tuntuu näin vaikealta ajoittain. En jaksa yhtään 2 vuotiasta uhmista. Tuntuu että saan hermoni riekaleiksi jo ihan pienestä. Oli vielä niin helppoa vauvan kanssa. Mutta ensimmäinen uhmaikä.. Minusta tämä on niin raskasta kun tuntuu että lapseni jotenkin irtaantuu minusta ja tekee juuri kaiken aina vasten miten yritän joko ohjata tai sitten lopulta ihan hermona kieltää.
Onko täällä ketään joka ymmärtäisi.
Jos tästä viestistäni sai edes mitään käsitystä asiasta..
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:27"]
Olen miettinyt narsismia myös. Viimeksi eilen luin asiasta. Mutta tuntui että ei se aivan täsmännyt ainakaan täysin äitiini. Jollei sitten voi olla osittaista narsismia? Kyllä olen lukenut paljon uhmaikäisistä koska todellakin haluan antaa lapselleni hyvät eväät elämään ja ajoittainen käytökseni ei todellakaan ole sitä. Tuntuu vaan niin voimattomalta kyetä muuttamaan tiettyjä tapoja, reaktioita mitä tunnen lapseni kanssa. :'( tämäkin päivä meni iltapalalla lopullisesti piloille ja nyt olen kyynel silmässä yksin tänne kirjoittelemassa kun ei ole muitakaan kuka voisi ymmärtää. Mies nukkuu esikoisemme kanssa jolle äiti oli taas niin ymmärtämätön :( Ap
[/quote]
Sä oot sun lapsilles ainoa oikea ja paras äiti! Oo miten epätäydellinen ootkin! Kaikki äidit on, kuka missäkin asiassa. Se on osa äitiyttä, että me kipuilemme sitä, osaammeko olla hyviä äitejä, ja kuitenkin huomaamme yhtä ja toista vajavaisuutta itsessämme. Olet ihan oikealla tiellä äitiydessäsi, kun tunnet sydämessäsi kipua, ettet osannut mielestäsi oikein hoitaa jotain iltapalahetkeä. Meni pieleen, ok. Äitisikin tunsi samoin sen kymmenet kerrat. Silti hän jatkoi äitiyttään, kun se vaan oli hänen hommansa, eikä siitä noin vain pois pääse. Ei ilman vielä kovempia kipuja. Äitiys on sinunkin hommasi nyt. Se pieni rakastaa sua äitiään yli kaiken! Et sinä hänen rakauttaan jollain kiellolla tai ärinälläsi saa loppumaan. Sukset voi mennä ristiin jossain murkkuiässä, mutta yhtä lailla ne voi myöhemmin oikaista menemään suoraan! On olemassa sellainen sana kuin "anteeksi". Sitä voi käyttää, kun tuntee, että nyt meni ööveriks, meni vähän pieleen. Sitä voi käyttää - ja opettaa - jo pikkuisellekin, sius näyttämällä esimerkkiä, että äiti pyytää nyt anteeksi, kun liian kovasti sanoi, tai kun menetti malttinsa. Ja toruu itseään, että niin ei saa tehdä. Läheisyys kasvaa, yhteys kasvaa, ymmärrys kasvaa pienellä. Ja voi sitten rauhallisesti selittää asian, miten sen ois pitäny oikeesti mennä. Pienetkin oppivat ymmärtämään puhetta, kun heille lempeästi selittää. Jos on itseltä käämi palanut, niin silloin se pitää ensin hoitaa, ennenkuin voi lapselle mitään neuvoa. Ja kyllä sinä selviät oiein hyvin! Tiedä, että sua parempaa äitiä ei sun lapsillasi ole! Sä oot heille rakkain! Ja he sinulle ja miehellesi! Yhdessä eteenpäin! Pyyhi kyyneleesi ja kömmi sinne pesääsi onnellisena nukkumaan. Huomenna on halipäivä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmonen..en "uskalla" monestikkaan tehdä mitään suuria päätöksiä ilman että "ilmoitan" niistä äidilleni siinö pelossa mitä jälkeenpäin kuulisin jollen olisi niistä etukäteen sanonut. Lasten hankinta on elämäni ensimmöinen asia mitä en häneltä ole konsultoinut ja kyllähän siitäkin sitten kuulin että kannattikohan vielä ja varsinkin toisesta että olikohan teillä järkeä tehdä nyt heti toinenkin.
Ei muuten ole lapsille hoitoapua tullut,kerran kysytty.sen sijaan vaatetta ostetaan ym mutta jos oikeasti meitä auttaisi yhteinen aika mieheni kanssa niin sitä meille ei hoitoavulla sallita. Myöskin miehenihän on äitini mielestä väärä valinta.
17. Kiitos! Kyllä päivä päivältä yritän kovasti juurikin näin varsinkin nyt kun olen alkanut ymmärtää käytöstäni. Muutaman kerran olen saanut jo sanottua että kohta mulla menee hermot ja ei ne sitten ehkö menneetkään kun sen tiedosti. Paljon on parantamisen varaa vielä!
Ap
Kyllä mulle ainakin oli ihan epäselvää, että mun äiti rakasti minua. Miten voit pokkana väittää, 23, että aloittajan lapset tulevat tuntemaan, että heitä rakastetaan? Ei se mitään auta, rakastaako lapsi äitiään, sen pitää näkyä myös toisin päin. Ja äidin tulee olla oikeudenmukainen ja esimerkki, eikä mikään huutava ja karjuva sekopää. Vaikka sitten joskus halusikin, niin lapsihan alkaa pitää ihan pellenä pian. Menee auktoriteetti jne. Kunnioitus. Sitten elämä on yhtä tiuskimista ja huutoa. Been there, en todellakaan halua tuudittaa ketään äitiä uskomaan, että sellainen kasvualusta on ollenkaan jees! Tosin minua ei edes halittu, eihän sellaista nyt (tartte? sovi?) näyttää.
3
Ei ole lähelläkään kumpikaan sen maria akatemian toimipaikka.
Ap
äh, halusikin, piti olla halasikin.
25
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:56"]
Ei ole lähelläkään kumpikaan sen maria akatemian toimipaikka. Ap
[/quote]
Okei, no voi :( Et selvästikään saa tukea äidiltäsi, vaan hän on ennemminkin kivireki ja rasite sinulle eikä todellakaan voimista uskoasi itseesi. No, sama mulla. Mutta silti omat toimintamallit on hyvä tiedostaa, kuten teetkin, mutta se tuki sinulle olisi saatava joltain, joka oikeasti tukee sinua eikä kyseenalaista. Kyllähän noita aiheita voisi käsitellä psykoterapeutinkin kanssa, voisi auttaa paljon. Maria Akatemiasta voisit kysyä, onko heillä tiedossa suunnaltasi ketään terapeuttia, joka on tietoinen juuri tästä aihealueesta. (Ainakin Riihimäellä on, en tiedä muualla).
Mä lupaan yhden asian. Mun lapset ei pääse musta eroon millään. Mä tulen aina olemaan tärkeä osa niitten elämää ja osallistumaan siihen. Ne ei olis ikinä pärjännyt ilman mua ja tarvitsee mua aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmonen..muistuikin mieleen kerran oman äitini kanssa jokin tapaus kun isompana lapsena olisin kaivannut syliä ja sanoin siitä.. mulla on aina ollut itsetunto ongelmia ja on edelleen kuitenkin vähemmissä määrin kuin teini aikoina.olen kohta 30. Äitini sanoi jotain että me ei asuta missääm jenkeissä missä lässytellään ja halitaan ja pusitaan joka asiasta. Selvä. :(
Ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:01"]
Mä lupaan yhden asian. Mun lapset ei pääse musta eroon millään. Mä tulen aina olemaan tärkeä osa niitten elämää ja osallistumaan siihen. Ne ei olis ikinä pärjännyt ilman mua ja tarvitsee mua aina.
[/quote]
Täh? Kuka kontrolliva mutsi tää nyt sitten on? Tää paskoja kasvatusmetodeja puolustavako?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:51"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:27"]
Olen miettinyt narsismia myös. Viimeksi eilen luin asiasta. Mutta tuntui että ei se aivan täsmännyt ainakaan täysin äitiini. Jollei sitten voi olla osittaista narsismia? Kyllä olen lukenut paljon uhmaikäisistä koska todellakin haluan antaa lapselleni hyvät eväät elämään ja ajoittainen käytökseni ei todellakaan ole sitä. Tuntuu vaan niin voimattomalta kyetä muuttamaan tiettyjä tapoja, reaktioita mitä tunnen lapseni kanssa. :'( tämäkin päivä meni iltapalalla lopullisesti piloille ja nyt olen kyynel silmässä yksin tänne kirjoittelemassa kun ei ole muitakaan kuka voisi ymmärtää. Mies nukkuu esikoisemme kanssa jolle äiti oli taas niin ymmärtämätön :( Ap
[/quote]
Sä oot sun lapsilles ainoa oikea ja paras äiti! Oo miten epätäydellinen ootkin! Kaikki äidit on, kuka missäkin asiassa. Se on osa äitiyttä, että me kipuilemme sitä, osaammeko olla hyviä äitejä, ja kuitenkin huomaamme yhtä ja toista vajavaisuutta itsessämme. Olet ihan oikealla tiellä äitiydessäsi, kun tunnet sydämessäsi kipua, ettet osannut mielestäsi oikein hoitaa jotain iltapalahetkeä. Meni pieleen, ok. Äitisikin tunsi samoin sen kymmenet kerrat. Silti hän jatkoi äitiyttään, kun se vaan oli hänen hommansa, eikä siitä noin vain pois pääse. Ei ilman vielä kovempia kipuja. Äitiys on sinunkin hommasi nyt. Se pieni rakastaa sua äitiään yli kaiken! Et sinä hänen rakauttaan jollain kiellolla tai ärinälläsi saa loppumaan. Sukset voi mennä ristiin jossain murkkuiässä, mutta yhtä lailla ne voi myöhemmin oikaista menemään suoraan! On olemassa sellainen sana kuin "anteeksi". Sitä voi käyttää, kun tuntee, että nyt meni ööveriks, meni vähän pieleen. Sitä voi käyttää - ja opettaa - jo pikkuisellekin, sius näyttämällä esimerkkiä, että äiti pyytää nyt anteeksi, kun liian kovasti sanoi, tai kun menetti malttinsa. Ja toruu itseään, että niin ei saa tehdä. Läheisyys kasvaa, yhteys kasvaa, ymmärrys kasvaa pienellä. Ja voi sitten rauhallisesti selittää asian, miten sen ois pitäny oikeesti mennä. Pienetkin oppivat ymmärtämään puhetta, kun heille lempeästi selittää. Jos on itseltä käämi palanut, niin silloin se pitää ensin hoitaa, ennenkuin voi lapselle mitään neuvoa. Ja kyllä sinä selviät oiein hyvin! Tiedä, että sua parempaa äitiä ei sun lapsillasi ole! Sä oot heille rakkain! Ja he sinulle ja miehellesi! Yhdessä eteenpäin! Pyyhi kyyneleesi ja kömmi sinne pesääsi onnellisena nukkumaan. Huomenna on halipäivä!
[/quote]
Sukset menee murkkuiässä ristiin juuri sen takia kun hallitseva vanhempi ei anna lapselle tilaa kehittyä vaan jonkun kumman väärinkäsityksen tuloksena haluaa saada lapsen oman tahdon nujerrettua. Sitten polttaa päreensä pikkuasioissa kun on opetettu että vanhempi ei saa olla lapsen kaveri ja kun lapselle pitää olla rajat joka väärinymmärretään ja sitten rajat onkin vanhemman mielivaltaa , eikä mitään muuta.
Hyvin sanottu, 32! Meillä oli myös tuota, nujerrusta... Nyt oonki sit ihan ihmeissäni, että miten ollaan, kun en tahdo nujertaa, mutta en osaa oikein muitakaan konsteja mihinkään :/
3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:01"]
Mä lupaan yhden asian. Mun lapset ei pääse musta eroon millään. Mä tulen aina olemaan tärkeä osa niitten elämää ja osallistumaan siihen. Ne ei olis ikinä pärjännyt ilman mua ja tarvitsee mua aina.
[/quote]
Täh? Kuka kontrolliva mutsi tää nyt sitten on? Tää paskoja kasvatusmetodeja puolustavako?
[/quote]
Ei kontrolloiva vaan välittävä ja tärkeä. Ilman mua ne ei pärjää ja voin sanoa että se on niin muillakin.
Eikä meillä ole varaa mihinkään psykoterapiaan mistä kyllä varmasti hyötyisin.
Vauvan synnyttyä nämä välienkiristelyt esikoisen kanssa alkoivat mistä tavallaan havahduin pikkuhiljaa tähän kaikkeen. Tuntui että esikoisen kanssa välini viilenivät kun vauva tuli enkä ole edes viitsinyt neuvolassa mitään sanoa kun ajattelin että olen ihan sairas äiti :( löysin kyllä juttua että hormoonit aiheuttavat sitä että vauvaa suojelee jne kun olihan reippaan vuoden ikäero lasten välillä vähän haasteellista aluksi kun esikoinen meinasi käsitellä vauvaa kovasti ja piti koko ajan olla vahtaamassa. En vaan ole vieläkään päässyt siitäkään ja kovin herkästi vihastun esikoiselle mistä vaan vauvaan liittyvästä vaikka tarjottaisikin hyvää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:02"]
Kolmonen..muistuikin mieleen kerran oman äitini kanssa jokin tapaus kun isompana lapsena olisin kaivannut syliä ja sanoin siitä.. mulla on aina ollut itsetunto ongelmia ja on edelleen kuitenkin vähemmissä määrin kuin teini aikoina.olen kohta 30. Äitini sanoi jotain että me ei asuta missääm jenkeissä missä lässytellään ja halitaan ja pusitaan joka asiasta. Selvä. :( Ap
[/quote]
Joo, eli et saa tukea äidiltäsi. Se on todella ikävää, mulla on sama ja varmaan siksi onkin nyt se tilanne, etten enää puhu hänelle. Elämäntilanteeni on NIIN kuormittava, ettei siihen kaipaa enää ketään, joka alkaa puukkoa vääntää haavoissa (todellakin tiedän epätäydellisyyteni) vaan tarttettais tukea, no, jos sitä ei saa niin adios. Niin kylmää, kuin se onkin. Mulla on se hyvä puoli, että äiti ei kauheasti ole protestoinut eikä marttyyroinut edes. Ei ehkä kehtaa, kun mies onneksi seisoo tukenani.
Sä tarviit jostain TUKEA, nyt alat miettiä, mistä. Kysy vaikka neuvolasta saisitko jonkun, vaikka perhetyöntekijän kanssa keskustella, sehän ei maksa mitään, jos et muuta keksi. Kyllä sä selviät!
3
Kolme ja 32. Juurikin sitä samaa mullakin teini-iässä. Ja kun jotain kiellettyä tein. Oli reaktio aivan ylilyöntiä. Esim. Miksi teit tämän minulle,enkö ole tarpeeksi hyvin sinua kasvattanut! Mitä helv,en kyllä äitini vuoksi mitään tehnyt vaan ihan itseni takia niitä hallitsevia rajoja yritin rikkoa!
Ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:01"]
Mä lupaan yhden asian. Mun lapset ei pääse musta eroon millään. Mä tulen aina olemaan tärkeä osa niitten elämää ja osallistumaan siihen. Ne ei olis ikinä pärjännyt ilman mua ja tarvitsee mua aina.
[/quote]
Täh? Kuka kontrolliva mutsi tää nyt sitten on? Tää paskoja kasvatusmetodeja puolustavako?
[/quote]
Ei kontrolloiva vaan välittävä ja tärkeä. Ilman mua ne ei pärjää ja voin sanoa että se on niin muillakin.
[/quote]
Kyllä sitä voi välittää ilman asennetta, että minustahan ette pääse eroon. Se asenne kun menee jo oman egon pönkityksen puolelle.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:01"]
Mä lupaan yhden asian. Mun lapset ei pääse musta eroon millään. Mä tulen aina olemaan tärkeä osa niitten elämää ja osallistumaan siihen. Ne ei olis ikinä pärjännyt ilman mua ja tarvitsee mua aina.
[/quote]
Täh? Kuka kontrolliva mutsi tää nyt sitten on? Tää paskoja kasvatusmetodeja puolustavako?
[/quote]
Ei kontrolloiva vaan välittävä ja tärkeä. Ilman mua ne ei pärjää ja voin sanoa että se on niin muillakin.
[/quote]Ja mä ainakin toivon, että lapseni pärjäävät ilmankin minua, silloin on aito kohtaaminen ilman vallankäyttöä mahdollinen. Sitäpaitsi kuolen luultavasti ennen lapsiani taikka he voivat muuttaa maapallon toiselle puolelle. Todellakin toivon, että tulevat silloin toimeen ilman minua. Se ei tarkoita, ettenkö auttaisi.
38
Kiitos kolmonen, aion puhua nyt neuvolassa. En ole aikaisemmin edes oikein osannut kun en itsekkään ole ymmärtänyt mikä mättää..
On meidänkin perheessä tai oikeastaan ollut asioita, kipeitä asioita, mihin olisin tarvinut tukea ihan hirveästi ja kappas,äitini on viimeinen ihminen keneen tukeutuisin. Enkä ole tukeutunut. Sen sijaan on ollut todella kuormittavaa ja raskasta salata kaikki häneltä mutta olen kokenut sen paremmaksi vaihtoehdoksi .
Ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:14"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:01"]
Mä lupaan yhden asian. Mun lapset ei pääse musta eroon millään. Mä tulen aina olemaan tärkeä osa niitten elämää ja osallistumaan siihen. Ne ei olis ikinä pärjännyt ilman mua ja tarvitsee mua aina.
[/quote]
Täh? Kuka kontrolliva mutsi tää nyt sitten on? Tää paskoja kasvatusmetodeja puolustavako?
[/quote]
Ei kontrolloiva vaan välittävä ja tärkeä. Ilman mua ne ei pärjää ja voin sanoa että se on niin muillakin.
[/quote]
Kyllä sitä voi välittää ilman asennetta, että minustahan ette pääse eroon. Se asenne kun menee jo oman egon pönkityksen puolelle.
[/quote]
Mä aikasemmin surin ja pelkäsin sitä että lapset jättää mut yksin ja mut vaan jätetään kuolemaan pois ilman että ne huomaa edes mitään. Mun kaverini sanoi että se aikoo olla lastensa elämässä vaikka väkisin ja mä päätin saman. Nyt tuntuu paljon paremmalta.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:44"]
Esimerkki.. iltapalalla.. väsyneet lapset. Vauva ja taapero. Olin ollut omilla menoilla joten syötin vauvan ja autoin taaperoa syömään iltapalat kun tulin kotiin. Mies teki omiaan kun oli hoitanut lapset poissaollessani. Sitten ei kaikki sujunutkaan.. vauva huusi nälkäänsä ja väsynyt taapero lusikoi ruokaa muualle kuin suuhun, lusikoita tipahteli öattialle siinä heiluessa ja välillä yritin siivota. En kestä sotkua yhtään enkä sitä että kun näen lasten sotkevan kun tiwdän kohta joutuvani sen siivoamaan :( sitten lopulta maito nokkamuki lenteli ensin päälleni ja lattialle ja tempaisin huutavan taaperon ulos pöydästä kun en kestänyt enää.enkö ehtinyt edes ajatella että nyt lasketaan kymmeneen että äiti ei hermostu. Huono omatuntohan siitä tuli taas. Ja kerkesin möykätä taaperolle tyyliin että etkö muuta osaa kuin sotkea. Nyt lähdet pöydästä kun et kerta osaa syödä senkin tyhmä lapsi. Siis sydänhän mulla särkyy ajatella näin jälkikäteen mutta siinä tunnekuohussa ei siinä vaan mitään ajattele sillä hetkellä. Ap
[/quote]
No hae keskusteluapua itsellesi, lapsille ei ole hyvä, kun vanhempi hermostuu ja huutaa ns. omaa vihaansa lapsille, tiedät sen itsekin. Mille se Maria Akatemia kuulostaa? Helsinki ja Tampere ovat toimipaikkoina pääasiassa, asutko lähelläkään?