arvet jääneet kontrolloivasta äidistä

Menetän siis hermoni useamman kerran päivässä..ja välillä aivan tyhhänpäiväisistä asioista mutta liittyen siihen millaista elämäni on koko lapsuuden ollut,en vain kestä juurikaan mitään..

Onkohan äitisi käyttäytynyt peräti narsistisesti? Kipuilen saman asian kanssa ja äitini on sekä määräillyt, että hänessä on narsistisia piirteitä ja se on vaikuttanut todella haitallisesti suhteisiini lapsiini. Joudun olemaan heille etäinen, jotten tekisi samaa pahaa, mitä äitini minulle teki. Voin olla etäinen, koska mies hoitaa lapsia paljon.

No hei! Äidilläsi oli samanlaisia ongelmia omien lastensa kanssa. Se on vain inhimillistä ihmisen normaalia epätäydellisyyttä! Ei sinusta tule täydellistä, ei ole tullut äidistäsi, eikä minusta. Ei kenestäkään! Ollaan tavallisia virheitä tekeviä ja joskus omille virheillemme sokeita ihmisiä. Relaa! Se pieni uhmaikäinen koettaa epätoivoisesti saada omaa minäänsä kehittymään, ja siihen kuuluu se oman tahdon kehittyminen. Koeta tukea pikkuistasi siinä sen sijaan, että kiellät hermostuksissasi kaiken! Ei hän ole ilkeä, vaan normaali kasvqva lapsi.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:12"]

No hei! Äidilläsi oli samanlaisia ongelmia omien lastensa kanssa. Se on vain inhimillistä ihmisen normaalia epätäydellisyyttä! Ei sinusta tule täydellistä, ei ole tullut äidistäsi, eikä minusta. Ei kenestäkään! Ollaan tavallisia virheitä tekeviä ja joskus omille virheillemme sokeita ihmisiä. Relaa! Se pieni uhmaikäinen koettaa epätoivoisesti saada omaa minäänsä kehittymään, ja siihen kuuluu se oman tahdon kehittyminen. Koeta tukea pikkuistasi siinä sen sijaan, että kiellät hermostuksissasi kaiken! Ei hän ole ilkeä, vaan normaali kasvqva lapsi.

[/quote]

Kun et selkeästi tiedä, mistä puhut, niin kannattaa jättää se kommentointi muille.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:12"]

No hei! Äidilläsi oli samanlaisia ongelmia omien lastensa kanssa. Se on vain inhimillistä ihmisen normaalia epätäydellisyyttä! Ei sinusta tule täydellistä, ei ole tullut äidistäsi, eikä minusta. Ei kenestäkään! Ollaan tavallisia virheitä tekeviä ja joskus omille virheillemme sokeita ihmisiä. Relaa! Se pieni uhmaikäinen koettaa epätoivoisesti saada omaa minäänsä kehittymään, ja siihen kuuluu se oman tahdon kehittyminen. Koeta tukea pikkuistasi siinä sen sijaan, että kiellät hermostuksissasi kaiken! Ei hän ole ilkeä, vaan normaali kasvqva lapsi.

[/quote]

Ei ole normaalia saada lapsi tuntemaan, ettei häntä rakasteta. Tai että äiti häpeää lastaan. Tai että lapsen normaalissa ilmaisussa ja käytöksessä on jotain vikaa. Minun äitini teki niin, onko se sinusta normaalia?

3

Pitäisikö minunkin alkaa äitiäni syyttää kaikesta siitä, mikä minun elämässäni on pielessä? Just! Mutsin vika! Minussa ei oo mitään vikaa itsessäni. Mä oon ollu mutsille niiiiin ihana lapsi, mut mutsi on yks ku**pää. Mutsi se kontrolloi ja määrää. Ja miksihän se niin tekee? Vissiin siksi, että on saanu semmoisen kasvatuksen itse? Mikset siis syytä jo saman tien isoäitiäsi tai sen äitiä? Nehän ne on pilannu aiken! Tai Aatamia ja Eevaa!

Ite oot omista valinnoistasi vastuussa. Myös siitä, miten kohtelet äitiäs! Olkoonpa ollu miten nuiva muija tahansa, sen teoista et vastaa sinä, mutta omistasi vastaat. Siis ihan siitä omasta käytöksestäsi ja omien lastesi kasvatuksesta. Etkä ehkä oo yhtään parempi kuin äitisi. Et oo täydellinen, etkä täydelliseksi koskaan tule. Oot ihan samanlainen tavallinen epätäydellinen ihminen kuin kaikki muutkin. Kullakin on omia vikojaan, puutteitaan ja sokeita pisteitään, joissa ei näe itse omaa väärää käytöstään. Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset armahtaa muita, niin samalla se oma kireä pipo löystyy ja voitte leppoisammin hoitaa nitä pikku murusianne, joilla on aivan varmasti ne omat luonnolliset ihmisenä kehittymisen vaiheensa, kuten esim uhmaikä!!!

Olen miettinyt narsismia myös. Viimeksi eilen luin asiasta. Mutta tuntui että ei se aivan täsmännyt ainakaan täysin äitiini. Jollei sitten voi olla osittaista narsismia?

Kyllä olen lukenut paljon uhmaikäisistä koska todellakin haluan antaa lapselleni hyvät eväät elämään ja ajoittainen käytökseni ei todellakaan ole sitä. Tuntuu vaan niin voimattomalta kyetä muuttamaan tiettyjä tapoja, reaktioita mitä tunnen lapseni kanssa. :'( tämäkin päivä meni iltapalalla lopullisesti piloille ja nyt olen kyynel silmässä yksin tänne kirjoittelemassa kun ei ole muitakaan kuka voisi ymmärtää. Mies nukkuu esikoisemme kanssa jolle äiti oli taas niin ymmärtämätön :(

Ap

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:22"]

Pitäisikö minunkin alkaa äitiäni syyttää kaikesta siitä, mikä minun elämässäni on pielessä? Just! Mutsin vika! Minussa ei oo mitään vikaa itsessäni. Mä oon ollu mutsille niiiiin ihana lapsi, mut mutsi on yks ku**pää. Mutsi se kontrolloi ja määrää. Ja miksihän se niin tekee? Vissiin siksi, että on saanu semmoisen kasvatuksen itse? Mikset siis syytä jo saman tien isoäitiäsi tai sen äitiä? Nehän ne on pilannu aiken! Tai Aatamia ja Eevaa!

Ite oot omista valinnoistasi vastuussa. Myös siitä, miten kohtelet äitiäs! Olkoonpa ollu miten nuiva muija tahansa, sen teoista et vastaa sinä, mutta omistasi vastaat. Siis ihan siitä omasta käytöksestäsi ja omien lastesi kasvatuksesta. Etkä ehkä oo yhtään parempi kuin äitisi. Et oo täydellinen, etkä täydelliseksi koskaan tule. Oot ihan samanlainen tavallinen epätäydellinen ihminen kuin kaikki muutkin. Kullakin on omia vikojaan, puutteitaan ja sokeita pisteitään, joissa ei näe itse omaa väärää käytöstään. Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset armahtaa muita, niin samalla se oma kireä pipo löystyy ja voitte leppoisammin hoitaa nitä pikku murusianne, joilla on aivan varmasti ne omat luonnolliset ihmisenä kehittymisen vaiheensa, kuten esim uhmaikä!!!

[/quote]

Mistä itse antaa, jos itselle ei ole annettu? Kerropa se, neropatti. 

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:27"]

Olen miettinyt narsismia myös. Viimeksi eilen luin asiasta. Mutta tuntui että ei se aivan täsmännyt ainakaan täysin äitiini. Jollei sitten voi olla osittaista narsismia? Kyllä olen lukenut paljon uhmaikäisistä koska todellakin haluan antaa lapselleni hyvät eväät elämään ja ajoittainen käytökseni ei todellakaan ole sitä. Tuntuu vaan niin voimattomalta kyetä muuttamaan tiettyjä tapoja, reaktioita mitä tunnen lapseni kanssa. :'( tämäkin päivä meni iltapalalla lopullisesti piloille ja nyt olen kyynel silmässä yksin tänne kirjoittelemassa kun ei ole muitakaan kuka voisi ymmärtää. Mies nukkuu esikoisemme kanssa jolle äiti oli taas niin ymmärtämätön :( Ap

[/quote]

Otapa yhteyttä sellaiseen paikkaan kuin Maria Akatemia. Se on juuri sun kuuloisten ongelmien kanssa painiskeleville äideille. Koitan löytää linkinkin.

Seiskakaan ei nyt yhtään ymmärrä mistä tässä on kyse.

Ap

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:15"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:12"]

No hei! Äidilläsi oli samanlaisia ongelmia omien lastensa kanssa. Se on vain inhimillistä ihmisen normaalia epätäydellisyyttä! Ei sinusta tule täydellistä, ei ole tullut äidistäsi, eikä minusta. Ei kenestäkään! Ollaan tavallisia virheitä tekeviä ja joskus omille virheillemme sokeita ihmisiä. Relaa! Se pieni uhmaikäinen koettaa epätoivoisesti saada omaa minäänsä kehittymään, ja siihen kuuluu se oman tahdon kehittyminen. Koeta tukea pikkuistasi siinä sen sijaan, että kiellät hermostuksissasi kaiken! Ei hän ole ilkeä, vaan normaali kasvqva lapsi.

[/quote]

Ei ole normaalia saada lapsi tuntemaan, ettei häntä rakasteta. Tai että äiti häpeää lastaan. Tai että lapsen normaalissa ilmaisussa ja käytöksessä on jotain vikaa. Minun äitini teki niin, onko se sinusta normaalia?

3

[/quote]

Ei ole myöskään normaalia, että syyttää toista sellaisesta, mille hän ei itse voi mitään tai ei kertakaikkiaan vain näe sitä vikaa itsessään. Tarkoitan siis sitä äitiä, jolla on OMAN lapsuutensa ehkä vielä syvemmät traumat kannettavanaan. Jos yhtään tajuat siltä pohjalta hänen käytöstään, niin vähemmän syyttelet.

http://www.maria-akatemia.fi/node/42#  

Älä pelästy, kun sivuilla mainitaan väkivallasta. Sinun ei ole tarvinnut olla tehnyt väkivaltaa lapsellesi, riittää, että menetät hermosi, vaikka et haluisikaan, ottaaksesi heihin yhteyttä. Henkinenkin väkivalta on väkivaltaa. Itse sain tuolta tukea. He ymmärtävät aiheen problematiikkaa erinomaisesti mielestäni.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:29"]

Seiskakaan ei nyt yhtään ymmärrä mistä tässä on kyse. Ap

[/quote]

No ei todellakaan, taitaa olla sama kirjoittaja.

Olen sitäkin miettinyt ja ymmärrän että jostain äitinikin käytös tulee. Kirjoitusasu on varmaankin syyttävä mutta en esimerkiksi aio alkaa äitiäni syyttämään. Kyse ennemminkin nyt siitä kuinka saisin itseltäni tämän katkaistua jotta osaisin olla niin sanotusti parempi äiti omille lapsilleni.

Ap

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:30"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:15"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:12"]

No hei! Äidilläsi oli samanlaisia ongelmia omien lastensa kanssa. Se on vain inhimillistä ihmisen normaalia epätäydellisyyttä! Ei sinusta tule täydellistä, ei ole tullut äidistäsi, eikä minusta. Ei kenestäkään! Ollaan tavallisia virheitä tekeviä ja joskus omille virheillemme sokeita ihmisiä. Relaa! Se pieni uhmaikäinen koettaa epätoivoisesti saada omaa minäänsä kehittymään, ja siihen kuuluu se oman tahdon kehittyminen. Koeta tukea pikkuistasi siinä sen sijaan, että kiellät hermostuksissasi kaiken! Ei hän ole ilkeä, vaan normaali kasvqva lapsi.

[/quote]

Ei ole normaalia saada lapsi tuntemaan, ettei häntä rakasteta. Tai että äiti häpeää lastaan. Tai että lapsen normaalissa ilmaisussa ja käytöksessä on jotain vikaa. Minun äitini teki niin, onko se sinusta normaalia?

3

[/quote]

Ei ole myöskään normaalia, että syyttää toista sellaisesta, mille hän ei itse voi mitään tai ei kertakaikkiaan vain näe sitä vikaa itsessään. Tarkoitan siis sitä äitiä, jolla on OMAN lapsuutensa ehkä vielä syvemmät traumat kannettavanaan. Jos yhtään tajuat siltä pohjalta hänen käytöstään, niin vähemmän syyttelet.

[/quote]

Kuule, kuka tässä nyt hakee syyllisiä? Voisitko poistua tästä ketjusta, kun sulla ei ole aiheeseen mitään annettavaa?

3

Samaa vaivaa täälläkin. Se että tiedostat tilanteen on jo eteenpäin. Ite luen paljon aiheesta, lisään tietoisuutta. Oman ajan ja omasta jaksamisesta huolehtiminen olis todella tärkeää!! Lisäksi koita löysätä tiukimmista periaatteista uhmiksen kanssa eli mieti mitkä taistelut on tärkein voittaa. Ja koita löytää se hetki koska menetät hermot tai hetki juuri ennen ja kävele pois tilanteesta juomaan lasi vettä tai heitä läskiksi koko tilanne, alat vaikka nauraa tai laulaa lapselle joka ei halua pukea tmv. Meillä ainakin harhautus toimii. Kovasti voimia!!

Minäkään en ole varma, onko äitini narsisti, tuskin. Mutta hänen käytöksessään on narsistisia piirteitä. Myös terapeutista, joka tajuaa vanhempi-lapsi -suhteen narsismia, saattaisi olla sinulle apua, mutta heitä on ilmeisen vähän. 

Elokuussa ilmestyy Janne Viljamaalta kirja kuitenkin aiheesta, eli lapsen kasvaminen narsistivanhemman kanssa. En muista kirjan nimeä valitettavasti. Aion sen itse lukea. Itseasiassa omasta vanhemmasta on vaikea n

hdä sitä narsistisuutta osaksi ongelmien syntyä, koska silloin joutuu tavallaan tajuamaan, että näille ei voi mitään. Itse aina kuvittelin kaiken olevan suurta väärinkäsitystä ja äitini jonain päivänä tajuavan, mikä ja millainen minä olen, eli en hävettävä paska, vaan ihana tytär ja lapsi virheineen. Nyt tajuan, etten koskaan saa häntä edes ymmärtämään, mille minusta on tuntunut, koska hän on tavallaan sairas. Todellakin vajaa. Olen ratkaissut asian katkaisemalla välini häneen, koska se kontrollointi jatkuu vielä tänäkin päivänä. Nyt alkaa vähitellen hyvin hitaasti helpottaa.

3

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 23:56"]

Onko täällä ketään muita äitejä, joilla oma äiti on ollut ns. kontrolloiva äiti. Ihan hiljattain ymmärsin luettuani erilaisista äitityypeistä, että oma äitini on sellainen ja minun lukuisat vuosikausia kestäneet selittämättömät käytökset yms. johtuvat juuri siitä! Ensin ne ovat tulleet esille parisuhteessa.. Jatkuen nyt kun olen itse äiti useammalle lapselle.. Murrosiästä asti kun aloin laittamaan kontrollifriikille äidilleni vastaan, olen ajatellut että äidissäni on jotain outoa että olisipa äitini joku muu. Sanoipa hänkin minulle kerran että enpä olisi koskaan syntynytkään. On joitain kertoja käynyt minullakin mielessä nyt omiata lapsiatani jotka olivat erittäin toivottuja ja kivisen tien kävin ennen kuin ne lopulta saimme.. että olisi niin helpompi elämä kun noita lapsia ei olisi ikinä tehnytkään! Miten tulen jaksamaan koko lopun elämäni lasteni kanssa jos alkutaival jo tuntuu näin vaikealta ajoittain. En jaksa yhtään 2 vuotiasta uhmista. Tuntuu että saan hermoni riekaleiksi jo ihan pienestä. Oli vielä niin helppoa vauvan kanssa. Mutta ensimmäinen uhmaikä.. Minusta tämä on niin raskasta kun tuntuu että lapseni jotenkin irtaantuu minusta ja tekee juuri kaiken aina vasten miten yritän joko ohjata tai sitten lopulta ihan hermona kieltää. Onko täällä ketään joka ymmärtäisi. Jos tästä viestistäni sai edes mitään käsitystä asiasta..

[/quote]

Totakai olet ymmärtänyt väärin lapsen uhmaiän. Kiristelet  ja narskuttelet hampaitasi kun et keksi keinoa nujertaa lastasi.  Lapsistasi tulee jonkin sortin kahjoja myös.

Esimerkki.. iltapalalla.. väsyneet lapset. Vauva ja taapero. Olin ollut omilla menoilla joten syötin vauvan ja autoin taaperoa syömään iltapalat kun tulin kotiin. Mies teki omiaan kun oli hoitanut lapset poissaollessani. Sitten ei kaikki sujunutkaan.. vauva huusi nälkäänsä ja väsynyt taapero lusikoi ruokaa muualle kuin suuhun, lusikoita tipahteli öattialle siinä heiluessa ja välillä yritin siivota. En kestä sotkua yhtään enkä sitä että kun näen lasten sotkevan kun tiwdän kohta joutuvani sen siivoamaan :( sitten lopulta maito nokkamuki lenteli ensin päälleni ja lattialle ja tempaisin huutavan taaperon ulos pöydästä kun en kestänyt enää.enkö ehtinyt edes ajatella että nyt lasketaan kymmeneen että äiti ei hermostu. Huono omatuntohan siitä tuli taas. Ja kerkesin möykätä taaperolle tyyliin että etkö muuta osaa kuin sotkea. Nyt lähdet pöydästä kun et kerta osaa syödä senkin tyhmä lapsi. Siis sydänhän mulla särkyy ajatella näin jälkikäteen mutta siinä tunnekuohussa ei siinä vaan mitään ajattele sillä hetkellä.

Ap

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 00:41"]

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 23:56"]

Onko täällä ketään muita äitejä, joilla oma äiti on ollut ns. kontrolloiva äiti. Ihan hiljattain ymmärsin luettuani erilaisista äitityypeistä, että oma äitini on sellainen ja minun lukuisat vuosikausia kestäneet selittämättömät käytökset yms. johtuvat juuri siitä! Ensin ne ovat tulleet esille parisuhteessa.. Jatkuen nyt kun olen itse äiti useammalle lapselle.. Murrosiästä asti kun aloin laittamaan kontrollifriikille äidilleni vastaan, olen ajatellut että äidissäni on jotain outoa että olisipa äitini joku muu. Sanoipa hänkin minulle kerran että enpä olisi koskaan syntynytkään. On joitain kertoja käynyt minullakin mielessä nyt omiata lapsiatani jotka olivat erittäin toivottuja ja kivisen tien kävin ennen kuin ne lopulta saimme.. että olisi niin helpompi elämä kun noita lapsia ei olisi ikinä tehnytkään! Miten tulen jaksamaan koko lopun elämäni lasteni kanssa jos alkutaival jo tuntuu näin vaikealta ajoittain. En jaksa yhtään 2 vuotiasta uhmista. Tuntuu että saan hermoni riekaleiksi jo ihan pienestä. Oli vielä niin helppoa vauvan kanssa. Mutta ensimmäinen uhmaikä.. Minusta tämä on niin raskasta kun tuntuu että lapseni jotenkin irtaantuu minusta ja tekee juuri kaiken aina vasten miten yritän joko ohjata tai sitten lopulta ihan hermona kieltää. Onko täällä ketään joka ymmärtäisi. Jos tästä viestistäni sai edes mitään käsitystä asiasta..

[/quote]

Totakai olet ymmärtänyt väärin lapsen uhmaiän. Kiristelet  ja narskuttelet hampaitasi kun et keksi keinoa nujertaa lastasi.  Lapsistasi tulee jonkin sortin kahjoja myös.

[/quote]

Monilla on ihmeellisiä patoumia tätä aihetta kohtaan ja tulevat niitä sitten purkamaan asian itsessään tunnistavia kohtaan. Eli sellaisille, jotka ovat asian kanssa pidemmällä kuin he itse.