Appivanhempien mukaan on hemmottelua lapsille omat huoneet, huoneen voi kuulemma aina jakaa "jos eivät kärsi toisiaan katsoa"

No ennen oli ennen ja nyt on nyt

Ihan pienet ei ehkä tarvi omaa tilaa mutta tyttösi on jo kohta teini. Tietty omat huoneet jos on vaan millään varaa

Ymmärrän noita appivanhempia, heidän ajattelutapaansa. Omassa lapsuudessani jopa nelilapsisten perheiden lapset olivat usein samassa huoneessa. Kaksi ystävääni kärsi tosissaan, kun molemmilla oli kolme isoveljeä ja olivat kaikki samassa huoneessa. Huoneeseen mahtui kaksi kerrossänkyä ja väliin yksi työpöytä. Monet ystävistäni saivat oman huoneen vasta lukiossa, kun olivat perheensä nuorimpia ja isommat sisarukset lähtivät opiskelemaan. Itselläni oli yhteinen huone siskoni kanssa ja se oli jo siihen aikaa luksusta. Ei kai kaikilla nykyisinkään voi olla omia huoneita,mutta joku oma yksityinen soppi olisi mielestäni tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla ainakin omassa kaveripiirissäni Helsingissä oli kaikilla ystävilläni omat huoneet. Sen lisäksi muutamalla kaverilla oli leikkihuone, jossa sitten yhdessä riehuttiin päivällä.

Sinun perheesi ja kaveripiirisi on koostunut rikkaista.

Suomessa oli vielä 80-luvulla huutava asuntopula, jota ohjailtiin lainsäädännön avulla. Erityisesti Helsingissä, ihmisiä ja perheitä saattoi asua hellahuoneissa ja okt yläkerrassa.

Suurin osa nykyisestä asuntotuotannosta on rakennettu 80-luvun lopun jälkeen, erityisesti 90-luvulla.

Puhuttiin betonilähiöistä ja rakentamista ohjasi Ara ja aravalainsäädäntö ja 4-5heng. perheelle riitti 75 M2 eli 3h+ k.

Ja omistusasumiseen 30-50% oma rahoitus ja pankkilainan maksuaika oli n. 8-10v ja korko 13-17%.

Onneksi on 200m2 kahdessa kerroksessa eikä lapsia. Tilaa riittää. Olen introvertti, aseksuaali, vela, akateeminen, ekstrovertti, vegaani, vaativassa asiantuntijatyössä, kolmen lapsen äiti, muunsukupuoleinen, lentäjälääkäri, kouvolatukka ja opiskelen työn ohessa seitsemättä tutkintoa vauvaa ja taaperoa kolmivuorotyön ohessa hoitaessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen ihminen tarvitsee oman huoneen. Myös aikuiset. Kaikille makkari ja vanhemmille vielä "työhuoneet" olisi ideaali. Joku tila niin että saa olla omassa rauhassaan.

Entä sitten kun lapsi menee kouluun, eikä kotona ole tottunut jakamaan mitään?

Ja jos jokaisen pitää saada olla omassa rauhassa, niin eikö vaarana ole kasvaa Putiniksi ja yksinvaltiaaksi.

Kun on työelämässä, niin kaikilla ei ole omaa huonetta, eikä saa olla omassa rauhassa, vaan häiriötekijöitä on jatkuvasti työkavereista ja asiakkaista.

Meillä lapsilla on omat huoneet, mutta vapaa-aikana ja kotona he haluavat viettää meidän vanhempien seurassa ja jutellaan päivän tapahtumat ja ollaan kuin sillit tynnyrissä n. 25m2 keittiössä ja oleskelutilassa, jossa lapset tekevät läksyt ja leikkivät ja me vanhemmat puuhaillaan omia juttuja ja muut huoneet ammottavan tyhjyyttä, jonne kömmitään vain nukkumaan. Kalliita neliöitä ovat.

Koululaisella pitää olla oma tila jossa säilyttää koulutavaroitaan ja tavata omia kavereitaan.

Kyllä siellä jättikoulussa on ihan tarpeeksi yhteistä tilaa tuhannenn muun kanssa.

Onhan se mukava juttu jos on oma huone ja hienoa, jos vanhemmilla on siihen varaa. Mutta ei lapsella PIDÄ olla omaa huonetta.

Kyllä huoneen voi jakaa toisen sisaruksen kanssa, toivottavasti siitä ei tehdä lastensuojeluilmoitusta nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla ainakin omassa kaveripiirissäni Helsingissä oli kaikilla ystävilläni omat huoneet. Sen lisäksi muutamalla kaverilla oli leikkihuone, jossa sitten yhdessä riehuttiin päivällä.

Sinun perheesi ja kaveripiirisi on koostunut rikkaista.

Suomessa oli vielä 80-luvulla huutava asuntopula, jota ohjailtiin lainsäädännön avulla. Erityisesti Helsingissä, ihmisiä ja perheitä saattoi asua hellahuoneissa ja okt yläkerrassa.

Suurin osa nykyisestä asuntotuotannosta on rakennettu 80-luvun lopun jälkeen, erityisesti 90-luvulla.

Puhuttiin betonilähiöistä ja rakentamista ohjasi Ara ja aravalainsäädäntö ja 4-5heng. perheelle riitti 75 M2 eli 3h+ k.

Ja omistusasumiseen 30-50% oma rahoitus ja pankkilainan maksuaika oli n. 8-10v ja korko 13-17%.

Ihan tavallinen perhe tuo on ollut. Kyllä lapsilla pääsääntöisesti jo 80-luvulla oli omat huoneet, lapsiakin perinteisesti vain se kaksi.

Oma huone yleistyi jo 70-luvulla. Minun kavereillanikin kaikilla oli oma huone viimeistään 70-luvun lopulla.

t. 1960 syntynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen ihminen tarvitsee oman huoneen. Myös aikuiset. Kaikille makkari ja vanhemmille vielä "työhuoneet" olisi ideaali. Joku tila niin että saa olla omassa rauhassaan.

Entä sitten kun lapsi menee kouluun, eikä kotona ole tottunut jakamaan mitään?

Ja jos jokaisen pitää saada olla omassa rauhassa, niin eikö vaarana ole kasvaa Putiniksi ja yksinvaltiaaksi.

Kun on työelämässä, niin kaikilla ei ole omaa huonetta, eikä saa olla omassa rauhassa, vaan häiriötekijöitä on jatkuvasti työkavereista ja asiakkaista.

Meillä lapsilla on omat huoneet, mutta vapaa-aikana ja kotona he haluavat viettää meidän vanhempien seurassa ja jutellaan päivän tapahtumat ja ollaan kuin sillit tynnyrissä n. 25m2 keittiössä ja oleskelutilassa, jossa lapset tekevät läksyt ja leikkivät ja me vanhemmat puuhaillaan omia juttuja ja muut huoneet ammottavan tyhjyyttä, jonne kömmitään vain nukkumaan. Kalliita neliöitä ovat.

No, muuta yksiöön, jos et kerran niitä huoneita tarvitse ja on niin kallista. Ei oma huone tee ihmisestä sosiaalisista ongelmista kärsivää introverttiä tai antisosiaalista. On se kumma, jos ei ihminen saa olla edes kotonaan, kuten haluaa.

-Eri

Riippuu lapsista. Minä jaoin pikkuveljeni kanssa huoneen vielä ollessamme 16 ja 18 v eikä me ikinä mitään tapeltu. Vaatteet sai vaihdettua huoneen vaatehuoneessa. Jos toisella oli kavereita yökylässä (aika paljon yhteisiäkin kavereita) nukkui ne patjalla lattialla tai sitten toinen meistä nukkui olohuoneen sohvalla. Lisäksi meillä oli välillä nuorin sisarukseni kylässä, mahduttiin hyvin.

Itselläni nyt kolme lasta pienillä ikäeroilla. Jakavat tällä hetkellä lastenhuoneen sopuisasti. Kun tytöillä alkaa murrosikä lähestyä, on ajateltu että muutettaisiin isompaan. Joko kaikille oma huone tai tytöille isompi, pojalle oma.

Kuitenkin, ajatus, että kaksi sisarusta ei siis to-del-la-kaan voisi jakaa huonetta on musta vähän surullinenkin. Miten pienestä maailma kaatuu nykyään... onko lapsilla todettu jotain vikaa? Jos ei niin ei siihen maailma kaadu, ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän noita appivanhempia, heidän ajattelutapaansa. Omassa lapsuudessani jopa nelilapsisten perheiden lapset olivat usein samassa huoneessa. Kaksi ystävääni kärsi tosissaan, kun molemmilla oli kolme isoveljeä ja olivat kaikki samassa huoneessa. Huoneeseen mahtui kaksi kerrossänkyä ja väliin yksi työpöytä. Monet ystävistäni saivat oman huoneen vasta lukiossa, kun olivat perheensä nuorimpia ja isommat sisarukset lähtivät opiskelemaan. Itselläni oli yhteinen huone siskoni kanssa ja se oli jo siihen aikaa luksusta. Ei kai kaikilla nykyisinkään voi olla omia huoneita,mutta joku oma yksityinen soppi olisi mielestäni tarpeen.

Minä en ymmärrä.

Ap:n perheen yksityisasiat ei kuulu heille pätkän vertaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän noita appivanhempia, heidän ajattelutapaansa. Omassa lapsuudessani jopa nelilapsisten perheiden lapset olivat usein samassa huoneessa. Kaksi ystävääni kärsi tosissaan, kun molemmilla oli kolme isoveljeä ja olivat kaikki samassa huoneessa. Huoneeseen mahtui kaksi kerrossänkyä ja väliin yksi työpöytä. Monet ystävistäni saivat oman huoneen vasta lukiossa, kun olivat perheensä nuorimpia ja isommat sisarukset lähtivät opiskelemaan. Itselläni oli yhteinen huone siskoni kanssa ja se oli jo siihen aikaa luksusta. Ei kai kaikilla nykyisinkään voi olla omia huoneita,mutta joku oma yksityinen soppi olisi mielestäni tarpeen.

Minä en ymmärrä.

Ap:n perheen yksityisasiat ei kuulu heille pätkän vertaa!

Sama muori varmaan nyt valittaa kuinka hän ei saa tavata lapsenlapsia, vaikka niin yritti hyvä olla ja auttaa.

Raivostuttava tyranni.

Kyllä mäkin muistan kun muksut oli pienempiä ja etsittiin isompaa asuntoa, isovanhemmat käski etsiä kolmiota. Kyllä lapset mahtuu samaan huoneeseen leikkimään kun ostaa kerrossängyt. Joo mutta kun kotia ei hankita vain muutamaksi vuodeksi kun lapset pieniä.

Nyt muksut 12v. Ja 14v. Onneksi isompi kämppä ja muksuilla omat huoneet. Toinen hyppii ja pomppii kun pelaa pleikkaa, toinen kaverinsa kanssa watsappissa. Ei tulisi kun lisää riitaa. Kun muksut oli pienempiä toinen huone oli leikkihuone ja toinen lasten makkari. Hyvin toimi. Onneksi ei kuunneltu isovanhempia, nyt jälkeenpäin hekin sanoneet, että tämä on hyvä asunto meille. Tsemppiä ap, toimi niinkuin teille on paras.

Ja miten appivanhemmat otti, kun heidän lapsensa kertoi heille, että tämä on teidän päätös ja näillä mennään?

Me ostettiin 244 neliön talo kun esikoinen oli kaksi. Käsittämätön määrä paskaa kuunneltiin "pröystäilystä".

Talo on elänyt perheen mukana vuosien varrella, meillä on toiminut täällä myös mm miehen firma.

Siinä vaiheessa kun tuli korona, oli ylellistä, että molemmille lapsille oli tilava oma huone, meille molemmille vanhemmille tilava hyvä työhuone ja silti asuminen oli väljää ja hyvää, aidattu iso piha oli oikea kaiken kruunu!

Anoppi on kitissyt kaksi vuotta siellä yksiössään, kun ei olekaan ollut mitään "kulman kahvilaa olohuoneena" jne.

Nyt talo myllättiin vielä kertaalleen ja opiskelija-esikoinen sai omalla sisäänkäynnillä, vessalla ja kylppärillä varustetun "siiven" itselleen. Ylellisyyttä sekin.

Maksaako appivanhemmat osan teidän talostanne, takaako lainan vai millä oikeudella puuttuvat asiaan?

Meillä kasvatettiin kaksi lasta 48 neliön mökissä (tosin yläkerran matala tila oli remontoitu lämpimäksi) ja hyvin mahduttiin, mutta ei muilla ollut siihen sanomista. Itse asuttiin kuten haluttiin.

Jotkut isovanhemmat ottaa arvosteluna kaiken, mitä lapsi tekee vanhemmuudessa eri tavoin kuin omassa lapsuudessaan.

Vain tekemällä kaiken samoin kuin anoppi, hän ilmeisesti kokisi oman äitiytensä olleen hyvää. Ehkä siellä on syyllisyyttä taustalla, kykenemättömyyttä kohdata omia virheitä. 

Minä jaoin huoneen siskoni kanssa vielä teininä 2000-luvun alkuvuosina. Mutta siinä alkoi olla kyllä jo aika pahasti oman tilan tarve ja lukion alettua saatiinkin isosisaruksen poismuuton ansiosta omat huoneet.

Oman tilan terve riippuu paljon sisarusten persoonista ja perheen yleisestä dynamiikasta. Jos emme olisi siskoni kanssa olleet niin läheisiä, kuin olimme ja olemme yhä, olisi samassa huoneessa asuminen ollut kamalaa.

Ja harvoin tosiaan teini-ikäisenä eri sukupuolta olevat lapset viihtyvät samassa huoneessa, itsetyydytyksen järjestäminen muodostuu hankalaksi ym.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut isovanhemmat ottaa arvosteluna kaiken, mitä lapsi tekee vanhemmuudessa eri tavoin kuin omassa lapsuudessaan.

Vain tekemällä kaiken samoin kuin anoppi, hän ilmeisesti kokisi oman äitiytensä olleen hyvää. Ehkä siellä on syyllisyyttä taustalla, kykenemättömyyttä kohdata omia virheitä. 

Meillä minun äitini arvostelee minua kaikesta minkä teen samoin kuin hän! Täysin käsittämätön järjenjuoksu. Appivanhemmat taas on ihan sovinistisia eli miniä on jonkinlainen kyökkipiika heidän mielestään. Kaikkein rasittavinta pn se että appivanhempien mielestä mies on heille velkaa koulutuksestaan ja koko ajan käsi ojossa.

Me asuttiin kaksiossa, neljä henkeä. Nukuttiinkin samassa huoneessa. Äiti sanoi aina, että "sopu sijaa antaa". Kuuntelin koko lapsuuden muiden kuorsausta. Kiusattiin koulussa ja vanhemmat joivat usein joten en saanut olla turvassa oikein missään.

Vielä aikuisena kun käytiin lomalla sukulaisilla äitini oli tunkemassa meitä isän kanssa serkkuni pikkuruiseen huoneeseen talossa jossa on viisi huonetta tilaa.

En ymmärrä miksei itselle voi ottaa tilaa joka kuuluu ja asioita jotka on ansainnutkin. Itselle jäi suoraan sanottuna traumat kun en voinut kuin pari kaveria tuoda kotiin. Muilla oli valtavat lukaalit ja meillä joku kaksio. Se sopukin oli niin ja näin kun jatkuvasti vanhemmat riitelivätkin.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut isovanhemmat ottaa arvosteluna kaiken, mitä lapsi tekee vanhemmuudessa eri tavoin kuin omassa lapsuudessaan.

Vain tekemällä kaiken samoin kuin anoppi, hän ilmeisesti kokisi oman äitiytensä olleen hyvää. Ehkä siellä on syyllisyyttä taustalla, kykenemättömyyttä kohdata omia virheitä. 

No tuohan se on syynä moneen kiihkeään riitaan tälläkin palstalla, että toisten erilaiset valinnat koetaan suorana arvosteluna omia valintoja kohtaan.  Esim. nämä avo- vai avioliitto ja lapsia vai ei -kinat.

Ja varsinkin jos haluaa abortoida vammaisen sikiön, se on suora hyökkäys toisten vammaisia lapsia vastaan.

Haha, ikioma huone jokaisella, sen ku näkis. Ei mitään toivoa näillä vuokrilla. Onneksi ei ole kyllä ollut mitään ongelmiakaan jakamisesta, ei omassa lapsuudessa eikä nyt kun omat lapset ovat 7-17v. Tiedän yhden someäidin jonka teinityttö ja kaksi alakouluikäistä poikaa asuu samassa huoneessa koska heillä on kaksio. Tuo menee ehkä omasta mielestä liian ahtaaksi mutta ei ole mikään normi muuta kuin rikkaiden/keskiluokkaisten parissa että jokaisella on oma huone.