Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ihmiset käy töissä, opiskelee, harrastaa ja elämänsä pidettyä kasassa?
Miten riittää energia ja aika kaikkeen. Mä voin elää terveellisesti ja liikkua, mutta sitten opinnot ja työt jää tekemättä. Ja jos teen töitä tai opiskelen niin sitten en jaksa tai ei ole enää aikaa harrastamiseen. :(
Kommentit (528)
Vierailija kirjoitti:
On se monelle aivan liikaa tuo kaikki "samassa paketissa ". Eikä siitä tarvitse tuntea huonommuutta! Ihminen ei ole kone. Rajansa kaikella. Itselleni rauhoittuminen ja hiljentyminen on välttämätöntä, muuten en jaksa. Enkä ole niin kovin sosiaalinen että jaksaisin perhe- elämän lisäksi kauheasti harrastaa. Tykkään kulkea luonnossa ja rentoutua ja latautua vapaa- ajalla.
Kovat on nykyajan vaatimukset kun pitää ehtiä kaikkeen. On eräänlaista ahneutta kun pitää tehdä kaikkea ja ehtiä joka paikkaan. Ja ns ruuhkavuodet ovat rankkoja. Viimeistään silloin alkaa tajuta miten tärkeää on kuunnella sisintään ja tehdä asioita joista saa arjen keskellä lisää hyvinvointia. Kukin omalla tavallaan voi löytää elämäänsä mielekkyyttä joka antaa voimaa.
Koskeeko tuo oikeus vain sinua ja lasten pitää harrastaa, vai saavatko hekin palautua kotona rankan päivän/viikon jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä vaan kaikille lapsiperhearkea eläville, muistakaa, että loppuelämä ei ole sitä, vaan pian ne lintuset lentävät pesästä. Kannattaa nyt hetkeksi kun ovat pieniä, laittas instagramit ja omat peffan rakentelut kuntosalilla pienemmälle, ja keskittyä siihen mikä on tärkeää.
Näinhän sitä sanotaan, että se on vain hetki. Lapset vaativat huolenpitoa, seuraa, ruokaa, kasvattamista, keskusteluja, ohjaamista,, jne. vielä yläasteiässäkin. Kun on useampia lapsia, voi tuo hetki olla helposti 20 vuotta. Eli yleensä 30 ja 50 ikävuosien väli. Käytännössä keskeisin aika elämästäsi, jos ajatellaan, että elämä siihen saakka on vasta eräänlaista opettelua ja itsenäistymistä, kaiken rakentamista ja perustan luomista. Eli ei kannata tuudittautua siihen, että lasten kanssa menee vain hetki. Nuo ikävuodet on myös oman uran kannalta ne kaikkein vaativimmat. On se aikamoinen paketti hoitaa kokonaisuudessaan. Uuvuttaa ihan jokaisen. Ihan perus eläminen on todella raskasta ihan jokaiselle.
Meillä oli alaikäisiä lapsia kotona peräti 39v!
Kyllä siinä oli pakko samalla hoitaa urakehitykset, harrastukset, koko elämä - muutenhan suurin osa elämästä olisi ollut hyllyllä. Ei ole ollut vaihtoehtoja enkä ole edes osannut muunlaista elämää kuvitellakaan, kaikesta on selvitty perheen kesken.
Aina on vaihtoehtoja liikakansoittamiselle, muun väittäminen on ihan höpöhöpöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se monelle aivan liikaa tuo kaikki "samassa paketissa ". Eikä siitä tarvitse tuntea huonommuutta! Ihminen ei ole kone. Rajansa kaikella. Itselleni rauhoittuminen ja hiljentyminen on välttämätöntä, muuten en jaksa. Enkä ole niin kovin sosiaalinen että jaksaisin perhe- elämän lisäksi kauheasti harrastaa. Tykkään kulkea luonnossa ja rentoutua ja latautua vapaa- ajalla.
Kovat on nykyajan vaatimukset kun pitää ehtiä kaikkeen. On eräänlaista ahneutta kun pitää tehdä kaikkea ja ehtiä joka paikkaan. Ja ns ruuhkavuodet ovat rankkoja. Viimeistään silloin alkaa tajuta miten tärkeää on kuunnella sisintään ja tehdä asioita joista saa arjen keskellä lisää hyvinvointia. Kukin omalla tavallaan voi löytää elämäänsä mielekkyyttä joka antaa voimaa.
Koskeeko tuo oikeus vain sinua ja lasten pitää harrastaa, vai saavatko hekin palautua kotona rankan päivän/viikon jälkeen?
Olen eri, mutta vastaan että meillä lapsetkin saa vain palautua koulupäivän jälkeen. En ymmärrä sitä pakotusta mikä joka suunnasta alkaa jostain 6-7 vuotiaasta viimeistään, että mitäs lapsi harrastaa. Terveydenhoitaja, opettaja ym. Jos perhetyöntekijä on tuttu kävijä perheessä, ne varsinkin on tuuppaamassa harrastuksiin.
Meidän lapset on kahlanneet enemmän kuin 15 harrastusta läpi, siis yhteensä. Nyt en enää pakota kokeilemaan mitään uutta, kiinnostus kun ei pysy paria kuukautta kauempaa, ja se väsymys koulupäivän jälkeen on kyllä ihan todellinen. Päivä on matkoineen ja läksyineen joinain päivinä pidempi kuin aikuisen työpäivä.
Eräs erkkaope eräällä luennolla kysyikin yleisöltä viisaasti, "mutta onko harrastuksia pakko olla"? Niinpä! Kuka pakottaa? Koulu on lasten työ ja siinä voi olla ihan riittävästi, etenkin jos koulussa on haasteita.
Miksi pitäisi kuunnella niitä harrastusten "pakottajia", eihän ne meidän arkea näe ja lasten jaksamista tunne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä vaan kaikille lapsiperhearkea eläville, muistakaa, että loppuelämä ei ole sitä, vaan pian ne lintuset lentävät pesästä. Kannattaa nyt hetkeksi kun ovat pieniä, laittas instagramit ja omat peffan rakentelut kuntosalilla pienemmälle, ja keskittyä siihen mikä on tärkeää.
Näinhän sitä sanotaan, että se on vain hetki. Lapset vaativat huolenpitoa, seuraa, ruokaa, kasvattamista, keskusteluja, ohjaamista,, jne. vielä yläasteiässäkin. Kun on useampia lapsia, voi tuo hetki olla helposti 20 vuotta. Eli yleensä 30 ja 50 ikävuosien väli. Käytännössä keskeisin aika elämästäsi, jos ajatellaan, että elämä siihen saakka on vasta eräänlaista opettelua ja itsenäistymistä, kaiken rakentamista ja perustan luomista. Eli ei kannata tuudittautua siihen, että lasten kanssa menee vain hetki. Nuo ikävuodet on myös oman uran kannalta ne kaikkein vaativimmat. On se aikamoinen paketti hoitaa kokonaisuudessaan. Uuvuttaa ihan jokaisen. Ihan perus eläminen on todella raskasta ihan jokaiselle.
Meillä oli alaikäisiä lapsia kotona peräti 39v!
Kyllä siinä oli pakko samalla hoitaa urakehitykset, harrastukset, koko elämä - muutenhan suurin osa elämästä olisi ollut hyllyllä. Ei ole ollut vaihtoehtoja enkä ole edes osannut muunlaista elämää kuvitellakaan, kaikesta on selvitty perheen kesken.
Aina on vaihtoehtoja liikakansoittamiselle, muun väittäminen on ihan höpöhöpöä.
Oletko varma että oli omat lapset ("liikakansoittaminen") kyseessä, minun korvaan kuulosti sijaisperheeltä tuo elämänmittainen jakso alaikäisiä perheessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä vaan kaikille lapsiperhearkea eläville, muistakaa, että loppuelämä ei ole sitä, vaan pian ne lintuset lentävät pesästä. Kannattaa nyt hetkeksi kun ovat pieniä, laittas instagramit ja omat peffan rakentelut kuntosalilla pienemmälle, ja keskittyä siihen mikä on tärkeää.
Näinhän sitä sanotaan, että se on vain hetki. Lapset vaativat huolenpitoa, seuraa, ruokaa, kasvattamista, keskusteluja, ohjaamista,, jne. vielä yläasteiässäkin. Kun on useampia lapsia, voi tuo hetki olla helposti 20 vuotta. Eli yleensä 30 ja 50 ikävuosien väli. Käytännössä keskeisin aika elämästäsi, jos ajatellaan, että elämä siihen saakka on vasta eräänlaista opettelua ja itsenäistymistä, kaiken rakentamista ja perustan luomista. Eli ei kannata tuudittautua siihen, että lasten kanssa menee vain hetki. Nuo ikävuodet on myös oman uran kannalta ne kaikkein vaativimmat. On se aikamoinen paketti hoitaa kokonaisuudessaan. Uuvuttaa ihan jokaisen. Ihan perus eläminen on todella raskasta ihan jokaiselle.
Meillä oli alaikäisiä lapsia kotona peräti 39v!
Kyllä siinä oli pakko samalla hoitaa urakehitykset, harrastukset, koko elämä - muutenhan suurin osa elämästä olisi ollut hyllyllä. Ei ole ollut vaihtoehtoja enkä ole edes osannut muunlaista elämää kuvitellakaan, kaikesta on selvitty perheen kesken.
Aina on vaihtoehtoja liikakansoittamiselle, muun väittäminen on ihan höpöhöpöä.
Oletko varma että oli omat lapset ("liikakansoittaminen") kyseessä, minun korvaan kuulosti sijaisperheeltä tuo elämänmittainen jakso alaikäisiä perheessä.
Sijaisperheille maksetaan niin paljon ettei tarvitse uraa kehittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se monelle aivan liikaa tuo kaikki "samassa paketissa ". Eikä siitä tarvitse tuntea huonommuutta! Ihminen ei ole kone. Rajansa kaikella. Itselleni rauhoittuminen ja hiljentyminen on välttämätöntä, muuten en jaksa. Enkä ole niin kovin sosiaalinen että jaksaisin perhe- elämän lisäksi kauheasti harrastaa. Tykkään kulkea luonnossa ja rentoutua ja latautua vapaa- ajalla.
Kovat on nykyajan vaatimukset kun pitää ehtiä kaikkeen. On eräänlaista ahneutta kun pitää tehdä kaikkea ja ehtiä joka paikkaan. Ja ns ruuhkavuodet ovat rankkoja. Viimeistään silloin alkaa tajuta miten tärkeää on kuunnella sisintään ja tehdä asioita joista saa arjen keskellä lisää hyvinvointia. Kukin omalla tavallaan voi löytää elämäänsä mielekkyyttä joka antaa voimaa.
Koskeeko tuo oikeus vain sinua ja lasten pitää harrastaa, vai saavatko hekin palautua kotona rankan päivän/viikon jälkeen?
Olen eri, mutta vastaan että meillä lapsetkin saa vain palautua koulupäivän jälkeen. En ymmärrä sitä pakotusta mikä joka suunnasta alkaa jostain 6-7 vuotiaasta viimeistään, että mitäs lapsi harrastaa. Terveydenhoitaja, opettaja ym. Jos perhetyöntekijä on tuttu kävijä perheessä, ne varsinkin on tuuppaamassa harrastuksiin.
Meidän lapset on kahlanneet enemmän kuin 15 harrastusta läpi, siis yhteensä. Nyt en enää pakota kokeilemaan mitään uutta, kiinnostus kun ei pysy paria kuukautta kauempaa, ja se väsymys koulupäivän jälkeen on kyllä ihan todellinen. Päivä on matkoineen ja läksyineen joinain päivinä pidempi kuin aikuisen työpäivä.
Eräs erkkaope eräällä luennolla kysyikin yleisöltä viisaasti, "mutta onko harrastuksia pakko olla"? Niinpä! Kuka pakottaa? Koulu on lasten työ ja siinä voi olla ihan riittävästi, etenkin jos koulussa on haasteita.
Miksi pitäisi kuunnella niitä harrastusten "pakottajia", eihän ne meidän arkea näe ja lasten jaksamista tunne?
Olen huomannut että älykkäänä ja viisaana pitämäni ihmiset tekevät juuri näin. Oma lapsi harrastaa kerran viikossa. Koulu on nykyään raskasta, joten palautumiseen menee ne illat.
Itse en tajua pelkästään sitä, miten ihmiset pystyvät käymään täyspäiväisesti töissä ja pyörittämään lapsiperheen arkea siinä samalla.
Olen sinkku ja saan hädin tuskin oman työn ja huushollin pysymään jonkunlaisessa ruodussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en tajua pelkästään sitä, miten ihmiset pystyvät käymään täyspäiväisesti töissä ja pyörittämään lapsiperheen arkea siinä samalla.
Olen sinkku ja saan hädin tuskin oman työn ja huushollin pysymään jonkunlaisessa ruodussa.
Kyllähän jotkut opiskelevat ja käyvät töissä täyspäiväisesti, eli 16h/pvä. Meneekö lastenhoitoon niin kauan ja sama työmäärä? Lastenhoito kuitenkin on suorittavaa työtä joka voi olla vastapainoa aivoja vaativalle työlle, toisin kuin opiskelu.
Vierailija kirjoitti:
Itse en tajua pelkästään sitä, miten ihmiset pystyvät käymään täyspäiväisesti töissä ja pyörittämään lapsiperheen arkea siinä samalla.
Olen sinkku ja saan hädin tuskin oman työn ja huushollin pysymään jonkunlaisessa ruodussa.
No ohhoh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä vaan kaikille lapsiperhearkea eläville, muistakaa, että loppuelämä ei ole sitä, vaan pian ne lintuset lentävät pesästä. Kannattaa nyt hetkeksi kun ovat pieniä, laittas instagramit ja omat peffan rakentelut kuntosalilla pienemmälle, ja keskittyä siihen mikä on tärkeää.
Näinhän sitä sanotaan, että se on vain hetki. Lapset vaativat huolenpitoa, seuraa, ruokaa, kasvattamista, keskusteluja, ohjaamista,, jne. vielä yläasteiässäkin. Kun on useampia lapsia, voi tuo hetki olla helposti 20 vuotta. Eli yleensä 30 ja 50 ikävuosien väli. Käytännössä keskeisin aika elämästäsi, jos ajatellaan, että elämä siihen saakka on vasta eräänlaista opettelua ja itsenäistymistä, kaiken rakentamista ja perustan luomista. Eli ei kannata tuudittautua siihen, että lasten kanssa menee vain hetki. Nuo ikävuodet on myös oman uran kannalta ne kaikkein vaativimmat. On se aikamoinen paketti hoitaa kokonaisuudessaan. Uuvuttaa ihan jokaisen. Ihan perus eläminen on todella raskasta ihan jokaiselle.
Meillä oli alaikäisiä lapsia kotona peräti 39v!
Kyllä siinä oli pakko samalla hoitaa urakehitykset, harrastukset, koko elämä - muutenhan suurin osa elämästä olisi ollut hyllyllä. Ei ole ollut vaihtoehtoja enkä ole edes osannut muunlaista elämää kuvitellakaan, kaikesta on selvitty perheen kesken.
Aina on vaihtoehtoja liikakansoittamiselle, muun väittäminen on ihan höpöhöpöä.
Oletko varma että oli omat lapset ("liikakansoittaminen") kyseessä, minun korvaan kuulosti sijaisperheeltä tuo elämänmittainen jakso alaikäisiä perheessä.
Sijaisperheille maksetaan niin paljon ettei tarvitse uraa kehittää.
Raha raha raha... aika moni sijaisvanhempi käy töissä, ainakin toinen vanhemmista. Sijaisvanhemmuus ei välttämättä ole molempien juttu eikä kaikille makseta niin paljon, että vanhemmat voisivat vain jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en tajua pelkästään sitä, miten ihmiset pystyvät käymään täyspäiväisesti töissä ja pyörittämään lapsiperheen arkea siinä samalla.
Olen sinkku ja saan hädin tuskin oman työn ja huushollin pysymään jonkunlaisessa ruodussa.
Kyllähän jotkut opiskelevat ja käyvät töissä täyspäiväisesti, eli 16h/pvä. Meneekö lastenhoitoon niin kauan ja sama työmäärä? Lastenhoito kuitenkin on suorittavaa työtä joka voi olla vastapainoa aivoja vaativalle työlle, toisin kuin opiskelu.
Ymmärrän "suorittavan työn" liukuhihnatyönä, jossa ei tarvitse ajatella. Lastenhoito ei nimenomaan ole mitään "aivot narikkaan" työtä, vaan vie mehut, henkisesti. Pitää olla koko ajan skarppina, koko ajan joku tarvii jotain tai joku keskeyttää mitä olit tekemässä / ottamassa / ajattelemassa / sanomassa / siivoamassa / lähdössä, ihan koko ajan.
Se helpottaa kouluikäisillä vähitellen, mutta alle kouluikäisten hoito ei nimenomaan ja tosiaankaan ole mitään nollat taulussa suorittavaa työtä.
Jos joskus on ollut täysin vastuussa pienistä alle kouluikäisistä lapsista (huom, monikko!) .... niin sen huomaa ihan jo yhden päivän jälkeen. Olet illalla aika ventti kun ne vihdoin nukahtaa.
Ja meneekö lastenhoitoon 16h päivä... no taaperot nukkuu helposti yössä 10-12 tuntia, ettei kyllä kirjaimellisesti mene. Mutta jos lapsi herättelee yöllä, tai pitää jatkaa niitä kotihommia tai seuraavan päivän ruoanlaittoa kun lapset nukkuu, että kyllähän se homma jatkuu iltayöhön. Lapset ei myöskään aina koko yötä vain nuku, etenkin jos on kipeä, patja siirtyy lapsen huoneeseen ja tunnin välein tarkistan hengityksen ettei rohise tai vingu (tarvitsee avaavan lääkkeen sitten).
***
Millä alalla muuten saadaan yhdistettyä työ ja opiskelu niin että samana päivänä on molempia 8h. Vaikea kuvitella että kukaan oikeasti jaksaa tuollaista edes kahta viikkoa.
Itse olen aikuisopiskellut monimuotona niin, että koulua on 4 tuntia illassa, 3-4 päivänä viikossa. Osa oli normaalissa päivätyössä arkisin, osa oli työttöminä. Arkena ei kyllä työssäkäyvä ehdi tai jaksa tehdä monimuotoon kuuluvia etätehtäviä vaan ne jäävät vapaapäiville. Matkatkin kun ottaa aikansa.
Harjoittelujaksot taas on vapaata päivätyöstä, silloin on opiskelut 8h päivä harjoitteluna ja tehtävinä.
Melkoisia superihmisiä täällä taas maalaillaan, että oikein 8+8 tuntia tehdään päivässä ja lentäen ilmeisesti kuljetaan välimatkat, yöunille jää muutama tunti sentään. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse opiskelen, pyöritän yritystoimintaa, harrastan aktiivisesti ja hoidan lapseperheen arkea samaan aikaan.
Mulla on valtava intohimo kaikkea kohtaan, mitä teen. Lisäksi ihana mies ja hyvät tukiverkostot. Vaatii järjestelmällisyyttä ja aikatauluttamista, mutta onnistuu.
Me teemme kanssa samaa, erona vaan se, ettei meillä ole täällä tukiverkostoja lainkaan. Ei ole vakavia sairauksia -> mikään ei meitä estä toimimasta näin. Loppu on täysin omia valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä vaan kaikille lapsiperhearkea eläville, muistakaa, että loppuelämä ei ole sitä, vaan pian ne lintuset lentävät pesästä. Kannattaa nyt hetkeksi kun ovat pieniä, laittas instagramit ja omat peffan rakentelut kuntosalilla pienemmälle, ja keskittyä siihen mikä on tärkeää.
Näinhän sitä sanotaan, että se on vain hetki. Lapset vaativat huolenpitoa, seuraa, ruokaa, kasvattamista, keskusteluja, ohjaamista,, jne. vielä yläasteiässäkin. Kun on useampia lapsia, voi tuo hetki olla helposti 20 vuotta. Eli yleensä 30 ja 50 ikävuosien väli. Käytännössä keskeisin aika elämästäsi, jos ajatellaan, että elämä siihen saakka on vasta eräänlaista opettelua ja itsenäistymistä, kaiken rakentamista ja perustan luomista. Eli ei kannata tuudittautua siihen, että lasten kanssa menee vain hetki. Nuo ikävuodet on myös oman uran kannalta ne kaikkein vaativimmat. On se aikamoinen paketti hoitaa kokonaisuudessaan. Uuvuttaa ihan jokaisen. Ihan perus eläminen on todella raskasta ihan jokaiselle.
Meillä oli alaikäisiä lapsia kotona peräti 39v!
Kyllä siinä oli pakko samalla hoitaa urakehitykset, harrastukset, koko elämä - muutenhan suurin osa elämästä olisi ollut hyllyllä. Ei ole ollut vaihtoehtoja enkä ole edes osannut muunlaista elämää kuvitellakaan, kaikesta on selvitty perheen kesken.
Aina on vaihtoehtoja liikakansoittamiselle, muun väittäminen on ihan höpöhöpöä.
Oletko varma että oli omat lapset ("liikakansoittaminen") kyseessä, minun korvaan kuulosti sijaisperheeltä tuo elämänmittainen jakso alaikäisiä perheessä.
Kaksi alaikäistä lasta voi tehdä 36 vuoden mittaisen jakson. Eli tuo voi tarkoittaa perhettä, missä on kolme lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse opiskelen, pyöritän yritystoimintaa, harrastan aktiivisesti ja hoidan lapseperheen arkea samaan aikaan.
Mulla on valtava intohimo kaikkea kohtaan, mitä teen. Lisäksi ihana mies ja hyvät tukiverkostot. Vaatii järjestelmällisyyttä ja aikatauluttamista, mutta onnistuu.
Taikasana taitaa olla tukiverkostot. Me saamme lastenhoitoapua ehkä pari kertaa vuodessa, ja sen ajan yleensä olemme käyttäneet parisuhdeaikaan. Minulla on myös kyllä kehno muisti, joten vie paljon energiaa pitää kaikki langat käsissä, ja se tuntuu stressaavalta kun asiat eivät pysy päässä selkeässä järjestyksessä. Ihailen kyllä kovasti näitä suorittajatyyppejä, onnistuisipa minultakin.
Hyvin se onnistuu kun hieman suunnittelee etukäteen. Salilla voi käydä ennen luentoja tai jos luentojen välissä on turhaa aikaa. Koulutehtäviä kannattaa tehdä ajoissa, eikä jättää viimeiseen iltaan kasaantumaan. Kannattaa hoitaa koulutehtävät alta ennen opiskelijarientoja, jos seuraavana päivänä on krapula. Töissä kerkeää käymään iltaisin ja viikonloppuisin. Koulun ja töiden ohelle jää kyllä vapaita tunteja urheilulle, ystäville ja rilluttelulle. Urheilunkin voi yhdistää kavereiden kanssa tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse opiskelen, pyöritän yritystoimintaa, harrastan aktiivisesti ja hoidan lapseperheen arkea samaan aikaan.
Mulla on valtava intohimo kaikkea kohtaan, mitä teen. Lisäksi ihana mies ja hyvät tukiverkostot. Vaatii järjestelmällisyyttä ja aikatauluttamista, mutta onnistuu.
Taikasana taitaa olla tukiverkostot. Me saamme lastenhoitoapua ehkä pari kertaa vuodessa, ja sen ajan yleensä olemme käyttäneet parisuhdeaikaan. Minulla on myös kyllä kehno muisti, joten vie paljon energiaa pitää kaikki langat käsissä, ja se tuntuu stressaavalta kun asiat eivät pysy päässä selkeässä järjestyksessä. Ihailen kyllä kovasti näitä suorittajatyyppejä, onnistuisipa minultakin.
Nimenomaan, tukiverkot. Minä opiskelin aikuisena monimuoto-opiskelua ja en ikinä suosittele kenellekään pienten lasten vanhemmille opiskelua (johon kuuluu vielä työssäoppimisjaksojakin). Se aivosumu ja aivan totaalinen loppuminen ... itkin väsymystä ja olin aivan loppu monta kuukautta valmistumisen jälkeen, olihan se aika mustaa aikaa.
Mutta jos on puoliso ja tukiverkot, eli että saat taukoja edes joskus ....
Ne joilla on tukiverkot apuna, muistavat kyllä kertoa että se multitaskaaminen vaatii vain järjestelmällisyyttä ja aikatauluttamista. Joo ihan näin just. Sehän meillä yksin tarpovilla onkin vikana, emme vain ole järjestelmällisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse opiskelen, pyöritän yritystoimintaa, harrastan aktiivisesti ja hoidan lapseperheen arkea samaan aikaan.
Mulla on valtava intohimo kaikkea kohtaan, mitä teen. Lisäksi ihana mies ja hyvät tukiverkostot. Vaatii järjestelmällisyyttä ja aikatauluttamista, mutta onnistuu.
Taikasana taitaa olla tukiverkostot. Me saamme lastenhoitoapua ehkä pari kertaa vuodessa, ja sen ajan yleensä olemme käyttäneet parisuhdeaikaan. Minulla on myös kyllä kehno muisti, joten vie paljon energiaa pitää kaikki langat käsissä, ja se tuntuu stressaavalta kun asiat eivät pysy päässä selkeässä järjestyksessä. Ihailen kyllä kovasti näitä suorittajatyyppejä, onnistuisipa minultakin.
Nimenomaan, tukiverkot. Minä opiskelin aikuisena monimuoto-opiskelua ja en ikinä suosittele kenellekään pienten lasten vanhemmille opiskelua (johon kuuluu vielä työssäoppimisjaksojakin). Se aivosumu ja aivan totaalinen loppuminen ... itkin väsymystä ja olin aivan loppu monta kuukautta valmistumisen jälkeen, olihan se aika mustaa aikaa.
Mutta jos on puoliso ja tukiverkot, eli että saat taukoja edes joskus ....
Ne joilla on tukiverkot apuna, muistavat kyllä kertoa että se multitaskaaminen vaatii vain järjestelmällisyyttä ja aikatauluttamista. Joo ihan näin just. Sehän meillä yksin tarpovilla onkin vikana, emme vain ole järjestelmällisiä.
Haha, tulee mieleen kaveri pariskunta, joilla on aina monta rautaa tulessa. He itse käyttävät juurikin ilmaisuja _aikatauluttaminen_ ja _järjestelmällisyys_ kun oikeasti on kyse delegoinnista. Jatkuvasti pyytelevät heille käteviä pikku palveluksia tuttaviltaan, lapset työnnetään muiden luo ja kyyteihin vähän väliä. Töissäänkin ovat yhtä röyhkeitä kyynärpäätaktiikkaa käyttäviä jokapaikanhöyliä. Myös iso osa heidän sosialisoinnista on taktikoitua uran edistämistä. Tuttavapiiri tosin vaihtuu ympärillä tiuhaan, kun moni kyllästyy heidän teennäiseen ja kylmään menoon.
Vierailija kirjoitti:
Menetin elämänilon, kun läheiseni kuoli yllättäen, hajosin.
Itkin lääkärissä, itken nytkin.
Lääkäri kirjotti lähetteen psykiatrille, jolla kävin taas itkemässä sain masislääkettä joka ei auttanut. Psykiatri näki että vapisen joten lääkettä siihenkin.Oon nyt ollu neljä vuotta masentunut se vaan muuttui vaikeaksi, ja itsetuhoisuus nurkan takana.
En kykene töihin, en opiskelemaan, en harrasta mitään. Ajatus pyörii ympyrää, kun ymmärsin mitä sain kokea sen läheiseni kanssa, en voi enää syyttää mistään.
Mutta hän tuhosi elämäni.
Tarvitset apua, ja toivon että sitä saat. Elämänilon voi saada takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en tajua pelkästään sitä, miten ihmiset pystyvät käymään täyspäiväisesti töissä ja pyörittämään lapsiperheen arkea siinä samalla.
Olen sinkku ja saan hädin tuskin oman työn ja huushollin pysymään jonkunlaisessa ruodussa.
Kyllähän jotkut opiskelevat ja käyvät töissä täyspäiväisesti, eli 16h/pvä. Meneekö lastenhoitoon niin kauan ja sama työmäärä? Lastenhoito kuitenkin on suorittavaa työtä joka voi olla vastapainoa aivoja vaativalle työlle, toisin kuin opiskelu.
Juu ja jotkut tekevät töitä, opiskelevat ja hoitavat lapsetkin.
Alue: Aihe vapaa
Meillä oli alaikäisiä lapsia kotona peräti 39v!
Kyllä siinä oli pakko samalla hoitaa urakehitykset, harrastukset, koko elämä - muutenhan suurin osa elämästä olisi ollut hyllyllä. Ei ole ollut vaihtoehtoja enkä ole edes osannut muunlaista elämää kuvitellakaan, kaikesta on selvitty perheen kesken.