Miten ihmiset käy töissä, opiskelee, harrastaa ja elämänsä pidettyä kasassa?

Pitkällä kokemuksella sanoisin, että suuri osa väsymyksestä nykyään johtuu siitä että työpaikoilla ja opinnoissa tahti on liian hektinen ja joutuu tekemään töitä koneella koko ajan. Ei vaan s-postit, sovellukset tai teamskokoukset, vaan aina joku muutos, päivitys, tai uusi sovellus opittavana tai joku systeemissä  herjaa. Ihmisen aivot eivät kertakaikkaan ole tehty tälläistä varten.

Niillä joilla on perhe ja lapsia tai iäkäs ja/tai sairas perheenjäsen huollettavana, ovat itse vajaakuntoisia tai toimivat jossain luottamustehtävässä tms. joutuvat vapaa-ajallakin häsläämään kaikenlaisen byrokratian kanssa netissä tai manageroimaan, järjestelmään ja koordinoimaan asioiden hoitoa (toinen osittainen ja palkaton "työpäivä" siis).

Ei aivot kestä. Eivät saa tarpeeksi palautumisaikaa.

Nykyinen työelämä on sekin ihan shaibaa, koska tietokoneet, huono johtaminen, "tulos"tavoitteet ja lyhytjänteisyys.

Ei kestä hermot sellaista bullshitbingoa.

Elämänhallintaan vaikuttaa myös se, että nykyään monet asiat ovat epävarmoja ja jatkuvasti muuttuvia verrattuna entiseen.

Vierailija kirjoitti:

opiskelu 8h

työt 8h

matkat 2h

uni 9h

kesätöiden haku 2h

kaverit 4h

runkkaus 1h

harrastus 2h

uutiset 0,25h

palstailu 1h

kauppa 0,25h

syöminen 0,25h

peseytyminen 0,25h

kotityöt 1h

 = 39h/vuorokausi

Tällaistahan se on, ja aina joku tyytymätön kun ei ole siltä osin saanut kaikkea tehdyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää valita mihin keskittyy. Aika harva tekee noi kaikki sata lasissa.

Näinhän se on. Itse olen sen verran perfektionisti että en pysty tekemään montaa asiaa yhtä aikaa, koska haluan tehdä kaiken mahdollisimman hyvin.

Prioriteettini ovat opiskelu, urheilu, terveelliset elintavat ja instrumentin soittaminen.

Jos lisäisin tähän yhtälöön työt niin joutuisin karsimaan kaikesta muusta, en sen takia että minulla olisi ajankäytössä tai järjestelmällisyydessä ongelmia, vaan koska kuormittuisin niin että energiani ei riittäisi 100% noihin kaikkiin.

Esim. työpäivän jälkeen aivoni ovat sen verran väsyneet että se vaikuttaa opiskeluun ja huippusuorituksiin on vaikeampi päästä.

Olen huomannut että työssäkäynti verottaa myös opiskelukavereideni koulumenestystä, vaikka he ovatkin tunnollisia ja järjestelmällisiä, eivätkä tuhlaa aikaansa turhaan prokrastinointiin.
Eli he eivät yllä tasolleni, mutta heillä onkin eri prioriteetit.

On sitten niitä joille on ok tehdä monta asiaa juosten kusten kalenteri täynnä. Äitini on tällainen ja hänen touhuamistaan sivusta seuranneena en halua toimia samoin.

Kai tajuat, että ketään ei niiden opintojen jälkeen kiinnosta saitko kurssista 5 vai 3? Eli niiden opiskelukavereiden ei edes tarvitse yltää sinne sinun suuruutesi tasolle. Työkokemus on arvokas lisä koulutuksen ohelle, joten työllistymismahdollisuudet heillä todennäköisesti paremmat kuin sinulla, jolla ilmeisesti 0 päivää työkokemusta. 

Kurssista pääsee läpi eli saa arvosanaksi 1 kun 50% on oikein. Palkkaisitko vaikka ydinvoimalaa suunnittelemaan henkilön jonka arvosanat ovat 1 mutta on myös arvokasta työkokemusta vessojen siivoamisesta, vai palkkaisitko jonkun joka suunnittelee todennäköisemmin oikein?

Vierailija kirjoitti:

Pitää valita joku helppo työ, esim. sairaanhoitajuus, jossa ei voi tuoda töitä kotiin. Silloin harrastukset ja opiskelu onnistuu hyvin.

Tämä.

Ei mitenkään. Kaikki ovat ryyppääviä työttömiä moniongelmaisia narkkareita.

Riippuu mitä opiskelee ja kuinka vaativaa työtä tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen pohtinut. Syksyllä pitäisi siirtyä työelämään, valmistun tänä keväänä yliopistosta.

Olen tehnyt opintojen ohessa keikkahommaa oman jaksamisen mukaan. Usein jaksaminen on loppunut viimeistään neljän päivän työputken jälkeen. Työpäivinä illat ovat käytännössä menneet maatessa: en jaksa tehdä kotitöitä, en jaksa liikkua, en jaksa tavata ystäviä, ja aamuisin olo on ahdistunut ja itkuinen, vaikka unta tulee kuitenkin noin 8 tuntia joka yö. Myös työpäivän aikana tulee väsähtämisiä, ehkä ensimmäiset 3 tuntia vireystila on optimaalinen. Sanottakoon, että olen iltavirkku. Opiskellessa em. jaksamisen ongelmia ei ole, kun asiat saa tehdä omassa tahdissa ja herätä rauhassa tunnin tai pari myöhemmin. Virtaa riittää myös muulle elämälle.

Pelkään, etten sopeudu työelämään ja sen vaatimuksiin, sillä taloudellista puskuria ei ole, eikä loppuelämä tukien varassa ole myöskään vaihtoehto. Mutta mitä elämää se sellainen on, ettei työn lisäksi jaksa muuta kuin tuijottaa telkkaria.

Kyllähän se vähän noin menee elämä, kun siirtyy työelämään. Minullakin meni nuorena aikuisena useampi vuosi juuri noin, että mitään ei muka muuta jaksanut töiden jälkeen kuin sohvalla pötköttää. Vuosien kuluessa sitä tottuu asian tilaa, että tämä on sitä aikuisen elämää, eikä sohvalla makaamalla muuksi muutu. Kaikkea ei ehdi eikä jaksa tehdä töiden jäljeen, mutta joka päivä jotakin. Yhtenä päivänä voi harrastaa, seuraavana siivota ja kolmantena nähdä ystäviä. Kyllä se siitä!

Mutta onko se "aikuisen elämä" sitten sellaista elämää, mitä haluan elää? Arkea, jossa kaikki muu rakentuu työn ympärille, eikä esimerkiksi oman hyvinvoinnin, joka kuitenkin on tärkein.

Tätä tarkoitin sopeutumattomuudella. Että osoittautuuko tukien varassa eläminen ja epäsäännölliset keikkatyöt ainoaksi vaihtoehdoksi.

Maailman historiassa missään kohtaa ei ole ollut yhteiskuntaa, joka olisi rakentunut sille, ettö yksilön hyvinvointi on tärkeintä. Miksi me nykyään ajatellaan vain sitä? En toki ajattele, ettei se olisi hyväkin asia, mutta onhan tämä länsimainen maailmankatsomus keikahtanut ihan päälaelleen, kun kaikki on yksilökeskeistä, ja samalla on menetetty yhteisön tuoma tuki, turva ja sen huolehtiminen.

Tilastoja kun katsoo, niin ei ole yksilöllisyys ja yksilön tarpeiden esiin nostaminen tuonut hyvinvointia kuitenkaan.

Jättää puhelimen somen kokonaan pois niin aikaa jää kummallisesti kaikkeen mielekkäåmpään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen pohtinut. Syksyllä pitäisi siirtyä työelämään, valmistun tänä keväänä yliopistosta.

Olen tehnyt opintojen ohessa keikkahommaa oman jaksamisen mukaan. Usein jaksaminen on loppunut viimeistään neljän päivän työputken jälkeen. Työpäivinä illat ovat käytännössä menneet maatessa: en jaksa tehdä kotitöitä, en jaksa liikkua, en jaksa tavata ystäviä, ja aamuisin olo on ahdistunut ja itkuinen, vaikka unta tulee kuitenkin noin 8 tuntia joka yö. Myös työpäivän aikana tulee väsähtämisiä, ehkä ensimmäiset 3 tuntia vireystila on optimaalinen. Sanottakoon, että olen iltavirkku. Opiskellessa em. jaksamisen ongelmia ei ole, kun asiat saa tehdä omassa tahdissa ja herätä rauhassa tunnin tai pari myöhemmin. Virtaa riittää myös muulle elämälle.

Pelkään, etten sopeudu työelämään ja sen vaatimuksiin, sillä taloudellista puskuria ei ole, eikä loppuelämä tukien varassa ole myöskään vaihtoehto. Mutta mitä elämää se sellainen on, ettei työn lisäksi jaksa muuta kuin tuijottaa telkkaria.

Kyllähän se vähän noin menee elämä, kun siirtyy työelämään. Minullakin meni nuorena aikuisena useampi vuosi juuri noin, että mitään ei muka muuta jaksanut töiden jälkeen kuin sohvalla pötköttää. Vuosien kuluessa sitä tottuu asian tilaa, että tämä on sitä aikuisen elämää, eikä sohvalla makaamalla muuksi muutu. Kaikkea ei ehdi eikä jaksa tehdä töiden jäljeen, mutta joka päivä jotakin. Yhtenä päivänä voi harrastaa, seuraavana siivota ja kolmantena nähdä ystäviä. Kyllä se siitä!

Mutta onko se "aikuisen elämä" sitten sellaista elämää, mitä haluan elää? Arkea, jossa kaikki muu rakentuu työn ympärille, eikä esimerkiksi oman hyvinvoinnin, joka kuitenkin on tärkein.

Tätä tarkoitin sopeutumattomuudella. Että osoittautuuko tukien varassa eläminen ja epäsäännölliset keikkatyöt ainoaksi vaihtoehdoksi.

Maailman historiassa missään kohtaa ei ole ollut yhteiskuntaa, joka olisi rakentunut sille, ettö yksilön hyvinvointi on tärkeintä. Miksi me nykyään ajatellaan vain sitä? En toki ajattele, ettei se olisi hyväkin asia, mutta onhan tämä länsimainen maailmankatsomus keikahtanut ihan päälaelleen, kun kaikki on yksilökeskeistä, ja samalla on menetetty yhteisön tuoma tuki, turva ja sen huolehtiminen.

Tilastoja kun katsoo, niin ei ole yksilöllisyys ja yksilön tarpeiden esiin nostaminen tuonut hyvinvointia kuitenkaan.

Ihminen tarvitsee työtä, se on myös sitä että kuuluu johonkin sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ehkäisee jo monia mt ongelmia. Vaikka töiden jälkeen olisi väsynyt niin kun lähtee vähän liikkumaan niin väsymys kaikkoaa ja yöuni on parempaa. Töissä syö myös hyvän terveellisen lounaan. Aamupalankin voi syödä töissä meillä ainakin puuroa joka aamu tai smoothieta, leipää tms.

ADHD-lääkkeet

Ihan hyvin sujuu kun tietää mitä elämältään haluu ja mihin pyrkii. Eli tapauksessani taloudelliseen riippumattomuuteen ja matkusteluun lasten kanssa.

T. 28v normaalipainoinen ja liikkuva nainen

Kaksi alle kouluikäistä lasta, yamk tutkinto, yliopiston koulutus menossa ja 80% työaika 👌

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen pohtinut. Syksyllä pitäisi siirtyä työelämään, valmistun tänä keväänä yliopistosta.

Olen tehnyt opintojen ohessa keikkahommaa oman jaksamisen mukaan. Usein jaksaminen on loppunut viimeistään neljän päivän työputken jälkeen. Työpäivinä illat ovat käytännössä menneet maatessa: en jaksa tehdä kotitöitä, en jaksa liikkua, en jaksa tavata ystäviä, ja aamuisin olo on ahdistunut ja itkuinen, vaikka unta tulee kuitenkin noin 8 tuntia joka yö. Myös työpäivän aikana tulee väsähtämisiä, ehkä ensimmäiset 3 tuntia vireystila on optimaalinen. Sanottakoon, että olen iltavirkku. Opiskellessa em. jaksamisen ongelmia ei ole, kun asiat saa tehdä omassa tahdissa ja herätä rauhassa tunnin tai pari myöhemmin. Virtaa riittää myös muulle elämälle.

Pelkään, etten sopeudu työelämään ja sen vaatimuksiin, sillä taloudellista puskuria ei ole, eikä loppuelämä tukien varassa ole myöskään vaihtoehto. Mutta mitä elämää se sellainen on, ettei työn lisäksi jaksa muuta kuin tuijottaa telkkaria.

Kyllähän se vähän noin menee elämä, kun siirtyy työelämään. Minullakin meni nuorena aikuisena useampi vuosi juuri noin, että mitään ei muka muuta jaksanut töiden jälkeen kuin sohvalla pötköttää. Vuosien kuluessa sitä tottuu asian tilaa, että tämä on sitä aikuisen elämää, eikä sohvalla makaamalla muuksi muutu. Kaikkea ei ehdi eikä jaksa tehdä töiden jäljeen, mutta joka päivä jotakin. Yhtenä päivänä voi harrastaa, seuraavana siivota ja kolmantena nähdä ystäviä. Kyllä se siitä!

Mutta onko se "aikuisen elämä" sitten sellaista elämää, mitä haluan elää? Arkea, jossa kaikki muu rakentuu työn ympärille, eikä esimerkiksi oman hyvinvoinnin, joka kuitenkin on tärkein.

Tätä tarkoitin sopeutumattomuudella. Että osoittautuuko tukien varassa eläminen ja epäsäännölliset keikkatyöt ainoaksi vaihtoehdoksi.

Maailman historiassa missään kohtaa ei ole ollut yhteiskuntaa, joka olisi rakentunut sille, ettö yksilön hyvinvointi on tärkeintä. Miksi me nykyään ajatellaan vain sitä? En toki ajattele, ettei se olisi hyväkin asia, mutta onhan tämä länsimainen maailmankatsomus keikahtanut ihan päälaelleen, kun kaikki on yksilökeskeistä, ja samalla on menetetty yhteisön tuoma tuki, turva ja sen huolehtiminen.

Tilastoja kun katsoo, niin ei ole yksilöllisyys ja yksilön tarpeiden esiin nostaminen tuonut hyvinvointia kuitenkaan.

Ihminen tarvitsee työtä, se on myös sitä että kuuluu johonkin sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ehkäisee jo monia mt ongelmia. Vaikka töiden jälkeen olisi väsynyt niin kun lähtee vähän liikkumaan niin väsymys kaikkoaa ja yöuni on parempaa. Töissä syö myös hyvän terveellisen lounaan. Aamupalankin voi syödä töissä meillä ainakin puuroa joka aamu tai smoothieta, leipää tms.

Moni käy töissä rahan takia. Niin se vaan on.

Moni mielellään tekisi lyhyempää työpäivää tai työviikkoa, jos se olisi taloudellisesti järkevää. Silloin jaksaisi paremmin ja ehtisi tehdä enemmän niitä asioita, joista pitää ja jotka tuovat mielihyvää.

Ennen lapsen syntymää jaksoin opiskella työn ohessa. Sen jälkeen en ole jaksanut, vaikka lapsi on jo aikuinen.

Satunnaisesti jaksan kuitenkin tavata ystäviä, käydä teatterissa yms.

Maailma vaan on tällainen ja joskus sata vuotta sitten oli rankempaa.

En tiedä, olen ihmetellyt samaa. Opiskelen, laitoin just pariin kivaan kesätyöpaikkaan hakemuksen. Pe tulin kipeäksi (joku kausi-influenssa). Kuume nousi yli 40 asteeseen, nyt mietin pitääkö huomenna hakea antibiootit. Sitä ennen isompi lapsi oli kipeä ja nyt sairastui vielä toinen lapsi. Vaan eikös noi kausi-influenssat kierrä suunnilleen kaikki, joilla on päiväkoti- tai kouluikäisiä lapsia.

Koulujutut rästissä. Viikonloput on yleensä vapaita kun lapset ovat isällään. Siltikin vuorokaudessa sais olla ainakin triplasti tunteja, et ehtisin harrastaa ja tehdä kaikkee mitä haluisin ja saisin pidettyä kodin edes alkeellisella tasolla siistinä. En ymmärrä, miten jotkut pystyy!! Mä en ehdi edes syödä! Ei sillä, en jaksa stressaa ku saisin tehtyä itteni muuten hulluksi, mut ihan älytöntä.

Työn ohessa opiskelu on haastavaa, mutta muut jutut saa mahtumaan helposti normiarkeen. Jos tekee 8 tuntia työtä, niin työpäivän jälkeen voi käydä kävelyllä/juoksemassa. Työpaikan ruokalassa syö hyvän lounaan ja reilusti vihanneksia, niin terveellinen ruokavaliokin täyttyy. Viikonloppuna voi vielä tavata kavereita, niin sosiaaliset suhteetkin tulee hoidettua. Rimaa ei kannata asettaa niin korkealle, vaan tyytyä kohtuullisuuteen.

Minulla on ikävä ja raskas siivoustyö johon pitää herätä aikaisin ja kaikki vapaat menee palautumiseen kun ei jaksa tehdä mitään tai tavata ketään. Olen kateellinen työttömille jotka nostaa tukia ja elää paremmin.

Jos tekee 8h töitä viitenä päivänä viikossa niin siinä jää vielä 8h aikaa opiskella ja viikonloppuna tietysti sitäkin enemmän.

En jaksa lukea koko ketjua, joten en tiedä onko jo sanottu, mutta aamuvirkkuus vs iltavirkkuus. Kun tämä yhteiskunta on rakennettu aamuvirkkujen ehdoilla, niin aamuvirkut suoriutuvat kaikesta lähtökohtaisesti helpommin. Omissakin tutuissa nämä supertehokkaat tyypit on näitä jotka nousee viimeistään kuudelta valmiiksi virkeinä ja kaatuvat sänkyyn viimeistään 23. Iltavirkut tarvivat aikaa molempiin päihin, aamulla heräilyyn ja illalla väsymiseen.

Toinen on ehkä tosiaan tuo, että toisilla aika kuluu ylipäätään nopeammin kuin toisilla.

On se monelle aivan liikaa tuo kaikki "samassa paketissa ". Eikä siitä tarvitse tuntea huonommuutta! Ihminen ei ole kone. Rajansa kaikella. Itselleni rauhoittuminen ja hiljentyminen on välttämätöntä, muuten en jaksa. Enkä ole niin kovin sosiaalinen että jaksaisin perhe- elämän lisäksi kauheasti harrastaa. Tykkään kulkea luonnossa ja rentoutua ja latautua vapaa- ajalla.

Kovat on nykyajan vaatimukset kun pitää ehtiä kaikkeen. On eräänlaista ahneutta kun pitää tehdä kaikkea ja ehtiä joka paikkaan. Ja ns ruuhkavuodet ovat rankkoja. Viimeistään silloin alkaa tajuta miten tärkeää on kuunnella sisintään ja tehdä asioita joista saa arjen keskellä lisää hyvinvointia. Kukin omalla tavallaan voi löytää elämäänsä mielekkyyttä joka antaa voimaa.

Mä olen miettinyt ihan samaa. Mun energia riittää tasan työpäivän verran. En edes tee mitään energiaa kuluttavaa työtä, vaan ns. aivotyötä suurimman osan ajasta tietokoneella seisten tai istuen.

En ole ollut ikinä niin onnellinen ja hyvässä kunnossa kropalta ja mieleltä kuin silloin kun olin työtön 4kk. Silloin heräsin viideltä aamulla, kävin kaksi kertaa päivässä lenkillä, iltaisin jaksoi sosialisoida jne. Se, ettei ollut rahaa ei vaivannut pätkääkään, koska harrastukseni ovat muutenkin ilmaisia ja olen aina elänyt askeettisesti.

Nyt olen vain ihan loppu koko ajan ja viikonloput menevät toipuessa työviikosta.

Sanovat että pitäisi harrastaa liikuntaa, että sillä sitä energiaa saa. Paskanmarjat, yksi kilometriä pidempi lenkki vaatii monen päivän toipumisen.

Olen ihan täysin ja totaalisen loppu ja mietin useammin kuin kerran päivässä, että jos vain tappaisin itseni, ettei tarvisi mennä töihin.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, olen ihmetellyt samaa. Opiskelen, laitoin just pariin kivaan kesätyöpaikkaan hakemuksen. Pe tulin kipeäksi (joku kausi-influenssa). Kuume nousi yli 40 asteeseen, nyt mietin pitääkö huomenna hakea antibiootit. Sitä ennen isompi lapsi oli kipeä ja nyt sairastui vielä toinen lapsi. Vaan eikös noi kausi-influenssat kierrä suunnilleen kaikki, joilla on päiväkoti- tai kouluikäisiä lapsia.

Koulujutut rästissä. Viikonloput on yleensä vapaita kun lapset ovat isällään. Siltikin vuorokaudessa sais olla ainakin triplasti tunteja, et ehtisin harrastaa ja tehdä kaikkee mitä haluisin ja saisin pidettyä kodin edes alkeellisella tasolla siistinä. En ymmärrä, miten jotkut pystyy!! Mä en ehdi edes syödä! Ei sillä, en jaksa stressaa ku saisin tehtyä itteni muuten hulluksi, mut ihan älytöntä.

Influenssaa ja muitakin räkätauteja aiheuttaa virus. Antibiootteeja virustautiin edes varuilta määräävä lääkäri pitäisi panna viralta. OT, sorry.