Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin ala-astetta koulussa jossa oli ulkovessat. Noin 15 metriä koulusta pieneen alamäkeen ja metsänreunaan sijaitsi  tiiliparakki jossa oli tyttöjen ovi ja poikien ovi. Kiva oli  talvipakkasella tai katosateessa juosta sinne.. no mutta, kokemukseeni. Olin neljännellä luokalla, olen varma siitä koska tuolloin kädessäni oli kipsi ja poistuin  kesken tunnin vessaan. Kun menin mäkeä alas näin että metsänreunassa seisoi "mies". Musta hattu varjosti kasvoja mutta olivat valkeat, ei siis kalpeat vaan vitivalkoiset ja jo kaukaa katsoen jotenkin omituiset, mies myös  väreili kummallisesti. Niinkuin kangastus kesäkuumalla. Hidastin ja katsoin miestä joka ei liikkunut, jostain syystä huudahdin "Moi" jolloin mies nosti kättään kuin moikatakseen takaisin ja näin että käsi oli kuin mallinukella, valkoinen  ja sileä. Juoksin vessaan ja uskalsin poistuakin sieltä kun lapsen logiikalla, ja tuo oli siis 80-lukua, ajattelin ettei aikuinen tee lapselle pahaa. Edes outo aikuinen. Sanoin opettajalle tuosta miehestä mutta opettaja ei tainnut edes kuunnella.

Aika moni on nähnyt tuollaisen oudon mieshahmon metsässä ja nimenomaan lapsi, mikäköhän otus se on?

Michael Jackson?

Olin 10 vuotias ja asuttiin maalla. Vanhemmat oli rantasaunaa rakentamassa n. Kilometrin päässä ja oli siuurinpiirtein keskiyö. Katsoin televisiota ja yhtäkkiä huomaan sivusilmällä että keittiön pimeydessä seisoo joku. Pelästyn järjettömästi ja kiljaisen. Tämä tumma hahmo lähtee karkuun ja kompastuu mattoon tai johonkin. Kaataa kattilan mennessään. Kun se oli päässyt ulos niin menin hetken päässä perässä katsomaan. En nähnyt enää ketään mutta metsästä kuului rasahduksia. Soitin vanhemmilleni ja ne tulivat tosi nopeasti. Isä kävi taskulampun ja haulikon kanssa metsässä katsomassa näkyykö ketään. Ei näkynyt. Vieläkään ei tiedetä kuka se oli.

Otan kantaa siihen, mitä lapsena moni uskoo nähneensä tai kuulleensa - lapsilla on oikeasti ihan hirvittävän suggestioaltis mieli ja sen lisäksi vilkas mielikuvitus. Lapsena sain monen naapurin lapsen tai koulukaverin uskomaan ihan ihmeellisiä paranormaaleja juttuja. Esimerkkinä vaikka seuraava: oltiin yhdessä pihalla ja sitten selitin ihan pokkana naapurin pennulle jotain hologrammeista tjsp näkemiimme varjoihin liittyen (ihan tavallisia varjoja olivat talviyönä katulamppujen valossa) ja lapsethan uskoivat sen jälkeen kokeneensa tai nähneensä jotain yliluonnollista. Todellisuus vain värittyi kerrotun perusteella. En tiedä mikä mun ongelma sen sijaan oli kun tollasia halusin uskotella muille. 

Itse pelottelin joskus vaimoa. Tulin töistä illalla kotiin ja kuulin ulko-ovelta että vaimo katsoo telkkaria. Latasin puhelimeen Ring leffasta tutun kaivon kuvan (GIF) puhelimeen ja otin yhteyden luurilla telkkariin ja siihen telkkarin ruutuun se kuva sitten ilmestyi. Odotin hetken ja soittelin ovikelloa pari kertaa voimakkaasti. Kuulin kun vaimo hiipi ulko- ovelle ja peitin sormella ovisilmän. Vieläkin naurattaa, vaimoa ei :D

Olin yksin kotona ulkomailla, mieheni toisella puolella maapalloa. Hain jotain kellarista ja liukastuin todella pahasti iskien takaraivoni rautaiseen oven kynnykseen.

Silmissä sumeni ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa.

Joskus lukioikäisenä olin yksin kotona ja söin mandariinejä. Yhtäkkiä vedin yhden palan henkeen. En saanut sitä yskittyä ylös enkä nieltyä alas. Se tukki hengitystiet, enkä saanut ilmaa. 

Yritin painella itseä palleaan ja hakata sitä nyrkeillä, mutta se ei auttanut ja tuntui, että pala joutuu vaan syvemmälle. Koitin äkkiä roikkua keittiön penkiltä pää alaspäin ja hyppäyttää vatsapuolta sitä puista istuinta vasten, eikä sekään auttanut. 

Tunsin, miten sydän hakkaa ja verisuonien kohina kuuluu korvissani, silmissä alkoi näkyä erivärisiä palloja ja näkökenttä alkoi kaventua, tulla semmoiset tummat rajat tuli reunoille. Luulin, että tukehdun ja kuolen. 

Lopulta keksin, että juoksen naapuriin, jos siellä olisi joku kotona, tai joku sattuisi olemaan ulkona ja auttaisi minua. Ulko-ovella, kuistin rappusilla jossain kohti pala irtosikin itsestään, ja oksensin siihen rapusille. Putosin polvilleen, vapisin kauttaaltaan ja vedin henkeä niin paljon kuin pystyin ja aloin itkeä. Olin todella kauan tosi säikähtänyt tuosta. 

 

Vierailija kirjoitti:

Joskus lukioikäisenä olin yksin kotona ja söin mandariinejä. Yhtäkkiä vedin yhden palan henkeen. En saanut sitä yskittyä ylös enkä nieltyä alas. Se tukki hengitystiet, enkä saanut ilmaa. 

Yritin painella itseä palleaan ja hakata sitä nyrkeillä, mutta se ei auttanut ja tuntui, että pala joutuu vaan syvemmälle. Koitin äkkiä roikkua keittiön penkiltä pää alaspäin ja hyppäyttää vatsapuolta sitä puista istuinta vasten, eikä sekään auttanut. 

Tunsin, miten sydän hakkaa ja verisuonien kohina kuuluu korvissani, silmissä alkoi näkyä erivärisiä palloja ja näkökenttä alkoi kaventua, tulla semmoiset tummat rajat tuli reunoille. Luulin, että tukehdun ja kuolen. 

Lopulta keksin, että juoksen naapuriin, jos siellä olisi joku kotona, tai joku sattuisi olemaan ulkona ja auttaisi minua. Ulko-ovella, kuistin rappusilla jossain kohti pala irtosikin itsestään, ja oksensin siihen rapusille. Putosin polvilleen, vapisin kauttaaltaan ja vedin henkeä niin paljon kuin pystyin ja aloin itkeä. Olin todella kauan tosi säikähtänyt tuosta. 

 

Mäkin oon meinannu ihan samalla tavalla tukehtua mandariiniin, tosin joskus alle 12-vuotiaana. Säikäyttää kyllä ihan kunnolla tollanen. Ei edes hedelmiin voi nykysin luottaa.

Koiraa ulkoiluttaessa hullu naapuri hyökkäsi puukko kädessä kimppuun. Pääsin pakenemaan onneksi ennen kuin kävi pahasti.

Kotona yksin ollessa ei ole sattunut mitään.

Nuoruudessani asuimme vanhassa talossa maalla. Ei ollut katuvaloja ja todella säkkipimeä kaatosateinen syysilta. Sisälle pääsi kahdesta ovesta joista toinen oli kellarin ovi. Kuulin vaimeaa koputtelua ensin kellarin ovelta. Kellarin erotti keittiöstä väliovi. Kuulin kuin naisen itkua tai valitusta vaimeana sateen läpi.

Koira murisi joten päättekin ettei ääni voinut olla mielikuvituksen tuotetta. Tarkistin kuitenkin sadannen kerran ettei avain vaan ollut ovessa vaan kaapin päällä. Elettiin lankapuhelinaikaa ja vanhempani olivat kaverinsa juhlissa. Laitoin telkkaria kovemmalle mutta koira jatkoi murinaa eteisessä.

Kuului kovaa koputusta pääovelta. Sitten joku oli jo talon toisella puolella koputtelemassa ikkunaan. Istuin sydän kurkussa olohuoneessa ja tekeydyin mahdollisimman pieneksi.

Koputus loppui kuitenkin pian. Rauhoituin hieman ja aloin katsomaam ohjelmaa. Puhelin soi n. klo 23. Vastasin, langan päässä oli vanhan naisen ääni joka kysyi saako laulaa jotain vanhaa laulua minulle. Järjellä ajateltuna se oli väärä numero ja katkaisin puhelun.

Seuraavina päivinä etsittiin kylällä kadonnutta dementoitunutta naista. Löytyi vasta keväällä metsästä kuolleena. Olen varma että tuo nainen koputteli ikkunoitamme iltayöllä, mutta kuka se soittaja oli ... Muutenkin jäänyt vaivaamaan pahasti kun en uskaltanut katsoa, kuka ovella oli.

Vierailija kirjoitti:

Nuoruudessani asuimme vanhassa talossa maalla. Ei ollut katuvaloja ja todella säkkipimeä kaatosateinen syysilta. Sisälle pääsi kahdesta ovesta joista toinen oli kellarin ovi. Kuulin vaimeaa koputtelua ensin kellarin ovelta. Kellarin erotti keittiöstä väliovi. Kuulin kuin naisen itkua tai valitusta vaimeana sateen läpi.

Koira murisi joten päättekin ettei ääni voinut olla mielikuvituksen tuotetta. Tarkistin kuitenkin sadannen kerran ettei avain vaan ollut ovessa vaan kaapin päällä. Elettiin lankapuhelinaikaa ja vanhempani olivat kaverinsa juhlissa. Laitoin telkkaria kovemmalle mutta koira jatkoi murinaa eteisessä.

Kuului kovaa koputusta pääovelta. Sitten joku oli jo talon toisella puolella koputtelemassa ikkunaan. Istuin sydän kurkussa olohuoneessa ja tekeydyin mahdollisimman pieneksi.

Koputus loppui kuitenkin pian. Rauhoituin hieman ja aloin katsomaam ohjelmaa. Puhelin soi n. klo 23. Vastasin, langan päässä oli vanhan naisen ääni joka kysyi saako laulaa jotain vanhaa laulua minulle. Järjellä ajateltuna se oli väärä numero ja katkaisin puhelun.

Seuraavina päivinä etsittiin kylällä kadonnutta dementoitunutta naista. Löytyi vasta keväällä metsästä kuolleena. Olen varma että tuo nainen koputteli ikkunoitamme iltayöllä, mutta kuka se soittaja oli ... Muutenkin jäänyt vaivaamaan pahasti kun en uskaltanut katsoa, kuka ovella oli.

Reile kerho, pelkää kummmituksia niin että jättää itkevän mummelin ulos jäätymään!

Oli synkkä ja myrskyinen yö ja muu perhe oli mökillä ja minä jäin 13v talonvahdiksi. Elettiin 90-lukua eli se oli normaalia eikä kukaan hysteerikko olisi tehnyt lasua. Joka tapauksessa, katsoin televisiota kunnes ukkonen jyrähti suoraan yläpuolella ikkunoita helistäen. Sähköt meni pois. Täysi pimeys. Olin pelosta soikeana. Ikkunan takaa näkyi kelmeää sinertävää valoa lähestyen ja voimistuen. Valo tuli suoraan ikkunan läpi ja jäi leijailemaan pallomaisena eteeni. Sinertävä pallo lipui hiljaa huoneen läpi toista seinää kohti ja koskettaessaan toista ikkunaa se katosi. En vieläkään tiedä hallusinoinko vai mitä eikä kukaan minua usko, mutta näin kävi.

Vierailija kirjoitti:

Olin 10 vuotias ja asuttiin maalla. Vanhemmat oli rantasaunaa rakentamassa n. Kilometrin päässä ja oli siuurinpiirtein keskiyö. Katsoin televisiota ja yhtäkkiä huomaan sivusilmällä että keittiön pimeydessä seisoo joku. Pelästyn järjettömästi ja kiljaisen. Tämä tumma hahmo lähtee karkuun ja kompastuu mattoon tai johonkin. Kaataa kattilan mennessään. Kun se oli päässyt ulos niin menin hetken päässä perässä katsomaan. En nähnyt enää ketään mutta metsästä kuului rasahduksia. Soitin vanhemmilleni ja ne tulivat tosi nopeasti. Isä kävi taskulampun ja haulikon kanssa metsässä katsomassa näkyykö ketään. Ei näkynyt. Vieläkään ei tiedetä kuka se oli.

Romanialainen asunnonvälittäjä?

Olin 13-14v ja olin salaa hereillä myöhään illalla/yöllä. Luin sängyssä kirjaa taskulampun valossa. Yhtäkkiä olin näkeväni silmäkulmasta kuinka joku tumma hahmo huoneen nurkassa otti askeleen minua kohti. Mutta kun katsoin siihen suuntaan ei siellä ollut mitään. Jatkoin lukemista ja näin taas silmäkulmasta saman tumman hahmon ottamassa askeleen minua kohti. Taas katsoin äkkiä mutta ei ollut mitään. Uskottelin itselleni että näen harhoja ja jatkoin lukemista, tällä kertaa en kääntynyt katsomaan kun hahmo otti askeleen minua kohti. Ja toisen askeleen. Kolmannella askeleella hahmo meni tietokoneeni eteen, ja sen power-napin valo hävisi näkyvistä. Säikähdin ihan helvetisti ja käännyin taas katsomaan mutta ei mitään. Silti jäi inhottava tunne etten ollut yksin, joten juoksin äkkiä ulos huoneesta ja vaadin nukkua äidin ja isän sängyssä, mitä en ollut enää vuosikausiin tehnyt... :D

Olin laulamassa karaokea lähibaarissa limsalinjalla, tein usein niin.  Joku mies tuli kehumaan lauluääntäni ja halusi tarjota olutta,  ei uskonut kun sanoin etten juo. Kun poistuin juoksi perääni ja onnistui pääsemään rappukäytävään, pelästyi kuitenkin kun  naapurin rotikka alkoi haukkua ja luuli ilmeisesti äänen tulevan minun asunnostani. Tuon jälkeen tuli pidettyä pitkä tauko  rakkaasta lauluharrastuksestani.

Vierailija kirjoitti:

Oli synkkä ja myrskyinen yö ja muu perhe oli mökillä ja minä jäin 13v talonvahdiksi. Elettiin 90-lukua eli se oli normaalia eikä kukaan hysteerikko olisi tehnyt lasua. Joka tapauksessa, katsoin televisiota kunnes ukkonen jyrähti suoraan yläpuolella ikkunoita helistäen. Sähköt meni pois. Täysi pimeys. Olin pelosta soikeana. Ikkunan takaa näkyi kelmeää sinertävää valoa lähestyen ja voimistuen. Valo tuli suoraan ikkunan läpi ja jäi leijailemaan pallomaisena eteeni. Sinertävä pallo lipui hiljaa huoneen läpi toista seinää kohti ja koskettaessaan toista ikkunaa se katosi. En vieläkään tiedä hallusinoinko vai mitä eikä kukaan minua usko, mutta näin kävi.

Tulee mieleen pallosalama. Voiko kulkea seinien läpi, tietääkö joku paremmin?

Joskus teininä olin yksin kotona. Lämmin syksy, joten ikkuna oli auki. Ulkona jo pimeää. Talomme sijaitsi harvaan rakennetun tien päässä rajoittuen metsään. Luin kirjaa huoneessani toisessa kerroksessa kun tunsin tupakansavun hajua. Pelotti aivan hirveästi, sillä kukaan perheestäni ei tupakoinut eikä ketään muita ollut kotona. Jotta tupakan haju voisi tulla sisään, tupakoitsijan pitäisi olla aika lähellä ikkunaa. En uskaltanut tehdä yhtään mitään, en katsoa ikkunaan päin, en nousta ylös, yritin vain miettiä mitä tehdä ja näyttää siltä että luen kirjaa. Tämä oli vielä aikana, jolloin joka kodissa oli vain yksi lankapuhelin ja meilläkin se sijaitsi alakerrassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruudessani asuimme vanhassa talossa maalla. Ei ollut katuvaloja ja todella säkkipimeä kaatosateinen syysilta. Sisälle pääsi kahdesta ovesta joista toinen oli kellarin ovi. Kuulin vaimeaa koputtelua ensin kellarin ovelta. Kellarin erotti keittiöstä väliovi. Kuulin kuin naisen itkua tai valitusta vaimeana sateen läpi.

Koira murisi joten päättekin ettei ääni voinut olla mielikuvituksen tuotetta. Tarkistin kuitenkin sadannen kerran ettei avain vaan ollut ovessa vaan kaapin päällä. Elettiin lankapuhelinaikaa ja vanhempani olivat kaverinsa juhlissa. Laitoin telkkaria kovemmalle mutta koira jatkoi murinaa eteisessä.

Kuului kovaa koputusta pääovelta. Sitten joku oli jo talon toisella puolella koputtelemassa ikkunaan. Istuin sydän kurkussa olohuoneessa ja tekeydyin mahdollisimman pieneksi.

Koputus loppui kuitenkin pian. Rauhoituin hieman ja aloin katsomaam ohjelmaa. Puhelin soi n. klo 23. Vastasin, langan päässä oli vanhan naisen ääni joka kysyi saako laulaa jotain vanhaa laulua minulle. Järjellä ajateltuna se oli väärä numero ja katkaisin puhelun.

Seuraavina päivinä etsittiin kylällä kadonnutta dementoitunutta naista. Löytyi vasta keväällä metsästä kuolleena. Olen varma että tuo nainen koputteli ikkunoitamme iltayöllä, mutta kuka se soittaja oli ... Muutenkin jäänyt vaivaamaan pahasti kun en uskaltanut katsoa, kuka ovella oli.

Reile kerho, pelkää kummmituksia niin että jättää itkevän mummelin ulos jäätymään!

Älä muuta sano. Kai nyt voi kysyä oven läpi mikä hätänä!!

Vierailija kirjoitti:

Pelottavimpia ovat painaisunet mitä olen nähnyt kotona nukkuessani. Esim. se oli paha missä olin vessasa piilossa ja mieheni yritti tappaa minut hakkaamalla vessan oven kirveellä hajalle. Heräsin juuri kun ajattelin että nyt se pääsee läpi ja kuolen. Meillä ei kyllä ole mitään perheväkivaltaa koskaan ollut.

Katoit Hohto-elokuvaa ennen nukkumaanmenoa? ;)

Olin muuttanut kotoota ekaan omaan asuntooni, olin illalla suihkussa. Huuhtelin hiuksia ja katsoin oven kahvaa. Joka MENI ALAS!

Sydän pomppasi kurkkuun. Mutta se olikin vain äitini joka tuli jotain tuomaan, en edes muista mitä, mutta enhän mä kuullut siellä suihkussa että ovi kävi.

Ja se kun satuin juuri tuijottamaan sitä ovenkahvaa ja sitten se liikkuu, se oli kuin suoraan jostain kauhuleffasta.

Tuossa ei ollut mitään outoa, mutta on toinen äitini kotiin tulemiseen liittyvä juttu. Asuin vielä kotona ja olin aika pieni. Meillä oli eteisen väliovi sellainen joka päästi aina selkeän kolahduksen.

Olin yksin ja tiesin, että äiti tulee pian kaupasta. Sitten kuului tuttu eteisoven kolahdus. Huusin: "moi äiti, toitko jotain hyvää?"

Ei vastausta. Toistin kysymykseeni ja oli vain hiiren hiljaista. Menin alakertaan, mutta ei äiti ollutkaan vielä tullut! 😱

Olin hakenut  iltapalaa huoneessani syötäväksi ja kiipesin portaita  kun  kuulin ylhäältä niin  kovan rämäyksen, että läikytin säikähdyksestä kaakaota päälleni. Huoneeni hyllyllä ollut  metallinen rasia jossa säilytin meikkejäni oli lentänyt keskelle  mattoa ja kansi sekä meikit sinkoilleet ympäriinsä. Lemmikkejä ei ollut.  Olin teinityttö  yksin 2-kerroksissa ok-talossa pimeänä talvi-iltana, ei paljon naurattanut!