Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Kaikki :D

Entisessä asunnossa kissa katseli jotain mielenkiinnolla, pää pyöri. Jatkuvasti. Yksi kerta hyppäsi samassa huoneessa seinää vasten, aivanko joku olisi leikkinyt sen kanssa.

Saunaan mentäessä korvaan joku kuiskasi "Hana!" silloin säikähdin hirveästi! Olin yksin kotona.

Isäni haki meidän vajaa 1v mummolaan, hetken päästä viereisestä (samasta missä kissa katseli jotain) huoneesta kuului variksen rääkäisyä/vauvan itkun kaltainen ääni. Sekunnin mietin että meidän vauva, sitten tajusin että varmaan variksien ääni ja tuuletusikkuna auki. Mutta kiinni oli.

4v puhui tätistä huoneessaan kerran.

Lapsen liiketunnistin lelu lähti yöllä päälle.

ennen pois muuttoa kuulin että edellinen asukas kuollut asuntoon.

Kuulostaa typerältä. Mutta tuon asunnon jälkeen en ole mitään pelottavaa kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies sai nukkumaan käydessä rajun astmakohtauksen, en ollut yksin mutta hyvin yksinäiseksi tunsin oloni kun mies otti lääkettä eikä kohtaus vain helpottanut,  tehdessäni valot näin miehen haukkovan ilmaa astmapiippua puristaen . Olin tottunut miehen astmaan, mutta yleensä  lääke auttoi ja tuolla kertaa ei! Kännykkäni oli lataamassa alakerrassa, juoksin soittamaan hätänumeroon ja koetin pysyä rauhallisena samalla kun yläkerrasta kuuluu tuskaista vinkunaa ja katkeavaa  puhetta "Kult.. köh, köh, kulta.. kult.. köh", huutelin miehelle että ei rakas hätää, soitan apua, en päässyt edes miehen luo kun puhelin oli laturissa kiinni.

Kohtaus saatiin hellittämään ambulansissa mutta ottivat varalta yöksi tarkkailuun, syy noin rajuun kohtaukseen  ei ikinä selvinnyt.

Syy on se, että ukko oli jo pitkään hönkinyt tyhjää piippua, eli ei ollut oikeasti hoitanut astmaansa. Tuo oli yllättävän yleistä, kun piipuista ei nähnyt jäljellä olevaa annosmäärää. Diskuksista näkee.

Kyllähän sen tuntee tuleeko sieltä piipusta suihke vai pelkkää ilmaa vaikkei annosmäärää näekään. Ja mistä tiedät että tuo oli syy? Minulle on tullut joskus niin rajuja kohtauksia että avaava lääke ei ole auttanut ja lanssikeikka niistäkin on tullut. Ja syy EI ollut tyhjä piippu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

no tää ei ole lähimainkaan pelottavin, mutta: sokeutuminen yksinollessa.

Olet siis SOKEA, mut näkökentän reunoilta näet ihan vähän (tuskin mitään). Yritäppä hakea apua? Älykännykkä on, et pysty näppäilemään 112, koska et näe numeroita ym. Naapuriin et halua mennä, koska henkilö siellä ei todennäköisesti suhtaudu sinuun suopeasti. No, sokeus meni ohi kun makasin vuoteella vartin. Mut nämä on ikäviä tilanteita. Kantsii laittaa 112 ekana puhelinmuistioon tai opetella näppäillä se sokeanakin. Omalla kännykällä sokeana 112 näppäily ei onnistu.

Tämä onkin paha, niillä vanhanaikaisilla kännyköillä pystyi tunnustelemalla löytämään numerot mutta älypuhelimessa se on lähes mahdotonta. Mutta nykyäänhän monissa puhelimissa on puheentunnistus joten puhelimen voi käskeä soittamaan haluamaansa numeroon... ehkä kannattaa opetella tuon toiminnon käyttö vaikkei sitä normaalisti käyttäisikään.

Vähän jäi kiinnostamaan tuo sinun naapuri... ei suhtaudu suopeasti? Ymmärrän että kaikki eivät ole naapureidensa kanssa ylimpiä ystäviä ja riitojakin voi olla, mutta millainen ihminen ei soittaisi naapurilleen apua jos toinen on akuutissa hädässä kuten sokeutunut?? 

Tätä olen aiemmin miettinyt, että miksi älyluureissa ei voi olla puheentunnistus, kuten "soita numeroon 112" tms.

Onhan niissä. Applessa voi käskeä Siriä soittamaan puolestaan ja Android-luureissa sen saa päälle sanomalla "Ok google" ja sen jälkeen esim. soita numeroon 112 (tai mihin numeroon nyt haluaakaan soittaa). 

Minä en pidä Siriä päällä siksi, etten halua sen kuuntelevan ja keräävän tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin dalmatialaista ulkoiluttamassa illalla ja huomasin, että kettu vipeltää ihan selän takana. Kovin jännitti, jos koirani olisi huomannut ketun.

Dalmis, kun on vähän villimpi koirarotu. Onneksi ei huomannut, sillä muuten olisi syntynyt koira-kettu tappelu. (Villi ei ole sama kuin agressiivinen tässä tapauksessa)

Älä pidä koiraa, jota et kykene käsittelemään. On minullakin iso koira, mutta ei ole tarvinnut metsäneläimiä pelätä kun koira on hallinnassa.

Ei koiran pitämisessä mitään ongelmaa ole, mutta kettu kulki ihan metrin säteellä takanani.

(Kesyyntynyt kettu)

Vierailija kirjoitti:

Hunajapippuri kirjoitti:

Pelottavia kokemuksia omalta osaltani ovat olleet se kun joku seko alkaa seurata eikä muita ihmisiä ole lähimaillakaan, todella kipeäksi tulo kun kukaan ei ole auttamassa  sekä pelottavan elokuvan aikana/jälkeen tapahtunut yliluonnollinen sattuma. Kerron nyt esimerkit:

- Aikoinaan siivoilin myöhään illalla ja kerran kun kävelin töistä kotiin aution  teollisuusalueen läpi, lihava mies jonka silmille oli vedetty lippis ilmestyi kuin tyhjästä kävelemään perääni, kiri välimatkaa kiinni  ja hoki rytmikkäästi  " Huo""a! Huo""a! sellaisella vihaisella, karhealla äänellä

- Minulla oli  illan viimeinen saunavuoro ja olo oli jotenkin surkea sekä heikko, saunassa alkoi päässä pyöriä niin että jouduin  konttamaan suihkuun ja suihkussa tajusin etten päässyt ylös. Minulla oli todella korkea kuume eikä usean ihmisen kuumentama  sauna tehnyt yhtään hyvää

- Mieheni oli  yövuorossa ja poikani nukkui mutta itse valvoin vielä katsoen  Alaskan aaveet tms nimistä ohjelmaa jossa oli aika karmivia tapauksia, tuli mainostauko ja meinasin mennä tupakalle kun eteisen vaatenaulakko rysähti alas. Olin juuri kurkottanut takkiani ja loikkasin puoli metriä taakse, tupakalla käyminen jäi siihen kuten ohjelman katsominenkin 

Vaatenaulakko rysähti alas, eli  siis putosi? Vai  kaatui? Vai puhutko hattuhyllystä?

Hattuhylly joo mutta kun siinä alla on koukut takeille niin puhun vaatenaulakosta. Ja tippui  tosiaan, syy tosin oli niinkin  maallinen kuin huono kiinnitys  edellisen vuokralaisen toimesta.

Istuin kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääressä ja tuli yhtäkkiä hyvin, hyvin vahva tunne, että mun on pakko vahingoittaa itseäni, ottaa vaikka keittiöveitsi ja viiltää käteen. Että se on ihan oikeasti juuri nyt the right thing to do. Olin kolmikymppinen, jolla kaikki oli elämässä täysin hyvin, ollut jo pitkään. Säikähdin sitä pakonomaista tarvetta ja jähmetyin, ja muutamassa minuutissa ajatus meni pois. En tehnyt itselleni mitään, mutta se säikäytti tosi paljon, kun en ollut varma, oliko mulle puhkeamassa joku mielenterveyshäiriö.

Kävin ala-astetta koulussa jossa oli ulkovessat. Noin 15 metriä koulusta pieneen alamäkeen ja metsänreunaan sijaitsi  tiiliparakki jossa oli tyttöjen ovi ja poikien ovi. Kiva oli  talvipakkasella tai katosateessa juosta sinne.. no mutta, kokemukseeni. Olin neljännellä luokalla, olen varma siitä koska tuolloin kädessäni oli kipsi ja poistuin  kesken tunnin vessaan. Kun menin mäkeä alas näin että metsänreunassa seisoi "mies". Musta hattu varjosti kasvoja mutta olivat valkeat, ei siis kalpeat vaan vitivalkoiset ja jo kaukaa katsoen jotenkin omituiset, mies myös  väreili kummallisesti. Niinkuin kangastus kesäkuumalla. Hidastin ja katsoin miestä joka ei liikkunut, jostain syystä huudahdin "Moi" jolloin mies nosti kättään kuin moikatakseen takaisin ja näin että käsi oli kuin mallinukella, valkoinen  ja sileä. Juoksin vessaan ja uskalsin poistuakin sieltä kun lapsen logiikalla, ja tuo oli siis 80-lukua, ajattelin ettei aikuinen tee lapselle pahaa. Edes outo aikuinen. Sanoin opettajalle tuosta miehestä mutta opettaja ei tainnut edes kuunnella.

n tiedä onko tämä nyt niin pelottava, mutta outo ainakin - tuli mieleeni aikaisemmista ketjun stalkkeritapauksista.

Muutin takaisin Suomeen noin 15 vuotta sitten, asuin sillon vuokrayksiössä. Osoite oli uusi, ja en tuntenut Suomessa muuta kuin pari ihmistä lähisuvusta, joten osoitettakaan en ollut ehtiny jakaa muille kuin vanhemmilleni. Lisäksi lahjat oli tapana antaa kasvokkain, eikä mitään synttäriä tms. ollut lähimaillakaan. Sain postissa kirjekuoren, jossa oli pullo hajuvettä. Osoite ja nimeni oli kirjoitettu kuoreen käsin. Mukana ei ollut kirjettä eikä mitään, vain se hajuvesipullo - joka myös sattui olemaan lempituoksuani, ja sitä ei tiennyt kuin ehkä pari ihmistä. Luonnollisesti soittelin perheeni läpi, että kuka tämän lähetti, halusin kiittää jne. Kysyin myös äidiltäni, olivatko kummitätini tai muut kyselleet osoitettani tai ilmoittaneet lähettävänsä lahjan. Ei mitään. Tapauksesta on nyt noin 15 vuotta, mutta emme vieläkään tiedä kuka lähetti mysteerilahjan. En koskaan uskaltanut käyttää sitä.

Ammattikoulussa, kun en tuntenut oppivani mitään niin pelotti minkälainen tulevaisuus minulla tulee olemaan.

Moni teistä varmaan vähättelee pelkoani, mutta se ahdistuneisuuden määrä oli sietämätön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kahvipannun heijastuksesta että joku seisoo takanani, sain melkein sydärin ja käännyin nopeasti ympäri eikä siinä ketään ollut. Myöhemmin koetin toistaa tämän että jos saisin jotenkin luotua illusion ihmishahmosta mutta ei onnistunut. Hahmo oli yhtä selkeä kuin esim mieheni ollessa selkäni takana. 

Jos yhtään helpottaa, niin katsoitko kahvipannua samasta kulmasta eli tavaraa tms, mitä takanasi oli alun perin?

Kyllä, meillä on pieni keittiö ja lähestyn keitintä aina samasta kulmasta. Mikään, mitä yritin ei luonut  illuusiota harteikkaasta miehestä tummassa asussa. Ei ole mahdolllista edes että joku olisi mennyt ikkunan ohi ja jotenkin siitä näkynyt, kun tämä on kuudes kerros.

Makoilin sohvalla tv:tä katsoen ja silmäni  alkoivat lupsua kun äkkiä  joku suuteli minua kaulaan, eihän siinä muuten mitään mutta olin yksin kotona ja sain hitonmoisen hepulin kun luulin onkin rais kaajan murtautuneen sisään. 

Vierailija kirjoitti:

Kävin ala-astetta koulussa jossa oli ulkovessat. Noin 15 metriä koulusta pieneen alamäkeen ja metsänreunaan sijaitsi  tiiliparakki jossa oli tyttöjen ovi ja poikien ovi. Kiva oli  talvipakkasella tai katosateessa juosta sinne.. no mutta, kokemukseeni. Olin neljännellä luokalla, olen varma siitä koska tuolloin kädessäni oli kipsi ja poistuin  kesken tunnin vessaan. Kun menin mäkeä alas näin että metsänreunassa seisoi "mies". Musta hattu varjosti kasvoja mutta olivat valkeat, ei siis kalpeat vaan vitivalkoiset ja jo kaukaa katsoen jotenkin omituiset, mies myös  väreili kummallisesti. Niinkuin kangastus kesäkuumalla. Hidastin ja katsoin miestä joka ei liikkunut, jostain syystä huudahdin "Moi" jolloin mies nosti kättään kuin moikatakseen takaisin ja näin että käsi oli kuin mallinukella, valkoinen  ja sileä. Juoksin vessaan ja uskalsin poistuakin sieltä kun lapsen logiikalla, ja tuo oli siis 80-lukua, ajattelin ettei aikuinen tee lapselle pahaa. Edes outo aikuinen. Sanoin opettajalle tuosta miehestä mutta opettaja ei tainnut edes kuunnella.

Aika moni on nähnyt tuollaisen oudon mieshahmon metsässä ja nimenomaan lapsi, mikäköhän otus se on?

unessa tunsin kun joku nuoli jalkojani, siirtyen ylöspäin. tunnustelin päätä joka oli karvainen, suipot korvat. en uskaltanut aukaista silmiäni. kysyin, kuka olet: " etkö tiedä" , oli vastaus.  mitään kotieläimiä ei ollut eikä miestäkään.  näin tapahtui toisenkin kerran.

Olin juuri muuttanut uuteen kotiin, jossa oli ilmeisesti asunut aiemmin joku vanhempi ihminen. Jotenkin tunsin asunnossa kokoajan siellä asuessani jonkinlaisen huonon fiiliksen.

Tavaroita laitellessa huomasin kirjavissa tapeteissa jonkinlaisia ruosteenvärisiä tahroja ja sitten eräänä iltana sängyllä vielä valveilla ollessani näin makuuhuoneen nurkassa hetkellisenä välähdyksenä harmaan muumiomaisen liikkumattoman hahmon. Ikinä aiemmin enkä myöhemmin en ole kummituksia nähnyt. Tuo hahmo on hyvin selkeänä muistona mielessäni.

974, laitan vielä toisen, kun palasin lukemaan näitä hyviä tarinoita.

Minulla oli ennen tapana olla talovahtina yksin isossa synkässä talossa omistajien ollessa matkoilla.

Talossa oli hälytysjärjestelmä, joka aina alkoi pitämään yleensä öisin semmoista häiriöpiippausta, että piti nousta se ääni lopettamaan, vähän kuin palovaroittimen ääni, kun patteri loppumassa. Mutta oli siis toistuva vika eikä hälytys. Sekin jo oli pimeässä pelottavaa mennä lasiovelliseen tuulikaappiin melkein joka yö säätämään.

Yhtenä yönä taas heräsin tuohon äsyttävään ääneen ja lykkäsin ja lykkäsin ovelle menoa.

Sitten soi puhelin. Omistajat olivat jossain Euroopassa, muistaakseni Kreikassa, eli sielläkin oli yö. Säikähdin tietysti puhelinta, mutta siellä siis talon omistajat kyselemässä, että mitä tapahtuu, kun hälytysfirma soittanut heille, että murtohälytin lauennut. Olivat närkästyneitä, kun HE olivat heränneet, vaikka minä yksin siellä talossa, jonne joku oli ehkä yrittänyt sisään ja piti sitten vielä mennä tuulikaappiin hataran läpinäkyvän ulko-oven suojaan vaientamaan hälytin. Ei puhettakaan, että minun takiani hälytysfirma olisi läynyt. Kyllä pelotti.

Heräsin painajaiseen hiestä märkänä, jossa perheeni ja exäni olivat läsnä. Oli kaunis kesäinen päivä, juoksimme niityllä kohti järveä. Olimme kaikki niin onnellisia. Uni muuttui, ja olimme yhtäkkiä ns lopun ajoissa. Asuin kerrostalossa, Helsinkiin ja Tampereelle oltiin isketty pienillä ydinaseilla. Ihmiset kävivät töissä edelleen, laskeuma ei ollut paha. Käteinen ei ollut enää käytössä, vaan elektorinen tatuointi, jonka kaupan kassa luki tekoälyn avulla. Ihmisillä ei ollut enää yksityisyyttä. Sosiaalinen etäisyys oli käytössä, niin että kamerat saivat tunnistettua henkilön.. Silmän iiriksestä, sormen verisuonikartasta.. Näin myös talon unessa, jossa oli joku nainen, en nähnyt hänen kasvojaan, mutta pidin huolta hänestä. Näin unen vuonna 2016. 2020 katsoin uutisia ja..

Ihanaa että kaltaisiasi ihmisiä löytyy vielä, kuka oletkin. Älä pelkää, asiat menevät niinkuin tarkoitettu on.

Ikävin puoli unessani oli, ettei noihin tapahtumiin ole enää montaa vuotta. Mutta näin myös toivon ja rakkauden. Valo loistaa pimeydessä eikä pimeys sitä ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa että kaltaisiasi ihmisiä löytyy vielä, kuka oletkin. Älä pelkää, asiat menevät niinkuin tarkoitettu on.

Eivätkä mene. Tapahtumilla ei ole tarkoitusta, poikkeuksena toiset ihmiset, joiden teoilla voi olla pahansuopa tai ainakin jonkun toisen kannalta epätoivottava tarkoitus. Tai toisin päin.