Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Pelottavia kokemuksia omalta osaltani ovat olleet se kun joku seko alkaa seurata eikä muita ihmisiä ole lähimaillakaan, todella kipeäksi tulo kun kukaan ei ole auttamassa  sekä pelottavan elokuvan aikana/jälkeen tapahtunut yliluonnollinen sattuma. Kerron nyt esimerkit:

- Aikoinaan siivoilin myöhään illalla ja kerran kun kävelin töistä kotiin aution  teollisuusalueen läpi, lihava mies jonka silmille oli vedetty lippis ilmestyi kuin tyhjästä kävelemään perääni, kiri välimatkaa kiinni  ja hoki rytmikkäästi  " Huo""a! Huo""a! sellaisella vihaisella, karhealla äänellä

- Minulla oli  illan viimeinen saunavuoro ja olo oli jotenkin surkea sekä heikko, saunassa alkoi päässä pyöriä niin että jouduin  konttamaan suihkuun ja suihkussa tajusin etten päässyt ylös. Minulla oli todella korkea kuume eikä usean ihmisen kuumentama  sauna tehnyt yhtään hyvää

- Mieheni oli  yövuorossa ja poikani nukkui mutta itse valvoin vielä katsoen  Alaskan aaveet tms nimistä ohjelmaa jossa oli aika karmivia tapauksia, tuli mainostauko ja meinasin mennä tupakalle kun eteisen vaatenaulakko rysähti alas. Olin juuri kurkottanut takkiani ja loikkasin puoli metriä taakse, tupakalla käyminen jäi siihen kuten ohjelman katsominenkin 

Taisin olla 18-vuotias, kun vein talvella pihasaunalle vettä kahdella ämpärillä. Olin yksin kotona, porukat taisi olla jossakin reissussa. Minulla oli kylpytakki päällä ja crocsit jalassa, kun tarkoitus oli siis jäädä saunomaan (meillä ei saanut käyttää tavallista suihkua, kun se oli niin kallista). Liukastuin jäisellä polulla oikein kunnolla ja kolautin häntäluuni. Hetken aikaa tuntui, etten pysty liikkumaan. Pelästyin, että jäädyn kuoliaaksi ja vieläpä puolialastomana. Nopeasti siitä kuitenkin pääsin taas liikkeelle, eikä mustelmaa pahempaa vammaa tullut.

Heräsin ja miehen olisi pitänyt olla jo lähtenyt töihin. Mumisin puoli-unessa, että ”eikö sulla ollutkaan aamuvuoroa?”. Kuulin miehen vastaavan selvästi ”ei” ja sitten hän sanoi jotain vielä perään mistä en saanut selvää. ”Mitä sä sanoit?” sanoin vielä ja mies ei tätä kuullut, vaan kuulin kun kahvi alkoi porista. Ajattelin että onpa ihanaa ja haistoin keitetyn kahvin. Jotain astioita kilahti ja ajattelin hänen laittavan jotain aamupalaakin meille. Olin edelleenkin puoli-unessa ja kuulin hänen vastaavan kännykkään ja puhuvan jonkun kanssa.

Sitten nousin ja kävelin keittiöön. Ei ketään! Ei siellä miestä ollut, ei kahvia tai aamupalaa. Siis TODELLA spooky fiilis. Soitin heti miehelleni, että missä hän on ja hän oli töissä. Siis siinä aamuvuorossa missä pitikin alunperin olla. Ja siis AIVAN SELVÄSTI keittiöstä oli kuulunut nuo äänet mistä kerroin ja kahvinkin haistoin.

Vierailija kirjoitti:

Heräsin ja miehen olisi pitänyt olla jo lähtenyt töihin. Mumisin puoli-unessa, että ”eikö sulla ollutkaan aamuvuoroa?”. Kuulin miehen vastaavan selvästi ”ei” ja sitten hän sanoi jotain vielä perään mistä en saanut selvää. ”Mitä sä sanoit?” sanoin vielä ja mies ei tätä kuullut, vaan kuulin kun kahvi alkoi porista. Ajattelin että onpa ihanaa ja haistoin keitetyn kahvin. Jotain astioita kilahti ja ajattelin hänen laittavan jotain aamupalaakin meille. Olin edelleenkin puoli-unessa ja kuulin hänen vastaavan kännykkään ja puhuvan jonkun kanssa.

Sitten nousin ja kävelin keittiöön. Ei ketään! Ei siellä miestä ollut, ei kahvia tai aamupalaa. Siis TODELLA spooky fiilis. Soitin heti miehelleni, että missä hän on ja hän oli töissä. Siis siinä aamuvuorossa missä pitikin alunperin olla. Ja siis AIVAN SELVÄSTI keittiöstä oli kuulunut nuo äänet mistä kerroin ja kahvinkin haistoin.

Vastaus arvoitukseen löytyy viestistäsi. Siis se, että kerrot olleesi puoli-unessa. Et siis ollut herännyt vielä kunnolla, joten nämä tapahtumat olivat luultavasti unta, johon sekoittui tosielämän elementtejä.

Olin dalmatialaista ulkoiluttamassa illalla ja huomasin, että kettu vipeltää ihan selän takana. Kovin jännitti, jos koirani olisi huomannut ketun.

Dalmis, kun on vähän villimpi koirarotu. Onneksi ei huomannut, sillä muuten olisi syntynyt koira-kettu tappelu. (Villi ei ole sama kuin agressiivinen tässä tapauksessa)

Nuorena muutin opiskelijakämppään joka oli hieman vanhempi rakennus, mutta kuitenkin moderniksi remontoitu. Alle kuukauden asumisen jälkeen rupesin näkemään unia jossa naisen varjo piirtyy seinälleni ja tämä varjo liikkui huoneessani, mitään hahmoa ei unessani näkynyt pelkästään se hahmon luoma varjo seinää vasten.

Unet jatkuivat kuukausitolkulla ja hiljalleen varjo siirtyi pöytäni ääreen ja kirjoitti vihkooni nimeä.

Nämä painajaiset häiritsivät jo niin paljon, että tutkin uniin vaikuttamisen oppaita. Lopulta yhtenä yönä sainkin sanottua varjolle sen pelottavan minua. Samantien heräsin hätkähtäen sängynpäädyn noustessa ja silmät apposen aukeina sänkyni paiskautui lattiaan tämä tapahtui yhteensä kolme kertaa, jotenkuten sain itseni pysymään sängyssä patjaan tarrautuen. Koskaan en ole niin pelännyt enkä osannut tehdä muuta kuin piiloutua peiton alle kunnes herätyskello soi. Olivat muuten elämäni pelottavimmat tunnit.

Myöhemmin päivällä koko asia jo nauratti sillä järkeilin sen olleen vain unta. Järkytyksekseni kuitenkin seuraavana iltana kämppikseni tuli minulta vihaisesti kysymään mitä oikein tein huoneessani aamuyöllä, koska hän heräsi kolmeen isoon pamaukseen. En osannut muuta kuin melkeen itku silmässä sanoa, että itsekkin heräsin siihen ääneen säikähtäen. Onneksi unet kuitenki loppuivat siihen.

Vierailija kirjoitti:

Heräsin ja miehen olisi pitänyt olla jo lähtenyt töihin. Mumisin puoli-unessa, että ”eikö sulla ollutkaan aamuvuoroa?”. Kuulin miehen vastaavan selvästi ”ei” ja sitten hän sanoi jotain vielä perään mistä en saanut selvää. ”Mitä sä sanoit?” sanoin vielä ja mies ei tätä kuullut, vaan kuulin kun kahvi alkoi porista. Ajattelin että onpa ihanaa ja haistoin keitetyn kahvin. Jotain astioita kilahti ja ajattelin hänen laittavan jotain aamupalaakin meille. Olin edelleenkin puoli-unessa ja kuulin hänen vastaavan kännykkään ja puhuvan jonkun kanssa.

Sitten nousin ja kävelin keittiöön. Ei ketään! Ei siellä miestä ollut, ei kahvia tai aamupalaa. Siis TODELLA spooky fiilis. Soitin heti miehelleni, että missä hän on ja hän oli töissä. Siis siinä aamuvuorossa missä pitikin alunperin olla. Ja siis AIVAN SELVÄSTI keittiöstä oli kuulunut nuo äänet mistä kerroin ja kahvinkin haistoin.

Valeherääminen. Ole iloinen, että tuo oli noin herttainen uni, eikä painajainen...

Kun stressaa paljon, alan nähdä noita. Viimeksi "heräsin" ja poikani istui sänkyni laidalla selkä selin minuun ja jutteli yksin pimeälle huoneelle. Yritin kysyä, kenelle hän puhuu, mutta leukani olivat jäykistyneet enkä voinut liikkua. Sain jotenkin sähistyä lukkiutuneiden leukojen lävitse "kenelle sinä puhut?".

Poikani vastasi kääntymättä "tuolle miehelle".

Yritin avata leukoja ja liikkua, mutten voinut. Taas sähisin lukkiutuneiden leukojen läpi "mikä nimi?".

Poikani vastasi "hän kertoo nimensä olevan Sami".

Heräsin tuossa kohtaa oikeasti ja ympäri kehoa tuntui se tunne, kun lihasjännite laukeaa.

Ahdistava oli, muttei vielä pahin, mitä noissa on nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Näin kahvipannun heijastuksesta että joku seisoo takanani, sain melkein sydärin ja käännyin nopeasti ympäri eikä siinä ketään ollut. Myöhemmin koetin toistaa tämän että jos saisin jotenkin luotua illusion ihmishahmosta mutta ei onnistunut. Hahmo oli yhtä selkeä kuin esim mieheni ollessa selkäni takana. 

Jos yhtään helpottaa, niin katsoitko kahvipannua samasta kulmasta eli tavaraa tms, mitä takanasi oli alun perin?

Vierailija kirjoitti:

Naapurin isäntä (asuimme maalla) tuli tuhannen kännissä etsimään jostain syystä isääni. Päästin automaattisesti tutun naapurin sisään, vaikka olinkin yksin kotona. Jostain syystä tämä isäntä päätti alkaa kertomaan rasvaisia mielipiteitään mun siskosta ja turhankin yksityiskohtaisesti mitä kaikkea haluaisi tehdä. Sisko (joka onneksi ei ollut silloin kotona) oli silloin 16 ja minä itse 12. Mua oksetti ja pelotti, vaikka aikaisemmin olin pitänyt naapuria ihan hyvänä tyyppinä. Jotenkin lamaannuin tyystin, en uskaltanut sanoa mitään ja silmät selällään kuuntelin. Onneksi joku sen kaveri tuli hakemaan ukon pois. Muistan vielä miten tämä kaveri kauhuissaan sanoi suurin piirtein "Et sä herrajumala voi lapsen kuullen tommosia puhua ja sähän puhut teinitytöstä, nyt lähetään heti takas" ja yritti vielä mulle pahoitella tän ukon juttuja ja kyseli että onhan mun vanhemmat tulossa vielä illalla kotiin. Tätä toista miestä en ollut tavannut koskaan ennen, mutta siinä tilanteessa hän tuntui pelastajalta.

Itse en uskaltanut vanhemmille edes kertoa asiasta, jotenkin olin niin shokissa niistä jutuista. Silti samoihin aikoihin mun äitini alkoi suhtautua hyvin negatiivisesti naapuriin, joka ennen oli ollut meillä suhteellisen usein käymässä kahvilla tai grillailemassa. Kyläilyt tais loppua kuin seinään. Jotenkin veikkaan, että jutut oli kantautunut myös äitini korviin.

Joskus lukenut kanssa tällaisen tyyppisen jutun, jossa juoppoukko tavoitteli lasta kädellään vielä sängyn alta, mutta kaveri tuli paikalle ja kysyi, että mitä sä teet ja kehotti tulemaan pois. Hyvä niin. Miten nämä kumminkin (kaiketi) jatkavat sitä juoppokaveruutta kaikenlaisten kanssa?

Jet lag voi olla pelottava ensimmäisellä kerralla, jos ei tajua miten vahva se voi olla. Itse meinasin kävellä suoraan auton alle, kun tuli joku mikrounikohtaus kävellessä jet lägin alkupäivänä.

Ihan peruskauraa jetlagissa minulle on, että puhun puhelimessa ja nukahdan kesken kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Olin mökillä menossa uimaan ja järven vesi oli tavallista kirkkaampaa. Näin hyvin pinnalta mitä kaikkea veden alla tapahtuu. Kun lähdin uimaan ja uin pidemmälle rannasta ja pysähdettyäni huomasin, että kalat tuli ihan iholle saakka. Pienimmät kalat jopa söi iholtani jotain.

Alkoi iskeä paniikki ja aloin uida mahdollisimman nopeasti rantaan.

En pysty vieläkään käsittää, mitä ihmettä silloin tapahtui. Oliko vedellä osuutta kalojen käyttäytymiseen?

no ei todellakaan. Kalat on hyvin uteliaita, aina kun laitat jalat vaikka laiturilta järveen siihen tulee kaloja näykkimään ihoasi. Mul oli akvaario. Sama tapahtuu kun laitat sormet akaarioon, ne luulee sitä ruuaksi ja alkaa näykkiä. Kyllähän ne kai aina voi tulla iholle kun uit, mutta et näe sitä. Voi toki olla että osuit kalaparveen, ei kai niitä yleensä noin paljon ole...

no tää ei ole lähimainkaan pelottavin, mutta: sokeutuminen yksinollessa.

Olet siis SOKEA, mut näkökentän reunoilta näet ihan vähän (tuskin mitään). Yritäppä hakea apua? Älykännykkä on, et pysty näppäilemään 112, koska et näe numeroita ym. Naapuriin et halua mennä, koska henkilö siellä ei todennäköisesti suhtaudu sinuun suopeasti. No, sokeus meni ohi kun makasin vuoteella vartin. Mut nämä on ikäviä tilanteita. Kantsii laittaa 112 ekana puhelinmuistioon tai opetella näppäillä se sokeanakin. Omalla kännykällä sokeana 112 näppäily ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin ja miehen olisi pitänyt olla jo lähtenyt töihin. Mumisin puoli-unessa, että ”eikö sulla ollutkaan aamuvuoroa?”. Kuulin miehen vastaavan selvästi ”ei” ja sitten hän sanoi jotain vielä perään mistä en saanut selvää. ”Mitä sä sanoit?” sanoin vielä ja mies ei tätä kuullut, vaan kuulin kun kahvi alkoi porista. Ajattelin että onpa ihanaa ja haistoin keitetyn kahvin. Jotain astioita kilahti ja ajattelin hänen laittavan jotain aamupalaakin meille. Olin edelleenkin puoli-unessa ja kuulin hänen vastaavan kännykkään ja puhuvan jonkun kanssa.

Sitten nousin ja kävelin keittiöön. Ei ketään! Ei siellä miestä ollut, ei kahvia tai aamupalaa. Siis TODELLA spooky fiilis. Soitin heti miehelleni, että missä hän on ja hän oli töissä. Siis siinä aamuvuorossa missä pitikin alunperin olla. Ja siis AIVAN SELVÄSTI keittiöstä oli kuulunut nuo äänet mistä kerroin ja kahvinkin haistoin.

Valeherääminen. Ole iloinen, että tuo oli noin herttainen uni, eikä painajainen...

Kun stressaa paljon, alan nähdä noita. Viimeksi "heräsin" ja poikani istui sänkyni laidalla selkä selin minuun ja jutteli yksin pimeälle huoneelle. Yritin kysyä, kenelle hän puhuu, mutta leukani olivat jäykistyneet enkä voinut liikkua. Sain jotenkin sähistyä lukkiutuneiden leukojen lävitse "kenelle sinä puhut?".

Poikani vastasi kääntymättä "tuolle miehelle".

Yritin avata leukoja ja liikkua, mutten voinut. Taas sähisin lukkiutuneiden leukojen läpi "mikä nimi?".

Poikani vastasi "hän kertoo nimensä olevan Sami".

Heräsin tuossa kohtaa oikeasti ja ympäri kehoa tuntui se tunne, kun lihasjännite laukeaa.

Ahdistava oli, muttei vielä pahin, mitä noissa on nähnyt.

Mulla käy näitä valeheräämisiä myös aika ajoin. Luulen heränneeni mutta oikeasti vain näen unta että heräsin ja uni jatkuu. Yleensä niissä tapahtuu jotain niin outoa, että sen tajuaa heti oikeasti herättyään uneksi, mutta jos uni on noin "arkipäiväinen" ja realistinen kuin alkuperäisellä kirjoittajalla (miehen kanssa juttelua ja kahvinkeittimen ääniä), niin voi hyvinkin erehtyä luulemaan sitä todeksi. 

Luulen että tässä ketjussa on muutamia muitakin tapauksia, jossa uni ja todellisuus ovat sekoittuneet. Vaikka eihän se toki tee kokemusta kokijalleen sen vähemmän pelottavaksi jos se tuntuu todelliselta.

Hunajapippuri kirjoitti:

Pelottavia kokemuksia omalta osaltani ovat olleet se kun joku seko alkaa seurata eikä muita ihmisiä ole lähimaillakaan, todella kipeäksi tulo kun kukaan ei ole auttamassa  sekä pelottavan elokuvan aikana/jälkeen tapahtunut yliluonnollinen sattuma. Kerron nyt esimerkit:

- Aikoinaan siivoilin myöhään illalla ja kerran kun kävelin töistä kotiin aution  teollisuusalueen läpi, lihava mies jonka silmille oli vedetty lippis ilmestyi kuin tyhjästä kävelemään perääni, kiri välimatkaa kiinni  ja hoki rytmikkäästi  " Huo""a! Huo""a! sellaisella vihaisella, karhealla äänellä

- Minulla oli  illan viimeinen saunavuoro ja olo oli jotenkin surkea sekä heikko, saunassa alkoi päässä pyöriä niin että jouduin  konttamaan suihkuun ja suihkussa tajusin etten päässyt ylös. Minulla oli todella korkea kuume eikä usean ihmisen kuumentama  sauna tehnyt yhtään hyvää

- Mieheni oli  yövuorossa ja poikani nukkui mutta itse valvoin vielä katsoen  Alaskan aaveet tms nimistä ohjelmaa jossa oli aika karmivia tapauksia, tuli mainostauko ja meinasin mennä tupakalle kun eteisen vaatenaulakko rysähti alas. Olin juuri kurkottanut takkiani ja loikkasin puoli metriä taakse, tupakalla käyminen jäi siihen kuten ohjelman katsominenkin 

Vaatenaulakko rysähti alas, eli  siis putosi? Vai  kaatui? Vai puhutko hattuhyllystä?

Vierailija kirjoitti:

Olin dalmatialaista ulkoiluttamassa illalla ja huomasin, että kettu vipeltää ihan selän takana. Kovin jännitti, jos koirani olisi huomannut ketun.

Dalmis, kun on vähän villimpi koirarotu. Onneksi ei huomannut, sillä muuten olisi syntynyt koira-kettu tappelu. (Villi ei ole sama kuin agressiivinen tässä tapauksessa)

Älä pidä koiraa, jota et kykene käsittelemään. On minullakin iso koira, mutta ei ole tarvinnut metsäneläimiä pelätä kun koira on hallinnassa.

Vierailija kirjoitti:

no tää ei ole lähimainkaan pelottavin, mutta: sokeutuminen yksinollessa.

Olet siis SOKEA, mut näkökentän reunoilta näet ihan vähän (tuskin mitään). Yritäppä hakea apua? Älykännykkä on, et pysty näppäilemään 112, koska et näe numeroita ym. Naapuriin et halua mennä, koska henkilö siellä ei todennäköisesti suhtaudu sinuun suopeasti. No, sokeus meni ohi kun makasin vuoteella vartin. Mut nämä on ikäviä tilanteita. Kantsii laittaa 112 ekana puhelinmuistioon tai opetella näppäillä se sokeanakin. Omalla kännykällä sokeana 112 näppäily ei onnistu.

Tämä onkin paha, niillä vanhanaikaisilla kännyköillä pystyi tunnustelemalla löytämään numerot mutta älypuhelimessa se on lähes mahdotonta. Mutta nykyäänhän monissa puhelimissa on puheentunnistus joten puhelimen voi käskeä soittamaan haluamaansa numeroon... ehkä kannattaa opetella tuon toiminnon käyttö vaikkei sitä normaalisti käyttäisikään.

Vähän jäi kiinnostamaan tuo sinun naapuri... ei suhtaudu suopeasti? Ymmärrän että kaikki eivät ole naapureidensa kanssa ylimpiä ystäviä ja riitojakin voi olla, mutta millainen ihminen ei soittaisi naapurilleen apua jos toinen on akuutissa hädässä kuten sokeutunut?? 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei pelottavin niin kummallisin juttu ainakin... Asuin vielä lapsuudenkodissani ja tiemme varrella oli ainoastaan kolme taloa. Olin lähdössä lentokentälle aamuyöstä toisen naapurin kanssa. Heidän talonsa oli siis tien päässä ja meidän siinä keskellä. Suoristin hiuksiani ja katselin samalla ikkunasta ulos pimeyteen. Huolestuin suuresti kun naapurista lähti auto liikkeelle! Kuulin selvästi renkaat hiekkatiellä ja näin valot pimeässä. Kello oli kovin vähän eikä meidän ollut vielä tarkoitus lähteä minnekään ja olimme sopineet että soitamme kun saa tulla ulos. Reilun puolen tunnin päästä tuosta istuin autoon ja kysyin kaveriltani, että kuka teiltä lähti tähän aikaan ja kerroin että pelkäsin jo jääväni kyydistä. Ystävä nauroi että kaikki muut olivat nukkumassa eikä yksikään auto ollut liikkunut pihasta...

Joku ajanut harhaan/kääntynyt väärälle tielle ja käynyt tien päässä kääntämässä auton? 

Varmaankin unihalvaus. Vaikka se on palottava kokemus, vaikka ei yksin olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

no tää ei ole lähimainkaan pelottavin, mutta: sokeutuminen yksinollessa.

Olet siis SOKEA, mut näkökentän reunoilta näet ihan vähän (tuskin mitään). Yritäppä hakea apua? Älykännykkä on, et pysty näppäilemään 112, koska et näe numeroita ym. Naapuriin et halua mennä, koska henkilö siellä ei todennäköisesti suhtaudu sinuun suopeasti. No, sokeus meni ohi kun makasin vuoteella vartin. Mut nämä on ikäviä tilanteita. Kantsii laittaa 112 ekana puhelinmuistioon tai opetella näppäillä se sokeanakin. Omalla kännykällä sokeana 112 näppäily ei onnistu.

Tämä onkin paha, niillä vanhanaikaisilla kännyköillä pystyi tunnustelemalla löytämään numerot mutta älypuhelimessa se on lähes mahdotonta. Mutta nykyäänhän monissa puhelimissa on puheentunnistus joten puhelimen voi käskeä soittamaan haluamaansa numeroon... ehkä kannattaa opetella tuon toiminnon käyttö vaikkei sitä normaalisti käyttäisikään.

Vähän jäi kiinnostamaan tuo sinun naapuri... ei suhtaudu suopeasti? Ymmärrän että kaikki eivät ole naapureidensa kanssa ylimpiä ystäviä ja riitojakin voi olla, mutta millainen ihminen ei soittaisi naapurilleen apua jos toinen on akuutissa hädässä kuten sokeutunut?? 

Tätä olen aiemmin miettinyt, että miksi älyluureissa ei voi olla puheentunnistus, kuten "soita numeroon 112" tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

no tää ei ole lähimainkaan pelottavin, mutta: sokeutuminen yksinollessa.

Olet siis SOKEA, mut näkökentän reunoilta näet ihan vähän (tuskin mitään). Yritäppä hakea apua? Älykännykkä on, et pysty näppäilemään 112, koska et näe numeroita ym. Naapuriin et halua mennä, koska henkilö siellä ei todennäköisesti suhtaudu sinuun suopeasti. No, sokeus meni ohi kun makasin vuoteella vartin. Mut nämä on ikäviä tilanteita. Kantsii laittaa 112 ekana puhelinmuistioon tai opetella näppäillä se sokeanakin. Omalla kännykällä sokeana 112 näppäily ei onnistu.

Tämä onkin paha, niillä vanhanaikaisilla kännyköillä pystyi tunnustelemalla löytämään numerot mutta älypuhelimessa se on lähes mahdotonta. Mutta nykyäänhän monissa puhelimissa on puheentunnistus joten puhelimen voi käskeä soittamaan haluamaansa numeroon... ehkä kannattaa opetella tuon toiminnon käyttö vaikkei sitä normaalisti käyttäisikään.

Vähän jäi kiinnostamaan tuo sinun naapuri... ei suhtaudu suopeasti? Ymmärrän että kaikki eivät ole naapureidensa kanssa ylimpiä ystäviä ja riitojakin voi olla, mutta millainen ihminen ei soittaisi naapurilleen apua jos toinen on akuutissa hädässä kuten sokeutunut?? 

Tätä olen aiemmin miettinyt, että miksi älyluureissa ei voi olla puheentunnistus, kuten "soita numeroon 112" tms.

Onhan niissä. Applessa voi käskeä Siriä soittamaan puolestaan ja Android-luureissa sen saa päälle sanomalla "Ok google" ja sen jälkeen esim. soita numeroon 112 (tai mihin numeroon nyt haluaakaan soittaa).