En tajua mitä rasistista siinä on, että
haluaisin oman maani perinteiden ja kulttuurin säilyvän täällä... Ihan niin kuin haluan muidenkin maiden perinteiden ja kulttuurin säilyvän muissa maissa! On ihanaa matkustella erilaisissa maissa ja tutustua eri maiden hienoihin kulttuureihin, ja ihastella maailman monimuotoisuutta. Minusta olisi todella surullista, jos jossain vaiheessa kaikki maat olisivat vain samaa monen kulttuurin yhteensulautumaa. Pelottaa, että maailma on menossa siihen suuntaan.
Olenko tällä ajatusmaailmallani rasisti? Toivoisin, että tähän ei vastattaisi epäasiallisesti, vaan haluan oikeita mielipiteitä ns. "suvaitsevaisilta" ihmisiltä, jotka kannattavat maahanmuuttoa. (Minäkin siis kyllä hyväksyn maahanmuuton, mutta en sellaisessa muodossa, että tänne muuttavat eivät halua ollenkaan sopeutua meidän kulttuuriimme.)
Kommentit (108)
kyse on vapauksista.
Minä haluan olla vapaa syömään hampurilaista, kebabia tai pizzaa jos siltä tuntuu. Tai lukemaan kirjaa, jota ei ole käännetty suomeksi. Tai katsomaan simpsoneita. Haluatko kieltää nämä asiat, jotka kaikki omalla tavallaan tuhoavat suomen kantakulttuuria?
Jos taas halutaan että kantaväestöllä on vapaudet valita omat tekemisensä ja kiinnostuksensa kohteet, mutta ulkomaalaistaustaisilla ei, ollaan todella kinkkisessä ihmisoikeusdilemmassa (ja se on sitten rasisimia ihan konkreettisesti). Ja moinen eristäminen (samoin kuin kaikki vihapuhe ja kategorisoiminen) estävät sen, että tulokkaat avoimesti hyväksyisivät ja arvostaisivat suomen kulttuurin hyviä puolia.
Olen asunut 9vee ulkomailla, 3v muslimi kämppäkaverina (aika maallinen kaveri tosin).
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:22"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:19"]
Mitä suomalaisia tapoja, perinteitä ja kulttuurimuotoja on esitetty lopetettavaksi tai muutettavaksi ja kuka niitä ajaa?
[/quote]
Joulukuvaelma, suvivirsi, betoniporsaat. Esittäjinä suomalaiset ammattihuolestujat ja vapaa-ajattelijat.
Mistä päästäänkin seuraavaan kysymykseen: kuinka voimme edes vaatia maahanmuuttajilta suomalaisen kulttuurin, perinteiden ja tapojen kunnioitusta, kun itsekään emme niin tee?
[/quote]
Suomalainen kulttuuri ei tarkoita kristinuskoa. Ihan oikein että yhden uskonnon pakkotuputusta vastustetaan kun yhä harvempi kuuluu ev-lut -kirkkoon.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:25"]
Milloinkahan järjestetään mielenosoituksia kadulla ryöstetyksi tulleiden suomalaisvanhusten puolesta.
[/quote]
No järjestäpä. Jospa rosvot ottaisivat opikseen.
[/quote]
Sinua ei vanhusten turvallisuus näy pahemmin huolettavan.
Niin, mitähän se suomalainen kulttuuri oikein on? Tuulipuku ja verkkarit, mainoslippis, kumisaappaat tai reiskat, istua jurotetaan penkin päässä sanomatta mitään. Syödään lakki päässä kourat likaisina, juodaan piimää ja piereskellään. Vedetään viinaa kaksin käsin kuin peläten, että se kohta maailmasta loppuu.
Monet perinteet ovat meille kulkeutuneet ajan myötä Keski-Euroopasta. Maamme laulun sävelen muokkasi Saksasta tänne pohjoiseen muuttanut säveltäjä saksalaisesta jollotuksesta, joulukuusi, -koristeet ja -laulut (ainakin aika monet rakastetut) ovat juurikin saksalaiselta alueelta aina Enkeli taivaan -virttä myöten.
Ainahan ihmiset ovat liikkuneet maasta toiseen, joko vapaaehtoisesti tai pakolla. Jos olette olleet hereillä historiantunneilla, niin olette kuulleet kansainvaelluksista tai uskontotunnilla ristiretkistä. Tämä aika näyttäisi olevan taas kansainvaellusten aikaa. Ja vielä: monet eivät halua kohdella maahanmuuttajia samalla tavalla kuin ihmisiä yleensä kohdellaan. Kannattaisi ehkä muistaa, että Suomesta vaelsi laumoittain ihmisiä ensin Amerikkaan ja sotien jälkeen Ruotsiin, jossa heidän piti taistella itselleen asema yhteiskunnassa.
Mutta valitettavasti tuntuu, että nykyään suomalaiseen kulttuuriin kuuluu toisten haukkuminen ja nimittely ihan täysillä.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:32"]
Niin, mitähän se suomalainen kulttuuri oikein on? Tuulipuku ja verkkarit, mainoslippis, kumisaappaat tai reiskat, istua jurotetaan penkin päässä sanomatta mitään. Syödään lakki päässä kourat likaisina, juodaan piimää ja piereskellään. Vedetään viinaa kaksin käsin kuin peläten, että se kohta maailmasta loppuu.[/quote]
Mikään ei ole suomalaisempaa kulttuuria kuin Suomen ja suomalaisten häpeäminen.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:19"]
Kuka vaatii suomalaisista tavoista ja perinteistä luopumista? Tämä tulee ihan vähän päästä esiin, mutta mä en oikein keksi yhtään esimerkkiä. Mitä suomalaisia tapoja, perinteitä ja kulttuurimuotoja on esitetty lopetettavaksi tai muutettavaksi ja kuka niitä ajaa?
[/quote]
Miksi kouluissa ei sitten enää raikaa suvivirsi ? Tai possunlihaa ei ole pakko syödä vaikka ei olisi allerginen, Miksi mä en voi käyttää sanaa Neekeri niinkuin vielä 70-80 luvulla käytettiin, miksi meidän neekerinsuukot ei ole enää sen nimisiä, tai lakupatukasta poistui tumman lapsen kuva ? Oi näitä on monia :)
Mä katsoin just Helsingin kaupungin koulujen ruokalistat, lähes joka viikko on edim sikanautaa tarjolla erilaisissa jauheliharuoissa. Ruokastrategiaan on kirjattu suomalaisen ruokakulttuurin ylläpitäminen. Eettisistä syistä saa myös sianlihattoman version.
Onko olemassa linjauksia, että ruokaloissa ei tarjottaisi sianlihaa? Toteuttaako joku koulu sitä?
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:32"]
Niin, mitähän se suomalainen kulttuuri oikein on? Tuulipuku ja verkkarit, mainoslippis, kumisaappaat tai reiskat, istua jurotetaan penkin päässä sanomatta mitään. Syödään lakki päässä kourat likaisina, juodaan piimää ja piereskellään. Vedetään viinaa kaksin käsin kuin peläten, että se kohta maailmasta loppuu.
Monet perinteet ovat meille kulkeutuneet ajan myötä Keski-Euroopasta. Maamme laulun sävelen muokkasi Saksasta tänne pohjoiseen muuttanut säveltäjä saksalaisesta jollotuksesta, joulukuusi, -koristeet ja -laulut (ainakin aika monet rakastetut) ovat juurikin saksalaiselta alueelta aina Enkeli taivaan -virttä myöten.
Ainahan ihmiset ovat liikkuneet maasta toiseen, joko vapaaehtoisesti tai pakolla. Jos olette olleet hereillä historiantunneilla, niin olette kuulleet kansainvaelluksista tai uskontotunnilla ristiretkistä. Tämä aika näyttäisi olevan taas kansainvaellusten aikaa. Ja vielä: monet eivät halua kohdella maahanmuuttajia samalla tavalla kuin ihmisiä yleensä kohdellaan. Kannattaisi ehkä muistaa, että Suomesta vaelsi laumoittain ihmisiä ensin Amerikkaan ja sotien jälkeen Ruotsiin, jossa heidän piti taistella itselleen asema yhteiskunnassa.
[/quote]
Nimenomaan, tuota on suomalainen kulttuuri! Se ei todellakaan kuulu niihin maailman hienoimpiin, mutta se on omalla tavallaan sympaattista, ja vaikka se ei itseänikään aina miellytä, haluaisin silti säilyttää sen olemassa.
Sinun mielestäsi suomalaisuuden saisi sitten hävittää vai? Taidat itse olla rasisti. (rasisti pitää toista kulttuuria huonompana kuin toista, ja tässähän juuri mollasit suomalaista kulttuuria... ei mitään kaksinaismoralismia :D)
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:34"]
Miksi kouluissa ei sitten enää raikaa suvivirsi ? Tai possunlihaa ei ole pakko syödä vaikka ei olisi allerginen, Miksi mä en voi käyttää sanaa Neekeri niinkuin vielä 70-80 luvulla käytettiin, miksi meidän neekerinsuukot ei ole enää sen nimisiä, tai lakupatukasta poistui tumman lapsen kuva ? Oi näitä on monia :)
[/quote]
Niinpä: kuka keksi, että sana "neekeri" on loukkaava, ja opetti maahanmuuttajille että siitä pitää suuttua? 70-luvulla se oli normaali arvoneutraali sana, "nekru" oli sitten asia erikseen.
Kyllähän kouluissa ja päiväkodeissa lauletaan suvivirsi. Mä lauloin viimeksi tänä keväänä eskarin päätösjuhlassa, puolet lapsista maahanmuuttajia.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:19"]
Kuka vaatii suomalaisista tavoista ja perinteistä luopumista? Tämä tulee ihan vähän päästä esiin, mutta mä en oikein keksi yhtään esimerkkiä. Mitä suomalaisia tapoja, perinteitä ja kulttuurimuotoja on esitetty lopetettavaksi tai muutettavaksi ja kuka niitä ajaa?
[/quote]
Miksi kouluissa ei sitten enää raikaa suvivirsi ? Tai possunlihaa ei ole pakko syödä vaikka ei olisi allerginen, Miksi mä en voi käyttää sanaa Neekeri niinkuin vielä 70-80 luvulla käytettiin, miksi meidän neekerinsuukot ei ole enää sen nimisiä, tai lakupatukasta poistui tumman lapsen kuva ? Oi näitä on monia :)
[/quote]
Uskonnon ja sianlihan pakkosyöttö ovat sinusta tärkeitä suomalaisen kulttuurin piirteitä?
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:10"]
Et ole rasisti. Tosin mun mielestä Suomessa ei hirveesti kulttuuria ole. Verkkareissa kuljetaan ja katsotaan lätkää. No, ehkä se jonkun mielestä on kulttuuria.[/quote]
Muissakin maissa on arkipäivä ja arkiset ihmiset, jotka kulkevat paikallisissa verkkareissa ja katsovat maassa suosittua urheilua.
[/quote]
Yep. Ainoa todella suomalainen poikkeava piirre taitaa olla jatkuva alemmuudentunne, kun "me nyt ollaan vaan tämmösiä eikä meillä ole edes juuri kulttuuria. Mutta oho! Nyt oli Suomi-maininta lehdessä huomasitteko jee!!"
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:27"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:19"]
Kuka vaatii suomalaisista tavoista ja perinteistä luopumista? Tämä tulee ihan vähän päästä esiin, mutta mä en oikein keksi yhtään esimerkkiä. Mitä suomalaisia tapoja, perinteitä ja kulttuurimuotoja on esitetty lopetettavaksi tai muutettavaksi ja kuka niitä ajaa?
[/quote]
no eikös sianliharuokien poistaminen kouluista, suvivirsi ym ole näitä. Sikaa on syöty meillä kautta aikoin. Muslimitytöt ei voi osallistua liikuntatunneille, mutta suomityttöjen on pakko.
On varmaan muitakin
[/quote]Sianliharuokien tarjoilua vastaan kukaan muslimi ei ole ollut, suvivirttä ei ole kukaan maahanmuuttaja vastustanut, muslimitytöt osallistuvat liikuntatunnille. Oliko muuta? =D Nimimerkillä: terveisiä monikulttuurisesta koulusta
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:32"]
Niin, mitähän se suomalainen kulttuuri oikein on? Tuulipuku ja verkkarit, mainoslippis, kumisaappaat tai reiskat, istua jurotetaan penkin päässä sanomatta mitään. Syödään lakki päässä kourat likaisina, juodaan piimää ja piereskellään. Vedetään viinaa kaksin käsin kuin peläten, että se kohta maailmasta loppuu.
[/quote]
Oletko itse tuollainen? Jos et, enkä minäkään, eikö voida vetää pieni alustava johtopäätös että tuo ei ole Suomea ja suomalaisuutta? Ihmeellistä alentamista. Elätkö kenties tynnyrissä vai mistä moinen käsitys muista suomalaisista sulla on?
Kuka vaatii suomalaisista tavoista ja perinteistä luopumista? Tämä tulee ihan vähän päästä esiin, mutta mä en oikein keksi yhtään esimerkkiä. Mitä suomalaisia tapoja, perinteitä ja kulttuurimuotoja on esitetty lopetettavaksi tai muutettavaksi ja kuka niitä ajaa?
Aivan ymmärrettävää pelätä suomalaisen kulttuurin katoamista. Meitä suomalaisia on vähän. Kun tänne pölähtää miljoona afrikkalaista ja toinen satsi Lähi-Idästä, niin suomalainen kulttuuri on jo museotavaraa.
Onko se Afrikkalainen elämäntyyli niin tavoiteltavaa, ja jos on, niin miksi sieltä tullaan Eurooppaan henkensä kaupalla, vuotavilla veneillä?
Ne jotka ihannoivat Afrikan ja Lähi-Idän elämänmenoa niin kovasti, että tännekin sitä kaipaavat, voisivat kokeeksi muuttaa noille alueille. Siellähän sitä on aidoimmillaan. Loppuisi toi helkkarin romantisointi.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:31"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:25"]
Milloinkahan järjestetään mielenosoituksia kadulla ryöstetyksi tulleiden suomalaisvanhusten puolesta.
[/quote]
No järjestäpä. Jospa rosvot ottaisivat opikseen.
[/quote]
Sinua ei vanhusten turvallisuus näy pahemmin huolettavan.
[/quote]Ehkä siksi, että mitään erityistä uhkaa vanhuksia kohtaan kaduilla ei ole.. muualla kuin näköjään mielikuvituksessasi.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:19"]
Kuka vaatii suomalaisista tavoista ja perinteistä luopumista? Tämä tulee ihan vähän päästä esiin, mutta mä en oikein keksi yhtään esimerkkiä. Mitä suomalaisia tapoja, perinteitä ja kulttuurimuotoja on esitetty lopetettavaksi tai muutettavaksi ja kuka niitä ajaa?
[/quote]
Miksi kouluissa ei sitten enää raikaa suvivirsi ? Tai possunlihaa ei ole pakko syödä vaikka ei olisi allerginen, Miksi mä en voi käyttää sanaa Neekeri niinkuin vielä 70-80 luvulla käytettiin, miksi meidän neekerinsuukot ei ole enää sen nimisiä, tai lakupatukasta poistui tumman lapsen kuva ? Oi näitä on monia :)
[/quote]Kyllä muuten raikaa suvivirsi ihan joka saakelin koulussa ja miksi ihmeessä olisi pakko ihmisen syödä sikaa? Voihan oppilas olla syömättä mitään lihaa ihan ilman uskontoakin, pelkästään eettisistä syistä. Onko se nyt oikeasti suomen kulttuurin rappiota jos on olemassa joukko ihmisiä jotka ei syö pekonia? Kyllä on heikoissa kantimissa sitten.
Kuvitteleeko ap. kulttuurin olevan jotenkin muuttumaton ja suomalaisen yhteiskunnan olleen samanlainen aina? ns. suomalainen kulttuuri on muuttunut todella paljon vuosistatojen kuluessa. Lisäksi suuri osa ns. suomalaisesta kulttuurista on lainattu jostakin muualta.
Usein esimerkkinä mainittu suvivirsi kevätjuhlassa. Suvivirsi on alunperin saksalainen tai ruotsalainen virsi ja sitä ei ole aina laulettu suomessa. Perinne siitä tuli kun sitä tehtiin riittävän kauan.
Perinteetkin siis syntyvät ja muuttuvat ja joulukinkkuakaan meillä ei ole "aina" syöty. Mitä siis ovat ne suomalaiset perinteet joita ap. pitää suomalaisuuteen kuuluvina ja sellaisina että ne eivät saisi muuttaa muotoaan ajan kuluessa?
Minulle suomalaisuuden ydin on nimenomaan suvaitsevaisuus, heikomman puolustaminen ja tasa-arvo.