En tajua mitä rasistista siinä on, että
haluaisin oman maani perinteiden ja kulttuurin säilyvän täällä... Ihan niin kuin haluan muidenkin maiden perinteiden ja kulttuurin säilyvän muissa maissa! On ihanaa matkustella erilaisissa maissa ja tutustua eri maiden hienoihin kulttuureihin, ja ihastella maailman monimuotoisuutta. Minusta olisi todella surullista, jos jossain vaiheessa kaikki maat olisivat vain samaa monen kulttuurin yhteensulautumaa. Pelottaa, että maailma on menossa siihen suuntaan.
Olenko tällä ajatusmaailmallani rasisti? Toivoisin, että tähän ei vastattaisi epäasiallisesti, vaan haluan oikeita mielipiteitä ns. "suvaitsevaisilta" ihmisiltä, jotka kannattavat maahanmuuttoa. (Minäkin siis kyllä hyväksyn maahanmuuton, mutta en sellaisessa muodossa, että tänne muuttavat eivät halua ollenkaan sopeutua meidän kulttuuriimme.)
Kommentit (108)
Ei ainoastaan valkoinen ole rasisti. Myös värilliset on rasisteja muita värillisiä kohtaan. Heillä on aivan selkeä sosiaaliluokkajako myös. Määrätyistä maista tulleet värilliset on heille myös alempiarvoisia. (en väitä että se on oikein kohdella ketään niin) Tämän asian tietää kaikki jotka ovat tekemisissä värillisten kanssa tai käyvät ulkomailla. (muutenkin kuin vain ryyppäämässä 1-2vko jossain turistikohteessa)
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:59"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:54"]
Neekeri on loukkaava haukkumasana. Samoin kuin suomalaisista amerikoissa muinoin käytetty "ruotsinkiinalainen". Miksi tahdot ihmisiä loukkaavaa sanaa välttämättä käyttää?
[/quote]
"Neekeri" ei ole ollut loukkaava haukkumasana ennen 90-lukua, sehän on vain latinasta periytyvä mustaa tarkoittava sana ja sitä käytettiin ilman rasistista asennetta. Jopa ihaillen.
Sanassa "ruotsinkiinalainen" ei ole muuta vikaa kuin se, että se ei pidä paikkaansa, me emme ole kiinalaisia.
[/quote]
Miksei muuten down-syndroomaisista saa enää käyttää termiä mongoloidi? Mikä siinäkin on vikana? Tai puhua houruista kun tarkoitetaan mielenterveysongelmaisia kuten vanhaan hyvään aikaan? Ihan yleisesti käytettyjä kaikille tuttuja sanoja.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 14:04"]
Älä sitten loukkaa heitä niin haukkumalla neekeriksi.
[/quote]
En loukkaakaan. Sanon sen kunnioittavasti, jos on tarpeen.
[/quote]Todella kunnioittavaa. =D Oikeasti kunnioittavaa olisi se, että kuuntelisit sitä ihmistä joka kertoo, että sana loukkaa.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:19"]
Kuka vaatii suomalaisista tavoista ja perinteistä luopumista? Tämä tulee ihan vähän päästä esiin, mutta mä en oikein keksi yhtään esimerkkiä. Mitä suomalaisia tapoja, perinteitä ja kulttuurimuotoja on esitetty lopetettavaksi tai muutettavaksi ja kuka niitä ajaa?
[/quote]
Miksi kouluissa ei sitten enää raikaa suvivirsi ? Tai possunlihaa ei ole pakko syödä vaikka ei olisi allerginen, Miksi mä en voi käyttää sanaa Neekeri niinkuin vielä 70-80 luvulla käytettiin, miksi meidän neekerinsuukot ei ole enää sen nimisiä, tai lakupatukasta poistui tumman lapsen kuva ? Oi näitä on monia :)
[/quote]Kyllä muuten raikaa suvivirsi ihan joka saakelin koulussa ja miksi ihmeessä olisi pakko ihmisen syödä sikaa? Voihan oppilas olla syömättä mitään lihaa ihan ilman uskontoakin, pelkästään eettisistä syistä. Onko se nyt oikeasti suomen kulttuurin rappiota jos on olemassa joukko ihmisiä jotka ei syö pekonia? Kyllä on heikoissa kantimissa sitten.
[/quote]
Jep mutta kantaväestön lapsille ei tarjota vaihtoehtoista ruokaa koulussa vaan se on sitten oltava ilman. Mutta muslimit saavat erilaista ruokaa.
[/quote]Kyllähän kasvaissyöjä saa kasvisruokaa. Mitä sinä höperehdit?
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 14:15"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:19"]
Kuka vaatii suomalaisista tavoista ja perinteistä luopumista? Tämä tulee ihan vähän päästä esiin, mutta mä en oikein keksi yhtään esimerkkiä. Mitä suomalaisia tapoja, perinteitä ja kulttuurimuotoja on esitetty lopetettavaksi tai muutettavaksi ja kuka niitä ajaa?
[/quote]Eikös jossain ollut puhetta ainakin suvivirren esittämisen lopettamisesta?
[/quote]
Joku on jossakin mahdollisesti ollut lopettamassa suvivirttä jostain koulusta ja muslimien ei tarvitse syödä sianlihaa, äkkiä rajat kiinni ennen kuin kulttuurimme on lopullisesti tuhottu!
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 14:15"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 13:19"]
Kuka vaatii suomalaisista tavoista ja perinteistä luopumista? Tämä tulee ihan vähän päästä esiin, mutta mä en oikein keksi yhtään esimerkkiä. Mitä suomalaisia tapoja, perinteitä ja kulttuurimuotoja on esitetty lopetettavaksi tai muutettavaksi ja kuka niitä ajaa?
[/quote]Eikös jossain ollut puhetta ainakin suvivirren esittämisen lopettamisesta?
[/quote]On ollut puhetta. Monet ateistiperheet toivoisivat kaiken tunnustuksellisuuden lopettamista kouluissa. Nykyään kuitenkin nämäkin taitavat ajatella suvivirttä enemmän kulttuurihistoriallisena jäänteenä kuin virtenä.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 14:17"]
Ei ainoastaan valkoinen ole rasisti. Myös värilliset on rasisteja muita värillisiä kohtaan. Heillä on aivan selkeä sosiaaliluokkajako myös. Määrätyistä maista tulleet värilliset on heille myös alempiarvoisia. (en väitä että se on oikein kohdella ketään niin) Tämän asian tietää kaikki jotka ovat tekemisissä värillisten kanssa tai käyvät ulkomailla. (muutenkin kuin vain ryyppäämässä 1-2vko jossain turistikohteessa)
[/quote]Onko joku jossain väittänyt, että vain valkoihoinen voi olla rasisti?