Onko yksinäisyyden syy se, että yksinäinen ei kelpaa muille ihmisille vai se, että muut ihmiset eivät kelpaa yksinäiselle?

Vierailija kirjoitti:

Minun kohdallani on syy se, etten enää leskenä kelpaa ystäväksi. Ja toinen tärkeä syy on se, että tärkeimmillä tuttavillani on oma elämänsä, johon en mahdu. Tai jotkin tuttavat haluavat, että olen heidän manipulointinsa kohde, jos en tottele, saan kuulla kunniani. Minulla ei saa olla omia mielipiteitä, ilman seuraamuksia.

Tuo on totta, että yksinäisiin kohdistuu herkästi tietynlaisia ennakkoodotuksia/oletuksia ja kun yksinäinen ei olekaan oikeasti tällainen kuin odotetaan, niin siihen petytään ja jopa suututaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole omakohtaista kokemusta yksinäisyydestä, mutta mitä palstaa olen seurannut (aiheestahan on ollut vuosien varrella useita ketjuja) , ainakin osa yksinäisiksi itsensä kuvailevat etsivät sellaista ystävyyssuhdetta, joka vastaa mun mielikuvissani parisuhdetta tai jotain suurta "sielunsiskoutta". Ystävää, joka olisi kuin perheenjäsen. Tällaisen ihmisen löytäminen aikuisiällä ei ole kovin helppoa. 

Voi olla näin. Vähän samantapainen ilmiö taitaa näkyä parisuhdetta hakevien keskuudessa. Jos henkilö ei ole koskaan seurustellut, saattaa hänen ajatusmaailmansa olla edelleen siellä samoissa sfääreissä kuin peruskoulussa olevilla, jotka haaveilevat ensimmäisestä poika-tai tyttöystävästä.  Itse muistan ajattelleeni peruskoulussa, että kuka tahansa olisi voinut ihastua minuun siitä huolimatta, olinko millään tavalla sopiva tai samanlainen kuin he.  

Vasta ensimmäisen parisuhteen jälkeen sitä tippuu alas sieltä pilvistä ja fantasiamaailmastaan.

Kyllä itsellä on ainakin ajatus ihan päinvastainen eli en ole koskaan seurustellut, mutta samalla en koskaan ole ajatellut, en edes paljon nuorempana, että kelpaisin kenelle vaan. Mieluummin niin, että kuka minut edes huolisi. Tietysti tämäkin asenne on silti väärä, mutta en ole siis koskaan kuvitellutkaan mitään suurta. Sama juttu ystävien suhteen ja en valikoi ihmisiä. Olen vaan muuten tottunut olemaan niin paljon yksin ja samalla vaikeaa rohkaistua tutustumaan eli en koe helpoksi löytää ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäinen ihminen ei tiedä, mitä toiset ihmiset tarvitsevat eikä hän osaa sitä muille antaa.

Saattaa kuulostaa vaistonvastaiselta. Ihmissuhteiden eräs sääntö kuuluu:

Ihmiset tulevat ja menevät omien halujensa mukaan, ei sinun halujesi mukaan.

Miten voit yleistää. Ei jokainen yksinäinen ole samanlainen. Samalla yksinäinen voi olla myös porukassa. Samalla miten antaa esim seuraa muille jos en itse kelpaa seuraksi.

Molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vähän varmaan sekä että. Sama ongelma kuin alhaiset tason miehellä.

Saisi kyllä naisia, mutta vain sellaisia joita kohtaan ei tunne minkäänlaista halua.

Johtuisikohan liiasta pornosta? Jos pitää pippelin pois pornosta, ja ei 'hoida painetta pois' säännöllisesti, halut voivat yllättääkin. Kyllä, kehoitan tarkkailemaan omia tapoja. Ja jos on liiaksi poistanut paineita, ei kiinnosta yksikään nainen. Liiallinen runkslautus aiheuttaa tuon, voi mennä krooniseksi jos et hiillitse ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Miten tuo ajatus, että ihmisen vaatimustaso ystävyydelle on noussut tai jopa hämärtynyt? Pitäisi olla hyvin syvällistä ja antoisaa lisäksi ilon hetkiä ja vaikeiden asioiden jakamista, muuten ei kannata tai jaksa panostaa. "Peruskaveruus" ei vaan riitä.  -Ap

Ei se ainakaan minulla ole niin. Olen nuori ihminen ja minulla ei ole ketään ollut vuosiin. Puhelinkin on ihan turha minulle ainakin soittamisen tai viestien kannalta. Eli löytyy meitä joita ns ei ole olemassa. Itselle jo jokin viesti olisi jo osoitus, että joku muistaa minut. Mutta kun ei ole ketään. Niin ei sitten ole.

Ap:n kysymys on pinnallinen ja yksinkertaistettu.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä tiedä ketään ns. tavallista ihmistä, joka olisi yksinäinen. Keskivertotyypeillähän on helppo löytää kaltaisiaan ja keskiverroilla on yleensä isot kaveriporukat tai vähintään jonkinlaiset porukat, koska heidänlaisiaan on niin paljon eli sosiaalinen elämä siltä osin helppoa.

Pari varmuudella yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta elämässään lapsesta saakka kärsinyttä tiedän (nainen ja mies), ja he ovat monin tavoin erilaisia kuin ympärillään olleet ihmiset.

Paljonhan tämä on siitäkin kiinni, että mihin sattuu syntymään. Jos sattuu syntymään keskivertojen keskelle jotenkin ”erikoisena” ihmisenä, niin helposti jää yksin ja pääsee rakentamaan syvempiä ihmissuhteita vasta aikuisena kun voi itse valita elinympäristönsä.

Minusta ajattelet aika vääriin siinä mielessä, että moni ihminen on ns tavallinen ennen kuin esim joutuu kiusatuksi. Silloin voi muuttua araksi ja menettää rohkeuden. Samalla ihmettelen todella sitä miten voit edes tietää kuka on yksinäinen ja kuka ei. Väitän, että moni jolla iso porukka ympärillä tai muuten hyvä elämä voi ollakin hyvin yksinäinen. Kulissit eivät kerro kaikkea. Samalla se, että pitääkö toisen aina muuttua muiden takia. Kyllä joskus toisetkin voisivat vähän laajentaa näkökulmaansa muita kohtaan. Itsekään en sitten mielestäsi ole varmaan enää tavallinen. Tosin olin ehkä joskus ennen vuosien kiusaamista.

Mä oon yrittänyt olla kahden yksinäisen ihmisen ystävä. Molemmat ystävyydet päättyivät samaan ongelmaan; en riittänyt heille. Olisi pitänyt olla enemmän aikaa, enemmän syvällisiä keskusteluja ja myötäelämistä, huolien kuuntelua. Tuli mustasukkaisuutta mun muista kavereista, ajankäytöstä.. Mulle tuli tunne, että olen parisuhteessa. Tai jossain kummallisessa kokeessa, jossa mun luotettavutta ja sitoutumista testataan. En tykännyt sellaisesta tunteesta ja olin helpottanut, kun nuo ystävyydet päättyivät toisen osapuolen toimesta. Ymmärrän kyllä, että tarpeet on isommat  kun ihmisiä on elämässä vähemmän ja pettymykset ihmissuhteissa saavat varuilleen. Mutta musta ei ole kenenkään traumoja korjaamaan, olen tavallinen ihminen vikoineen ja puutteineen.

En tiedä miten ikä vaikuttaa. Niihin muutamiin ihmisiin, joille olisi luontevaa vaikka soittaa ihan muuten vaan olen tutustunut ikävuosina 18-30, nyt liki 30 vuotta, ettei tähän kategoriaan ole oikein ketään tullut lisää. En itse ole yksinäinen tai koe yksinäisyyttä, mutta kyllähän tämä vähän ajetteluttaa. Kuitenkin koen olevani ihmisenä kypsempi ja vastaanottavaisempi kohtaamaan toisia ihmisiä.

Sekä että ainakin mun kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että molemmat. Ei ruman ja tyhmän absolutistin tarvitse tyytyä väkivaltaisten alkkisten seuraan. Paremmat ihmiset taas eivät halua seuraansa rumaa ja tyhmää.

Lisäisin tuohon: hyvin toimeen tulevat ei halua köyhempiä ystäviä.  Alkavat kokea syyllisyyttä tai turhautumista kun tulee puhetta lomista jne.

Valittettavasti myös seurakunnissa tilanne tahtoo olla, ne joilla on, perhettä, omat talot, hyvät työt ja asemat= he ovat haluttuja, niin johdon, kuin muiden seurakuntalaisten taholta.  Ne taas joilla menee huonommin, heitä seurataan ja katsellaan etäältä; saakohan se asiansa kuntoon?  Onkohan siitä mihinkään.  Mahtaneeko langeta. Jonkin ajan kuluttua yhteisössä on leirejä joissa sitten "ystävystytään".

Johtuu siitä, että netissä näkee tiimalasivartaloisia valtavilla luomujättitisseillä varustetuja kaunottaria, joita on oikeasti olemassa ehkä 1/1000000 ja sitten ei enää tavallista huoli, kun ajattelee että saattaisi olla jossain vaiheessa elämää mahdollisuus sellaiseen. Tai jotain.

Sekä että, tai kumpi vain, ihmisestä riippuen.

Olen aika yksinäinen, mutta myönnän että siinä on kyllä omaa nirsouttani aika paljon.

No omalla kohdallani vähäiseen kaverimäärään on vaikuttanut se, että en osaa oikein pitää ystävyyssuhteita yllä tai lukea muita ihmisiä. Annan itsestäni myös ihan erilaisen vaikutelman kuin mitä oikeasti olen, mikä tuntuu säikäyttävän muut ihmiset pois. Okei, minulla on kaksi kaveria, mutta keskustelutyyli ja puheenaiheet näiden kanssa poikkeaa paljon siitä millaista se muiden ihmisten kanssa yleensä on. Ja nämäkin olen tuntenut niin pitkään että en edes muista miten uusia kavereita hankitaan.

Sekä että. On ollut ihmisiä, jotka olisivat halunneet olla kavereitani/ystäviäni, mutta joita en ole itse jaksanut. On myös ihmisiä, joista olisin ollut kiinnostunut ystävinä, mutta joko en ole uskaltanut erityisemmin lähestyä, tai he eivät ole olleet kiinnostuneita (mikä taas ei edesauta jatkossa uskaltamista, heh). Hyvin tyypillinen asetelma parisuhdetta etsiville siis.

Haluaisin ystävän, josta olen aidosti kiinnostunut ja jota voin kunnioittaa. Kaipaan fiksua ja johdonmukaista ihmistä, jolla on samansuuntaisia arvoja ja ainakin muutamia kiinnostuksenkohteita. Sellaisen ystävyyssuhteen jatkaminen, jossa yrityksistäni ymmärtää huolimatta joudun jatkuvasti pyörittelemään päätä toisen typeryyksille, ei ole reilua toistakaan osapuolta kohtaan. Mielestäni odotukseni eivät ole kohtuuttomia ja tiedän tällaisia ihmisiä olevan olemassa. En vain ole vielä löytänyt sellaisia ihmissuhteita.

 

Ongelminani on mm., että 1. Mulla ei oikein ole sellaista viiteryhmää, mitään "porukkaa" tai esim. olemassaolevaa poliittista ryhmää, johon kuuluisin. Monilla muilla ympärilläni olleilla ihmisillä taas on, esim. opiskelukavereissa on ollut paljon samanhenkisiä ihmisiä. Itselläni ei ole ollut, olen vähän epätyypillinen monessakin asiassa. 2. Koen ihmisten lähestymisen ja heihin tutustumisen vähän vaikeaksi. Esim. harrastuksissa tulee yleensä se olo, että ihmiset ovat tulleet tekemään vain tätä asiaa x. He ehkä kohteliaisuudesta juttelevat viisi minuuttia, ja palaavat sitten omaan kiireiseen elämäänsä, jossa on jo valmiit sosiaaliset ympyrät. Koen, että aikuisena on haasteellista löytää tilanteita ja ihmisiä, joiden kanssa tästä pääsisi yli. Monet tutustuvatkin aiempien kavereiden kautta, jolloin ne aiemmat kaverit toimivat "suosittelijoina".

No, pitää varmaan vain yrittää löytää yhteisten kiinnostuksenkohteiden kautta, ja/tai ehkä netistä.

Vierailija kirjoitti:

Johtuu siitä, että netissä näkee tiimalasivartaloisia valtavilla luomujättitisseillä varustetuja kaunottaria, joita on oikeasti olemassa ehkä 1/1000000 ja sitten ei enää tavallista huoli, kun ajattelee että saattaisi olla jossain vaiheessa elämää mahdollisuus sellaiseen. Tai jotain.

Niin, mikä on se ihmisen ei-fyysinen, ei-päällenäkyvä ominaisuusyhdistelmä, joka olisi kaikkein haluttavin ystävälle? Eli millä olisi hyvää "ystävämatskua"?

Tuntuu, että on paljon ihmisiä, jotka haluaisivat kontaktia kilttiin ja toiset huomioivaan ihmiseen ja ovat itsekin sellaisia? Miksi nämä ihmiset eivät kohtaa?

Olen aina muodostanut aika helposti ystävyyssuhteita paitsi teininä kaikki muut tuntuivat vihaavan minua. En ole koskaan tullut poikien/miesten kanssa toimeen. Ei vaadita kuin muutama minuutti niin riita on syntynyt. Luonteeni on itsevarma mutta olen myös lempeä ja ystävällinen. Olen myös positiivinen ja panostan paljon ulkonäköön(tämäkin tuntuu joitakin ärsyttävän). Lisäksi nuoruus ja itsevarmuus tuntuu monelle olevan ärsyttävä yhdistelmä kun tähän yhdistyy vielä kivannäköinen ulkonäkö.

N25

Vierailija kirjoitti:

Mä oon yrittänyt olla kahden yksinäisen ihmisen ystävä. Molemmat ystävyydet päättyivät samaan ongelmaan; en riittänyt heille. Olisi pitänyt olla enemmän aikaa, enemmän syvällisiä keskusteluja ja myötäelämistä, huolien kuuntelua. Tuli mustasukkaisuutta mun muista kavereista, ajankäytöstä.. Mulle tuli tunne, että olen parisuhteessa. Tai jossain kummallisessa kokeessa, jossa mun luotettavutta ja sitoutumista testataan. En tykännyt sellaisesta tunteesta ja olin helpottanut, kun nuo ystävyydet päättyivät toisen osapuolen toimesta. Ymmärrän kyllä, että tarpeet on isommat  kun ihmisiä on elämässä vähemmän ja pettymykset ihmissuhteissa saavat varuilleen. Mutta musta ei ole kenenkään traumoja korjaamaan, olen tavallinen ihminen vikoineen ja puutteineen.

Tuo on kyllä enemmän persoonallisuudesta kiinni. Mulla ei ole suurta tuttavapiiriä, mutta olen perääntynyt joidenkin tosi paljon kavereita omaavien tutustumisyrityksistä, koska he ovat halunneet tunkeutua tosi syvälliselle yksityisalueelle jo heti kättelyssä. Ja ovat puhuneet juuri tuollaisesta avautumisesta. Ja sitten vielä yhdeltä tuli vähän tuollaista testausta, että jos et vastaa kolmen päivän sisällä, en enää ota yhteyttä, mikä on minulle red flag. Nämä siis ihmisiltä / ihmiseltä, joilla on jo valmiiksi paljon porukkaa ympärillä.