Onko yksinäisyyden syy se, että yksinäinen ei kelpaa muille ihmisille vai se, että muut ihmiset eivät kelpaa yksinäiselle?

Pyydän anteeksi niiltä ihmisiltä, joita otsikko loukkaa. Kiusattuja ja syrjittyjä, jotka oikeasti jostain syystä eivät saa muiden hyväksyntää on olemassa. Heitä on varmasti paljon.

Kyseenalaistan kuitenkin sen ainoana ja jopa pääselityksenä yksinäisyyteen. Mikä on vaihtoehtoinen selitys?

Ajatellaan luonteeltaan päällisesti ja ulkoiselta olemukselta tavallista ihmistä, joka ei halustaan huolimatta löydä ketään sopivaa kumppania parisuhteeseen. Vaistomainen ajatus useimmiten on, että hänessä on jokin päällepäin näkymätön ominaisuus, joka tulee esiin vasta lähemmässä kontaktissa tai ehkä vielä herkemmin tulee ajatus, että ihminen on nirso tai hänen odotuksensa kumppanista ovat jollain tapaa ylimitoitetut suhteessa itseensä.

Olemmeko nirsoja? Onko suhteemme potentiaalisiin ystäviin kuten peräkammarin pojalla naisiin: Instababet ja niiden näköiset ovat niitä, jotka houkuttelevat. Tavallisen oloinen saman kylän tyttö ei herätä mielenkiintoa.

Onko fiktiivinen kulttuuri ( niin vakavahenkinen taide kuin tyhjäpäinen viihde ja kaikki siltä väliltä) saanut meidät haluamaan myös ystäviltä ja ystävyydesta ja ylipäätään ihmissuhteista ominaisuuksia ja ulottuvuuksia, jotka ovat tosiasiassa yhtä harvinaisia kuin valovoimaiset filmitähdet ovat Prismassa.

Onko fiktiossa olevat intensiiviset tunteet henkilöiden välillä korruptoineet odotuksemme ihmissuhteista kuten porno voi korruptoida odotukset siitä miltä seksin pitäisi näyttää ja tuntua?