Lue keskustelun säännöt.
Onko yksinäisyyden syy se, että yksinäinen ei kelpaa muille ihmisille vai se, että muut ihmiset eivät kelpaa yksinäiselle?
03.03.2022 |
Pyydän anteeksi niiltä ihmisiltä, joita otsikko loukkaa. Kiusattuja ja syrjittyjä, jotka oikeasti jostain syystä eivät saa muiden hyväksyntää on olemassa. Heitä on varmasti paljon.
Kyseenalaistan kuitenkin sen ainoana ja jopa pääselityksenä yksinäisyyteen. Mikä on vaihtoehtoinen selitys?
Ajatellaan luonteeltaan päällisesti ja ulkoiselta olemukselta tavallista ihmistä, joka ei halustaan huolimatta löydä ketään sopivaa kumppania parisuhteeseen. Vaistomainen ajatus useimmiten on, että hänessä on jokin päällepäin näkymätön ominaisuus, joka tulee esiin vasta lähemmässä kontaktissa tai ehkä vielä herkemmin tulee ajatus, että ihminen on nirso tai hänen odotuksensa kumppanista ovat jollain tapaa ylimitoitetut suhteessa itseensä.
Olemmeko nirsoja? Onko suhteemme potentiaalisiin ystäviin kuten peräkammarin pojalla naisiin: Instababet ja niiden näköiset ovat niitä, jotka houkuttelevat. Tavallisen oloinen saman kylän tyttö ei herätä mielenkiintoa.
Onko fiktiivinen kulttuuri ( niin vakavahenkinen taide kuin tyhjäpäinen viihde ja kaikki siltä väliltä) saanut meidät haluamaan myös ystäviltä ja ystävyydesta ja ylipäätään ihmissuhteista ominaisuuksia ja ulottuvuuksia, jotka ovat tosiasiassa yhtä harvinaisia kuin valovoimaiset filmitähdet ovat Prismassa.
Onko fiktiossa olevat intensiiviset tunteet henkilöiden välillä korruptoineet odotuksemme ihmissuhteista kuten porno voi korruptoida odotukset siitä miltä seksin pitäisi näyttää ja tuntua?
Kommentit (81)
Minun kohdallani on syy se, etten enää leskenä kelpaa ystäväksi. Ja toinen tärkeä syy on se, että tärkeimmillä tuttavillani on oma elämänsä, johon en mahdu. Tai jotkin tuttavat haluavat, että olen heidän manipulointinsa kohde, jos en tottele, saan kuulla kunniani. Minulla ei saa olla omia mielipiteitä, ilman seuraamuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole omakohtaista kokemusta yksinäisyydestä, mutta mitä palstaa olen seurannut (aiheestahan on ollut vuosien varrella useita ketjuja) , ainakin osa yksinäisiksi itsensä kuvailevat etsivät sellaista ystävyyssuhdetta, joka vastaa mun mielikuvissani parisuhdetta tai jotain suurta "sielunsiskoutta". Ystävää, joka olisi kuin perheenjäsen. Tällaisen ihmisen löytäminen aikuisiällä ei ole kovin helppoa.
Voi olla näin. Vähän samantapainen ilmiö taitaa näkyä parisuhdetta hakevien keskuudessa. Jos henkilö ei ole koskaan seurustellut, saattaa hänen ajatusmaailmansa olla edelleen siellä samoissa sfääreissä kuin peruskoulussa olevilla, jotka haaveilevat ensimmäisestä poika-tai tyttöystävästä. Itse muistan ajattelleeni peruskoulussa, että kuka tahansa olisi voinut ihastua minuun siitä huolimatta, olinko millään tavalla sopiva tai samanlainen kuin he.
Vasta ensimmäisen parisuhteen jälkeen sitä tippuu alas sieltä pilvistä ja fantasiamaailmastaan.
Ainakin omat tuntemani joilla ei kauheasti ystäviä ole, eivät oikein tahdo arvostaa ystäviä.
Kun tulee kommentteja "kaverit on kavereita", "annan parisuhteelle kaikkeni", "ei kiinnosta nähdä ketään", niin en tippaakaan ihmettele että näiden ystävät on vähissä.
Jos olet kiinnostunut toisista ihmisistä ja avoin, niin ystävystyykin helpommin. Itselle ainakin ystävät on tosi tärkeitä, enkä vähättele heitä.
Minä en ole nirso. Vaikkakaan kemiat ei kaikkien kanssa kohtaakaan. Minussa on ollut alusta alkaen jotakin määrittelemätöntä vikaa. Olisin iloinen jostakin diagnoosista (esim autistinen), mutta sellaista se ei kuulemma ole. Mysteeriksi siis jää.
Minulla on kuitenkin uskomaton kyky suututtaa ihmisiä tai saamaan heidät karttamaan itseäni muista syistä. Tarpeeksi kun kipuilin tämän kanssa, päätin että nyt riitti. En aio ajaa itseäni niihin konfliktitilanteisiin ja särkeä omaa sydäntäni jatkuvasti sillä että karkotan ihmiset ympäriltäni sosiaalista osaamattomuuttani. Jatkossa en vain kurota enää ketään kohti. Eikä kukaan ole jäänyt kaipaamaan.
Yksinäisyys voi olla myös sattumaa. En viihdy 99% ihmisten seurasta ja pakollisista tilanteissa teeskentelen kiinnostunutta. Mutta joskus aina sattumalta tapaa ihmisiä, joiden kanssa jutut ja kemiat menee hyvin yhteen ja olen aidosti kiinnostunut toisen ajatuksista ja tunteista. Esim vaimoni kanssa tilanne on juuri näin ja jos en olisi häntä tavannut, niin en todennäköisesti olisi suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen yksinäinen, koska en halua nähdä ketään. Ja se miksi en halua nähdä ketään, johtuu vaikeasta elämäntilanteestani, josta en halua puhua kenellekään enkä näyttää miten mulla menee. Ajattelen, että sovin ystäväksi vasta kun elämäni on enemmän kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole omakohtaista kokemusta yksinäisyydestä, mutta mitä palstaa olen seurannut (aiheestahan on ollut vuosien varrella useita ketjuja) , ainakin osa yksinäisiksi itsensä kuvailevat etsivät sellaista ystävyyssuhdetta, joka vastaa mun mielikuvissani parisuhdetta tai jotain suurta "sielunsiskoutta". Ystävää, joka olisi kuin perheenjäsen. Tällaisen ihmisen löytäminen aikuisiällä ei ole kovin helppoa.
Monet kokevat pinnalliset kaveruudet ja hyvänpäiväntutut kuormittaviksi, jos ei ole vastapainoksi yhtäkään kunnollista luottoystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen että sattumaakin. Elämä vie ihmisiä, eikä kaikille ole helppoa rakentaa uusia, merkityksellisiä ihmissuhteita.
Osa ihmisistä myös pysyy kuoressaan. Itsekin havahduin joskus nuorena siihen, että ei ne muiden lukuisat ystävyyssuhteet olleet välttämättä niin syviä ja koeteltuja. Itse vain asetan kovat kriteerit ystävyydelle.
Nyt olen hyvksynyt, että minulle helpointa on muutama syvä ihmissuhde ja paljon kevyitä ihmissuhteita. Minulle kirjallisuus on elintärkeä tapa saada ”kontakti” ihmiskuntaan.
Ei ole sattumaa, että yksinäisyysprojekteissa usein lähdetään työstämään ihmisen omia toimintamalleja. On tietenkin hyljeksittyjä ja kiusattuja myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole omakohtaista kokemusta yksinäisyydestä, mutta mitä palstaa olen seurannut (aiheestahan on ollut vuosien varrella useita ketjuja) , ainakin osa yksinäisiksi itsensä kuvailevat etsivät sellaista ystävyyssuhdetta, joka vastaa mun mielikuvissani parisuhdetta tai jotain suurta "sielunsiskoutta". Ystävää, joka olisi kuin perheenjäsen. Tällaisen ihmisen löytäminen aikuisiällä ei ole kovin helppoa.
Monet kokevat pinnalliset kaveruudet ja hyvänpäiväntutut kuormittaviksi, jos ei ole vastapainoksi yhtäkään kunnollista luottoystävää.
Tämä pitää varmasti paikkansa. Vaikuttaakohan ikä tähän? Mulle oli nuorena tärkeää, että oli näitä mainitsemiasi luottoystäviä, mutta en mä enää keski-ikäisenä tarvinnut sellaisia. Ja syy todennäköisesti oli vain se, että nuorena olin monista asioista - itsestänikin - usein epävarma ja luottoystävän kanssa saattoi pohdiskella asioita ennenkuin teki omat ratkaisunsa. Kun nuoruus meni ohi, mulle ei ole ollut mitään vaikeuksia tehdä valintoja ja päätöksiä. Olen iän myötä kasvanut varsin ratkaisukeskeiseksi ihmiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tottunut olemaan yksin, koska entisenä koulukiusattuna ja syrjittynä ihmisenä tavallaan kasvoin siihen.
En varmaan itsekään osaisi olla täysin oma ja rento itseni edes sellaisten sieluntoverien kanssa, koska olen ollut jo vuosia ilman mitään todellisia ystävyyssuhteita.
Lisäksi olen myös ujo, joten tutustumisvaihekin on minulle hankalampaa, kuin puheliaille ihmisille.
Introverttina toki viihdyn myös paljon yksikseni.
Minusta myös yksinäisiä syrjitään paljon. Se on laumailmiö. Jos joku ei vaikuta suositulta, muut kavahtaa häntä. Vaikka ihminen olisi mukava, ei takertuva niin silti. Pelätään että se on takertuva ja ikävä kun on kerran yksin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta myös yksinäisiä syrjitään paljon. Se on laumailmiö. Jos joku ei vaikuta suositulta, muut kavahtaa häntä. Vaikka ihminen olisi mukava, ei takertuva niin silti. Pelätään että se on takertuva ja ikävä kun on kerran yksin
Tämä on ehkä totta jossain porukoissa, mutta en mä ainakaan uuteen ihmiseen tutustuessani näe hänestä, onko hän yksinäinen vai ei. Tai ala selvittämään, millainen sosiaalinen verkosto uudella tuttavuudella on tai onko hänellä lainkaan sellaista. Mulla on hyvä ystävä, jonka yksinäisyys selvisi mulle vasta vuosia myöhemmin. Ei ottanut aiemmin asiaa puheeksi.
En kyllä tiedä ketään ns. tavallista ihmistä, joka olisi yksinäinen. Keskivertotyypeillähän on helppo löytää kaltaisiaan ja keskiverroilla on yleensä isot kaveriporukat tai vähintään jonkinlaiset porukat, koska heidänlaisiaan on niin paljon eli sosiaalinen elämä siltä osin helppoa.
Pari varmuudella yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta elämässään lapsesta saakka kärsinyttä tiedän (nainen ja mies), ja he ovat monin tavoin erilaisia kuin ympärillään olleet ihmiset.
Paljonhan tämä on siitäkin kiinni, että mihin sattuu syntymään. Jos sattuu syntymään keskivertojen keskelle jotenkin ”erikoisena” ihmisenä, niin helposti jää yksin ja pääsee rakentamaan syvempiä ihmissuhteita vasta aikuisena kun voi itse valita elinympäristönsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tiedä ketään ns. tavallista ihmistä, joka olisi yksinäinen. Keskivertotyypeillähän on helppo löytää kaltaisiaan ja keskiverroilla on yleensä isot kaveriporukat tai vähintään jonkinlaiset porukat, koska heidänlaisiaan on niin paljon eli sosiaalinen elämä siltä osin helppoa.
Pari varmuudella yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta elämässään lapsesta saakka kärsinyttä tiedän (nainen ja mies), ja he ovat monin tavoin erilaisia kuin ympärillään olleet ihmiset.
Paljonhan tämä on siitäkin kiinni, että mihin sattuu syntymään. Jos sattuu syntymään keskivertojen keskelle jotenkin ”erikoisena” ihmisenä, niin helposti jää yksin ja pääsee rakentamaan syvempiä ihmissuhteita vasta aikuisena kun voi itse valita elinympäristönsä.
Itsellä ainakin näin. Satuin syntymään pieneen maalaiskylään, ja siellä en vaan jotenkin sopeutunut joukkoon. En voinut sille mitään, en vain ollut samanlainen kuin muut. Muutin kaupunkiin ja sittemmin olen kyllä löytänyt oman henkisen ympäristöni, mutta trauma syrjimisestä on jo tapahtunut ja sen takia on vaikea tutustua ihmisiin ja luottaa heihin. Minua siis alettiin kiusata tuolla maaseudulla. Jos olisin syntynyt vaikka Helsinkiin ei olisi välttämättä ollut tuollaisia ongelmia. Tai sitten olisi. Paljon riippuu myös millaiseen perheeseen syntyy. Vanhempani ovat vähän sellaisia että eivät osaa pitää puoliani, tai kasvattaa hyvään itsetuntoon. No anyway, huonoa tuuria mielestäni. Olen kyllä sinänsä ihan onnellinen nyt, mutta kavereita on todella vähän.
Sekä että.. Olen ehkä hieman hankala ihmisenä jos olen aito oma itseni sekä monet mielipiteeni poikkeavat yleisestä linjasta. Joudun siis tsemppaamaan hirveästi kun keskustelen toisten kanssa ja tätä en siis jaksa kauaa. Eli koen etten kelpaisi sellaisena kuin olen. Menneet ystäväsuhteet ovat myös hiipuneet kun ystävä ei ole ollut minulle "kaikki kaikessa", vaan olen ollut huono pitämään yhteyttä ja monesti jaksaisin ystävyyttä vain silloin kun minulle sopii. En tosiaan tiedä miten sitten jos löytäisin ns. sielun siskon että olisiko sitten ystävyys suuressa merkityksessä elämässäni. Mieheni asioista ja hänen kanssaan kanssakäymisestä olen kuitenkin aidosti kiinnostunut ja kelpaan omana itsenäni. Koen siis itseni yksinäiseksi ja kärsin siitä eli kait olen myös nirso kun kuka tahansa ei seuraksi tai ystäväksi kelpaa.
Minulla kyse on molemmista: en kiinnosta ihmisiä, olen alkuun hiljainen, tavallista elämää viettävä ja tavallisen näköinen keski-ikäinen ihminen.
Toisaalta itsekin olen yhä harvemmasta ihmisestä kiinnostunut ja kaipaan ajatusten ja arvomaailmojen kohtaamista. Pari ihmistä on joiden kanssa on se sielunsukulaisuus. Useimmiten pitää vain esittää olevansa kiinnostunut toisen jutuista. Haaveena olisi vielä joku uusi hyvä ystävä.
En ole saanut kuvaani hyvistä ihmissuhteista fiktiosta vaan todellisuudesta. Minulla on ollut elämässäni ihmissuhteita, jotka ovat intiimejä ja tunnetasolla todella palkitsevia. Ihmisiä on vain hyvin vähän, joihin tällaisen yhteyden pystyy saamaan. Tiedän kuitenkin, että sellaiset parisuhteet ja ystävyyssuhteet ovat täysin mahdollisia.
Kiitos lukuisista aidoista ja omakohtaisista kommenteista ja muista mielipiteistä. -Ap
Siis se "yksinäisyys" on ei-toivottu tila. Yksin oleminen on eri asia.