Miksi lapsiperheiden avun tarvetta paheksutaan? – vanhemmuus on nykyään rankempaa kuin ennen

Vanhemmuus on kuitenkin nykyisin rankempaa kuin ennen. ”Itse me hoidettiin lapset ennen eikä sitä apua silloinkaan ollut tarjolla, kyllä pitää itse pärjätä”. Lapsen kasvattaminen vuosikymmeniä sitten on kuitenkin ollut aivan erilaista kuin nykyisin, koska vanhemmuuteen ei sisältynyt yhtä paljon vaatimuksia ja paineita. Riitti, että vanhempi kävi töissä ja toi leivän pöytään. Plussaa oli, jos kotona ei ryypätty ja lapsella oli suht rauhalliset kasvuolot. Lapsen kasvua ei kytätty todella tarkasti ja mietitty, saahan lapsi varmasti kehittävää tekemistä. Lapset saivat touhuta omiaan ja aikuiset keskittyivät omiin asioihinsa. Ei puhuttu lapsentahtisuudesta, tunnekasvatuksesta ja muusta – maailma oli aikuisten, eikä lasten. Ei kytätty, syöhän lapsi terveellisesti ja monipuolisesti itsetehtyä ruokaa, vaan välipalaksi kävi pikkukoululaisella roiskeläppäpizzat, viilikset ja sokeroidut murot. Lapset saivat istua tuntikausia telkkarin edessä, eikä ruutuaikaa kritisoitu kuten nykyään.

Esim. vielä 90-luvulla lapset saivat mennä aika vapaasti: alle kouluikäiset leikkivät keskenään pihalla, eskari-ikäinen saattoi pyöräillä itse kilometrin päähän lähikauppaan ja pienet alakoululaiset olivat keskenään uimassa. Nykyisin tehtäisiin heti lasu, jos toimisit vanhempana noin. Nykyisin lasta täytyy olla jatkuvasti vahtimassa, etkä voi jättää lasta omine nokkineen jonnekin kuten ennen. Jo tämä tekee arjesta raskaampaa kuin ennen: aikoinaan saatoit irrottautua lapsesta omiin puuhiisi, nykyään lapsen valvominen sitoo aivan eri tavalla. Päiväkodissa ja koulussakaan ei kytätty kaikkea tarkasti, oli joku satunnainen vanhempainilta ja siinä se. Nykyisin on vasut ja wilmat, vanhempia osallistetaan paljon ja pitäisi olla aktiivisesti mukana lapsen päiväkoti- ja kouluasioissa. Aiemmin ei vanhempien tarvinnut huolehtia kaikenlaisia ylimääräisiä askartelutarvikkeita yms päiväkotiin ja kouluun. Aikoinaan monet lasten- ja nuorten harrastukset oli ns. höntsäliikuntaa, johon lapsi/nuori meni itse pyöräillen. Nykyisin harrastustoiminta on usein hyvin intensiivistä, treenejä on monta kertaa viikossa ja vanhemman pitäisi kuskata.

Mielestäni ei ole ihme, että vanhempia väsyttää. Vanhemmuuteen liittyvät paineet ovat kasvaneet ja keskustelukulttuuri on muuttunut tylyksi. Samaan aikaan paineet yhteiskunnassa ovat muutenkin kasvaneet: työelämä on hektisempää ja vie monesta mehut. Pitäisi jaksaa huolehtia omasta kehosta ja kodista. Kenties ikääntyvistä vanhemmista. Tukiverkkoja ei enää läheskään kaikilla ole, kun sukulaiset asuvat kaukana tai eivät halua auttaa edes satunnaisesti lasten kanssa. Jos kaipaisit lapsiperheen arjen keskelle helpotusta, niin heti tullaan haukkumaan ja sanomaan, että itse olet lapsesi hankkinut ja itse pitäisi ne kasvattaa. Ei kukaan tule palstalla kettuilemaan, jos omaishoitaja tulee kertomaan, miten raskasta on huolehtia vaikka puolisosta 24/7. Ei kukaan tule sanomaan omaishoitajalle, että mitäs läksit ja pitää kestää. On täysin luonnollista, että toisessa ihmisessä vuorokauden ympäri kiinni oleva ihminen kaipaa joskus vapaata ja lepoa. Esim. oma puolisoni on minulle todella rakas, mutta en jaksaisi 24/7 olla hänen kanssaan, vaan tarvitsemme myös omaa aikaa.

Miksi lapsiperheiden avun tarvetta paheksutaan palstalla niin paljon?