Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsiperheiden avun tarvetta paheksutaan? – vanhemmuus on nykyään rankempaa kuin ennen
02.03.2022 |
Vanhemmuus on kuitenkin nykyisin rankempaa kuin ennen. ”Itse me hoidettiin lapset ennen eikä sitä apua silloinkaan ollut tarjolla, kyllä pitää itse pärjätä”. Lapsen kasvattaminen vuosikymmeniä sitten on kuitenkin ollut aivan erilaista kuin nykyisin, koska vanhemmuuteen ei sisältynyt yhtä paljon vaatimuksia ja paineita. Riitti, että vanhempi kävi töissä ja toi leivän pöytään. Plussaa oli, jos kotona ei ryypätty ja lapsella oli suht rauhalliset kasvuolot. Lapsen kasvua ei kytätty todella tarkasti ja mietitty, saahan lapsi varmasti kehittävää tekemistä. Lapset saivat touhuta omiaan ja aikuiset keskittyivät omiin asioihinsa. Ei puhuttu lapsentahtisuudesta, tunnekasvatuksesta ja muusta – maailma oli aikuisten, eikä lasten. Ei kytätty, syöhän lapsi terveellisesti ja monipuolisesti itsetehtyä ruokaa, vaan välipalaksi kävi pikkukoululaisella roiskeläppäpizzat, viilikset ja sokeroidut murot. Lapset saivat istua tuntikausia telkkarin edessä, eikä ruutuaikaa kritisoitu kuten nykyään.
Esim. vielä 90-luvulla lapset saivat mennä aika vapaasti: alle kouluikäiset leikkivät keskenään pihalla, eskari-ikäinen saattoi pyöräillä itse kilometrin päähän lähikauppaan ja pienet alakoululaiset olivat keskenään uimassa. Nykyisin tehtäisiin heti lasu, jos toimisit vanhempana noin. Nykyisin lasta täytyy olla jatkuvasti vahtimassa, etkä voi jättää lasta omine nokkineen jonnekin kuten ennen. Jo tämä tekee arjesta raskaampaa kuin ennen: aikoinaan saatoit irrottautua lapsesta omiin puuhiisi, nykyään lapsen valvominen sitoo aivan eri tavalla. Päiväkodissa ja koulussakaan ei kytätty kaikkea tarkasti, oli joku satunnainen vanhempainilta ja siinä se. Nykyisin on vasut ja wilmat, vanhempia osallistetaan paljon ja pitäisi olla aktiivisesti mukana lapsen päiväkoti- ja kouluasioissa. Aiemmin ei vanhempien tarvinnut huolehtia kaikenlaisia ylimääräisiä askartelutarvikkeita yms päiväkotiin ja kouluun. Aikoinaan monet lasten- ja nuorten harrastukset oli ns. höntsäliikuntaa, johon lapsi/nuori meni itse pyöräillen. Nykyisin harrastustoiminta on usein hyvin intensiivistä, treenejä on monta kertaa viikossa ja vanhemman pitäisi kuskata.
Mielestäni ei ole ihme, että vanhempia väsyttää. Vanhemmuuteen liittyvät paineet ovat kasvaneet ja keskustelukulttuuri on muuttunut tylyksi. Samaan aikaan paineet yhteiskunnassa ovat muutenkin kasvaneet: työelämä on hektisempää ja vie monesta mehut. Pitäisi jaksaa huolehtia omasta kehosta ja kodista. Kenties ikääntyvistä vanhemmista. Tukiverkkoja ei enää läheskään kaikilla ole, kun sukulaiset asuvat kaukana tai eivät halua auttaa edes satunnaisesti lasten kanssa. Jos kaipaisit lapsiperheen arjen keskelle helpotusta, niin heti tullaan haukkumaan ja sanomaan, että itse olet lapsesi hankkinut ja itse pitäisi ne kasvattaa. Ei kukaan tule palstalla kettuilemaan, jos omaishoitaja tulee kertomaan, miten raskasta on huolehtia vaikka puolisosta 24/7. Ei kukaan tule sanomaan omaishoitajalle, että mitäs läksit ja pitää kestää. On täysin luonnollista, että toisessa ihmisessä vuorokauden ympäri kiinni oleva ihminen kaipaa joskus vapaata ja lepoa. Esim. oma puolisoni on minulle todella rakas, mutta en jaksaisi 24/7 olla hänen kanssaan, vaan tarvitsemme myös omaa aikaa.
Miksi lapsiperheiden avun tarvetta paheksutaan palstalla niin paljon?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Äitini jäi leskeksi talvisodan aikana kahden pienen lapsen kanssa. Hän jätti lapset vanhemmilleen hoitoon evakkopaikkakunnalle, voidakseen mennä töihin, että kykenee elättämään lapset ja iäkkäät vanhempansa. Sotien jälkeen hän huolehti maatilasta lasten kanssa isäni kulkiessa rakennustyömailla ja savotoilla. Veljeni olivat 5 ja 8 vuotiaita taistellessaan jukurin hevosen kanssa ja tekivät pitkää päivää. Lastreilun sadan kilometrin päähän en ja tilan ohella äitini hoiti viitisen vuotta myös anoppiaan. Äidin vanhemmista vanhempani huolehtivat vielä pitkään, vaikka kansaneläkkeitä alettiin maksamaan. Ämmi , äidinäiti asui kanssamme viitisen vuotta minun nuoruudessani
Minulla oli 3 pientä lasta, kun isäni kuoli ja minulle jäi päivätyön lisäksi huolehdittavaksi myös iäkäs äitini. Huolehdin äidistäni kymmenen vuotta
En halua vertailla, enkä epäile nykyvanhemmuuden raskautta, mutta mistä ihmeestä ajatus aiempien sukupolvien helposta elämästä on kummunnut.
Lastenkasvatuksesta puhutaan nyt. Sen helppoudesta ennen. Ethän sinäkään sanallakaan kerro edes, että olisi kukaan teistä kasvattanut lapsia yhtään. Nippa nappa hengissä piditte.
Ja kasvatitte tunnekylmän uhriutuvan sukupolven, joka on yksi syy siihen, että nykyään lapsiperheillä on niin raskasta. Koska tämä porukkahan ei koskaan auta ketään, eikä edes huomaa ketään muuta, kun sillä on niin helvetin kova kiire jankuttaa nämä kylvötarinat jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini jäi leskeksi talvisodan aikana kahden pienen lapsen kanssa. Hän jätti lapset vanhemmilleen hoitoon evakkopaikkakunnalle, voidakseen mennä töihin, että kykenee elättämään lapset ja iäkkäät vanhempansa. Sotien jälkeen hän huolehti maatilasta lasten kanssa isäni kulkiessa rakennustyömailla ja savotoilla. Veljeni olivat 5 ja 8 vuotiaita taistellessaan jukurin hevosen kanssa ja tekivät pitkää päivää. Lastreilun sadan kilometrin päähän en ja tilan ohella äitini hoiti viitisen vuotta myös anoppiaan. Äidin vanhemmista vanhempani huolehtivat vielä pitkään, vaikka kansaneläkkeitä alettiin maksamaan. Ämmi , äidinäiti asui kanssamme viitisen vuotta minun nuoruudessani
Minulla oli 3 pientä lasta, kun isäni kuoli ja minulle jäi päivätyön lisäksi huolehdittavaksi myös iäkäs äitini. Huolehdin äidistäni kymmenen vuotta
En halua vertailla, enkä epäile nykyvanhemmuuden raskautta, mutta mistä ihmeestä ajatus aiempien sukupolvien helposta elämästä on kummunnut.
Lastenkasvatuksesta puhutaan nyt. Sen helppoudesta ennen. Ethän sinäkään sanallakaan kerro edes, että olisi kukaan teistä kasvattanut lapsia yhtään. Nippa nappa hengissä piditte.
Ja kasvatitte tunnekylmän uhriutuvan sukupolven, joka on yksi syy siihen, että nykyään lapsiperheillä on niin raskasta. Koska tämä porukkahan ei koskaan auta ketään, eikä edes huomaa ketään muuta, kun sillä on niin helvetin kova kiire jankuttaa nämä kylvötarinat jne.
Minkä sukupolven kasvattamia lienee he jotka varhaiskasvatuksessa ja kouluissa kiusaavat ja rääkkäävät toisia. En tiedä ovatko kenties tunnekylmiä vaiko sellaisia jotka kyllä tuntevat, mutta vain niitä kylmiä tunteita?
Osa varhaisteineistä voi huonoimmin kuin koskaan, vanhemmat kohtelee myös huonosti, ruumiillista ja henkistä väkivaltaa. Juuri joku aika sittenhän siitä uutisoitiin, perustuen johonkin tutkimukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukiverkottomana perheenä oma asennoituminen on ollut alusta asti ettei apua ole tulossa. Rankkoina aikoina pitää ajatella, että tämä on ohi menevä vaihe. Pitää määrittää itselle mikä on tärkeintä eli vähemmän työtä ja enemmän aikaa perheelle. Kaikki on koko ajan helpompaa, kun lapset kasvaa. Välillä on on pieni katkeruuden tai kateuden pisto, kun joillain on niin helposti apu saatavilla. Toisaalta taas huvittaa, kun joissain perheissä ei saada lattiaa tai ikkunoita pestyä tai kaupassa käytyä ilman, että isovanhemmat tulevat hoitamaan lapsia. Paljon auttaa se, että molemmat vanhemmat hoitavat osansa ja ajatuksena lämmittää, että perheemme on tiivis ja läheinen.
- vähemmän työtä --> vähemmän palkkaa --> millä laskut maksetaan?
- jos toinen vanhempi ei tee osaansa, niin mikä silloin lämmittää ajatuksena?
Talous suunniteltu niin, että pärjää myös vähemmällä ja koko palkka ei mene kädestä suuhun. Mieheni on todella hyvä kumppani ja lasten isä. Jokaisen muun perheen haasteisiin en osaa antaa vastausta, mutta tukiverkottomuus oli meillä tiedossa eikä sen varaan rakennettu elämää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini jäi leskeksi talvisodan aikana kahden pienen lapsen kanssa. Hän jätti lapset vanhemmilleen hoitoon evakkopaikkakunnalle, voidakseen mennä töihin, että kykenee elättämään lapset ja iäkkäät vanhempansa. Sotien jälkeen hän huolehti maatilasta lasten kanssa isäni kulkiessa rakennustyömailla ja savotoilla. Veljeni olivat 5 ja 8 vuotiaita taistellessaan jukurin hevosen kanssa ja tekivät pitkää päivää. Lastreilun sadan kilometrin päähän en ja tilan ohella äitini hoiti viitisen vuotta myös anoppiaan. Äidin vanhemmista vanhempani huolehtivat vielä pitkään, vaikka kansaneläkkeitä alettiin maksamaan. Ämmi , äidinäiti asui kanssamme viitisen vuotta minun nuoruudessani
Minulla oli 3 pientä lasta, kun isäni kuoli ja minulle jäi päivätyön lisäksi huolehdittavaksi myös iäkäs äitini. Huolehdin äidistäni kymmenen vuotta
En halua vertailla, enkä epäile nykyvanhemmuuden raskautta, mutta mistä ihmeestä ajatus aiempien sukupolvien helposta elämästä on kummunnut.
Lastenkasvatuksesta puhutaan nyt. Sen helppoudesta ennen. Ethän sinäkään sanallakaan kerro edes, että olisi kukaan teistä kasvattanut lapsia yhtään. Nippa nappa hengissä piditte.
Ja kasvatitte tunnekylmän uhriutuvan sukupolven, joka on yksi syy siihen, että nykyään lapsiperheillä on niin raskasta. Koska tämä porukkahan ei koskaan auta ketään, eikä edes huomaa ketään muuta, kun sillä on niin helvetin kova kiire jankuttaa nämä kylvötarinat jne.
Minkä sukupolven kasvattamia lienee he jotka varhaiskasvatuksessa ja kouluissa kiusaavat ja rääkkäävät toisia. En tiedä ovatko kenties tunnekylmiä vaiko sellaisia jotka kyllä tuntevat, mutta vain niitä kylmiä tunteita?
Osa varhaisteineistä voi huonoimmin kuin koskaan, vanhemmat kohtelee myös huonosti, ruumiillista ja henkistä väkivaltaa. Juuri joku aika sittenhän siitä uutisoitiin, perustuen johonkin tutkimukseen.
Että semmosta mutua sieltä sitten. Voi jeesus että olette raskasta porukkaa!
Tulin himaan duunista ja Tarja olikin jo valmiina...
https://www.wifebucket.com/updates/2015-10-15/photo1-home.html
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse 70 luvulta ja kyllä minä olen saanut lapsentahtisen kasvatuksen, hoivaa ja sen hetkisten suositusten mukaista ruokaa. Kanssasi on leikitty ja pelattu, retkeilty ja matkustettukin. Pienenä istuin kunnon turvaistuimessa autossa. Näin lähes kaikilla tuntemillani. Minulla on lapsia 90-luvulta 2010-luvulle ja ei tässäkään välissä äitiys ole muuttunut mihinkään mutta vanhemmat ovat! Kun isommat lapset olivat pieniä, oli itsestään selvää että vanhempien ollessa kotona lapsetkin hoidettiin kotona. Välillä tehtiin kotitöitä, välillä taas leikittiin ja pelattiin. Lapsetkin oppi samalla kotihommiin. Näiden iltatähtösteni kanssa taas vanhemmilla on vaan se nuorimmainen kotona ja isommat "virike"hoidossa ja sen ainoan kotona olevan kanssakin on niiiiin rankkaa! Kyllä, pienet lapset heräilevät öisin ja valvottavat ja vaativat rakkauden lisäksi huomiota, aikaa ja valvontaa. Lasten ollessa pieniä ei samalla tavoin juosta omissa menoissa vaan niitä vuorotellaan puolison kanssa. Siitä lapsia ajasta voi ottaa parhaan irti ja nauttia tai sitten tarttua vaan jokaiseen asiaan mitä ei pysty nyt tekemään ja kitistä siitä. Nykyvanhemmat ovat tottuneet ettei mitään tarvitse tehdä ja kaikki tulee eteen kuin itsestään. Kun sitten sylissä onkin se vauva joka tarvitsee ja vaatii (ja instakuvat #merkkivaatteet#munrakkaat on otettu) ihmetellään mukula sylissa kuka tämän nyt hoitaa mun minun pitää päästä salille ja ripsienpidennykseen ja kavereiden kanssa kahville (ilman lapsia tietysti). Eli ei vaatimuksissa ja kasvatuksessa ole tässä kuluneen 25 v aikana ainakaan ihmeitä tapahtunut, mutta uusissa vanhemmissa on. Ehkä minun ikäpolvelleni oli enemmän itsestään selvää mitä se vanhemmuus on ja miten paljon se vaatii, toki valtavan paljon antaa myös <3
Olen elänyt 70-luvun lapsuuden. Sillä vanhemmuuden vaatimustasolla homma oli lastenleikkiä.
Omat lapseni on nyt parikymppisiä. Lapsiperheiden palvelut heikentyneet tänä aikana järkyttävän paljon, mutta onneksi otin mm sairauskuluvakuutuksen lapsille ja asun Helsingissä joten saatoimme valita muun kuin lähikoulun.
Nyt en haluaisi olla alle kouluikäisen äiti. Ihan sutta ja sekundaa kaikki, neuvolasta päivähoitoon ja kouluun. Ja järkyttävän tuomitseva ilmapiiri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se lastensuojelukampanja jossa uhkailtiin miten korppi vie lapsen, jos äiti ei koko ajan 24/7 keskity vain ja ainoastaan lapseensa oli oikein tämän raa'alla tavalla äitivihamielisen ajan hengen huipentuma.
90-luvulla kaikille äideille sanottiin vain, että "sinä olet paras äiti lapsellesi, luota itseesi". Nykyään ei tod. vaan aina kaikki haukkuu, herjaa, solvaa, arvostelee, tuomitsee ja nälvii. Minullekin on tultu huutamaan kauppakeskuksen hississä ja bussipysäkillä. Aina joku täysin ulkopuolinen niin vihaisena, että pelottaa olla sellaisen ihmisen lähellä.
p.s. siellä kännykässä oikeasti on mm. bussiaikataulu, joten jos siellä bussipysäkillä katsoo kännykkään, ei välttämättä ole maailmankaikkeuden surkein äiti.
Minusta oli ihanaa, kun lapset oli pieniä. Tiesimme, ettei ole tukiverkkoja ja, niin osasi asennoitua asiaan.
Ajattelimme, että Aika aikaansa kutakin, niin ei jäänyt murehtimaan raskaumpina aikoina.
En ole kokenut, että meiltä olisi niin hirveästi vaadittu koko ajan jotain. Tai sitten vain en huomannut.
Tavallista elämää elettiin.
Lapset 12v, 14v ja 16 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nykyisin vanhemmilta vaaditaan paljon enemmän kuin ennen.
Näkeehän jo tässä keskustelussakin, miten nykyajan äitejä väheksytään. Väitetään, ettei ole raskasta.
Voisin lyödä vetoa, että nämä arvostelijat eivät itse ole kokeneet pikkulapsiaikaa viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nykylasten ongelma taitaa olla ylisuojelevat vanhemmat, jotka eivät anna tehdä mitään ja kontrolloivat joka liikettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdalla oon huomannut, että vanhemmalla sukupolvella aika on kullannut muistot. Ei enää muisteta, miten rankkaa vaikka pikkulapsivaihe on. Sitten vähätellään, jos vanhemmat puhuvat väsymyksestä ja ruuhkavuosista.
Tai sitten oman lapsen kanssa ei ollut rankkaa. Kun sain esikoiseni, oli juuri tullut oikeus hoitovapaaseen ja kotihoidontuki. Silloin sai olla kotona siihen asti, että lapsi oli 1v 10 kk. Kun sain toisen lapseni, oikeus hoitovapaaseen oli jo 3 vuotta. Minusta oli paljon helpompaa se aika, kun sai olla kotona. Siis verrattuna siihen aikaan, kun piti kukonpieraisun aikaan laittaa herätyskello soimaan ja alkaa repiä lapsia sängystä, jotta saa vietyä heidät ensin päiväkotiin ja painella itse töihin. Kuopuksen kohdalla päiväkoti aukesi virallisesti 6:30 ja mun työpäiväni alkoi klo 7:15. Bussimatkaan meni 45 minuuttia ja päiväkodilta bussipysäkille juosten 3 minuuttia. Jos aamun ensimmäinen hoitaja oli minuutinkin myöhässä, minä myöhästyin töistä. Olin aina iloinen niinä aamuina, kun päiväkodin vieressä asuva hoitaja oli aamuvuorossa ja tuli töihin jo klo 6:20. Kun kuopukseni oli viimistä päivää päiväkodissa, tämä hoitaja mulle sanoi, että kenenköhän kanssa hän tästä lähtien juo aamukahvinsa <3
Omien lasteni kohdalla rankinta oli ne vuodet, kun lapset olivat päiväkodissa. Ei sitä ennen eikä sen jälkeen.
Onhan aina saanut olla kotona, sen kun on.
Itselleni on ollut lasten hankkimisessa rankinta se, kun tulot tippuvat, mutta menot kasvavat. En ymmärrä, millä nämä kotona olijat maksavat laskut vai eivätkö maksa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini jäi leskeksi talvisodan aikana kahden pienen lapsen kanssa. Hän jätti lapset vanhemmilleen hoitoon evakkopaikkakunnalle, voidakseen mennä töihin, että kykenee elättämään lapset ja iäkkäät vanhempansa. Sotien jälkeen hän huolehti maatilasta lasten kanssa isäni kulkiessa rakennustyömailla ja savotoilla. Veljeni olivat 5 ja 8 vuotiaita taistellessaan jukurin hevosen kanssa ja tekivät pitkää päivää. Lastreilun sadan kilometrin päähän en ja tilan ohella äitini hoiti viitisen vuotta myös anoppiaan. Äidin vanhemmista vanhempani huolehtivat vielä pitkään, vaikka kansaneläkkeitä alettiin maksamaan. Ämmi , äidinäiti asui kanssamme viitisen vuotta minun nuoruudessani
Minulla oli 3 pientä lasta, kun isäni kuoli ja minulle jäi päivätyön lisäksi huolehdittavaksi myös iäkäs äitini. Huolehdin äidistäni kymmenen vuotta
En halua vertailla, enkä epäile nykyvanhemmuuden raskautta, mutta mistä ihmeestä ajatus aiempien sukupolvien helposta elämästä on kummunnut.
Mutta juuri tuo: ennen voitiin 5- ja 8-vuotiaat vastuuttaa töistä ja hevosista. Nyt heille pitää lukea kirjoja, jotta kieli kehittyy, tarjota varhaiskasvatusta ja taidekasvatusta. Eikä voi missään vaiheessa jättää valvomatta! Tai hevosten kanssa. Siinä on se ero. Äiti varsinkin on kiinni 24/7 niissä lapsissa, jolloin ansio- ja kotityöt tulee todella haastaviksi.
Vierailija kirjoitti:
Näkeehän jo tässä keskustelussakin, miten nykyajan äitejä väheksytään. Väitetään, ettei ole raskasta.
Voisin lyödä vetoa, että nämä arvostelijat eivät itse ole kokeneet pikkulapsiaikaa viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Ei ole väitetty etteikö olisi raskasta mutta ei se se raskaampaa ole kuin aiemminkaan. Uudet vanhemmat eivät vaan ole tottuneet vastuuseen ja siihen että itse täytyisi tehdä ja vastata. Sama on näkynyt koulumaailmassa jo vuosia, nyt nämä nuoret aikuiset ja vähän vanhemmatkin tekevät lapsia ja eivät pärjää. Kaikki on siloiteltu tieltä.
Kyllä minä ymmärrän, että nykyvanhemmuus on rankkaa ja vaatimukset ovat kovat, mutta soisin silti, että ihmiset miettisivät realiteetteja ja omaa jaksamistaan ennen perheen perustamista ja perhekokoa mietittäessä. Ei kai se vanhemmuuden rankkuus täysin voi yllättää nykypäivänä tulla, kun tietoa on pilvin pimein? Liian suurta palaa ei kannata haukata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdalla oon huomannut, että vanhemmalla sukupolvella aika on kullannut muistot. Ei enää muisteta, miten rankkaa vaikka pikkulapsivaihe on. Sitten vähätellään, jos vanhemmat puhuvat väsymyksestä ja ruuhkavuosista.
Tai sitten oman lapsen kanssa ei ollut rankkaa. Kun sain esikoiseni, oli juuri tullut oikeus hoitovapaaseen ja kotihoidontuki. Silloin sai olla kotona siihen asti, että lapsi oli 1v 10 kk. Kun sain toisen lapseni, oikeus hoitovapaaseen oli jo 3 vuotta. Minusta oli paljon helpompaa se aika, kun sai olla kotona. Siis verrattuna siihen aikaan, kun piti kukonpieraisun aikaan laittaa herätyskello soimaan ja alkaa repiä lapsia sängystä, jotta saa vietyä heidät ensin päiväkotiin ja painella itse töihin. Kuopuksen kohdalla päiväkoti aukesi virallisesti 6:30 ja mun työpäiväni alkoi klo 7:15. Bussimatkaan meni 45 minuuttia ja päiväkodilta bussipysäkille juosten 3 minuuttia. Jos aamun ensimmäinen hoitaja oli minuutinkin myöhässä, minä myöhästyin töistä. Olin aina iloinen niinä aamuina, kun päiväkodin vieressä asuva hoitaja oli aamuvuorossa ja tuli töihin jo klo 6:20. Kun kuopukseni oli viimistä päivää päiväkodissa, tämä hoitaja mulle sanoi, että kenenköhän kanssa hän tästä lähtien juo aamukahvinsa <3
Omien lasteni kohdalla rankinta oli ne vuodet, kun lapset olivat päiväkodissa. Ei sitä ennen eikä sen jälkeen.
Onhan aina saanut olla kotona, sen kun on.
Itselleni on ollut lasten hankkimisessa rankinta se, kun tulot tippuvat, mutta menot kasvavat. En ymmärrä, millä nämä kotona olijat maksavat laskut vai eivätkö maksa?
En tullut raskaaksi vahingossa. Hoitovapaalla ollessani laskut maksettiin säästöillä ja puolison tuloilla. Koska olin kotona, mulla oli aikaa juosta tarjousten perässä ja tehdä ruokia itse. Ei tarvinnut ostaa valmiina leipää, koska leivoin itse. Ompelin myös paljon vaatteita itse niin lapsille kuin itsellenikin. Totta on, että niinä vuosina ei matkusteltu ulkomaille, mutta en usko, että lapset kärsivät asiasta. Matkusteltiin taas, kun palasin töihin.
Mutta tähän liittyen sanoisin, ettei eläminen ja varsinkaan asuminen ollut näin tajuttoman kallista kuin nykyisin. Siihen aikaan pankit suosittelivat, ettei asuntolaina ole suurempi kuin kahden vuoden bruttotulot. Me ei otettu niinkään suurta asuntolainaa. Vaikka korot olivatkin korkeat, silti raha riitti.
Kun lapsia ei ole pakko hankkia. Turha pskoa omaan housuun ja sitten itkeä kun haisee. En itsekään hanki mitään ravihevostallia, vintage-autoa, eksoottista matelijaterraariota tai purkukunnossa olevaa remppataloa vaivoikseni, kun jo ennalta tiedostan että 1) en halua niitä vaivoikseni, 2) en jaksaisi hoitaa niitä ja 3) tarvitsisin paljon apua jos edes aloittaisin. Sama lasten kanssa, ei kiitos kahdenkymmenen vuoden työleirille.
Viestin 49 kohdalla huomasin alkavani tahtomatta repeillä nauruun :D
Kun näitä itkuvirsiä ja valituksia lukee, täytyy vain todeta, että kuinka tyhmä täytyy olla, jos tuollaista haluaa elämältään?! Todella hyvä että kirjoitatte näin avoimesti, niin viisaammat välttyvät kohtaloltanne.
Jumankekka, kuinka olen taas onnellinen omasta lapsettomuuspäätöksestäni :)
Vapaaehtoistahan se lastenhankinta on. Teillekin oli.
Alue: Aihe vapaa
Joo, käsittääkseni perhepäivähoitoa on ajettu alas. Mikä on aika kummallista, koska ainakin tässä lähistöllä perhepäivähoitajat ovat olleet tosi suosittuja, on pidetty ihan lottovoittona, jos näille on saanut lapset hoitoon. Täällä itse asiassa oltiin suorastaan huolestuneita siitä, miten harva halusi perhepäivähoitajaksi ja kaupunki järjesti oikein jonkin kampanjan työhön houkuttelemiseksi - ja saman tien sitten päätettiin, että ei palkatakaan ketään.
Mutta tosiaan silloin muinoin perhepäivähoitajia riitti. Asuimme rivitalossa ja meidän naapureissa kaikki naiset olivat perhepäivähoitajia. Mitään vaatimuksia ei tosiaan ollut ja kyllä äitini kertoi joitain aika arveluttavia juttuja. Siis naapuri keitti lapsille lounaaksi yhden kukkakaalin ja mietti pitäisikö sen lisäksi tarjota jotain muutakin. Kukin hoiti lapsia niillä rahkeilla mitä sattui olemaan. Ei äitinikään mikään pedagoginen menestys ollut, ei todellakaan lauleltu ja loruteltu, mutta luulisin, että perushoiva oli hyvää.