Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsiperheiden avun tarvetta paheksutaan? – vanhemmuus on nykyään rankempaa kuin ennen
02.03.2022 |
Vanhemmuus on kuitenkin nykyisin rankempaa kuin ennen. ”Itse me hoidettiin lapset ennen eikä sitä apua silloinkaan ollut tarjolla, kyllä pitää itse pärjätä”. Lapsen kasvattaminen vuosikymmeniä sitten on kuitenkin ollut aivan erilaista kuin nykyisin, koska vanhemmuuteen ei sisältynyt yhtä paljon vaatimuksia ja paineita. Riitti, että vanhempi kävi töissä ja toi leivän pöytään. Plussaa oli, jos kotona ei ryypätty ja lapsella oli suht rauhalliset kasvuolot. Lapsen kasvua ei kytätty todella tarkasti ja mietitty, saahan lapsi varmasti kehittävää tekemistä. Lapset saivat touhuta omiaan ja aikuiset keskittyivät omiin asioihinsa. Ei puhuttu lapsentahtisuudesta, tunnekasvatuksesta ja muusta – maailma oli aikuisten, eikä lasten. Ei kytätty, syöhän lapsi terveellisesti ja monipuolisesti itsetehtyä ruokaa, vaan välipalaksi kävi pikkukoululaisella roiskeläppäpizzat, viilikset ja sokeroidut murot. Lapset saivat istua tuntikausia telkkarin edessä, eikä ruutuaikaa kritisoitu kuten nykyään.
Esim. vielä 90-luvulla lapset saivat mennä aika vapaasti: alle kouluikäiset leikkivät keskenään pihalla, eskari-ikäinen saattoi pyöräillä itse kilometrin päähän lähikauppaan ja pienet alakoululaiset olivat keskenään uimassa. Nykyisin tehtäisiin heti lasu, jos toimisit vanhempana noin. Nykyisin lasta täytyy olla jatkuvasti vahtimassa, etkä voi jättää lasta omine nokkineen jonnekin kuten ennen. Jo tämä tekee arjesta raskaampaa kuin ennen: aikoinaan saatoit irrottautua lapsesta omiin puuhiisi, nykyään lapsen valvominen sitoo aivan eri tavalla. Päiväkodissa ja koulussakaan ei kytätty kaikkea tarkasti, oli joku satunnainen vanhempainilta ja siinä se. Nykyisin on vasut ja wilmat, vanhempia osallistetaan paljon ja pitäisi olla aktiivisesti mukana lapsen päiväkoti- ja kouluasioissa. Aiemmin ei vanhempien tarvinnut huolehtia kaikenlaisia ylimääräisiä askartelutarvikkeita yms päiväkotiin ja kouluun. Aikoinaan monet lasten- ja nuorten harrastukset oli ns. höntsäliikuntaa, johon lapsi/nuori meni itse pyöräillen. Nykyisin harrastustoiminta on usein hyvin intensiivistä, treenejä on monta kertaa viikossa ja vanhemman pitäisi kuskata.
Mielestäni ei ole ihme, että vanhempia väsyttää. Vanhemmuuteen liittyvät paineet ovat kasvaneet ja keskustelukulttuuri on muuttunut tylyksi. Samaan aikaan paineet yhteiskunnassa ovat muutenkin kasvaneet: työelämä on hektisempää ja vie monesta mehut. Pitäisi jaksaa huolehtia omasta kehosta ja kodista. Kenties ikääntyvistä vanhemmista. Tukiverkkoja ei enää läheskään kaikilla ole, kun sukulaiset asuvat kaukana tai eivät halua auttaa edes satunnaisesti lasten kanssa. Jos kaipaisit lapsiperheen arjen keskelle helpotusta, niin heti tullaan haukkumaan ja sanomaan, että itse olet lapsesi hankkinut ja itse pitäisi ne kasvattaa. Ei kukaan tule palstalla kettuilemaan, jos omaishoitaja tulee kertomaan, miten raskasta on huolehtia vaikka puolisosta 24/7. Ei kukaan tule sanomaan omaishoitajalle, että mitäs läksit ja pitää kestää. On täysin luonnollista, että toisessa ihmisessä vuorokauden ympäri kiinni oleva ihminen kaipaa joskus vapaata ja lepoa. Esim. oma puolisoni on minulle todella rakas, mutta en jaksaisi 24/7 olla hänen kanssaan, vaan tarvitsemme myös omaa aikaa.
Miksi lapsiperheiden avun tarvetta paheksutaan palstalla niin paljon?
Kommentit (82)
Itse kyllä luulen, että lapsiperheiden olot ja elot ja sitä myöten se, miten olla vanhempi lapselle tai millaisissa oloissa lapsien tulisi kasvaa on vain rajusti polarisoitunut. Aiemmin vallitsi nykyistä yhtenäisempää.
Se vähän yksinkertaisempi mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kotona vauva ja olen nukkunut huonosti suuren osan raskausajasta + vauva-ajan. Jos sanon olevani väsynyt pitkällisen unenpuutteen takia, niin yleisin vastaus on joko "sellaista se nyt vauvan kanssa vaan on" tai "olen minäkin väsynyt, kun nukuin pari yötä huonosti". Pitkään valvoneena tuollainen kommentti tuntuu todella kurjalta. On ihan eri asia nukkua huonosti pari yötä kuin vuosia. Sanottaisiinko näin vaikka ihmiselle, joka kärsisi pitkäaikaisesta unettomuudesta muista syistä? En usko.
Niin kenelläkään ei ole niin raskasta kuin sinulla. Lapsi on aina henkilökohtainen arvovalinta. Ei kukaan esim valitse että nyt minä haluan kärsiä pitkäaikaisesta unettomuudesta.
Tässäkin keskustelussa näkee, miten vähättely alkaa heti.
Te, ketkä sanotte, että tukea on hyvin saatavilla: monet lapsiperheiden palvelut ovat paljon karsitumpia kuin aikoinaan, ei ole enää varaa kustantaa verovaroilla. Moniin palveluihin on pitkät jonot. Lapsilisän ja kotihoidontuen ostovoima on nyt paljon huonompi kuin vaikka 30 v sitten.
Tukiverkottomana perheenä oma asennoituminen on ollut alusta asti ettei apua ole tulossa. Rankkoina aikoina pitää ajatella, että tämä on ohi menevä vaihe. Pitää määrittää itselle mikä on tärkeintä eli vähemmän työtä ja enemmän aikaa perheelle. Kaikki on koko ajan helpompaa, kun lapset kasvaa. Välillä on on pieni katkeruuden tai kateuden pisto, kun joillain on niin helposti apu saatavilla. Toisaalta taas huvittaa, kun joissain perheissä ei saada lattiaa tai ikkunoita pestyä tai kaupassa käytyä ilman, että isovanhemmat tulevat hoitamaan lapsia. Paljon auttaa se, että molemmat vanhemmat hoitavat osansa ja ajatuksena lämmittää, että perheemme on tiivis ja läheinen.
Uhriutumiskulttuuri. Kaikki kokee olevansa jollakin tapaa uhri ja liioittelee niitä itseensä kohdistuvia negatiivisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut, että suurimmat lapsiperheiden kritisoijat ovat lapsettomat ja omat lapsensa aikaa sitten aikuisiksi kasvattaneet. Pätee muihinkin asioihin elämässä. Helppo tulla kritisoimaan asiaa, kun se ei ole itselle ajankohtainen.
Mua ei henkilökohtaisesti velana kiinnosta paskan vertaa lapset ja niiden tarpeet. Lasten teko tähän maailmaan on itsekästä, yhden nyt vielä ymmärtää mutta jos niitä tehdään liuta ja parhaimmassa tapauksessa muiden elätettäväksi kun Kela-elätit tietenkin siihen oppineena näin olettaa, niin ei siihen kovin iloisin mielin voi suhtautua. Kyllä, vihaan lapsia. Tai oikeastaan niiden lasten itsekkäistä vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian pitkä aloitus, en jaksanut lukea muuta kuin otsikon.
En kyllä usko, että lapsiperheiden avuntarvetta paheksutaan yleisesti. Muistan hyvin, kuinka raskasta pikkulapsiperhearjen pyörittäminen oli enkä usko, että nykyisin on sen helpompaa. Lisäpainetta luo nykyisin some plus muu hömppä, jossa pitää esittää menestyvää superäitiä irtoripsineen ja tekokynsineen ja -hiuksineen. Luulen, että jos irtautuu somesta ja elää vain omaa elämäänsä ilman esittämistä, niin osa paineista poistuu ja on onnellisempi.
Vierailija kirjoitti:
Aikaisemmin "koko kylä kasvattaa" mentaliteetti oli itsestäänselvyys. Toisten lapsia saatettiin ojentaa, jos käyttäytyivät väärin. Muidenkin lasten perään katsottiin. Tämä yhteisöllisyys on monista paikoista pitkälti hävinnyt. Lapsia ei enää nähdä yhteisön asiana, vaan yksilöinä.
tämä! helppo myös vedota siihen, et jokainen on itse lapsensa hankkinu ja saa ne hoitaakin. ei nähdä, mikä merkitys lapsilla koko yhteiskunnalle on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liian pitkä aloitus, en jaksanut lukea muuta kuin otsikon.
En kyllä usko, että lapsiperheiden avuntarvetta paheksutaan yleisesti. Muistan hyvin, kuinka raskasta pikkulapsiperhearjen pyörittäminen oli enkä usko, että nykyisin on sen helpompaa. Lisäpainetta luo nykyisin some plus muu hömppä, jossa pitää esittää menestyvää superäitiä irtoripsineen ja tekokynsineen ja -hiuksineen. Luulen, että jos irtautuu somesta ja elää vain omaa elämäänsä ilman esittämistä, niin osa paineista poistuu ja on onnellisempi.
Ja tuosta hysteerisestä ja krampinomaisesta lastensuojelunpelosta pitäisi jo pikku hiljaa päästä yli sillä lapsikeskeisyys on mennyt yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin päin vastoin, koska nykyään pystyy ulkoistamaan paljon sellaisia asioita jotka ennen oli pakko tehdä ihan itse. Esimerkiksi minun lapsuudessani äiti ompeli kaikki vaatteet, leipoi leivät ja keräsi vuosittain pari pakastimellista täyteen marjoja tai sieniä. Silti hän ehti lukemaan joka ilta itse keksimänsä iltasadun sen sijaan että olisi vain lätkäissyt tabletin kouraan.
Jep. Miehet eivät auttaneet missään. Nykyään, vaikka mammat muuta väittää, miehet tekevät paaaaaljon enemmän.
En tiedä millä vuosikymmenellää tuo kaikki tapahtui. Oma lapsuuteni ajoittuu 1970-luvun jälkipuoliskolta noin 1980 luvun puoleen väliin. Tuli mieleeni kun isältäni i (s. 1947) joku gallupin tekijä joskus kyseli, että miten hän auttaa kotitöissä. Isäni vastasi ettei ymmärrä kysymästä. - Ei hän kotonaan(kaan) olen missään avustajan roolissa, vaan tekee oman osansa arkisisita askareista ja puuhista siinä kuin kaikki muutkin perheen jäsenet. - Mutta ei hän kyllä meille lapsille kaikkia vaatteita ommellut mutta silitti kyllä usein koko perheen pyykit. Ja sen verran varakkaita oltiin, että oma pyykkikone hoiti vaatteiden pesun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hohhoijaa taas. Älä tee niitä lapsia, jos pää ei kestä. Oma syysi, jos et osaa sanoa ei keksimillesi muiden vaatimuksille. Lopeta suorittaminen ja aloita eläminen.
En nyt itse koe järkyttävän vaikeaksi sitä, ettei nykyaikana lapsia enää päästetä keskenään hukkumaan tai putoilemaan kallioilta. Ihan normaalia järjenkäyttöä. Se, ettet halua sitä roiskeläppää lounaaksi lapsellesi on ihan oma valintasi.
Vakavasti vammaisen lapsen hoito on vaikeaa, mutta normaalin lapsen osalta sen saman unettomuuden ovat kärsineet aika monet vanhemmat ja sukupolvet ennen meitäkin. Isovanhempien aikana 9 lasta ja vanhemmat asuivat yhdessä huoneessa torppareina ja lapsia haudattiin, kun kuolivat nälkään tai flunssaan. Kyllä oli hienoa - not.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että suurimmat lapsiperheiden kritisoijat ovat lapsettomat ja omat lapsensa aikaa sitten aikuisiksi kasvattaneet. Pätee muihinkin asioihin elämässä. Helppo tulla kritisoimaan asiaa, kun se ei ole itselle ajankohtainen.
Parhaimmat parisuhde vinkit tulevat aina sinkuilta ja parhaimmat pariutumisvinkit vakaassa parisuhteessa jo vuosia olleilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhut asiaa, ap. Minun isovanhempani saivat 8 lasta 7 vuodessa. Talossa oli 3 lehmää, peltoja ja ilmeisesti jonkin aikaa kotiapulainen. Kesällä oli sotavanki/renki jossain vaiheessa. Isäntä oli kodin ulkopuolella reissutöissä. Talo rakennettiin samaan aikaan.
Ei voi puhua mistään kasvatuksesta tuossa tilanteessa. Lapset olivat keskenään häkissä kun emäntä (ei niinkään äiti) oli talon töissä, isommat huolehtivat etteivät pienemmät satuta itseään. Vaikka paljonhan onnettomuuksia tuohon aikaan lapsille sattui. Minkäänlaista emotionaalista läsnäoloa ei ole ollut tarjolla, ei ainakaan vauvaiän jälkeen. Leikkiminen, meluaminen ja lukeminen ovat olleet syntiä, työ on ollut korkein arvo jo lapsena. Kurittaminen on ollut jokapäiväistä. Pienelle vauvalle jo oli tapana opettaa, että kukaan ei tule lohduttamaan jos itket.
Kaikki vanhempani sisarukset ovat sulkeutuneita, moni on kuollut epäluonnollisista syistä. Tunteista ei ole ollut tähän mennessä mitään puhetta kenenkään heistä kanssa, eivät ole sellaista lähestymistä oppineet. On pitänyt pärjätä itse, ja jos ei pärjää, sitten hävetä ja hävitä.
En sano, että nykyään on kokonaisuutena ajatellen rankempaa. Kyllä tuo elämä on ollut ihan järjetöntä raatamista vanhemmille. Mutta vanhemmuudelle ei ole kyllä ollut nykyisen kaltaisia standardeja. Ei tuon ajan oloissa olisi pystynyt kasvattamaan yhtä ainoaa lasta sillä tyylillä, mitä nykyään ajatellaan lasten ansaitsevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että suurimmat lapsiperheiden kritisoijat ovat lapsettomat ja omat lapsensa aikaa sitten aikuisiksi kasvattaneet. Pätee muihinkin asioihin elämässä. Helppo tulla kritisoimaan asiaa, kun se ei ole itselle ajankohtainen.
Parhaimmat parisuhde vinkit tulevat aina sinkuilta ja parhaimmat pariutumisvinkit vakaassa parisuhteessa jo vuosia olleilta.
Sillä sinkullakin luultavasti on parisuhteessa olevia kavereita joiden kanssa hän keskustelee tai hän on joskus aiemmin ollut suhteessa, sama pätee pariutumiseen. Älytön ajatus että asiasta ei voi muka tietää mitään jos ei satu olemaan juuri sillä hetkellä samassa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Mua ei henkilökohtaisesti velana kiinnosta paskan vertaa lapset ja niiden tarpeet. Lasten teko tähän maailmaan on itsekästä, yhden nyt vielä ymmärtää mutta jos niitä tehdään liuta ja parhaimmassa tapauksessa muiden elätettäväksi kun Kela-elätit tietenkin siihen oppineena näin olettaa, niin ei siihen kovin iloisin mielin voi suhtautua. Kyllä, vihaan lapsia. Tai oikeastaan niiden lasten itsekkäistä vanhempia.
Varsin katkeroitunut olet jo tähän päivään mennessä. Toivottavasti saat työstettyä tuota. Sinä itse joka tapauksessa siitä eniten kärsit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että suurimmat lapsiperheiden kritisoijat ovat lapsettomat ja omat lapsensa aikaa sitten aikuisiksi kasvattaneet. Pätee muihinkin asioihin elämässä. Helppo tulla kritisoimaan asiaa, kun se ei ole itselle ajankohtainen.
Parhaimmat parisuhde vinkit tulevat aina sinkuilta ja parhaimmat pariutumisvinkit vakaassa parisuhteessa jo vuosia olleilta.
Sillä sinkullakin luultavasti on parisuhteessa olevia kavereita joiden kanssa hän keskustelee tai hän on joskus aiemmin ollut suhteessa, sama pätee pariutumiseen. Älytön ajatus että asiasta ei voi muka tietää mitään jos ei satu olemaan juuri sillä hetkellä samassa tilanteessa.
Et tiedä lapsista tai nykytilanteesta tai lastenkasvatuksesta yhtään mitään, jos ei sinulla ole nyt lapsia.
Mun äitini esimerkiksi jaksaa selittää, miten ennen vain tilasi kotipalvelusta apua aina kun huvitti tai että tarha ja koulu oli kätevästi kodin vieressä, paikan sai kun käveli sisään.
Hoidoksi riitti se että pari kertaa päivässä keitti perunoita, kerran viikossa pesi ja antoi puhtaat vaatteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisemmin "koko kylä kasvattaa" mentaliteetti oli itsestäänselvyys. Toisten lapsia saatettiin ojentaa, jos käyttäytyivät väärin. Muidenkin lasten perään katsottiin. Tämä yhteisöllisyys on monista paikoista pitkälti hävinnyt. Lapsia ei enää nähdä yhteisön asiana, vaan yksilöinä.
tämä! helppo myös vedota siihen, et jokainen on itse lapsensa hankkinu ja saa ne hoitaakin. ei nähdä, mikä merkitys lapsilla koko yhteiskunnalle on.
Niin siis periaatteessa oikeistolaistuvassa maailmassa luulisi, että lasten arvostus kasvaisi. Mutta kun koti uskonto isänmaa jäi muodista, lapsien vihaaminen ja lapsiperheiden kadehtiminen ja rankaiseminen on muuttunut sisäsiistiksi toiminnaksi melkein poliittisesta tulokulmasta riippumatta.
Kertoo osittain siitäkin, että ihmisillä on ollut huono ostovoima pitkään, eli moni on tai on ollut kovilla ja traagisia juttuja tapahtunut. Mutta kyllähän meillä on myös poliittisesti ohjattu purkamaan kiukkua nimenomaan äitejä kohtaan. Joko eivät tee lapsia tarpeeksi tai tekevät liikaa, väärään aikaan, eivätkä viitsi hoitaa eivätkä mennä töihin eivätkä hoitaa vanhempiaan joiden ei tarvitse hoitaa heidän lapsiaan. Eikä naapuriapua sovi edes pyytää missään hädässä kun sellainen on itsekästä...
Ja tämähän on viime kädessä nimenomaan itse aiheutettu ongelma. Jos suuntaudumme toisiamme kohti oman navan sijasta, pystymme nykymaailmassakin auttamaan toisiamme, somen aikana helpommin kuin koskaan. Mutta on valittu tyhmänylpeyden, torjuvuuden ja kateudenpalvonnan tie. Siltä voitaisiin kyllä kääntyä poiskin. Ehkä nykyinen maailmantilanne auttaa miettimään asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että suurimmat lapsiperheiden kritisoijat ovat lapsettomat ja omat lapsensa aikaa sitten aikuisiksi kasvattaneet. Pätee muihinkin asioihin elämässä. Helppo tulla kritisoimaan asiaa, kun se ei ole itselle ajankohtainen.
Parhaimmat parisuhde vinkit tulevat aina sinkuilta ja parhaimmat pariutumisvinkit vakaassa parisuhteessa jo vuosia olleilta.
Sillä sinkullakin luultavasti on parisuhteessa olevia kavereita joiden kanssa hän keskustelee tai hän on joskus aiemmin ollut suhteessa, sama pätee pariutumiseen. Älytön ajatus että asiasta ei voi muka tietää mitään jos ei satu olemaan juuri sillä hetkellä samassa tilanteessa.
Et tiedä lapsista tai nykytilanteesta tai lastenkasvatuksesta yhtään mitään, jos ei sinulla ole nyt lapsia.
Mun äitini esimerkiksi jaksaa selittää, miten ennen vain tilasi kotipalvelusta apua aina kun huvitti tai että tarha ja koulu oli kätevästi kodin vieressä, paikan sai kun käveli sisään.
Hoidoksi riitti se että pari kertaa päivässä keitti perunoita, kerran viikossa pesi ja antoi puhtaat vaatteet.
Ai vaikka joku TV:n supernanny ei tiedä lasten kasvatuksesta mitään ellei hänellä ole omia lapsia? Riippumatta minkälaisen koulutuksen tai työkokemuksen alalta on saanut?
Alue: Aihe vapaa
Mietin just eilen, että oispa helppo vaan kasvattaa lapsi siihen vanhaan malliin, jossa negatiivisia tunteita lapsilta ei sallittu ja ne jätettiin vaan huomiomatta. Vois vaan sanoa kiukuttelevalle lapselle, että "älä kitise siinä", "lopeta turha kiukuttelu" ja jättää negatiivisia tunteita ilmaiseva lapsi yksin huutamaan ja painella omiin hommiin. Se ois vanhemmalle tosi helppoa ja lapsikin oppis välttelevän kiintymystyylin (joka suurimmalla osalla suomalaisista on) ja jossain vaiheessa ymmärtäisi, että ei kannata näyttää negatiivisia tunteita ja patoais ne sisäänsä. Nykyinen tietämys tunnekasvatuksen tärkeydestä luo myös lisää työtä ja painetta vanhemmuuteen.