Montako tomaatin tainta kannattaa laittaa?
Ajattelin koittaa ensi kertaa kunnolla kasvattaa tomaattia, ihan ostotaimesta torilta. Mutta montako niitä kannattaa ostaa, että saisi edes jonkin verran sitä tomaattia? Riittääkö kaksi? Ajattelin ostaa kirsikkatomaatin taimia, ne ovat kuulemma varmimpia onnistumaan. Lasitettu parveke on käytössä. Muuten olen aika kokenut puutarhuri, mutta tomaateille ei ole aiemmin ollut hyviä paikkoja, niin ne ovat jääneet vielä melko vieraiksi.
Kommentit (14)
Vaikea sanoa, riippuu taimien kunnostakin. Joskus ne vain kuolevat käsiin.
Huolehdi siitä, että pölyttäjät pääsevät lasitetulle parvekkeellesi tomaatinkukkiin.
Laittaisin vähintään kaksi, mahdollisesti kolme-neljäkin, jos vaikka joku taimista ei sattuisikaan olemaan kovin satoisa. Toki riippuen parvekkeen koosta.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, riippuu taimien kunnostakin. Joskus ne vain kuolevat käsiin.
Huolehdi siitä, että pölyttäjät pääsevät lasitetulle parvekkeellesi tomaatinkukkiin.
Niin, tuo pölytysasia olikin yksi mitä mietin. Tomaatit eivät siis ole itsepölyttyviä? Vähän epäilen, kuinka hyvin pölyttäjät löytävät tänne neljänteen kerrokseen kaupungissa, vaikka parvekkeella tulee olemaan kukkia ja kukkivia yrttejä ym. Parvekelaseja pidetää kyllä osittain auki, muuten lämpötila saattaa mennä jo vähän liiankin korkeaksi. Mutta varmaan voi pölyttää myös itse siveltimellä tms, samaan tapaan kuin chilejä?
Parveke on tosiaan melko iso, mutta sinne on myös tulossa aikamoinen viidakko - minulla on ensimmäistä kertaa näin iso parveke, ja vielä lasitettu, niin olen pikkuisen innostunut liikaa, kun nyt ei ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ole vuokrapalstaa. Ainakin chilejä tulee olemaan aika monta, ja ne kyllä vievät tilaa aika kiitettävästi. Ajatuksesta ämpärikesäkurpitsoista ja kasvihuonekurkusta sentään luovuin hyvissä ajoin. :D Kiitokset vastauksista, ehkä ostan sitten mieluummin sen 3-4 parin taimen sijasta. Taimet mitä katselin torilla ainakin näyttivät melko hyväkuntoisilta ja olivat ihan hyvän kokoisiakin, mutta kasvien kanssa ei voi koskaan tietää. Olisin halunnut laittaa tomaattia ihan siemenestä, mutta kevät oli niin kiireinen etten lopulta saanut aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Taimea.
Molemmat on oikein. Taimi on siitä hassu sana, että siinä on muissakin sijamuodoissa useita vaihtoehtoisia muotoja.
Sievästi ravistelet niitä tomaatin kukkanorkkoja, vaikka hento luunappi niille niin pölyttyvät. Jos pörriäisiä siis ei ole riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Sievästi ravistelet niitä tomaatin kukkanorkkoja, vaikka hento luunappi niille niin pölyttyvät. Jos pörriäisiä siis ei ole riittävästi.
Joo, ei tarvitse kukka kerrallaan pölytellä. Pieni täristely riittää.
Meillä on taimenet kasvamassa. Kuusi kalaa.
Kasvihuonekurkkuja on myös todella helppo kasvattaa. Suosittelen!
Minulla on ollut monena vuonna tomaatteja pienessä kaappimallisessa "kasvihuoneessa". Olen noudattanut neuvoa ravistaa taimea kevyesti kukkien läheltä. Hyvin on satoa tullut joka vuosi. Kasvikaapissani on automaattisesti aukeava katto, mutta mitään pölyttäjiä en ole siellä sisällä koskaan havainnut.
Vierailija kirjoitti:
Kasvihuonekurkkuja on myös todella helppo kasvattaa. Suosittelen!
Houkuttelisi kyllä! Niissä tulee vaan vastaan tila, sillä niistähän tulee aika isoja. Lisäksi tulen olemaan jonkin verran töissä toisessa kaupungissa kesällä, niin yritän pitää jonkin järjen paljon vettä kaipaavissa kasveissa, pitäisihän niitä tomaattejakin kastella aika ahkerasti etteivät halkeile. Olen kyllä aiemmin kasvattanut avomaankurkkua ja fermentoinut niistä hapankurkkuja, kasvihuonekurkku olisi kiva uusi kokeilu. On kyllä ikävä kunnon puutarhaa, mutta onneksi parveke vähän paikkaa tätä puutetta. Olen ollut useamman vuoden joka kesä aivan sidottu vuokrapalstan puutarhatöihin, niin mitään pidempiä reissuja tms ei ole kesällä pystynyt tekemään. Ajattelin siksikin pitää vähän taukoa puutarhajutuista ettei olisi niin sidottu siihen, mutta eihän siitä lopulta tullut mitään, kun pakko vain saada sormet multaan ja parveke täyteen kasveja. :) Tämä on kyllä ihan paras harrastus, jossa aina oppii uutta ja tutustuu uusiin kasveihin. Mulla on nyt mm. kaikenmaailman japanilaisia yrttejä tulossa, joita odotan innolla, useimpia en ole koskaan maistanutkaan.
4