Suosittele kirjaa, jonka lukemista et malttanut lopettaa

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 12:26"]viktor frankl olemisen tarkoitus, sopii hyvin masentuneille. sain itse uusia oivalluksia elämästä
[/quote]

Olen lukenut vuosia sitten ja on tosi hyvä

Millenium-trilogia täälläkin. Ainoa kirja/kirjat mikä oikesti koukutti täysin.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 10:32"]

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 10:28"]Se ruotsalaisen kirjailijan (Anna jotain?) 'tositarinaan' perustuva Uhattu/Uhatut. Muisti jumissa näin aamulla. [/quote]samoin. Vaikka ärsytti kyllä kun paljastui keksityksi.

[/quote]

Siis Liza Marklundin kirja. Itsekin luin kaikki osat ja aika oudoilta kirjojen tapahtumat vaikuttivatkin.

Hieman googlailin nyt ja huomasin, että asiasta on kirjoitettu myös Marian (siis Mian) entisen miehen vinkkelistä: Mia : sanningen om Gömda / Monica Antonsson

Daniel Harbour: An Intelligent Person's Guide to Atheism

Torey Hayden- tiikerilapsi
Harri Nykäsen Raid-kirjat, toki kaikkia en ole lukenut vielä.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 12:09"]

Aika monen mainitun kirjan olen voinut laskea kädestäni, vaikka olenkin pitänyt kyseisestä kirjasta. Esim. Waltaria olen lukenut paljon ja pidän todella hänen historiallisista romaaneistaan esim. Johannes Angelos ja tietysti kuuluisa Sinuhe egyptiläinen, joissa on lukuja, jotka on vain luettava, vaikka kello olisi mitä. Mutta herranen aika, onhan niissä nyt kohtauksia, jotka ovat ns. välejä ja kyllä olen jäänyt hetkelliseen jumiin jokaisessa.

Aloitin juuri Muukalaisen ja vaikka tiedän, että on erittäin kehuttu, niin jäin jo ihan alkuun jumiin, kun alkoi nyppiä, että käydään läpi kylän henkilöitä, vaikka niitä ei tarvita loppukirjassa (juu, takatekstistä jo käy ilmi, että aivan uudet henkilöhahmot tulossa). Miksi siis pitää sivutolkulla jaaritella niistä muista? Edelleen siis ollaan 1940-luvulla... Ja kyllä, veikkaan, että pidän kirjasta, kunhan se pääsee vauhtiin, mutta ei todellakaan se alku koukuta niin, ettei malta laskea kirjaa käsistään.

Yksi mahtavimmista kirjoista ikinä, Taru sormusten herrasta, on välillä niin hemmetin tylsä, että meinaa nukahtaa. Ei siis ole sekään koukuttanut.

Ainoat kirjat, joita olen aikuisena ahminut, on ollut Harry Potter -sarja, jonka kirjat 1-3 luin alle kahdessa vuorokaudessa ja neljännenkin reilussa vuorokaudessa niin, etten oikeasti kyennyt pitämään taukoja lähes lainkaan. En muista tällaista kokemusta sitten lapsuuteni, jolloin kirjojen ahmimisiässä luin mitä vaan taukoamatta ja koukutuin kaikkiin kirjoihin. Ehkä elämäntilannekin vaikuttaa, kun nykyään on pakko pitää lasten takia niitä taukoja ja esim. Potterit 5-7 olen lukenut ihan tauoilla - tosin vitosen niin, etten malttanut mennä nukkumaan, kun vihdoin olin saanut lapset nukkumaan ja luinkin sitten kirjan loppuun juuri ennen lasten heräämistä aamulla.

Kinselloista sen verran, että vaikka ne ovat helppolukuisia ja hauskojakin, niin minua eivät ne koukuta samalla tavalla vaan päinvastoin ne voi lukea tai jättää lukematta aivan yhtä helposti. Mikään juonenkäänteessä ei jää vaivaamaan niin, että olisi pakko lukea, koska loppujen lopuksi ne ovat hyvin ennakoitavissa eivätkä siinä mielessä mieltä kutkuttavia, että joutuisi oikeasti asioita miettimään.

Pakko kuitenkin mainita, että Eve Hietamiehen Yösyöttö osui siinä mielessä hermoon, että luin sen parissa vuorokaudessa, vaikka yleensä en tuollaisista niin välitä. Luin myös Tarhapäivän mutta ei sitten enää ollutkaan aivan samanlainen kokemus. Kaipa näihin vaikuttaa myös se oma elämäntilanne.

[/quote]

Pari viimeisintä potteria oli semmoisia että ne tuli luettua läpi englanniksi melkein yhdeltä istumalta. Syynä oli osittain spoilerien pelko, toisaalta oli ne ihan viihtyisiä kirjojakin.

John Irvingin koko tuotanto.

David Millarin Racing Through the Dark. En ollut elaessani ollut kiinnostunut kilpapyorailysta, mutta tuo kirja toimi kimmokkeena ja nyt on tullut luettua jo kymmenkunta pyoraily/dopingkirjaa. Eilen sain loppuun Lance Armstrongista kertovan monisatasivuisen Cycle Of Lies -kirjan :)

Entinen tyttöystävä suositteli mulle joskus Jeff Longin Helvetin piirit-kirjan lukemista ja se tosiaan oli sellainen kirja jota en voinut laskea alas ennen loppua.

Tartt: Jumalat juhlivat öisin. Tarttin toinen, uusin on vielä lukematon herkku minulle. Dekkarit myös usein kerralla lettavia. Monet runokokoelmat.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 10:52"]

Parvekejumalattaret. Mutta en kyllä halua enää koskaan lukea uudelleen.

[/quote]

Se on Parvekejumalat.

Osa omistani on mainittu täällä (Mm. Palmgren, Härkönen ja Tartt) mutta lisää: Jean Cocteaun Valkoinen kirja, Alice Walkerin Häivähdys Purppuraa, Marguerite Durasin Rakastaja ja Colleen McCulloughin Troijan laulu. Sitten viihdekirjallisuudesta sellainen melko kökösti kirjoitettu kuin Diane Setterberg: Kolmastoista kertomus.

Lars Keplerin kirjat, erityisesti hypnootisoija on ollut sellanen.

Haiteksti, kirjailijaa en muista, mutta tempaa kyllä mukaansa.

Samoin Läckbergin, Nesbøn, John Verdonin ja Hjorth&Rosenfeldtin kirjat koukuttaa että pakkoa lukea niin pian ko pystyy!

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 12:16"]

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 12:09"]Joku yksi pakkomielteinen nancy-fani kirjoittelee joka kirja-ketjuun ylistyssanoja ko. kirjasta. Varmaan yhtä hyvin kirjoitettu kuin fifty shades of grey. [/quote] Lue ja ylläty. Kirja oli hyvä siksi, koska kertoo tositarinan.

[/quote]

Moni muukin kirja kertoo tositarinan, eikä ole hyvä. Nancyn tarina on kiinnostava, mutta kirjanahan tuolla ei varsinaisesti ole mitään kirjallisia ansioita. 

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 13:21"][quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 12:16"]

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 12:09"]Joku yksi pakkomielteinen nancy-fani kirjoittelee joka kirja-ketjuun ylistyssanoja ko. kirjasta. Varmaan yhtä hyvin kirjoitettu kuin fifty shades of grey. [/quote] Lue ja ylläty. Kirja oli hyvä siksi, koska kertoo tositarinan.

[/quote]

Moni muukin kirja kertoo tositarinan, eikä ole hyvä. Nancyn tarina on kiinnostava, mutta kirjanahan tuolla ei varsinaisesti ole mitään kirjallisia ansioita. 
[/quote]

Mitä ihmeen väliä onko kirjalla jotain ansioita? Mä pidin kirjasta, sillä sipuli.

Sinuhe oli mulle tällainen ja olen sen pariin kertaan lukenut. Ja kyllä, siinäkin on "tylsiä" kohtia, mutta hyvästä kirjasta kertoo musta se, että nämäkin kohdat lukee mielellään, kun pysyy yllä usko siihen, että hyvää on vielä tulossa. Myös Sofi Oksasen kaikki kirjat ovat menneet nopeasti takkuilematta ja upposin niihin kyllä.

Osa täällä jo mainittiinkin mm. Harry Potterit (viimeisen kirjan luin melkein yhtäsoittoa, pakko oli muutama tuntia yöllä nukkuakin välissä.), ja Millenium-trilogia. Yksi mikä nyt tulee mieleen mitä ei vielä mainittu on nälkäpeli-trilogia. Luin ne jo ennen kun elokuvista oli tietoakaan ja oli kyllä koukuttavia. 

Tämä on hirveää, mutta Hope: a story of surviving in Cleveland oli päälle 300-sivuinen kirja, jonka luki päivässä. Clevelandin naisten sieppaus oli niin uskomaton tapaus että päätin lukea ko. teoksen. Välillä ihan itketti, mutta sai oman elämän murheet tuntumaan pienille. Noiden naisten sinnikyys oli jotain uskmatonta.

Taru sormusten Herrasta, Hobitti, Harry Potterit, Varjojen kaupungi.

No ihmisiä koukuttaa kovin eri asiat. Mä luen aina välillä lentokoneessa väsyneenä noita kinsella-tyyppisiä kevyitä naisten kirjoja. Mua ne ei koukuta, voi jättää hyvin keskenkin jos unohtuu vaikka kirja koneeseen. Niissähän tietää yleensä juonen etukäteen.

Viime kesänä luin Ken Follettin trilogian. Se oli kevyttä luettavaa ja tehty koukuttavaksi.

Koukuttavaa on jo täällä mainitut Donna Tarttit ja samoin Knausgård. Varsinkin Sinna Tarttin kirjoissa juonet monimutkaisia ja kieli vie mennessään. Knausgård on vähän sama kuin Päätalo. Se loputon itseanalyysi on ihan kiehtovaa.

John Ajvide Linqvist : ihmissatama
Dan Simmons: Kesäyön kauhu
Joe Hill: sydämmen muotoinen rasia
Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia