Syöpää sairastava hunks Jani Kokki leikattu
http://www.iltalehti.fi/viihde/2015072320075705_vi.shtml
Nyt oli pakko mennä leikkaukseen. Saas nähdä ehtiikö hoidot auttaa kun meni näin kauan ennen kuin suostui hoitoihin.
Kommentit (318)
Mä en taas tajua noita ilkeitä ja dissaavia viestejä en ollenkaan. Onpa osa jengistä kammottavia ihmisiä.
Jani teki valinnan, itsenäisesti, aikuisen valinnan. Se ei vittuakaan kuulu, joillekin av-rähmäperseelle, miten kukin valitsee elää elämänsä.
Minua vaivaa keskustelun sävy täällä. Sairaasta ihmisestä, jolla on selkeästikin voimakas kieltoreaktio edelleen. Joidenkin ihmisten psyyke vain on sellainen, ettei se käsitä sairastumista. Kaikenlaiset vastareaktiot voivat vain voimistaa ihmisen omaa näkemystä. Sitä on turha ihmetellä.
Syöpä on kuitenkin aina syöpä. Leikattunakin krooninen sairaus.
Ikävää, että tällainen inhimillinen tragedia on viety lehtiin kaiken kansan ihmeteltäväksi.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 20:58"]
Miksi poistettu noin paljon, lihaksia yms vaikka ei etäpesäkkeitä
[/quote]
Jani sanoo ettei ole etäpesäkkeitä, ja että kasvain oli kasvanut "vähän", mutta samalla kertoo epäsuorasti että syöpä oli levinnyt ympäröiviin kudoksiin hyvin laajalti - oli siis levinnyt virtsarakkoon ja lihaksiin, hyi kauhea. Jani ei osaa olla niin ovela kuin kunnon satusedän pitäisi olla.
Kyllä se on käynyt selväksi, että Janin aivotoiminta on vajaa ja se satuilee ja valehtelee. Ja nämä kannattajahörhöt uskovat!
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 21:05"]Mulla on ollu avanne (virtsa) noin 18-vuotta ja on ollut alussa kova kolaus naiseuteeni, kyllä siinä meni vuosia ja pitkiä terapiaistuntoja siihen että sain taittua päähän olevani yhtä arvokas ja sama ihminen ennen onnettomuutta.
Olen ollut parikin kertaa avoliitossa, mutta kummatkaan ei ole päättynyt näihin vammoihin tai avannepussiin, itse olen lähtenyt kun en saanut suhteelta mitä tahdoin.
Seksi sujuu kuten sen pitääkin, eli ei mitään vaikutusta. On jopa ollut muutamia jotka eivät ole edes huomanneet. Janille lähetän lämpimät halaukset ja voimia tulevaisuuteen. Terveydellä ei pidä leikkiä.
Avanne saattaa kulostaa aika hurjalle, mutta se on tuonut kyllä ihan normaalin elämän, vaikka se "roikkuukin" mukana :D
[/quote]
Sun olis pitänyt mennä mun psykologille, joka olis parantanut sut yhdellä istunnolla todeten, että elämään nyt vaan kuuluu kaikki vastoinkäymiset ja olet hengissä...
Joo siis tuo oli sarkasmia sitä psyk kohtaan. Mutta joo, tsemppiä sinulle jatkoon ja toivottavasti nyt jo olet sinut asian kanssa.
En voi käsittää miten noin laajan leikkauksen läpikäynyt ihminen voi olla kuntoilemassa parin viikon kuluttua leikkauksesta. En vain käsitä. Joko on ihan sekaisin ja yli-ihminen tai sitten antaa ymmärtää instassa ihan muuta kuin totuuden.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 21:11"]
Minua vaivaa keskustelun sävy täällä. Sairaasta ihmisestä, jolla on selkeästikin voimakas kieltoreaktio edelleen. Joidenkin ihmisten psyyke vain on sellainen, ettei se käsitä sairastumista. Kaikenlaiset vastareaktiot voivat vain voimistaa ihmisen omaa näkemystä. Sitä on turha ihmetellä.
Syöpä on kuitenkin aina syöpä. Leikattunakin krooninen sairaus.
Ikävää, että tällainen inhimillinen tragedia on viety lehtiin kaiken kansan ihmeteltäväksi.
[/quote]
Toisaalta ei ole minkäänlaista pakkoa tulla asian kanssa julkisuuteen. Jos esittelee sairautensa juorulehdessä ja antaa kommentteja samalle lehdelle, niin valinta on silloin tehty ja tällöin yleisöllä on oikeus arvostella.
Toistan vielä. Julkisuuteen ei ole pakko kertoa sairaudestaan ja sen hoidosta.
Huomaa ettei monenkaan lähipiirissä ole ollut syöpää kun Kokin poika noin negatiivisia tunteita herättää. Mitä v***** se teidän napaa kaivaa kauanko syöpäpotilas on sairaalassa ym. Vähemmän kuluttaa verovaroja kun lähtee aikaisemmin sairalaalasta ja yritti hoidattaa itseänsä yksityispuolella. Samaten jos kuolee kohta niin verorahoja jää enemmän mammojen lapsilisiin, toimeetulotukeen ja kotihoidon ym.tukeen. Minä toivon Kokille rikkautta, rakkautta, pitkää ikää ja hyviä hunks-keikkoja.
Näytti instassa ihan terveeltä ennen leikkausta vaikka ei mila syöny mitään puoleen vuoteen
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 21:13"]
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 20:58"]
Miksi poistettu noin paljon, lihaksia yms vaikka ei etäpesäkkeitä
[/quote]
Jani sanoo ettei ole etäpesäkkeitä, ja että kasvain oli kasvanut "vähän", mutta samalla kertoo epäsuorasti että syöpä oli levinnyt ympäröiviin kudoksiin hyvin laajalti - oli siis levinnyt virtsarakkoon ja lihaksiin, hyi kauhea. Jani ei osaa olla niin ovela kuin kunnon satusedän pitäisi olla.
[/quote]
Mua harmittaa ja surettaa tuo Janin pakkomielteinen esittäminen, että kaikki olisi hyvin. Ihan kuin vakava sairaus ja sairastaminen olisi heikkous, jota pitää peitellä.
Eka hehkutettiin luontaishoitojen toimivuutta ja vegetarismia, sitten yllättäen paljastuikin ettei juttu ihan niin ollutkaan. Eli ei toiminut ja elämä rajoittui omaan vessaan. Nyt sitten hehkutetaan terveen papereita ja miten mikään ei muutu ja etäpesäkkeitäkään ei ole missään, mikähän lie se totuus...
Toivon hänelle vain kaikkea hyvää, mutta ihan kuin tuosta syövästä olisi tullut hänelle jonkinlainen kilpailun väline. Kuka parantuu tehokkaimmin ja nopeimmin? Kenen elämä pysyy eniten ennallaan? Kuka aloittaa treenaamisen nopeimmin leikkauksesta? Kuka ei tarvitse lääkkeitä? Lopettaisi jo ja antaisi kehonsa parantua rauhassa!
No, palstan käyttäjät! Superfood - hörhö Erkki Polviainen kehotti Jani Kokkia välttämään leikkausta ja puremaan rehuja. Miten kävi? Yritäkää nyt tajuta ja tulla järkiinne! Eli herätkää ja tulkaa tajuihinne!
Kyllä tässä Jani Kokin harhauttamisessa kuoleman tielle Erkki Palviaisen apuna oli Martina Aitolehtikin! Hyi, hyi!
Palstan käyttäjä Vierailija 23.7.2015. Sinä olet todella hullu!!! Miten naidaan, kun on kaksi avannetta ja viety paksusuoli, rakko, lantion lihakset ja melko varmasti munatkin. Tuio humbuukihoitohulluus on sinussa todella tiukassa.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 18:20"]
Minusta on outoa että Janin mielestä nuo avanteet ei vaikuta hänen elämään "millään tavalla". Jotenkin tuntuu että esittää reippaampaa mitä onkaan. Toisaalta väittihän se muutama kuukausi sitten että on hyvässä kunnossa ja vasta näin jälkikäteen paljasti että eli vessassa 8 kk. Jotenkin surullista... Antaisi itsensä edes levätä, nythän se treenaa jo hulluna vaikka on treenauskielto. Tuntuu että parasta sen elämässä on nyt 6 kg jotka saanut takaisin. Eipä silti, kaikkea hyvää Janille toivoisin. Jotenkin vaan surullista...
[/quote]
Siinä vaiheessa, kun on kokenut minkälaista on, kun ruuansulatusjärjestelmä ei toimi, lisäkilojen saaminen tosiaan on tärkeä asia. Ja se, että voi suun kautta ravintoa nauttia.
Martina Aitolehti rupesi maskeeraajan koulutuksellaravisemusterapeutiksi antamaan neuvoja Jani Kokille. Näin siinä kävi!!!
Taas täällä annetaan virheellistä tietoa. Kyllä julkisen terveydenhuollon syöpäkontrollit jatkuvat 5 v sairastumisen jälkeenkin, tapauksesta riippuen. Siis vaikka syöpä ei olisikaan uusiutunut. Ei niitä tarvitse itse yksityisellä hoitaa ja maksaa.
Minulle määrätty HUS syöpätautien pkl:lta kontrollit, eli mammografia ja ultraääni koko loppuelämäni ajaksi kahden vuoden välein. Käyn tutkimuksissa Jorvissa, eli erikoissairaanhodossa.
Voi se olla niinkin, ettei Janilta ole löytynyt levinneisyystutkimuksissa etäpesäkkeitä. Mutta silti yksittäisiä syöpäsoluja voi olla elimistössä missä vaan, eivät ne tietenkään näy missään kuvauksissa.
Sitten ne voivat aikanaan kasvaa etäpesäkkeiksi. Solusalpaajilla ja sädehoidoilla pyritään juurikin tappamaan näitä yksittäisiä mikroetäpesäkkeitä ja syöpäsoluja.
https://www.kaikkisyovasta.fi/tietoa-syovasta/syopataudit/suolistosyopa/
"Lähes 80 prosenttia uusiutumista tulee kahden vuoden sisällä leikkauksesta. Jos mitään pahanlaatuista ei esiinny viiden vuoden aikana, potilaan riski sairastua paksusuolen syöpään ei enää ole keskimääräistä suurempi ja _seuranta_voidaan_lopettaa._"
Tietysti 5 vuoden jälkeen tutkimukset ovat tapauskohtaisia. Yleensä vain viiden vuoden vuosittaiset kontrollit riittävät ja riski uusiutumiseen pienenee. Kontrolliin toki pääsee lääkärin lähetteellä, mutta ei se mikään automaatti ole eikä mitään jatkuvia kontrolleja tarjota kaikille.
Eikö ketään todellakaan kiinnosta, että Erkki Palviainen ja Martina Aitolehti olivat neuvoillaan johtamassa Jani Kokkia katastrofiin? Nyt asianosaiset pitää panna vastuuseen. Vastuu on moraalisesti heidän.
Millä tavalla hakkaisi av-mammojen miehet? Älyllä? Fiksuudella? Ja jos ulkonäköä tarkoitat, niin mua ei ainakaan pätkääkään kiinnosta tuommoiset kiiltokuvapojat. Itseä lähinnä vain ällöttää nuo kaikki öljytyt Hunks-miehet. Ei niillä ole edes mitään tuloja. Urheilijat on eri asia ainakin ulkonäöltä, ne on oikein jees.