Yksilapsisia perheitä?

Toisen lapsen kohdalla vauvavuosi on yleensä helpompi, kun osaa ja tietää kokemuksesta kaikki perusjutut. Ja jos ekalta on säästetty vaatteita ja lastenvaunut ja -tarvikkeet, niin niitä ei tarvi enää uudestaan ostaa. Helppoutta haluaville, kyllä mun mielestä kahden kanssa on paljon helpompaa kuin yhden. Isompi oppii vastuuta kun auttaa välillä pienemmän hoidossa (toki ei liikaa, että ehtii itsekin olla lapsi). Lapsille on myös seuraa toisistaan, vaikka ovat poika ja tyttö.

Toki ymmärrän terveyssyyt, jos niiden vuoksi ei toista halua.

Itse olen miettinyt tätä paljon. Meillä vain yksi lapsi. Mietin jääkö hän jostain paitsi?  Toisaalta itse olen sen luontoinen, että en kerta kaikkiaan osaa kaivata sellaisista mikä ei vaan ole mahdollista  ( tai jos "jossittelen " niin huonoimmat mahdollisuudet " esim. jos mulla olisi sisko niin se varmasti olisi kuin edellä olevan bipolaarisisko" ) 

Suurin osa tuntemistani ainoista lapsista ovat (myös aikuisina) tasapainoisia, fiksuja ja mukavia.  Läheisissä väleissä vanhempiensa kanssa. Myöskään teini-iässä heidän ei tarvinnut notkua kylillä ja hakea aikuisten miesten huomiota liian nuorena. Kylällä notkuvat ( ihan liian pienet tytöt) olivat pääosin useampilapsista perheistä. 

59 vielä piti jatkaa, 

että tuntemillani ainoilla lapsilla aikuisina ei ole ollut pakko ottaa ensimmäistä vastaantulevaa puolisoehdokasta, vaan on osattu elää yksin!  ja katsella sopivaa. 

Sisarusten kanssa oppii ( pakko oppia) hyväksymään paljon itseensä kohdistuvaa vääryyttä, esim. henkistä ja fyysistä väkivaltaa, jolloin  sitä ehkä vähättelee myös parisuhteessaan. Myös lisäksi se, ettei vaan osaa olla yksin, kun on aina totuttu, että joku on siinä. 

Vauva-aika oli TODELLA hankala ja raskaana ollesaani jatkuva huoli liikkeistä.. Yksi riittää

Ainoista lapsista tulee usein ainakin hankalia kumppaneita aikuisena.Miettikää tuttavapiirejänne..

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 10:41"]

Ainoista lapsista tulee usein ainakin hankalia kumppaneita aikuisena.Miettikää tuttavapiirejänne..

[/quote]

Propagandaa.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 21:42"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 21:38"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 21:32"]

Lapsiparka menettää paljon hienoa ilman sisaruksia. Mikään kaveri ei vaan ole sama asia.

[/quote]

Voi vitsi, ja höpö höpö. Voihan se sisarus olla ihan törppö/etäinen/mielenvikainen tai vaikka mitä ja samaan aikaan joku ystävä paljon läheisempi kuin se sisarus. Näin on mulla. Veli on alkoholisoitunut pummi (näin on, vaikka pahalta tuntuukin) ja nähdään ehkä kerran vuodessa. Ystävät ovat mulle paljon läheisempiä!
[/quote]

Mulle taas mun sisko on erittäin rakas ja läheinen. Näinkin voi olla!
[/quote]

Kaikilla näin ei ole? Sisko voi olla pers.häiriöinen ja narsisti ym ym, näin minulla. Kaverit ovat läheisempiä kun sisko.

Minä koen kyllä aika kovaa syyllisyyttä siitä, ettei lapsella ole sisarusta. Mutta pakko ajatella niin, että olisihan se toinen hankittu jos millään olisi tuntunut siltä, että siitä tulisi mitään. Ainokainen 12v.

Tutkimustenhan mukaan perheen ainoat lapset osaavat paremmin jakaa ja ottaa toiset huomioon.
Oikeasti ei etukäteen tiedä, miten käy, jos lapsia on yksi tai useampi. Vaikka olisi useampi sisarus, vanhemmat voivat hemmotella pilalle. Kasvatuksestahan kaikki lähtee ja lapsimäärä ei ole mikään tae sille, että on hyvä kasvattaja. Sisarukset voivat olla todella rakkaita toisilleen, mutta valitettavasti väliin he ovat etäisiä eikä tuota voi etukäteen tietää. Perheet ja lapset ovat yksilöitä ja mikä on toisessa perheessä hyvä valinta, ei sitä olekaan toisessa perheessä

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:01"]

Tutkimustenhan mukaan perheen ainoat lapset osaavat paremmin jakaa ja ottaa toiset huomioon. Oikeasti ei etukäteen tiedä, miten käy, jos lapsia on yksi tai useampi. Vaikka olisi useampi sisarus, vanhemmat voivat hemmotella pilalle. Kasvatuksestahan kaikki lähtee ja lapsimäärä ei ole mikään tae sille, että on hyvä kasvattaja. Sisarukset voivat olla todella rakkaita toisilleen, mutta valitettavasti väliin he ovat etäisiä eikä tuota voi etukäteen tietää. Perheet ja lapset ovat yksilöitä ja mikä on toisessa perheessä hyvä valinta, ei sitä olekaan toisessa perheessä

[/quote]

Ehkä tutkimuksen mukaan mutta käytännössä ei! tämä on niin nähty ja koettu

Toki poikkeuksia on, mutta yleensä sisarukset ovat ystäviä ja tukihenkilöitä toisilleen myös aikuisiässä.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 21:40"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 21:32"]Lapsiparka menettää paljon hienoa ilman sisaruksia. Mikään kaveri ei vaan ole sama asia. [/quote] Turhaan alapeukutatte. Tämä vaan on tosiasia. Sisaruus on elinikäinen suhde, joka jää kun meistä vanhemmista aika jättää.

[/quote]

Jaa... minulla on sisar sekä veli, joiden kanssa vietin ensimmäiset 18 vuotta. Silti nyt aikuisena (45 v.) läheisin sukulaisuussuhde minulla on 10 vuotta nuoremman serkkuni ja hänen lastensa kanssa. Sisarukseni ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta olemme hyvin erilaisia ihmisiä (esim. arvomaailma ja keskustelunaiheet). 

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 23:01"]Yksi lapsi ei ole perhe.
[/quote]
Raamatussakin sanotaan että on ystävä joka pysyy läheisempänä kuin veli. Eli minäkin olen sitä mieltä, että loppupeleissä ystävät ovat tärkeämpiä kuin sisarukset.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:02"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:01"]

Tutkimustenhan mukaan perheen ainoat lapset osaavat paremmin jakaa ja ottaa toiset huomioon. Oikeasti ei etukäteen tiedä, miten käy, jos lapsia on yksi tai useampi. Vaikka olisi useampi sisarus, vanhemmat voivat hemmotella pilalle. Kasvatuksestahan kaikki lähtee ja lapsimäärä ei ole mikään tae sille, että on hyvä kasvattaja. Sisarukset voivat olla todella rakkaita toisilleen, mutta valitettavasti väliin he ovat etäisiä eikä tuota voi etukäteen tietää. Perheet ja lapset ovat yksilöitä ja mikä on toisessa perheessä hyvä valinta, ei sitä olekaan toisessa perheessä

[/quote]

Ehkä tutkimuksen mukaan mutta käytännössä ei! tämä on niin nähty ja koettu
[/quote]
Meniskö niin, että jos ykslapsisen perheen ainokainen on vaikea, johtuu monesta ulkopuolisesta vain sisarettomuudesta eikä vaikka siitä, etteivät vanhemmat osaa kasvattaa. Vaikka niitä sisaruksia olisi, lapsi olisi edelleen samanlainen, kun vanhemmat eivät vain osaa

Hyvä ystäväni on ainut lapsi. Vaikka hän onkin kaikin tavoin mukava ihminen, niin välillä huomaa että tietynlaiset elämän realiteetit on hukassa. On ollut niin pumpulissa kasvanut, että tavallisetkin vastoinkäymiset kaatavat masentuneena sänkyyn.

Toisaalta hänessä on sellaista tiettyä itsekeskeisyyttä, jota ei välillä voi käsittääkään. Olen havainnut samanlaista muissakin ainoissa lapsissa, ja tämä ei siis liity luonteeseen, vain siihen että on selvästi tottunut että HÄN on kaiken keskipiste ja kaikki mitä HÄNELLE tapahtuu on ylivertaisen merkittävää.

Osallistun keskusteluun, vaikka minulla itselläni on kaksi lasta.

Olen itse nelilapsisesta perheestä, välit sisaruksiin on ihan ok, näemme silloin tällöin (max kerran kuussa), en kaipaa heidän apuaan tai tukeaan arjessa enkä tällä hetkellä oikein missään. Emme ole läheisiä mutta emme etäisiäkään. Olemme vähän niin kuin tuttuja. Tilanne voi toki muuttua, koska emme ole riitaisia aikuisina, vaikka lapsena riitoja olikin paljon.

Miehellä on yksi sisarus, jonka kanssa tappeli koko lapsuuden ja nuoruuden. Nyt kun molemmat vanhemmat ovat sairaita, ovat välitä parantuneet ja lähentyneet ja soittelevat toisilleen viikottain.

Meidän vanhempamme ovat kaikki 4-8-lapsisista perheistä eikä yksikään sisarus ole läheinen. Emme tapaa serkkujamme eivätkä vanhempamme tapaa sisaruksiaan kuin poikkeuksellisesti ehkä kerran vuodessa isommissa juhlissa tai tilaisuuksissa. Miehen vanhemmilla on läheisiä ystävperheitä, joiden lapsia tapaamme mekin aina silloin tällöin.

Sisarus ei automaattisesti ole läheinen, ei välttämättä edes tärkeä. Ei se automaattisesti tarkoita tietysti sitäkään, että välit ovat etäiset mutta töitä se sisarussuhde vaatii ihan niin kuin ystävyyssuhdekin. Jos luonteet ovat kovin erilaiseet, ei ole järkeä tekohengittää suhdetta vaan mieluummin valita ne itselleen helpommat ihmissuhteet. En missään nimessä ymmärrä, miksi pitäisi syyllistää tai syyllistyä siitä, ettei ole lapselleen tarjonnut sisaruksia, kun se on vain yksi ihmissuhde muiden joukossa. Paljon tärkeämpää on opettaa, miten niitä ihmissuhteita ylläpidetään.

Surullinen tilanne on vain silloin, jos vanhemmat ovat muutenkin erittäin epäsosiaalisia niin kuin ystäväni vanhemmat. Hän on ainoa lapsi, vanhemmilla ei ole ystäviä eikä sukulaisia (äidillä on sisarus, joka asuu ulkomailla) eikä ystävällänikään ole kovin montaa ystävää. Hän kokee itsensä yksinäiseksi juuri siksi, ettei ole saanut kovin hyviä eväitä erilaisten ihmissuhteiden hoitoon vanhempiensa taholta. Onneksi hän on itse yrittänyt korjata asiaa ja on kerännyt erilaisia tuttavia ja ystäviä harrastuksista ja työpaikoistaan, mutta vain minä olen jäljellä lapsuudenystävistä. Ei se varmasti tunnu riittävältä, jos itsellä ei ole perhettä ja lapsuudenperhekin on erittäin pieni.

Tärkeintä onkin kasvattaa se lapsi sosiaalisesti taitavaksi tai ainakin lojaaliksi ystäväksi. Sisarussuhde voi olla taakka siinä missä rikkauskin eikä sitä voi vanhempi etukäteen tietää..