Miksi Aitoavioliitto-tyypit sivuuttavat "aitojen perheiden" ongelmat???

Olen lesbo ja elänyt perhehelvetissä. Minun vanhempien ei olisi ikinä pitänyt mua maailmaan synnyttää koska he eivät ikinä olleet onnellisia tai terveitä. Tietenkin olen kiitollinen että olen silti nyt elossa ja mulla on vielä ainakin 60 vuotta löytää oma polku ja onnellisuus elämääni ilman että menneisyys mulle kummittelee.
Lapsuus oli sitä perinteistä alkoholilla läträämistä mun vanhemmilla, näin kun ne joka kerta riiteli ja isä pahoinpiteli äitiä. Verta ja mustelmia näkyi aina ja mitä enemmän ikää tuli niin sitä arempi minusta kasvoi. Pelkään isää edelleen ja joka kerta kun näen vanhemmat niin olo on arvoton. Varhaisteinistä asti tehtiin selväksi etten ole ikinä tarpeeksi hyvä, en varsinkaan nyt kun pidän naisista. Jokapäiväistä haukkumista ja turvattomuutta, ongelmien vähättelyä ja itsemurhakehotuksia ropisi, onneksi pääsin sieltä pois 16-vuotiaana ja muutin omaan asuntoon.
Tästä tietysti seurasi kaksi vakavaa masennuskautta joista toinen on meneillään nyt. Se jäätävä möykky rinnassa kulkee mulla vieläkin mukana joka hetki joka tuosta jäi ja pikkuhiljaa se täytyy terapiassa avata vaikka se tekee kipeää. Olen 19 ja vailla koulutusta ja mitään pohjaa elämässäni, koska kukaan ei ikinä kyseenalaistanut perinteisen ydinperheen kykyä kasvattaa lapsia. Että sellainen aito avioliitto.
Ja nyt minulta riistetään oikeus mennä naimisiin rakastamani ihmisen kanssa ja näin taata turva ja oikeus tuleville lapsille että perheeni on täysin tasa-arvoinen muiden kanssa. Olen nimittäin aika helvetin varma että pystyn kasvattamaan lapseni paremmin kuin minut olisi ikinä voitu tälläisessä "täydellisessä" perheessä.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 01:44"]Nyt ollaan muka "löydetty" ihanteellinen ja takuuvarmasti toimiva perhemuoto, joka on lapsen kannalta pelkkää onnea ja tasapainoa. Vähän huvittaa, kun muistelen vaikka mun omaa lapsuuttani ja omaa isääni, joka oli täysi kotityranni ja alisti niin äitiä, minua, kuin veljiänikin. Ja oli oikein kunnon kristillinen perhe, helluntaisrk:n jäseniä. Vanhin veli tappoi itsensä teininä ja itse olen käynyt terapiassa koko aikuisikäni. 

Mun kokemukseni paskasta "aidosta" perheestä ei taida olla ainoa? Turvakodeissa käy yli 1100 asiakasta joka vuosi. Nuo asiakkaat ei kaikki liene sateenkaari- ym. perheiden jäseniä? Mihin nyt unohtuu se tosiasia, että vanhempien eripariset sukuelimet eivät ole ainoa turvan ja onnellisen lapsuuden tae! Avioliitossa elävissä heteroissa on sekä kelvollisia että todella kelvottomia vanhempia.
[/quote]
Moi
joo toi on tosi rankkaa kun eri perheissä on välillä niin tosi rankkaa kuviot. Ihan yhtälailla uskovaisien pitäisi ottaa vastuu teoistaan ja lähtee muuttamaan linjaansa, niinku ny isäs esim. Ei kaikilla uusioperheiden lapsilla huonosti mee, mutta kyllähän se oma prosessinsa lapsellekin on kun perhe vaihtuu tai siis perhemuoto, taikka jos on ihan pienenäkin jo joutunut adoptioon, niin juuriaan etsii sitten isona.

Hyvä ketju. Mulla oli isä jolta ei koskaan kuulunut positiivista sanaa ja joka oli synkkä ja painostava läsnäolo elämässäni. Edelleen pyrin välttämään joutumista kahdestaan lähietäisyydelle, koska jos hänellä on jotain asiaa, se todennäköisesti satuttaa jollain tavalla. Isän takia pelkään miehiä ja olen toivonut että voisin olla lesbo, mutta eihän se niin onnistu. Olen ihan varma siitä että minusta olisi tullut onnellisempi jos isä olisi ollut pois elämästäni ja tilalla vaikka sitten nainen tai ei ketään.