Te joille paljastui vasta avioliitossa puolison herkkänahkainen narsismi

Vierailija kirjoitti:

Olen itse se suhteen narsistiosapuoli. Miehellä ollut asia tiedossa jo heti ekoina päivinä tutustuessa. Narsismi on jopa pienin päävioistani :D 

Äitini on myös narsisti, hänellä tosin ei diagnoosia (tai on, muttei narsismista vaan klassisesti epävaakaasta, on hän kyllä epävakaakin). Seurailen ketjua mielenkiinnosta. 

Huomionhakuinen epävakaa sinä vaan olet, maallikot sekoittavat sen usein narsismiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse se suhteen narsistiosapuoli. Miehellä ollut asia tiedossa jo heti ekoina päivinä tutustuessa. Narsismi on jopa pienin päävioistani :D 

Äitini on myös narsisti, hänellä tosin ei diagnoosia (tai on, muttei narsismista vaan klassisesti epävaakaasta, on hän kyllä epävakaakin). Seurailen ketjua mielenkiinnosta. 

Mielenkiinnosta kysyn, että tunnistatko itsesi näistä ketjun postauksista? Vai onko jotain, mistä olet eri mieltä? 

En tietenkään tunnista aivan kaikesta. Mutta minulla on voimakas taipumus uhriutua, "draamailla" ja etenkin syyllistää. Syyllistäminen on avainsana, eikä sitä oikeastaan merkittävästi vähennä että saan tarpeeksi positiivista huomiota mieheltäni. Jossain kohtaa, lähes tiedostamattani, kehitän jonkun draamaan siitä miten hän on minua loukannut tai pilannut kaiken tai satuttanut. Miehen ratkaisu tähän on ollut antaa minun olla omissa oloissani ja olla antamatta asian vaikuttaa hänen aikatauluihinsa (tämä myös minun pyynnöstäni vaikka en näiden nk. kohtauksieni aikana todellakaan ole samaa mieltä enää asiasta). 

Minua on kiusattu koulussa mutta olen myös itse ollut kiusaaja. En ole niin puhtaasti pelkästään covert narcissist kuin esimerkiksi äitini enkä ole ammattilaisen arviossa saanut narsistisen persoonallisuushäiriön kriteereistä mitenkään kaikkia täyteen mutta hoitavan lääkärin ja terapeuttini mukaan narsistisia piirteitä on kuitenkin heittämällä diagnoosiin asti. Se ei vain ole keskeisin ongelmani.

Minun ja mieheni suhde toimii varmasti lähinnä siksi että mieheni on huomattavan älykäs ja minäkään en ole ihan tyhmä ja olen tietoinen omista ongelmistani. Ei tarkoita etten varmasti olisi välillä raskasta seuraa, mutta pyrin siihen kyetessäni jopa olemaan se joka ensin pyytää anteeksi. ..tosin tämä anteeksipyyntö saattaa olla peiton alta vinguttu ja mies kömpii sinne sitten paijaamaan ja kehumaan :D 

Miehelläni on omat empatiapuutteensa ja erityispiirteensä ja useimmiten meillä on ihan hauskaa. Vähemmän hauskoihin tilanteisiin minulla on osittain käyttäytymisterapiaan ja osittain gentle parenting -taktiikoihin perustuvat toimintastrategiat joita osaan miehen mielestä noudattaa todella hyvin. Omasta mielestäni onnistumisprosentti ei ole ihan niin suuri ja saatan tästäkin vajota johonkin itsesääliulinaan ajoittain.  

Eli tunnistan ja en tunnista. Mitä en tunnista on fyysisten vaivojen liioittelu esimerkiksi! Tai huomion/säälinhaku "kaikilta". Haluan sääliä ja paapomista parhaalta ystävältä ja omalta mieheltä, mutta minulla on oikea vakava sairaus josta esimerkiksi kaikki etäisemmät ystävät eivät tiedä, eikä kukaan vaikka somessa tiedä. Sairaus nolottaa minua ja oma kärsimyshuomionhaku keskittyy enemmän oikeasti rankkaan taustaani ja epäreiluuden kokemuksiini sieltä. En myöskään laittaudu ja pidän itseäni rumana ja mollaan itseäni paljon, mutta samalla olen kuitenkin älyllisesti ja muiden reaktioista päätellen tietoinen että olen ihan hyvännäköinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse se suhteen narsistiosapuoli. Miehellä ollut asia tiedossa jo heti ekoina päivinä tutustuessa. Narsismi on jopa pienin päävioistani :D 

Äitini on myös narsisti, hänellä tosin ei diagnoosia (tai on, muttei narsismista vaan klassisesti epävaakaasta, on hän kyllä epävakaakin). Seurailen ketjua mielenkiinnosta. 

Mielenkiinnosta kysyn, että tunnistatko itsesi näistä ketjun postauksista? Vai onko jotain, mistä olet eri mieltä? 

 

En tietenkään tunnista aivan kaikesta. Mutta minulla on voimakas taipumus uhriutua, "draamailla" ja etenkin syyllistää. Syyllistäminen on avainsana, eikä sitä oikeastaan merkittävästi vähennä että saan tarpeeksi positiivista huomiota mieheltäni. Jossain kohtaa, lähes tiedostamattani, kehitän jonkun draamaan siitä miten hän on min

Kuinka sinä olet pystynyt nousemaan sen tietoisuuden ulkopuolelle, että olet väärin kohdeltu ja maailman päähän potkima, joten jos joskus tuleekin vaikka sanottua pahasti niin ei sulla ole mitään anteeksipyydettävää? Päinvastoin, suthan on ajettu toimimaan ikävästi koska sun tarpeitasi ei selvästi ole otettu huomioon!

Minusta sinä kuulostat puhtaasti epävakaalta, enkä tuosta kuvauksesta tunnista sitä narsismia. Loukkauksenhan pitäisi vain syvetä jos jossain henkisessä affektissa koet puolison hylkäävän sinut yksin täyttämättömien tarpeittesi kanssa (jättää omiin oloihinsa). Narsistilla kun puuttuu se itsesäätelykyky, että voisi omaehtoisesti irrottaa siitä luusta mikä nyt onkaan kumppanin kanssa kaluamatta. Jäädä omiin oloihin, eli kuulematta, on kuin jäädä vaille tunnustusta olemassa olostaan. Narsisti huutaa sitä äidin huolenpitoa niin pitkään kunnes sen huomion itselleen saa. Huuto voi toki olla välillä vaimeaa, se voi olla vaikka kumppanin antaman lahjan särkemistä kaikessa hiljaisuudessa tai kumppanin some-tilille murtautumista ja halveksunnan kerryttämistä siitä kenen profiileja hän on käynyt katsomassa (miksi se luuseri on katsonut jonkun kunnallisvaaliehdokkaan profiilia tmv), mutta ei se huuto lopu ennen kuin on saatu ns recognition.

Kun kaltoinkohdeltuja taaperoita on seurattu mm ulkomaisissa tutkimuksissa lastenkodeissa, on huomattu, että he yksin jäädessään näennäisesti tyynnyttävät tunnereaktion nopeasti, mutta saattavat alkaa satuttaa itseään, unnuttaa tai pakonomaisesti särkeä jotain /satuttaa sivullista. Se on vaan sen tunteen siirtämistä sijaistoimintoon, mutta ei se tunne mihinkään häviä. Itsesäätelykyky ei koskaan pääse kehittymään kun ei sitä voi harjoitella turvallisessa yhteydessä huolenpitäjään.

"Kuinka sinä olet pystynyt nousemaan sen tietoisuuden ulkopuolelle, että olet väärin kohdeltu ja maailman päähän potkima, joten jos joskus tuleekin vaikka sanottua pahasti niin ei sulla ole mitään anteeksipyydettävää? "

Pystyn *ajoittain* olemaan se joka ensin pyytää anteeksi. Pystyn siihen nimenomaan vasta kun tunnekuohu on ohi enkä silloinkaan ole pahoillani tai halua asiaa käsitellä. Eksän kanssa ei toiminut ollenkaan koska hän oli ns. normaali ihminen ja hänen "heikkoutensa" (normaali tarve sille että minäkin joskus lohduttaisin häntä) ällötti minua ja pilasi myös jälkikäteen kaiken lohdun mitä hän oli minulle antanut. 

Monesti mies tulee hyvittelemään ja pyytämään anteeksi silloinkin kun tietää ettei ole tehnyt mitään väärin ja *silloin* voin armollisesti todeta että noh, ylireagoin ja ei tarvitse pyytää anteeksi, itse tässä sekoilin mutta harmittaa silti. 

"Narsistilla kun puuttuu se itsesäätelykyky, että voisi omaehtoisesti irrottaa siitä luusta mikä nyt onkaan kumppanin kanssa kaluamatta. Jäädä omiin oloihin, eli kuulematta, on kuin jäädä vaille tunnustusta olemassa olostaan. Narsisti huutaa sitä äidin huolenpitoa niin pitkään kunnes sen huomion itselleen saa."

Tämä resonoi täysin ja en pidäkään siitä SILLÄ HETKELLÄ että mies hylkää.

Aiemmasta suhteesta viisastuneena TIEDÄN kuitenkin, että mikään ei riitä minulle. Tiedän että jos lähdemme siihen että mies AINA priorisoi minun lohduttamisen ja lepyttelyn, se on loputon kierre jossa menetän täysin kunnioitukseni häntä kohtaan ja olen itsekin aivan sen jatkuvan tunnevuorustoradan ja ulkopuolisen tunnesäätelyn armoilla. 

En osaa rauhoittua itse vaan yksin mököttäessäni saatan potkia seinää, rämpyttää ovea, ulista, nyyhkyttää ja kiukutella kunnes tunne laimenee. Sitten mies tulee takaisin ja joskus siinä ajoitus menee pieleen ja torjun hänet. Aiemmin tämä johti myös siihen että uhkasin jättää hänet tai sanoin että suhde on ohi. Nykyään enää ei vaikka se vaatii välillä sen että en sitten sano mitään. 

Tunnesäätely toimii niin että mies pitelee minua ihokontaktissa, sylissä ja lohduttaa ja hyväksyy ehdoitta. Hän tietää taustani eikä ihme kyllä pidä tätä yhtään ällöttävänä (itse pidän ja häpeän asiaa paljon). En kuitenkaan halua tukeutua tähän aina, ettei tilanne eskaloidu. Nykyään meillä on ihan ok balanssi ja pahempaa kohtausta pukkaa ehkä 1-3krt viikossa, eikä se "pahemmuus" aina edes näy miehelle asti. 

Olen ollut kahden ja puolen vuoden intensiivisessä käyttäytymisterapiassa, itse maksetussa lyhytterapiassa ja minulla on rauhoittavat käytössä tarvittaessa jos tilanne silti eskaloituu. Tämä toimii minulle ja meille ja kaikella kunnioituksella, et voi diagnosoida minua muutaman palstaviestin perusteella paremmin kuin kolme eri ammattilaisten tiimiä joilla on tiedossa taustani lastensuojelun papereita ja rikosrekisteriä myöten 🤷

mulla on ollut tälläisiä ihmisiä työkavereina,on traumatisoivaa ja raskasta niiden seura.

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta, mutta olen tehnyt jo kahdesti saman virheen menemällä yhteen sopuisan, herkän ja kiltin miehen kanssa. Herkkyys paljastui loukkaantumisherkkyydeksi ja kiltteys olikin kyky peittää äärimmäisen hyvin raivon tunteet, suuttumus ja loukkaantuminen.

Toisessa suhteessa paljastuminen tapahtui useamman vuoden seurustelun jälkeen, ja kiitän onneani että asuimme vielä erillään emmekä olleet ehtineet rakentaa yhteistä elämää.

Käsittääkseni nämä yleensä paljastuvat siinä kohtaa kun toinen on ns nalkissa, siihen asti osataan esittää kilttiä ja huomaavaista tossukkaa.

Nalkissa? Suomessa avioero on ilmoitusasia.

Narsistilta vielä kysyisin, että mistä syystä alun perin hakeuduit terapiaan/avun piiriin, ja kuinka kauan meni, ennen kuin narsistiset piirteet otettiin puheeksi? Otitko ne itse, olitko siis jo ennen terapiaa noin tiedostava, kuin olet nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta, mutta olen tehnyt jo kahdesti saman virheen menemällä yhteen sopuisan, herkän ja kiltin miehen kanssa. Herkkyys paljastui loukkaantumisherkkyydeksi ja kiltteys olikin kyky peittää äärimmäisen hyvin raivon tunteet, suuttumus ja loukkaantuminen.

Toisessa suhteessa paljastuminen tapahtui useamman vuoden seurustelun jälkeen, ja kiitän onneani että asuimme vielä erillään emmekä olleet ehtineet rakentaa yhteistä elämää.

Käsittääkseni nämä yleensä paljastuvat siinä kohtaa kun toinen on ns nalkissa, siihen asti osataan esittää kilttiä ja huomaavaista tossukkaa.

Nalkissa? Suomessa avioero on ilmoitusasia.

Niinhän se on. Tunnistanet, että ihmissuhteen päättämiseen ja yhteiselämän purkamiseen liittyy kuitenkin vielä paljon muutakin järjestelyä ja parhaimmassa tapauksessa yhteistoimintaa kuin pelkkä ilmoitus? Mahdollisesti vielä kaiken päälle myös, hui (!), tunteita! Itsekin olen tehnyt helpon eron ja olisi kovin helppoa sen pohjalta päteä muille. En vaan heidän kenkiinsä osaa asettua kun en niissä ole kulkenut, joten en käy neuvomaan.

Kommentoin rikoksista, että pelkään hyvin usein nähdessäni uutisen missä nainen on tappanut, että se on läheiseni. Onneksi hänellä ei vain ole sama sukunimi, on muuttanut nimensä todella monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntomerkkejä on saituus, masentumistaipumus, fyysiset terveysongelmat, tunteiden puuttuminen, katsekontaktin vähäisyys, toisten ihmisten hyväksikäyttö, pyrkyryys, vaatimaton ulkonäkö, seksin säännöstely, kateus ja viha muita kohtaan, mielialojen jyrkät vaihtelut, työnarkomania, sosiaalisten suhteiden vähäisyys, huono itsetunto, mustavalkoinen ajattelu, hankaluudet suhteissa, hankalan ihmisen leima, puolison valinta hyötymisperusteisesti, itsekäs käytös, seksi mekaanista vailla hellyyttä ja kauniita sanoja, erilaiset perversiot seksissä.

Exääni osuu noista suuri osa. Vajaassa kolmessa vuodessa paljastui tunnevammaiseksi, itaraksi, kateelliseksi, impotentiksi, salaliittoteoreetikoksi ja vaikka mitä. Ei kunnon ystäviä, huonot välit perheeseen, haukkui työkavereitaan, kaikki tekivät hänelle vääryyttä, kukaan ei tiennyt häntä paremmin. Oli koronahullu, muissakin asioissa harhainen kyseenalaistaen usein tieteen ja totuuden ja paljastui lopulta yksinkertaiseksi, sovinistiseksi oikeistoöyhöksi.

Nolottaa, että olin hänen kanssaan. Yritän olla muistelematta koko asiaa. Tosi hyvä feikkaamaan oli ensimmäiset puoltoista vuotta. Pisteet siitä hänelle. Asuimme yhdessä viimeisen vuoden, siinä lopulta totuus paljastui. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntomerkkejä on saituus, masentumistaipumus, fyysiset terveysongelmat, tunteiden puuttuminen, katsekontaktin vähäisyys, toisten ihmisten hyväksikäyttö, pyrkyryys, vaatimaton ulkonäkö, seksin säännöstely, kateus ja viha muita kohtaan, mielialojen jyrkät vaihtelut, työnarkomania, sosiaalisten suhteiden vähäisyys, huono itsetunto, mustavalkoinen ajattelu, hankaluudet suhteissa, hankalan ihmisen leima, puolison valinta hyötymisperusteisesti, itsekäs käytös, seksi mekaanista vailla hellyyttä ja kauniita sanoja, erilaiset perversiot seksissä.

Exääni osuu noista suuri osa. Vajaassa kolmessa vuodessa paljastui tunnevammaiseksi, itaraksi, kateelliseksi, impotentiksi, salaliittoteoreetikoksi ja vaikka mitä. Ei kunnon ystäviä, huonot välit perheeseen, haukkui työkavereitaan, kaikki tekivät hänelle vääryyttä, kukaan ei tiennyt häntä paremmin. Oli koronahullu, muissakin asioissa harha

Unohtui mainita, että hän nautti pelottelemisesta. Ajoi lomamatkoillamme turhan kovaa, jouduin koko ajan tarkkailemaan ja jännittämään sekä käskemään hiljentämään.

Hän myös kontrolloi ajankäyttöä. Kaikki tehtiin sillä kellonlyömällä kuin hän halusi, esim kauppaan meno. Eli jos olin vaikka valmis töiden jälkeen kauppaan, hän meni löhöilemään kännykän kanssa sanoen, mennään kohta. Jos aloin puuhaamaan odottaessa jotain, hän halusikin heti kauppaan ja tekemiseni keskeytyi.

Hän myös pinkoi aina kävelylenkillä edelläni. Loppuaikoina, kun olin päättänyt erota hänestä, annoin hänen pinkoa kauas edelleni, halusin nähdä, kuinka kauan menee ennen kuin hän huomaa minun jääneen jälkeen. Muistan elävästi hänen hölmistyneen ilmernsä kun olin kaukana takana enkä yrittänytkään pysyä perässä. Se typerä ilme oli kieltämättä hauska nähdä. 

Karmeaa ajatellakin. Hänhän oli täysin kakara, aikuinen mies. Jalan pokeminen vain puuttui. Kenenkähän riesoina tuo pelle on nykyään. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntomerkkejä on saituus, masentumistaipumus, fyysiset terveysongelmat, tunteiden puuttuminen, katsekontaktin vähäisyys, toisten ihmisten hyväksikäyttö, pyrkyryys, vaatimaton ulkonäkö, seksin säännöstely, kateus ja viha muita kohtaan, mielialojen jyrkät vaihtelut, työnarkomania, sosiaalisten suhteiden vähäisyys, huono itsetunto, mustavalkoinen ajattelu, hankaluudet suhteissa, hankalan ihmisen leima, puolison valinta hyötymisperusteisesti, itsekäs käytös, seksi mekaanista vailla hellyyttä ja kauniita sanoja, erilaiset perversiot seksissä.

Miksi tämä tuntuu osittain ekstroverttien pyrkimykseltä saada introvertit, neuroepätyypilliset, erakot, ujot, sosiaalisten tilanteiden pelosta ja masennuksesta kärsivät huonoon valoon? Jos et hyväksikäytä tai manipuloi ketään niin onko sillä lopulta väliä miten monta ystävää sinulla on, viihdytkö yksin vai oletko vaatimaton. Hauskin oli kyllä tuo seksi ilman kauniita sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopulta se narsismi paljastui vasta, kun tutustuin ex-puolisoni entiseen tyttöystävään. Minulla ei ollut todisteita eksän valheista, mutta tuo entinen tyttöystävä kykeni todistamaan minulle sen, mitä olin kaiken aikaa epäillyt. Olen ikuisesti hänelle kiitollinen. Eron jälkeen narsistin naamio tipahti pois hetkeksi. Hän myönsi miten oli sepittänyt erilaisia tarinoita vahingoittaakseen minua. Suhde ei todellakaan jatkunut. 

Jos ihmisen henkilöhistoriassa on useita häiriintyneitä ihmisiä, narsuja, poltettuja siltoja..niin kannattaa hetki miettiä. Voiko olla että yksi ihminen vaan imee puoleensa vaikeuksia ja kamalia ihmisiä, täysin ilman omaa syytään?

Jos ei ihmisellä ole yhtään pitkäaikaista oikeasti läheistä ystävää ja on jatkuvaa hänkslää perheenjäsenien kanssa, niin..

Voitko varmistaa että epäsosiaalinen ihminen on edes narsisti? Etenkin jos ei ole hovitaipumusta, pyrkyryyttä, jatkuvaa oman edun tavoittelua tai ihailluksi tulemisen tarvetta?

Kostaminen on murto-osa siitä red flagista mitä ihmisten kontrollointi ja manipulointi on.

 " Unohtui mainita, että hän nautti pelottelemisesta. Ajoi lomamatkoillamme turhan kovaa, jouduin koko ajan tarkkailemaan ja jännittämään sekä käskemään hiljentämään.

Hän myös kontrolloi ajankäyttöä. Kaikki tehtiin sillä kellonlyömällä kuin hän halusi, esim kauppaan meno. Eli jos olin vaikka valmis töiden jälkeen kauppaan, hän meni löhöilemään kännykän kanssa sanoen, mennään kohta. Jos aloin puuhaamaan odottaessa jotain, hän halusikin heti kauppaan ja tekemiseni keskeytyi.

Hän myös pinkoi aina kävelylenkillä edelläni. Loppuaikoina, kun olin päättänyt erota hänestä, annoin hänen pinkoa kauas edelleni, halusin nähdä, kuinka kauan menee ennen kuin hän huomaa minun jääneen jälkeen. Muistan elävästi hänen hölmistyneen ilmernsä kun olin kaukana takana enkä yrittänytkään pysyä perässä. Se typerä ilme oli kieltämättä hauska nähdä. 

Karmeaa ajatellakin. Hänhän oli täysin kakara, aikuinen mies. Jalan pokeminen vain puuttui. Kenenkähän riesoina tuo pelle on nykyään. "

Tämä ja edellinen kuvauksesi täsmää 99,9% mieheen, jota tapailin vähän aikaa. Huhhuh, onkohan sama tyyppi? Minkä ikäinen hän on?

Vierailija kirjoitti:

Herkkänahkainen ihminen ei ole narsisti. En tiedä, mikä hän on, mutta ei ainakaan narsisti.

Nyt vasta huomasin otsikon virheen vaikka jo ketjuun kirjoitinkin viestin. Virallinen termi on siis ohutnahkainen narsisti. Termi on peräisin psykonalyytikko Herbert Rosenfeldiltä, joka on kleiniläistä koulukuntaa.

Hyvä kirja aiheesta on Riitta Hyrck (2018), Haavoittunut itsetunto. Ohut- ja paksunahkaisen narsistin häpeäkokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopulta se narsismi paljastui vasta, kun tutustuin ex-puolisoni entiseen tyttöystävään. Minulla ei ollut todisteita eksän valheista, mutta tuo entinen tyttöystävä kykeni todistamaan minulle sen, mitä olin kaiken aikaa epäillyt. Olen ikuisesti hänelle kiitollinen. Eron jälkeen narsistin naamio tipahti pois hetkeksi. Hän myönsi miten oli sepittänyt erilaisia tarinoita vahingoittaakseen minua. Suhde ei todellakaan jatkunut. 

Jos ihmisen henkilöhistoriassa on useita häiriintyneitä ihmisiä, narsuja, poltettuja siltoja..niin kannattaa hetki miettiä. Voiko olla että yksi ihminen vaan imee puoleensa vaikeuksia ja kamalia ihmisiä, täysin ilman omaa syytään?

Jos ei ihmisellä ole yhtään pitkäaikaista oikeasti läheistä ystävää ja on jatkuvaa hänkslää perheenjäsenien kanssa, niin..

Voitko var

Eri, mutta varsinaisella narsistilla (joka kärsii persoonallisuushäiriöstä) on kyllä aina jonkinlainen hovi ja nauttii huomiosta. Hyvin epätodennäköistä että epäsosiaalinen tai vetäytyvä olisi narsisti. Ohutnahkainen narsismi ei ole virallinen diagnoosi ja se on käytännössä narsismin vastakohta. Eli on liian vähän narsistisia piirteitä. Ennen näitä kutsuttiin läheisriippuvaisiksi. Narsismin kanssa yhdistävä tekijä on manipulointi.

67. Korjaan sen verran, että suomalaisessa järjestelmässä ei ole narsistisella pers.häiriölle numeroa, vaan menevät F60.8 muu persoonallisuushäiriö alle. 

Ohut- ja paksunahkainen narsisti siis menevät molemmat tuon diagnoosin alle. Ohutnahkainen narsismi siis on aivan yhtä virallinen nimike kuin paksunahkainenkin narsisti. Samasta asiasta on pohjimmiltaan kyse, vaikka ilmiasu on hieman erilainen. Toinen mahtailee suuruudella, toinen uhripositiolla.

Ohutnahkainen narsismin muoto on vähemmän tunnettu. Mutta sekin on rikollisissa erittäin yleinen.

Vierailija kirjoitti:

Fyysiset terveysongelmat? Miten nämä liittyvät? Uteliaisuuttani kyselen. 

Liiotteluna. Exäni oli ulkomailla kaverinsa kanssa ja laittoi viestin, että heille on tullut riitaa ja kaveri löi häneltä hampaat kurkkuun. Silloin minä soitin hänelle ja kysyin, että todellako häneltä lähti hampaita. Niin tämä ihan pokkana sanoi että juu, tuolla niitä on lattialla. Samat hampaat oli suussa kun palasi.

Joku tulee nyt tähän tietenkin vouhottamaan, että kaikkien kuumakallejen kanssa te olettekin. Ei. Nämä oli ihan korkeakoulutettuja uramiehiä. Tämä kaverinsa oli mukava, normaali tyyppi. Riitaa oli varmaan tullut ja kaveri oli kaiketi vaan lähtenyt pois. Exälleni oli tärkeintä kertoa tarina, jossa hän itse on uhri.

Vierailija kirjoitti:

 " Unohtui mainita, että hän nautti pelottelemisesta. Ajoi lomamatkoillamme turhan kovaa, jouduin koko ajan tarkkailemaan ja jännittämään sekä käskemään hiljentämään.

Hän myös kontrolloi ajankäyttöä. Kaikki tehtiin sillä kellonlyömällä kuin hän halusi, esim kauppaan meno. Eli jos olin vaikka valmis töiden jälkeen kauppaan, hän meni löhöilemään kännykän kanssa sanoen, mennään kohta. Jos aloin puuhaamaan odottaessa jotain, hän halusikin heti kauppaan ja tekemiseni keskeytyi.

Hän myös pinkoi aina kävelylenkillä edelläni. Loppuaikoina, kun olin päättänyt erota hänestä, annoin hänen pinkoa kauas edelleni, halusin nähdä, kuinka kauan menee ennen kuin hän huomaa minun jääneen jälkeen. Muistan elävästi hänen hölmistyneen ilmernsä kun olin kaukana takana enkä yrittänytkään pysyä perässä. Se typerä ilme oli kieltämättä hauska nähdä. 

Karmeaa ajatellakin. Hänhän oli täysin kakara, a

Täyttää tänä vuonna 50. Tampereen läheltä löytyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntomerkkejä on saituus, masentumistaipumus, fyysiset terveysongelmat, tunteiden puuttuminen, katsekontaktin vähäisyys, toisten ihmisten hyväksikäyttö, pyrkyryys, vaatimaton ulkonäkö, seksin säännöstely, kateus ja viha muita kohtaan, mielialojen jyrkät vaihtelut, työnarkomania, sosiaalisten suhteiden vähäisyys, huono itsetunto, mustavalkoinen ajattelu, hankaluudet suhteissa, hankalan ihmisen leima, puolison valinta hyötymisperusteisesti, itsekäs käytös, seksi mekaanista vailla hellyyttä ja kauniita sanoja, erilaiset perversiot seksissä.

Exääni osuu noista suuri osa. Vajaassa kolmessa vuodessa paljastui tunnevammaiseksi, itaraksi, kateelliseksi, impotentiksi, salaliittoteoreetikoksi ja vaikka mitä. Ei kunnon ystäviä, huonot välit perheeseen, haukkui työkavereitaan, kaikki tekivät hänelle vääryyttä, kukaan ei tiennyt häntä

Tähän lisään vielä valvottamisen. Nukkui tasan 7,5h ja sen jälkeen ei nukkunut kukaan muukaan. Varsinkin viikonlopun löhöily oli kauhistus. Hän toki sai löhötä sohvalla kännykän parissa niin kauan kuin lystää. Kun löhöilin, siitä tuli aina piikittelyä. Olin paksunahkainen ja tein mitä mielin, lähdin tosiaan lopulta lätkimään. Kun erosimme, hän kysyi minulta milloin viimeksi olen nukkunut kunnolla. On käsittämätöntä, kuinka joku voi olla noin häiriintynyt.