Te joille paljastui vasta avioliitossa puolison herkkänahkainen narsismi

Minulla meni 25 vuotta aikaa huomata, että vaimoni on piilonarsisti. Itse olen joutunut diagnoosin tekemään. Eniten minua hämäsi nämä Suomessa yleisesti nimitykset paksunahkainen ja ohutnahkainen narsisti. Vaimo alkoi elää 17 yhteisen vuoden jälkeen minä minä elämää. Vaimo on kaikkea muuta kuin täällä on kuvailtu. Huolehtii ulkonäöstä, lapsista, kodin jne, oli ystävällinen kaikille paitsi minulle, hän puhui välillä kauniisti minullekin ja lupasi asioita, jotka ei koskaan toteutuneet, kielsi minulta mielipiteet, en saanut pilata hänen päiväänsä, hän halusi päättää asioista, aloitti riitoja, syyllIsti sillä tavalla hienovaraisesti. Myös kaikki ilkeydet olivat hienovaraista ilkeilyä. Lopulta aloin epäilemään pettämistä ja vastaukseksi sain vain valheita. Vuosien yrittämisen jälkeen sain hänet pariterapiaan. Pariterapiassa tajusin, että hän manipuloi terapeutin puolelleen yhdellä lauseella. Sen jälkeen mikään todisteaine ei riittänyt vakuuttamaan terapeuttia pettämisestä. Minut haukuttiin mielisaiaaksi. Menin aivan sekaisin. Sitten kun vaadin vaimoa kertomaan kaiken, alkoi  uhkailu poliiseilla ja jne. Hiljenin täysin ja tomahdin. Tässä vaiheessa tajusin, että vaimo on narsisti ja kontrolloi minua kaikella tavalla. Lapsien menettämisen pelossa hiljenin. Kun avasin suuni asiasta, minusta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Vaimo pystyy manipuloimaan kaikkia, on rauhallinen ja vakaa, terve ja mitään epämääräistä ei päälle päin näy. Kaikkien ulkopuolisten mielestä hän on hieno ja empaattinen ihminen. Kukaan ei usko minun tarinaa, kun vastapuolella on Sara Sieppi näköinen rauhallisesti käyttäytyvä narsisti. Mut hiljaa olen tutkinut menneitä ja muistikuvia on tulvinut mieleeni menneistä oudoista tapahtumista. Pettämistä onkin ollut kokoajan ja nyt kun näen vaimoni uudesta näkökulmasta, hänellähän on aivan valtava tarve tulla huomatuksi. Mitään suuruuden halua tai mahtailua en koskaan ole nähnyt. Empatiakyky on loistavaan ja sosiaalisesti tosi lahjakas. Empatia on vain opittua ja sitä tuntuu olevan eniten muita kohtaan kuin minua. Hänessä on kuin kaksi persoonaa, narsisti, joka triggeröityy jostain ja normaali. Kolme kertaa on pyytänyt anteeksi 30 vuoden aikana. Ei kestä kritiikkiä. Olen oppinut tosi paljon narsismista, mutta näilläkin opeilla tekisin saman virheen nuorena. Todella vaikea tunnistaa. Kaikki menee niin kauan hyvin, kun pystyt tarjoamaan hienot kulissit. Mutta narsistille mikään ei riitä, joten hienoimmatkaan kulissit eivät riitä ja sitten narsistin puoliso saa kokea sen koko narsismin pahuuden kirjon. Kaikkea oli, paitsi fyysistä väkivaltaa. Koska kukaan ei ole uskonut minua, itseni parantaminen traumoista on ollut tosi yksinäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntomerkkejä on saituus, masentumistaipumus, fyysiset terveysongelmat, tunteiden puuttuminen, katsekontaktin vähäisyys, toisten ihmisten hyväksikäyttö, pyrkyryys, vaatimaton ulkonäkö, seksin säännöstely, kateus ja viha muita kohtaan, mielialojen jyrkät vaihtelut, työnarkomania, sosiaalisten suhteiden vähäisyys, huono itsetunto, mustavalkoinen ajattelu, hankaluudet suhteissa, hankalan ihmisen leima, puolison valinta hyötymisperusteisesti, itsekäs käytös, seksi mekaanista vailla hellyyttä ja kauniita sanoja, erilaiset perversiot seksissä.

Miksi tämä tuntuu osittain ekstroverttien pyrkimykseltä saada introvertit, neuroepätyypilliset, erakot, ujot, sosiaalisten tilanteiden pelosta ja masennuksesta kärsivät huonoon valoon? Jos et hyväksikäytä tai manipuloi ketään niin onko sillä lopulta väliä miten monta ystävää sinulla on, viihdytkö yksin vai oletko vaatimaton. Hauskin ol

Ymmärrätkö että yksi piirre yksinään ei vielä not a narcissist make? Ei kai tässä kukaan koita sanoa, että ulkonäköään laittamatonkaan on poikkeuksetta narsisti? Tuossa on vaan hyvä, pitkä, lista piirteitä, joita piilonarsistilta voi löytyä.

Silmiinpistävimpänä mustavalkoinen ajattelu, jossa ihan varma mielipide jostain ihmisestä muuttuu hetkessä ääripäästä toiseen jos hän ei toimi kuten narsissi on toivonut /olettanut.

En lähde diagnoosia vääntämään, mutta olen nähnyt tilanteen jossa seurustelusuhteen päättämisyritykset ovat ajaneet miehen sellaiseen henkiseen tilaan jossa tarvitaan terapiaa ja beetasalpaajia ahdistukseen. Jokin on silloin pielessä kun tavallisen seukkailun päättäminen kumppania mahdollisimman kunnioittavasti ja hellävaraisesti on niin vaikeaa, miehelle joka on onnistunut kyllä aiemmissa suhteissaan ihan normaalissa vuorovaikutuksessa puolison/ex-puolison kanssa.

Edeltävää kommentoin, että pitkäkään lista tunnusmerkkejä ei vielä tee narsistia, vaan vaaditaan lapsesta asti olevat tietyt merkit, sillä narsistinen persoonallisuushäiriö on kehittynyt jo lapsena. Esimerkiksi tuossa linkissä puhutaan siitä (valitettavasti taitaa olla maksumuurin takana).

https://www.hs.fi/tiede/art-2000011096452.html

Vierailija kirjoitti:

Edeltävää kommentoin, että pitkäkään lista tunnusmerkkejä ei vielä tee narsistia, vaan vaaditaan lapsesta asti olevat tietyt merkit, sillä narsistinen persoonallisuushäiriö on kehittynyt jo lapsena. Esimerkiksi tuossa linkissä puhutaan siitä (valitettavasti taitaa olla maksumuurin takana).

https://www.hs.fi/tiede/art-2000011096452.html

Ja nykykäsityksen mukaan narsismi on liukuvaa kuten jo muistaakseni aiemmin kirjoitin eli sama henkilö voi toisessa ihmissuhteessa käyttäytyä mahtailevasti, toisessa uhriutuvasti. Liukuminen roolista toiseen tapahtuu erityisesti piilonarsistin kohdalla, ei niinkään mahtailevan kohdalla (oman kokemukseni mukaan). 

Vierailija kirjoitti:

"Kuinka sinä olet pystynyt nousemaan sen tietoisuuden ulkopuolelle, että olet väärin kohdeltu ja maailman päähän potkima, joten jos joskus tuleekin vaikka sanottua pahasti niin ei sulla ole mitään anteeksipyydettävää? "

Pystyn *ajoittain* olemaan se joka ensin pyytää anteeksi. Pystyn siihen nimenomaan vasta kun tunnekuohu on ohi enkä silloinkaan ole pahoillani tai halua asiaa käsitellä. Eksän kanssa ei toiminut ollenkaan koska hän oli ns. normaali ihminen ja hänen "heikkoutensa" (normaali tarve sille että minäkin joskus lohduttaisin häntä) ällötti minua ja pilasi myös jälkikäteen kaiken lohdun mitä hän oli minulle antanut. 

Monesti mies tulee hyvittelemään ja pyytämään anteeksi silloinkin kun tietää ettei ole tehnyt mitään väärin ja *silloin* voin armollisesti todeta että noh, ylireagoin ja ei tarvitse pyytää anteeksi, itse tässä sekoilin mutta harmittaa silti. 

"Narsistilla kun puuttuu se itsesä

Mun tuntema Pyhä-J**** nimenomaan loisti noissa tilanteissa. Tuntuu että hän melkein kiihottui omasta hyvyydestään. Ei sillä lohdutettavan tunteella ollut mitään merkitystä oikeasti, vaan sillä minkälaiseksi se lohduttajan ja empaatikon asemaan asettuminen sai hänet tuntemaan itsensä. Vallan liikuttuneeksi tulee itsestään, että kuinka siitä p*skasta ponnistaneesta rumasta ankanpojasta onkaan kehittynyt näin suuri ihminen. Hänellä on valta ja voima saada toisen mielipaha jaettua niin että se on puoliksi pienempi. Koska hän valitsee tehdä niin, hyvyyttään.

Toki nämä tilanteet missä uusi kumppani avautui ja jakoi henkilökohtaisimpia kipupisteitään ja mm hengellisyyttään, antoivat mainiota matksua tulevaisuutta varten. You know, sitten kun olet jotain vailla niin aina voi kaivaa nuorena menehtyneen puolison äidin ja mitä äitisikin ajattelee jos katsoo pilven päältä nyt sinua jne. Hyvää matskua kaikki.

Se mikä tätä piilonarsua ahdisti, oli asiat missä koki olevansa puolisoa huonompi, siis missään tapauksessa ei ällöttänyt tai harmittanut se jos puoliso oli jossain se heikompi astia, päinvastoin. Mutta esim puolison korkeaa koulutusta piti tasaisin väliajoin vähätellä, samoin isoja tuloja. Aiempaa puolisovalintaa ja avioliittoa, tietenkin. Vanhoja pitkäaikaisia ystäviä (itsellä kun ei ollut sellaisia). Ja samalla sitten kehua itseä: kädentaidoista, jostain mystisestä "herkkyydestä", jonka vuoksi ei lenkillä pysynyt perässä (ei siis johtuen huonosta kunnosta vaan siitä kun pitää tuntea ja pysähtyä hetkeen) tai ei saanut pidettyä ystävyyssuhteita kasassa (no, pinnallisia moukkiahan ne oli kaikki häneen verrattuna).

Nordin taistelee toki ennenkaikkea vaimonsa taistelua mutta tässä oli paljon asiaakin:

"Vasemmistolaisuus on myrkkyä" | Woke tuhosi Emma-palkitun Reino Nordinin uran

Vierailija kirjoitti:

Nordin taistelee toki ennenkaikkea vaimonsa taistelua mutta tässä oli paljon asiaakin:

"Vasemmistolaisuus on myrkkyä" | Woke tuhosi Emma-palkitun Reino Nordinin uran

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

kumpi tässä on siis se narsisti, en tajua?

Vierailija kirjoitti:

Minulla meni 25 vuotta aikaa huomata, että vaimoni on piilonarsisti. Itse olen joutunut diagnoosin tekemään. Eniten minua hämäsi nämä Suomessa yleisesti nimitykset paksunahkainen ja ohutnahkainen narsisti. Vaimo alkoi elää 17 yhteisen vuoden jälkeen minä minä elämää. Vaimo on kaikkea muuta kuin täällä on kuvailtu. Huolehtii ulkonäöstä, lapsista, kodin jne, oli ystävällinen kaikille paitsi minulle, hän puhui välillä kauniisti minullekin ja lupasi asioita, jotka ei koskaan toteutuneet, kielsi minulta mielipiteet, en saanut pilata hänen päiväänsä, hän halusi päättää asioista, aloitti riitoja, syyllIsti sillä tavalla hienovaraisesti. Myös kaikki ilkeydet olivat hienovaraista ilkeilyä. Lopulta aloin epäilemään pettämistä ja vastaukseksi sain vain valheita. Vuosien yrittämisen jälkeen sain hänet pariterapiaan. Pariterapiassa tajusin, että hän manipuloi terapeutin puolelleen yhdellä lauseella. Sen jälkeen mikään todisteaine ei riittänyt

Oletteko eronneet? Jos olette olleet 25 v yhdessä, lapset on kai aikuisia?

Aloita kirjoittamaan ylös vihkoon/ koneelle muistikuvia joita sinulla nousee. Silloin ne ovat "tallessa" eivätkä samat nouse yhä uudestaan, on rauhallisempi olla. Kirjoita myös toiseen vihkoon/tiedostoon tunteitasi. Tämä keventää taakkaa.

Ammattiapu olisi myös sinulle hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla meni 25 vuotta aikaa huomata, että vaimoni on piilonarsisti. Itse olen joutunut diagnoosin tekemään. Eniten minua hämäsi nämä Suomessa yleisesti nimitykset paksunahkainen ja ohutnahkainen narsisti. Vaimo alkoi elää 17 yhteisen vuoden jälkeen minä minä elämää. Vaimo on kaikkea muuta kuin täällä on kuvailtu. Huolehtii ulkonäöstä, lapsista, kodin jne, oli ystävällinen kaikille paitsi minulle, hän puhui välillä kauniisti minullekin ja lupasi asioita, jotka ei koskaan toteutuneet, kielsi minulta mielipiteet, en saanut pilata hänen päiväänsä, hän halusi päättää asioista, aloitti riitoja, syyllIsti sillä tavalla hienovaraisesti. Myös kaikki ilkeydet olivat hienovaraista ilkeilyä. Lopulta aloin epäilemään pettämistä ja vastaukseksi sain vain valheita. Vuosien yrittämisen jälkeen sain hänet pariterapiaan. Pariterapiassa tajusin, että hän manipuloi terapeutin puolelleen yhdellä lausee

70: tavallaan ymmärrän mitä ajat takaa- että miehellä pysyisi selvempänä mitä tapahtuu, eikä menisi narsistin kylmää-kuumaa ja vesien samentamisen lankaan.

Mutta he ovat jo eronneet. Yhteyden ei tarvitse olla kuin minimaalinen. Ehkä olisi terveintä mennä eteenpäin.

Kun oma mieheni erosi ohutnahkaisesta narsististaan, hän kertoi, että yhteydenpidon loppuminen oli kuin valo olisi päässyt tirkistämään pimeään huoneeseen. Sitten hän käsitteli asiat loppuun, keskusteluavun turvin ja sitten sulki sen kellarin oven pysyvästi.

Alussa hänellä oli valtava tarve ymmärtää. Hän seuraili exän tekemisiä jatkuvasti ja ex niitä auliisti toki tykittikin joka somekanavalta. Mutta sitten hän tajusi kuinka väritettyjä sanavalintoja myöten ne päivitykset olivat ja sama manipulointi jatkui vaan niiden välityksellä kuin suhteen ajan. Hän blokkasi exänsä profiilit. Sitten ex keksi aloittaa tällaisen harrastusaiheisen blogin ja laittoi äitinsä jakamaan sitä somessa. Sama syyllistävä sävy jatkui niissä, jopa harrastusaiheeseen blogiin leivottiin sisään tarinoita hänen heikosta henkisestä ja fyysisestä terveydentilastaan (joka oli tietenkin eron syytä). Mies blokkasi tämän äidin somestaan. Sitten saattoi alkaa toipuminen. Nyt (8v myöhemmin) hän ei tunne enää katkeruutta tai surua tapahtuneesta vaan tunne on kuulemma neutraali.

Eli en ehkä neuvoisi kovin pitkään vatvomaan aiheita jotka ovat reaalielämässä jo historiaa.

Narsismi on siis kirjaimellisesti omaan itseen käpertymistä. Oman, muita ihmisiä suuremman, merkityksen tässä maailmassa voi nähdä joko suurenmoisen tärkeänä ja ansiokkaana (paksunahkainen) tai jostain muusta kuin omasta syystä sorrettuna (herkkänahkainen). Narsismi on sitä, että kun huoneessa on kaksikymmentä ihmistä, tietää jokainen olevan itse oman elämänsä tärkein ja suurin tuosta ryhmästä, mutta ymmärtää, että sama koskee muita 19 myös, kun taas narsisti ajattelee olevansa se merkittävin absoluuttisesti. Joko niin, että ajattelee erottuvansa ylivertaisuudellaan, tai niin, että ajattelee kaikkien muiden 19 hautovan jotain kaivaakseen maata juuri minun altani, koska niin kaikki aina tekevät kateuttaan ja heikkouttaan.

Teini-ikäinen miettii ulos lähtiessään, että hän näyttää niin kauheelle, kaikki häntä katsoo kun hän on niin kauhee. Eikä ymmärrä, että jokainen keskittyy nyppimään sitä omaa ulkonäköään niin ettei ehdi miettiä toisia. Tästä omaan itseen käpertymisestä kasvetaan yleensä ulos. Herkkänahkainen ei kasva, hän ajattelee yhä olevansa aina kaiken keskipiste, silmätikku, joku jolta halutaan ottaa jotain pois. Siksi sitä omaa ansaitsevuutta pitää koko ajan tuoda esille ja alleviivata. Kun on sellainen sisäinen kokemus, että muuten muut eivät huomaa kuinka paljon minä oikeasti ansaitsisin.

Tälle miehelle, joka oli 25 vuotta naimisissa. 

Mä niin tiedän, mitä sä tarkoitat tolla rauhallisuudella. Kun vieressä istuu täydellisen sliipattu, täydellistä kirjakieltä rauhallisesti artikuloiva henkilö, alkaa itse romahduspisteessä vaikuttamaan mielipuolelta, välillä jopa itsensä mielestä. 

Muistan, kun aloin itse pala palalta koota sitä karmivaa palapeliä kasaan. Ilmaisin ensimmäistä kertaa epäilykseni ääneen: "Mä luulen, että teillä on salasuhde." Kyseessä siis ex-mieheni ja kaverini. Mies sanoi viilipyttymäiseen tapaansa: "En olisi uskonut, että susta voi vielä paljastua uusia negatiivisia puolia, mutta mustasukkaisuutta et ole aiemmin ilmentänyt."

Ja mä häpesin. 

Lopulta selvisi, että suhde oli kestänyt paljon kauemmin kuin osasin arvatakaan. Eron jälkeen kaverini alkoi soitella minulle ja kysellä kummeksuen miehen tavasta tehdä sitä ja tätä. Sanoin vaan, että lähde. Ei lähtenyt, ja lopulta oli ihan yhtä rikki revitty kuin minäkin olin ollut. 

Suurin osa ihmisistä ei uskoisi ikinä, millainen tämä mies todellisuudessa on. Toipuminen oli todellakin yksinäistä puuhaa. 

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäinen miettii ulos lähtiessään, että hän näyttää niin kauheelle, kaikki häntä katsoo kun hän on niin kauhee. Eikä ymmärrä, että jokainen keskittyy nyppimään sitä omaa ulkonäköään niin ettei ehdi miettiä toisia.

 

Ei mee noin. Teini-ikäiset kiusaa toisiaan paljon ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Koulukiusaajilla todellakin on aikaa pohtia muiden heikkouksia ja poikkeavuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäinen miettii ulos lähtiessään, että hän näyttää niin kauheelle, kaikki häntä katsoo kun hän on niin kauhee. Eikä ymmärrä, että jokainen keskittyy nyppimään sitä omaa ulkonäköään niin ettei ehdi miettiä toisia.

 

Ei mee noin. Teini-ikäiset kiusaa toisiaan paljon ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Koulukiusaajilla todellakin on aikaa pohtia muiden heikkouksia ja poikkeavuuksia.

No varmasti, mutta en nyt puhunut kiusaamisesta johon kiusaaja etsii syyn ihan riippumatta siitä onko sitä vai ei.

Puhuin siitä, että kun teini ihan lähtiessään koiran kanssa lenkille asettelee jotain lippistä vartin kun hiukset hapsottaa olevinaan jostain nurkasta, niin se on sitä omaan itseen käpertymistä, joka vaan ilmentää sitä, ettei itsetunto ole kehittynyt vielä normaalisti suhteessa ympäröiviin ihmisiin. Muuten ymmärtäisi, ettei siellä lenkillä kukaan sinun hapsottavaa hiuskiekuraa edes huomaa, piste. Se on tavallaan todella itsekeskeistä -olen niin tärkeä ihminen, että totta kai jokainen vastaantulija panee merkille juuri minun olemukseni viimeistä detaljia myöten.

Minä en näitä ohutnahkaisia narsisteja ole kohta 50 vuotisessa elämässäni tavannut tietääkseni kuin yhden. Ja jäi vahvasti sellainen kuva, että vaikka hän oli taipuvainen itsekorostamiseen, oli se itsetunto pohjiltaan kuitenkin aika olematon. Hänellä ei esim mielestäni ole kovinkaan vahvaa identiteettiä -hän omaksuu intressit, arvot ja kommunikointityylin aina siltä elämänsä kullakin hetkellä tärkeimmältä ihmiseltä. Yhden miesystävän intressien kautta hänestä tuli mm metsästäjä, vaikka aiemman kanssa oli ollut mukana eläinsuojeluyhdistyksen toiminnassa. Jos hänellä ei miestä ole, työkin on paljolti etää ja ystäviähän ei tunnetusti ole, niin hän tarttuu joihinkin some-profiileihin ja alkaa mimikoida niitä. Jos hänen somessaan, esim, on nähnyt vaikka omalla nimellä teetetyn puukon iskettynä laavun penkkiin pystyyn, niin voit olla varma, että vastaava kuva löytyy tiettyjen julkisten profiilien hiljattain julkaistuista kuvista, esim. Kaikki vaikuttaa jotenkin ulospäin laskelmoidulta, vaikeaa selittää, mutta jotenkin ylikorostunut tarve identifioida itsensä muiden katseen kautta. Niin kuin teini-ikäisellä monesti on.

Moni ei selvästi ymmärrä miksi paksunahkaisen ja ohutnahkaisen narsistin välille tehdään tämä ero. Narsismi ei ole pelkästään epärealistisen myönteistä kuvaa itsestä. Se voi yhtä lailla olla jossain asiassa epärealistisen kriittinen näkemys itsestä. Pointti on se, että se mitä olen tai olen olematta on jotenkin huomattavan paljon tärkeämpää ja merkittävämpää kuin mitä muut ovat tai ovat olematta. Siksi ohutnahkainen on nimenomaan äärimmäisen herkkä kritiikille, siinä missä paksunahkainen pyyhkii kritiikin selästään koska sehän on vaan jonkun mitättömyyden esittämää. Ei itsekeskeisyys ole pelkästään omaa erinoimaisuutta korostavaa, vaan samalla tavalla itsekeskeistä on miettiä että minun sairaus, minun potkut, minun sosiaaliset ongelmat on niin hemmetin paljon tärkeämpiä kuin muiden, siksi koska ne vaan on.

Ja joku ottaa nyt niin kovin itseensä nämä luokittelut, mutta ihan turhaan. Kyllä jokainen tietää että persoonallisuushäiriöiden taustalla on lapsuuden aikaisia olosuhteita, joille henkilö ei itse ole mitään voinut. Apuahan he tarvitsisivat, koska itse lopulta kärsivät ongelmistaan raskaimmin.

Oletko itse niitä naisia joiden ihan kaikki eksät on narsisteja kun ei ole tehnyt täsmällisesti niin kuin sinä itsekkäästi ja omahyväisesti vaadit?

Eihän nykyaikana oli mitään muita kuin itsekkäitä minä minä minä ihmisiä ja naisissa niitä on paljon enemmän kuin miehissä

Vierailija kirjoitti:

Oletko itse niitä naisia joiden ihan kaikki eksät on narsisteja kun ei ole tehnyt täsmällisesti niin kuin sinä itsekkäästi ja omahyväisesti vaadit?

No mulla ei ainakaan ole koskaan ollut yhtään läheistä jota epäilisin narsistiksi. Ehkä en itsekään ole kun ei mulla ole sosiaalisissa suhteissa mitään ongelmia. Silti olen lähipiirissä kohdannut kaksi aivan varmaan narsistia; miehen ja naisen (Ihmehän tuo olisi jos en olisi kohdannut kun olen kuitenkin jotenkin tuntenut varmasti yli tuhat ihmistä aikuisen elämäni aikana). Molemmat muuten nimittelevät ihmisiä ympärillään narsisteiksi.

Vierailija kirjoitti:

Moni ei selvästi ymmärrä miksi paksunahkaisen ja ohutnahkaisen narsistin välille tehdään tämä ero. Narsismi ei ole pelkästään epärealistisen myönteistä kuvaa itsestä. Se voi yhtä lailla olla jossain asiassa epärealistisen kriittinen näkemys itsestä. Pointti on se, että se mitä olen tai olen olematta on jotenkin huomattavan paljon tärkeämpää ja merkittävämpää kuin mitä muut ovat tai ovat olematta. Siksi ohutnahkainen on nimenomaan äärimmäisen herkkä kritiikille, siinä missä paksunahkainen pyyhkii kritiikin selästään koska sehän on vaan jonkun mitättömyyden esittämää. Ei itsekeskeisyys ole pelkästään omaa erinoimaisuutta korostavaa, vaan samalla tavalla itsekeskeistä on miettiä että minun sairaus, minun potkut, minun sosiaaliset ongelmat on niin hemmetin paljon tärkeämpiä kuin muiden, siksi koska ne vaan on.

Ja joku ottaa nyt niin kovin itseensä nämä luokittelut, mutta ihan turhaan. Kyllä jokainen tietää että perso

On vähän naiivia ajatella että joku olis niin jalo tyyppi että antaisi enemmän painoarvoa jonkun toisen potkuille, kuin omilleen??

Päinvastoin, ohutnahkainen voi vaikka asettua näennäisesti ääneen pahantekijänsä puolelle, vain siksi, ettei jää sellaista kuvaa että hänkin on "ihminen". 

Samoin jos vaikka on skismaa jonkun todella paljon loukanneen kanssa ja kerrot siitä ohutnahkaiselle, hän ei osaa asettua sun asemaan, vaan hän ehdottelee empatian antamista jostain syystä tälle loukanneelle, eli liittää sen syvän tarpeensa olla aina se paras pyhin ja hyvin, vaikka olisi itse kuin myrkyllinen. Tästä esimerkkinä toisen puolesta syiden esittäminen... jos se oli sitä tai tätä... Ei varsinaisesti oikean tuen antamista ei.

Hyvä hetki onkin tunnistaa tämä juuri syvässä kriisissä tms, jossa tarvitsisi olkapäätä tai vaikka pienimuotoistakin tukea, nimittäin voit olla varma, että sitä ei heru, ellei hyödy.  Narsisteille ei ole väliä kuin sillä ettei oma korttitalo romahda. Ja syövät myös kuormasta ja vievät toisten puolisot myös, rajattomuus. 

Kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat on heidän mottonsa. Toki kaikki ei pärjää muiden kanssa samalla tavalla,  joten ei kannata kaikkia lannistuneita ja itsemyötätuntoa hakevia leimata ohutnahkaisiksi. Se olisi melko typerää.