Lue keskustelun säännöt.
Miten selviän karmeasta erosta - Ilman mitään varoitusmerkkiä???
19.07.2015 |
En ikinä tiennyt minkään asian koskaan ikinä elämässäni voivan olla näin täyttä tuskaa. En saa kiinni mistään. Kaikki häipyy, palaa mieleen ja taas häviää. En ole nukkunut kolmeen vuorokauteen. Kaiken minkä syön, oksennan ulos.
Mies kertoi kolme pv sitten, että nyt riitti. Kävin hermoille, kuulemma. Olin paha ihminen. Nolla. Kuulemma.
Kaksi tuntia aiemmin hän oli kertonut rakastavansa minua enemmän, kuin ketään muuta koskaan. Kuten viisi kokonaista vuotta läpeensä aiemminkin.
Puff. Kaikki hävisi ilmaan saman tien.
Tämä oli se minun kypsemmän iän ainut rakkaustarinani. Se todellinen. Se ainut todellinen rakkaus. Sekunnissa se rikottiin palasiksi. Nyt makaan palasina lattialla, enkä saa enää elämästä kiinni.
Kommentit (93)
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 05:34"]Ja tuo oli tietysti "muun perheensä luo" (ei "mun").
Siirryn suosiolla nyt nukkumaan. Avustavan unilääkkeen nimi on Stillnoct. Kuulostaa terminä ihan hyvältä tähän hätään, eli lääketeollisuus osaa asiansa.
Ap
[/quote] No niin, hyvä homma! Unta palloon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 04:20"]
JA VIELÄ: Kun en haluaisi sortua siihen vihaamiseen. Tiedän, että se on rakkauden kääntöpuoli ja että niin kauan kun tuntee toista kohtaan vihaa, ei ole päässyt yli eikä ympäri ko. ihmisestä. Vasta, kun tuntee välinpitämättömyyttä, tai ihan vain neutraalia oloa, on ilmeisesti oikeilla jäljillä.
Mutta ilmeisesti odotan tässä suhteessa itseltäni nyt ihan liikoja, tai ainakin ihan liian äkkiä. Enkä hyväksy omaa vihaani.
Ap
[/quote]
Ei se ole sortumista. Kun on kohdeltu huonosti, kuuluu tuntea vihaa, jos on terve ja elävä olento. Ei ole oikein pyrkiä mielentyyneyteen ennen aikojaan.
Itse koin puolisen vuotta silkkaa murhanhimoa tätä narsistin poikaa kohtaan, ja rauhallisempana hetkenäkin koin, että olisi kansalaisvelvollisuus toimittaa sellainen ihmishirviö pois muita satuttamasta, tai siis sekä mamma että poika. Olin vielä rakastunut siinä vaiheessa kun minun oli pakko repiä itseni suhteesta irti, ja kaksi viikkoa eron jälkeen minua mielestään ikuisesti rakastava mies siirsi ah niin syvät tunteensa seuraavaan kohteeseen, ja menetti kaverillisenkin mielenkiintonsa minuun ja jutteli minulle kuin hyvälle äidille innostuneena tästä uudesta löydöstään. Koin valtavaa sääliä uutta tyttöystävää kohtaan ja velloin tuskassa kaikki illat.
Mutta sen puolen vuoden jälkeen huomasin, että tuskahetki lyheni joka päivä ja ilo alkoi löytyä. Pari vuotta ja juttu oli enää nolo. Sitten aloin jo kiinnostua siitä, mitä oikein oli tapahtunut ja miksi minua vietiin kuin litranmittaa, vaikka alun perin olin katsonut, että tuolla ei ole kaikki kotona. Se jaettu haavemaailma vain oli aikamoinen yliärsyke. Parhaimmillaan mies oli kuin onnellinen vauva, rakastunut koko maailmaan, ja minä paistattelin siinä loisteessa, omine vammoineni.
Ei ollut niin valtavan lämpöiset omatkaan vahempani. Sittemmin ymmärsin, että isäni oli ollut lämpimällä tavalla kylmä ihminen, ja olin jotenkin alkanut kesyttää isäni piirteitä tässä miehessä. Siksi hullaannuin itse tavalla, joka oli itselleni siihen asti aivan vieras. Eli kun vihasin narsistin poikaa niin raivokkaasti, raivosin siinä myös omalle isälleni, joka hylkäsi äidin ja minut turhan suruttomasti. Perheessäni kukaan ei päässyt yli vanhempieni erosta.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 01:32"]Kiitos teille aivan käsittämättömän ihanista kommenteista!
Mies jotenkin musersi minut hetkessä sillä kaikella, mitä teki ja mitä ei tehnyt. Mitä sanoi, ja mitä ei. Miksi viimeisten sanojen piti olla niin täydellisen musertavia?
Korvissa kaikuu edelleenkin miehen huuto ovelta "En halua nähdä sua enää koskaan! Häivy elämästäni!"
Mietin oikeasti, että otan riittävästi noita pillereitä, joilla unen pitäisi tulla. Nyt kun meri on vielä tarpeeksi viileä. Ja sitten tätä tuskaa ei enää ole.
Ap
[/quote]
Nyt nainen!! Lopeta itsesääli ja palauta mieleesi se upea aikuinen nainen joka olet!! Sun ex miehesi on nyt lähtenyt etsimään unelmaa, jota ei ole olemassakaan. Ei ole sellaista naista joka kaiken paskan kestäisi, joten anna miehen mennä ja etsiä. Noilla kriteereillä, jotka hän itse asetti, hän tulee loppupeleissä jäämään yksin. Sinun ei onneksi tarvitse seurata sitä taivalta.
.
Joten onnittele itseäsi. Sinä voitit! Sinulla on edessäsi hieno tulevaisuus,jonka saat viettää sen maailman parhaan ihmisen kanssa, nimittäin itsesi! Minulla ei ole epäilystäkään, ettetkö vielä jonkun hyvän miehenkin rinnallesi löytäisi!
.
Ja nyt, mene nukkumaan ja näe kauniita ja mieltä kohottavia unia!!
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 05:39"][quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 04:20"]
JA VIELÄ: Kun en haluaisi sortua siihen vihaamiseen. Tiedän, että se on rakkauden kääntöpuoli ja että niin kauan kun tuntee toista kohtaan vihaa, ei ole päässyt yli eikä ympäri ko. ihmisestä. Vasta, kun tuntee välinpitämättömyyttä, tai ihan vain neutraalia oloa, on ilmeisesti oikeilla jäljillä.
Mutta ilmeisesti odotan tässä suhteessa itseltäni nyt ihan liikoja, tai ainakin ihan liian äkkiä. Enkä hyväksy omaa vihaani.
Ap
[/quote]
Ei se ole sortumista. Kun on kohdeltu huonosti, kuuluu tuntea vihaa, jos on terve ja elävä olento. Ei ole oikein pyrkiä mielentyyneyteen ennen aikojaan.
Itse koin puolisen vuotta silkkaa murhanhimoa tätä narsistin poikaa kohtaan, ja rauhallisempana hetkenäkin koin, että olisi kansalaisvelvollisuus toimittaa sellainen ihmishirviö pois muita satuttamasta, tai siis sekä mamma että poika. Olin vielä rakastunut siinä vaiheessa kun minun oli pakko repiä itseni suhteesta irti, ja kaksi viikkoa eron jälkeen minua mielestään ikuisesti rakastava mies siirsi ah niin syvät tunteensa seuraavaan kohteeseen, ja menetti kaverillisenkin mielenkiintonsa minuun ja jutteli minulle kuin hyvälle äidille innostuneena tästä uudesta löydöstään. Koin valtavaa sääliä uutta tyttöystävää kohtaan ja velloin tuskassa kaikki illat.
Mutta sen puolen vuoden jälkeen huomasin, että tuskahetki lyheni joka päivä ja ilo alkoi löytyä. Pari vuotta ja juttu oli enää nolo. Sitten aloin jo kiinnostua siitä, mitä oikein oli tapahtunut ja miksi minua vietiin kuin litranmittaa, vaikka alun perin olin katsonut, että tuolla ei ole kaikki kotona. Se jaettu haavemaailma vain oli aikamoinen yliärsyke. Parhaimmillaan mies oli kuin onnellinen vauva, rakastunut koko maailmaan, ja minä paistattelin siinä loisteessa, omine vammoineni.
Ei ollut niin valtavan lämpöiset omatkaan vahempani. Sittemmin ymmärsin, että isäni oli ollut lämpimällä tavalla kylmä ihminen, ja olin jotenkin alkanut kesyttää isäni piirteitä tässä miehessä. Siksi hullaannuin itse tavalla, joka oli itselleni siihen asti aivan vieras. Eli kun vihasin narsistin poikaa niin raivokkaasti, raivosin siinä myös omalle isälleni, joka hylkäsi äidin ja minut turhan suruttomasti. Perheessäni kukaan ei päässyt yli vanhempieni erosta.
[/quote] Nukkumaan mene! Poistun ite nyt tältä palstalta!
Hyvät unet, ap! Tule juttelemaan taas huomenissa. Ja aika tainnuttimen olet tainnut saada, sitä ei sitten monen viikon käyttöön sovi syödä. Kunhan nyt alkushokista pääset, antavat sitten varmaan kesympää ainetta tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 01:15"]
Ikävuosia on 45. Tämän piti olla se, se johon molemmat uskoimme, luotimme ja annoimme kaikkemme.
Mutta mies ei kuulemma antanutkaan. Oli epäillyt alusta alkaen, etten voisi täyttää hänen ihannettaan. Olla tarpeeksi kaikkea.
Mies sanoi tarvinneensa sittenkin vielä niin paljon älykkäämmän naisen. Naisen, joka ymmärtäisi hänen jokaisen oikkunsa, ilkeilynsä ja kirosanansakin. Tajuaisi, etteivät ne mitään merkinneet. Osaisi ohittaa. Ei olisi "niin nainen".
Ymmärrän. Mutta sitä en ymmärrä, miksi hän valehteli minulle kaikki nämä vuodet. Vielä vähemmän sitä, miksi uskoin.
[/quote]
Kuule, nyt pääset eroon miehestä joka etsii saavutttamatonta eikä tule koskaan sellaista löytämään. Mies haluaa kynnysmaton ja palvelijan, sä olet paljon enemmän kuin sellainen lapanen. Törkeästi teki mies kun lähti väärin perustein suhteeseen vieden sulta viisi vuotta. Nyt sulla on mahdollisuus löytää sua aidosti rakastava ja kunnioittava kumppani kunhan olet saanut tuon raukkamaisen olion pois systeemistäsi.
Been there done that. Traumaattisen eron kokeneen neuvo: valitse se vihaaminen! Älä tee niinkuin minä tein. Minä elättelin toivoa yhteenpalaamisesta. Yritin ymmärtää miestä ja lässytilässyti. Parempi nostattaa vihaa itsessä ja tehdä sen voimalla totaalinen tunnetason ero mieheen.
Mikähän se noissa joissan miehissä on, että saavat naiset sekaisin erotilanteissa? Jonkinlainen pers.häiriö? Asperger? Tai joku vastaava tunnetason kylmyys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 01:39"][quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 01:32"]
Kiitos teille aivan käsittämättömän ihanista kommenteista!
Mies jotenkin musersi minut hetkessä sillä kaikella, mitä teki ja mitä ei tehnyt. Mitä sanoi, ja mitä ei. Miksi viimeisten sanojen piti olla niin täydellisen musertavia?
Korvissa kaikuu edelleenkin miehen huuto ovelta "En halua nähdä sua enää koskaan! Häivy elämästäni!"
Mietin oikeasti, että otan riittävästi noita pillereitä, joilla unen pitäisi tulla. Nyt kun meri on vielä tarpeeksi viileä. Ja sitten tätä tuskaa ei enää ole.
Ap
[/quote]
Sen lisäksi että vaikutat mielenterveysongelmaiselta, joka on jo varmasti ollut pahasti ongelmainen jo ennen kuin tämä mies jätti sinut, vaikuttaa myös siltä, että vääristelet ja jätät jotain tärkeää kertomatta.
"En halua nähdä sua enää koskaan! Häivy elämästäni!" kuulostaa siltä, että miehellä on ollut erittäin hyvä syy jättää sinut. Jotain paskaa sä olet tehnyt...
Multa et saa sympatiaa, koska olen kokenut sen, kuinka mieleterveysongelmainen kerjää empatiaa vääristelleen asioita.
[/quote]
Ja maalailtu niin, että Regina kalpenee
Puppua
Mulle tulee tästä ketjusta mieleen yksi tuntemani henkilö. Kirjoitustyyli on aika samanlainen..hmm. Alan epäillä että joku testaa kaunokirjallisia taitojaan av-palstalaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut saman äkkijättämisen lähes samoin. Tosin kyseessä oli lasteni isä, elämäni ainut rakkaus, jonka kanssa vietin 25 vuotta elämästäni. Erosta on aikaa jo toista vuotta, vieläkään ei mene päivääkään, ennen miettisi häntä ja miksi hän lähti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei antanut mitään muita järkeviä selityksiä kuin minun uskottomuuteni, mitä ei olltu koskaan tapahtunut. Paljastui, että hän itse oli ollut uskoton koko ajan ja vielä saman naisen kanssa. Löysin nk. laastarisuhteen, johon olin hetken ihastunut ja juuri silloin ex halusikin minut takaisin, vaikka kuulemma eräs nainen haluaisi hänet vaikka heti. Laittoi minulel viestiä ja soitteli, kuinka täyttäisi kaikki pienet unelmani ja aloitettaisiin ihan uudelta pohjalta. Juuri silloin olin tosiaan ihastunut siihen laastariin ja torjuin hänet. Laastarisuhde oli kuitenkin huono ja noin puoli vuotta myöhemmin sain tietää, että mies seurusteli sen toisen naisen kanssa, jonka kanssa oli mua aikoinaan pettänyt. sanoi rakastavansa häntä, mitä ei olltu koskaan minulle sanonut ja samaan syssyyn syytteli mua siitä, että olen aina ollut petollinen, mitä en ollut todellakaan koskaan.
Nyt olen pikkuhiljaa kuitenkin ehkä pääsemässä yli. Hommasin itse kissanpennun, joka piristää minua ja saa ajatukset muualle. Laastarisuhde on ohi ja olen yksin ja hyvä niin. Opettelen nyt rakastamaan itseäni ja perhettäni, lapsiani aivan eri tavalla ja ehkäpä joskus olen valmis kohtaamaan jonkun uuden, jos siltä tuntuu.
Sinullal on ap. vaikeaa, niin minullakin oli alussa. En myöskään syönyt, enkä nukkunut alkuun, mutta soitinkin sitten kriisipäivystykseen, josta sain nukahtamislääkkeet ja rauhoittavat alkuun. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun en myöskään pystynyt syömään, enkä nukkumaan. Positiivista tässä kaikessa on ollut se, että olen laihtunut yli 12 kg ja itsetunto on jotenkin parantunut sen myötä. Olen oikeasti aika nätti nainen ja miehet ovat panneet sen merkille, mutta minua ei kiinnosta vielä. Samaa ikäluokkaa ollaan. Tämä mies oli elämäni toinen mies. Ensimmäinen oli vain vuoden mittainen lyhyt harjoittelusuhde, jonka haikailu loppui heti kun tapasin exäni.
Toivottavasti olet saanut nukuttua. Voihan se olla, että mies vielä haluaakin takaisin, kuten yleensä käy. Mitäs sitten teet? Sinuna en ottaisi kyllä, jos tai kun suhde ei tainnut olla ihan terveeellä pohjalla ( tai mies ei ole terve). Meillä ihan samoin.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 10:49"]
Höh, ap on ihan läheisriippuvainen. Kerää nyt itsesi, ehkä tämä on hyvä tilaisuus oppia pärjäämään yksin. Se itsetuntobuusti on jotain ihan muuta kuin mitä toinen ihminen voi ikinä antaa.
[/quote]
Tottakai ap on läheisriippuvainen, koska on elänyt sairaan henkilön läheisyydessä. Läheisriippuvuus on ilmiö, joka vähitellen kehittyy, kun joutuu jatkuvasti luovimaan ja antamaan periksi toisen oudolle käytökselle. Sanotaan, että jos perheessä on yksi luonnehäiriöinen, alkoholisti jne. sairastuu koko perhe.
Näin on ap:n tapauksessakin VOINUT käydä. Läheisriippuvuuteen auttaa ainoastaan se, että menee karkuun ja lujaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 04:11"]
Erostahan selviää kun löydät uuden suhteen.
[/quote]Selviääkö? Vai sysää sisimpänsä selvittelyn syrjään ja siellä ne käsittelemättömät asiat sitten myrkyttävät elämää. Parempi selvitä ennen uutta suhdetta - tai ainakaan ei kannata hakea uutta suhdetta lääkkeeksi, jos sellainen vastaan tulee niin hyvä, mutta väkisin ei pidä mihinkään ryhtyä kivun välttelyksi.
Vielä tässä. Ei ole tuokaan näkökulma minulle uusi, eli tuo jonka sinä nro 42 hyvin oivasti puit yllä sanoiksi.
Tämän minun mieheni (nyt siis jo entisen) äiti oli tietyllä tapaa samankaltainen. Miehellä oli jo varhaislapsuudesta peräisin olevia kokemuksia siitä, kun äiti petti hänen luottamuksensa täysin, ja sitten taas seuraavana päivänä kertoi rakastavansa ehdottomasti.
Kun ensimmäinen tyttöystävä petti miestä, oli äiti iloisena toivottamassa pojan takaisin kotiin (poika = 23 v mies) äidin tykö, koska vain äiti voi häntä rakastaa oikeasti ja kaikki muut naiset ovat pohjimmiltaan petollisia huijareita.
Ei siis kovin mahtava kasvuympäristö.
Pitääkö enää edes sanoa, että kun minä ilmestyin kuvioihin, niin äiti kuiskutteli korviini pahaa niin pojastaan, kuin tämän existä, kuin omasta aviomiehestäänkin. Ja sain aika pian taas pojalta - eli mieheltä - kuulla että äitinsä ei hyväksy minua lainkaan, vaan sanoo etten oikeasti häntä rakasta.
Aika soppa siis tämäkin. Miehen äiti meni nyt sitten vain kuolemaan n 2,5 v sitten, enkä edelleenkään tiedä oliko se hyvä vaiko paha. Äiti poistui tuolloin kommentoimasta suhdettamme reaalimaailmassa, mutta tuntui sen oman poikansa päässä saavan samalla hetkellä syyllisyyden kautta aivan käsittämättömät voimasuhteet. Mies pakenikin mun perheensä luo viikoksi tuolloin suremaan, eikä halunnut edes puhua kanssani. Selitti monet oudot reaktionsa tuolloin, ja jälkikäteenkin, sen syyksi, että äiti kuoli jättäen "pojan" (46 v) yksin.
Äh. Löytyisiköhän niitä traumattomiakin ihmisiä. Tai siis sellaisilla traumoilla varustettuja, että elämä kaikkinensa, normaaleine parisuhteineen ja muineenkin, sujuisi ihan ilman näitä ylivertaisia äitireaktioita sun muita. Ihan vaan tavallinen terve, kiltti, rehti, aito ja suoraselkäinen mies olisi nyt haussa - Ei enää mitään muuta minulle, kiitos.
Ap