Miten selviän karmeasta erosta - Ilman mitään varoitusmerkkiä???

Älä jätä nukkumista väliin,kun avioliittoni hajosi olin viikon nukkumatta ja tulin ihan oikeasti hulluksi.

En ole raskaana, ei sellaista draamaa. Ei lapsia. Ei ole eikä enää tule. Mies päätti senkin. Minun kanssani ei kuulemma voinut tehdä lapsia. JA NYT SEN PÄÄTTI KERTOA???

Miehellä on vuosia jäljellä vaikka miten monta. Minulla ei enää yhtään.

APUA! Miten tämä kaikki voi tuntua näin musertavalta! En ole ollenkaan tällainen ihminen, joka hajoaisi. Mutta nyt en saa itseäni kokoon enää mitenkään päin.

Paska mies. Ansaitset paljon paremman, ihan oikeasti.

Ap on suoltanut nyt siis ulos tekstit 1, 2 ja 5 - sekä tämän. Olen pahoillani epäselvyydestä. Mutta kun koko pää hukkuu tähän epätodellisuuteen, joka on ainoa, joka päässäni vallitsee. Ap.

Kiitos teille aivan käsittämättömän ihanista kommenteista!

Mies jotenkin musersi minut hetkessä sillä kaikella, mitä teki ja mitä ei tehnyt. Mitä sanoi, ja mitä ei. Miksi viimeisten sanojen piti olla niin täydellisen musertavia?

Korvissa kaikuu edelleenkin miehen huuto ovelta "En halua nähdä sua enää koskaan! Häivy elämästäni!"

Mietin oikeasti, että otan riittävästi noita pillereitä, joilla unen pitäisi tulla. Nyt kun meri on vielä tarpeeksi viileä. Ja sitten tätä tuskaa ei enää ole.

Ap

hei kukaan mies ei ole tuollaisen hajoilun arvoinen, nyt joku roti! Otat itseäsi niskasta kiinni.

Rakas ihminen, on mennyt vasta kolme päivää. Kyllä sinä pääset yli ja saat elämästä kiinni. Mutta et vielä. Sun pitää surra! Syödä pitää yrittää ja nukkua, mutta kyllä säsä saat olla surullinen ja susta saa tuntua siltö, että elämältä on pohja pois. Been there, done that. Siinä menee aikaa... joku päivä ei satu enää niin paljon. Jonain päivänä huomaat, että olet itkenyt vain kerran. Jonain päivänä huomaat, että ruokahalua onkin jo vähän.

Usko siihen, että on vielä parempi huominen. Mies oli paska, kusipää. Käytti törkeästi hyväksi. Ansaitset parempaa.

Tiedän myös, etten varmasti ole ainut. Onhan minullakin eroja takana jo kymmeniä. Kaksi avioliittoa. Mutta yhteenkään eroon en ole aiemmin hajonnut. Minä olen aina ollut "se vahva". Muiden auttaja.

Mutta minä koin, että olin vihdoin saapunut perille turvalliseen kotiin. Perille sinne, mitä olin aina etsinyt, mutta tätä ennen aina vääristä miehistä. Se oli tunne, jonka tunsin sataprosenttisella vahvuudella.

Mutta toisen ihmisen pään sisään ei näe. Miten pystyn enää luottamaan? Jos tuo huijasi, mikseivät muutkin? Tämä siis, joka kertoi minulle, ettei kukaan tässä maailmassa voi rakastaa minua enemmän kuin hän?

Ap

Voi ei, kuulostaa hirveältä. Noin vain yhdessä päivässä voi koko todellisuus näköjään muuntua. Mies on todella törkeä sinulle. Minäkin olen käynyt aivan pohjalla ja siitä toipunut, sinäkin toivut. Ja sitten olet entistä vahvempi. Näytä miten feenikslintuna nouset tuhkasta entistä ehompana!

Kiitos Sinulle nro 10. Kiitos niin paljon, etten osaa sitä sanoiksi edes ilmaistakaan! Uskon sinua.

Olin aina vain niin tietävinäni ja tuntevinani, että vihdoinkin kohtasin sen ihmisen, josta en halua ikinä luopua ja josta minun ei tarvitse ikinä luopua.

Mutta ehkä elämällä oli varalleni se tarkoitus, että minun on osattava luopua kaikesta, myös siitä kaikista rakkaimmastani. Joka ei rakastanut minua - ainakaan tarpeeksi.

Ap

En osaa selittää miehen huutoa yhtään sen enempää, kuin mitään muutakaan hänen yhtäkkisestä muutoksestaan. Ja se tästä juuri tekee niin vaikeaa. Ihan kuin joku muu ihminen olisi yhtäkkiä astunut mieheni kaapuun, ja alkanut puhua outoja.

Sitä olen joutunut miettimään, että onko miehellä mielenssänsä jokin isompikin ongelma. Eli että mikä saa toisen ihmisen mielen toimimaan noin?

Edellisenä iltana - ennen kohtalokasta aamua - ajelimme yhdessä pitkin kaupungin rantoja ja ihastelimme näkymiä. Merta, jonka piti olla yhtä seesteinen, kuin rakkautemme (miehen käyttämä vertauskuva juu).

Mies kysyi mihin haluaisin lähteä hänen kanssaan ulos viettämään syntymäpäivänäni, joka on ylihuomenna. Vastasin, ettei sen niin väliä, kunhan meillä on hyvä olla tuona iltana. Voidaan syödä vaikka kotona ja nauraa koko ilta yhdessä/ihan vain kaksistaankin miehen rakastamalle komiikalle, jota tämä kertoi nauhoittaneensa juuri leffallisen verran talteen.

Mikä meni pieleen? Jos vaikka sinä, nro 12 sen tiedät, niin kerro ihmeessä meille muillekin, tai ainakin minulle.

Ap

Enkä todellakaan peittele mitään. Siksi kerroin tuon järjettömän huudonkin. Ei mies kertonut sille mitään syytä. Halusi vain, että häviän hänen elämästään saman tien. Ja halusi nimenomaan olla kertomatta mitään sen tarkempaa syytä.

Miehen yksi ikävimmistä tavoista liittomme ajan oli epäillä minua koko ajan toisista suhteista. Mitään syytä epäilyille ei koskaan ollut. Muutama kk sitten kysyin mieheltä, tiesikö tämä jo Tinderin? Että kuinka pöljä systeemi. Ei olisi pitänyt, koska sitten minulla tietysti oli jotain "Tinder-äijiä".

En todellakaan pitänyt tästä piirteestä miehessäni. Mutta ajattelin, että kukaan meistä ei ole täydellinen, suon miehelle tämän hänen virheensä, siinä missä minussa aivan varmasti on ollut omat virheeni. Aivan kuten meissä kaikissa.

Vai kirjoittaako tänne joku ns. virheetönkin yksilö ;)

Ap - josta vihdoin saitte edes pienen hymynaamankin esiin, hetkellisesti - ja joka ei pettänyt miestään, jopa vainoharhaiseksi ajoittain yltyneistä epäilyistä huolimatta

Olisi ihana tietää, että nyt minua odottaa se ihana tulevaisuus. Oli siellä sitten miestä tai ei. Mutta huomaan, että tuon miehen on täytynyt jollain tapaa koko ajan syödä itsetuntoani, heikentää sitä. Siten että olisin uskonut, ettei ketään häntä täydellisemmin minulle sopivaa voinut olla ja kuinka en voisi löytää enää häntä suurempaa onnea mistään ikinä.

Jollain tasolla olin sitten kai niin pöljä, että uskoin. Tai nuo miehen hokemat suurimmasta rakkaudesta ikinä, "vuosituhannen rakkaustarinasta" kuten hän sitä kuvaili, syöpyivät johonkin pääni perukoille niin vankasti, että nyt en saa niitä pois. Uskon edelleen miestä, ja ajattelen menettäneeni sen elämäni ylivoimaisesti tärkeimmän ihmisen.

Ap

Tässä jutussa e nyt oikein kaikki stemmaa... Onko tätä kirjoitettu ihan selvin päin?

Vietä nyt aikaa lähimmäistesi kanssa, niin ei tarvitse yksin hajoilla. Joku nukahtamislääke olisi kanssa plussaa, nukkuminen ja aika on parasta lääkettä saada aivot selville vesille.

Ap, se vähä mitä miehestä kerrot piirtää minulle kuvaa häiriintyneestä huijarista. Pitkäkö oli suhteenne? Jos suomalainen mies puhuu vuosituhannen rakkaustarinasta, se on joko hullu taiteilija, rajatilapersoona, narsisti tai huijari. Noin karkeasti luokiteltuna.

Irrationaalinen mustasukkaisuus ei koskaan ole viaton pikkuvika. Iän myötä ihmisen on hyvä tulla lempeämmäksi toisten virheille, mutta se ei saa johtaa naivismiin. On vikoja, jotka ovat varoitusmerkkejä. Erittäin luultavasti mies on myös pettänyt sinua itse.

Et muuten ole lainkaan ainoa, joka täällä on kertonut käyneen juuri noin, että juuri ennen eroa mies on vakuuttanut ikuista ja suurta rakkautta. Itse olen tullut aivan allergiseksi ihmisille, jotka kertovat toiselle, miten paljon häntä rakastavat. Sellainen kielii minusta helposti sitä, että sellainen ihminen rakastaa muita niin vähän, että on aivan hämmästynyt kokiessaan mitään lämpöä toista ihmistä kohtaan, ja paisuttelee vielä asiaa kun se on niin jännä juttu. Normaali sielunrakenteella varustettu ihminen sanoo rakastavansa, piste. Koska hänelle rakkaus on normaali ilmiö.

Pystytkö sulattamaan tällaisia sanoja, vai tekeekö vielä liian kipeää?

Pystytkö kääntämään itsemurha-ajatukset raivoksi miestä kohtaan? Tosin, ei sinulla miestä ollut, vaan jättiläislapsi.

Ei tuo mies suoraansanottuna kovin ihanteelta vaikuta, mustasukkainen, halusi sinusta "vieläkin jotain älykkäämpää"  ja kuitenkin lässytti vuosisadan rakkaustarinasta. HUH! Itse ainakaan en uskoisi tai luottaisi liikaa tuollaisiin korulauseisiin. Ja mustasukkaisuus on sairas piirre, pahenee vain ajan mittaan.

Nuku vaikka lääkkeitten avulla, älä jää yksin (on kai sinulla ystäviä) ja anna ajan kulua. Älä suostu uskomaan, että vika oli vain sinussa. Ja jos tilanne menee mahdottomaksi, mene lääkäriin. Yhtenä päivänä tämä kaikki on vain muisto. Tsemppiä!

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 01:39"]

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 01:32"]

Kiitos teille aivan käsittämättömän ihanista kommenteista!

Mies jotenkin musersi minut hetkessä sillä kaikella, mitä teki ja mitä ei tehnyt. Mitä sanoi, ja mitä ei. Miksi viimeisten sanojen piti olla niin täydellisen musertavia?

Korvissa kaikuu edelleenkin miehen huuto ovelta "En halua nähdä sua enää koskaan! Häivy elämästäni!"

Mietin oikeasti, että otan riittävästi noita pillereitä, joilla unen pitäisi tulla. Nyt kun meri on vielä tarpeeksi viileä. Ja sitten tätä tuskaa ei enää ole.

Ap

[/quote]

Sen lisäksi että vaikutat mielenterveysongelmaiselta, joka on jo varmasti ollut pahasti ongelmainen jo ennen kuin tämä mies jätti sinut, vaikuttaa myös siltä, että vääristelet ja jätät jotain tärkeää kertomatta.

 "En halua nähdä sua enää koskaan! Häivy elämästäni!" kuulostaa siltä, että miehellä on ollut erittäin hyvä syy jättää sinut. Jotain paskaa sä olet tehnyt...

Multa et saa sympatiaa, koska olen kokenut sen, kuinka mieleterveysongelmainen kerjää empatiaa vääristelleen asioita.

[/quote]

Miten sinulle ei sitten tule mieleen, että mies tuossa kuulostaa mt-ongelmaiselta? Sinä vaikutat kokemattomalta, ja empatiankerjääjäsi traumatisoimalta.

Voimia sulle. Tuttu tunne. Pari päivää ennenö minut jätettiin mies osti minulle kissan pennun, vei leffaan ja ulos syömään, siivosi asunnon, teki kynttilä illallisen, harrastettiin seksiä jne. Sitten kaikki oli yhtäkkiä loppu. En tule ikinä pääsemään siitä yli. Todella kamala olo. Ihan kun sen toinen olisi robotti joka voisi vain nappia painamalla kadottaa kaikki tunteet minua kohtaan.

Ymmärrän NIIN TÄYDELLISEN TÄYSIN sen, että kuulostaa siltä, että tässä ei nyt vaan voi kaikki stemmata! Mutta: siinähän tässä juuri koko jutun pointii onkin, että kun ei minunkaan pääni saa tähän tilanteeseen mitään kunnon logiikka mukaan.

Kun luen itse läpi kirjoittamaani, niin näen toki, että miehessä oli varmasti paljonkin sellaisia puolia, jotka halusin kaiken sen hyvän keskellä vain unohtaa. Eli uskoa siihen hyvään, mitä meillä oli. Uskoa mieheen, itseeni ja meihin yhdessä.

Hirmusti tuon enempää kun parisuhteeseen ei voi oikein antaakaan. Minulle oli tärkeää, että sain uskoa meihin. Vielä tärkeämpää olisi ollut se, että usko olisi ollut totta. Että mies olisi seissyt sanojensa takana, selkä suorana.

On todella rankkaa, kun oikeasti rakastaa ja toisella ihmisellä on valta "pudottaa pommi" tuosta vaan, vielä täysin yllättäen perään haukkuen. Siitä huolimatta, että tiesin miehen olevan "vain ihminen". Ihmiseen, ja nimenomaan vaillinaiseenkin sellaiseen, kun voi rakastua täysillä. Ja silloin se toinen ihminen, jopa vikojensa kera, näyttää alun täydellisyyden jälkeen juuri siltä omalta ihmiseltä.

Ap