Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suomalaislapset ravintolassa, ikävä kyllä totta

Vierailija
18.07.2015 |

Olen aina ajatellut, että suomalaislasten riehuminen ravintolassa/julkisilla paikoilla, joissa pitäisi ottaa huomioon myös muu, on pelkkää hapanta marmatusta. Valitettavasti pääsin itse todistamaan paraatipaikalta, miltä näyttää se, kun lapsia ei kasvateta lainkaan.

Käytiin kesäkuussa syömässä eräässä Helsinkiläisessä ravintolassa. Mulle oli helpotus päästä viettämään vihdoin hyvin ansaittua vapaa-aikaa.

Kiinnitin jo alussa huomiota, että vastapäätä istuvan perheen lapset eivät istuneet paikallaan. Poika hypähteli, juoksi ja käveli penkin päällä, viilkuili penkin yli ja höpötti toisella puolella istuville. Penkki oli loosimallinen, eli kun lapsi hyppi, keikkui toisenkin puolen ruokailijoiden istuinpaikat. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt vastapuolta häiritsevän, pikemminkin nauratti. Itse olisin ollut todella kyrpiintynyt.

Parasta oli kuitenkin perheen syöttötuolissa istuneen pikkuprinsessan käytös. Tämä muruliini päästi korviavihlovia kirkaisuja tasaisin väliajoin. Hän söi, puhui ja komminukoi joten iäksi arvelisin about 3-5.

Ruokailemassa ollut pikkuvauvaperhe näytti kaikkein vittuintuneemmalta. Perheen isä huudahti äänekkäästi: "Vau!" kun kakara kirkui.

Arvatkaas miten perheen ihastuttava äitimuori palkitsi jälkikasvunsa käytöksen? "Haluutteks te vielä jäätelöä?" Tyttöä ei luonnollisesti kielletty kirkumasta.

Tuokaa vaan niitä lapsia ravintolaan. Hyvin käyttätyvät lapset ovat kaikkien ilo ja etu. Mutta jos käytös lähtee lapasesta, niin oikeasti, lähtekää pois. Isä vaan maksamaan ja äiti taluttaa lapset pois. Kenelläkään ei ole kivaa kun yksi pilaa muiden ruokahalun.

Kommentit (167)

Vierailija
141/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 00:42"]

En halua tarkoittaa teitä kaikkia vaan pelkästään muutamia joita en nyt mainitse enkä tulekaan mainitsemaan. Pitäisikö lapselle olla aina ankara? Niistä virheistä täytyy vaan ystävällisesti sanoa ja kieltää ajoissa rauhassa ja selittää miksei nyt vaikka saa heittää sitä juomalasia sen naapuripöydän Petrin naamaan. Toivon että olen ymmärtänyt väärin mutta mitä te jotkut tarkoitatte kovalla kurillanne jos kieltäminenkään ei riitä? Virhe, ei puhuta. Toinen, tehdään ilmeellä selväksi kuinka lasta inhotaan ja hävetään. Kolmas, ei ruokaa. Neljäs.. Niin, mitä? Lyödään? Sanotaan pahasti? Laitetaan lapsi ravintolan nurkkaan häpeämään? Mitä on tämä kova kuri jota en itse ymmärrä? Kuri on ok tiettyyn rajaan asti. Samoin se löysyys. Kasvatus on tärkeä prosessi jossa toki kuuluukin olla kuria ja järjestystä mutta myös sitä lempeyttä. Jos koko lapsuus on huutamista ja jokaisen asian kieltämistä niin ei opi mitään. Virheistään ihminen oppii. Liiallisesta kylmyydestä jäävät vain arvet. Rakkaus on voimista suurin. Ps. Viisivuotiaana mahduin oikein hyvin syöttötuoliin mutten sitä kyllä käyttänyt. Etten vain olisi nyt mieleltäni sairas?

[/quote]

Tästä tekstistä en saanut mitään tolkkua. Onko se nyt hyvä vai paha olla ankara, jos lapsi heittää lasin naapurinpöydän Petrin naamaan? Aikaisempi ystävällinen maininta ei ollut mennyt perille.

Vierailija
142/167 |
18.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 15:33"]

Ap:n kannattaa käydä muualla kuin ns. perheravintoloissa syömässä. En käsitä, miksi velan pitää tunkea itsensä johonkin ns. perheravintolaan. Kun olin itse

lapseton, en koskaan käynyt missään perheravintoloissa.

[/quote]

Laitatko tähän listan helsingin "perheravintoloista" tai siitä miten ne perheravintolat tunnistaa. Onko 21-vuotias jo vela? Pitäiskö tossa iässä olla jo vähintään se kaksi muksua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/167 |
18.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 15:39"]

Lapsille annetaan ihan liikaa anteeksi vain siksi että on lapsi. Mun mielestä se on pieni ihminen joka täytyy opettaa samoille tavoille kuin muutkin ja oppii kyllä esim istumaan rauhassa ellei ole joku adhd tai kehitysvammainen. Tottakai lasta joutuu neuvomaan ja muistuttamaan käyttäytymissäännöistä eikä siinä saa malttia menettää. mun mielestä on täysin selvää että oli uhma tai ei niin jos ei käyttäydy kuten aikuinen käskee niin siitä tulee rangaistus.

[/quote]Joo, Seinäjoen puukotustakin oltiin puollusteltu, että on vielä lapsi ja ei ymmärrä. Ei luoja...

Vierailija
144/167 |
18.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 14:40"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 14:29"]

Lapset on erilaisia. Meidän lapset ei ole niitä, jotka istuvat kiltisti hiljaa hiekkalaatikolla vaan niitä, jotka puistossakin juoksevat paikasta toiseen, puhuvat jatkuvasti ja tarvitsevat paljon virikkeitä. He eivät jaksa istua ravintolassa odottamassa, joten me ei ravintolassa käydä teitä muita häiritsemässä. Kannattaa kuitenkin muistaa siinä omassa erinomaisuudessaan, että tässä asiasssa on kyse muustakin kuin kasvatuksesta esim. lapsen luonteesta... Ja pienet lapset ei ole mitään koneita, jotka käskystä lopettavat epätoivottavan käytöksen. Onneks tiedän, että vuodet auttaa tässäkin. 10-vuotias jaksaa jo istua valittamatta koko reissun ajan ;-)

[/quote]

Mulla on lapset 6- ja 4-vuotta. Nuorempi on vilkas elohopea, mutta siitä huolimatta osaa totella ja olla aloillaan ravintoloissa tai tilaisuuksissa. Häntä on pienestä saakka viety, ja aina selitetty ennen tilaisuutta, miten pitää olla. Ikinä ei ole ongelmaa tullut, joskus ehkä kuiskaus "kauanko tää vielä kestää". Mutta aina on sujunut. Kyllä se siis aika lailla on vanhemmmista kiinni, aloittaako "koulutuksen" ajoissa vai ei...
[/quote]

Lapset on edelleen erilaisia. Sinun vilkas lapsesi ei välttämättä ole samanlainen kuin minun vilkas lapseni, vaikka heillä olisikin yksi yhteinen piirre ;-) Mutta onhan se varmaan kivaa taas omaa erinomaisuuttaan todistella ja nostaa itsensä vähän korkeammalle jalustalle, koska kyllä minun lapseni... Mitä jos vaan annettais kaikkien kukkien kukkia eikä vaadittais lapsilta heti täydellisyyttä.

Vierailija
145/167 |
18.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikinä en unhohda Hesessä kaksi äitiä ja lapset. Toinen äideistä tosi burnoutin näköinen. Lapset innoissaan tulevat pöytään ja äiti on suupielet nurinpäin vihaisen näköisenä ei katso lapsiaan päin ei keskustele. Lasten hymy hyytyy ja he alistuvat kohtaloonsa syöden. Pienempi lapsi syöttärissä ihmettelee äidin kiukkuisuutta ja tukahduttaa luontaisen innokkuutensa.

Teki niin pahaa katsoa!

Vierailija
146/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 13:41"]

66 sinäpä hienosti olet kasvatettu. Kysyin yksinkertaisen kysymyksen. En heittäytynyt marttyyriksi, en ole kommentoinut ketjuun muuten. Lapseni ovat kasvatettu muiden makuun liiankin kovalla kurilla. Voi myös olla, että se on ongelmani. En silti onnistu aina saamaan heitä olemaan täysin hiljaa kokonaista tuntia ravintolassa, mutta miten minun pitäisi toimia, jos en mistään kurinpitotoimista huolimatta saa heitä olemaan liikkumatta ja hiljaa paikallaan. Luetko kysymykseni vielä ja vastaatko sitten asiallisesti uudelleen. Noista en saanut mitään todellista vinkkiä tilanteeseen.

- 47

[/quote]

Eihän se nyt mitään rakettitiedettä ole! Jos et mistään kurinpitotoimista huolimatta saa lastasi lopettamaan turhaan kiljumista tai penkillä kiipeilyä, niin sitten poistutte ravintolasta ja selität lapsillesi, miksi näin piti tehdä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 18:33"]Ja se on myöhäistä sanoa sitten, kun lasi on jo lentänyt sen Petrin naamaan. Levähdysalueilla harjoitellaan tasan siihen saakka, kunnes voit olla 100% varma, ettei lapsesi päästä ensimmäistäkään ylimääräistä ääntä ravintolassa eikä missään tapauksessa liikahda/heilahda tuolistaan tai edes istuessaan mihinkään suuntaan.
[/quote]

Älä jaksa, vajakki.

Vierailija
148/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei oikeesti onnea jos teidän lapset istuu paikallaan jossain ravintolassa. Meillä kun ei lapset ole hetkeäkään MISSÄÄN paikallaan. Ei edes sen tv:n edessä katsomassa piirrettyjä. Yritetty on. Kielletään ja laitetaan arestiin, mutta pyh pah pöh. Toki meillä on vasta juuri 2 ja 4 vuotiaat, mutta silti. Jos on vain toinen mukana niin saattaa 5 min syödä rauhassa, mutta yhtäaikaa ei toimi. Me ei siis missään käydä syömässä! Vähän aikaa sitten käytiin Kotipizzassa kokeilemassa, mutta hulinahan siitä tuli. Kumpikaan ei syönyt ja pienempi yritti kiivetä kokoajan syöttö tuolista ja isompi yritti yllyttää.

Meidän kasvatus taitoja sit taas on silti kehuttu. Kuulemma oikein puututaan asioihin, eikä anneta periksi, mutta silti meidän lapset ei usein tottele.. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 12:21"]

Omat lapset ovat kulkeneet ravintolassa mukaan pienestä pitäen ja he ovat istuneet kiltisti aloillaan, jutelleet fiksusti ja syöneet lautasensa enemmän tai vähemmän tyhjäksi. Sitä on vaadittu pienestä pitäen ja hehän ovat totelleet.

Joskus on ihmetyttänyt kun (lähinnä ulkomailla) on tultu sanomaan että "teillä on sitten hienosti käyttäytyvät lapset". Ekalla kerralla olin ihan huuli pyöreänä, normaalia käytöstähän tuo....?

Mutta näitä juttuja kun lukee niin ilmeisesti kommentoijilla on enemmänkin kokemuksia kauhukakaroista. Itse ollaan niiltä säästytty.

[/quote]

No nyt sä voit sitten mennä taputtamaan itseäsi olkapäälle sinne peilin eteen... :D Voi herranjumala sentään, miten itseriittoinen kommentti! Ei, mulla ei ole lapsia. Mutta tiedätkös, ulkomailla on tapana antaa tippiä, ja mitä enemmän sitä asiakasta mielistelee, sitä paremmin sitä tippiä tulee. 

Vierailija
150/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole varma osaisivatko lapseni käyttäytyä ravintolassa. Jos olisin yhden kanssa liikkeellä, ongelmia ei varmasti olisi lainkaan. Jos menisin kaikkien kolmen kanssa, ongelmia olisi varmasti. Yritän kasvattaa ja tapakasvattaa, mutta se vaatii aina sen, että mennään sinne ravintolaan, jolloin lapset sitten yrittävät juosta, huutaa, töniä toisiaan, pelleillä, koskevat kaikkeen mikä eteensä tulee jne. minä sitten kiellän mutta vahinko on jo tapahtunut eli lapset on juosseet, huutaneet jne. Luultavasti ainakin myös yksi uhmakohtaus kohdataan kun ketsuppi on väärässä paikassa lautasella. 

En sitten varmaan ole hyvä äiti. En hyväksy lasten yltiöpäistä koheltamista ja puutun aina siihen, mutta itse kyllä ymmärrän, ettei vilkkaiden lasten kanssa mikään uusi onnistu ensimmäisellä tai toisella kertaa. Esikoinen aloittaa nyt koulun ja nyt jo hänen kanssaan alkaa onnistumaan asiat. Edelleen paikalla oleminen vaatii kuitenkin harjoittelua, kokeilee ja testaa kaikkea mikä vastaan tulee ja pyrkii juoksemaan aina kun mahdollista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 22:07"]

Täytyykö sun kotonanne ruokailun aikana puuttua juoksemiseen, huutamiseen, tönimiseen jne.? Jos lapsi ei kotona saa huutaa ruokapöydässä tai poistua kesken ruokailun juoksemaan, niin mistä se keksisi aloittaa tuollaisen ravintolassa?

Vierailija
152/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se, että riehuja on lapsi, ei tee riehunnasta ja häirinnästä sallittua. Jos maksan ruokailustani lähemmäs satasen, edellytän, että ravintola huolehtii ruokarauhasta heittämällä häiriköijät ulos. Joten jatkossa heti palautetta ravintolan henkilökunnalle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 14:17"]

Kolmevuotiaalta putoaa värikynä kädestä, hän nousee poimimaan sen lattialta, hetken kuluttua putoaa toinen ja taas lapsi hyppää tömähtäen tuolilta alas ja ryntää kynän perään. Sitten kurkotellaan työtä pöydän yli isälle näytettäväksi, isä ei heti huomaa, joten hänelle pitää asiasta kertoa innoissaan, syntyy ääntä. Piirustusta kurotellessa kaatuu äidin juomalasi...

7-vuotias pelaa pelikonetta niin innoissaan, että kyynärpäät heiluu mukana ja hups, taas syntyy liikettä. Pelistä pitää myös kertoa vanhemmille, joten tästä syntyy ääntä.

Ei, meidän lapset ei vaan ole täydellisiä. Siispä levähdyspaikalle harjoittelemaan

[/quote]

Oletteko aivan tampioita?! Ihan peruskasvatus ja käytöstavat hukassa! Ruokapöydässä EI piirrellä, eikä pelata! Aivan uskomatonta...

Vierailija
154/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 22:10"]

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 22:07"]

En ole varma osaisivatko lapseni käyttäytyä ravintolassa. Jos olisin yhden kanssa liikkeellä, ongelmia ei varmasti olisi lainkaan. Jos menisin kaikkien kolmen kanssa, ongelmia olisi varmasti. Yritän kasvattaa ja tapakasvattaa, mutta se vaatii aina sen, että mennään sinne ravintolaan, jolloin lapset sitten yrittävät juosta, huutaa, töniä toisiaan, pelleillä, koskevat kaikkeen mikä eteensä tulee jne. minä sitten kiellän mutta vahinko on jo tapahtunut eli lapset on juosseet, huutaneet jne. Luultavasti ainakin myös yksi uhmakohtaus kohdataan kun ketsuppi on väärässä paikassa lautasella. 

En sitten varmaan ole hyvä äiti. En hyväksy lasten yltiöpäistä koheltamista ja puutun aina siihen, mutta itse kyllä ymmärrän, ettei vilkkaiden lasten kanssa mikään uusi onnistu ensimmäisellä tai toisella kertaa. Esikoinen aloittaa nyt koulun ja nyt jo hänen kanssaan alkaa onnistumaan asiat. Edelleen paikalla oleminen vaatii kuitenkin harjoittelua, kokeilee ja testaa kaikkea mikä vastaan tulee ja pyrkii juoksemaan aina kun mahdollista. 

[/quote]

Täytyykö sun kotonanne ruokailun aikana puuttua juoksemiseen, huutamiseen, tönimiseen jne.? Jos lapsi ei kotona saa huutaa ruokapöydässä tai poistua kesken ruokailun juoksemaan, niin mistä se keksisi aloittaa tuollaisen ravintolassa?

[/quote]

Olen eri äiti, mutta kyllä meillä myös kotona yritetään lähteä pöydästä juoksemaan, huudetaan ja hulinoidaan ja jatkuvasti kielletään, on aina kielletty nämä. Toisinaan menee reippaammin, mutta se on harvinaista. Silloin kehutaan tottakai miten hienosti on oltu. Mutta yleensä se ruokaiu tuntuu olevan miedän lapsista sen verran ankeaa ja tylsää puuhaa, ettei siihen osaa rauhottua. Ja me ei tosiaan juuri siksi niissä ravintoloissa käydäkkään.

MUTTA itseasiassa myös me lasten vanhemmat, minä ja mieheni ollaan oltu rauhattomia lapsia. Miehen veli ja sisko on todella rauhallisia, mutta mies ei ole koskaan pysynyt hetkeäkään paikoillaan ja on aina ollut sellanen hulivili. Kasvatuksesta tuskin on ollut erityisesti kiinni, kun suurin osa kasvatuksesta on tapahtunut samassa lastenkodissa kun siskonsa ja veljensäkin. Minä taas olin iltatähti. Sisko 10 vuotta vanhempi ja minä olen myös ollut niin päiväkodissa kuin kotonakin se, joka ei osaa olla paikallaan ja tarvitsee paljon virikkeitä. Syömiseen rauhottuminen ei usein lapsesta ole kivaa. Esim mut sai pienenä rauhottumaan vaan kun antoi jotain askartelua ja sama toimii meidän vanhemmalla lapsella, 4 vuotiaalla. Ainoa millä sen saa rauhoittumaan, on askartelu. Meillä askarrellaan siis päivittäin vähintään tunti. Eikä riitä kynä ja paperia vaan tehdään erilaisia juttuja ja harjotellaan..

Ei se, että toiset lapset eivät ole hiljaa ja rauhallisesti tarkoita, ettei kotona olisi harjoiteltu asioita. Ja henkilökohtaisesti mulle on tärkeämpää, että mun lapseni osaa esim. pyytää anteeksi itse toiselta lapselta pahoittaessaan toisen lapsen mielen ja kiittää saadessaan jotakin, kun taas istua ruokapöydässä hiljaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 14:29"]

Lapset on erilaisia. Meidän lapset ei ole niitä, jotka istuvat kiltisti hiljaa hiekkalaatikolla vaan niitä, jotka puistossakin juoksevat paikasta toiseen, puhuvat jatkuvasti ja tarvitsevat paljon virikkeitä. He eivät jaksa istua ravintolassa odottamassa, joten me ei ravintolassa käydä teitä muita häiritsemässä. Kannattaa kuitenkin muistaa siinä omassa erinomaisuudessaan, että tässä asiasssa on kyse muustakin kuin kasvatuksesta esim. lapsen luonteesta... Ja pienet lapset ei ole mitään koneita, jotka käskystä lopettavat epätoivottavan käytöksen. Onneks tiedän, että vuodet auttaa tässäkin. 10-vuotias jaksaa jo istua valittamatta koko reissun ajan ;-)

[/quote]No eihän sun lapset tietenkään osaa käyttäytyä, jos et ole vaivautunut niitä kasvattamaan. Duh. Ranskassa muuten pikkulapsetkin osaavat olla ihmisiksi ravintolassa, koska ranskalaisten äitien elämä ei pyöri lapsen ympärillä, vaan heillä on omanarvontuntoa muutenkin.

Vierailija
156/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 22:19"]

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 14:17"]

Kolmevuotiaalta putoaa värikynä kädestä, hän nousee poimimaan sen lattialta, hetken kuluttua putoaa toinen ja taas lapsi hyppää tömähtäen tuolilta alas ja ryntää kynän perään. Sitten kurkotellaan työtä pöydän yli isälle näytettäväksi, isä ei heti huomaa, joten hänelle pitää asiasta kertoa innoissaan, syntyy ääntä. Piirustusta kurotellessa kaatuu äidin juomalasi...

7-vuotias pelaa pelikonetta niin innoissaan, että kyynärpäät heiluu mukana ja hups, taas syntyy liikettä. Pelistä pitää myös kertoa vanhemmille, joten tästä syntyy ääntä.

Ei, meidän lapset ei vaan ole täydellisiä. Siispä levähdyspaikalle harjoittelemaan

[/quote]

Oletteko aivan tampioita?! Ihan peruskasvatus ja käytöstavat hukassa! Ruokapöydässä EI piirrellä, eikä pelata! Aivan uskomatonta...

[/quote]

Itseasiassa tuossa on myös oma etunsa. Normaalisti ravintolassa menee ruokailussa ainakin se tunti niin kyllä saa olla aika erikoinen 3 vuotias jos sen ajan jaksaa pelkän ruoan avulla siinä istua. Käsittääkseni ei ole myöskään lapsen kehitykselle mitenkään hyvä pakottaa olemaan paikallaan ja rauhoittumaan pitkiä aikoja. Lapsesta aika tuntuu pidemmältä kuin aikuisesta. Istuppa itse syömässä koko päivä :D

Vierailija
157/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua ei kyllä haittaa lapsien kiljuminen. Enkä voi ymmärtää, että se jotakin haittaisi. Ehkä mä olen luonteeltani sellainen, että ei muiden touhut paljon kiinnosta, eikä häiritse. Ei mua koskaan edes mitään kään vituta. On hienoa aamulla, kun herää, että on elossa. Hienoa, että kuulee lasten kiljunnan ravintolassa ja näkee kohelluksen. Kaikki ei näe, eikä kuule. Toiset on sokeita ja kuuroja.. kuuro varmaan kuuntelisi mielummin sitä kiljuntaa, kun olla kuulematta mitään.

Ottakaa ihmiset se kiristävä vanne pois pään ympäriltä ja lopettakaa negatiivisuus ja vittuuntuneena elämnen. Ja nauttikaa elämästänne, vaikka joku lapsi hiukan kljuisikin ravintolassa.

Vierailija
158/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 14:44"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 14:29"]Lapset on erilaisia. Meidän lapset ei ole niitä, jotka istuvat kiltisti hiljaa hiekkalaatikolla vaan niitä, jotka puistossakin juoksevat paikasta toiseen, puhuvat jatkuvasti ja tarvitsevat paljon virikkeitä. He eivät jaksa istua ravintolassa odottamassa, joten me ei ravintolassa käydä teitä muita häiritsemässä. Kannattaa kuitenkin muistaa siinä omassa erinomaisuudessaan, että tässä asiasssa on kyse muustakin kuin kasvatuksesta esim. lapsen luonteesta... Ja pienet lapset ei ole mitään koneita, jotka käskystä lopettavat epätoivottavan käytöksen. Onneks tiedän, että vuodet auttaa tässäkin. 10-vuotias jaksaa jo istua valittamatta koko reissun ajan ;-)
[/quote]

vuodet auttaa. .. tai sitten koulu. On tainnut opettaja tehdä kasvatustyön sun puolesta.
[/quote]

Tällä vastaajalla ei taida olla lapsia. Lapset ovat yksilöitä. Toivon todellakin että näille, jotka tuntevat olevansa erinomaisia kasvattajia, sattuisi edes yksi vilipertti katraaseen. Mutta se, että lapsi on vilkas, ei oikeuta huonoon käytökseen. Ravintolassa ei juoksennella pöytien välissä, saati sitten hypellä penkeillä.

Vierailija
159/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 21:45"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 13:41"]

66 sinäpä hienosti olet kasvatettu. Kysyin yksinkertaisen kysymyksen. En heittäytynyt marttyyriksi, en ole kommentoinut ketjuun muuten. Lapseni ovat kasvatettu muiden makuun liiankin kovalla kurilla. Voi myös olla, että se on ongelmani. En silti onnistu aina saamaan heitä olemaan täysin hiljaa kokonaista tuntia ravintolassa, mutta miten minun pitäisi toimia, jos en mistään kurinpitotoimista huolimatta saa heitä olemaan liikkumatta ja hiljaa paikallaan. Luetko kysymykseni vielä ja vastaatko sitten asiallisesti uudelleen. Noista en saanut mitään todellista vinkkiä tilanteeseen.

- 47

[/quote]

Eihän se nyt mitään rakettitiedettä ole! Jos et mistään kurinpitotoimista huolimatta saa lastasi lopettamaan turhaan kiljumista tai penkillä kiipeilyä, niin sitten poistutte ravintolasta ja selität lapsillesi, miksi näin piti tehdä.
[/quote]

Entäs jos sen lapsen mielestä ravintolassa on tyhmää ja se haluaa sieltä pois ja riehuu siksi. Jos vanhemmat jättää ruokailun kesken ja poistuu ravintolasta, niin eikös se uhmaikäinen kiukutteleva ja riehuva lapsi saa silloin tahtonsa läpi.

Vierailija
160/167 |
19.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 22:42"][quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 22:19"]

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 14:17"]

Kolmevuotiaalta putoaa värikynä kädestä, hän nousee poimimaan sen lattialta, hetken kuluttua putoaa toinen ja taas lapsi hyppää tömähtäen tuolilta alas ja ryntää kynän perään. Sitten kurkotellaan työtä pöydän yli isälle näytettäväksi, isä ei heti huomaa, joten hänelle pitää asiasta kertoa innoissaan, syntyy ääntä. Piirustusta kurotellessa kaatuu äidin juomalasi...

7-vuotias pelaa pelikonetta niin innoissaan, että kyynärpäät heiluu mukana ja hups, taas syntyy liikettä. Pelistä pitää myös kertoa vanhemmille, joten tästä syntyy ääntä.

Ei, meidän lapset ei vaan ole täydellisiä. Siispä levähdyspaikalle harjoittelemaan

[/quote]

Oletteko aivan tampioita?! Ihan peruskasvatus ja käytöstavat hukassa! Ruokapöydässä EI piirrellä, eikä pelata! Aivan uskomatonta...

[/quote]

Itseasiassa tuossa on myös oma etunsa. Normaalisti ravintolassa menee ruokailussa ainakin se tunti niin kyllä saa olla aika erikoinen 3 vuotias jos sen ajan jaksaa pelkän ruoan avulla siinä istua. Käsittääkseni ei ole myöskään lapsen kehitykselle mitenkään hyvä pakottaa olemaan paikallaan ja rauhoittumaan pitkiä aikoja. Lapsesta aika tuntuu pidemmältä kuin aikuisesta. Istuppa itse syömässä koko päivä :D
[/quote]

No me ollaan pakotettu 3-vuotias useinkin istumaan tunti aloillaan ravintolassa ilman virikkeitä. Ohjelmana ainoastaan syöminen ja juttelu vanhempien kanssa. Voitko kertoa mitä haittaa tästä on lapsen kehitykselle?!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kaksi