Ystäväni sitten petti minut. :(
Olen raskaana vihdoinkin, rv 10, pitkän yrittämisen jälkeen. Paras ystäväni on myötäelänyt kanssani, odottanut kanssani toiveikkaana ja sitten surenut kanssani, kun ne kuukautiset kuitenkin alkoivat... Nyt luonnollisesti kerroin ystävälleni, vasta näin myöhään sillä takana myös useita keskenmenoja, ja tuntui, että se tunne olisi ollut liian musertava, kun olisi pitänyt kertoa, että kesken se taas meni... Soitin ystävälleni ja hän oli aivan että jes, vihdoinkin tärppäsi (ei tietenkään sanonut, että "vihdoinkin") ja siinä iloitsimme ja suunniteltiin jo, että lähdetään vauvavaateostoksille. Pian huomasin facebookin seinälläni päivityksen, jossa tämä ystäväni onnittelee julkisesti raskaudestani. Kiehuin. En onnistunut enkä onnistu vieläkään poistamaan päivitystä. Suuttumukseni kun laantui, itketti. Itketti, että tämä raskaus kuitenkin menee kesken ja joudun selittelemään fb-kavereilleni, miksi sitä vauvaa ei tulekaan. Kysyin heti ystävältäni, että miksi hän näin teki ja sain vain vastauksen "Mieti sitä." Ei vastaa muuta vaikka näkee viestini. En keksi, mitä olen tehnyt väärin. Mitään vakavia riitoja meillä ei ole ollut. En voi mennä puhumaan face to face, koska asumme tällä hetkellä kaukana toisistamme. Valvon tälläkin hetkellä, kun jännittää fb-kavereiden kyselyt ja mietityttää, mikä kaveriin meni :( Petetty olo. Ajatuksia?
Kommentit (86)
Kyllä tämä joltain kostolta näyttäisi. Ystävä olisi voinut onnitella sinua henkilökohtaisesti silloin kun kerroit (ja varmaan onnittelikin). Jostain syystä halusi kuitenkin vielä levittää asian julkiseen tietoon = keino ärsyttää sinua. ''Sä et kertonut mulle joten mä kerron nyt kaikille''. Kuinka lapsellista.
Jaa facebookkiin että hänellä on HIV.
Mieti sitä kuulostaa ihan ala-asteikäisen tokaisulta :D Se oli silloin, kun ei oikeasti osannut sanoa mitään takaisin
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:00"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 01:58"]
Mikä siis on ongelmasi? Missä vaiheessa olit ajatellut paljastaa raskautesi maailmalle, siinä vaiheessa kun sinua kärrätään synnärille? Kerroitko ystävällesi olevasi 10 vk raskaana? Vai vaan raskaana? Jos 10 vk niin kai hän oletti, että nyt on se aika, kun uskallat paljastaa olevasi raskaana, keskenmenovaara on ohi ja asiasta saa puha.
[/quote]
12 viikon jälkeenhän erityinen vaara vasta on ohi -> rakenneultra ollut. Ja mikä tarve sinulla on aloittajaa neuvoa hänen omassa asiassaan?
[/quote]
Niskapoimu-ultra, rakenneultra on vasta myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:03"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 01:59"]
Kiitoksia kommenteista, tuli heti parempi mieli :) Tulen myöhemmin kertomaan, miten kävi. Toivon, että ystävä selittää miksi näin toimi, muuten on kyllä ainakin ex-ystävä... Ap
[/quote]
Kannattaa muutenkin aina katkaista välit, jos toinen onnittelee mistä tahansa asiasta. Esimerkiksi hyvän syntymäpäivän toivotus sisältää aina vittuilun siitä, että oletpa vanhentunut ja rupsahtanut.
[/quote]Niin, "mieti sitä"hän tarkoittaa vain sitä, että täytyy miettiä "sitä", ei se ainakaan suuttumusta ilmaise! Muutenkin, välit on vaikea laittaa poikki jos toinen osapuoli teki sen jo. T. Ohis
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:00"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 01:58"]
Mikä siis on ongelmasi? Missä vaiheessa olit ajatellut paljastaa raskautesi maailmalle, siinä vaiheessa kun sinua kärrätään synnärille? Kerroitko ystävällesi olevasi 10 vk raskaana? Vai vaan raskaana? Jos 10 vk niin kai hän oletti, että nyt on se aika, kun uskallat paljastaa olevasi raskaana, keskenmenovaara on ohi ja asiasta saa puha.
[/quote]
12 viikon jälkeenhän erityinen vaara vasta on ohi -> rakenneultra ollut. Ja mikä tarve sinulla on aloittajaa neuvoa hänen omassa asiassaan?
[/quote]
Np-ultra
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:05"]
Mieti sitä kuulostaa ihan ala-asteikäisen tokaisulta :D Se oli silloin, kun ei oikeasti osannut sanoa mitään takaisin
[/quote]
Tuli mullekin tää mieleen. Ei halunnut pahoitella, mutta ei oikein itsekään tajunnut onnittelua julkaistaessaan, että menikin mokaamaan. Tajusi vasta kun sai sulta viestiä. Voi että mikä tyyppi!
Kyllä hyvin menee, kun mietitään kunnon salaseurameiningillä mitä kostoa ja vittuilua sisältyy toivotukseen onnea raskaudestasi.
Näpäytä sitä jotenkin. Ootko kommentoinut siihen julkaisuun vielä siihen mitään? Voisi laittaa jotain tyyliin ''Kiitos vain, mutta onnittelit jo kerran, ja olisin halunnut kertoa asiasta itse.''
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:06"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:00"][quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 01:58"] Mikä siis on ongelmasi? Missä vaiheessa olit ajatellut paljastaa raskautesi maailmalle, siinä vaiheessa kun sinua kärrätään synnärille? Kerroitko ystävällesi olevasi 10 vk raskaana? Vai vaan raskaana? Jos 10 vk niin kai hän oletti, että nyt on se aika, kun uskallat paljastaa olevasi raskaana, keskenmenovaara on ohi ja asiasta saa puha. [/quote] 12 viikon jälkeenhän erityinen vaara vasta on ohi -> rakenneultra ollut. Ja mikä tarve sinulla on aloittajaa neuvoa hänen omassa asiassaan? [/quote] Niskapoimu-ultra, rakenneultra on vasta myöhemmin.
[/quote]
Äh, joo, sori! Mutta eikö vakavammat tisomiat paljastu jo yleensä tuossa? Vai muistanko mä senkin väärin?!
Sen julkaisun voi tosiaan itse poistaa tai piilottaa, jos nyt täytyy välttämättä lähteä siitä, että kyllä se kesken menee.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:08"]
Kyllä hyvin menee, kun mietitään kunnon salaseurameiningillä mitä kostoa ja vittuilua sisältyy toivotukseen onnea raskaudestasi.
[/quote]
No ei tuo ollut mikään onnittelu vaan onnitteluksi naamioitu Ap:n ärsytyskeino.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:08"]
Kyllä hyvin menee, kun mietitään kunnon salaseurameiningillä mitä kostoa ja vittuilua sisältyy toivotukseen onnea raskaudestasi.
[/quote]
Hei joo, ymmärrän, jos muille kertominen on puhdas vahinko, mutta luulisi, luulisi, että ihmiselle, joka on tukenut useita keskenmenoja saanutta ei nyt varmaan ihan uppo-outona tule ajatus, ettei raskaudesta halua kertoa edes tuossa vaiheessa muille.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:13"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:08"]
Kyllä hyvin menee, kun mietitään kunnon salaseurameiningillä mitä kostoa ja vittuilua sisältyy toivotukseen onnea raskaudestasi.
[/quote]
No ei tuo ollut mikään onnittelu vaan onnitteluksi naamioitu Ap:n ärsytyskeino.
[/quote]
Mistä tiedät täysin ulkopuolisena?
Itse laittaisin kaverille jotenkin ''Olen miettinyt, en keksinyt. Voitko nyt kertoa?''.
Palasinkin nyt vielä tänne kun uni ei tule. Kostamaan en itse lähde vaikka mieli tekisikin, se on kuitenkin aika lapsellista, vaikka toisaalta lapsellista oli ystävänkin käytös.. Joku kysyi, tietääkö ystävä, missä vaiheessa raskaus on: tietää.
"Ystävä" on online WhatsApissa, laitoin vielä viestiä. Näki ne, mutta ei vastaa. Eiköhän se ollut tässä. Elättelen toiveita, että kuitenkin joskus avautuisi, muuten jää kyllä minua asia vaivaamaan ja ystävästä tulee viimeistää ex-ystävä. Ap
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:18"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:13"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:08"]
Kyllä hyvin menee, kun mietitään kunnon salaseurameiningillä mitä kostoa ja vittuilua sisältyy toivotukseen onnea raskaudestasi.
[/quote]
No ei tuo ollut mikään onnittelu vaan onnitteluksi naamioitu Ap:n ärsytyskeino.
[/quote]
Mistä tiedät täysin ulkopuolisena?
[/quote]
Ap:n kertoman perusteella. Onhan tuo nyt muutenkin aivan tilannetajutonta, eikö ole ihan itsestäänselvää että noin isoista asioista voi puhua vasta sitten kun henkilö itse on kertonut niistä julkisesti?
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:19"]
Palasinkin nyt vielä tänne kun uni ei tule. Kostamaan en itse lähde vaikka mieli tekisikin, se on kuitenkin aika lapsellista, vaikka toisaalta lapsellista oli ystävänkin käytös.. Joku kysyi, tietääkö ystävä, missä vaiheessa raskaus on: tietää. "Ystävä" on online WhatsApissa, laitoin vielä viestiä. Näki ne, mutta ei vastaa. Eiköhän se ollut tässä. Elättelen toiveita, että kuitenkin joskus avautuisi, muuten jää kyllä minua asia vaivaamaan ja ystävästä tulee viimeistää ex-ystävä. Ap
[/quote]
Tuo ystäväsi tämänhetkinen käytös on vielä kummallisempaa kuin se onnittelu. :o Jos olisi onnitellut ihan ''puhtaat jauhot pussissa'', niin olisiko reagoinut kysymyksiisi noin?
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 02:01"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 01:56"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 01:52"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 01:47"]Mieti sitä? No voi hemmetti. En kyllä tajua, vai ajatteletko, että hän on sitä mieltä, että sun ois pitänyt kertoa aikaisemmin? Lap-sel-lis-ta. Mutta ota tää enteenä; hän saa nenilleen vielä jotenkin, mut sä et joudu pulaan kyselyiden kanssa, koska tää raskaushan ei kesken mene! [/quote]Tuota hieman epäilen itsekin. Ystäväni on vähän sen tyyppinen, että saattaa suuttua aika helposti. Toki oli omaakin mokaa ehkä siinä, että en sanonut, että ei saa puhua, mutta kyllä minä oletin että se ei mene fb:hen sitä huutelemaan... :/ Aika törkeää, jos tuo päivityskin oli osa sitä "kostoa". Ja kiitos <3 Toivotaan parasta. Ap
[/quote]
Minusta todella epäystävämäinen teko häneltä, on niin omaa napaa, niin omaa napaa. Prinsessa! Pidä hetki etäisyyttä, osoita sille, että sinuahan ei tuolla tavalla kohdella, jos hän haluaa alkaa määrätä ystävyytenne tahdin niin saa heilutella sitä tahtipuikkoaan keskenään facessa!
[/quote]
Keskusteleeko ap itsensä kanssa vai onko joku fanaatikko täysin seonnut?
[/quote]
Kuule mulle ei hyvä ystävä vastaisi ylimielisesti "mieti sitä" vaan kertoisi mitä ajatteli, tai olisi entinen ystävä, jos mä en olis mitään väärää tehnyt. Ja en ole ap.