Miten laulaja-artistit kohtelee fanejaan, onko kokemuksia?
Mulla on hyviä ja huonoja kokemuksia.
Positiivinen tyyppi on Anssi Kela, joka antoi nimmarin sellaisen keikan jälkeen jossa ei virallisesti jaettu niitä, jutteli myös mukavia.
Todella iloinen yllätys oli Jenni Vartiainen. Keski-Suomessa erään Jennin keikan jälkeen satoi kaatamalla ja 2 sukulaistyttöä jäi silti odottamaan Jenniä vaikkei nimmarinjakoa ollut kun hänen piti lähteä seuraavaan keikkamestaan. Jenni oli menossa keikkabussiinsa kun huomasi tytöt ja pyysi heidä sinne lämmittelemään. Lisäksi heitti heidät bussilla kotiinsa. Tytöt aivan fiiliksissä, olivat laulaneet Jennin biisejä kitarasäestyksellä bussissa puoli tuntia. Jennin julkisuuskuva antaa aivan eri käsityksen hänestä: todella lämmin ja ihana ihminen ja olen muiltakin kuullut että pitää faneistaan hyvää huolta.
Antti Tuisku antoi myös nimmarin omistuskirjoituksella ja kaunis hymy on jätkällä.
Negatiivisia kokemuksia:
Janna Hurmerinta. Yritettiin päästä hetkeksi juttelemaan keikan jälkeen kun muitakin faneja oli jonossa. Janna lähti vaan menemään sanaakaan sanomatta ja kaikki jäi kuin nallit kalliolle, eikä järkkäritkään kertoneet tuleeko hän takaisin.
Anna Abreu: tyttäreni fanitti Annaa vuosia muttei todellakaan enää. Tyttö jonotti 2h nimmaria ja kaverikuvaa ja Annan turvamies tönäisi hänet ja muuta lapset fyysisesti sivuun kun Anna viitta silmillä ryntäsi autoon ja pois, samalla vittua huutaen. Tässäkin oli luvattu tapaaminen keikan jälkeen. Sikamaista käytöstä.
Onko muilla hyviä tai huonoja kokemuksia? Ketä "kannattaa" fanittaa?
Kommentit (171)
Minä pidän joistakin artisteista, korjaan, pidän heidän musiikistaan. Minulla on heidän levyjään ja menen mielelläni konsertteihin.
En odota heiltä mitään muuta, en henkilökohtaista ystävyyttä enkä poskisuudelmia, nimmareista ja yhteiskuvista nyt puhumattakaan. En tajua, mitä artisti tai minäkään saisimme irti muutaman sanan juttutuokiosta. Sellainen olisi niin helvetin nolostuttavaa.
Nämä mainitsemasi asiat ovat joillekin faneille äärimmäisen tärkeitä ja ratkaisevat jatkossakin keikoilla kjäymisen + levyjen oston. Siis ns "tosifaneille".
Siis artistin musiikki on ihan toisavoinen seikka, Pääasia, että "tosifani" pääsee omaa egoaan nostamaan,
Hmm, todella omituinen ketju. En olisi ikinä voinut kuvitella, että on olemassa aikuisia ihmisiä, jotka kuvittelevat julkisuuden henkilön olevan 'aina ja kaikkialla' kaikkien kaveri ja jonka kanssa täytyy päästä juttelemaan, otattamaan kuvia ja nimmareita... Huh. Lapselta tuollaisen vielä ymmärtää, mutta mitä ihmettä pyörii tällaista toimintaa harjoittavan aikuisen päässä?
Istuin kerran erään miespuolisen artistin lähettyvillä - standup-keikkaa hän siinä yritti katsella vaimonsa (käsi vaimon harteilla) ja muun seurueen kanssa. Eihän siitä mitään tullut, kun naiset toisensa jälkeen kävi yrittämässä halata, taputtelemassa olkapäille ja tyrkyttämässä seuraansa. Säälitti sekä artistin, että vaimonsa puolesta.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 20:19"]
Paula koivuniemi on tosi ihana, jotenkin tosi rento tyyppi
[/quote]
Paula taisi itsekin sanoa siinä vain elämää, että jossain vaiheessa nousi päähän. Kaveri oli 80-luvulla tanssiravintolassa lipunmyyjänä ja oli ollut todella töykeä, kohdannut jossain keikalla vuosia myöhemmin ja sanoi, että ei uskoisi että on sama ihminen jos pelkän luonteen näkisi.
Brädi on ihan mahtava. Mun tytär on kova fani ja kiertelee keikoilla, Brädi tulee aina moikkaamaan jonottajia, huolehtii kovasti faneistaan ("ehdittehän tytöt junaan" jne jne). Kerran tuli meitä vastaan kaupassa ja tunnisti tyttäreni, tuli juttelemaan ja sanoi mullekkin käsipäivää. Ihana mies!
Laura Voutilainen, hyvin lämminsydäminen ihminen ja mukava, ihana nainen <3
N26
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 21:51"]Brädi on ihan mahtava. Mun tytär on kova fani ja kiertelee keikoilla, Brädi tulee aina moikkaamaan jonottajia, huolehtii kovasti faneistaan ("ehdittehän tytöt junaan" jne jne). Kerran tuli meitä vastaan kaupassa ja tunnisti tyttäreni, tuli juttelemaan ja sanoi mullekkin käsipäivää. Ihana mies!
[/quote]
Samanlaisia kokemuksia Brädin keikalta, parhainten jäi mieleen se että kysyi ennen kuin otti yhtäkään kuvaa kenenkään kanssa että keillä on kiire junaan ja otti heidän kanssa ekana yhtärit ja muut :)
Samuli edelmann ❤️❤️❤️ Joulukonsertin jälkeen oli seisomassa kirkon aulassa mahdollisia nimmareita ja jutusteluja varten. Menimme äitini kanssa kertomaan, kuinka tärkeä voimapilari juuri hänen musiikkinsa oli äidilleni kun minä 13-vuotiaana sairastin syöpää. Samuli halasi minua kyyneleet silmissään ja toivotti kaikkea hyvää :) niin sydämellinen ihminen!
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 19:39"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 09:36"]
Jenni Vartiaista kehun minäkin, hän suostui keikkakiireiltään tulemaan meidän koululle esiintymään ilmaiseksi, pidimme yhteislauluesityksen ja hän piti meille musiikintunnin :) Todella lämmin ja mukava luonne ja ihminen!
[/quote]
Paskat mitään teidän koululle tuli, kusetat valehtelet yrittäessäsi tuota rumaa ylimielistä kurppaa kehua. ET ONNISTU!!
[/quote]
Tässä Jenni-hullulle todiste ;)
Mä ymmärrän, ettei artistin tarvitse huomioida jatkuvasti kaikkia. Mutta torjunnankin voi tehdä kohteliaasti ja fania kunnioittaen. Jos joku fani näkee idolinsa vaikka kadulla ja uskaltautuu juttusille, eikä artisti jaksa jutella, voi sanoa fanille vaikka "on vähän kiire, olen pahoillani" tms. eikä "painu vittuun."
Tuomas Holopainen on herrasmies vaikkakin ujo ja hiljainen. Ei paljoa puhunut kohdatessa, mutta suostui nimmariin ja yhteiskuvaan :) Sain kokeilla Maestron silinterihattuakin! Ihana Tuomas<3
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 12:02"]
Tuomas Holopainen on herrasmies vaikkakin ujo ja hiljainen. Ei paljoa puhunut kohdatessa, mutta suostui nimmariin ja yhteiskuvaan :) Sain kokeilla Maestron silinterihattuakin! Ihana Tuomas<3
[/quote]
116 Jatkaa: Ei ole laulaja-artisti, mutta muusikko kuitenkin.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 12:53"][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 08:07"]
No huhhuh, uskaltaakohan sitä enää kenellekään artistille edes yrittää puhua mitään, jos käytös on tota luokkaa. Ettei vain vahingossakaan häiritä herkän taiteilijan luovaa keskittymistä -_- Taidan lopettaa kaikkien fanittamisen!! Suosittelen myös muille niin saavat nämä nähdä että palkkakin sit pienenee.
[/quote]
Hyvä jos vihdoin tajuat ettei jonkun musiikista pitäminen tarkoita sitä että pitää mennä tuntemattomia ihmisiä häiritsemään joka käänteessä. Suosittelen samaa oivallusta muillekin.
[/quote]
Ja kuule, sinulle itsellesi suosittelen alanvaihtoa ja mielialalääkitystä.
Olet selvästikin väärällä alalla. Mutta älä huoli, tuskin kuulut suisikkiartisteihini joten tervemenoa vittuun.
Satin Circus-bändin pojat oli ystävällisiä ja heitti hyvää läppää pari vuotta sitten erään JKLn keikan jälkeen:) Olivat aidosti läsnä siinä tilanteessa, ja muistan kun kehuin yhden jäsenen silmiä se sanoi mullekin että mulla on upeat silmät :) Jäi tosi hyvä mieli, eivät olleet silloin läheskään näin tunnettuja kuin nyt, tuskin oli ollut paljon heidän musiikkia radiossakaan(jos ollenkaan). N19
Parhaan ystäväni äiti oli töissä aikoinaan legendaarisella Cinderellalla ja pääsimme usein mukaan laivalle,
plussana, isona jäi mm Kirka, Samuli Edelman, Mamba, Jussi and the boys ja Yö. Samuli taisi olla jossain muualla kuin Cindyllä.
mutta ehdoton diiva oli Paula Koivuniemi. Popeda oli myös suorastaan iljettävä.
Ja käytiin monta keikkaa katsomassa Nylon Beattia ja niin monta että he alkoivat jopa moikkailla meitä.
me oltiin aina ekaks keikalla, sitten oltiin usein messissä, eli henkilökunnan tiloissa. Usein ei the artisti sinne tullut, usein bändiläiset tuli. Paulan bändiläiset haukkui aina pomoaan. Aina !
ja Virve Rosti oli huippu, kerran alkoi punnertamaan ja siinä laskettiin moneen, Virve, kuten koko bändikin, huippukivoja. Freemanin kanssa oltiin samalla keikalla ehkä 5 v Cindin jälkeen ja ohimennen moikkas. Loppuun asti huippubändi !
voi niitä aikoja.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 09:46"][quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 06:52"]
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 05:42"]
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 00:08"]Mä ymmärrän, ettei artistin tarvitse huomioida jatkuvasti kaikkia. Mutta torjunnankin voi tehdä kohteliaasti ja fania kunnioittaen. Jos joku fani näkee idolinsa vaikka kadulla ja uskaltautuu juttusille, eikä artisti jaksa jutella, voi sanoa fanille vaikka "on vähän kiire, olen pahoillani" tms. eikä "painu vittuun." [/quote] Tämä. Varsinkin jos fani on itse täysin asiallinen ja kohtelias. T: se Hynysestä kertonut
[/quote]Tietenkin tämä olisi se korrektein tapa hoitaa asia. Mutta kuten me kaikki muutkin, ovat julkkiksetkin 'vain' ihmisiä ja 'kuppi menee nurin' välillä huonommalla tavalla. Huomaa, että ette juurikaan osaa asettua toisen asemaan - jos viettäisitte viikonkin jonkun suositun artistin kengissä, saattaisitte ymmärtää paremmin sitä, miten paljon se voi pipoa kiristää, kun et saa -missään- olla rauhassa (pahimmillaan kun kotiovellakin on joku päivystämässä). Kännykamerat napsuu aina, käyt sitten apteekissa, kaupassa jne. Ja sitten luet seiskasta, miten julkku osti peräpukamavoidetta...
[/quote]
Ammatinvalintakysymys.
Tämä tunnettuus eli julkisuus on juuri se seikka, joka saa monet valitsemaan ko. alan. Edelleenkään kakkua ei voi sekä syödä että säästää.
[/quote]Niin, väittämäsi pitää paikkansa näiden idols-sunmuuhömppälaulukilpailu-osallistujien kohdalla. Mutta moni muu on aloitellut ihan rakkaudesta musiikkiin. Menestyksen myötä sitten 'joutuu' tämän (yksityiselämän/kin) kyttäyksen uhriksi.
Edelleen kuitenkin on jäänyt epäselväksi, miksi sinä ja niin moni muu katsoo, että julkkiksen tulee olla -just sun- kaveri? Just silloin, kun se syö jäätelöä perheensä kanssa, ni sun oikeus mennä 'vaihtamaan muutama sana' on suurempi, kuin artistin oikeus vapaapäivään - miksi? Mitä sä siitä saat?
Ja sille Hynynen jankkaajalle, ni se äijähän on kuuluisa siitä 'häiriköiden' tylyttämisestä, yhtään tyyppiä seurannut ois tiennyt asian. Plus ehkä frendis sattui olemaan se päivän 150:nes 'idolin näkemisestä ilahtunut'.
Ja toi 'ammatinvalinta' nillitys on kyllä ihan vailla pohjaa - samoin vois tuumata, et 'ammatinvalintakysymys', kun oot siwan kassa ja sut ryöstetään kk:n välein väkivallalla uhkailemalla - sun logiikalla siis ihan yhtä hyväksyttyä.
Johanna Tukiainen oli tosi ujo eikä ollenkaan niin hullun oloinen kun hänet tapasin. Häntä tosin ei kai voi laulajaksi laskea.
Tarja Turunen vuonna miekka ja kivi Nosturin keikan jälkeen jäi juttelemaan pitkäksi aikaa meidän kolmen nuoren naisen kanssa. Tyhjässä aulassa istuttiin ja kukin odotteli kyytiään. Spontaani, puhelias ja ystävällinen oli.