Köyhien perheiden kesälomailu
Miksi pienituloiset hehkuttavat, miten upeaa on käydä Tallinnan laivalla tai olla pari yötä leirintäalueella tai nauttia Suomen suvesta käyden jäätelöillä? FB:ssa näkee näitä päivityksiä. Kun pojan kaveri 9 v. oli meillä yökylässä, hän opasti, että ei joka kesä voi matkustaa lentokoneella, siitä tulee niin paljon saasteitakin. Siis mitä? Sama poika sanoi, että Suomessa on parhaat uimarannat ja kesäkelit, niin miksi lähteä kauemmas. 9-vuotias jo aivopesty, että muualla ei ole mitään nähtävää ja kotimaa ylivertainen matkakohde. Me olemme menossa tänä kesänä kahdesti ulkomaille lomalle ja viikoksi vuokrattu mökki Suomesta. Juuri tässä pakkaan Kroatian lomalle vaatteita. Enkä pelkää, että meidän lapset jäävät jostain tosi upeasta paitsi Suomen kesässä, vaikkei lomia vietetä jäätelökioskilla tai leirintäalueella.
Kommentit (85)
Ollaan matkusteltu paljon perheen kanssa. Ja nauttinut reissuista paljon. Silti en ikinä arvostelisi kenenkään matkaa koti -tai ulkomailla. Jokainen tekee niin kun haluaa. Mun mielestä oli ihanaa kun naapurin ekaluokkalainen kertoi heidän perheensä matkasta Pärnuun. Se ilo! Siitä tuli hyvä mieli. Tänä vuonna ei ole varaa matkustaa, ei edes Tallinnaan. Jokainen tyylillään!
Kyllä me ollaan käyty se keskustelu lasten kanssa, että ei voida matkustella montaa kertaa vuodessa tms. Koska meillä ei ole siihen rahaa. ( lapsia 3) reissataan ja kuljetaan meidän varallisuuden mukaan.
Eikös se nyt nimenomaan ole järkevää? Vai pitäiskö ottaa lainoja ja pikavippejä?
Menettää luottotiedot sen takia. Kiitos ei!
Hienoa että APllä on varaa jatkuvasti matkustaa. Mutta ei se raha sulle ole kyllä käytöstapoja tai empaattisuutta suonut. Olet ilkeä ja pahansuopa.
Matkustakoon sitten vanhempana. Itse tein ensimmäisen ulkomaan matkani 18v. Kaikki muut d
sisarukseni olivat käyneet ulkomailla.
Lapsien kanssa ulkomailla tehdään samoja asioita kuin suomessakin joten missä pointti?
Yhtälailla ulkomailla ollaan rannalla ja syödään jäätelöä.
En nyt ymmärrä tota APn Tallinnan morkkaamista. Upea kaupunki samoin Viro maana. Jos siis viitsi lykätä nokkansa sitä rannan superAlkoa pidemmälle.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 22:04"]Matkustakoon sitten vanhempana. Itse tein ensimmäisen ulkomaan matkani 18v. Kaikki muut d
sisarukseni olivat käyneet ulkomailla.
Lapsien kanssa ulkomailla tehdään samoja asioita kuin suomessakin joten missä pointti?
Yhtälailla ulkomailla ollaan rannalla ja syödään jäätelöä.
[/quote]
Näinpä. En ole käynyt Ruotsia pidemmällä, tai Bangkokissa pari krt. viime vuosikymmenellä. Jätetään rahat Suomeen. Työpaikat säilyy, kun ei kanneta rahoja ulkomaille.
todelliset maailmanmatkaajat eivät leuhki koko ajan; olet täydellinen mäntti ap! Tuollainen matkustusmäärä on monille alkusoittoa. Itse matkustaisin paljon ja usein jos olisi paljon irtorahaa. Ei vain keskituloisena ole ja velkaisena. 20 maata ainakin tullut silti nähtyä.
Ap:n koti on varmaan tosi ankea, kun pitää koko ajan päästä pois sieltä. Olen huomannut tuttavapiiristäni, että eniten matkustavat ne, jotka haluavat paeta ongelmia avioliitossaan. Matkoilla elämä on aina niin jännittävää. Kun palataan kotiin, arjen ahdistavuus ja ongelmat lyövät taas vasten kasvoja, ja on pakko alkaa suunnitella uutta matkaa.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 22:04"]En nyt ymmärrä tota APn Tallinnan morkkaamista. Upea kaupunki samoin Viro maana. Jos siis viitsi lykätä nokkansa sitä rannan superAlkoa pidemmälle.
[/quote]
Ehkä viittaa siihen, että siellä ravaa kaikki suomalaiset? Siis ettei ole kovinkaan hienoa hehkuttaa matkaa Tallinnaan? En tiedä. Mutta en käy Tallinnassa, inhoan suomalaisturistien käytöstä siellä (alkoholistiperheessä kasvoin). Viron kartanot ovat kyllä upeita.
Tallinnassa käyvät kaikki eteläsuomalaiset. Jollekin rovaniemeläiselle se voi olla aivan vieras, mutta Lapissa on sitäkin tavallisempaa pistäytyä Ruotsissa tai Norjassa.
Meillä nuorehkot lapset matkustaneet mm. useamman kerran Saksassa, Portugalissa, Espanjassa, Albaniassa, Sveitsissä, Italiassa, Tanskassa, Puolassa, Itävallassa, Ruotsissa ja reissut edullisilla lennoilla omatoimimatkaillen turistirysien ulkopuolella. Junareissuja, yhteisiä elämyksiä ja tutustumista erilaiseen kulttuuriin. Anteeksi ap, mutta en ihan ymmärrä viestiäsi. Itselleni ei tulisi mieleenkään halventaa Suomessa lomiaan viettäviä enkä myöskään ymmärrä miksi viet lapsesi johonkin Menorcalle tai Lanzarotelle, jos tarkoituksena on nähdä maailmaa? Toivottavasti matkustatte edes Kroatiassa rysien ulkopuolelle. Käykää Bosniassa ja Herzegovinassa, siellä on kaunista :)
Mitä enemmän matkustan, sitä enemmän arvostan Suomea. Tosin en/emme harrasta juurikaan massaturismimatkailua, ollaan repun kanssa pidempiä aikoja tien päällä niillä hiljaisemmillakin paikkakunnilla. Ja aina on yhtä mukava palata kotimaahan kun näkee sen ensimmäisen sinisen tienviitan jossa lukee se-ja-se paikkakunta ja kilometrimäärä, selvällä suomella. Hanavettä voi juoda ja ilma on raikas.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 22:11"]Ap:n koti on varmaan tosi ankea, kun pitää koko ajan päästä pois sieltä. Olen huomannut tuttavapiiristäni, että eniten matkustavat ne, jotka haluavat paeta ongelmia avioliitossaan. Matkoilla elämä on aina niin jännittävää. Kun palataan kotiin, arjen ahdistavuus ja ongelmat lyövät taas vasten kasvoja, ja on pakko alkaa suunnitella uutta matkaa.
[/quote]
Tuokin on totta. Minä olen juuri sellainen matkoista haaveilija. Kotona on niin tylsää ja rumaa. Koko ajan pitää siivota ja laittaa ruokaa, kun mies ei tee mitään kotihommia. Vietän lomat mieluiten reissussa ja valmiiden ruokien äärellä. Mieluiten luen kirjaa aurinkotuolissa ja pulahdan altaaseen välillä uimaan. Eli olen juuri sellainen, jota tässä ketjussa on halveksittu. Minulle pn yhdentekevää, miten muut viettävät lomaansa, ja ihailen ihmisiä, jotka hoitavat kodin lisäksi kesämökkiä, itse kun en siihen kykenisi. Nyt odotan lomaa Miamissa, ja siihen on liian pitkä aika.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 22:21"]Mitä enemmän matkustan, sitä enemmän arvostan Suomea. Tosin en/emme harrasta juurikaan massaturismimatkailua, ollaan repun kanssa pidempiä aikoja tien päällä niillä hiljaisemmillakin paikkakunnilla. Ja aina on yhtä mukava palata kotimaahan kun näkee sen ensimmäisen sinisen tienviitan jossa lukee se-ja-se paikkakunta ja kilometrimäärä, selvällä suomella. Hanavettä voi juoda ja ilma on raikas.
[/quote]
Käytä ne rahasi Suomessa!!!!
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 22:20"]Meillä nuorehkot lapset matkustaneet mm. useamman kerran Saksassa, Portugalissa, Espanjassa, Albaniassa, Sveitsissä, Italiassa, Tanskassa, Puolassa, Itävallassa, Ruotsissa ja reissut edullisilla lennoilla omatoimimatkaillen turistirysien ulkopuolella. Junareissuja, yhteisiä elämyksiä ja tutustumista erilaiseen kulttuuriin. Anteeksi ap, mutta en ihan ymmärrä viestiäsi. Itselleni ei tulisi mieleenkään halventaa Suomessa lomiaan viettäviä enkä myöskään ymmärrä miksi viet lapsesi johonkin Menorcalle tai Lanzarotelle, jos tarkoituksena on nähdä maailmaa? Toivottavasti matkustatte edes Kroatiassa rysien ulkopuolelle. Käykää Bosniassa ja Herzegovinassa, siellä on kaunista :)
[/quote]
Onpa hienoa, sitäkö odotat kuulevasi? Että et sorru turistirysiin, vaan harrastat perheen kanssa paljon hienompaa ja upeampaa matkailua. Sama se, miten matkustaa ja minne. Oma asia. Jos haaveilee uima-altaista tai kristallinkirkkaassa vedessä sukeltamisesta ja korallien tutkimisesta, niin saa siitä ilonsa. Tunnen miehen, joka haaveilee naisista, Aasiassa. Ja toisen, joka kalastelee Suomessa kaikki kesät. Onnellisen oloinen mies.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 22:31"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 22:20"]Meillä nuorehkot lapset matkustaneet mm. useamman kerran Saksassa, Portugalissa, Espanjassa, Albaniassa, Sveitsissä, Italiassa, Tanskassa, Puolassa, Itävallassa, Ruotsissa ja reissut edullisilla lennoilla omatoimimatkaillen turistirysien ulkopuolella. Junareissuja, yhteisiä elämyksiä ja tutustumista erilaiseen kulttuuriin. Anteeksi ap, mutta en ihan ymmärrä viestiäsi. Itselleni ei tulisi mieleenkään halventaa Suomessa lomiaan viettäviä enkä myöskään ymmärrä miksi viet lapsesi johonkin Menorcalle tai Lanzarotelle, jos tarkoituksena on nähdä maailmaa? Toivottavasti matkustatte edes Kroatiassa rysien ulkopuolelle. Käykää Bosniassa ja Herzegovinassa, siellä on kaunista :)
[/quote]
Onpa hienoa, sitäkö odotat kuulevasi? Että et sorru turistirysiin, vaan harrastat perheen kanssa paljon hienompaa ja upeampaa matkailua. Sama se, miten matkustaa ja minne. Oma asia. Jos haaveilee uima-altaista tai kristallinkirkkaassa vedessä sukeltamisesta ja korallien tutkimisesta, niin saa siitä ilonsa. Tunnen miehen, joka haaveilee naisista, Aasiassa. Ja toisen, joka kalastelee Suomessa kaikki kesät. Onnellisen oloinen mies.
[/quote]Ei ollut lainkaan kyse tästä :) Vaan, jos halvennetaan toisten Tallinnan reissuja ja kotimaanmatkailua, niin voisi olettaa matkojen suuntautuvan johonkin muualle kuin turistikohteiden uima-altaille. Itselläni ei ole mitään matkatoimistojen uima-allaslomia vastaan, mutta mielestäni ne eivät vaan mitenkään eroa ap:n parjaamasta Tallinnan matkailusta. Itse viettäisin mieluiten lomia Suomessa, ei vaan ole varaa siihen. Suomessa hotellit ja huvitukset ovat valitettavan kalliita. Samoin kuin jo pelkkä matkustaminen paikasta toiseen. Ei sitä aina autoillakaan viitsi.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 22:31"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 22:20"]Meillä nuorehkot lapset matkustaneet mm. useamman kerran Saksassa, Portugalissa, Espanjassa, Albaniassa, Sveitsissä, Italiassa, Tanskassa, Puolassa, Itävallassa, Ruotsissa ja reissut edullisilla lennoilla omatoimimatkaillen turistirysien ulkopuolella. Junareissuja, yhteisiä elämyksiä ja tutustumista erilaiseen kulttuuriin. Anteeksi ap, mutta en ihan ymmärrä viestiäsi. Itselleni ei tulisi mieleenkään halventaa Suomessa lomiaan viettäviä enkä myöskään ymmärrä miksi viet lapsesi johonkin Menorcalle tai Lanzarotelle, jos tarkoituksena on nähdä maailmaa? Toivottavasti matkustatte edes Kroatiassa rysien ulkopuolelle. Käykää Bosniassa ja Herzegovinassa, siellä on kaunista :)
[/quote]
Onpa hienoa, sitäkö odotat kuulevasi? Että et sorru turistirysiin, vaan harrastat perheen kanssa paljon hienompaa ja upeampaa matkailua. Sama se, miten matkustaa ja minne. Oma asia. Jos haaveilee uima-altaista tai kristallinkirkkaassa vedessä sukeltamisesta ja korallien tutkimisesta, niin saa siitä ilonsa. Tunnen miehen, joka haaveilee naisista, Aasiassa. Ja toisen, joka kalastelee Suomessa kaikki kesät. Onnellisen oloinen mies.
[/quote]
On muotia olla ns. reppumatkaaja. Väittää, ettei halveksi ketään tai arvostele toisten loman viettoa, mutta sitten heti ihmettelee, miksi joku vie lapsensa Menorcalle tai Lanzarotelle. Minä kävin viime syyskuussa pienten lasten kanssa Menorcalla, oli ihanaa. Se on ympäristöä kunnioittava saari ja turismi rajoitettua. Maatalous pääelinkeino. Haluatko vielä kysyä, miksi mentiin (vaikket reppumatkaajana arvostele kenenkään valintoja). Mentiin, koska rakastan espanjalaista kulttuuria, luontoa, ruokaa ja rauhallisia saaria. Pidän myös Kreikan rauhallisista saarista, mutta en Rodoksesta, Ibizasta, mallorcasta ja muista vauhdikkaista Espanjan tai Kreikan saarista.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 18:48"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 13:30"]Ap, avaa vähän sun ajatusmaailmaa. Sulla oli siinä edessä yhdeksänvuotias lapsi, ja halusit lytätä hänet? En usko hetkeäkään, että olet aikuinen ja sulla on lapsia. Taidat olla vielä itsekin koululainen ja kesälomalla, eikös niin. [/quote] No en todellakaan. Olen kesälomalla ja nautin tästä nyt, ihanaa. Miksi olisin lytännyt 9-vuotiaan???? Ei kaikkea ääneen sanota. Ihmettelen vaan, miksi hänelle hehkutettu kotonaan, että ei lentokoneella saa matkustaa kun saastuttaa ja Suomessa on lomailu upeaa, ulkomailla ei ole mitään. Ei pidä paikkaansa. En ala väitellä 9-vuotiaiden kanssa, onko Suomi ainoa maa, jossa on hyvä viettää lomaansa vai ei. -ap
[/quote]
Harmittiko, että 9-vuotias on sinua fiksumpi?
Harmittaako, että tuolla 9-vuotiaan asenteella elämä maistuu joka päivä hyvältä?
Ap, tiedoksesi, että lentomatkustamisen päästöt todellakin ovat suuter, joten tuo lapsi tietää enemmän kuin sinä.
Liikenteen vaikutus
Lentämisen vaikutus
LENTÄMISEN VAIKUTUS
Lentoliikenne aiheuttaa pari prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Vaikka lentokoneet kehittyvät energiatehokkaammiksi, lentämisen suosion lisääntyminen vie teknisten ratkaisujen ja lentoliikenteen toiminnan tehostamisen tuomat hyödyt. Lentoliikenteen päästömäärät jatkavat kasvuaan ja niiden odotetaan kaksinkertaistuvan kymmenessä vuodessa. Lentomatkailun päästöjen lisääntymisen pelätään jopa mitätöivän muilla päästösektoreilla saavutettuja vähennysten vaikutuksia.
Noin 70 prosenttia lentämisen päästöistä on hiilidioksidia. Tutkimusten mukaan lentoliikenteen päästöt edistävät ilmastonmuutosta 2–5 kertaa lentokoneiden pelkkiä hiilidioksidipäästöjä enemmän. Kerrannaisvaikutus johtuu lentämisen muista päästöistä ja niiden epäsuorista kemiallisista reaktioista ilmakehässä. Siksi lentoliikenteen osuus ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta nousee kahdesta prosentista noin 3,5 prosenttiin.
Lentokoneen päästöistä on noin 30 prosenttia vesihöyryä. Siitä muodostuu sopivissa olosuhteissa tiivistymisvanoja, jotka voivat sitoa lämpösäteilyä. Vanoista voi puolestaan syntyä ilmastoa lämmittäviä cirrus-pilviä. Lentokoneen päästöistä on alle prosentti typen oksideja, rikkioksideja ja nokea. Typen oksidit lisäävät ilmastoa lämmittävää otsonia, mutta vähentävät ilmakehän metaania. Rikkioksidien päästöistä syntyvät sulfaattihiukkaset viilentävät maapalloa heijastamalla auringon säteilyä. Noki edistää ilmastonmuutosta imemällä tehokkaasti lämpösäteilyä.
Lentoliikenteen muutaman prosentin kokonaisvaikutus saattaa tuntua vähäiseltä. Tuhansien kilometrien mittaisen lennon aikana kuluu kuitenkin paljon polttoainetta ja kertyy runsaasti päästöjä. Näin yhdellä lentomatkalla voi olla suuri vaikutus yksittäisen henkilön kulutuksen aiheuttamiin kasvihuonekaasupäästöihin. Tämän sivuston lentolaskurin perusteella yhden hengen Thaimaan lomalennoista syntyy yli kolme tonnia päästöjä. Määrä vastaa arviolta kolmannesta keskivertosuomalaisen vuoden kasvihuonekaasupäästöistä.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 21:39"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 18:42"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 13:22"]Ette ole tainneet paljon matkustella kun pitää jotain Kroatian reissua hehkuttaa parempana vaihtoehtona Suomelle. Itse olen asunut ulkomailla useammassa maassa, reissannutkin paljon ja mielelläni vietän kesät Suomessa, tosin edellinen reissu oli kuukauden matka Italiaan perheen kanssa mutta parhaita ovat nämä kesät ja lomat kun ei tarvi lähteä minnekään. Vedet ON täällä puhtaammat kuin muualla. Mennään sit syksyllä jonnekin kaupunkilomalle tai vaikka Tukholmaan laivalle shoppailemaan suklaata jos tuntuu että on pakko päästä jonnekin. Tai vaikka sinne Tallinnaan.
[/quote]
Olemme vuoden sisällä olleet Menorcalla, Lanzarotella ja nyt lähdössä Kroatiaan, sitten viikko Suomessa vuokramökillä ja heti sen jälkeen Tanskaan. Olen aina lomallani ollut ulkomailla, käynyt 15 Euroopan maassa ja 2 Aasian maassa sekä yhdessä Afrikan maassa. Eikä muuten hävetä yhtään. Matkoilla kokee paljon! En väitä, etteikö menisi rahaa, mutta aina on ollut sen arvoista. Vähän jotain muuta kuin kurjassa leirintämökissä ja Suomen säässä. Tai Tallinnassa. En ole asunut ulkomailla, työ ja koti Suomessa. Toisaalta en juo juurikaan, en polta enkä käy yökerhoissa, joten on ihanaa käyttää rahansa matkailuun. Lapset pitävät myös.
-ap
[/quote]
Vuokramökissä :) aika köyhää, eikö ole varaa omaan?
[/quote]
Just joo, joku porvari tulee huutelemaan. Haista sinä kuule pitkä pee. Vuokramökkeily on kuules aika monen lapsiperheen ilo. Ei kaikki edes HALUA panostaa omaan mökkiin, jos siellä on pari viikkoa kesässä. Meidän penskat ei oo koskaan vaatineet, että pitää olla oma mökki. Vuokraaninen on paitsi järkevää myös hyväksi, koska voi vaihtaa seuraavan kerran paikkakuntaa. Auto meillä kuitenkin on ja se kulkee. Teidän porvareiden harmiksi perässä vuokrattu vaunu just tällä hetkellä. Suututtaako? Ollaanko bemarin tukkeena?