Köyhien perheiden kesälomailu
Miksi pienituloiset hehkuttavat, miten upeaa on käydä Tallinnan laivalla tai olla pari yötä leirintäalueella tai nauttia Suomen suvesta käyden jäätelöillä? FB:ssa näkee näitä päivityksiä. Kun pojan kaveri 9 v. oli meillä yökylässä, hän opasti, että ei joka kesä voi matkustaa lentokoneella, siitä tulee niin paljon saasteitakin. Siis mitä? Sama poika sanoi, että Suomessa on parhaat uimarannat ja kesäkelit, niin miksi lähteä kauemmas. 9-vuotias jo aivopesty, että muualla ei ole mitään nähtävää ja kotimaa ylivertainen matkakohde. Me olemme menossa tänä kesänä kahdesti ulkomaille lomalle ja viikoksi vuokrattu mökki Suomesta. Juuri tässä pakkaan Kroatian lomalle vaatteita. Enkä pelkää, että meidän lapset jäävät jostain tosi upeasta paitsi Suomen kesässä, vaikkei lomia vietetä jäätelökioskilla tai leirintäalueella.
Kommentit (85)
Lukematta koko ketjua läpi, itse olen ulkosuomalainen Välimeren maasta, ja vietän kesälomani aina Suomessa. Mielestäni ei ole mitään niin ihanaa kuin Suomen kesä!
Ja kyllä tuo 9-vuotias aika oikeassa on lentämisen suhteen, todella hienoa. Ehkäpä hänen vanhemmillaan on oikeasti ekologisempi elämäntyyli kuin teillä - jos asuisin Suomessa niin itsekin varmaan välttelisin "turhaa" lentämistä, nyt olen kuitenkin niin itsekäs, että haluan tavata perhettäni kerran vuodessa joen matkustamme Suomeen autoillen tai lentäen. Yritän sitten elää muuten luontoystävällisemmin (esim. olen kasvissyöjä).
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 09:10"]Lukematta koko ketjua läpi, itse olen ulkosuomalainen Välimeren maasta, ja vietän kesälomani aina Suomessa. Mielestäni ei ole mitään niin ihanaa kuin Suomen kesä!
Ja kyllä tuo 9-vuotias aika oikeassa on lentämisen suhteen, todella hienoa. Ehkäpä hänen vanhemmillaan on oikeasti ekologisempi elämäntyyli kuin teillä - jos asuisin Suomessa niin itsekin varmaan välttelisin "turhaa" lentämistä, nyt olen kuitenkin niin itsekäs, että haluan tavata perhettäni kerran vuodessa joen matkustamme Suomeen autoillen tai lentäen. Yritän sitten elää muuten luontoystävällisemmin (esim. olen kasvissyöjä).
[/quote]
Niin, sä matkustelet. Kun tätä ketjua lukee, niin oikeasti moni töröttää ilmeisesti koko elämänsä vain täällä. En voi tykätä ap:n asenteesta, koska en itse pääse koskaan minnekään. Mut sit kun mulla on rahaa, aion todellakin viettää lomani pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Toki telkusta voi myös katsella, mitä muualla on, mut ei oo sama asia. Amerikkaan lähden heti kun saan viis tonnia kokoon.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 23:18"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 13:25"]
Miksi kesällä pitäisi olla matkustella tai olla muuten menossa? Itse vietin lapsuuden parhaat kesät maalla sukulaisten luona, eikä siellä ollut mitään ihmeellistä. Ympärillä oli luontoa ja lampaita ja sisällä lautapelejä, legoja ja muuta puuhaa. Joka päivä laitettiin ruokaa ja käytiin järvessä uimassa. Joskus lämmitettiin puusauna, mentiin soutuveneellä kauemmas onkimaan, leivottiin tai tehtiin pihalle nuotio ja grillattiin makkaroita. Kerran viikossa käytiin torilla ja kaupassa. Ihanaa kiireetöntä oleskelua ilman aikatauluja ja stressiä. Siitä jäi paljon paremmat muistot kuin niistä kesistä, jolloin käytiin ulkomailla ja koitettiin ehtiä tekemään kaikki mahdollinen vanhempieni 4 viikon loman aikana.
[/quote]
Minullakin samantapaiset muistot lapsuuden kesistä, maalla mummolassa oli parasta!
[/quote]
Me oltiin aina kesämökillä, koko kesä. Opettajan lapsena olin poissa kaupungista 2 kuukautta. Oli se mukavaakin, tykkäsin uida ja kasvattaa mansikoita, porkkanoita ja omat salaatit. Olisin voinut haluta nähdä myös jotain muuta. Pääsin ylioppilasrahoilla ensimmäiselle ulkomaanmatkalle Englantiin, ja sen jälkeen kiersin Eurooppaa lähes rahattomana. Oli halu nähdä muutakin kuin sen kesämökin pihapiiriä. Yllättäen kun muutin pois kotoa, äitini alkoi harrastaa golfia ja kierrellä Suomessa, myös kilpailuissa. Eivät ole enää yhtään kesää viettäneet pelkästään mökillä, kun on intohimo golfiin. Ap: lapsi ei voi valita, mitä vanhemmat päättää, vaikka ei olisi edes rutiköyhä perhe. Joillain on pakkomielle nauttia Suomen kesästä. Mitä tuota ihmettelet?
Ap, vaikutat tyypilliseltä kermaperseeltä, jonka on pakko hehkuttaa omia tekemisiään.
Kyllä mäkin muistan lapsuudesta ne kesäloman ulkomaanmatkat ja huikeita muistoja niistä jäikin - samoin muistan myös viikot isovanhempien kesämökillä serkkujen kanssa, yhtä huikeaa sekin oli. Toivottavasti et opeta lapsillesi ajattelutapaa, jonka mukaan vain matkustamalla pois Suomesta voi kesäloma olla onnistunut? Kuulostat muutenkin hieman yksinkertaiselta ihmiseltä.
Lapsissa on sellainen ihana piirre, että he pystyvät nauttimaan myös pienistä asioista. Kaiken ei tarvitse olla kallista ja vaivalla järjestettyä. Itse suorastaan kadehdin sitä, että kuinka suuren ilon lapsi voi saada yöstä teltassa, jäätelöstä lämpimänä kesäpäivänä, fudismatsista uusien kavereiden kanssa. Itse toivon, että lapseni pysyisivät tällaisina mahdollisimman pitkään!
Siksi en itse halua arvottaa erilaisia lomakokemuksia, että toinen olisi arvottomampi kuin toinen.
Onneksi lapsille ei ole niin nokonnuukaa, onko se loma Suomessa vai ulkomailla, mukavaa tekemistä piisaa kyllä kummin vain. Toki, jos kotona opetetaan, että Suomessa ei voi olla kivaa vaan on pakko päästä ulkomaille, niin kaipa se kovalla yrityksellä lapseenkin tarttuu. Vahinko.
No me vuokraillaan mökkejä Suomesta. Niillä hinnoilla taitaisi päästä aika pitkälle, varsinkin kun ottaa vielä lohijoelle kalastusluvat. Joka vuosi mietitään, että pitäisi kai käydä jossain ja joka vuosi päädytään tähän samaan. Nyt parikymppinen poika kävi pari viikkoa kavereidensa kanssa automatkalla jonkun yhdistysporukan vanhalla transporterilla Keski-euroopassa alkukesästä ja se oli hänen ensimmäinen reissunsa naapurimaita kauemmaksi. Kyllä hän taisi sillä reissulla saada paljon enemmän kokemuksia kuin mitä olisi meidän kanssamme jossain rantalomalla saanut, eli ehtii sitä. Kuulemma meni parisataa koko reissun aikana, kun olivat yötä usein tien päällä, teltassa tai retkeilymajoissa.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 20:20"]No me vuokraillaan mökkejä Suomesta. Niillä hinnoilla taitaisi päästä aika pitkälle, varsinkin kun ottaa vielä lohijoelle kalastusluvat. Joka vuosi mietitään, että pitäisi kai käydä jossain ja joka vuosi päädytään tähän samaan. Nyt parikymppinen poika kävi pari viikkoa kavereidensa kanssa automatkalla jonkun yhdistysporukan vanhalla transporterilla Keski-euroopassa alkukesästä ja se oli hänen ensimmäinen reissunsa naapurimaita kauemmaksi. Kyllä hän taisi sillä reissulla saada paljon enemmän kokemuksia kuin mitä olisi meidän kanssamme jossain rantalomalla saanut, eli ehtii sitä. Kuulemma meni parisataa koko reissun aikana, kun olivat yötä usein tien päällä, teltassa tai retkeilymajoissa.
[/quote]
Niin mekin vuokraillaan mökkejä, noin tonnin menee mökkivuokriin kesässä ja lisäksi ollaan Helsingissä hotellissa pari yötä joka kesä (Lintsi kesän ykköskohde). En silti väitä, että sillä matkalla pääsee ulkomaille. Katsoin matkoja mm. Italiaan, Kroatiaan ja Ranskaan. Meidän 6-henkisellä perheellä olisi mennyt 3000 euroa, ei mitään mahiksia lähteä. Liputamme siis edelleen kotimaan mökkivuokrauksen puolesta.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 19:47"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 13:27"]Mä en myöskään mitään Kroatian matkaa hehkuttais..
[/quote]
Mä oon ollu, Splitissa. Kihlajaismatka. Oli kallis matka, 895 euroo per hlö. Viikon matka. Puhdasta vettä oli, sukellettiin kolmena päivänä. Tänä vuonna oli tyydyttävä Espanjan matkaan, kun ei joka vuosi noin kalliita matkoja oo varaa tehdä.
[/quote]
No nyt oli kallis matka! :D
[/quote]
Joo, anteeksi vaan, kun kaikilla ei oo rahaa tuhlata lomailuun! Lentoparkit ja bensat lentokentälle, taksit ja ruokailut maksaa myös. Mulla meni pari tonnia siihen reissuun yhteensä, mutta kerran sitä vaan kihloihin mennään.
Meidän lapset ovat olleet mm. Lontoossa, Pariisissa, Barcelonassa, Mallorcalla, Islannissa (tosin olivat hyvin pieniä silloin), Gardajärvellä, Bulgariassa, Tallinnassa ja Tukholmassa. Minulle on yks hailee, miten muut lomiaan viettävät vai ovatko mökillä tai kotona koko kesän. Onhan tästä ollut julkisuudessakin, että Suomessa on jo alakoulussa eroja: toiset ovat lomansa Vantaan lähiössä tietokoneella ja toiset kulkevat ympäri maailmaa. Suomi ei ole tasa-arvoinen, turha sitä on kenenkään kiistää. Uusi hallitus heikentää köyhien lapsiperheiden asemaa!
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 20:42"]Meidän lapset ovat olleet mm. Lontoossa, Pariisissa, Barcelonassa, Mallorcalla, Islannissa (tosin olivat hyvin pieniä silloin), Gardajärvellä, Bulgariassa, Tallinnassa ja Tukholmassa. Minulle on yks hailee, miten muut lomiaan viettävät vai ovatko mökillä tai kotona koko kesän. Onhan tästä ollut julkisuudessakin, että Suomessa on jo alakoulussa eroja: toiset ovat lomansa Vantaan lähiössä tietokoneella ja toiset kulkevat ympäri maailmaa. Suomi ei ole tasa-arvoinen, turha sitä on kenenkään kiistää. Uusi hallitus heikentää köyhien lapsiperheiden asemaa!
[/quote]
Tästäkin tuli taas poliittinen kysymys. Suomessa on alkoholisteja, jotka tuhlaavat koko perheen rahat (niin meidänkin lapsuusperheessä). Vaikka kuinka hienosti sitä hallituksen syyksi vääntää, niin monen lapsiperheen kesälomarahat on kaadettu kurkusta alas jo alkuvuonna. Vaikkei kukaan pakota. Ei sitten mennä minnekään mummolaa pidemmälle, koska aikuisten viinat ja tupakat on tärkeämpiä.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 13:25"]Miksi kesällä pitäisi olla matkustella tai olla muuten menossa? Itse vietin lapsuuden parhaat kesät maalla sukulaisten luona, eikä siellä ollut mitään ihmeellistä. Ympärillä oli luontoa ja lampaita ja sisällä lautapelejä, legoja ja muuta puuhaa. Joka päivä laitettiin ruokaa ja käytiin järvessä uimassa. Joskus lämmitettiin puusauna, mentiin soutuveneellä kauemmas onkimaan, leivottiin tai tehtiin pihalle nuotio ja grillattiin makkaroita. Kerran viikossa käytiin torilla ja kaupassa. Ihanaa kiireetöntä oleskelua ilman aikatauluja ja stressiä. Siitä jäi paljon paremmat muistot kuin niistä kesistä, jolloin käytiin ulkomailla ja koitettiin ehtiä tekemään kaikki mahdollinen vanhempieni 4 viikon loman aikana.
[/quote]
Asiaa!
Mun 9vuotias kummityttöni vastasi kun kysyin viimekesänä kesän parasta hetkeä että se kun iltiin äitin ja isän kanssa teltassa yötä omalla pihalla ja lukivat akuankkaa otsalampun valossa.. olivat käyneet mm. Risteilyllä, Italiassa ja Virossa... että näin. :) Monesti ne parhaimmat hetket on juuri niitä simppeleitä ja pieniä.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 13:27"]
Mä en myöskään mitään Kroatian matkaa hehkuttais..
[/quote]
Mä olen asunut nyt 15 vuotta Aasiassa. Mun mielestä matka Kroatiaan olisi aika mieletön juttu :)
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 18:42"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 13:22"]Ette ole tainneet paljon matkustella kun pitää jotain Kroatian reissua hehkuttaa parempana vaihtoehtona Suomelle. Itse olen asunut ulkomailla useammassa maassa, reissannutkin paljon ja mielelläni vietän kesät Suomessa, tosin edellinen reissu oli kuukauden matka Italiaan perheen kanssa mutta parhaita ovat nämä kesät ja lomat kun ei tarvi lähteä minnekään. Vedet ON täällä puhtaammat kuin muualla. Mennään sit syksyllä jonnekin kaupunkilomalle tai vaikka Tukholmaan laivalle shoppailemaan suklaata jos tuntuu että on pakko päästä jonnekin. Tai vaikka sinne Tallinnaan. [/quote] Olemme vuoden sisällä olleet Menorcalla, Lanzarotella ja nyt lähdössä Kroatiaan, sitten viikko Suomessa vuokramökillä ja heti sen jälkeen Tanskaan. Olen aina lomallani ollut ulkomailla, käynyt 15 Euroopan maassa ja 2 Aasian maassa sekä yhdessä Afrikan maassa. Eikä muuten hävetä yhtään. Matkoilla kokee paljon! En väitä, etteikö menisi rahaa, mutta aina on ollut sen arvoista. Vähän jotain muuta kuin kurjassa leirintämökissä ja Suomen säässä. Tai Tallinnassa. En ole asunut ulkomailla, työ ja koti Suomessa. Toisaalta en juo juurikaan, en polta enkä käy yökerhoissa, joten on ihanaa käyttää rahansa matkailuun. Lapset pitävät myös. -ap
[/quote]
oletko sä todellinen ihminen?
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 21:07"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 20:42"]Meidän lapset ovat olleet mm. Lontoossa, Pariisissa, Barcelonassa, Mallorcalla, Islannissa (tosin olivat hyvin pieniä silloin), Gardajärvellä, Bulgariassa, Tallinnassa ja Tukholmassa. Minulle on yks hailee, miten muut lomiaan viettävät vai ovatko mökillä tai kotona koko kesän. Onhan tästä ollut julkisuudessakin, että Suomessa on jo alakoulussa eroja: toiset ovat lomansa Vantaan lähiössä tietokoneella ja toiset kulkevat ympäri maailmaa. Suomi ei ole tasa-arvoinen, turha sitä on kenenkään kiistää. Uusi hallitus heikentää köyhien lapsiperheiden asemaa!
[/quote]
Tästäkin tuli taas poliittinen kysymys. Suomessa on alkoholisteja, jotka tuhlaavat koko perheen rahat (niin meidänkin lapsuusperheessä). Vaikka kuinka hienosti sitä hallituksen syyksi vääntää, niin monen lapsiperheen kesälomarahat on kaadettu kurkusta alas jo alkuvuonna. Vaikkei kukaan pakota. Ei sitten mennä minnekään mummolaa pidemmälle, koska aikuisten viinat ja tupakat on tärkeämpiä.
[/quote]
Aivan. Siksi en lähtisikään ihmettelemään, miksi joillekin Tallinna on matkakohde nro yksi. Halpaa viinaa sieltä haetaan. Kiva postata kuvia, kun on nähty muumit ja saatu halvat tuliaiset, joiden parissa loma vierähtää kivasti. Ap: älä viitsi ihmetellä, miten jotkut ei koskaan poistu Suomesta ja lapsillekin opetetaan, että ei kannata lähteä ulkomaille. Perheissä on mielenterveysongelmaa, päihdeongelmaa, peliriippuvuutta yms. Minun exäni kiersi kaikki isommat festarit (ruisrokit, provinssit, ilosaaret) ja me käkittiin lasten kans kotona. Arvaatte varmaan, miksi mies on ex. Ei ne lapset siihen tilanteeseen vaikuta, jos joku on itsekäs juhlija.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 20:33"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 19:47"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 19:04"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 13:27"]Mä en myöskään mitään Kroatian matkaa hehkuttais..
[/quote]
Mä oon ollu, Splitissa. Kihlajaismatka. Oli kallis matka, 895 euroo per hlö. Viikon matka. Puhdasta vettä oli, sukellettiin kolmena päivänä. Tänä vuonna oli tyydyttävä Espanjan matkaan, kun ei joka vuosi noin kalliita matkoja oo varaa tehdä.
[/quote]
No nyt oli kallis matka! :D
[/quote]
Joo, anteeksi vaan, kun kaikilla ei oo rahaa tuhlata lomailuun! Lentoparkit ja bensat lentokentälle, taksit ja ruokailut maksaa myös. Mulla meni pari tonnia siihen reissuun yhteensä, mutta kerran sitä vaan kihloihin mennään.
[/quote]
Älä välitä, joku kateellinen huutelee. Ihanaa, että pääsitte kihlajaismatkalle ja sukeltamaan!
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 19:21"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 19:01"]Aika laimeet matkat APlla... Jotain Lanzarotea leijuu että kun ollaan niin varoissaan :D
[/quote]
Varoissaan? En ole puhunut yhtään mitään meidän rahoista. Minusta kannattaa yleisesti opetella ajattelemaan, että muuallakin on mukavaa ja jättää ne Tallinnan kuvaamiset vähemmälle. Saati että lapsille hehkuttaa, miten upeaa on kännituristien kanssa sulloutua laivaan. Lanzarotella oli ihanaa, mahtavat säät Suomen surkean vesisadetalven vastapainoksi. Emme kylläkään yöpyneet teltassa tai leirintäalueella, joten en jakanut kuvaa fb:ssa.
-ap
[/quote]
Jos mietin syitä viedä lapsia ulkomaille niin ensimmäiseksi ajattelin, että oppisivat siellä arvostamaan oman kotimaansa positiivisia puolia, ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja heidän erilaisia tapojaan sekä kunnioittamaan muunlaisia kulttuureja ja elämäntyylejä. Ap kuitenkin todistaa, että voi kiertää joka vuosi vaikka maailman ympäri kerryttämättä yhtään suvaitsevaisuutta, viisautta tai empatiakykyä. Voidaan siis huoletta jatkaa lomailua Suomessa, hiekkarantoja löytyy vaikka Yyteristä ja uima-allas Kumpulasta.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 18:42"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 13:22"]Ette ole tainneet paljon matkustella kun pitää jotain Kroatian reissua hehkuttaa parempana vaihtoehtona Suomelle. Itse olen asunut ulkomailla useammassa maassa, reissannutkin paljon ja mielelläni vietän kesät Suomessa, tosin edellinen reissu oli kuukauden matka Italiaan perheen kanssa mutta parhaita ovat nämä kesät ja lomat kun ei tarvi lähteä minnekään. Vedet ON täällä puhtaammat kuin muualla. Mennään sit syksyllä jonnekin kaupunkilomalle tai vaikka Tukholmaan laivalle shoppailemaan suklaata jos tuntuu että on pakko päästä jonnekin. Tai vaikka sinne Tallinnaan.
[/quote]
Olemme vuoden sisällä olleet Menorcalla, Lanzarotella ja nyt lähdössä Kroatiaan, sitten viikko Suomessa vuokramökillä ja heti sen jälkeen Tanskaan. Olen aina lomallani ollut ulkomailla, käynyt 15 Euroopan maassa ja 2 Aasian maassa sekä yhdessä Afrikan maassa. Eikä muuten hävetä yhtään. Matkoilla kokee paljon! En väitä, etteikö menisi rahaa, mutta aina on ollut sen arvoista. Vähän jotain muuta kuin kurjassa leirintämökissä ja Suomen säässä. Tai Tallinnassa. En ole asunut ulkomailla, työ ja koti Suomessa. Toisaalta en juo juurikaan, en polta enkä käy yökerhoissa, joten on ihanaa käyttää rahansa matkailuun. Lapset pitävät myös.
-ap
[/quote]
Vuokramökissä :) aika köyhää, eikö ole varaa omaan?
Amerikan serkuilleni lapsuuden lomareissujen parhaimmistoa oli kun he tulivat Suomeen sukulaisten maatilalle ja toisten sukulaisten mökille saareen sisävesillä. Ikinä eivät kinunneet että Disneylandiin pitäisi päästä. Matkailu avartaa ja heistä on tullut maailmankansalaisia. Kaikilla tähän ei ole kuitenkaan mahdollisuutta ja tarvitseeko kaikista maailmankansalaisia tullakaan?
Yrittäjäperheenä meillä EI juurikaan Ole kesäisin aikaa matkustella vaikka kaoset haluaisivatkin. Rahas olisi, mutta voi olla ett jos sesonkiaikaan häipyisimme sitten rahas EI olisi. Käymme pikareissuilla kotimaan kohteissa. Ja ölen kyllä vahvasti sitä mieltä ett kyllä se lomailo löytyy ihan kotisuomestakin.itse en Ole ikinä pitänyt ulkomasn matkailua suuressa arvossa, vaikka ölen siellä syn täällä käynytkin. Ihmiset yrittää siinä matkaillessaan nostaa jotenkin nostas arvoasn, ett onpa jotain kerrottavaa fbssä tai työpaikan kahvioissa. Tärkeintä olisi perheen yhteinen aika vaikka missä, vaelluksella, uimarannalla, kotona tikkapelissä tai missä vaan...itselläkin suuret omantunnon tuskat tästä ajan riittävyydestä..sitäpaitsi lentomatkailu saastuttaa.että näin.