Mies ei pese hampaita
Millainen 25v mies ei pese hampaita edes kerran päivässä? Omani ei ainakaa. Pesee hampaat keskiverrosti 4-5krt viikossa ja asia ällöttää. Itse pesen 2krt päivässä, joten siihenkään ei voi vedota.
Muita saman ongelman edessä? Miten saisin pesemään edes joka ilta? Pusuttelun lopettaminen ei auta, koska mies on suhteessa pihtaava osapuoli, joten sekin on aika vähäistä.
Kommentit (86)
Taitaa miehelläsi olla mielenterveysongelmia, jos seksikään ei kiinnosta.
Alkaisin katsella sellaisia miehiä, jotka osaavat huolehtia hygieniastaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies ei pese hampaitaan edes noin usein, joskus hävettää kun hän on kuitenkin esimies ja sitten hampaat oikein loistavat keltaisina ja plakkisina sieltä suusta. Niin ja eipä me paljoa suudella. Hän myös tupakoi. Ja ei, ei ollut alussa tuollainen, mutta näemmä iän myötä hygieniasta huolehtiminen alkaa jäämään väliin.
Tuo on yllättävän yleistä miehillä, että iän myötä loppuu kiinnostus omaan hygieniaan. Minunkin isäni on nykyään haiseva papparainen. Harvoin törmää haiseviin naisiin, ne on yleensä sitten tosi spurguja jos on, mutta ikääntyvissä miehissä on ulkoisesti ihan siistin näköisiä herrasmiehiä jotka kuitenkin haisee.
Toivottavasti tämä ei ole Totta🤮 🤢
Kyllä huuhtelee tekarit joka ilta.
Siis niin järkyttävää. Suun terveys on todella tärkeää, näköjään ei mitään ymmärrystä. Harjaus 2 kertaa päivässä, lankaus tai tikutus iltaisin ennen pesua jne. Suuhygienistillä kerran vuodessa.
Ap miten mies perustelee päätöstään?
Mies lopetti hampaiden pesun kokonaan, kun sai tekarit.
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on, ja on aivan kamala tilanne. Maanitella nyt aikuista ihmistä huolehtimaan perushygieniasta...
Sähköhammasharjan hankkiminen saattaa auttaa. Sillä peseminen on helppoa myös ns. laiskalle.
Hitot ollu meillä.
Ostettiin sähköhammasharja, kun mies sanoi että sen avulla alkaa pesemään. Harja ollut meillä kaksi vuotta, ei ole käyttänyt kun pari kertaa alussa. Seuraava valituksen aihe oli, että hammastahnat liian karmean makuisia/voimakkaita. Nyt ostin sellaista hammastahnaa, jota käytetään vanhus-/kevapuolella em. syiden takia.
Hänen mielestään hampaan pesuun riittää pelkkä vesi kaksi kertaa päivässä. Tyhjää parempi tavallaan, mutta ei se poista reikiä ja lieviä tulehduksia joita hänellä on. Hammaslääkärissä sentään käy säännöllisesti ja hänellä on isot korjaukset tällä hetkellä menossa. Aina tulee sieltä nauraen, miten hammaslääkäri oli järkyttynyt hänen hampaiden kunnosta.
Pieni toivo on, että alkaa huolehtimaan paremmin suustaan kunhan noi hammasoperaatiot ohi. Ainakin siihen suuntaan puhunut, silläpä aloitti sen "hampaan pesun" vedellä.
Kyse ei ole vaan hampaista vaan huonoista hampaista voi lähteä vakavia tulehduksia jotka vaikuttaa koko kehoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on, ja on aivan kamala tilanne. Maanitella nyt aikuista ihmistä huolehtimaan perushygieniasta...
Sähköhammasharjan hankkiminen saattaa auttaa. Sillä peseminen on helppoa myös ns. laiskalle.Hitot ollu meillä.
Ostettiin sähköhammasharja, kun mies sanoi että sen avulla alkaa pesemään. Harja ollut meillä kaksi vuotta, ei ole käyttänyt kun pari kertaa alussa. Seuraava valituksen aihe oli, että hammastahnat liian karmean makuisia/voimakkaita. Nyt ostin sellaista hammastahnaa, jota käytetään vanhus-/kevapuolella em. syiden takia.Hänen mielestään hampaan pesuun riittää pelkkä vesi kaksi kertaa päivässä. Tyhjää parempi tavallaan, mutta ei se poista reikiä ja lieviä tulehduksia joita hänellä on. Hammaslääkärissä sentään käy säännöllisesti ja hänellä on isot korjaukset tällä hetkellä menossa. Aina tulee sieltä nauraen, miten hammaslääkäri oli järkyttynyt hänen hampaiden kunnosta.
Pieni toivo on, että alkaa huolehtimaan paremmin suustaan kunhan noi hammasoperaatiot ohi. Ainakin siihen suuntaan puhunut, silläpä aloitti sen "hampaan pesun" vedellä.
Tähän vielä lisäys, että oon tuon suunhoidon laiminlyönnin takia vähentänyt suutelemista. Alkuun en edes tiennyt ettei mies pese hampaita, koska käytti sen verran kurkkupastilleja ettei sitä hajua/makua erottanut. Nössö olen, kun en ole vielä saanut sanottua, että pesisi hampaansa tai hellyydenosoitukset loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Oma mieheni lakkasi jo vuosia sitten pesemästä hampaita (enkä kyllä tiedä miksi). Jokunen hammas mädäntyi ja ovat nyt ihan tynkiä. En jaksa edes valittaa enää. Onneksi hengitys ei pahemmin haise (minun onneni). Mutta en kyllä enää suutele miestä.
Noi toihan kuulostaa jo lähinnä joltain pultsarilta tai muulta laitapuolenkulkijalta. Miten hemmetissä te voitte katella kuvottavia tollasia äijiä ja olla suhteessa niitten kanssa?? Eikö parempaan ole mahdollisuuksia? En ihmettelisi enää jos joku kirjoittaa että hänen rakas miehensä lopetti jo aikoja sitten käymästä vessassa, ja kusee ja paskoo nyt housuihinsa ihan vaan laiskuuttaan, mutta kun muuta en varmaan saa, niin pakko on vaan olla nyt sit ton kanssa, ei voi mitään.
Näin hammaslääkärin näkökulmasta voin kertoa, että mitään suurta eroa ei sukupuolten välillä ole hampaiden ja suun terveyden suhteen, vaikka toki naisvaltaisilla palstoilla yritetään luoda sitä mielikuvaa, että vain miehet laiminlöisivät hampaiden hoitonsa.
Jos mies on 25v ja ap varmaan vähän nuorempi tai saman ikäinen, niin vaihda nyt hyvä ihminen tuo "mies" johonkin toiseen yksilöön. Jos noin nuorena on jo tuollaisia ongelmia ettei hygienia ja seksi kiinnosta, niin mitä se on sitten tulevaisuudessa. Ei se tilanne ainakaan paremmaksi muutu vaan päinvastoin. Nuoret naiset kattelee jotain spurgu puolisoita ihan liian kauan, ja sitten todellakin kaduttaa vanhempana että miksi en heittänyt spugea pihalle jo vuosia sitten ja olis ollu mahdollisuus saada joku kunnollinen mies. Vanhempana ne hyvät on jo yleensä varattuja ja muutenkin omat mahdollisuudet on rajallisempia saada sellainen mies kuin oikeasti haluaa. Eri asia tietty jos tuntuu ettei itsellä ole edes nuorena saumoja kuin johonkin mielenterveysongelmaiseen roskaläjään. Sitten on vaan otettava se, tai oltava yksin. (Tietty parempi olla yksin)
Peseehän se hampaita.
On mullakin joskus mennyt muutama vuosi pesemäti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin hammaslääkärin näkökulmasta voin kertoa, että mitään suurta eroa ei sukupuolten välillä ole hampaiden ja suun terveyden suhteen, vaikka toki naisvaltaisilla palstoilla yritetään luoda sitä mielikuvaa, että vain miehet laiminlöisivät hampaiden hoitonsa.
Suosittelen katsomaan tilastoja. Sieltä näkyy, että miehet harjaavat huomattavasti vähemmän.
Mitä tilastoja? Laitatko linki? Hoidan kliinisessä työssäni molempia sukupuolia tasapuolisesti. Siinä ei kauheasti paina se, jos toinen sukupuoli väittää kyselytutkimuksissa pesevänsä hampaansa useammin kuin todellisuudessa pesee.
- hampilekuri
Mulla ihana mies. Itkee ja pesee vähintään neljästi päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on, ja on aivan kamala tilanne. Maanitella nyt aikuista ihmistä huolehtimaan perushygieniasta...
Sähköhammasharjan hankkiminen saattaa auttaa. Sillä peseminen on helppoa myös ns. laiskalle.Hitot ollu meillä.
Ostettiin sähköhammasharja, kun mies sanoi että sen avulla alkaa pesemään. Harja ollut meillä kaksi vuotta, ei ole käyttänyt kun pari kertaa alussa. Seuraava valituksen aihe oli, että hammastahnat liian karmean makuisia/voimakkaita. Nyt ostin sellaista hammastahnaa, jota käytetään vanhus-/kevapuolella em. syiden takia.Hänen mielestään hampaan pesuun riittää pelkkä vesi kaksi kertaa päivässä. Tyhjää parempi tavallaan, mutta ei se poista reikiä ja lieviä tulehduksia joita hänellä on. Hammaslääkärissä sentään käy säännöllisesti ja hänellä on isot korjaukset tällä hetkellä menossa. Aina tulee sieltä nauraen, miten hammaslääkäri oli järkyttynyt hänen hampaiden kunnosta.
Pieni toivo on, että alkaa huolehtimaan paremmin suustaan kunhan noi hammasoperaatiot ohi. Ainakin siihen suuntaan puhunut, silläpä aloitti sen "hampaan pesun" vedellä.
Joo, onhan vesipesu toki parempi kuin ei mitään. Joissakin maissa koululaiset pesevät vedellä hampaansa lounaan jälkeen ohjatusti.
Omani osti sähköhammasharjan, kehuskeli sen ominaisuuksilla jne., mutta kaappiin sekin jäi. Kun ei vaan "muista" harjata. Ehdotin että ottaa tavaksi harjata jokailtaisin suihkun jälkeen; ei. Entäs muistutus kännykkään? Ei. Jne. Lopulta annoin olla. Mies maksaa vieläkin vaihtopäitä tuohon harjaansa, koska ei ole saanut aikaiseksi lopettaa edes niiden tilaamista. :D
En olisi päivääkään tuollaisen ihmisen kanssa, en edes kaveri, saati sitten puoliso. Jos ihminen ei osaa pitää itsestään huolta edes tuon vertaa, niin vajaaälyinen hän on. En usko, että mies on muutenkaan mitenkään löytö ja tavoiteltava yksilö ja hänet huoliva ihminen samoin. Sovitte toisillenne ilmeisesti täydellisesti.