Millainen ihminen alkaa seurustelemaan alkoholistin kanssa?
Kommentit (74)
Sellainen joka ymmärtää, että alkoholismi on sairaus siinä missä muutkin, eikä se välttämättä tarkoita sitä, että henkilö juo jatkuvasti. Alkoholisiti on aina jos on joskus ollut, vaikkei olisi juonut pisaraakaan 20 vuoteen.
Ja tekee vielä lapsia sellaisen kanssa...
Millainen ihminen märehtii muiden asioita?
Sellainen, joka ei tiedä. Ei se heti näy tai kaikkihan nyt joskus vähän ottavat kuppia.
Sellainen, joka ei tajua, vaikka jo vähän näkyisi.
Sellainen, joka ei välitä. On itsekin tai saattaa haluta itselleen hoidettavan, ihan yleistä 50+ pubiruusujen keskuudessa.
Sellainen, joka uskoo, että rakkaus parantaa.
Niin, kuka nyt sairaaseen rakastuis?
Toinen alkoholisti?
Mutta onhan se niinkin, ettei alkoholismi aina näy heti päällepäin. Se voi alkaa hahmottua toiselle vasta seurustelun aikana, jopa vasta yhdessä asuessa.
Toinen alkoholisti. Mitä ihmeellistä tuossa on?
Minnesota hoito on kuulema hyvä, siellä suurin osa parantuu
Sellainen joka on kasvanut raittiissa perheessä. Ei ymmärrä alkoholistin juonia. Uskoo raitistumiseen.
Joo..mietin vaan kun kerta toisensa jälkeen rakastunun alkoholistiin ja tiedän suunnilleen mitä se on.
ap
Vierailija kirjoitti:
Huijattu hölmö.
Samaa mieltä. Olen ollut tilanteessa itse.
Mutta sitten jäin miettimään, että miksi hölmö. Mitä hölmöä siinä on, että uskoo toisen huijaukset? Ei se ole uhrin vika, että häntä huijataan.
Vierailija kirjoitti:
Joo..mietin vaan kun kerta toisensa jälkeen rakastunun alkoholistiin ja tiedän suunnilleen mitä se on.
ap
Mikä on sun lapsuuskodin tausta?
Millainen ihminen seurustelee peliriippuvaisen kanssa
Vierailija kirjoitti:
Joo..mietin vaan kun kerta toisensa jälkeen rakastunun alkoholistiin ja tiedän suunnilleen mitä se on.
ap
Mitä muuta yhteistä heissä on? Vakuuttava tai välitön esiintyminen, muistuttavat isästäsi?
Tai sinussa? Haluat parantaa?
Minkäs sitä ihminen tunteilleen voi, eikä tarvitsekaan voida, mutta teoille voi ja pitääkin voida. Et voi rakastumisestasi huolimatta olla tuollaisten miesten kanssa, koska tiedät jossain vaiheessa häviäväsi alkoholille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo..mietin vaan kun kerta toisensa jälkeen rakastunun alkoholistiin ja tiedän suunnilleen mitä se on.
ap
Mikä on sun lapsuuskodin tausta?
Isä juoppo, väkivaltainen ja persoonallisuushäiriöinen.
ap
Mistä johtuu että toisilla on se hoivavietti
itsetuhoinen tai hoivaviettinen