Ikäkriisi vai eron paikka?
Mun pitää päättää jatkanko 16-vuotta kestänyttä avioliittoa? Jahkailua ollut jo pari vuotta ja nyt mies sanoi, että päätös pitää tehdä. Ei jaksa enää epävarmuutta ja ymmärtän aivan täysin.
Itse olen 44-v ja viimeisten 6 vuoden aikana olen mm vaihtanut työpaikkaa, aloittanut uuden harrastuksen, joka vie paljon aikaa. Eli olen muuttunut paljon. En ole enää sama ihminen, kun 16-vuotta sitten. Miehellä muutokset on olleet vähäisiä.
Mies haluaisi jatkaa liittoa. Seksiä on ollut koko ajan ja se on ihan ok. Suurin ongelma mulla on, että mun mielestä arki ei vaan toimi. Eletään kumpikin omaa elämää. Elämät yhdistetään niin, että saadaan lapset hoidettua. Eli meillä on kolme lasta iältään 10-16v.
En tiedä mitä tehdä. Ongelmat tuntuu ehkä jopa pieniltä, mutta musta tuntuu, että vaikka olen avioliitossa, niin olen kuitenkin niin yksin.
Eli vinkkejä kehiin. Voisko tästä vielä olla muutos parempaan?
Kommentit (24)
16-vuotias, 16 vuotta. Näissä on eroa..
Mutta asiaan. Ihan normaalilta elämänne kuulostaa. Mitä oikein kuvittelet elämän toisaalla olevan? Jotain suurta ikuista hekumaa? Pariterapia saattaisi auttaa, koska teillä ei ole suurempia ongelmia.
Millaista luulet elämänne olevan esim. 10 vuoden kuluttua, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa?
35 vuotiaana sinkkuna voin myös todeta, että tekeekö se sinkkuus onnellisemmaksi? Ei todellakaan. Välillä se on tosi yksinäistä. Vaihtaisin kelpo mieheen vaikka heti.
Me asuttiin pari kuukautta erillään ja mietittiin asioita uudestaan sen jälkeen. Ei erottu vaan tehtiin töitä että saatiin suhde toimimaan, ja se kannatti :) löydettiin myös toisemme uudestaan, ja ne syyt miksi niin toisiimme joskus rakastuttiin <3