Vaativan erityistason psykoterapeutti vastaa, kysy mitä vaan!

Nämä aloitukset ovat hassuja, jotenkin, ja hieman itserakkaita.

Voiko epävakaudesta parantua täysin? Johtuuko epävakaus vanhempien väkivaltaisuudesta? Onko psykoterapiassa joskus enemmän haittaa kuin hyötyä? Voiko ahmimishäiriön hoidoksi saada psykoterapiaa? Voiko saada psykoterapiaa lihavuus leikkauksen tueksi ison ylipainoin laihduttamiseen?

Vierailija kirjoitti:

Nämä aloitukset ovat hassuja, jotenkin, ja hieman itserakkaita.

Jep, ja oikein huutomerkki perässä :D 

Minkä ”koulukunnan” terapeutti olet ja mikä on pohjakoulutuksesi?

Miten parnnetaan harhaluuloisuushäiriötä sairava henkilö? Ei syö lääkkeitä (koska lääkkeet on myrkytetty), eikä tavata psykiatrista sairaanhoitajaa (koska mafia vaanii sairaanhoidossa) tai yleensäkään ketään terveydenhuollon asiantuntijaa. On täysin sairaudentunnoton.

Mikä on pohjakoulutuksesi? Mitä teet, jos asiakkaaksi tulee tohtori? Koetko, että voit auttaa häntä?

Kiitos kysymyksistä.

Aloitan ensimmäisestä, vaikka se ei varsinaisesti kysymys ollutkaan.

"Nämä aloitukset ovat hassuja, jotenkin, ja hieman itserakkaita." Ymmärrän, että sellaisen kuvan voi saada, sillä kyseessä on osaltaan parodia näistä palstalla suosituista "kysy mitä vaan!" -aloituksista. Täysin tosissani olen kuitenkin vastaamassa. Toki vastauksia on yhtä monenlaisia kuin terapeuttejakin, mutta uskon jokaisen hahmottavan, että eri terapiasuuntauksissa ja eri terapeuteissa on suuriakin eroja. Vastaan siis vain oman pohjakoulutukseni ja kokemukseni valossa. 

"Voiko epävakaudesta parantua täysin?" Ensin pitäisi ymmärtää, mitä epävakaudella tässä tarkoitetaan. Epävakaushan ei ole samanlainen diagnoosi kuin esim. diabetes, jonka synty- ja toimintamekanismi ymmärretään ja josta ollaan yksimielisiä. Epävakaus muodostuu kulttuurisista käsityksistä siitä mikä on "normaalia" ja "sopivaa", eli jossain toisessa ajassa ja paikassa se saatettaisiin käsittää aivan eri tavalla kuin Suomessa 2022. Epävakaus voi kuitenkin aiheuttaa suurta kärsimystä ihmiselle itselleen ja hänen lähipiirilleen, eli siinä mielessä se on otettava vakavasti ja sitä on pyrittävä tasaamaan. Parantuminen ei kuitenkaan ole oikea sana tässä yhteydessä. On monenlaisia teorioita siitä, onko taustalla geneettistä painolastia, mutta kaikissa tutkimuksissa ollaan yhtä mieltä siitä, että epäsuotuisat kasvuolosuhteet ovat epävakauden (määriteltiinpä se miten hyvänsä) riskitekijä. Omista kokemuksistaanhan ei voi "parantua" mutta niiden kanssa voi pyrkiä elämään hyvää elämää. Tärkeintä on ensin tunnistaa oma epävakautensa ja miettiä, millä tavoin se omaan elämään vaikuttaa. Tunnistamisesta voi seurata motivaatio muuttaa asioita. Tässä kohtaa tarvitaan yleensä ulkopuolista apua, vaikka jotkut toki onnistuvat itseopiskelun ja -tutkiskelun kautta muuttamaan omia ajatuksiaan, asenteitaan ja käyttäytymistään. Tilanne ei siis ole mitenkään toivoton, ja tällainen itsetutkiskelu saattaa osoittautua mullistavaksi kokemukseksi, joka muuttaa koko elämän suunnan. 

AP

Eikä edes otsikosta selvinnyt ilman virhettä. Veikkaan matalaa pohjakoulutustasoa.

Miten saan kovan ahdistuksen vähenemään töissä? Työnkuvaa ei ole mahdollista muuttaa eikä irtisanoutuminen ole vaihtoehto.

Miksi nimikkeessä on "vaativa" ja miksi "erityistaso"? Mihin ne viittaavat?

Minkä koulutuksen olet käynyt ennen psykoterapiaopintoja? Miten ihmiset yleensä rahoittavat psykoterapiaopintonsa?

Jatkan vielä toisesta kysymyksestä: "Onko psykoterapiassa joskus enemmän haittaa kuin hyötyä?" 

Psykoterapia on kahden ihmisen intensiivinen vuorovaikutussuhde ja sinällään siihen sisältyy paljon riskejä. Terapeutin on oltava paitsi asianmukaisesti kouluttautunut, myös oman tunnetyönsä tehnyt ammattilainen. Jos tämä tunnetyö on jäänyt kesken tai terapeutti on vielä uransa alkuvaiheessa, niin haittariski kasvaa. Myös silloin kun terapeutti on osaava ja ammatillisesti pätevä, voi psykoterapiasta olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Joskus valittu terapiamuoto on väärä, ja monet ihmiset hyötyisivät esimerkiksi toimintaterapiasta tai taideterapiasta enemmän kuin perinteisestä puhumisen ympärille kietoutuvasta psykoterapiasta. Näitä ei kuitenkaan Suomen kuntoutusjärjestelmässä arvosteta ja tueta samalla tavalla kuin psykoterapiaa. Terapiaprosessia kannattaa mielestäni kaikkien kokeilla, mutta samalla pysyä herkkänä omille kokemuksilleen ja ottaa itsensä todesta. 

"Voiko ahmimishäiriön hoidoksi saada psykoterapiaa? Voiko saada psykoterapiaa lihavuusleikkauksen tueksi ison ylipainon laihduttamiseen?"

Psykoterapiaa voi "saada" kuka tahansa, mutta jos kysymys koskee Kela-korvaavuutta, niin se päätetään tapauskohtaisesti. Yleensä myönnön kriteerinä on työ- tai opiskelukyvyn ylläpitäminen. 

AP

Miten onnistuisin irtautumaan yksipuolisesta ihastumisesta? Olen ihastunut erääseen terapeuttiin työnsä kautta vuosia sitten. Olen idealisoinut hänet mielessäni suunnilleen Jumalasta seuraavaksi, myyttiseksi ja maailman parhaimman näköiseksi ja älykkäimmäksi yli-ihmiseksi.

En ole nähnyt häntä moneen vuoteen tai kommunikoinut hänen kanssaan, mutta hänen miettimisensä on kuin joku "halinalle" minulle eli turvallisuuden lähde. Mikä avuksi, kun uuteen terapiaan ei ole varaa tai aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Miten onnistuisin irtautumaan yksipuolisesta ihastumisesta? Olen ihastunut erääseen terapeuttiin työnsä kautta vuosia sitten. Olen idealisoinut hänet mielessäni suunnilleen Jumalasta seuraavaksi, myyttiseksi ja maailman parhaimman näköiseksi ja älykkäimmäksi yli-ihmiseksi.

En ole nähnyt häntä moneen vuoteen tai kommunikoinut hänen kanssaan, mutta hänen miettimisensä on kuin joku "halinalle" minulle eli turvallisuuden lähde. Mikä avuksi, kun uuteen terapiaan ei ole varaa tai aikaa?

Lisään vielä: hänen miettimisensä ei ole ainoastaan positiivinen "resurssi" minulle, vaan aiheuttaa surua ja sen, että en kykene tutustumaan keneenkään muuhun ihmiseen parisuhdetarkoituksessa ja kuitenkin kaipaisin parisuhdetta elämääni. Vertaan aina muita ihmisiä ihastukseeni ja eihän kukaan tietenkään ole hänen veroisensa.

Elän myös aivan liikaa menneisyydessä eli merkittävä aika päivästäni menee vanhojen ihastukseeni liittyvien muistikuvien ajatteluun (esim. kesken töiden saatan alkaa miettiä hänen eleitään, sanojaan, joitain tilanteita, katseita). Olen toivoton haaveilija.

T. Sama

Jos ihminen pääsee puhumaan puoleksi tunniksi jonkun kanssa eikä tiedä mistä pitäisi puhua, niin mistä silloin pitäisi puhua?

Mikä on "vaativa erityistaso"? Hannibal Lecter tai Michael Myers..?

Huhuu, ap?

"Miten rumana, matalatestoisena, epäaloitteellisena miehenä voi saada naisystävän ja seksiä?"

Kysymyksessä huomio kohdistuu kahteen seikkaan: ensinnäkin siihen, että kuvailet itseäsi yltiöpäisen negatiivisessa valossa, ja toisekseen siihen, että ajattelet naisen ja seksin olevan jotain, mitä "saadaan". 

Kumppanuus ja läheisyys ovat perustarpeita, joita kohti jokainen omalla tavallaan pyrkii. Usein se vaatii paljon työtä oman itsen suhteen, etenkin jos taustalla on paljon hylätyksitulemisen kokemuksia tai varhaisen vuorovaikutuksen haasteita. On helpompi koteloitua ajatukseen siitä, että muiden tulee tarjota minulle positiivista sisältöä elämääni, kuin kohdata omat ennakko-oletuksensa liittyen itseensä ja muihin, ja sitten muuttaa niitä siihen suuntaan, että pystyisi kohtaamaan itsensä ja muut positiivisessa valossa. Valitettavasti yhteiskuntamme ei juuri tue meitä tässä työssä, vaan ihmisiä arvotetaan hyvin ankarasti. 

On ihan ok olla ruma, matalatestoinen ja epäaloitteellinen. Tällaisia ihmisiä on maailma täynnä ja monilla heistä menee ihan kivasti. Heillä on kuitenkin puolellaan se ominaisuus, että he eivät arvota itseään näiden ominaisuuksien kautta, vaan näkevät kauneutta itsessään ja muissa. Se on lähtökohta sille, että voi "saada" läheisyyttä ja kumppanuutta, seksiäkin. Terapeutit auttavat tämän muutoksen alkuun panemisessa, kunhan pohjatyö (itsetutkiskelu) on tehty. 

Mielipide psykedeeliterapian tuomisesta suomeen?

"Minkä ”koulukunnan” terapeutti olet ja mikä on pohjakoulutuksesi?"

Olen suorittanut ensin valtiotieteiden maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa ja sen jälkeen integratiivisen psykoterapeutin pätevyyden Iso-Britanniassa (3 vuotta). Vaativan erityistason terapeutiksi jatkokouluttauduin Tampereen yliopistossa. 

Vierailija kirjoitti:

"Minkä ”koulukunnan” terapeutti olet ja mikä on pohjakoulutuksesi?"

Olen suorittanut ensin valtiotieteiden maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa ja sen jälkeen integratiivisen psykoterapeutin pätevyyden Iso-Britanniassa (3 vuotta). Vaativan erityistason terapeutiksi jatkokouluttauduin Tampereen yliopistossa. 

Mikä on "vaativa erityistaso" vai etkö löydä sitä googlesta?