Miksi perheellisillä pitäisi olla etuoikeus loma-aikoihin?
Idea ketjuun lähti tuosta Ikea-ketjusta, jossa tuli esille ihmisten kokemuksia siitä, että perheelliset jostain syystä kokevat, että heillä on etuoikeus ilta- ja viikonloppuvapaisiin kaupan alalla, koska on kurjaa olla perheen luota pois.
Sama kokemus loma-aikoina, perheelliset vaativat aina ensimmäisenä kaikki koulujen lomat vapaaksi.
Joulu on pahin, lapsettomat pitäisi muka jättää yksin pyörittämään kauppoja jotta lapselliset pääsevät lomalle hamstraamaan lahjoja pikkupilteilleen.
Mikä homma? Eikö nää oman navan tuijottajat tajua, että lapset eivät ole koko maailma? Että lapsettomillakin on perheitä, joiden kanssa haluavat lomailla ja viettää esimerkiksi joulua? Mitäs sitten kun koko tiimillä onkin lapsia? Kenellä silloin on etuoikeus? Se jolla on pienin lapsi? Se joka on pusertanut ulos niitä eniten? Se joka on lähimpänä burnoutia ruuhkavuosien takia? Se jonka mies jätti kun ei jaksanut marmattavaa mammaansa?
Kommentit (1267)
Ei etuoikeus, mutta ihmettelen miksi työkaveri jolla jo aikuiset lapset haluaa hiihtoloman vuodesta toiseen juuri sille viikolle kun hiihtolomat kouluissa ja me joilla pienet lapset, saadaan loma siihen vain joskus... Karua on kuunnella kun lapsi itkee, ei ollut syyslomaa eskarilaisella, vanhemmat töissä, ei ollut joululomaa, vanhemmat töissä, nyt itkenyt jo monta kuukautta milloin Hiihtoloma että saa olla kotona, no ei ole hiihtolomaa kun vanhemmat töissä... Samaan aikaan se jolla ei ole edes perusteltua syytä tunkee itsensä lomalle hiihtolomaviikolla... Kun mulla ei ollut lapsia niin olin aina töissä hiihtolomaviikot, että perheelliset saivat silloin lomaa...
Vierailija kirjoitti:
Meillä työpaikalla huomioidaan jopa työpäivän aloitus lapsiperheillä siten, että muut tulevat aikaisemmin pääsääntöisesti töihin jos lapsiperheen edustaja toivoo myöhempää aamua, jotta ehtii viemään tarhaan yms. Mitä jos heräisi aikaisemmin ja toimisi nopeammin aamulla? Jos taas lapsettomana pyydöt myöhempiä aamuja, ne menee kuuroille korville ”no, ei me kellekään muullekaan täällä…”
Tämä taas on yhteiskunnan mahdollistama asia, kuten työajan lyhennyskin. Se on perheelle kuuluva oikeus.
Mun lapset on aikuisia, ja mua ei haittaa yhtään antaa hiihtolomaviikko lapsellisille. Ei haittaisi heinäkuukaan, mutta kun olen esimies, mun on lomailtava hiljaiseen aikaan, tai alkaa asiat jumittaan.
Kaikissa viikoissa on puolensa, hyviä lomaviikkoja muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta koulujen loma-ajat noin muuten, mutta en ala pitämään kesälomaa syyskuussa sen vuoksi, että joku mamma on puskenut tussustaan mukulan.
Eipä ole sitä riskiä kun ethän sinä ole edes töissä. Me maksamme kaikki sinun tukesi ja koko elämäsi.
Taidat nyt puhua itsestäsi. Onneksi nykyisillä kollegoilla ei ole pikkulapsia.
Sinä olet palstahäirikkö. Riehut täällä 24/7.
Ja nytkin olet täällä. Hiihtolomaviikolla😂
Mun työyhteisössä omassa tiimissä on 14 ihmistä. Viidellä on kouluikäisiä lapsia, parilla nuorempia ja loput on joko lapsettomia tai kuten minä, lapset jo aikuisia
Joka ikinen vuosi kolme näistä kouluikäisten vanhemmista ilmoittaa olevansa lomalla juhannuksesta eteenpäin ja jouluna pari viikkoa, tietenkin välipäivät myös. Viime jouluna sanoin, että pidän joulua edeltävän viikon lomaa koska minun on laitettava joulu 12 hengelle, meille tulee sekä nuoret puolisoineen että vanhukset. Ihan järkyttävä sota, olin itsekäs paska ja sotkin kolmen muun joulusuunnitelmat. Silloin päätin että joustaminen loppuu minun osaltani siihen. En jousta enää kesälomissa, päinvastoin. Vaihdan kaikki mahdolliset lomarahat vapaiksi ja pidän 6 viikkoa kesälomaa putkeen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä työpaikalla huomioidaan jopa työpäivän aloitus lapsiperheillä siten, että muut tulevat aikaisemmin pääsääntöisesti töihin jos lapsiperheen edustaja toivoo myöhempää aamua, jotta ehtii viemään tarhaan yms. Mitä jos heräisi aikaisemmin ja toimisi nopeammin aamulla? Jos taas lapsettomana pyydöt myöhempiä aamuja, ne menee kuuroille korville ”no, ei me kellekään muullekaan täällä…”
Mä en tiedä itkiskö vai nauraisko tälle sun tyhmyydelle.
Olen eri, mutta mulla oli kollegana juurikin tuollainen tyyppi. Tuli myöhässä, lähti ajoissa ja kaikkien olisi pitänyt venyä juuri hänen aikataulujen mukaan. Onneksi sain muualla töitä.
Huoh, tämän takia vihaan työelämää. Pelkkää narinaa ja valitusta joka asiasta. Antakaa esimiesten tehdä päätökset ja olkaa hiljaa tai vaihtakaa työpaikkaa parempaan ellei miellytä. Työura kestää nykyään sen 50 vuotta ja siihen tulee varmasti mahtumaan lomia niin viikolle nro 9 kuin viikolle nro 29 ja kaikkea sille välille.
Vierailija kirjoitti:
Opettajat voisivat pitää iltistä heinäkuun niin vanhemmat voi olla töissä.
Nykyään iltis on vain Juhannukseen asti.
Niin, olisihan sekin kiva, että kaikki pyörisi läpi vuoden, mutta tuskinpa onnistuu. Kesäkin saisi olla pidempi, talvella takuulumi jne.
Vierailija kirjoitti:
Meillä työpaikalla huomioidaan jopa työpäivän aloitus lapsiperheillä siten, että muut tulevat aikaisemmin pääsääntöisesti töihin jos lapsiperheen edustaja toivoo myöhempää aamua, jotta ehtii viemään tarhaan yms. Mitä jos heräisi aikaisemmin ja toimisi nopeammin aamulla? Jos taas lapsettomana pyydöt myöhempiä aamuja, ne menee kuuroille korville ”no, ei me kellekään muullekaan täällä…”
meilläkin oli näin. no yksi perheellinen työntekijä jolta loppui työt kun firman toimintaa muutettiin, ei ole sitten myöhemmin saanut töitä ollenkaan muualta, kun oli tottunut noihin etuihin ja muualla niitä ei niitä myönnetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajat voisivat pitää iltistä heinäkuun niin vanhemmat voi olla töissä.
Nykyään iltis on vain Juhannukseen asti.
Täytyykin ehdottaa uudistusta poliitikoille. Nykyään tuntuu kaikki menevän läpi millä työllisyyttä saadaan kohennettua.
Mitähän se iltis auttaa? Kun se on vain muutaman tunnin päivässä, eikä esim meillä lapset edes pääse sinne koululle yksin.
Vierailija kirjoitti:
Huoh, tämän takia vihaan työelämää. Pelkkää narinaa ja valitusta joka asiasta. Antakaa esimiesten tehdä päätökset ja olkaa hiljaa tai vaihtakaa työpaikkaa parempaan ellei miellytä. Työura kestää nykyään sen 50 vuotta ja siihen tulee varmasti mahtumaan lomia niin viikolle nro 9 kuin viikolle nro 29 ja kaikkea sille välille.
Korjaan, 55 vuotta työelämää. Vähintään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta koulujen loma-ajat noin muuten, mutta en ala pitämään kesälomaa syyskuussa sen vuoksi, että joku mamma on puskenut tussustaan mukulan.
Eipä ole sitä riskiä kun ethän sinä ole edes töissä. Me maksamme kaikki sinun tukesi ja koko elämäsi.
Taidat nyt puhua itsestäsi. Onneksi nykyisillä kollegoilla ei ole pikkulapsia.
Sinä olet palstahäirikkö. Riehut täällä 24/7.
Ja nytkin olet täällä. Hiihtolomaviikolla😂
Oletko jotenkin yksinkertainen? Kyllä täällä palstalla saa olla silloin kun se itselle sopii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä työpaikalla huomioidaan jopa työpäivän aloitus lapsiperheillä siten, että muut tulevat aikaisemmin pääsääntöisesti töihin jos lapsiperheen edustaja toivoo myöhempää aamua, jotta ehtii viemään tarhaan yms. Mitä jos heräisi aikaisemmin ja toimisi nopeammin aamulla? Jos taas lapsettomana pyydöt myöhempiä aamuja, ne menee kuuroille korville ”no, ei me kellekään muullekaan täällä…”
meilläkin oli näin. no yksi perheellinen työntekijä jolta loppui työt kun firman toimintaa muutettiin, ei ole sitten myöhemmin saanut töitä ollenkaan muualta, kun oli tottunut noihin etuihin ja muualla niitä ei niitä myönnetä.
Ja moni joustamaton keskenkasvuinen lapseton ei pääse koskaan työelämään koska ei osaa sopeutua mihinkään ja omat synttärit on maailman tärkeimmät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä työpaikalla huomioidaan jopa työpäivän aloitus lapsiperheillä siten, että muut tulevat aikaisemmin pääsääntöisesti töihin jos lapsiperheen edustaja toivoo myöhempää aamua, jotta ehtii viemään tarhaan yms. Mitä jos heräisi aikaisemmin ja toimisi nopeammin aamulla? Jos taas lapsettomana pyydöt myöhempiä aamuja, ne menee kuuroille korville ”no, ei me kellekään muullekaan täällä…”
Mä en tiedä itkiskö vai nauraisko tälle sun tyhmyydelle.
Olen eri, mutta mulla oli kollegana juurikin tuollainen tyyppi. Tuli myöhässä, lähti ajoissa ja kaikkien olisi pitänyt venyä juuri hänen aikataulujen mukaan. Onneksi sain muualla töitä.
Jos hänellä oli sellainen sopimus, niin 🤷♀️ Lintsaajia ei tietenkään tarvitse suvaita.
Ymmärrän sen, jos koulujen loma-aikoina on ns. "etuajo-oikeus" perheellisillä, koska vaikka 7-vuotiaalle pitäisi muuten järjestää päivähoitoa, eikä se nykyaikana tahdo oikein onnistua. Ja mihin se perheetön tarvitsee lomansa juuri KOULUJEN loma-aikaan, esim. syyslomaviikolla tai hiihtolomaviikolla? Eikö voi olla seuraavalla viikolla? Tai edellisellä? Tai täysin eri kohdassa, vaikka pääsiäisenä pidentämässä muutenkin pitkää viikonloppua.
Itse lapsettomana en ainakaan edes yrittänyt saada (kesän ulkopuolella) lomia koulujen loma-aikoihin, ellei miehen lomat olleet niin, että se oli ainoa mahdollisuus ja silloinkin tyydyin vain pariin päivään, koska pystyin hyvin lomailemaan muulloinkin. Ei ole pakko ns. riistää lapsilta vanhempia. Ap:lla ei selvästi ole aikomuksenakaan lapsia hankkia, kun ei osaa miettiä, miltä tuntuu pienestä koululaisesta olla kotona yksin, jos vanhempi on sen 8h työpäivän + työmatkoja pahimmillaan 2h päivässä poissa kotoa, ja millaista vanhemmasta on "lomailla", kun pitää herättää ne muksut kouluun, minkä takia ei voi itse valvoa eikä nukkua aamuisin, vaikka haluaisi.
Nyt minulla on lapsia, mutta ovat vielä niin pieniä, ettei ole ajankohtaista miettiä lomasuunnitelmia, mutta tasan tarkkaan yritän saada lomani koulujen loma-aikoihin, ettei pienten lasten tarvitse olla yksi. Teini-ikäiset nyt pärjääkin hyvin, mutta alle 10-vuotiaalle liian pitkä aika olla yksin pahimmillaan 10h sen takia, että joku vela vei perheellisen loma-ajan.
Ai niin, joulukuussa meillä ei kukaan saa lomia kuin 2pv, että silloin ollaan ihan samalla viivalla, oli lapsia tai ei. Kukaan ei saa nauttia pitkistä joululomista, jää sukuloimatta. Kesällä kiertävät lomat ja vaikka toiveita saa esittää, käytännössä niihin ei vastata, ellei joku muu halua ns. vaihtaa päikseen esim. juurikin koululaisen vanhempi oli halukas vaihtamaan elokuunsa minun kesäkuun lomaani, jotta saa olla lomalla lapsen kanssa. Koska elokuussa ei ole mitään järkeä vanhemman lomailla, jos/kun koulut alkaa jo ekan viikon jälkeen ja loput 3 viikkoa törötät yksinäsi. Samaan aikaan lapsi viettää kesäkuun yksin tai hoidossa. Minä taas mieluummin lomailen elokuussa kuin kesäkuussa, koska muuten on tolkuttoman pitkä aika odotella seuraavia lomia syksyllä, joten näissä voisi kyllä käyttää järkeä ja joustoa molempiin suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä työpaikalla huomioidaan jopa työpäivän aloitus lapsiperheillä siten, että muut tulevat aikaisemmin pääsääntöisesti töihin jos lapsiperheen edustaja toivoo myöhempää aamua, jotta ehtii viemään tarhaan yms. Mitä jos heräisi aikaisemmin ja toimisi nopeammin aamulla? Jos taas lapsettomana pyydöt myöhempiä aamuja, ne menee kuuroille korville ”no, ei me kellekään muullekaan täällä…”
Siihen nyt voi olla sellainen pieni syy kuin päiväkodin aukioloajat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta koulujen loma-ajat noin muuten, mutta en ala pitämään kesälomaa syyskuussa sen vuoksi, että joku mamma on puskenut tussustaan mukulan.
Eipä ole sitä riskiä kun ethän sinä ole edes töissä. Me maksamme kaikki sinun tukesi ja koko elämäsi.
Taidat nyt puhua itsestäsi. Onneksi nykyisillä kollegoilla ei ole pikkulapsia.
Sinä olet palstahäirikkö. Riehut täällä 24/7.
Ja nytkin olet täällä. Hiihtolomaviikolla😂
Oletko jotenkin yksinkertainen? Kyllä täällä palstalla saa olla silloin kun se itselle sopii.
Saa mutta jos olet täällä 24/7, et selkeästikään ole töissä.
Ja sujuvasti sinä olet täällä meidän perheellisten hiihtolomallakin joten typerää silloin on valittaa että ei saisi olla vapaalla silloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sen, jos koulujen loma-aikoina on ns. "etuajo-oikeus" perheellisillä, koska vaikka 7-vuotiaalle pitäisi muuten järjestää päivähoitoa, eikä se nykyaikana tahdo oikein onnistua. Ja mihin se perheetön tarvitsee lomansa juuri KOULUJEN loma-aikaan, esim. syyslomaviikolla tai hiihtolomaviikolla? Eikö voi olla seuraavalla viikolla? Tai edellisellä? Tai täysin eri kohdassa, vaikka pääsiäisenä pidentämässä muutenkin pitkää viikonloppua.
Itse lapsettomana en ainakaan edes yrittänyt saada (kesän ulkopuolella) lomia koulujen loma-aikoihin, ellei miehen lomat olleet niin, että se oli ainoa mahdollisuus ja silloinkin tyydyin vain pariin päivään, koska pystyin hyvin lomailemaan muulloinkin. Ei ole pakko ns. riistää lapsilta vanhempia. Ap:lla ei selvästi ole aikomuksenakaan lapsia hankkia, kun ei osaa miettiä, miltä tuntuu pienestä koululaisesta olla kotona yksin, jos vanhempi on sen 8h työpäivän + työmatkoja pahimmillaan 2h päivässä poissa kotoa, ja millaista vanhemmasta on "lomailla", kun pitää herättää ne muksut kouluun, minkä takia ei voi itse valvoa eikä nukkua aamuisin, vaikka haluaisi.
Nyt minulla on lapsia, mutta ovat vielä niin pieniä, ettei ole ajankohtaista miettiä lomasuunnitelmia, mutta tasan tarkkaan yritän saada lomani koulujen loma-aikoihin, ettei pienten lasten tarvitse olla yksi. Teini-ikäiset nyt pärjääkin hyvin, mutta alle 10-vuotiaalle liian pitkä aika olla yksin pahimmillaan 10h sen takia, että joku vela vei perheellisen loma-ajan.
Ai niin, joulukuussa meillä ei kukaan saa lomia kuin 2pv, että silloin ollaan ihan samalla viivalla, oli lapsia tai ei. Kukaan ei saa nauttia pitkistä joululomista, jää sukuloimatta. Kesällä kiertävät lomat ja vaikka toiveita saa esittää, käytännössä niihin ei vastata, ellei joku muu halua ns. vaihtaa päikseen esim. juurikin koululaisen vanhempi oli halukas vaihtamaan elokuunsa minun kesäkuun lomaani, jotta saa olla lomalla lapsen kanssa. Koska elokuussa ei ole mitään järkeä vanhemman lomailla, jos/kun koulut alkaa jo ekan viikon jälkeen ja loput 3 viikkoa törötät yksinäsi. Samaan aikaan lapsi viettää kesäkuun yksin tai hoidossa. Minä taas mieluummin lomailen elokuussa kuin kesäkuussa, koska muuten on tolkuttoman pitkä aika odotella seuraavia lomia syksyllä, joten näissä voisi kyllä käyttää järkeä ja joustoa molempiin suuntiin.
Jäi puuttumaan, että *sitten kun lapset on koulussa*, haen lomat koulun loma-aikoihin. Niin kauan kuin ovat päiväkodissa, voidaan hyvin lomailla milloin haittaa vähiten työtilannetta. Mihin minä niitä lomia nyt koulujen loma-aikaan edelleenkään tarvitsen, kun lapset ei ole koulussa (tai jos ei lapsia ole ollenkaan)?
Vierailija kirjoitti:
Mun työyhteisössä omassa tiimissä on 14 ihmistä. Viidellä on kouluikäisiä lapsia, parilla nuorempia ja loput on joko lapsettomia tai kuten minä, lapset jo aikuisia
Joka ikinen vuosi kolme näistä kouluikäisten vanhemmista ilmoittaa olevansa lomalla juhannuksesta eteenpäin ja jouluna pari viikkoa, tietenkin välipäivät myös. Viime jouluna sanoin, että pidän joulua edeltävän viikon lomaa koska minun on laitettava joulu 12 hengelle, meille tulee sekä nuoret puolisoineen että vanhukset. Ihan järkyttävä sota, olin itsekäs paska ja sotkin kolmen muun joulusuunnitelmat. Silloin päätin että joustaminen loppuu minun osaltani siihen. En jousta enää kesälomissa, päinvastoin. Vaihdan kaikki mahdolliset lomarahat vapaiksi ja pidän 6 viikkoa kesälomaa putkeen
näin näissä tapauksissa usein käy. kyllähän sitä lapsettomana joustaa joskus, mutta ei aina ja kaiken aikaa. sen takia on paras olla näissä asioissa tiukka, ettei joudu hyväksikäytetyksi. tuo että joustaisi joskus ei vaan toimi käytännössä.