Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten isättömyys vaikuttaa lapsiin?
22.02.2022 |
Onko isättömyydellä nähdäksenne haittavaikutuksia lapsiin?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Olen itse isätön ja samoin oma lapseni ja hänestä olen saanut kasvatettua kunnon ihmisen paljon paremmin kuin että isänsä olisi läsnä elämässämme ikinä ollut.
Vaikuttiko isän puute (miehen malli) siihen, millaisen miehen valitsit? Vai oliko se sattumaa? Kysyn ihan tosissani mitä ajattelet, en ilkeilläkseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräällä ystävälläni, nyt jo kaski-ikäinen, ei ole ollut isää hän ei edes tiedä kuka isänsä on. Koko nuoruutensa ajan hän kärsi siitä ja oli katkera, vielä joskus nykyäänkin hän suree sitä. Mikään ei ole voinut häntä lohduttaa, onneksi hänen miehensä isä on voinut toimia varaisänä hänelle.
Eikö äitinsäkään tiedä lapsensa isää.
Lapsella on oikeus tietää isänsä, vaikka ei tekemisissä olisikaan tai on kuollut.
Olin vähän vaille 50-vuotias kun sain vihjeen oikeasta biologisesta isästäni. Kirjoihin merkityn olin luullakseni kerran tavannut saunaviraana kun puhui niin outoja ja kyseli syytänkö häntä. Olin aivan liian nuori niihin kysymyksiin. Vasta sitten alkoi aueta tilanne kun isä olikin tiettävästi ollut sosiaalisesti sopimaton eli tavallaan sukulainen.
Minulla on isä, mutta koen silti eläneeni "isättömänä" sillä isäni oli kerrassaan huono isä. Juoppo, masentunut luuseri, joka kohteli huonosti niin äitiäni kuin meitä, lapsiaan. Työnsä hoiti hyvin, mutta perhe oli hänelle pelkkä pahan olon purkaamisalusta. Olen usein ajatellut, että parempi kuin ei olisi ollut isää ollenkaan, mutta sitten kai taas olisin eri tavalla traumatisoitunut kuin nyt? Adoptiolapset puhuu siitä juurettomuuden tunteesta. Ehkä tuntisin jotain sellaista jos en tietäisi, kuka on isäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse isätön ja samoin oma lapseni ja hänestä olen saanut kasvatettua kunnon ihmisen paljon paremmin kuin että isänsä olisi läsnä elämässämme ikinä ollut.
Vaikuttiko isän puute (miehen malli) siihen, millaisen miehen valitsit? Vai oliko se sattumaa? Kysyn ihan tosissani mitä ajattelet, en ilkeilläkseni.
Oikean parisuhteen mallia en koskaan ole nähnyt ja teini-iän haaveilut olivat sitten jotain harlekiinityyppiä mikä ei omassa elämässä toteutunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse isätön ja samoin oma lapseni ja hänestä olen saanut kasvatettua kunnon ihmisen paljon paremmin kuin että isänsä olisi läsnä elämässämme ikinä ollut.
Vaikuttiko isän puute (miehen malli) siihen, millaisen miehen valitsit? Vai oliko se sattumaa? Kysyn ihan tosissani mitä ajattelet, en ilkeilläkseni.
Oikean parisuhteen mallia en koskaan ole nähnyt ja teini-iän haaveilut olivat sitten jotain harlekiinityyppiä mikä ei omassa elämässä toteutunut.
Niin minäkin olen ajatellut, että se isän puute vaikuttaa siihenkin.
En tiedä toteutuuko kenenkään teinitytön harlekiinihaaveet. Vaikka se isä samassa kodissa asuisikin ja vaikka olisi kuinka hyvä isä, nuoret joutuvat omassa elämässä oppimaan ihan kantapään kautta ettei elämä mene niin kuin romaaneissa.
Joskus ihmettelen miten mikään parisuhde voi kestää, kyllä se vaatii niin paljon työtä molemmilta. Vaikka lapsuuskoti olisi kuinka hyvä. Saati kun molemmat tuo suhteeseen omat kipunsa ja osaamattomuutensa tajuamatta itsekään niitä.
Se siinä vielä on, että onko sitä oikean parisuhteen mallia ollenkaan ja mitä sillä tarkoitetaan. Vai onko jokaisella ihmisellä siitä joka tapauksessa oma käsityksensä, ja parisuhteessa ne käsitykset törmäilee keskenään. Jos hyvin käy, tehdään kompromisseja ja molempien särmät hioutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuntelin vankilaan liittyvää radio-ohjelmaa. Siinä puhuttiin, että monia ainakin miesvankeja yhdistää ettei isää ole ollut elämässä tai sitten on ollut elämässä vähän.
Millainen kasvaa lapsesta, jolla on isä, mutta näkee isäänsä 1-2 pv kk?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin virkistävästi ja kivasti, jos isä oli kontrolloiva ja kiivasluonteinen. Mutta jos on kiva isä, niin harmi tietenkin. Ehkei kiivas ole täysin ikävä tyyppi aina.
Riippuu varmaan onko hylkäämiskokemusta (isä elossa, muttei väleissä) ja onko ihmisenä niitä, jotka eivät ota vastuutaan elämästään ja selittävät kaiken lapsuuden kokemusten kautta (uhriutuminen).
Tiedän tasapainoisia isättömiä ja sitten isällisiä huonoissa isäsuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan onko hylkäämiskokemusta (isä elossa, muttei väleissä) ja onko ihmisenä niitä, jotka eivät ota vastuutaan elämästään ja selittävät kaiken lapsuuden kokemusten kautta (uhriutuminen).
Tiedän tasapainoisia isättömiä ja sitten isällisiä huonoissa isäsuhteissa.
Uskon näin myös. Lisäksi myös siitä miten lapsella on ympärillään välittäviä ja kannustavia aikuisia.
Onhan siitä tehty isoja tutkimuksiakin ja niiden mukaan isättömyys antaa vähän joka asiassa huonommat kortit tulevaisuuteen kuin se että on ollut isä elämässä. Olettaen tietysti että isä on normaali isä, eikä mikään sairas hirviö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan siitä tehty isoja tutkimuksiakin ja niiden mukaan isättömyys antaa vähän joka asiassa huonommat kortit tulevaisuuteen kuin se että on ollut isä elämässä. Olettaen tietysti että isä on normaali isä, eikä mikään sairas hirviö.
Onko tehty tutkimuksia, mikä on riittävä määrä isää elämässä? Mikä on liian vähän?
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän yh-äitien kasvatit ikävästi erottuu väkivaltaisina porukoista. Syrjäytyneitä häiriköitä.
Ei tullut minun lapsesta. On kiltti lapsi. Opiskeli sähköasentajaksi ja käy töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän yh-äitien kasvatit ikävästi erottuu väkivaltaisina porukoista. Syrjäytyneitä häiriköitä.
Jaa, no mä olen sit varmaan joku tilastopoikkeus? Isä katosi mun elämästä kun täytin 5v (se tavallinen, uusi vaimo ei voinut sietää mua silmissään). Oon sukuni ensimmäinen yo ja korkeakoulukoulutettu, asiantuntijahommia painanut nyt 25v, samassa parisuhteessa 30v, kolme osittain jo aikuista lasta ja okt Etelä-Espoossa. Ainoa kohtaaminen poliisin kanssa oli puhallusratsia yksi aamu töihin ajellessa tossa viitisen vuotta sitten. Sosiaalitoimen kanssa en ole jutellut elämässäni, ainoat tuet on lapsilisät.
No sehän riippuu täysin siitä minkälainen se isä olisi ja miten äiti hoitaa hommansa .
Mun lapseni isä on väkivaltainen narsisti jolla on valvotut tapaamiset kerran kuussa.
Hyvin tuo lapseni pärjää..
Se riippuu lapsesta ja tämän kasvuympäristöstä.
Olen ollut isätön käytännössä siitä asti kun olin 2v. Biologinen isä kuoli kun olin 7v. Teki kamapäissään itsemurhan.
Ei pelkkä isättömyys itsessään tee mitään. Minulla on aina ollut paljon turvallisia aikuisia elämässä.
Vierailija kirjoitti:
No sehän riippuu täysin siitä minkälainen se isä olisi ja miten äiti hoitaa hommansa .
Mun lapseni isä on väkivaltainen narsisti jolla on valvotut tapaamiset kerran kuussa.
Hyvin tuo lapseni pärjää..
Niin, nyt...ihmisen mieli on ihmeellinen asia ja se saattaa reagoida jopa 40 vuotta vanhoihin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän yh-äitien kasvatit ikävästi erottuu väkivaltaisina porukoista. Syrjäytyneitä häiriköitä.
Jaa, no mä olen sit varmaan joku tilastopoikkeus? Isä katosi mun elämästä kun täytin 5v (se tavallinen, uusi vaimo ei voinut sietää mua silmissään). Oon sukuni ensimmäinen yo ja korkeakoulukoulutettu, asiantuntijahommia painanut nyt 25v, samassa parisuhteessa 30v, kolme osittain jo aikuista lasta ja okt Etelä-Espoossa. Ainoa kohtaaminen poliisin kanssa oli puhallusratsia yksi aamu töihin ajellessa tossa viitisen vuotta sitten. Sosiaalitoimen kanssa en ole jutellut elämässäni, ainoat tuet on lapsilisät.
lapsilisästä voi kieltäytyä jos ei tarvitse. Lapsilisän saamisen voi lopettaa!
Sinä selvästi tarvitset rahallista tukea valtiolta.
Olet tuen piirissä
Ei se ole menestystä
Alue: Aihe vapaa
Olen ollut isätön 11 vuotiasta tytöstä.Eikä minulla sitä ennen ollut äitiä.Koska vanhemat erosivat kun olin pieni.Lasten kodin kautta toisten nurkiin asumaan.Kansakoulun jälken työhön.Matkalla aikuisuuten,en märehtinyt isätömys tai äiditömyys..En voi sanoa vanhana miten äidittömyys tai isätömyys on vaikutanut minuun? Olen aina omia teitäni kulkenut ja en muilta kysynyt lupaa elämiseni. Asenne se ratkaisee kaikessa. Kukan ei voi minua arvostella kun päivääkään ei kengissäni kulkenut. Ydin kuitenkin tärkeintä on itse tiedän kuka olen,omalla käytökselläni voin myös osoitaa kuka olikesta olen! Nyky hetki on ystäväni!