Lue keskustelun säännöt.
Mies nolasi minut alttarilla totaalisesti (terveiset tutuille)
08.07.2015 |
Vuosia suunnittelin ja unelmoin häistä. Kauniina ruskaisena syksypäivänä mieheni kosi minua ja antoi vapaat kädet häiden suunnittelun suhteen. Eivät häät mitkään överiprameat olleet, mutta tilaisuus oli kaunis ja herkkä. Tai niin minä toivoin.
En käyttäytynyt kuin bridezilla missään nimessä. Kysyin mieheni mielipidettä kaikkeen, sillä kyseessä oli kuitenkin meidän eikä minun häät. Olin onneni kukkuloilla, kun kaikki meni niin rauhallisesti ja ilman sen suurempaa stressiä.
Koitti häiden aamu. Vieraat saapuivat paikalle yksi toisensa jälkeen. Minä olin morsiusneitojeni kanssa valmistautumassa vihkimispaikan läheisessä saunarakennuksessa. Sanoin ääneen, että minua jännittää. Häiden olematon stressi kumpusi jostain syvistä syövereistä, olin sen ajatusten voimalla yrittänyt sivuuttaa. Siinä sitten hengittelin syvään ja rauhoituin.
Astelin alttarille äitini saattelemana. Rakas isäni on jo kuollut vuosia sitten syöpään. Voi miten komealta mieheni näytti! Ystävä "vihki" meidät, kun kyseessä ei olleet kirkkohäät. Ja sitten se tapahtui. Kysyessään mieheltäni, haluaako hän ottaa minut vaimokseen, mieheni vastasi "En". Sekunnin murto-osan jälkeen hän naurahti ja sanoi, että "vitsillähän minä, tietysti haluan". Mutta minä en kestänyt. Sen sekunnin murto-osan aikana taisin saada rytmihäiriön ja luulin pyörtyväni. Kuulin, kuinka vieraat huokaisivat kauhuissaan. Kun mieheni korjasi tilanteen, kaikki nauroivat hissukseen. Minusta tuntui, että minut oli nolattu kaikkien edessä lyömällä elämäni tärkein hetki vitsiksi. Pillahdin itkuun.
Minun teki mieli juosta pois jonnekin piiloon, mutta jalat eivät kantaneet. Kun suutelimme, seisoin paikoillani kuin suolapatsas. Kuvat meistä kävelemässä pois alttarilta kyyneleet poskillani eivät todellakaan olleet onnen kyyneleitä. Ne olivat häpeän kyyneleitä. Kaikki se stressi, mitä olin piilotellut, purkautui. Kävelin suoraan saunarakennukselle ja painoin oven perässäni kiinni.
Koko päivä oli pilalla. Toki keräsin itseni ja menin vieraiden luokse, sillä hääillallinen oli alkamassa. Sivukorvalla kuuntelin, kuinka mieheni vitsaili bestmanien kanssa asiasta. "Oli muuten tosi hyvä heitto hehheh". En löytänyt iloa enää yhtään mistää ja valssimmekin näytti siltä, kuin olisin ollut kovassa humalassa. Roikuin vain miehessäni, koska en jaksanut ajatella enkä heittäytyä tilanteeseen. On sanomattakin selvää, että hääyömme oli seksitön.
Olen kertonut miehelleni, kuinka hän pilasi päiväni totaalisesti. Valokuvissa näytän olevani aineissa, sillä olin itkenyt niin paljon. Mieheni pyysi hyvin vuolaasti anteeksi ja on masentunutkin siitä, ettei ajatellut vitsiä pidemmälle. Lähdemme pian häämatkalle.
Ylireagoinko? Elämäni tärkein päivä, eikä minulla ole hyviä muistoja siitä. Oikeastaan tuntuu siltä, etten muista mitään koko päivästä. Miksi tämän piti mennä näin :(
Kommentit (175)
Sun reaktiosi ap tulee jostain syvältä ja kontrolloimatta. Helppo jonkun kirjoitella tässä, miten itse olisi reagoinut. Mä ymmärrän loukkaantumisesi ja masiksen, joka koko tapahtumaan ja pettymykseen liittyy. Yksi neuvo, joka on auttanut mua, on olla avoin. Älä pidä kulisseja että oli joo ihanat häät, sano suoraan kaikille miltä tuntui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutkuttavaa draamaa ja kohtalokasta tunteisiin heittäytymistä! Mutta tämä farssi kuuluisi mieluummin teatteriin kuin AV-palstalle. EI jatkoon!
Jotenkin ap voisi hioa näitä yksityiskohtia vähän lisää. Isä kuolee joka kerta syöpään: niitä on muitaki kuolintapoja, sydänkohtaus vaikka. Eikä aina tarvitse sitä saunaa pykätä juhlapaikan vierelle, kyllä morsian voidaan pukea vaikka juhlapaikan yläkerrassa. Sulhanenkin voisi olla vähän empaattisempi. Itkua on joka kaerta liikaa ja sitten tämä loppuhuokailu, että miksi tämän piti mennä näin. No siksi, kun et keksinyt parempaa!
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 23:18"]Eli menitte naimisiin "Kauniina ruskaisena syksypäivänä" eikös nyt ole kesä? vai tapahtuiko tämä viime syksynä ja nyt vasta häämatkalle...
[/quote] Kosinta tapahtui syksyllä, meinasin itsekin takertua tähän ennen kuin luin ajatuksella uudestaan :D
Minkälaisen tunteen tuo miehen ei-sana synnytti? Voisin vastaavassa tilanteessa kuvitella, että esim. kauhun aalto menisi ylitse tms. Tuollaisen kokemuksen jälkeen ei voi hetkessä unohtaa ja ajatella, että ota huumorilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko olla provo, ei kukaan mies ole noin törppö.
No voi vitsi.. tosta taas näkee että kaikki ihmiset ei oikein vaan osaa käyttäytyä.. Ei se ollut ihan normaalisti sanottu, eikä tuota voi oikein kuitata sillä että on muka vitsi.. En ymmärrä miksi ei tyyppi ymmärrä miltä toisesta ihmisestä tuntuu, huolestuttavaa teidän tulevan liiton suhteen välittääkö muistakaan yhteisistä asioistanne, siltä kantilta ollenkaan miltä sinusta tuntuu.. voi vähän käydä sitten köpösti.. harvat ihmiset oppivat käyttäytymään lähitulevaisuudessakaan jollei edes kirkossa osaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 23:11"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 22:51"]
Vuosia suunnittelin ja unelmoin häistä. Kauniina ruskaisena syksypäivänä mieheni kosi minua ja antoi vapaat kädet häiden suunnittelun suhteen. Eivät häät mitkään överiprameat olleet, mutta tilaisuus oli kaunis ja herkkä. Tai niin minä toivoin. En käyttäytynyt kuin bridezilla missään nimessä. Kysyin mieheni mielipidettä kaikkeen, sillä kyseessä oli kuitenkin meidän eikä minun häät. Olin onneni kukkuloilla, kun kaikki meni niin rauhallisesti ja ilman sen suurempaa stressiä. Koitti häiden aamu. Vieraat saapuivat paikalle yksi toisensa jälkeen. Minä olin morsiusneitojeni kanssa valmistautumassa vihkimispaikan läheisessä saunarakennuksessa. Sanoin ääneen, että minua jännittää. Häiden olematon stressi kumpusi jostain syvistä syövereistä, olin sen ajatusten voimalla yrittänyt sivuuttaa. Siinä sitten hengittelin syvään ja rauhoituin. Astelin alttarille äitini saattelemana. Rakas isäni on jo kuollut vuosia sitten syöpään. Voi miten komealta mieheni näytti! Ystävä "vihki" meidät, kun kyseessä ei olleet kirkkohäät. Ja sitten se tapahtui. Kysyessään mieheltäni, haluaako hän ottaa minut vaimokseen, mieheni vastasi "En". Sekunnin murto-osan jälkeen hän naurahti ja sanoi, että "vitsillähän minä, tietysti haluan". Mutta minä en kestänyt. Sen sekunnin murto-osan aikana taisin saada rytmihäiriön ja luulin pyörtyväni. Kuulin, kuinka vieraat huokaisivat kauhuissaan. Kun mieheni korjasi tilanteen, kaikki nauroivat hissukseen. Minusta tuntui, että minut oli nolattu kaikkien edessä lyömällä elämäni tärkein hetki vitsiksi. Pillahdin itkuun. Minun teki mieli juosta pois jonnekin piiloon, mutta jalat eivät kantaneet. Kun suutelimme, seisoin paikoillani kuin suolapatsas. Kuvat meistä kävelemässä pois alttarilta kyyneleet poskillani eivät todellakaan olleet onnen kyyneleitä. Ne olivat häpeän kyyneleitä. Kaikki se stressi, mitä olin piilotellut, purkautui. Kävelin suoraan saunarakennukselle ja painoin oven perässäni kiinni. Koko päivä oli pilalla. Toki keräsin itseni ja menin vieraiden luokse, sillä hääillallinen oli alkamassa. Sivukorvalla kuuntelin, kuinka mieheni vitsaili bestmanien kanssa asiasta. "Oli muuten tosi hyvä heitto hehheh". En löytänyt iloa enää yhtään mistää ja valssimmekin näytti siltä, kuin olisin ollut kovassa humalassa. Roikuin vain miehessäni, koska en jaksanut ajatella enkä heittäytyä tilanteeseen. On sanomattakin selvää, että hääyömme oli seksitön. Olen kertonut miehelleni, kuinka hän pilasi päiväni totaalisesti. Valokuvissa näytän olevani aineissa, sillä olin itkenyt niin paljon. Mieheni pyysi hyvin vuolaasti anteeksi ja on masentunutkin siitä, ettei ajatellut vitsiä pidemmälle. Lähdemme pian häämatkalle. Ylireagoinko? Elämäni tärkein päivä, eikä minulla ole hyviä muistoja siitä. Oikeastaan tuntuu siltä, etten muista mitään koko päivästä. Miksi tämän piti mennä näin :(
[/quote] Tohon asti uskoin, provomaakari. Nyt oli paljon uskottavamoi tämä alku, mutta muista edelleen välttää tuota harlekiinimäistä/reginamaista ylisanomista ettet sitä tekisi koska se paljastaa sut aina.
[/quote]
Ai. Mulla meni usko jo tuossa "kauniina ja ruskaisena syyspäivänä mieheni kosi minua". Menikö se sulta ohi? :D
Alitajunnastahan se hänen vastauksensa tuli. Ei halunnut ottaa sinua vaimokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saisit jo nauraa koko jutulle! Menittehän kuitenkin naimisiin.
Miten ihmeessä te takerrutte siihen, miten kirjoitan? :o Minä kutsun alttariksi vaikka tyynykasaa, jos se tuntuu minusta pyhältä paikalta. Emme me kirkkohäitä pitäneet, koska kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon. Mies kosi syksyllä ja menimme naimisiin vajaa viikko sitten. En muista häistä seurustelua vieraiden kanssa, kakun leikkaamista, ääneen luettuja värssyjä ja muistoja jne. Voi luoja miten typeriin yksityiskohtiin te jotkut jaksatte takertua! Toivon koko sydämestäni ettei teille tapahdu elämässänne koskaan mitään suuntaa muuttavaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis oliko se suunnitellut tuon vai päähänpisto?
Ikää oli? 5v?
Itse olisin nuhdellut äijää joskus paremmalla ajalla, enkä olisi järjestänyt mitään kohtausta ja pilannut itse häitäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin aloitusta ensi kesän Salkkareiden päätösjakson juonipaljastukseksi.
En ymmärrä kuka täällä jankkaa isäni kuolemasta, miten niin joka kesä kuolee? Onko sinulla kaikki hyvin? Ap
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 23:18"][quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 23:02"]Vähän sama, jos hautajaisissa heittäisi hyvää läppää vainajan kuolemasta lähiomaisille... [/quote] Meillä vitsailtiin mummoni muistotilaisuudessa monestakin asiasta eikä kukaan loukkaantunut.
[/quote] Ihanko siinä siunaustilaisuudessa vitsailtiin?? "Maasta sinä olet tullut, eipäs kun kuusta"-tyyliin?
[/quote]
Ei?
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 23:41"]
Ikää oli? 5v?
Itse olisin nuhdellut äijää joskus paremmalla ajalla, enkä olisi järjestänyt mitään kohtausta ja pilannut itse häitäni.
[/quote]
Luulen että tää on provo, mutta sanotaan ettei olisi, niin sillälaillahan ap teki sen minkä pystyi. Se on vaan niin että kun tarpeeksi järkyttyy, sitä toimii just noin kuin ap, autopilotilla mutta ei pysty kumittamaan tapahtumia mielestään sitten millään. Jotain hajoaa lopullisesti ihmisessä, mullakin on valitettavasti pari tällaista hetkeä elämässä sattunut eikä niistä ole koskaan ihan täysin toipunut, arpi jäi sydämeen vaikka sitä ei kukaan nää.
Kateelliset läskit mamupatjat täällä vikisee, kun oma Turkkimies vastasi maistraatissa vain "mine ei ummara se avioliito kulla kulla ma tahto" :DD
[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 22:51"]
Vuosia suunnittelin ja unelmoin häistä. Kauniina ruskaisena syksypäivänä mieheni kosi minua ja antoi vapaat kädet häiden suunnittelun suhteen. Eivät häät mitkään överiprameat olleet, mutta tilaisuus oli kaunis ja herkkä. Tai niin minä toivoin. En käyttäytynyt kuin bridezilla missään nimessä. Kysyin mieheni mielipidettä kaikkeen, sillä kyseessä oli kuitenkin meidän eikä minun häät. Olin onneni kukkuloilla, kun kaikki meni niin rauhallisesti ja ilman sen suurempaa stressiä. Koitti häiden aamu. Vieraat saapuivat paikalle yksi toisensa jälkeen. Minä olin morsiusneitojeni kanssa valmistautumassa vihkimispaikan läheisessä saunarakennuksessa. Sanoin ääneen, että minua jännittää. Häiden olematon stressi kumpusi jostain syvistä syövereistä, olin sen ajatusten voimalla yrittänyt sivuuttaa. Siinä sitten hengittelin syvään ja rauhoituin. Astelin alttarille äitini saattelemana. Rakas isäni on jo kuollut vuosia sitten syöpään. Voi miten komealta mieheni näytti! Ystävä "vihki" meidät, kun kyseessä ei olleet kirkkohäät. Ja sitten se tapahtui. Kysyessään mieheltäni, haluaako hän ottaa minut vaimokseen, mieheni vastasi "En". Sekunnin murto-osan jälkeen hän naurahti ja sanoi, että "vitsillähän minä, tietysti haluan". Mutta minä en kestänyt. Sen sekunnin murto-osan aikana taisin saada rytmihäiriön ja luulin pyörtyväni. Kuulin, kuinka vieraat huokaisivat kauhuissaan. Kun mieheni korjasi tilanteen, kaikki nauroivat hissukseen. Minusta tuntui, että minut oli nolattu kaikkien edessä lyömällä elämäni tärkein hetki vitsiksi. Pillahdin itkuun. Minun teki mieli juosta pois jonnekin piiloon, mutta jalat eivät kantaneet. Kun suutelimme, seisoin paikoillani kuin suolapatsas. Kuvat meistä kävelemässä pois alttarilta kyyneleet poskillani eivät todellakaan olleet onnen kyyneleitä. Ne olivat häpeän kyyneleitä. Kaikki se stressi, mitä olin piilotellut, purkautui. Kävelin suoraan saunarakennukselle ja painoin oven perässäni kiinni. Koko päivä oli pilalla. Toki keräsin itseni ja menin vieraiden luokse, sillä hääillallinen oli alkamassa. Sivukorvalla kuuntelin, kuinka mieheni vitsaili bestmanien kanssa asiasta. "Oli muuten tosi hyvä heitto hehheh". En löytänyt iloa enää yhtään mistää ja valssimmekin näytti siltä, kuin olisin ollut kovassa humalassa. Roikuin vain miehessäni, koska en jaksanut ajatella enkä heittäytyä tilanteeseen. On sanomattakin selvää, että hääyömme oli seksitön. Olen kertonut miehelleni, kuinka hän pilasi päiväni totaalisesti. Valokuvissa näytän olevani aineissa, sillä olin itkenyt niin paljon. Mieheni pyysi hyvin vuolaasti anteeksi ja on masentunutkin siitä, ettei ajatellut vitsiä pidemmälle. Lähdemme pian häämatkalle. Ylireagoinko? Elämäni tärkein päivä, eikä minulla ole hyviä muistoja siitä. Oikeastaan tuntuu siltä, etten muista mitään koko päivästä. Miksi tämän piti mennä näin :(
[/quote]
Hyvinhän tunnut muistavan päivästä.