Kaikki sisarukseni saaneet kohta lapsia ja oon ainoa, joka ei. Tuntuu jotenkin orvolta olo :(

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä taitaa olla liikaa aikaa murehtimiseen.

Miksi surra tai ennakoida sellaista, mitä on joskus vuosikymmenten kuluttua?

Vuosikin on pitkä aika saati 10 vuotta.

Sitä vain jotenkin vyöryi kaikki ajatukset päälle, että taas alkaa kaikki alusta, kun luulin, ettei välttämättä tulisi siskoilleni enää lapsia. Äitikin oli siinä uskossa, ettei nuorin siskoni varmaan hanki lapsia, kun jo 35 eikä ollut mitään kuulunut ja ehti jo kertoa ystävälleenkin, että tuskin enää lapsenlapsia tulee. Niin minäkin luulin, että olisi jo ohi vauvan huudot sekä vaivaantuneena toiseen huoneeseen poistuminen vaippojen vaihdon ja imetyksen aikana. Sitten vain tuli yhtäkkiä mieleen, että olen jo 60 tuon lapsen ollessa 18 ja seuraavaksi tuli ajatus, että 'hetkinen, entä sitten vanhempani, onko heitä enää' :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä taitaa olla liikaa aikaa murehtimiseen.

Miksi surra tai ennakoida sellaista, mitä on joskus vuosikymmenten kuluttua?

Vuosikin on pitkä aika saati 10 vuotta.

Sitä vain jotenkin vyöryi kaikki ajatukset päälle, että taas alkaa kaikki alusta, kun luulin, ettei välttämättä tulisi siskoilleni enää lapsia. Äitikin oli siinä uskossa, ettei nuorin siskoni varmaan hanki lapsia, kun jo 35 eikä ollut mitään kuulunut ja ehti jo kertoa ystävälleenkin, että tuskin enää lapsenlapsia tulee. Niin minäkin luulin, että olisi jo ohi vauvan huudot sekä vaivaantuneena toiseen huoneeseen poistuminen vaippojen vaihdon ja imetyksen aikana. Sitten vain tuli yhtäkkiä mieleen, että olen jo 60 tuon lapsen ollessa 18 ja seuraavaksi tuli ajatus, että 'hetkinen, entä sitten vanhempani, onko heitä enää' :(

En nyt oikein edelleenkään saa tästä sun ajatuksestasi kiinni. 

Onko siis niin, että vihaat lapsia, etkä pysty olemaan luontevasti heidän seurassaan? 

Miksi sinulle aiheuttaa vaivautumista, jos siskosi imettää lasta? 

Miksi laskit, minkä ikäinen olet itse kun lapsi on 18? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en nyt oikein ymmärtänyt, mikä tässä on ongelmana. 

Pelkäätkö siis sitä, että siskosi ei ole yhtä läheinen sinulle kuin ennen, vai ahdistaako sinua se, että olet ainoa lapseton? 

"Totta kai oma elämä tärkeintä. Ahdistaa vain ajatus, että tulen olemaan jo 60, kun tämän nuorimman siskon lapsi saavuttaa täysi-iän ja kauhistuttaa onko vanhempiamme enää silloin :("

Mitä tällä tarkoitit? Mikä siinä ahdistaa? 

Se ettei sisko ole välttämättä enää samalla tavalla läsnä jutellessamme. Myös ajan kulku, koska tiedostan, että tämän lapsen aikuistuttua olen jo aika vanha ja pelko siitä onko vanhempiani enää silloin olemassa :(

No ettekö voi jutella siitä lapsesta? 

Minun omat välit veljiin lähenivät, kun he saivat lapsia. Saan olla täti, se on ollut kunnia ja ilo minulle. 

Miksi sinua ahdistaa että olet itse vanha kun se lapsi on täysi-ikäinen? Ei kai sun tarvitse jaksaa häntä kasvattaa tai ottaa luoksesi asumaan. 

Ei tietenkään. Pelottaa vain oma vanhentuminen sekä läheistenkin. Mutta ehkä ajattelen liikaa. Kiitos, että kevensit hieman asiaa kertomalla, ettei tarvitse kasvattaa eikä ottaa asumaan.

Ap, lääkkeet ja nukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä taitaa olla liikaa aikaa murehtimiseen.

Miksi surra tai ennakoida sellaista, mitä on joskus vuosikymmenten kuluttua?

Vuosikin on pitkä aika saati 10 vuotta.

Sitä vain jotenkin vyöryi kaikki ajatukset päälle, että taas alkaa kaikki alusta, kun luulin, ettei välttämättä tulisi siskoilleni enää lapsia. Äitikin oli siinä uskossa, ettei nuorin siskoni varmaan hanki lapsia, kun jo 35 eikä ollut mitään kuulunut ja ehti jo kertoa ystävälleenkin, että tuskin enää lapsenlapsia tulee. Niin minäkin luulin, että olisi jo ohi vauvan huudot sekä vaivaantuneena toiseen huoneeseen poistuminen vaippojen vaihdon ja imetyksen aikana. Sitten vain tuli yhtäkkiä mieleen, että olen jo 60 tuon lapsen ollessa 18 ja seuraavaksi tuli ajatus, että 'hetkinen, entä sitten vanhempani, onko heitä enää' :(

En nyt oikein edelleenkään saa tästä sun ajatuksestasi kiinni. 

Onko siis niin, että vihaat lapsia, etkä pysty olemaan luontevasti heidän seurassaan? 

Miksi sinulle aiheuttaa vaivautumista, jos siskosi imettää lasta? 

Miksi laskit, minkä ikäinen olet itse kun lapsi on 18? 

En vihaa lapsia eikä ole sitä, etten pystyisi olemaan luontevasti lasten seurassa. En vain osaa olla luontevasti esim. imetyksen aikana enkä usko, että ainoa olen. Vähän sama juttu, jos olisi joku avokauluksinen nainen, jolle juttelisin. Ei hänenkään seurassaan pysty olemaan vaivaantumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä taitaa olla liikaa aikaa murehtimiseen.

Miksi surra tai ennakoida sellaista, mitä on joskus vuosikymmenten kuluttua?

Vuosikin on pitkä aika saati 10 vuotta.

Sitä vain jotenkin vyöryi kaikki ajatukset päälle, että taas alkaa kaikki alusta, kun luulin, ettei välttämättä tulisi siskoilleni enää lapsia. Äitikin oli siinä uskossa, ettei nuorin siskoni varmaan hanki lapsia, kun jo 35 eikä ollut mitään kuulunut ja ehti jo kertoa ystävälleenkin, että tuskin enää lapsenlapsia tulee. Niin minäkin luulin, että olisi jo ohi vauvan huudot sekä vaivaantuneena toiseen huoneeseen poistuminen vaippojen vaihdon ja imetyksen aikana. Sitten vain tuli yhtäkkiä mieleen, että olen jo 60 tuon lapsen ollessa 18 ja seuraavaksi tuli ajatus, että 'hetkinen, entä sitten vanhempani, onko heitä enää' :(

En nyt oikein edelleenkään saa tästä sun ajatuksestasi kiinni. 

Onko siis niin, että vihaat lapsia, etkä pysty olemaan luontevasti heidän seurassaan? 

Miksi sinulle aiheuttaa vaivautumista, jos siskosi imettää lasta? 

Miksi laskit, minkä ikäinen olet itse kun lapsi on 18? 

En tiedä miksi laskin iän. Sitä vain alkoi ajatella, että joku syntyy ja kun hän on aikuinen, ite oon jo niin paljon vanhempi enkä haluaisi olla. Joskus mietin, että haluaisin muuttaa jonnekin kauas ulkomaille kaikkea pakoon, ettei olisi mielessä jatkuvasti elämän rajallisuus. En silloin näkisi läheisiä niin usein, mutta voisi muuten helpottaa. Olin kymmenisen vuotta sitten töissä ulkomailla puolen vuoden ajan ja oli outoa, muta en ikävöinyt ketään sinä aikana eikä ikävät ajatukset olleet mielessä, koska siellä oli niin tapahtumarikasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä taitaa olla liikaa aikaa murehtimiseen.

Miksi surra tai ennakoida sellaista, mitä on joskus vuosikymmenten kuluttua?

Vuosikin on pitkä aika saati 10 vuotta.

Sitä vain jotenkin vyöryi kaikki ajatukset päälle, että taas alkaa kaikki alusta, kun luulin, ettei välttämättä tulisi siskoilleni enää lapsia. Äitikin oli siinä uskossa, ettei nuorin siskoni varmaan hanki lapsia, kun jo 35 eikä ollut mitään kuulunut ja ehti jo kertoa ystävälleenkin, että tuskin enää lapsenlapsia tulee. Niin minäkin luulin, että olisi jo ohi vauvan huudot sekä vaivaantuneena toiseen huoneeseen poistuminen vaippojen vaihdon ja imetyksen aikana. Sitten vain tuli yhtäkkiä mieleen, että olen jo 60 tuon lapsen ollessa 18 ja seuraavaksi tuli ajatus, että 'hetkinen, entä sitten vanhempani, onko heitä enää' :(

En nyt oikein edelleenkään saa tästä sun ajatuksestasi kiinni. 

Onko siis niin, että vihaat lapsia, etkä pysty olemaan luontevasti heidän seurassaan? 

Miksi sinulle aiheuttaa vaivautumista, jos siskosi imettää lasta? 

Miksi laskit, minkä ikäinen olet itse kun lapsi on 18? 

En tiedä miksi laskin iän. Sitä vain alkoi ajatella, että joku syntyy ja kun hän on aikuinen, ite oon jo niin paljon vanhempi enkä haluaisi olla. Joskus mietin, että haluaisin muuttaa jonnekin kauas ulkomaille kaikkea pakoon, ettei olisi mielessä jatkuvasti elämän rajallisuus. En silloin näkisi läheisiä niin usein, mutta voisi muuten helpottaa. Olin kymmenisen vuotta sitten töissä ulkomailla puolen vuoden ajan ja oli outoa, muta en ikävöinyt ketään sinä aikana eikä ikävät ajatukset olleet mielessä, koska siellä oli niin tapahtumarikasta.

Mutta vanhenethan sinä siltikin, vaikkei olisikaan mitään siskon lasta. Ei sitä mihinkään pakoon pääse, ei edes ulkomaille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä taitaa olla liikaa aikaa murehtimiseen.

Miksi surra tai ennakoida sellaista, mitä on joskus vuosikymmenten kuluttua?

Vuosikin on pitkä aika saati 10 vuotta.

Sitä vain jotenkin vyöryi kaikki ajatukset päälle, että taas alkaa kaikki alusta, kun luulin, ettei välttämättä tulisi siskoilleni enää lapsia. Äitikin oli siinä uskossa, ettei nuorin siskoni varmaan hanki lapsia, kun jo 35 eikä ollut mitään kuulunut ja ehti jo kertoa ystävälleenkin, että tuskin enää lapsenlapsia tulee. Niin minäkin luulin, että olisi jo ohi vauvan huudot sekä vaivaantuneena toiseen huoneeseen poistuminen vaippojen vaihdon ja imetyksen aikana. Sitten vain tuli yhtäkkiä mieleen, että olen jo 60 tuon lapsen ollessa 18 ja seuraavaksi tuli ajatus, että 'hetkinen, entä sitten vanhempani, onko heitä enää' :(

En nyt oikein edelleenkään saa tästä sun ajatuksestasi kiinni. 

Onko siis niin, että vihaat lapsia, etkä pysty olemaan luontevasti heidän seurassaan? 

Miksi sinulle aiheuttaa vaivautumista, jos siskosi imettää lasta? 

Miksi laskit, minkä ikäinen olet itse kun lapsi on 18? 

En vihaa lapsia eikä ole sitä, etten pystyisi olemaan luontevasti lasten seurassa. En vain osaa olla luontevasti esim. imetyksen aikana enkä usko, että ainoa olen. Vähän sama juttu, jos olisi joku avokauluksinen nainen, jolle juttelisin. Ei hänenkään seurassaan pysty olemaan vaivaantumatta.

Hetkinen, oletko siis mies vai nainen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä taitaa olla liikaa aikaa murehtimiseen.

Miksi surra tai ennakoida sellaista, mitä on joskus vuosikymmenten kuluttua?

Vuosikin on pitkä aika saati 10 vuotta.

Sitä vain jotenkin vyöryi kaikki ajatukset päälle, että taas alkaa kaikki alusta, kun luulin, ettei välttämättä tulisi siskoilleni enää lapsia. Äitikin oli siinä uskossa, ettei nuorin siskoni varmaan hanki lapsia, kun jo 35 eikä ollut mitään kuulunut ja ehti jo kertoa ystävälleenkin, että tuskin enää lapsenlapsia tulee. Niin minäkin luulin, että olisi jo ohi vauvan huudot sekä vaivaantuneena toiseen huoneeseen poistuminen vaippojen vaihdon ja imetyksen aikana. Sitten vain tuli yhtäkkiä mieleen, että olen jo 60 tuon lapsen ollessa 18 ja seuraavaksi tuli ajatus, että 'hetkinen, entä sitten vanhempani, onko heitä enää' :(

En nyt oikein edelleenkään saa tästä sun ajatuksestasi kiinni. 

Onko siis niin, että vihaat lapsia, etkä pysty olemaan luontevasti heidän seurassaan? 

Miksi sinulle aiheuttaa vaivautumista, jos siskosi imettää lasta? 

Miksi laskit, minkä ikäinen olet itse kun lapsi on 18? 

En vihaa lapsia eikä ole sitä, etten pystyisi olemaan luontevasti lasten seurassa. En vain osaa olla luontevasti esim. imetyksen aikana enkä usko, että ainoa olen. Vähän sama juttu, jos olisi joku avokauluksinen nainen, jolle juttelisin. Ei hänenkään seurassaan pysty olemaan vaivaantumatta.

Hetkinen, oletko siis mies vai nainen? 

Nainen. Tuo vaivaantuminen sukupuolesta riippumatonta.

Luulen että minulla on vähän samanlaisia ajatuksia. Murehdin että elämä kulkee ohi ja jotenkin menetän läheisiä ihmisiä heidän omalle elämälleen. Että en itse elä sitä keskivertostandardielämää vaikken varsinaisesti edes halua. Ehkä mietin liikaa että mitä pitäisi ja mitä muut...

Vähän samanlaiset fiilikset. Sisarukset vaan puhuu vauvoista ja lähettelee kuvia vauvoistaan, mutta ei tämän koronan ja kiireiden takia päästä. Ei ole edes kunnon tunnesidettä syntynyt niihin, joten lähinnä ärsyttää jatkuva vauvapulina. Ja jos joskus ehdottaa tyttöjen iltaa niin vastaukseksi tulee "mä en kyllä nykyään enää juo". En ole pyytänytkään ketään vetämään perskännejä. Oikeasti, toisten lapset on aika tylsä puheenaihe.

Vierailija kirjoitti:

Vähän samanlaiset fiilikset. Sisarukset vaan puhuu vauvoista ja lähettelee kuvia vauvoistaan, mutta ei tämän koronan ja kiireiden takia päästä. Ei ole edes kunnon tunnesidettä syntynyt niihin, joten lähinnä ärsyttää jatkuva vauvapulina. Ja jos joskus ehdottaa tyttöjen iltaa niin vastaukseksi tulee "mä en kyllä nykyään enää juo". En ole pyytänytkään ketään vetämään perskännejä. Oikeasti, toisten lapset on aika tylsä puheenaihe.

Ei kuulu tapoihin ilmeisesti iloita toisen onnesta tai olla mitenkään tukena asioissa, jotka eivät kosketa täsmälleen sinua. Ihmekös kun tyttöjen illat kanssasi eivät enää kiinnostakaan...

Ihmisellä on elämässä monia kehitysvaiheita. Sinäkin olet ollut se kitisevä vauva aikanaan. Jotkut haluavat itsekin jälkikasvua. Vauva-aika on lyhyt, kohta huomaat että ne mukulat ovat nuoria aikuisia omine ajatuksineen.

Me myös vanhenemme, aikaa ei voi pysäyttää. Jonain päivänä huomaat että vanhempasi alkavat olla vanhoja 'käppänöitä'. Näin se elämä menee. Mukana mennään, halusimme tai emme. Onneksi voimme ja saamme enimmäkseen kukin valita millä tavalla elämme.

Tulee sellainen tunne, että olet ahdistunut omasta vanhenemisesta.

Olen tosi kiintynyt omiin veljenpoikiin ja iloinen kun näen heidän elämästä kuvia ja videoita, silloin kun en pääse itse käymään.

Ihmettelen, että ilmeisesti jotkut eivät kiinny sisarustensa lapsiin ollenkaan. Onko meidän perhe sitten jotenkin erilainen? 

Vierailija kirjoitti:

Tulee sellainen tunne, että olet ahdistunut omasta vanhenemisesta.

Tämä. Plus hätääntyminen siitä, että sisaruksilla on oma perhe, mikä väistämättä tarkoittaa,ettei se lapsuusperhe ole heille enää "ykkösperhe".

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä on elämässä monia kehitysvaiheita. Sinäkin olet ollut se kitisevä vauva aikanaan. Jotkut haluavat itsekin jälkikasvua. Vauva-aika on lyhyt, kohta huomaat että ne mukulat ovat nuoria aikuisia omine ajatuksineen.

Me myös vanhenemme, aikaa ei voi pysäyttää. Jonain päivänä huomaat että vanhempasi alkavat olla vanhoja 'käppänöitä'. Näin se elämä menee. Mukana mennään, halusimme tai emme. Onneksi voimme ja saamme enimmäkseen kukin valita millä tavalla elämme.

Hyvin kirjoitettu. Murehtiminen hukkaa vain aikaa. Parempi elää tässä päivässä ja hetkessä.

Ei ole lapsia. Kaikilla serkuilla on ja miehet myös. :)

Olen viisilapsisen sisarusparven ainoa lapseton. Toisaalta olen saanut poimia rusinoita pullasta kummitäna, mutta kokenut myös ulossulkemista. Ethän sinä voi mitään lapsista ymmärtää, on sanottu.

Mun siskolla on lapsia eikä hän ole muuttunut lasten myötä mitenkään. Siis mitenkään sillä tavalla, että eron jotenkin erityisesti huomaisi. Ihan samalla tavalla jutellaan erilaisista asioista ihan kuten aina ennenkin. Vai mitä tarkoitat?