Lue keskustelun säännöt.
M itä, jos naiset HALUAVAT pitää pitkät perhevapaat, onko kukaan miettinyt tätä?
21.02.2022 |
HS:ssa tänään otsikko, että pitkät perhevapaat kasautuvat yhä naisille. Mutta entä jos onkin niin, että monet naiset haluavat tietoisesti pitää pitkät perhevapaat? Itse työskentelen opettajana. Vaikka pidän työstäni, oli minulle selvä, että haluan pitää raskaasta työstä taukoa ja hoitaa omaa lastani kotona niin paljon kuin mahdollista.
Lapsen isä taas ilmoitti itse, että ei ole halukas pitämään mitään perhevapaita. Hänellä on myös paremmin palkattu ja vähemmän stressaava työ, jossa työajat ovat joustavammat.
Mitä olen tuttavien kanssa jutellut niin ihan on ollut naisten oma, tietoinen päätös, että haluavat hoitaa pienet lapset itse kotona. Ja arvostavat sitä enemmän kuin työtä. Tunnen kyllä lähipiiristä kaksi poikkeustakin, perheitä, joissa miehet pitäneet pidemmät perhevapaat kuin naiset. Näissä tapauksissa nainen on joko jatkanut opiskelua tai luonut tietoisesti uraa.
Kommentit (112)
Kyllä naisten pitäisi ymmärtää kaikissa asioissa haluta olla mies, koska naiset ovat alistettuja, ja mieheksi muuttuminen parantaa tilanteen. terv voke
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa haluaa. Se on vain luonnollista.
Tämä.
Nykyään pidetään outona, jos nainen haluaa lapsia tai, herranen aika sentään, hoitaa niitä jopa itse. Ennen se oli ihan normaalia.
Ennen oli normaalia myös paskantaa pihan perällä olevaan ulkohuussiin, piilottaa kehitysvammaiset lapset kellariin ja ampua kanssasuomalainen jos kuului väärään politiiseen mielipiteeseen. Herrajumala, kun nyt pidetään outona.
Pointtina, että "tämä oli ennen normaalia" ei ole mikään peruste yhtään millekään.
Ei olekaan, mutta nyt puhutaankin lapsista eikä mistään kehitysvammaisten piilottamisesta...
Tottakai haluaa. Tämä on pelkkää sumutusta, jossa ratsastetaan näennäisesti jollain tasa-arvolla, mutta todellisuudessa mennään ihan vaan talouden ja rahan ehdoilla, ei inhimillisyyden, lasten tai heidän vanhempiensa parasta ajatellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää se, että täysin työvoimapoliittinen toimenpide naamioidaan siihen, että reppananaiset pelastetaan kotoa. Onneksi minä ehdin nauttia lapsistani kotona useita vuosia ennen näitä uudistuksia. Mies puolestaan ehdottomasti halusi olla töissä, lyhensi työaikaansa vasta kun minä palasin työelämään. Tietoisia ja harkittuja ratkaisuja teimme yhdessä, ilman valtion holhousta meidän perheen asioissa.
Jos yhteiskunta maksaa kotonaolemisen, on aivan ok tehdä päätöksiä työvoimapoliittisista syistä. Tyyliin "tämän olemme valmiit kustantamaan". Yksilöt ovat vapaita tekemään kuten parhaansa näkevät ja aktiivisesti itse asiansa järjestäen ne toteuttaa.
Eikö yhteiskunta maksa sitten muka sitä töissäkäyntiä? Se päivähoitopaikka maksaa vähintään 1000€/kk. Ja vanhempainvapaalla äitiä sijaistanut työntekijä joutuu taas työnhakuun, kun äiti palaa lomiltaan.
En nyt pysty jotenkin näkemään, miten se yhteiskunta säästää, jos äiti hoitaa omaa lastaan hoitotuella, verrattuna siihen, että äiti menisi töihin ja yhteiskunta maksaisi sen paljon kalliimman päivähoidon.
Tässä katsotaankin pitemmän aikajakson aikaväliä ja kokonaisuutta.
Ja onko tässä pidemmän jakson tarkastelussa ollenkaan otettu huomioon sitä, mitä tarkoittaa lapselle kun viedään päiväkotiin aikaisin? Ja mitä tarkoittaa, kun päiväkodin toiminnassa ei millään tavalla ole otettu huomioon sitä, minkälaiset tarpeet lapsella on, ja valmiudet? Alle kolmevuotiaat eivät siitä päiväkotiin työntämisestä hyödy, päin vastoin. He eivät ole kehityksessään vielä siinä, että kaipaisivat muuta kuin vanhempia ja muutamia muita läheisiä ihmisiä. Eikä päiväkodissa pystytä tarjoamaan sellaista hoivaa, mitä tuon ikäinen vielä tarvitsisi.
Ymmärrän kyllä sen pelon, että liian pitkäksi aikaa kotiin jääneen äidin ura saattaa ottaa osumaa. Mutta kyllä tässä kuviossa pitäisi ottaa myös se lapsen hyvinvointi huomioon. Ettei tehtäisi virheitä, joiden korjaaminen tulee myöhemmin todella kalliiksi.
Toivotko siis että äidit jäävät kotiin lapsen kanssa? Vai että isätkin jäävät kotiin? Kotiäitiyden/-isyyden arvostus ja palkitseminen kuntoon..? Mikä olisi ratkaisu? Miten tähän olisi varaa niin, että kotiinjäävältä äidiltä/isältä tämä ei myöskään olisi kohtuuton henkilökohtainen uhraus?
Ihan hyviä pointteja, mutta jos tämän seurauksena osa naisista joutuisi TAAS alisteiseen asemaan, onko oikein vaatia heitä uhrautumaan? Miten asian voisi hoitaa reilusti, taaten tarpeeksi reilun kohtelun?
Ei se ole mikään uhraus. Työ ei oikeasti ole tärkeää. Perhe on. Ja älä ymmärrä väärin, olen työssäkäyvä ihminen. Se ei vaan ole mulle mikään arvo. Tämä on yhteiskuntamme ja kulttuurimme valinta, että lapset pukataan kodista ulos päiväkotiin ja kouluun ja aikuiset käyvät kodin ulkopuolella "rahan" takia. Asiat voisivat olla toisinkin. Tälläkin hetkellä maailmassamme on kolkkia, joissa eletään ihan eri tavalla.
Elintapamme ja rahan palvominen ei ole eettisesti kestävää eikä myöskään ympäristön kannalta.
Olen itse kouluttautunut miesvaltaiseen ammattiin, ja kyllä täytyy sanoa, että se oikea työ ei oikein olisi minun kokoiseltani onnistunut ihan fyysisten edellytysten takia pitkään. Onneksi juuri alkoi alalla digitalisointi ja aika vähän aikaa tarvitsi kaapelikeloja raahata ahtaissa kellareissa.
Mun mielestä naisissa ja miehissä on eroja muutenkin kuin fyysisesti. Ei pitäisi pakottaa kumpaakaan muuttumaan toiseksi.
Samasta työstä sama palkka sukupuolesta riippumatta ja perheen pitää voida itse päättää, kumpi jää kotiin hoitamaan lapsia.
Kaikki muutos tasa-arvoisempaan suuntaan ei ole välttämättä hyväksi.
Itse en haluaisi esimerkiksi lähteä sotimaan, vaikka se tasa-arvoisempaa olisikin.
On kyllä sääli, että enää on vähän hyvin toimivia perheitä, On ilo ja onni, jos löytää kumppanin, jossa molemmat tekevät töitä perheen hyväksi, joko kotona tai työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää se, että täysin työvoimapoliittinen toimenpide naamioidaan siihen, että reppananaiset pelastetaan kotoa. Onneksi minä ehdin nauttia lapsistani kotona useita vuosia ennen näitä uudistuksia. Mies puolestaan ehdottomasti halusi olla töissä, lyhensi työaikaansa vasta kun minä palasin työelämään. Tietoisia ja harkittuja ratkaisuja teimme yhdessä, ilman valtion holhousta meidän perheen asioissa.
Jos yhteiskunta maksaa kotonaolemisen, on aivan ok tehdä päätöksiä työvoimapoliittisista syistä. Tyyliin "tämän olemme valmiit kustantamaan". Yksilöt ovat vapaita tekemään kuten parhaansa näkevät ja aktiivisesti itse asiansa järjestäen ne toteuttaa.
Eikö yhteiskunta maksa sitten muka sitä töissäkäyntiä? Se päivähoitopaikka maksaa vähintään 1000€/kk. Ja vanhempainvapaalla äitiä sijaistanut työntekijä joutuu taas työnhakuun, kun äiti palaa lomiltaan.
En nyt pysty jotenkin näkemään, miten se yhteiskunta säästää, jos äiti hoitaa omaa lastaan hoitotuella, verrattuna siihen, että äiti menisi töihin ja yhteiskunta maksaisi sen paljon kalliimman päivähoidon.
Tässä katsotaankin pitemmän aikajakson aikaväliä ja kokonaisuutta.
Ja onko tässä pidemmän jakson tarkastelussa ollenkaan otettu huomioon sitä, mitä tarkoittaa lapselle kun viedään päiväkotiin aikaisin? Ja mitä tarkoittaa, kun päiväkodin toiminnassa ei millään tavalla ole otettu huomioon sitä, minkälaiset tarpeet lapsella on, ja valmiudet? Alle kolmevuotiaat eivät siitä päiväkotiin työntämisestä hyödy, päin vastoin. He eivät ole kehityksessään vielä siinä, että kaipaisivat muuta kuin vanhempia ja muutamia muita läheisiä ihmisiä. Eikä päiväkodissa pystytä tarjoamaan sellaista hoivaa, mitä tuon ikäinen vielä tarvitsisi.
Ymmärrän kyllä sen pelon, että liian pitkäksi aikaa kotiin jääneen äidin ura saattaa ottaa osumaa. Mutta kyllä tässä kuviossa pitäisi ottaa myös se lapsen hyvinvointi huomioon. Ettei tehtäisi virheitä, joiden korjaaminen tulee myöhemmin todella kalliiksi.
Toivotko siis että äidit jäävät kotiin lapsen kanssa? Vai että isätkin jäävät kotiin? Kotiäitiyden/-isyyden arvostus ja palkitseminen kuntoon..? Mikä olisi ratkaisu? Miten tähän olisi varaa niin, että kotiinjäävältä äidiltä/isältä tämä ei myöskään olisi kohtuuton henkilökohtainen uhraus?
Ihan hyviä pointteja, mutta jos tämän seurauksena osa naisista joutuisi TAAS alisteiseen asemaan, onko oikein vaatia heitä uhrautumaan? Miten asian voisi hoitaa reilusti, taaten tarpeeksi reilun kohtelun?
Ei se ole mikään uhraus. Työ ei oikeasti ole tärkeää. Perhe on. Ja älä ymmärrä väärin, olen työssäkäyvä ihminen. Se ei vaan ole mulle mikään arvo. Tämä on yhteiskuntamme ja kulttuurimme valinta, että lapset pukataan kodista ulos päiväkotiin ja kouluun ja aikuiset käyvät kodin ulkopuolella "rahan" takia. Asiat voisivat olla toisinkin. Tälläkin hetkellä maailmassamme on kolkkia, joissa eletään ihan eri tavalla.
Elintapamme ja rahan palvominen ei ole eettisesti kestävää eikä myöskään ympäristön kannalta.
Tottakai se on uhraus.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kotihoidon tuki voisi olla parempi. Ei kai se voi keneltäkään olla pois, jos joku haluaa olla hieman pitempään hoitamassa lastaan kotona?
On ymmärrettävää, jos nainen haluaa olla kotona. Sen pitäisi kuitenkin olla aito vaihtoehto - kaikilta osiltaan. Myös miehen tulisi ottaa vastuuta lapsensa hoitamisesta kotona.
En näkisi tyhmänä tai pahana, jos joku nainen haluaisi olla kotona lasta hoitamassa, mikäli esimerkiksi työ, johon pitäisi palata, ei miellytä.
Voit olla kotona kyllä vaikka siihen kun lapset on 30 vuotta. Mutta soitti makseta. Hankit tulot itse. Loisien elatus on loppu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen nainen ja kyllä minuakin vähän pistää vihaksi että feministihallitus yrittää määrätä miten meidän perhe käyttää perhevapaat. Ei hallituksella ole mitään tietoa meidän perheen tilanteesta ja mikä on parasta meille. Siksi nuo perhevapaa-kiintiöt jopa heikentä monen perheäidin arkea.
Sinun kotona olemisesi heikentää kaikkien muiden naisten asemaa työmarkkinoilla. Kiitos siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää se, että täysin työvoimapoliittinen toimenpide naamioidaan siihen, että reppananaiset pelastetaan kotoa. Onneksi minä ehdin nauttia lapsistani kotona useita vuosia ennen näitä uudistuksia. Mies puolestaan ehdottomasti halusi olla töissä, lyhensi työaikaansa vasta kun minä palasin työelämään. Tietoisia ja harkittuja ratkaisuja teimme yhdessä, ilman valtion holhousta meidän perheen asioissa.
Jos yhteiskunta maksaa kotonaolemisen, on aivan ok tehdä päätöksiä työvoimapoliittisista syistä. Tyyliin "tämän olemme valmiit kustantamaan". Yksilöt ovat vapaita tekemään kuten parhaansa näkevät ja aktiivisesti itse asiansa järjestäen ne toteuttaa.
Eikö yhteiskunta maksa sitten muka sitä töissäkäyntiä? Se päivähoitopaikka maksaa vähintään 1000€/kk. Ja vanhempainvapaalla äitiä sijaistanut työntekijä joutuu taas työnhakuun, kun äiti palaa lomiltaan.
En nyt pysty jotenkin näkemään, miten se yhteiskunta säästää, jos äiti hoitaa omaa lastaan hoitotuella, verrattuna siihen, että äiti menisi töihin ja yhteiskunta maksaisi sen paljon kalliimman päivähoidon.
Tässä katsotaankin pitemmän aikajakson aikaväliä ja kokonaisuutta.
Ja onko tässä pidemmän jakson tarkastelussa ollenkaan otettu huomioon sitä, mitä tarkoittaa lapselle kun viedään päiväkotiin aikaisin? Ja mitä tarkoittaa, kun päiväkodin toiminnassa ei millään tavalla ole otettu huomioon sitä, minkälaiset tarpeet lapsella on, ja valmiudet? Alle kolmevuotiaat eivät siitä päiväkotiin työntämisestä hyödy, päin vastoin. He eivät ole kehityksessään vielä siinä, että kaipaisivat muuta kuin vanhempia ja muutamia muita läheisiä ihmisiä. Eikä päiväkodissa pystytä tarjoamaan sellaista hoivaa, mitä tuon ikäinen vielä tarvitsisi.
Ymmärrän kyllä sen pelon, että liian pitkäksi aikaa kotiin jääneen äidin ura saattaa ottaa osumaa. Mutta kyllä tässä kuviossa pitäisi ottaa myös se lapsen hyvinvointi huomioon. Ettei tehtäisi virheitä, joiden korjaaminen tulee myöhemmin todella kalliiksi.
Toivotko siis että äidit jäävät kotiin lapsen kanssa? Vai että isätkin jäävät kotiin? Kotiäitiyden/-isyyden arvostus ja palkitseminen kuntoon..? Mikä olisi ratkaisu? Miten tähän olisi varaa niin, että kotiinjäävältä äidiltä/isältä tämä ei myöskään olisi kohtuuton henkilökohtainen uhraus?
Ihan hyviä pointteja, mutta jos tämän seurauksena osa naisista joutuisi TAAS alisteiseen asemaan, onko oikein vaatia heitä uhrautumaan? Miten asian voisi hoitaa reilusti, taaten tarpeeksi reilun kohtelun?
Ei se ole mikään uhraus. Työ ei oikeasti ole tärkeää. Perhe on. Ja älä ymmärrä väärin, olen työssäkäyvä ihminen. Se ei vaan ole mulle mikään arvo. Tämä on yhteiskuntamme ja kulttuurimme valinta, että lapset pukataan kodista ulos päiväkotiin ja kouluun ja aikuiset käyvät kodin ulkopuolella "rahan" takia. Asiat voisivat olla toisinkin. Tälläkin hetkellä maailmassamme on kolkkia, joissa eletään ihan eri tavalla.
Elintapamme ja rahan palvominen ei ole eettisesti kestävää eikä myöskään ympäristön kannalta.
Millaisessa kuplassa sinäkin olet kasvanut? Ymmärrätkö ettei talouden suhteen kyse ole rahanahneista naisista vaan siitä, että jos nainen ei ole taloudellisesti itsenäinen, hän on hyvin haavoittuvassa asemassa. Tämä voi jonkun yksilön kohdalla olla ok, mutta isossa mittakaavassa miehet hyödyntävät tilaisuuden ja nainen joutuu alisteiseen asemaan.
Lisäksi kakkavaippojen kanssa naimisissa oleminen ei ole mikään biologinen halu, vaan useat naiset yksinkertaisesti pitävät työelämästä ja aikuisseurasta enemmän, kuin yksinäisestä kotielämästä. He voivat paremmin, kun käyvät töissä ja saavat aikuista seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää se, että täysin työvoimapoliittinen toimenpide naamioidaan siihen, että reppananaiset pelastetaan kotoa. Onneksi minä ehdin nauttia lapsistani kotona useita vuosia ennen näitä uudistuksia. Mies puolestaan ehdottomasti halusi olla töissä, lyhensi työaikaansa vasta kun minä palasin työelämään. Tietoisia ja harkittuja ratkaisuja teimme yhdessä, ilman valtion holhousta meidän perheen asioissa.
Jos yhteiskunta maksaa kotonaolemisen, on aivan ok tehdä päätöksiä työvoimapoliittisista syistä. Tyyliin "tämän olemme valmiit kustantamaan". Yksilöt ovat vapaita tekemään kuten parhaansa näkevät ja aktiivisesti itse asiansa järjestäen ne toteuttaa.
Eikö yhteiskunta maksa sitten muka sitä töissäkäyntiä? Se päivähoitopaikka maksaa vähintään 1000€/kk. Ja vanhempainvapaalla äitiä sijaistanut työntekijä joutuu taas työnhakuun, kun äiti palaa lomiltaan.
En nyt pysty jotenkin näkemään, miten se yhteiskunta säästää, jos äiti hoitaa omaa lastaan hoitotuella, verrattuna siihen, että äiti menisi töihin ja yhteiskunta maksaisi sen paljon kalliimman päivähoidon.
Tässä katsotaankin pitemmän aikajakson aikaväliä ja kokonaisuutta.
Ja onko tässä pidemmän jakson tarkastelussa ollenkaan otettu huomioon sitä, mitä tarkoittaa lapselle kun viedään päiväkotiin aikaisin? Ja mitä tarkoittaa, kun päiväkodin toiminnassa ei millään tavalla ole otettu huomioon sitä, minkälaiset tarpeet lapsella on, ja valmiudet? Alle kolmevuotiaat eivät siitä päiväkotiin työntämisestä hyödy, päin vastoin. He eivät ole kehityksessään vielä siinä, että kaipaisivat muuta kuin vanhempia ja muutamia muita läheisiä ihmisiä. Eikä päiväkodissa pystytä tarjoamaan sellaista hoivaa, mitä tuon ikäinen vielä tarvitsisi.
Ymmärrän kyllä sen pelon, että liian pitkäksi aikaa kotiin jääneen äidin ura saattaa ottaa osumaa. Mutta kyllä tässä kuviossa pitäisi ottaa myös se lapsen hyvinvointi huomioon. Ettei tehtäisi virheitä, joiden korjaaminen tulee myöhemmin todella kalliiksi.
Toivotko siis että äidit jäävät kotiin lapsen kanssa? Vai että isätkin jäävät kotiin? Kotiäitiyden/-isyyden arvostus ja palkitseminen kuntoon..? Mikä olisi ratkaisu? Miten tähän olisi varaa niin, että kotiinjäävältä äidiltä/isältä tämä ei myöskään olisi kohtuuton henkilökohtainen uhraus?
Ihan hyviä pointteja, mutta jos tämän seurauksena osa naisista joutuisi TAAS alisteiseen asemaan, onko oikein vaatia heitä uhrautumaan? Miten asian voisi hoitaa reilusti, taaten tarpeeksi reilun kohtelun?
Ei se ole mikään uhraus. Työ ei oikeasti ole tärkeää. Perhe on. Ja älä ymmärrä väärin, olen työssäkäyvä ihminen. Se ei vaan ole mulle mikään arvo. Tämä on yhteiskuntamme ja kulttuurimme valinta, että lapset pukataan kodista ulos päiväkotiin ja kouluun ja aikuiset käyvät kodin ulkopuolella "rahan" takia. Asiat voisivat olla toisinkin. Tälläkin hetkellä maailmassamme on kolkkia, joissa eletään ihan eri tavalla.
Elintapamme ja rahan palvominen ei ole eettisesti kestävää eikä myöskään ympäristön kannalta.
Hyppäsin suoraan keskustelun viimeiselle sivulle enkä aio aikaisempia edes avata. Arvasin, että jälleen jankutetaan faktoina asioita, jotka ovat omia mielipiteitä.
Minulle työ on tärkeää. Myös perhe on tärkeä. Lapseni on muuttanut pois kotoa jo 16 vuotta sitten. Olen ihan hemmetin tyytyväinen, etten laskenut elämääni sen varaan, että lapsi tuo siihen sisällön, vaan nautin täysillä hänen kanssaan kotona olemisesta puolitoista vuotta, sen jälkeen tein lyhyempää työaikaa toiset puolitoista vuotta, ja siitä saakka olen saanut panostaa uraani.
Mutta ilmeisesti perhe ei ole miehille tärkeä, jos kerran he valitsevat mieluummin tehdä töitä kuin jäädä lasten kanssa kotiin. Sen viestinhän kommenttisi sisältää.
Naisten oikeus työhön vs. äitien oikeus hoitaa omaa lastaan... Öö, tämäkö on hyvä vastakkainasettelu? Kotiin pitkäksi aikaa jäävät ne, joille se on elämässä tärkeä arvo ja siihen hyvät mahdollisuudet eli työ löytyy kotona olon jälkeenkin. Oman perheen hyvinvointi vaan menee heillä edelle. Kuten minulla 2lasta ja 5v kotona. Miksi tehdä lapsia, jos niitä ei saa hoitaa ja kasvattaa? Olisiko syytä kääntää katseet työnantajiin, että miten he mahdollistavat syrjinnän... Jos olisi kiintiöt, että nainen olisi palkattava tietyissä tilanteissa. Ja yksi huomio, että kaikki naiset (tai miehetkään) ei ole mitään uratykkejä tai ala ole sellainen, että tipahtaa kelkasta parissa vuodessa