Lue keskustelun säännöt.
Miten saan lapsen puhumaan? Häntä selvästi vaivaa joku, mutta ei saa sanottua.
18.02.2022 |
Soitti minulle kesken koulupäivän "vahingossa". Kävin äsken hänen huoneessaan juttelemassa kun tulin töistä. Kaksi kertaa oli aloittamassa kertomaan jotain, mutta "unohti" aina mitä oli sanomassa. Sanoin, että lähden tekemään ruokaa, mutta tietäähän, että saa tulla sanomaan, jos on jotain, niin hän karjaisi mulle, että ei oo mitään. Eli jotain on. Ja vielä äsken kun olin kuorimassa perunoita, niin poika nappas mua hihasta kiinni ja tuli "vain katsomaan, joko ruoka ois valmista". Ei ole enää ihan pieni eikä ole tuolla tavalla hakeutunut lähelle enää moneen vuoteen. Silloinkin vielä kysyin, että haluaako sanoa mulle jotakin, mutta huusi uudestaan, ettei ole mitään. Lähti äsken kaverille ja minä jäin ihmettelemään. Hieman erikoiselta nyt tuntuu.
Teini-äiti-teini sanakirjan tässä tarvitsee. Minäkin olen muka yläasteella töissä ja päivittäin kohtaan nuoria, mutta oma on välillä vaikee kohdata. Kai sitä on liian läheinen.
Kommentit (71)
Mä olin lapsena(kin) myös tuppisuu, jos olin tehnyt jotain tai jokin asia vaivasi. Vihjaillen vanhemmat ohjasi siihen suuntaan, että oli helpompi myöntää esim. oma mokailu sopivasti siihen jatkoksi. Ja lopulta opin myös siihen, että heti ei huutoa ja sanktiota tullut vaikka olisi mitä rikkeitä tehnyt, vaan ne puhuttiin sitten juuriaan myöten hieman myöhemmin. Aina sai sanoa asiansa rauhassa ilman, että siitä seurasi kauhea meteli ja mekkala.
Ap kuulostaa ihanalle äidille, toivottavasti lapsi avautuu vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyydä poika avuksesi vaikka salaatin tekoon, nostamaan astioita kaapista tms. Työn touhussa on helpompi avautua. Saa olla itse vähän "piilossa".
Ihan samat ongelmat ne on ammattilaisilla. Kotona ollaan äiti eikä opettaja tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tilanne jo selvinnyt?
Saatiin juteltua. Oli tullut vähän isompi riita muutaman kaverin kanssa.
Mutta oli ehkä vaikein keskustelu, minkä olen oman lapseni kanssa käynyt. Sain hänet illalla kertomaan, että on paha mieli yhdestä asiasta, mutta hänen oli tosi vaikeaa kertoa, että mistä. Varmaan kolme kertaa aloitti, mutta ei saanut sanottua. Sitten mun piti jo kysyä, että haluaako soittaa iskälle tai puhua Mikon* kanssa, mutta ei sitäkään halunnut. Mullakin oli tuossa vaiheessa jo aika paha mieli, kun toinen itki ja sanoi että on paha mieli, mutta ei vaan saanut sanottua.
Aamupäivällä kun heräsi ja tuli syömään aamupalaa, niin sai kerrottua ja sanoi, että olivat saaneet sovittua. Se paha olo oli tullut siitä, kun riidan aikana olivat puolin ja toisin sanoneet typeriä asioita ja yksi kaveri oli tönäissyt ja hän oli tönäissyt takaisin ja säikähtänyt, että jos toista olikin sattunut pahemmin, kun kaveri oli alkanut pitämään kättään. Se oli jäänyt harmittamaan ja tuon jälkeen kai oli mulle yrittänyt soittaa... Mutta nyt oli taas oma itsensä ja menee jo menojaan 😄
Ja ei olla kannustettu väkivaltaisuuteen ja puhuttiin aika pitkään, että mistä tuo riita alkoi ja miten olisi voinut toimia toisin. Olivat kyllä jo illalla omatoimisesti sopineet ja molemmat pyytäneet ja antaneet anteeksi. Ylilyönti ollut molemmilta, mutta toivottavasti tästä oppivat taas jotain :)
-ap
Tuon ikäisillä kosseilla jo testosteroni jyllää niin noita sattuu. Hyvä merkki kuitenkin kun lastasi kadutti ja harmitti JA että olivat saaneet keskenään sovittua. Taisivat itsekin säikähtää, ainakin sun lapsi. Ehkä ensi kerralla eivät mene noin pitkälle. Järkevä mies siitä vielä kasvaa, kun hyvin on kasvatettu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tilanne jo selvinnyt?
Saatiin juteltua. Oli tullut vähän isompi riita muutaman kaverin kanssa.
Mutta oli ehkä vaikein keskustelu, minkä olen oman lapseni kanssa käynyt. Sain hänet illalla kertomaan, että on paha mieli yhdestä asiasta, mutta hänen oli tosi vaikeaa kertoa, että mistä. Varmaan kolme kertaa aloitti, mutta ei saanut sanottua. Sitten mun piti jo kysyä, että haluaako soittaa iskälle tai puhua Mikon* kanssa, mutta ei sitäkään halunnut. Mullakin oli tuossa vaiheessa jo aika paha mieli, kun toinen itki ja sanoi että on paha mieli, mutta ei vaan saanut sanottua.
Aamupäivällä kun heräsi ja tuli syömään aamupalaa, niin sai kerrottua ja sanoi, että olivat saaneet sovittua. Se paha olo oli tullut siitä, kun riidan aikana olivat puolin ja toisin sanoneet typeriä asioita ja yksi kaveri oli tönäissyt ja hän oli tönäissyt takaisin ja säikähtänyt, että jos toista olikin sattunut pahemmin, kun kaveri oli alkanut pitämään kättään. Se oli jäänyt harmittamaan ja tuon jälkeen kai oli mulle yrittänyt soittaa... Mutta nyt oli taas oma itsensä ja menee jo menojaan 😄
Ja ei olla kannustettu väkivaltaisuuteen ja puhuttiin aika pitkään, että mistä tuo riita alkoi ja miten olisi voinut toimia toisin. Olivat kyllä jo illalla omatoimisesti sopineet ja molemmat pyytäneet ja antaneet anteeksi. Ylilyönti ollut molemmilta, mutta toivottavasti tästä oppivat taas jotain :)
-ap
Ja annat juosta edelleen tuolla ha k k aa m a ssa viattomia kavereita ..
Ei se riita yksin ole syntynyt ja onneksi kukaan ei yrittänyt ketään tahallaan hakata tai satuttaa. Toisella pääsi vain menemään kuppi nurin ja ajattelematta tönäisi. Oli pyytänyt anteeksi mun pojalta sitä. Ja mun poikaa oli myös ärsyttänyt se tilanne ja suutuspäissään tönäisi kaveria takaisin. Oli heti säikähtänyt ja katunut ja munkin lapsi on pyytänyt tätä kaverilta anteeksi. En tiedä miten paljon hienommin tuollaista tilannetta kasiluokkalaisia voi omin päin odottaa hoitavan. Kuten sanoin, väkivaltaan ei olla kannustettu, mutta ollaan opetettu pyytämään anteeksi, kun on tullut töppäiltyä. Ja antamaan myös kavereiden töppäilyt anteeksi. Hienosti olivat osanneet ja olen molemmista pojista ylpeä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei ollut itkun arvoinen asia tai niin paha ettei uskalla äidille kertoa...
Riidan syy oli se, joka lasta itketti. Se ei kuulu tänne.
Ja kyllä mä ainakin voin ymmärtää, miten vaikeaa voi olla myöntää, että on tullut tehtyä väärin ja sanoa, että on myös itse tullut huonosti kohdelluksi. Ei se ole välttämättä helppoa lapselle, kun ei se kaikille aikuisillekaan ole. Ei minulle ainakaan. Onneksi kuitenkin lopulta uskalsi sanoa, ettei tuo asia jäänyt painamaan mieltä pidemmäksi aikaa.
-ap
Voi että kun on vielä pieni kakara kun tarvii äitiä kuuntelemaan. Riidan syy itketti 😂 kai pyyhit sen pyllynkin vielä? 😅
Mäkin olen äiti ja mulla on suunnilleen samanikäinen lapsi, mutta ei se mitään riitojaan mulle kerro. Kerroitko muka itse? 😂 Eikö pitäisi olla jo jotain omaa tuossa iässä? Mamman poika taitaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi että kun on vielä pieni kakara kun tarvii äitiä kuuntelemaan. Riidan syy itketti 😂 kai pyyhit sen pyllynkin vielä? 😅
Mäkin olen äiti ja mulla on suunnilleen samanikäinen lapsi, mutta ei se mitään riitojaan mulle kerro. Kerroitko muka itse? 😂 Eikö pitäisi olla jo jotain omaa tuossa iässä? Mamman poika taitaa olla.
Mun mielestä on ikävää, jos tämä on totta.
Jossain viestissä muistan sanoneeni, että harvoin munkaan poika enää hakeutuu ihan lähelle. Yleensä jos joku juttu vaivaa, niin saa sen kerrottua suoraan, nyt ei saanut. Käytöksestä näki, että joku juttu on, mutta ei saa sanottua sitä. Varmaan hänellä oli niin paha olla, että tuli hakemaan edes vähän turvaa mun luota silloin kun nappasi mua hihasta. Ja mun mielestä tämä on ihan parasta. Mun lapset tietävät, että saavat tulla juttelemaan tai muuten vain lähelle, jos on ihan mitä vain, mitä ei yksin jaksa kantaa. Jutellaan joka päivä kaikkien lasten kanssa päivän kuulumiset kun syödään yhdessä koulu- ja työpäivän jälkeen.
Ja paljonhan tuo mulle kertookin, mutta varmasti on paljon enemmän niitä omia asioita. Ja niin kuuluu ollakin. Mutta kaikkea hänen ei tarvitse kantaa yksin.
Työssäni kohtaan usein nuoria, jotka sanovat, etteivät tiedä, kenelle omia murheita kertoo. Ei ole välttämättä niin läheisiä ystäviä tai asiat on niin isoja, että niiden selvittämiseen tarvitaan aikuisen apua. Onneksi koulun kautta saavat aikuisten tukea omiin haasteihinsa ja suruihinsa. Ehkä mun työn kautta oon oppinut, että meistä aikuisista pieniltä tuntuva asia, voi olla nuorelle "maailmanloppu". Ikinä ei pidä vähätellä lapsen ja nuoren tunteita. Mun mielestä on äärimmäisen surullista, että jotkut kantaa näitä maailmanloppuja omassa pienessä sydämessään, kun ei ole ketään turvallista aikuista. Tämän takia olen pyrkinyt omilleni tekemään selväksi, että olen heitä varten ja mikään suru tai tilanne ei ole niin paha, ettei sitä voi minulle kertoa. Ehkä kaikkea he eivät uskalla tai halua mulle tulevaisuudessa kertoa, mutta vielä toistaiseksi se on riittänyt.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Voi että kun on vielä pieni kakara kun tarvii äitiä kuuntelemaan. Riidan syy itketti 😂 kai pyyhit sen pyllynkin vielä? 😅
Mäkin olen äiti ja mulla on suunnilleen samanikäinen lapsi, mutta ei se mitään riitojaan mulle kerro. Kerroitko muka itse? 😂 Eikö pitäisi olla jo jotain omaa tuossa iässä? Mamman poika taitaa olla.
Sääliksi käy muksujasi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi että kun on vielä pieni kakara kun tarvii äitiä kuuntelemaan. Riidan syy itketti 😂 kai pyyhit sen pyllynkin vielä? 😅
Mäkin olen äiti ja mulla on suunnilleen samanikäinen lapsi, mutta ei se mitään riitojaan mulle kerro. Kerroitko muka itse? 😂 Eikö pitäisi olla jo jotain omaa tuossa iässä? Mamman poika taitaa olla.
Jotain taitaa harmittaa omat ja lasten huonot välit
Väkivaltainen kakara....