Lue keskustelun säännöt.
Miten saan lapsen puhumaan? Häntä selvästi vaivaa joku, mutta ei saa sanottua.
18.02.2022 |
Soitti minulle kesken koulupäivän "vahingossa". Kävin äsken hänen huoneessaan juttelemassa kun tulin töistä. Kaksi kertaa oli aloittamassa kertomaan jotain, mutta "unohti" aina mitä oli sanomassa. Sanoin, että lähden tekemään ruokaa, mutta tietäähän, että saa tulla sanomaan, jos on jotain, niin hän karjaisi mulle, että ei oo mitään. Eli jotain on. Ja vielä äsken kun olin kuorimassa perunoita, niin poika nappas mua hihasta kiinni ja tuli "vain katsomaan, joko ruoka ois valmista". Ei ole enää ihan pieni eikä ole tuolla tavalla hakeutunut lähelle enää moneen vuoteen. Silloinkin vielä kysyin, että haluaako sanoa mulle jotakin, mutta huusi uudestaan, ettei ole mitään. Lähti äsken kaverille ja minä jäin ihmettelemään. Hieman erikoiselta nyt tuntuu.
Teini-äiti-teini sanakirjan tässä tarvitsee. Minäkin olen muka yläasteella töissä ja päivittäin kohtaan nuoria, mutta oma on välillä vaikee kohdata. Kai sitä on liian läheinen.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Ole lähellä, ole läsnä. Anna tilaisuuksia. Kuuntele. Voi olla, että kysely ei nyt auta. Mutta jos hän alkaa puhua niin ole kiinnostunut, tee täsmentäviä kysymyksiä, tarjoa lohtua ja apua.
Tämä on mulle luontaista ja tänäänkin noita tilaisuuksia tarjosin. Ei vaan ollut vielä valmis. Mutta hyvä muistutus, kiitos. :)
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä jotain muuta luotettua aikuista, jolle voisi puhua? Esimerkiksi kummi tai vanhempien sisaruksia? Vaikka kuinka äiti sanoo, että äidille voi kertoa kaiken, niin silti äiti on aina äiti ja saattaa epäilyttää, että entä jos sittenkin suuttuu ja alkaa huutaa.
Mulla on auttanut, kun olen kysellyt, että hei miten meni päivä koulussa. Mikä oli kivointa mitä tapahtui ja mikä oli taas tylsintä. Siinä kohtaa kun muistelee tapahtuiko jotain tylsää, niin saattaa tulla puheeksi jos on jotain ikävää sattunut.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on auttanut, kun olen kysellyt, että hei miten meni päivä koulussa. Mikä oli kivointa mitä tapahtui ja mikä oli taas tylsintä. Siinä kohtaa kun muistelee tapahtuiko jotain tylsää, niin saattaa tulla puheeksi jos on jotain ikävää sattunut.
Samalla saatan kysyä, että millaset opettajat oli tänään. Oliko jotain hauskaa ja oliko joku ope pahalla päällä. Mitens se ja se kaveri oliko koulussa ja millasia tyyppejä teidän luokalla on. Sitten saatan myös kertoa itsestäni jotain mitä koulussa sattui minulle nuorena. Esim. kun äiti oli koulussa niin äiti ei tykänny yhtään liikuntatunneista koska...
Esim. äiti oli niin huono lentopallossa ja jos ei osunut palloon niin muut tytöt huusi että MIKS SÄ ET LYÖNY SITÄ PALLOO ja se tuntui äitistä ikävälstä jne. Mutta ei se enää paina ja silloin äidillä oli se ja se kaveri jonka kanssa oltiin molemmat huonoja lentopallossa, mutta meillä oli sitten muut jutut missä oltiin hyviä
Vierailija kirjoitti:
Itse laitan joskus nuorelleni whatsap-viestiä, kysyn onko kaikki hyvin ja voinko jotenkin auttaa.. Siitä sitten joskus päästään eteenpäin ja ihan juttelemaan.
Hyvä vinkki! Tätäkin voisin kokeilla :)
Pakko sanoa kaikille yhteisesti jo nyt kiitokset näistä neuvoista. Ihanaa huomata, miten haluatte auttaa, enkä ole yksin tässä(kään) tilanteessa ❤️
Kohta tulee jo valinnanvaikeus, että mitä taktiikkaa kokeilen 😄 Toivottavasti joku (ja mielellään ensimmäinen) niistä toimii.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile hakeutua johonkin sellaiseen tilanteeseen jossa olette pimeässä/hämärässä vierekkäin esimerkiksi katselemassa leffaa sohvalla tmv. Ja siinä sitten vaivihkaa alat kysellä että mikä oli se juttu jne. Itselle on helpompi puhua jos ei ole suoraa katsekontaktia ja "kirkasta kuulusteluvaloa".
Pelaatteko mitäään pelejä (lauta tms) yleensä. Peli-ilta herkuilla voi irrottaa kielenkannat. Vastaavasti jotakin sopivampaa turvallista tilannetta esim kävely se auto tai vaikka retki, voisit kokeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatan siis monesti miettiä omasta kouluajasta a lapsuudesta ja nuoruudesta otain noloja juttuja mitkä silloin oli maailmaa suurempiakin kauheuksia ja miettiä, että olikohan ne sittenkään niin pahoja ja vakavaa. Esim. äiti joutu kerran rehtorin puhutteluun kaverin kanssa kun piirrettiin liitutaululle vi*** u! ja joku meni kertomaan siitä opelle.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile hakeutua johonkin sellaiseen tilanteeseen jossa olette pimeässä/hämärässä vierekkäin esimerkiksi katselemassa leffaa sohvalla tmv. Ja siinä sitten vaivihkaa alat kysellä että mikä oli se juttu jne. Itselle on helpompi puhua jos ei ole suoraa katsekontaktia ja "kirkasta kuulusteluvaloa".
Tää on hyvä tai voitte istua selät vastakkain, tai voit pyytää kirjoittamaan paperille se mietityttävä juttu ja jättämään sulle "postia"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saatan siis monesti miettiä omasta kouluajasta a lapsuudesta ja nuoruudesta otain noloja juttuja mitkä silloin oli maailmaa suurempiakin kauheuksia ja miettiä, että olikohan ne sittenkään niin pahoja ja vakavaa. Esim. äiti joutu kerran rehtorin puhutteluun kaverin kanssa kun piirrettiin liitutaululle vi*** u! ja joku meni kertomaan siitä opelle.
Kerroin tämän pojalleni ja päädyttiin nauramaan kippurassa, että äiti on jotain semmoista joskus tehnyt ala-asteella :D Miten pelottavaa se oli seisoa opettajan ja reksin edessä!
Ja jotain hyvää herkkua, onko nuorella ollut joku suosikkiherkku, joka voisi olla iloinen yllätys. Ei ole niin pahaa asiaa, etteikö herkut sitä lieventäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulin vaan kommentoimaan, että ap:n tapa kirjoittaa on niin rauhallinen, että melkein toivoisin olevani ap:n lapsi. Omalle äidilleni en ikinä puhunut mitään, koska pelkäsin, että äiti huutaa. Äiti huusi aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä käytän kanssa usein tätä "olen huomannut, että minun on joskus vaikea..." -taktiikkaa. Eli puhun itsestäni. Eikä tarvitse edes valehdella, sillä minustakin on joskus vaikea ottaa asioita puheeksi. Mutta kun puhun siitä nuoren kanssa niin yhtäkkiä jutellaan yhdessä. Tai jotain "muistan kun itse nuorena blaa blaa". Nämä on hyviä jään murtajia.
Olivatko kavereiden kanssa sopineet alkoholinkäytöstä, eikä poika olisi halunnut osallistua? Kuitenkin lähti sinne "kaverille", kun ei halua jäädä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Jo pelkästään tuo soitto koulusta kertoo, että on joku juttu, mikä painaa mieltä. Ei teinit muuten vaan tai vahingossa soita äidille kesken koulupäivän.
Toivottavasti lapsesi saa kerrottua asiansa sinulle. Vaikutat välittävältä ja hyvältä äidiltä.
Niin ja tuo, että hän palasi aloittajan luokse, kun ap oli jo lähtenyt laittamaan ruokaa. Älä ap pelkää, ei se ole välttämättä mikään iso juttu. Olethan tarkistanut wilman?
Tää on taas trolli. Ammatti-ihminen joka työskentelee teinien kanssa tietää tasan miten niiden kanssa toimitaan. Hohhoijaa taas.
Kun minulla oli nuorempana huolia, mentiin usein äidin kanssa kävelylle. Meillä myös sauna oli usein paikka jossa pystyi kertomaan ihan kaiken. Jälkimmäinen voi kuulostaa vähän hassulta, mutta saunan hämyisyys ja kehon rentoutuminen auttoi todella paljon puhumaan. Monen monta kertaa ollaan puhuttu todella syvällisiä saunassa. Siellä on jotain pientä taikuutta.
Olen aina ollut sellainen "kaikki on ihan hyvin" ihminen, sillä en halua että toinen joutuu kantamaan huolta minusta. Kuitenkin aina läheisille avautuminen on auttanut tosi paljon.
En olisi päästänyt kaverille tuossa mielentilassa...
13 jatkaa. Olen myös sanonut, että ei ole mitään niin kauheaa asiaa, mitä nuori ei voisi minulle kertoa. Ja että mikä tahansa hirveältä tuntuva asia muuttuu heti paljon helpommaksi, kun sen saa jakaa jonkun kanssa. No, jos teet nuorten kanssa töitä niin varmaan olet oman nuoresi kanssa tällaisia keskusteluja käynyt. Tietty joskus voi ehdottaa nuorelle ulkopuolistakin apua, jos tuntuu että omalle vanhemmalle on vaikea kertoa.