Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Hoidan taas täysin 24-vuotiasta poikaani. Yhteiskunta ei auta tarpeeksi.
16.02.2022 |
Sai viime keväänä diagnoosin keskivaikea masennus. Sitä ennen oli oireillut jo pari vuotta. Ei aluksi myöntänyt, että tarvitsee apua, mutta onneksi lopulta haki sitä. Tai yritti hakea. Pojalla on kaksi kertaa kuukaudessa terapia ja lääkkeet jatkuvassa käytössä. Mitään muuta ei ole. Poika ei jaksa nousta välttämättä edes sängystä koko päivänä. Käyn vähintään joka toinen päivä pojan luona, siivoan, laitan ruokaa ja kannustan pesemään edes hampaat. Monesti olen käynyt kaupassa pojan puolesta, että saisi syödäkseen, mutta paljon olen joutunut heittämään roskiin. Olen esimerkiksi ostanut appelsiineja, mutta ne ovat jääneet syömättä, kun ei ole jaksanut kuoria niitä. Olen yrittänyt vaatia enemmän apua, mutta en ole saanut sitä hankittua, koska poika ei ole itsetuhoinen.. onneksi asun viereisellä paikkakunnalla. Pelottaa edes ajatella, miten kävisi, jos en asuisi. Mulla alkaa vaan itselläni voimat loppumaan, mutta yritän vain jaksaa. Yksin en lastani jätä. Se on varma.
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsellani on vaikea masennus, ikää kohta 18 vuotta. Olin sairauslomalla tämän takia, koska jatkuva murehtiminen ja asioiden hoitaminen väsytti minutkin. Olen puhunut asiasta psykologin kanssa ja minulle on korostettu, että elämää ei voi elää toisen puolesta, joskus on annettava ottaa se pohjakosketus, että suunta parempaan kääntyy. Meillä esim. jo vuorokausirytmin vahtiminen on ollut työlästä. En voi nukkua itse, jos vahdin nukkuuko tyttö. Toisaalta taas pitäisi vahtia, ettei nuku päivällä ja että syö jotain, eli miten töissäkäyvä tämän vahtimisen tekee? Herättäminen aamulla ei riitä, jos menee takaisin nukkumaan. Kouluun ei jaksa mennä. Meillä myös lääkitys ja terapiat pyörii, mutta silti tuntuu, että aika paljon jää huolehdittavaa. Vastuuta on vaan pakko antaa, muuten tilanne jatkuu loputtomiin ja väsyttää hoitajan samaan kuntoon.
Tuo on aika uhkarohkeaa puhetta todeta, että pohjakosketus muka parantaa. Masennus paranee sitä helpommin, mitä aikaisemmin siihen tartutaan ja hoito aloitetaan, ettei kunto romahda. Johan sen järkikin sanoo, että pohjalta on kaikkein pisin matka ylös. Sitäpaitsi masentuneet saattavat löytää sen pohjakosketuksen tullessaan katolta alas.
Sekö auttaa, että äiti itse masentuu samaan kuntoon hoitaessaan toista ja yrittäessään samalla käydä töissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Team Fortress foeva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sä kyllä ap valehtelet! ei sun pojalla mitään pissapulloja ole sängyn alla. Parempi tarina seuraavalla kerralla.
Tuota muuten tekevät he, jotka ovat todella sairaalloisesti koukussa tietokonepeleihin.
Itsellä 20 vuotta sitten sama tilanne. Pelit antavat elämälle merkityksen ja tunteen että olet hyvä jossain.
Tilanne paheni kun kone hajosi pissapullon kaatuessa ja emolevyn tuhoutuessa.
Pätkätöillä ja palkalla ei uutta konetta säästetty mitenkään.
Pikkuhiljaa masennus vain paheni, koska tietokonepelit pitivät edes jotain rutiineja ja mielialaa yllä.
Koneen hajoaminen aiheutti totaalisen pudotuksen isoon mustaan.
Puolen vuoden päästä tästä en enää kyennyt tai muistanut käydä kuntouttavassa työtoiminnassa ja pätkätöissä postissa. Mikään ei enää tuntunut miltään, kun kotona ei odottanut se "harrastus" jonka vuoksi kävi töissä ja tienasi.
Tosiaan tienaaminenkin oli ja on monilla nykyään sellaista, ettei omalla työllä voi ostaa itselleen mitään hyödykästä. Palkasta ei jää käteen mitään. Eli työ ei kannusta käymään missään.
Jouduin parin kuukauden sisään osastolle psykoottisesta masennuksesta.
Olin lojunut parisen kuukautta syömättä sängyllä ilman tietokonetta, ilman yhteyttä ulkomaailmaan.
Oma isäni löysi minut langanlaihana kuin keskitysleirin vankina kalpeana ja apaattisena. Vuokrat oli maksamatta. Rahaa kyllä olisi ollut, mutta en ollut saanut itseäni ulos pankkiin maksamaan vuokraa.
Ilman konetta se ilmeisesti oli mahdotonta.
Koko sänky oli täynnä virtsaa ja ulostetta. Oli kesäkuuma ja isäni antoi ylen tullessaan asuntoon sorkkaraudalla. Hän pelasti henkeni. Osasto pelasti henkeni.
Se että vanhemmat ostivat minulle uuden tietokoneen, mitä en palkallani kyennyt hankkimaan, pelasti henkeni. Team Fortress pelasti henkeni.
Postissa käynti aiheutti taloudelleni tappiota ja menetin asumistukeni. Kävi selväksi että työssäkäynti ei kohdallani ollut oikea ja järkevä ratkaisu, minut oli kasvatettu kunnioittamaan työntekoa.
Nykyaikana pitää tarkoin miettiä valitseeko tietokoneen, kuntouttavan työpajatoiminnan vai meneekö tekemään taloudellista tappiota jonnekin firmaan hyödyttämään jotain muuta ihmistä.
Sekin voi masentaa ja laskea mielialaa rajusti, kun tajuaa että toinen panee sinua vain henkisesti halvalla peräaukkoon ja jäät työnilosta paitsi ja täysin peeaaksi.
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsellani on vaikea masennus, ikää kohta 18 vuotta. Olin sairauslomalla tämän takia, koska jatkuva murehtiminen ja asioiden hoitaminen väsytti minutkin. Olen puhunut asiasta psykologin kanssa ja minulle on korostettu, että elämää ei voi elää toisen puolesta, joskus on annettava ottaa se pohjakosketus, että suunta parempaan kääntyy. Meillä esim. jo vuorokausirytmin vahtiminen on ollut työlästä. En voi nukkua itse, jos vahdin nukkuuko tyttö. Toisaalta taas pitäisi vahtia, ettei nuku päivällä ja että syö jotain, eli miten töissäkäyvä tämän vahtimisen tekee? Herättäminen aamulla ei riitä, jos menee takaisin nukkumaan. Kouluun ei jaksa mennä. Meillä myös lääkitys ja terapiat pyörii, mutta silti tuntuu, että aika paljon jää huolehdittavaa. Vastuuta on vaan pakko antaa, muuten tilanne jatkuu loputtomiin ja väsyttää hoitajan samaan kuntoon.
Anna täysi-ikäisen lapsesi päättää itse milloin nukkuu, et sinä voi päättää kenenkään toisen puolesta että on noustava aikaisin aamulla ylös ja nukuttava yöllä. Jotkut ovat sitä paitsi ilta- tai jopa yövirkkuja eikä sillä ole mitään tekemistä masennuksen kanssa, paitsi että voi masentaa kun yhteiskunta yrittää pakottaa väkisin sellaiseen muottiin joka ei itselleen sovi.
Oikeasti uskomatonta miten läheiset kuvittelevat että jos jollekulle on saatu lätkäistyä jokin mt-diagnoosi niin voi silloin kontrolloida täysin toista, aikuista ihmistä. Itse olen masentuneena juuri tästä syystä ottanut läheisiini etäisyyttä, koska vaikka olenkin ollut masentunut niin ärsyttää se holhoava suhtautuminen, aivan kuin minulla ei aikuisena ihmisenä olisi mitään päätäntävaltaa omasta elämästäni. Sellaisessa tilanteessa on mieluummin yksin, että saa elää kuten haluaa.
No minun tyttöni ei ole vielä täysi-ikäinen. Ja on vaikea pitää sosiaalisia suhteita yllä tai mennä kouluun, jos ei ole edes hereillä. Kyllä sekä lääkärit että psykologit ovat nimenomaan korostaneet päivärytmin ja syömisen tärkeyttä tämän masennuksen hoidossa.
No "kohta 18 vuotta täyttävä" on käytännössä aikuinen, joka saa itse päättää tekemisistään.
Yövirkkuus on oikeasti vielä aika tuntematon käsite yhteiskunnassamme eivätkä monet lääkäritkään tunnu ymmärtävän sitä. Itse jäin myös aikoinaan koulusta pois, koska en yksinkertaisesti jaksanut nousta aamuisin, vaikka siihen kuinka yritettiin patistaa. Vuosikaudet hoettiin tuota "päivärytmin tärkeyttä" ja miten terve ihminen on päivisin valveilla blaablaa. Mutta minulla kaikki lähti siitä, että hyväksyin itseni sellaisena kuin olen eli että luontainen vuorokausirytmini on sellainen, että olen myöhään illalla ja öisin virkeimmilläni. Nykyään työskentelen tehden enimmäkseen ilta- ja yövuoroja ja olen päässyt eroon masennuksesta ja voin hyvin, kun saan elää luontaisen vuorokausirytmini mukaisesti. Toki tämä rajoittaa sosiaalista elämää, mutta parempi vaihtoehto silti kuin että joutuisin pakottamaan itseni sellaiseen rytmiin joka ei itselleni sovi ja jolloin olen käytännössä 100% ajasta tappoväsynyt ja olen onneksi introvertti joka viihtyy yksin.
Kannattaa miettiä että ihmiset ovat erilaisia eikä kaikkia tule pakottaa samaan muottiin, mitä jos tyttösi onkin myös yövirkku ja tosiasiassa hän on masentunut, koska häntä yritetään pakottaa vääränlaiseen rytmiin?
Miten hän siis opiskelee itselleen ammatin? Tietääkseni kaikkia kouluja käydään päivisin.
Tuossa tilanteessa kutsutaan jo valkotakkiset miehet hakemaan. Hänen täytyy päästä hoitoon, tuosta hänen on vaikea enää yksin selvitä. Jos hän on edelleen seuraavalla käynti kerrallasi samanlainen sänkypotilas, soita 112. Soita ilman poikasi lupaa. Hän ei ole kykenevä tekemään enää päätöksiä edes omasta elämästään. Jos tuossa kunnossa ihminen jätetään ilman apua, se on heitteille jättö.
Minustakin voisi olla hyvä asia, jos poika muuttaisi joksikin aikaa sinun luoksesi. Silloin voi löytyä uutta tietoa pojasta, mihin hakea apua.
Myöskin ravinto asiat saisi kuntoon. Ulkoilut yhdessä, sekä päivärytmin löytyminen, toisivat runkoa päiville.
Verikokeet pitää selvittää, onko hapenpuute tai alhaiset rauta arvot? Onko uniapneaa?
Onko CFS-oireita. Käyttääkö alkoholia? Onko suu kunnossa, entä suoli?
Onneksi on terapia, olet kyllä jo nyt tehnyt paljon pojan eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsellani on vaikea masennus, ikää kohta 18 vuotta. Olin sairauslomalla tämän takia, koska jatkuva murehtiminen ja asioiden hoitaminen väsytti minutkin. Olen puhunut asiasta psykologin kanssa ja minulle on korostettu, että elämää ei voi elää toisen puolesta, joskus on annettava ottaa se pohjakosketus, että suunta parempaan kääntyy. Meillä esim. jo vuorokausirytmin vahtiminen on ollut työlästä. En voi nukkua itse, jos vahdin nukkuuko tyttö. Toisaalta taas pitäisi vahtia, ettei nuku päivällä ja että syö jotain, eli miten töissäkäyvä tämän vahtimisen tekee? Herättäminen aamulla ei riitä, jos menee takaisin nukkumaan. Kouluun ei jaksa mennä. Meillä myös lääkitys ja terapiat pyörii, mutta silti tuntuu, että aika paljon jää huolehdittavaa. Vastuuta on vaan pakko antaa, muuten tilanne jatkuu loputtomiin ja väsyttää hoitajan samaan kuntoon.
Tuo on aika uhkarohkeaa puhetta todeta, että pohjakosketus muka parantaa. Masennus paranee sitä helpommin, mitä aikaisemmin siihen tartutaan ja hoito aloitetaan, ettei kunto romahda. Johan sen järkikin sanoo, että pohjalta on kaikkein pisin matka ylös. Sitäpaitsi masentuneet saattavat löytää sen pohjakosketuksen tullessaan katolta alas.
Et tainnut lukea kovin tarkkaan. Kerroinhan, että terapia, lääkärikäynnit ja lääkitys ovat käynnissä. Kyse oli siitä, että kaikkea ei voi eikä tarvitse huolehtia toisen puolesta, vaan on annettava vastuuta ja kokeiltava, jos masentunut pystyisi hoitamaan asioita itse, kun huomaa ettei joku muu tee puolesta. En missään väittänyt, että tukitoimet lopetettaisiin ja katsottaisiin mitä tapahtuu. Kyse oli jatkuvasta valvomisesta ja passaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsellani on vaikea masennus, ikää kohta 18 vuotta. Olin sairauslomalla tämän takia, koska jatkuva murehtiminen ja asioiden hoitaminen väsytti minutkin. Olen puhunut asiasta psykologin kanssa ja minulle on korostettu, että elämää ei voi elää toisen puolesta, joskus on annettava ottaa se pohjakosketus, että suunta parempaan kääntyy. Meillä esim. jo vuorokausirytmin vahtiminen on ollut työlästä. En voi nukkua itse, jos vahdin nukkuuko tyttö. Toisaalta taas pitäisi vahtia, ettei nuku päivällä ja että syö jotain, eli miten töissäkäyvä tämän vahtimisen tekee? Herättäminen aamulla ei riitä, jos menee takaisin nukkumaan. Kouluun ei jaksa mennä. Meillä myös lääkitys ja terapiat pyörii, mutta silti tuntuu, että aika paljon jää huolehdittavaa. Vastuuta on vaan pakko antaa, muuten tilanne jatkuu loputtomiin ja väsyttää hoitajan samaan kuntoon.
Anna täysi-ikäisen lapsesi päättää itse milloin nukkuu, et sinä voi päättää kenenkään toisen puolesta että on noustava aikaisin aamulla ylös ja nukuttava yöllä. Jotkut ovat sitä paitsi ilta- tai jopa yövirkkuja eikä sillä ole mitään tekemistä masennuksen kanssa, paitsi että voi masentaa kun yhteiskunta yrittää pakottaa väkisin sellaiseen muottiin joka ei itselleen sovi.
Oikeasti uskomatonta miten läheiset kuvittelevat että jos jollekulle on saatu lätkäistyä jokin mt-diagnoosi niin voi silloin kontrolloida täysin toista, aikuista ihmistä. Itse olen masentuneena juuri tästä syystä ottanut läheisiini etäisyyttä, koska vaikka olenkin ollut masentunut niin ärsyttää se holhoava suhtautuminen, aivan kuin minulla ei aikuisena ihmisenä olisi mitään päätäntävaltaa omasta elämästäni. Sellaisessa tilanteessa on mieluummin yksin, että saa elää kuten haluaa.
No minun tyttöni ei ole vielä täysi-ikäinen. Ja on vaikea pitää sosiaalisia suhteita yllä tai mennä kouluun, jos ei ole edes hereillä. Kyllä sekä lääkärit että psykologit ovat nimenomaan korostaneet päivärytmin ja syömisen tärkeyttä tämän masennuksen hoidossa.
No "kohta 18 vuotta täyttävä" on käytännössä aikuinen, joka saa itse päättää tekemisistään.
Yövirkkuus on oikeasti vielä aika tuntematon käsite yhteiskunnassamme eivätkä monet lääkäritkään tunnu ymmärtävän sitä. Itse jäin myös aikoinaan koulusta pois, koska en yksinkertaisesti jaksanut nousta aamuisin, vaikka siihen kuinka yritettiin patistaa. Vuosikaudet hoettiin tuota "päivärytmin tärkeyttä" ja miten terve ihminen on päivisin valveilla blaablaa. Mutta minulla kaikki lähti siitä, että hyväksyin itseni sellaisena kuin olen eli että luontainen vuorokausirytmini on sellainen, että olen myöhään illalla ja öisin virkeimmilläni. Nykyään työskentelen tehden enimmäkseen ilta- ja yövuoroja ja olen päässyt eroon masennuksesta ja voin hyvin, kun saan elää luontaisen vuorokausirytmini mukaisesti. Toki tämä rajoittaa sosiaalista elämää, mutta parempi vaihtoehto silti kuin että joutuisin pakottamaan itseni sellaiseen rytmiin joka ei itselleni sovi ja jolloin olen käytännössä 100% ajasta tappoväsynyt ja olen onneksi introvertti joka viihtyy yksin.
Kannattaa miettiä että ihmiset ovat erilaisia eikä kaikkia tule pakottaa samaan muottiin, mitä jos tyttösi onkin myös yövirkku ja tosiasiassa hän on masentunut, koska häntä yritetään pakottaa vääränlaiseen rytmiin?
Miten hän siis opiskelee itselleen ammatin? Tietääkseni kaikkia kouluja käydään päivisin.
No minä en olekaan juuri tästä syystä opiskellut vaan työskentelen kaupan alalla pelkältä peruskoulupohjalta. Ilta- ja yölisät ovat tällä alalla sen verran hyvät että kyllä palkalla tulee toimeen, jos ei tähtää mihinkään hirveän ökyrikkaaseen elämään. Toki en tiedä lapsesi taustoista, jos hän on elänyt hyvin varakkaassa perheessä niin onhan duunarityö silloin varmasti pudotus elintasossa, itse tulen duunariperheestä niin en ole ikinä tottunut mihinkään ylemmän keskitason elämään.
Joka tapauksessa nuo ovat asioita joista lapsesi saa itse päättää, et sinä vanhempana voi päättää että hänen tulee opiskella tai elää tietyllä tavalla vaan hän päättää itse mitä haluaa ja minkä kokee olevan itselleen parhaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitokseen vaan makaamaan huoneeseen tunteettomaksi lääkittynä.
Mä nyt en tajua tätä aloitusta ollenkaan. En ollenkaan.
Siis mikä ongelma tässä on, kenellä on ongelma, täh? Mikä ongelma, kenellä, missä?
Ja "yhteiskunta ei auta tarpeeksi". Häh? Niin ei tarjoa tarpeeksi mitä apua? Mitä apua? Kenelle? Missä asiassa? Mitä mukamas tarvittaisiin?
--
Eli voiko joku nyt ihan oikeesti kertoa että mikä se "ongelma" tässä nyt on ja mitä "apua" tässä tarvittaisiin???
Olenko mä ihan pihalla vai onko ap ihan pihalla? Vai onko tämä aloitus vain jokin vitsi? Eihän tässä aloituksessa ole niin mitään järkeä. Mikä pointti tässä aloituksessa on? Mistä tässä on kyse? Onko tämä vain provo? Onko tämä jonkun hullun käsitys huumorista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä en olekaan juuri tästä syystä opiskellut vaan työskentelen kaupan alalla pelkältä peruskoulupohjalta. Ilta- ja yölisät ovat tällä alalla sen verran hyvät että kyllä palkalla tulee toimeen, jos ei tähtää mihinkään hirveän ökyrikkaaseen elämään. Toki en tiedä lapsesi taustoista, jos hän on elänyt hyvin varakkaassa perheessä niin onhan duunarityö silloin varmasti pudotus elintasossa, itse tulen duunariperheestä niin en ole ikinä tottunut mihinkään ylemmän keskitason elämään.
Joka tapauksessa nuo ovat asioita joista lapsesi saa itse päättää, et sinä vanhempana voi päättää että hänen tulee opiskella tai elää tietyllä tavalla vaan hän päättää itse mitä haluaa ja minkä kokee olevan itselleen parhaaksi. [/quote]
Miksi edes väännän tästä asiasta? En ole valinnut tai pakottanut lasta lukioon, ihan itse hän sinne halusi. Kurssit vaan eivät kerry nukkumalla päivät. Minä olen ehdottanut lukion lopettamista -ei käy tytölle. Hän ei tällä hetkellä selvästi ymmärrä mikä on hänelle parhaaksi. Esimerkiksi syöminen on hänelle parhaaksi, ei syömättömyys ja laihtuminen. Mutta sitäkään en voi olla vahtimassa koko ajan, kun on työt, oma elämä ja muut lapset. Tukea hän tarvitsee ja saa, mutta jostain on alettava ottaa vastuuta tai ainakin tajuttava mitä asioista seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa kutsutaan jo valkotakkiset miehet hakemaan. Hänen täytyy päästä hoitoon, tuosta hänen on vaikea enää yksin selvitä. Jos hän on edelleen seuraavalla käynti kerrallasi samanlainen sänkypotilas, soita 112. Soita ilman poikasi lupaa. Hän ei ole kykenevä tekemään enää päätöksiä edes omasta elämästään. Jos tuossa kunnossa ihminen jätetään ilman apua, se on heitteille jättö.
Mitä? Mutta mikä ongelma sillä pojalla mukamas on? Voiko joku nyt vihdoin viimein kertoa?
Eikö se kuitenkin ole rikos soittaa 112 ilman mitään syytä, vaikkei mitään ongelmaa ole, vaikkei mitään hätää ole?
Mitä apua tuo ap oikein toivoo että tarjottaisiin ja kenelle ja mihin ongelmaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pojalle nyt äkkiä laitospaikka.
Jos menet auttamaan häntä vaikka siivouksessa, vaadi poikaasi osallistumaan siivoamiseen. Näin et passuuta, ja mieliala kohoaa myös sillä kun hän huomaa saavansa muutosta aikaan. Samoin kaupassakäynti, ota poika mukaan kauppaan. Masennus ei parane vain eristäytymällä, ja kehittämällä uusia pelkotiloja ja pettymyksiä itseensä.
Terapeuttikaan ei neuvo että kannattaa jäädä sisälle, syödä äidin valitsemia ruokia, antaa äidin siivota ja istua itse samalla koneella. Vaikka alkuun ei jaksa tehdä kaikkea itse, on aloitettava jostakin.
Minä olen vähän eri mieltä tuosta vuorokausirytmiasiasta. Jos asuu itsekseen, niin ei kai sillä rytmillä ole niin väliä, mutta jos asuu vielä kotona niin kyllähän se nyt vaikuttaa jos yksi nukkuu päivät ja valvoo yöt. Miten voi osallistua kotitöihin yöllä tai vastaavasti jos niitä tekee yöllä niin eikö se herätä muut perheenjäsenet? Pääasiassa ihmisten työt ja koulut ovat päivällä ja siihen rytmiin on monen taivuttava, huvitti tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Team Fortress foeva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sä kyllä ap valehtelet! ei sun pojalla mitään pissapulloja ole sängyn alla. Parempi tarina seuraavalla kerralla.
Tuota muuten tekevät he, jotka ovat todella sairaalloisesti koukussa tietokonepeleihin.
Itsellä 20 vuotta sitten sama tilanne. Pelit antavat elämälle merkityksen ja tunteen että olet hyvä jossain.
Tilanne paheni kun kone hajosi pissapullon kaatuessa ja emolevyn tuhoutuessa.
Pätkätöillä ja palkalla ei uutta konetta säästetty mitenkään.
Pikkuhiljaa masennus vain paheni, koska tietokonepelit pitivät edes jotain rutiineja ja mielialaa yllä.
Koneen hajoaminen aiheutti totaalisen pudotuksen isoon mustaan.
Puolen vuoden päästä tästä en enää kyennyt tai muistanut käydä kuntouttavassa työtoiminnassa ja pätkätöissä postissa. Mikään ei enää tuntunut miltään, kun kotona ei odottanut se "harrastus" jonka vuoksi kävi töissä ja tienasi.
Tosiaan tienaaminenkin oli ja on monilla nykyään sellaista, ettei omalla työllä voi ostaa itselleen mitään hyödykästä. Palkasta ei jää käteen mitään. Eli työ ei kannusta käymään missään.
Jouduin parin kuukauden sisään osastolle psykoottisesta masennuksesta.
Olin lojunut parisen kuukautta syömättä sängyllä ilman tietokonetta, ilman yhteyttä ulkomaailmaan.
Oma isäni löysi minut langanlaihana kuin keskitysleirin vankina kalpeana ja apaattisena. Vuokrat oli maksamatta. Rahaa kyllä olisi ollut, mutta en ollut saanut itseäni ulos pankkiin maksamaan vuokraa.
Ilman konetta se ilmeisesti oli mahdotonta.
Koko sänky oli täynnä virtsaa ja ulostetta. Oli kesäkuuma ja isäni antoi ylen tullessaan asuntoon sorkkaraudalla. Hän pelasti henkeni. Osasto pelasti henkeni.
Se että vanhemmat ostivat minulle uuden tietokoneen, mitä en palkallani kyennyt hankkimaan, pelasti henkeni. Team Fortress pelasti henkeni.
Postissa käynti aiheutti taloudelleni tappiota ja menetin asumistukeni. Kävi selväksi että työssäkäynti ei kohdallani ollut oikea ja järkevä ratkaisu, minut oli kasvatettu kunnioittamaan työntekoa.
Nykyaikana pitää tarkoin miettiä valitseeko tietokoneen, kuntouttavan työpajatoiminnan vai meneekö tekemään taloudellista tappiota jonnekin firmaan hyödyttämään jotain muuta ihmistä.
Sekin voi masentaa ja laskea mielialaa rajusti, kun tajuaa että toinen panee sinua vain henkisesti halvalla peräaukkoon ja jäät työnilosta paitsi ja täysin peeaaksi.
Kova tarina sulla taustalla hei.
Team Fortress pelasti mut opiaattiriippuvuudelta.
Jätin opiaatit yksinkertaisella reseptillä. Lääkärin avustuksella vähitellen ja tärkeintä oli vain pelata ja pelata. Ihmiset nykyään velloo kurjuudessa ja valitsee paskan elämän ja epäreilun yhteiskunnan. Alistuvat kuin lampaat hyväksikäytölle. Kun voisivat vain pelata ja saada onnistumisen tunteita!
Vierailija kirjoitti:
Team Fortress foeva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sä kyllä ap valehtelet! ei sun pojalla mitään pissapulloja ole sängyn alla. Parempi tarina seuraavalla kerralla.
Tuota muuten tekevät he, jotka ovat todella sairaalloisesti koukussa tietokonepeleihin.
Itsellä 20 vuotta sitten sama tilanne. Pelit antavat elämälle merkityksen ja tunteen että olet hyvä jossain.
Tilanne paheni kun kone hajosi pissapullon kaatuessa ja emolevyn tuhoutuessa.
Pätkätöillä ja palkalla ei uutta konetta säästetty mitenkään.
Pikkuhiljaa masennus vain paheni, koska tietokonepelit pitivät edes jotain rutiineja ja mielialaa yllä.
Koneen hajoaminen aiheutti totaalisen pudotuksen isoon mustaan.
Puolen vuoden päästä tästä en enää kyennyt tai muistanut käydä kuntouttavassa työtoiminnassa ja pätkätöissä postissa. Mikään ei enää tuntunut miltään, kun kotona ei odottanut se "harrastus" jonka vuoksi kävi töissä ja tienasi.
Tosiaan tienaaminenkin oli ja on monilla nykyään sellaista, ettei omalla työllä voi ostaa itselleen mitään hyödykästä. Palkasta ei jää käteen mitään. Eli työ ei kannusta käymään missään.
Jouduin parin kuukauden sisään osastolle psykoottisesta masennuksesta.
Olin lojunut parisen kuukautta syömättä sängyllä ilman tietokonetta, ilman yhteyttä ulkomaailmaan.
Oma isäni löysi minut langanlaihana kuin keskitysleirin vankina kalpeana ja apaattisena. Vuokrat oli maksamatta. Rahaa kyllä olisi ollut, mutta en ollut saanut itseäni ulos pankkiin maksamaan vuokraa.
Ilman konetta se ilmeisesti oli mahdotonta.
Koko sänky oli täynnä virtsaa ja ulostetta. Oli kesäkuuma ja isäni antoi ylen tullessaan asuntoon sorkkaraudalla. Hän pelasti henkeni. Osasto pelasti henkeni.
Se että vanhemmat ostivat minulle uuden tietokoneen, mitä en palkallani kyennyt hankkimaan, pelasti henkeni. Team Fortress pelasti henkeni.
Postissa käynti aiheutti taloudelleni tappiota ja menetin asumistukeni. Kävi selväksi että työssäkäynti ei kohdallani ollut oikea ja järkevä ratkaisu, minut oli kasvatettu kunnioittamaan työntekoa.
Nykyaikana pitää tarkoin miettiä valitseeko tietokoneen, kuntouttavan työpajatoiminnan vai meneekö tekemään taloudellista tappiota jonnekin firmaan hyödyttämään jotain muuta ihmistä.
Sekin voi masentaa ja laskea mielialaa rajusti, kun tajuaa että toinen panee sinua vain henkisesti halvalla peräaukkoon ja jäät työnilosta paitsi ja täysin peeaaksi.
Tämä sinun tarinasi oli todella masentava. Sinulla siis ei ole elämässä yhtään mitään muuta kuin pelaaminen? Ahdistavaa ja järkyttävää.
Onko yhteiskunnalla mitään muuta järkevää tarjota?
Luuseriksi tunnet itsesi kun annat työpäivän verran aikaa muulle ja saat noin viiskymppiä. Kuussa tulot on hilkulla sen verran että saat juuri maksettua sapuskat töihin ja matkakortin.
Noin muuten menetät päivästä 10h peliaikaa. Ja illalla hiirikäsi on väsynyt. Eikä välttämättä edes pornolle jaksa runkata.
Käteen jäävä osuus ei ole kannattavaa jos ajattelee kapitalistisella mielellä työnteon kannattavuutta.
Hmm poikasi ei kyllä kuulosta masentuneelta. Pikemminkin passivoidulta, kun ei itse joudu tekemään mitään oman itsensä eteen.
Minulla todettu keskivaikea masennus ja pakko-oireinen häiriö jo 14 vuotiaana ja olen nyt 21.
Vierailija kirjoitti:
Liikkeelle se poika on saatava. Ei makaamalla ja passaamalla kukaan parane.
Jos laitokseen joutuu, sielläkin pistetään väkisin liikkeelle.
Eli päivittäin ulos. Ja ne pelit hitolle. Ja vessaan on kyllä osattava mennä tai sitten on jo valkotakkien käytävä noutamassa.
Siis ihan kokemuksesta voin sanoa että ne pelit voi olla yksi ainoa syy pysyä selvinpäin.
Ehdottomasti ei mitään pelikatkoja ihmiselle joka tykkää pelata.
Sama kuin ottaisi pianonsoittoa harrastavalta pianon pois.
Mitään järkeä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko poika tulla asumaan luoksesi joksikin aikaa niin olisi helpompi pitää silmällä ja huolehtia?
Tätä olen yrittänyt ehdottaa, mutta poika itse ei halua. Edelleen uskoo pärjäävänsä yksin ja jos soitan kysyäkseni kuulumisia niin aina sanoo että hyvin menee, vaikka äänestä kuulen, että ei mene. Sanoo itse, että pärjää kyllä, mutta jos en pariin päivään käy niin on jo kamala sotku, pissapulloja sängyn alla eikä ole välttämättä syönyt mitään. Olen yrittänyt saada apua ja kysyä että mitä muuta tuo on kuin hidasta i t s e m u r h a a. Ei poika pärjää yksin, mutta kai luonne ei anna periksi.
Ap
Tukiasuntoon tai ryhmäkotiinasumaan ja paranemaan ja opettelemaan elämisentaitoja ohjattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikkeelle se poika on saatava. Ei makaamalla ja passaamalla kukaan parane.
Jos laitokseen joutuu, sielläkin pistetään väkisin liikkeelle.
Eli päivittäin ulos. Ja ne pelit hitolle. Ja vessaan on kyllä osattava mennä tai sitten on jo valkotakkien käytävä noutamassa.
Siis ihan kokemuksesta voin sanoa että ne pelit voi olla yksi ainoa syy pysyä selvinpäin.
Ehdottomasti ei mitään pelikatkoja ihmiselle joka tykkää pelata.
Sama kuin ottaisi pianonsoittoa harrastavalta pianon pois.
Mitään järkeä?
Ei vaan normaalia lämänrytmiä opettelemaan. Pelatavoi,mutta ei koko aikaa.
Totta kai se on periaatteessa aina asenteesta kiinni, ja esim. kognitiivisessa psykoterapiassahan pureudutaan myös näihin asenteisiin ja pyritään niitä muokkaaamaan. Mutta se asenteen muuttaminen on kyllä paljon helpommin sanottu kuin tehty. Positiivisen psykologian asiantuntija Martin Seligman on kirjoittanut tästä paljon, mm. kirjan Optimistin käsikirja, jossa käydään läpi miten näitä asenteita voidaan muokata ja miten pessimistinen asenne ja mielenterveysongelmat kulkevat käsi kädessä. Sain itse paljon inspiraatiota ja uutta tietoa tuosta kirjasta, mutta silloin kun olin syvästi masentunut olisin varmaan vain heittänyt koko kirjalla vesilintua.
Asenne ratkaisee, mutta asenteen muuttaminen onkin vaikeampi juttu, varsinkin vakavan masennuksen kourissa. Joillekin, kuten sinulle, tuollainen pohjakosketus voi auttaa, mutta toisille sieltä käsin on ylivoimaista enää rämpiä ylös ja omatoimisesti muokata ajatusmallejaan.