Hoidan taas täysin 24-vuotiasta poikaani. Yhteiskunta ei auta tarpeeksi.

Pojan terapiakertoja voisi lisätä jokaviikkoiseksi.

Onko kyse siis psykoterapiasta vai psykiatrisesta sairaanhoitajasta? Kysyn, koska kaksi kertaa kuukaudessa on aika harva tapaamisväli psykoterapiaan, vähintään kerran viikossa olisi ideaali. Tosin poikasi tilanne vaikuttaa niin pahalta, ettei hän taida olla siinä kunnossa että kykenisi tällaiseen tiiviiseen psykoterapiatyöskentelyyn. Lääkitystä olisi kyllä ehkä hyvä miettiä uudestaan, jos nyt käytössä oleva lääke ei oikein ole auttanut. Kuulostaa jo melkein siltä, että ei olla kaukana osastojaksosta, jos toimintakyky on noin alhainen. Voimia, muista pitää huolta myös itsestäsi. Jos paikkakunnallasi on mahdollisuus omaisten vertaistukeen, niin se voisi auttaa sinua itseäsi.

Ei tee itse mitään, niin kauan kuin huolto pelaa.

Liikkeelle se poika on saatava. Ei makaamalla ja passaamalla kukaan parane.

Jos laitokseen joutuu, sielläkin pistetään väkisin liikkeelle.

Eli päivittäin ulos. Ja ne pelit hitolle. Ja vessaan on kyllä osattava mennä tai sitten on jo valkotakkien käytävä noutamassa.

Minulla ollut vaikea masennus. Kuukauden kävin 2krt viikossa yksityisella psykiatrilla ja siitä lähete kelan maksamaan terapiaan. Tämä yksityinen lääkäri  kysyi kokeeko tarvetta laitoshoitoon. 

Muutoin ihan ite piti kuopasta nousta niin että perhe vähän katsoi perään. 

Suosittelen siis käyntiä yksityisellä lääkärillä tilanteen kartoittamiseksi.

Ikinä ei kuule että aikuiset naiset, tytöt, passattais tuolla lailla sänkyyn, vaikka olisivat kuinka sairaita.

Näitä aikuisia passattavia poikia sitten on koko suomi täynnä kun äidit niin rakastaa sitä kultamussukka poikaansa.

Mitä apuja kuvittelit saavan?

Terapian vähyys kuukautta kohti ihmetyttää. Lääke ei ilmeisesti ole oikea annostus, kerta poika tuossa kunnossa. Nyt varaatte lääkärille ajan ja menette yhdessä, jolloin sinä voit äitinä kertoa mikä tilanne oikeasti on.

Yhteiskunnalla ei ole keinoja auttaa aikuista jos hän ei halua parantua. Lopputulos lienee selvä eli itsemurha. Sillähän ongelma ratkeaa kertaheitolla.

Potkaise lapsi pihalle ja tee lastensuojeluilmoitus. Ei ole sinun hommasi hyysätä aikuista ihmistä.

Oletko kokeillut mitä käy, jos et hetkeen käy poikasi luona? Uskotko että hän todella kuolee nälkään?

Olen melko varma, että jos äiti ei käy tuomassa ruokaa niin kyllä se poika itse sinne kauppaan lopulta raahautuu, kun nälkä yltyy riittävän kovaksi. Nyt sinä omalla toiminnallasi mahdollistat sen että aikuinen mies voi elää kuin pikkulapsi josta äiti pitää huolta eikä tarvitse ottaa itse vastuuta mistään. Myöskään tuo suhtautumisesi, että "ei hän osaa huolehtia itsestään" ei auta asiaa - minulla on itselläni ollut myös tuollaiset ylihuolehtivat vanhemmat ja kesti pitkään oppia, että kyllä minä itse pärjään ihan ilman vanhempienikin apua vaikka vanhempani olivatkin kovin huolissaan että pärjääkö heidän pieni lapsiraukkansa nyt varmasti yksin.

En siis tarkoita etteikö lastaan saisi auttaa jos tämä pyytää apua, mutta käsittääkseni poika ei ole edes pyytänyt apua vaan sinä äitinä olet päättänyt että häntä pitää paapoa kuin pikkulasta ja hän on varmaan taantunut psyykkisesti ihan pikkulapsen tasolle kun häntä sellaisena kohdellaan.

Kyllä on koko aloitus niin roskaa kuin vaan voi olla.

Ja lampaat ottaa ihan todesta.

olis kannattanut vehkeet pestä ja käydä kusella. nauttikaa likaisilla vehkeillä tehtyä johon on kusta lorahtanut sekaan

Vierailija kirjoitti:

Mun luojan kiitos ex on tämmönen, palvoo ja paasaa aikusta 26 v poikaansa, ei oo käyny armeijaa, ei ammattikoulua. Ei niin mitään omaa viitseliyyttä. Puhelu äidille niin ajaa sen 50km suuntaansa pyyhkimään vaikka perseen jos poika pyytää, ja pyytäähän se, akka niin idiootti että paikkaa omat kasvatusvirheensä vielä varmasti viiskymppisilläkin.

Ite rakensin perhettä ja omakotitaloa 20v, töitä piti ja sai tehdä.

Mikä saa.anan masennus? Pleikkarit ja xboxit ikkunasta ulos, vanhemmathan itte ulkoistaa kasvatuksen näillä laitteilla.

Syyttäkää itteenne jos laps rakas on niin pirun masentunu ja syrjäytyny. Käykää töissä ja ostakaa lisää pelejä sille uuninpankon päällä makaavalle lihapullalle.

Niin, kirjotan vielä että EN ole luojan kiitos tuon lapamadon isä.

24-vuotias on aikuinen, ja parasta olisi vaan lopettaa päihteiden käyttö.

Vierailija kirjoitti:

En ole mielenterveysammattilainen, mutta ei kuulosta keskivaikealta masennukselta! Mitä vaikea masennus sitten on? 

Täysin samaa mieltä. Nyt heti hoitotahdon yhteyttä. Ei kuulosta keskivaikealta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt sä kyllä ap valehtelet! ei sun pojalla mitään pissapulloja ole sängyn alla. Parempi tarina seuraavalla kerralla.

Tuota muuten tekevät he, jotka ovat todella sairaalloisesti koukussa tietokonepeleihin. 

Itsellä 20 vuotta sitten sama tilanne. Pelit antavat elämälle merkityksen ja tunteen että olet hyvä jossain.

Tilanne paheni kun kone hajosi pissapullon kaatuessa ja emolevyn tuhoutuessa.

Pätkätöillä ja palkalla ei uutta konetta säästetty mitenkään.

Pikkuhiljaa masennus vain paheni, koska tietokonepelit pitivät edes jotain rutiineja ja mielialaa yllä.

Koneen hajoaminen aiheutti totaalisen pudotuksen isoon mustaan.

Puolen vuoden päästä tästä en enää kyennyt tai muistanut käydä kuntouttavassa työtoiminnassa ja pätkätöissä postissa. Mikään ei enää tuntunut miltään, kun kotona ei odottanut se "harrastus" jonka vuoksi kävi töissä ja tienasi.

Tosiaan tienaaminenkin oli ja on monilla nykyään sellaista, ettei omalla työllä voi ostaa itselleen mitään hyödykästä. Palkasta ei jää käteen mitään. Eli työ ei kannusta käymään missään.

Jouduin parin kuukauden sisään osastolle psykoottisesta masennuksesta.

Olin lojunut parisen kuukautta syömättä sängyllä ilman tietokonetta, ilman yhteyttä ulkomaailmaan.

Oma isäni löysi minut langanlaihana kuin keskitysleirin vankina kalpeana ja apaattisena. Vuokrat oli maksamatta. Rahaa kyllä olisi ollut, mutta en ollut saanut itseäni ulos pankkiin maksamaan vuokraa.

Ilman konetta se ilmeisesti oli mahdotonta.

Koko sänky oli täynnä virtsaa ja ulostetta. Oli kesäkuuma ja isäni antoi ylen tullessaan asuntoon sorkkaraudalla. Hän pelasti henkeni. Osasto pelasti henkeni.

Se että vanhemmat ostivat minulle uuden tietokoneen, mitä en palkallani kyennyt hankkimaan, pelasti henkeni. Team Fortress pelasti henkeni.

Postissa käynti aiheutti taloudelleni tappiota ja menetin asumistukeni. Kävi selväksi että työssäkäynti ei kohdallani ollut oikea ja järkevä ratkaisu, minut oli kasvatettu kunnioittamaan työntekoa.

Nykyaikana pitää tarkoin miettiä valitseeko tietokoneen, kuntouttavan työpajatoiminnan vai meneekö tekemään taloudellista tappiota jonnekin firmaan hyödyttämään jotain muuta ihmistä.

Sekin voi masentaa ja laskea mielialaa rajusti, kun tajuaa että toinen panee sinua vain henkisesti halvalla peräaukkoon ja jäät työnilosta paitsi ja täysin peeaaksi.

Onko asioita joista poikasi olisi kiinnostunut? Suostuisiko lähtemään sinun tai jonkun muun kanssa esim. kävelylle, kauppaan, pitsalle?

Koita patistaa poikaasi tekemään edes niitä perus kotitöitä. Ymmärrän että ne tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta, mutta jotain olisi hyvä tehdä, jotta se katkaisisi negatiivisen ajatuskierteen. Tulisi myös tunne että on saanut edes jotain merkityksellistä aikaan. Mutta halun parantua pitäisi lähteä tietysti pojasta itsestään. Auttaisiko hän sinua askareissa jos pyytäisit? Ei se masennus ainakaan sillä parane että katselee vaan vierestä kun joku toinen siivoaa ym.

Mitä jos vaikka leipoisitte pitsaa ja pitäisitte elokuvaillan? Tai jotain vastaavaa. Se antaisi jotain muuta ajateltavaa.

Minun lapsellani on vaikea masennus, ikää kohta 18 vuotta. Olin sairauslomalla tämän takia, koska jatkuva murehtiminen ja asioiden hoitaminen väsytti minutkin. Olen puhunut asiasta psykologin kanssa ja minulle on korostettu, että elämää ei voi elää toisen puolesta, joskus on annettava ottaa se pohjakosketus, että suunta parempaan kääntyy. Meillä esim. jo vuorokausirytmin vahtiminen on ollut työlästä. En voi nukkua itse, jos vahdin nukkuuko tyttö. Toisaalta taas pitäisi vahtia, ettei nuku päivällä ja että syö jotain, eli miten töissäkäyvä tämän vahtimisen tekee? Herättäminen aamulla ei riitä, jos menee takaisin nukkumaan. Kouluun ei jaksa mennä. Meillä myös lääkitys ja terapiat pyörii, mutta silti tuntuu, että aika paljon jää huolehdittavaa. Vastuuta on vaan pakko antaa, muuten tilanne jatkuu loputtomiin ja väsyttää hoitajan samaan kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei ole ilmaista siivouspalvelua kenellekään. Eläkeläisetkin joutuvat maksamaan kodin siivouksen ja kauppa tuo ruokatavarat kotiin, ottaa kuljetusmaksun.

Ei tässä siitä ole kysymyskään. 

Miksi AP sitten kirjoittaa, että käy siivoamassa pojan kotia?

Vierailija kirjoitti:

Onko kyse siis psykoterapiasta vai psykiatrisesta sairaanhoitajasta? Kysyn, koska kaksi kertaa kuukaudessa on aika harva tapaamisväli psykoterapiaan, vähintään kerran viikossa olisi ideaali. Tosin poikasi tilanne vaikuttaa niin pahalta, ettei hän taida olla siinä kunnossa että kykenisi tällaiseen tiiviiseen psykoterapiatyöskentelyyn. Lääkitystä olisi kyllä ehkä hyvä miettiä uudestaan, jos nyt käytössä oleva lääke ei oikein ole auttanut. Kuulostaa jo melkein siltä, että ei olla kaukana osastojaksosta, jos toimintakyky on noin alhainen. Voimia, muista pitää huolta myös itsestäsi. Jos paikkakunnallasi on mahdollisuus omaisten vertaistukeen, niin se voisi auttaa sinua itseäsi.

Osastojakson aika on nyt!

Jatso FinnFami nettisivulta.