Tulevien opintojen ja laajemman työtarjonnan takia pitäisi muuttaa, mutta mies ei myönny tähän

Tuollainen mies ei halua mitään etäsuhdetta, joten ap, älä haaveile sellaisesta. Todennäköisesti saisit nähdä vain hapanta naamaa aina tavatessanne ja syyllistämistä siitä, että olet jättänyt hänet. 

Ja heti kun hän löytää kyliltä jonkun kaltaisensa laiskan naisen, niin ryhtyy sivusuhteeseen hänen kanssaan. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku kysyi nyt sitä ikää, niin olen 25 - 30 ikävuosien välistä. Tarkemmin en halua sanoa. Tavattiin mieheni kanssa nuorina, eikä vielä silloin ollut täysin selkeää mikä haluan olla "isona". Siksi vasta tässä vaiheessa, kun olemme naimisissa, löytyi koulutus joka kiinnostaa.

Tämä keskustelu on saanut ajatukseni liikkeelle toisesta kantilta. Harkitsen edelleen kakkosasunnon etsimistä tältä toiselta paikkakunnalta, mutta edelleen "tavoite" olisi, että muuttaisimme yhdessä. Erillään oleminen tässä meidän tilanteessa todennäköisemmin tekisi sen, että eroaisimme, sillä kumpikaan ei halua etäsuhteessa olla pitkään.

Voisin myös varmaan todeta, että näkisi kestääkö liittomme tai halu olla yhdessä. Eli joko mies tulee jossain vaiheessa perässä tai sitten ei, mutta nyt kun ikää myös tullut, niin koen että haluan tehdä asioita, opiskella.. en olisi tältä kannalta osannut ajatella aiemmin.

- ap

Tuo on hyvä idea. Toimit sinun opinnoista käsin, ja hän saa myös toimia sitten omista lähtökohdista käsin. Jätät hänelle oven auki, mutta toimit silti määrätietoisesti sinulle tärkeään suuntaan. Jos hän ei kestä sinun opintoja, se ei sitten ollut tarkoitus.

Sinulla ei ole varaa eikä sinun kannata maksaa kahta asuntoa. Opiskelijana saat edullisen opiskelija-asunnon. Sinulla on sitten sinun asunto ja hänellä hänen asunto. Se ei silti ole ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on kuin malliesimerkki siitä miksi maaseutu ja pikkukaupungit on täynnä yksinäisiä miehiä. Miehet jurnuttavat vaikka työttömänä siellä lapsuudenkodin vieressä. Naiset ymmärtää että elämässä eteenpäin mennäkseen on pakko joskus tehdä muutoksia totuttuun.

Mielummin työttömänä pienessä kaupungissa kuin työllisenä kaupungissa jossa lähin kosketus luontoon on telkkarista tuleva avara luonto. Sen verran paljon itse viihdyn luonnossa enkä kaipaa palveluita ja kaupungin vilinää mitkä tuntuu olevan monelle naiselle tärkeitä

Missähän Suomessa on tuollainen paikka josta luontoa näkee ainoastaan telkkarista?

Kyllä monesta paikasta pystyy matkustamaan luontoon mutta harvemmin isommassa paikassa pääsee omasta pihasta monen kilometrin luontopolulle

Mikä tää teidän lantapunttien kuvitelma siitä on että olis jotenkin yleistä että Suomessa ei pääsisi kaupungissa luontoon? Isot kaupungit keskustoineen on sellaisia. Sitten jää se 90% muista kaupungeista missä luonto on joka puolella. Me ollaan Suomessa. Se sun kuoleva pskakylä ei ole ainoa paikka jossa on tätä myyttistä ”luontoa”.

Joo, ja isommissakin kaupungeissa on paljon asuinalueita, joissa luonto on hyvin lähellä. Esim. itse asun Turussa 3-4 km etäisyydellä keskustasta ja melkein takapihalta pääsee metsään. Erinomaiset ulkoilumaastot, jos jonkinmoista luontopolkua joka puolella ja lisäksi vielä kaunista jokirantaa ja peltomaisemaa toisessa suunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen mies ei halua mitään etäsuhdetta, joten ap, älä haaveile sellaisesta. Todennäköisesti saisit nähdä vain hapanta naamaa aina tavatessanne ja syyllistämistä siitä, että olet jättänyt hänet. 

Ja heti kun hän löytää kyliltä jonkun kaltaisensa laiskan naisen, niin ryhtyy sivusuhteeseen hänen kanssaan. 

Tuo on hyvin todennäköistä, jos hän on vahvasti minnekään muuttamista vastaan. Vaikkakin surullista, niin luonnollista, koska silloin hänellä on pari, jolla on samanlainen näkemys tulevaisuudesta kuin hänellä itsellään. Eli pysytään kotikylällä, ollaan niissä töissä mihin on menty suoraan ammattikoulusta, ja perustetaan perhe ja ostetaan rintamamiestalo. Asutaan lähellä molempien sukua ja nähdään kylillä samoja kavereita kuin ennenkin. Mulla on meidän tuppukylällä paljon tällaisia samalla työpaikalla, missä olen itse asiantuntijatehtävissä. Sehän on ihan kaunis ja toimiva elämä, jos sellaisen haluaa. Minulle se ei ollut vaihtoehto, koska halusin erilaista työtä, ja halusin kokea vähän muutakin kuin ne tutut nurkat

Nyt on viimeinen aika tehdä _jotain_ jos haluat koska nyt sulla on vielä vapaus valita ilman että on mitään palloa jalassa (esim omistusasuntoa) tai kiirettä alkaa tehdä muksuja jos joskus niitä haluat

Mitä mies meinaa? Odottaa että työpaikka tipahtaa jostain syliin? Jatkaa näin hamaan tappiin? Haluaisitko sinä sitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töitten perässä muuttaminen nyt on vähän... niin ja näin ja toisaalta ja toisaalta.

Siellä "tuppukylässä" on vähemmän töitä, mutta sitten jos niitä paikkoja tulee, niin on vähemmän hakijoitakin. "Isossa kylässä" sitten niitä työmahdollisuuksia on enemmän, mutta moninkertaisesti enemmän hakijoita.

Joten joutuu varautumaan siihen että vaihtoehdot ovat työttömyys tämän hetken kodissa vs. työttömyys uudessa kodissa.

Mun tuppukylässä on töitä, mutta ei yliopistoa. Eikä niihin töihinkään ilman kokemusta kävellä.

Lähdin siis yliopistoon opiskelemaan, ja sitten isoihin kaupunkeihin sijaisuuksiin harjoittelemaan. Pystyin sitten hakemaan aikanaan töitä ja muuttamaan takaisin tuppukylään. Perässä muutti mies, jonka olin löytänyt sieltä opiakelupaikkakunnalta, ja lapset, jotka oli ehditty saada siinä työkokemuksen hankkimisen ohessa.

Todellakin oletan, etteivät ne lapsetkaan jää tänne kykkimään, vaan lähtevät yliopistoon. Ei se nyt missään valtameren takana ole. Olisin järkyttynyt, jos päättäisivät olla opiskelematta, ettei tarvitse lähteä tutuista nurkista. Siivet on tehty levitettäviksi.

Olen kyllä samaa mieltä siinä mielessä että opiskelu käy työstä, mutta muuten kyllä sekoitit mainiosti työn ja opiskelun keskenään. Opiskelemaan on keskimäärin helpompi kuitenkin päästä mitä palkkatöihin.

Ei siinä, itsellä sama eli muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, valmistuttua meni vähän toista vuotta ja muutin takaisin sinne "tuppukylään". Nyt on vakituiset työt ja talot. En oikein usko että niitä olisi jos olisin jäänyt sinne opiskelupaikkakunnalle.

25-30 on hyvin tavallinen ikä opiskella uusi ala, vaikka olisi alla jo yksi ammatti. On kerätty kokemusta vähän työelämästäkin, ja tullut kypsempi näkemys, mitä haluaa tehdä "isona". Tosi iso tuuri, että sinulla ei nyt niitä lapsia vielä ole eikä asuntolainaa, tai jos on niin asunnon voi myydä. Voit aidosti muuttaa opiskelemaan ja pystyt elättämään yhden ihmisen eli itsesi opintorahalla.

Muista, että aikuinen mies ei ole sinun vastuulla, ei sinun hoidettava eikä sinun murhe. Joku hyvin sanoi, sinun elämäntehtävä ei ole olla kenenkään kainalosauva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töitten perässä muuttaminen nyt on vähän... niin ja näin ja toisaalta ja toisaalta.

Siellä "tuppukylässä" on vähemmän töitä, mutta sitten jos niitä paikkoja tulee, niin on vähemmän hakijoitakin. "Isossa kylässä" sitten niitä työmahdollisuuksia on enemmän, mutta moninkertaisesti enemmän hakijoita.

Joten joutuu varautumaan siihen että vaihtoehdot ovat työttömyys tämän hetken kodissa vs. työttömyys uudessa kodissa.

Mun tuppukylässä on töitä, mutta ei yliopistoa. Eikä niihin töihinkään ilman kokemusta kävellä.

Lähdin siis yliopistoon opiskelemaan, ja sitten isoihin kaupunkeihin sijaisuuksiin harjoittelemaan. Pystyin sitten hakemaan aikanaan töitä ja muuttamaan takaisin tuppukylään. Perässä muutti mies, jonka olin löytänyt sieltä opiakelupaikkakunnalta, ja lapset, jotka oli ehditty saada siinä työkokemuksen hankkimisen ohessa.

Todellakin oletan, etteivät ne lapsetkaan jää tänne kykkimään, vaan lähtevät yliopistoon. Ei se nyt missään valtameren takana ole. Olisin järkyttynyt, jos päättäisivät olla opiskelematta, ettei tarvitse lähteä tutuista nurkista. Siivet on tehty levitettäviksi.

Olen kyllä samaa mieltä siinä mielessä että opiskelu käy työstä, mutta muuten kyllä sekoitit mainiosti työn ja opiskelun keskenään. Opiskelemaan on keskimäärin helpompi kuitenkin päästä mitä palkkatöihin.

Ei siinä, itsellä sama eli muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, valmistuttua meni vähän toista vuotta ja muutin takaisin sinne "tuppukylään". Nyt on vakituiset työt ja talot. En oikein usko että niitä olisi jos olisin jäänyt sinne opiskelupaikkakunnalle.

Tässä tosiaan ollaan muuttamassa opintojen perässä, ei työn, ei pidä sekoittaa näitä. Minusta opinnot ovat paljon tärkeämmät. Niillä luodaan perusta koko työuralle. Sen sijaan työuralla yksi työpaikka vaiko toinen, se ei sitten ole niin kriittistä, ja aina voi myöhemmin vaihtaa.

Opiskelu on suuri sijoitus, ja siinä on aika köyhä muutaman vuoden, joten on hyvä jos ei ole siinä vielä lapsia ja asuntolainaa.

Monellahan sitten puoliso käy töissä ja elättää sen aikaa, kun toinen opiskelee. Molemmat ymmärtää, että se on yhteiseksi hyväksi, ja myöhemmät paremmat tulot ja työmahdollisuudet korvaavat sen monin kerroin tulevina yhteisinä vuosikymmeninä . Näin siis, kun molemmilla on sama käsitys tulevaisuudesta ja yhteinen suunta ja pyrkimys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on kuin malliesimerkki siitä miksi maaseutu ja pikkukaupungit on täynnä yksinäisiä miehiä. Miehet jurnuttavat vaikka työttömänä siellä lapsuudenkodin vieressä. Naiset ymmärtää että elämässä eteenpäin mennäkseen on pakko joskus tehdä muutoksia totuttuun.

Mielummin työttömänä pienessä kaupungissa kuin työllisenä kaupungissa jossa lähin kosketus luontoon on telkkarista tuleva avara luonto. Sen verran paljon itse viihdyn luonnossa enkä kaipaa palveluita ja kaupungin vilinää mitkä tuntuu olevan monelle naiselle tärkeitä

Missähän Suomessa on tuollainen paikka josta luontoa näkee ainoastaan telkkarista?

Kyllä monesta paikasta pystyy matkustamaan luontoon mutta harvemmin isommassa paikassa pääsee omasta pihasta monen kilometrin luontopolulle

Miksi sinne pitää päästä juuri omasta pihasta? Ajat autolla todennäköisesti nytkin joka paikkaan paitsi sinne luontopolullesi. Voit hyvin kulkea kaupungissa autolla sinne luontoon ja kävellä töihin.

Täytyy sanoa, että näin ajokortittomana urbaanina asujana itselleni sillä on kyllä iso merkitys, kuinka helposti luontoon pääsee. Onneksi tämä on kuitenkin Suomessa edelleen helppo järjestää, sillä isoissakin kaupungeissa ne asuinalueet, jotka on vähän kauempana palveluista ja lähempänä luontoa on usein sellaisia joista on suht. helppo saada vuokrattua asunto. Mulle oli ennen kauhean hankalaa mennä sinne luontoon, kun busseilu tai pyöräily jonnekin luontopolun varteen tuntui aina vähän hankalalta.

Nyt kun asun lähiössä, jossa ne luontopolut lähtee kivenheiton päästä, tulee luonnossa oikeasti vietettyä aikaa viikottain tai kesä- ja syyskaudella lähes päivittäin. Kuitenkin bussiyhteydet keskustaan on hyvät eikä pyörälläkään liian pitkä matka. Mutta tämä vain esimerkkinä siitä, että kyllä sillä on merkitystä kuinka helposti luontoon pääsee. Minulle on tärkeää ettei sinne tarvitse varsinaisesti erikseen lähteä, vaan se on osa arkea. Huikeita vaellusreittejä ja luontokohteita tärkeämpää mulle on kyetä viettämään siellä ei-niin-ihmeellisessä kaupunkimetsässä mahdollisimman paljon aikaa. Siinä mielessä ymmärrän tuota kommentoijaa, mutta onhan se nyt hölmöä kuvitella, että Suomen kaupungit olisi samanlaisia kuin jotkin isot kaupungit Euroopassa, jossa saat oikeasti ajaa kilometritolkulla että pääset betonihelvetistä metsään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on kuin malliesimerkki siitä miksi maaseutu ja pikkukaupungit on täynnä yksinäisiä miehiä. Miehet jurnuttavat vaikka työttömänä siellä lapsuudenkodin vieressä. Naiset ymmärtää että elämässä eteenpäin mennäkseen on pakko joskus tehdä muutoksia totuttuun.

Mielummin työttömänä pienessä kaupungissa kuin työllisenä kaupungissa jossa lähin kosketus luontoon on telkkarista tuleva avara luonto. Sen verran paljon itse viihdyn luonnossa enkä kaipaa palveluita ja kaupungin vilinää mitkä tuntuu olevan monelle naiselle tärkeitä

Missähän Suomessa on tuollainen paikka josta luontoa näkee ainoastaan telkkarista?

Kyllä monesta paikasta pystyy matkustamaan luontoon mutta harvemmin isommassa paikassa pääsee omasta pihasta monen kilometrin luontopolulle

Vaikka Tampereella pääsee Hervannasta isoihin metsiin.

me muutimme pieneen kaupunkiin 80 km päähän Helsingistä siksi, että täällä on meille molemmille töitä ja omakotitalon keskustasta saa helsinkiläiskaksion hinnalla. Lapsilla on koulumatkaa 800 m, lukio on vielä lähempänä ja bussilla pääsee vähän isompaan kaupunkiin puolessa tunnissa. Kamalaa asua maalla!

Se että sanot hankkivasi kakkosasunnon opiskelupaikkakunnalta, on vähän huolettavaa. Ilmeisesti ajattelet, että sinulla olisi jotenkin velvollisuus maksaa edelleen teidän nykyistä yhteistä kotia. Ehkä jopa ajattelet, ettei se sitten tuntuisi pois muuttamiselta eikä varsinkaan erolta.

Kyse on kuitenkin vain rahasta. Se ei määrittele teidän suhdetta. Jos maksaisit teidän yhteistä asuntoa, hänen pitäisi myös maksaa teidän kakkosasuntoa.

En usko että saat opiskelija-asuntoa, jos sinulla on varsinainen asunto miehesi kanssa. Te menettäisitte suuren taloudellisen hyödyn, jos ette hyödyntäisi sinun mahdollisuutta opiskelija-asuntoon ja asumistukeen.

Lisäksi sinun tulot putoavat opiskelijan tuloiksi. Olisi taloudellisesti kohtuutonta olettaa, että siinä tilanteessa maksaisit edes yhtä paljon kuin mies, saati enemmän. Se olisi miehen puolelta taloudellista väkivaltaa.

Ei ole hänen puolelta mikään armon osoitus "sallia" sinun opiskella ja ottaa kakkosasunto. Se on ihan sinun oikeus ihmisenä, eikä mikään kakkosasunto vaan oma opiskelija-asunto. Sinun ei kuulu olla siitä hänelle kiitollinen eikä velassa, eikä siitä nöyränä maksaa hänen asumista.

Tämä voisi olla ja sen kuuluisi olla teidän yhteinen projekti. Jos hän ei siihen suostu eikä pysty, se ei ole sinun vika eikä häpeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun suunnittelitte avioliittoa ja puhuitte tulevaisuudesta, sisältyikö siihen ajatus, että muutatte aina tarvittaessa työn tai opintojen perässä?

Asiasta ei keskustelu sen ihmeemmin, koska en halunnut ennen avioliittoa tai vielä pitkään aikaan sen jälkeen lähteä opiskelemaan. Nyt kuitenkin tilanne toinen monelta kantilta. Silloin oli molemmille selvää, että mahdollisesti rakennamme elämän tänne nykyiselle paikkakunnalle, mutta mitään ei lyöty lukkoon.

Joku puhui, että hankkisin kakkosasunnon tältä toiselta paikkakunnalta. Tätäkin vaihtoehtoa olen miettinyt, mutta sitten tuleekin seuraava kysymys, jos työllistyn muualle. Silloin en jaksaisi kahden kaupungin väliä kulkea, enkä edes haluaisi sellaista suhdetta pidemmän päälle. Jonnekin haluaisin lopulta asettua ja perustaa perhettä.

Silloinhan asia on selvä: sinä lähdet ja mies jää. Emme me voi muuttaa hänen mieltään.

Mä menin miehen kanssa yksiin kypsällä iällä. Me puhuttiin, että olispa hauska eläköityä jollekin aurinkorannalle.

Siitä vuodet vieri, ja eläkeikä alkoi konkretisoitua. Meillä on molemmilla lapsia, ja tajusin, etten pystyisi muuttamaan eri maahan kuin mun lapset ja lapsenlapset, ja kaikki sukulaiset ja ystävät.

On se ymmärrettävää, jos mies tuntee pettymystä, ja mun mielestä yhtä ymmärrettävää, että mä olen muuttanut matkan varrella mieleni. Hän sitten joutui punnitsemaan, kuinka perustavanlaatuisen tärkeää hänelle oli päästä vallan muuttamaan sinne aurinkorannalle, vai kävisikö esim kuukauden pätkä silloin tällöin.

Up

Vierailija kirjoitti:

Up

Miksi pitäisi enää nostella? Sain tänne hyviä vastauksia eilen, joista jo kerroinkin.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on kuin malliesimerkki siitä miksi maaseutu ja pikkukaupungit on täynnä yksinäisiä miehiä. Miehet jurnuttavat vaikka työttömänä siellä lapsuudenkodin vieressä. Naiset ymmärtää että elämässä eteenpäin mennäkseen on pakko joskus tehdä muutoksia totuttuun.

Mielummin työttömänä pienessä kaupungissa kuin työllisenä kaupungissa jossa lähin kosketus luontoon on telkkarista tuleva avara luonto. Sen verran paljon itse viihdyn luonnossa enkä kaipaa palveluita ja kaupungin vilinää mitkä tuntuu olevan monelle naiselle tärkeitä

Missähän Suomessa on tuollainen paikka josta luontoa näkee ainoastaan telkkarista?

Kyllä monesta paikasta pystyy matkustamaan luontoon mutta harvemmin isommassa paikassa pääsee omasta pihasta monen kilometrin luontopolulle

Miksi sinne pitää päästä juuri omasta pihasta? Ajat autolla todennäköisesti nytkin joka paikkaan paitsi sinne luontopolullesi. Voit hyvin kulkea kaupungissa autolla sinne luontoon ja kävellä töihin.

Täytyy sanoa, että näin ajokortittomana urbaanina asujana itselleni sillä on kyllä iso merkitys, kuinka helposti luontoon pääsee. Onneksi tämä on kuitenkin Suomessa edelleen helppo järjestää, sillä isoissakin kaupungeissa ne asuinalueet, jotka on vähän kauempana palveluista ja lähempänä luontoa on usein sellaisia joista on suht. helppo saada vuokrattua asunto. Mulle oli ennen kauhean hankalaa mennä sinne luontoon, kun busseilu tai pyöräily jonnekin luontopolun varteen tuntui aina vähän hankalalta.

Nyt kun asun lähiössä, jossa ne luontopolut lähtee kivenheiton päästä, tulee luonnossa oikeasti vietettyä aikaa viikottain tai kesä- ja syyskaudella lähes päivittäin. Kuitenkin bussiyhteydet keskustaan on hyvät eikä pyörälläkään liian pitkä matka. Mutta tämä vain esimerkkinä siitä, että kyllä sillä on merkitystä kuinka helposti luontoon pääsee. Minulle on tärkeää ettei sinne tarvitse varsinaisesti erikseen lähteä, vaan se on osa arkea. Huikeita vaellusreittejä ja luontokohteita tärkeämpää mulle on kyetä viettämään siellä ei-niin-ihmeellisessä kaupunkimetsässä mahdollisimman paljon aikaa. Siinä mielessä ymmärrän tuota kommentoijaa, mutta onhan se nyt hölmöä kuvitella, että Suomen kaupungit olisi samanlaisia kuin jotkin isot kaupungit Euroopassa, jossa saat oikeasti ajaa kilometritolkulla että pääset betonihelvetistä metsään.

En voisi olla enempää samaa mieltä. Mullakaan ei ole ajokorttia ja on äärimmäisen tärkeää, että luonto on osa arkea. Kyllähän ihan joka paikassa Suomessa pystyy jotenkin lähtemään luontoon, Helsingissäkin metsiin pääsee bussilla yms. mutta ei niihin niin vaan lähdetä happihyppelylle päivittäin esim. tunniksi. Niihin pitää erikseen lähteä ja suunnitella jne. Joillekin sopii, ei minulle. Minun henkiselle hyvinvoinnilleni on tärkeää, että metsä on ns. takapihalla, ja nimenomaan oikea metsä, ei mikään puisto. Sellainen, josta saan sieniä ja marjoja jne. Helsingissä samoista sienistä ja marjoista kilpailee niin moni muukin, ja muutenkin niissä helposti saavutettavissa luontokohteissa on ihan liikaa muita ihmisiä.

Tällä hetkellä asun keskisuuressa kaupungissa ja luonto on erittäin lyhyen kävelymatkan päässä. Kävelymatkan päässä ovat myös palvelut ja keskusta. Ja ymmärrän ap:n miestä enemmän kuin hyvin (vaikka missään ei sanottukaan että luonto olisi hänelle tärkeää). Mieluummin työttömänä täällä kuin jossain epämukavassa työssä isossa kaupungissa. Työ ei ole minulle elämäni tärkein sisältö, asuinpaikka on tärkeämpi. Toisaalta ymmärrän kyllä, että joillekin on toisin. Jos henkilöllä on jokin oikea unelma-ammatti ja tiettyihin töihin keskittyvä ura, jota haluaa kehittää, on varmaan pakkokin muuttaa työn perässä. Mutta jos on syrjäytynyt tms. eikä ole koskaan löytänyt mitään unelma-ammattia, hyvä jos edes jonkin työn, niin silloin ei todellakaan tee mieli muuttaa jonnekin muualle. En tosiaan muuttaisi minnekään jonkun random työn perässä. Sitä paitsi lapsuudenperheeni ja ystäväni ovat tällä paikkakunnalla jossa asun, ja kun sitä ajokorttia eikä autoa ei ole, tiedän että jos muuttaisin jonnekin 80 km päähän, en näkisi perhettäni enää kuin ehkä jouluna jos silloinkaan.

Outoja myös kommentit, että miehen voi löytää uuden mutta uraa ei. Joo, voi varmaan, mutta entä jos rakastaa juuri sitä miestä ja haluaa olla juuri hänen kanssaan? Kaikki eivät halua heittää puolisoita pois silloin jos sattuu opiskelu kiinnostamaan enemmän. Ei voi toisen puolesta yksiselitteisesti sanoa että opiskelu/ura on tärkeämpi kuin yksikään mies. Voi olla myös niin päin, että juuri tämä mies on tärkeämpi kuin yksikään opiskelu- tai työpaikka. Parisuhde on kompromisseja, ja vaikuttaa siltä että ap:n tilanteessa kumpikaan ei suostu kompromissiin. Ap haluaa muuttaa ja mies ei. Kompromissi olisi muuttaa esim. puoleenväliin sitten. Tai just se että ap ottaa vaikka soluhuoneen opiskelupaikkakunnalta ja mieskin maksaa siitä jotain. Ja eikö opintoja ole nykyään aika paljon etänä muutenkin, niin kait jotain voi kotoakin käsin opiskella? Opiskelun loputtua voisi sitten miettiä tilannetta uudelleen?

Ja mikä miehen työttömyystilanne on? Sanottiin että työtön, mutta minkä alan jne. Jos hän saakin töitä nykyiseltä paikkakunnalta, niin vieläkö ap pakottaa muuttamaan? Miksi ap:n ura on tärkeämpi kuin miehen?

Ja on tietysti mahdollista, että puolisoiden prioriteetit elämässä ovat erilaiset. Että ap on urakeskeisempi eikä niin asuinpaikkoihin kiintyvä. Ja mies saattaa kiintyä paikkoihin eri tavalla, ja ajatella että asuinpaikka on tärkeämpi kuin ura. Kumpikaan kokemus ei ole toista enemmän "oikein", vaan myös sen ei-urakeskeisen näkemystä pitää kunnioittaa. Voi olla, että ap päällepäsmäröi ja vaatii eikä kuuntele miehensä mielipiteitä ja perusteluja, ja se aiheuttaa miehessä vain entistä enemmän vastustusta. En tiedä, mutta voi olla...

Mitään ratkaisuehdotuksia mulla ei ole, kunhan kirjoitin. Ei ratkaisua voi tehdä muut kuin ap ja hänen miehensä. Mutta itse en vastaavassa tilanteessa ainakaan suin päin eroaisi.