Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Perinnönjako hajotti sisarusten välit
Viimeinen isovanhemmistani, isoäitini kuoli neljä vuotta sitten.
Hänellä oli kaksi tytärtä ja kaksi poikaa, vanhin tyttäristä on siis minun äitini.
Sisaruksilla on kaikilla ollut hyvät välit aina, ja ollaan oltu läheisissä tekemisissä. Kuitenkin äitini on huolehtinut eniten vanhemmistaan , ja käynyt lähes joka päivä heidän luonaan ja ollut ns omahoitajan työtä tehnyt, aina siitä saakka kun isoisäni kunto alkoi heikentyä siihen saakka kun sitten myös isoäidistäni aika jätti. Hoiti kauppareissut, talon askareita ja lääkärireissut yms. Välillä katsoin miten uuvuttavaa se hänelle oli , tietysti itsekin auttaen. Muut kolme sisarusta kävivät toisinaan pistäytymässä vanhemmillaan mutta vastuu oli täysin äidilläni.
Isoäidin kuoleman jälkeen perinnönjako tuntuu hajottaneen välit täysin ja sitä on vaikea seurata sivusta. Isoäitini muisti testamentissaan äitiäni enemmän kuin muita sisaruksia, sillä hän koki äitini olleen eniten läsnä ja apuna. Muisti myös toisia lapsiaan mutta perintö ei siis aivan tasan jakautunut neljän sisaruksen kesken.
Kaksi sisaruksista on lähes katkaissut välit äitiini tämän vuoksi. Äitiäni tämä sattuu sillä hän kokee menettäneensä nyt siskon ja veljen. Toinen veli kertoo ajattelevansa että ihan reilusti tämä meni, kun äiti on uhrannut melkein oman elämänsä kun oli lähes omaishoitajan lailla isovanhemmistani pitämässä huolta.
Vaikea tilanne ja vaikea asettua kenenkään puolelle. Välit tuntuvat menneen ja välissä on iso kuilu sisarusten välillä.
Kommentit (674)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää en ymmärrä näitä perintökiistoja. Itse olen ajatellut asian n iin, että kieltäydyn vaan perinnöstä. pääsee helpommalla.
Jos sulle on tulossa puolimiljoonaa riihikuivaa rahaa ja pari osaketta, sitten siihen ilmestyy kuin tyhjästä pari rottaa vaatimaan melkein satoja tuhansiaa niin tiedän tasan tarkaan että vitutus ja katkeruus valtaa mielesi, etkä varmasti luovu pennistäkään tappelematta. Kukaan ei luovu rahasta.
Perseaukisen perikunnan on helppo jeesustella riidattomalla perinnönjaoilla kun kukaan ei saa mitään, Tappelu tulee sitten näille hautakiven koosta, liian kallista arkusta ym.. kun joutuvat omistaan hautajaiset maksamaan. Ihminen ei luonnolleen voi mitään, ei kertakaikkiaan mitään.
Tappaja ja ahneus asuu meissä kaikissa.
Mahtaa mieheni puolidosaruksia vituttaa, kun isänsä kuolee. Mieheni on virallisesti tunnustettu heidän isänsä lapsi. Eivät vain tiedä mieheni olemassaolosta.
Näin se vain menee, että osuus perinnöstä tulee hänellekin. Jos kieltäytyy, se siirtyy lapsillemme.
Kiva pikku yllätys odottamassa
Aika vattumainen isä, jos ei ole tuollaista asiaa koskaan kertonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Testamentin mukaan mennään ja sillä siisti. Mikään muu ratkaisu ei ole oikein lainmukainenkaan - edesmennyt päättää omaisuutensa jaosta. Testamenttihan vain puolittaa rintaperillisten osat, joten ei siinä kukaan jää näppejään nuolemaan.
Isompi ongelma on jos joku lapsista uhrautuu vuosikausiksi omaishoitajaksi eikä sitä huomioida testamentissa eikä ole saanut korvausta hoidettavan eläessäkään. Sitä on aika mahdoton kompensoida jälkikäteen. Näin on käymässä nyt minulle, mutta hyväksyn sen pitkälti siksi, että mielenterveydellisistä syistä sisarukseni eivät kunnolla pystyisikään hoitamaan vanhukset. Se tekee, kellä kyky siihen on ja paras palkkani on hyvä omatunto.
Nuo toiset sisarukset ei vaan taida ymmärtää sitä työmäärää ja ajan käyttöä, joka hoitamisessa on ollut - tyhmyyttä ja ymmärtämättömyyttä siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillinen tarina, jollaisia joka suvusta löytyy.
Jo äitisi sisaruksineen ja isoäitisi olisivat olleet ennakkoon viisaita olisivat he jo keskenään sopineet, miten isoäidin hoidosta kertyvät kustannukset ja työt korvataan.
Äitisi vastuulla olisi ollut pitää seurantaa kaikista töistään ja "uhrauksistaan" isoäidin vuoksi. Jos tämä ei muille sisaruksille sovi selvitellään porukalla, miten isoäidin asiat muutoin hoidetaan.
Kun on kyse työnteosta, jota omaishoitajan työ todellakin on, ei sitä voi oikein tehdä luottamalla testamentin myötä saamiinsa etuihin.
Isoäitinne teki vanhempana tyhmimmän tempun mitä voi tehdä aiheuttaessaan eripuraa lapsissaan. Jokainen lapsi haluaa vanhempansa huomion ja miksi tasaveroisuus pitää perinnönjaossa olla hyvin selkeää.
Äitisi olisi voinut saada asianmukaisen korvauksen isoäidiltä suoraan tai sovittuna, että isoäidin kuolinpesästä maksetaan x summa korvausta työstä.
Tämän kaiken olen oppinut juristilta ja se homma toimii.Järkevien ja fiksujen ihmisten keskenhän tämä toimisi, mutta jos suvussa tai perheessä on yksi tai kaksi esim rajatonta, narsistisesti tai muuten luonnehäiriöisesti käyttäytyvää, kaikki ns aikuismainen sopiminen lentää ulos ikkunasta.
Muistan jo pikkutyttönä seuranneeni sivusta mummini ja sisariensa vääntöä oman äitinsä perinnöstä. Tämä perintö oli olemattoman pieni, köyhä mökin muori, jolla oli monta lasta ja jäänyt nuorena leskeksi, ei paljon omaisuutta päässyt kartuttamaan. Siitä vähästäkin mummini sisarineen tappeli suurella antaumuksella ja sitten niistä vähistä tapeltiin uudelleen ja uudelleen kun sisarukset vähitellen kuolivat kukin vuorollaan.
Äitini on pitänyt tästä perinteestä kiinni hyvin tiukasti ja nyt peluuttaa minua ja sisariani ja kertoo millainen testamentti on milloinkin tehtynä.
Oma ratkaisuni on ollut ottaa etäisyyttä lapsuuden perheeseeni.
Olen ymmärtänyt, että taustalla on sotkuinen ja ruma vyyhti ylisukupolvisia traumoja, persoonallisuushäiriöitä, väkivaltaa, käsittelemättömiä asioita ja salaisuuksia (nykyajassa eivät olisi kummoisiakaan, mutta aikojen saatossa paisuneet taakoiksi, jotka sälytetty aina seuraavalle sukupolvelle), rajattomuutta puolin ja toisin (äitini ja mummini suhde oli aika sairas).
On tapeltu lampuista ja matoista, lähes arvottomista helyistä, purkukuntoisesta mökinrähjästä tontilla, jolla ei myöskään ole ollut mitään rahallista arvoa ja jopa vanhoista vaatteista. Todellisuudessa on tapeltu, koska traumat ovat jälleen kerran nousseet pintaan ja aika moni niin iki-ihana pikku mummeli onkin ollut lapsiaan kilpailuttava, armoton vallanpitäjä ja syullisyyden tunteilla pelaaja. Oikein todellinen peluri.Valitettavasti perinnönjaon yhteydessä voi tulla myös todellisia yllätyksiä. Aina on oltu hyvissä ja läheisissäkin väleissä, kaikki ihan tolkullisia, fiksuja ja sosiaalisia ihmisiä eikä kenelläkään edes taloudellisia vaikeuksia, jotka selittäisivät rahan- ja omaisuudenhimoa. Ja sitten yhtäkkiä yllättäen yhdestä paljastuukin itsekäs ja epäempaattinen hahmo, joka haluaa sen mitä haluaa eikä välitä muista ollenkaan. Meidän suvussamme kävi näin ja sitä oli aivan kamalaa ja tyrmistyttävää seurata. Varmaan taustalla oli joitain salaisia traumoja, mutta olisi ollut hienoa, jos niitä olisi voinut purkaa ja selvittää jollain muulla tavalla. Teen kaikkeni jotta itse välttäisin moisen tulevaisuudessa!
Eikö sitä sanota ettei perintöriidoussa ole kyse rahasta tai vanhoista kahvikupdista vaan siitä kuka kokee että toisia on rakastettu enemmän.
Rakkaudesta todella taistellaan.
Epätoivoisesti. Mina tiedän paikkani, tiennyt jo kauan. Se on mulle näytetty. En halua mitään. Pärjään omillani. Olen keskimmäinen lapsi, näkymätön muutenkin. Taistelkoot sisarukset niin paljon kuin haluavat. Hiljaisen hyvaksymiseni olen antanut nuoremmalle sisarukselle, joka sentään hoiti kauan sitten kuollutta isäämme, vanhemman sisaruksen halutessa silloinkin vain rahaa ja mammonaa. Isää ei halunnut nähdä. Isää rakastin ja hän minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillinen tarina, jollaisia joka suvusta löytyy.
Jo äitisi sisaruksineen ja isoäitisi olisivat olleet ennakkoon viisaita olisivat he jo keskenään sopineet, miten isoäidin hoidosta kertyvät kustannukset ja työt korvataan.
Äitisi vastuulla olisi ollut pitää seurantaa kaikista töistään ja "uhrauksistaan" isoäidin vuoksi. Jos tämä ei muille sisaruksille sovi selvitellään porukalla, miten isoäidin asiat muutoin hoidetaan.
Kun on kyse työnteosta, jota omaishoitajan työ todellakin on, ei sitä voi oikein tehdä luottamalla testamentin myötä saamiinsa etuihin.
Isoäitinne teki vanhempana tyhmimmän tempun mitä voi tehdä aiheuttaessaan eripuraa lapsissaan. Jokainen lapsi haluaa vanhempansa huomion ja miksi tasaveroisuus pitää perinnönjaossa olla hyvin selkeää.
Äitisi olisi voinut saada asianmukaisen korvauksen isoäidiltä suoraan tai sovittuna, että isoäidin kuolinpesästä maksetaan x summa korvausta työstä.
Tämän kaiken olen oppinut juristilta ja se homma toimii.Järkevien ja fiksujen ihmisten keskenhän tämä toimisi, mutta jos suvussa tai perheessä on yksi tai kaksi esim rajatonta, narsistisesti tai muuten luonnehäiriöisesti käyttäytyvää, kaikki ns aikuismainen sopiminen lentää ulos ikkunasta.
Muistan jo pikkutyttönä seuranneeni sivusta mummini ja sisariensa vääntöä oman äitinsä perinnöstä. Tämä perintö oli olemattoman pieni, köyhä mökin muori, jolla oli monta lasta ja jäänyt nuorena leskeksi, ei paljon omaisuutta päässyt kartuttamaan. Siitä vähästäkin mummini sisarineen tappeli suurella antaumuksella ja sitten niistä vähistä tapeltiin uudelleen ja uudelleen kun sisarukset vähitellen kuolivat kukin vuorollaan.
Äitini on pitänyt tästä perinteestä kiinni hyvin tiukasti ja nyt peluuttaa minua ja sisariani ja kertoo millainen testamentti on milloinkin tehtynä.
Oma ratkaisuni on ollut ottaa etäisyyttä lapsuuden perheeseeni.
Olen ymmärtänyt, että taustalla on sotkuinen ja ruma vyyhti ylisukupolvisia traumoja, persoonallisuushäiriöitä, väkivaltaa, käsittelemättömiä asioita ja salaisuuksia (nykyajassa eivät olisi kummoisiakaan, mutta aikojen saatossa paisuneet taakoiksi, jotka sälytetty aina seuraavalle sukupolvelle), rajattomuutta puolin ja toisin (äitini ja mummini suhde oli aika sairas).
On tapeltu lampuista ja matoista, lähes arvottomista helyistä, purkukuntoisesta mökinrähjästä tontilla, jolla ei myöskään ole ollut mitään rahallista arvoa ja jopa vanhoista vaatteista. Todellisuudessa on tapeltu, koska traumat ovat jälleen kerran nousseet pintaan ja aika moni niin iki-ihana pikku mummeli onkin ollut lapsiaan kilpailuttava, armoton vallanpitäjä ja syullisyyden tunteilla pelaaja. Oikein todellinen peluri.Valitettavasti perinnönjaon yhteydessä voi tulla myös todellisia yllätyksiä. Aina on oltu hyvissä ja läheisissäkin väleissä, kaikki ihan tolkullisia, fiksuja ja sosiaalisia ihmisiä eikä kenelläkään edes taloudellisia vaikeuksia, jotka selittäisivät rahan- ja omaisuudenhimoa. Ja sitten yhtäkkiä yllättäen yhdestä paljastuukin itsekäs ja epäempaattinen hahmo, joka haluaa sen mitä haluaa eikä välitä muista ollenkaan. Meidän suvussamme kävi näin ja sitä oli aivan kamalaa ja tyrmistyttävää seurata. Varmaan taustalla oli joitain salaisia traumoja, mutta olisi ollut hienoa, jos niitä olisi voinut purkaa ja selvittää jollain muulla tavalla. Teen kaikkeni jotta itse välttäisin moisen tulevaisuudessa!
Eikö sitä sanota ettei perintöriidoussa ole kyse rahasta tai vanhoista kahvikupdista vaan siitä kuka kokee että toisia on rakastettu enemmän.
Rakkaudesta todella taistellaan.
Epätoivoisesti. Mina tiedän paikkani, tiennyt jo kauan. Se on mulle näytetty. En halua mitään. Pärjään omillani. Olen keskimmäinen lapsi, näkymätön muutenkin. Taistelkoot sisarukset niin paljon kuin haluavat. Hiljaisen hyvaksymiseni olen antanut nuoremmalle sisarukselle, joka sentään hoiti kauan sitten kuollutta isäämme, vanhemman sisaruksen halutessa silloinkin vain rahaa ja mammonaa. Isää ei halunnut nähdä. Isää rakastin ja hän minua.
Jos on kohdeltu tasapuolisesti ja on saanut rakkautta,ei silloin taistella rakkaudesta,silloin taistellaan vaan rahasta tai tavaroista, Kyllä niistäkin pelkästään voi taistella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää en ymmärrä näitä perintökiistoja. Itse olen ajatellut asian n iin, että kieltäydyn vaan perinnöstä. pääsee helpommalla.
Jos sulle on tulossa puolimiljoonaa riihikuivaa rahaa ja pari osaketta, sitten siihen ilmestyy kuin tyhjästä pari rottaa vaatimaan melkein satoja tuhansiaa niin tiedän tasan tarkaan että vitutus ja katkeruus valtaa mielesi, etkä varmasti luovu pennistäkään tappelematta. Kukaan ei luovu rahasta.
Perseaukisen perikunnan on helppo jeesustella riidattomalla perinnönjaoilla kun kukaan ei saa mitään, Tappelu tulee sitten näille hautakiven koosta, liian kallista arkusta ym.. kun joutuvat omistaan hautajaiset maksamaan. Ihminen ei luonnolleen voi mitään, ei kertakaikkiaan mitään.
Tappaja ja ahneus asuu meissä kaikissa.
Mahtaa mieheni puolidosaruksia vituttaa, kun isänsä kuolee. Mieheni on virallisesti tunnustettu heidän isänsä lapsi. Eivät vain tiedä mieheni olemassaolosta.
Näin se vain menee, että osuus perinnöstä tulee hänellekin. Jos kieltäytyy, se siirtyy lapsillemme.
Kiva pikku yllätys odottamassa
Miksi miehesi ei ole halunnut yrittää tutustua puolisisaruksiinsa, jos heistä tietää? Minä ainakin ottaisin yhteyttä, jos tietäisin minulla olevan puolisisaruksia. Ja isäni haudalla en ikinä kävisi, jos tällaisesta asiasta ei olisi kertonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi käsittää näitä täysin turhia perintö riitoja. Henkilön on eläissään siirrettävä haluamansa omaisuus haluamalleen henkilölle. Kukaan ei voi naputtaa eläissä tehdyistä päätöksistä.
Testamentit ovat melko usein vessa paperia, ne on niin helppo kiistää, ihan vaikka mistä syystä. Lahjoita heti tai tahtosi ei tule toteutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Usein välit menevät. Itse en aio antaa anteeksi siksi, että toinen osapuoli pyrki tahallaan aiheuttamaan minulle harmia monessa vaiheessa. Taloudellista ja henkistä. Helpompi vaan unohtaa koko ihminen, enkä näe mitään syytä miksi haluaisin olla minulle pahaa tahtovan ihmisen kanssa missään tekemisissä. En ole katunut päätöstä hetkeäkään.
Täällä sama tilanne. En ole ollut toiseen osapuoleen yhteyksissä sen jälkeen kun jako tuli pitkittelyjen ja kiusantekojen jälkeen valmiiksi. Ei ole minulla veljeä enää, mutta mitä sellaisella veljellä tekisinkään, joka tekee kaiken mahdollisen jotta en saisi omaisuuttani omaan hallintaani.
Viha ja katkeruus täytyy kuitenkin työstää pois sisimmästään, jotta voi elää rauhallisella mielellä. Aikaa se vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillinen tarina, jollaisia joka suvusta löytyy.
Jo äitisi sisaruksineen ja isoäitisi olisivat olleet ennakkoon viisaita olisivat he jo keskenään sopineet, miten isoäidin hoidosta kertyvät kustannukset ja työt korvataan.
Äitisi vastuulla olisi ollut pitää seurantaa kaikista töistään ja "uhrauksistaan" isoäidin vuoksi. Jos tämä ei muille sisaruksille sovi selvitellään porukalla, miten isoäidin asiat muutoin hoidetaan.
Kun on kyse työnteosta, jota omaishoitajan työ todellakin on, ei sitä voi oikein tehdä luottamalla testamentin myötä saamiinsa etuihin.
Isoäitinne teki vanhempana tyhmimmän tempun mitä voi tehdä aiheuttaessaan eripuraa lapsissaan. Jokainen lapsi haluaa vanhempansa huomion ja miksi tasaveroisuus pitää perinnönjaossa olla hyvin selkeää.
Äitisi olisi voinut saada asianmukaisen korvauksen isoäidiltä suoraan tai sovittuna, että isoäidin kuolinpesästä maksetaan x summa korvausta työstä.
Tämän kaiken olen oppinut juristilta ja se homma toimii.Järkevien ja fiksujen ihmisten keskenhän tämä toimisi, mutta jos suvussa tai perheessä on yksi tai kaksi esim rajatonta, narsistisesti tai muuten luonnehäiriöisesti käyttäytyvää, kaikki ns aikuismainen sopiminen lentää ulos ikkunasta.
Muistan jo pikkutyttönä seuranneeni sivusta mummini ja sisariensa vääntöä oman äitinsä perinnöstä. Tämä perintö oli olemattoman pieni, köyhä mökin muori, jolla oli monta lasta ja jäänyt nuorena leskeksi, ei paljon omaisuutta päässyt kartuttamaan. Siitä vähästäkin mummini sisarineen tappeli suurella antaumuksella ja sitten niistä vähistä tapeltiin uudelleen ja uudelleen kun sisarukset vähitellen kuolivat kukin vuorollaan.
Äitini on pitänyt tästä perinteestä kiinni hyvin tiukasti ja nyt peluuttaa minua ja sisariani ja kertoo millainen testamentti on milloinkin tehtynä.
Oma ratkaisuni on ollut ottaa etäisyyttä lapsuuden perheeseeni.
Olen ymmärtänyt, että taustalla on sotkuinen ja ruma vyyhti ylisukupolvisia traumoja, persoonallisuushäiriöitä, väkivaltaa, käsittelemättömiä asioita ja salaisuuksia (nykyajassa eivät olisi kummoisiakaan, mutta aikojen saatossa paisuneet taakoiksi, jotka sälytetty aina seuraavalle sukupolvelle), rajattomuutta puolin ja toisin (äitini ja mummini suhde oli aika sairas).
On tapeltu lampuista ja matoista, lähes arvottomista helyistä, purkukuntoisesta mökinrähjästä tontilla, jolla ei myöskään ole ollut mitään rahallista arvoa ja jopa vanhoista vaatteista. Todellisuudessa on tapeltu, koska traumat ovat jälleen kerran nousseet pintaan ja aika moni niin iki-ihana pikku mummeli onkin ollut lapsiaan kilpailuttava, armoton vallanpitäjä ja syullisyyden tunteilla pelaaja. Oikein todellinen peluri.Valitettavasti perinnönjaon yhteydessä voi tulla myös todellisia yllätyksiä. Aina on oltu hyvissä ja läheisissäkin väleissä, kaikki ihan tolkullisia, fiksuja ja sosiaalisia ihmisiä eikä kenelläkään edes taloudellisia vaikeuksia, jotka selittäisivät rahan- ja omaisuudenhimoa. Ja sitten yhtäkkiä yllättäen yhdestä paljastuukin itsekäs ja epäempaattinen hahmo, joka haluaa sen mitä haluaa eikä välitä muista ollenkaan. Meidän suvussamme kävi näin ja sitä oli aivan kamalaa ja tyrmistyttävää seurata. Varmaan taustalla oli joitain salaisia traumoja, mutta olisi ollut hienoa, jos niitä olisi voinut purkaa ja selvittää jollain muulla tavalla. Teen kaikkeni jotta itse välttäisin moisen tulevaisuudessa!
Eikö sitä sanota ettei perintöriidoussa ole kyse rahasta tai vanhoista kahvikupdista vaan siitä kuka kokee että toisia on rakastettu enemmän.
Niinpä kai. Tai siitä, että itse kokee raataneensa toisia enemmän, vaikka eivät muutkaan olisi mitään vapaamatkustajia olleet. Tässä tapauksessa kyllä perintö josta tapeltiin, oli hyvin houkutteleva myös, ei "vanha kahvikuppi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillinen tarina, jollaisia joka suvusta löytyy.
Jo äitisi sisaruksineen ja isoäitisi olisivat olleet ennakkoon viisaita olisivat he jo keskenään sopineet, miten isoäidin hoidosta kertyvät kustannukset ja työt korvataan.
Äitisi vastuulla olisi ollut pitää seurantaa kaikista töistään ja "uhrauksistaan" isoäidin vuoksi. Jos tämä ei muille sisaruksille sovi selvitellään porukalla, miten isoäidin asiat muutoin hoidetaan.
Kun on kyse työnteosta, jota omaishoitajan työ todellakin on, ei sitä voi oikein tehdä luottamalla testamentin myötä saamiinsa etuihin.
Isoäitinne teki vanhempana tyhmimmän tempun mitä voi tehdä aiheuttaessaan eripuraa lapsissaan. Jokainen lapsi haluaa vanhempansa huomion ja miksi tasaveroisuus pitää perinnönjaossa olla hyvin selkeää.
Äitisi olisi voinut saada asianmukaisen korvauksen isoäidiltä suoraan tai sovittuna, että isoäidin kuolinpesästä maksetaan x summa korvausta työstä.
Tämän kaiken olen oppinut juristilta ja se homma toimii.Järkevien ja fiksujen ihmisten keskenhän tämä toimisi, mutta jos suvussa tai perheessä on yksi tai kaksi esim rajatonta, narsistisesti tai muuten luonnehäiriöisesti käyttäytyvää, kaikki ns aikuismainen sopiminen lentää ulos ikkunasta.
Muistan jo pikkutyttönä seuranneeni sivusta mummini ja sisariensa vääntöä oman äitinsä perinnöstä. Tämä perintö oli olemattoman pieni, köyhä mökin muori, jolla oli monta lasta ja jäänyt nuorena leskeksi, ei paljon omaisuutta päässyt kartuttamaan. Siitä vähästäkin mummini sisarineen tappeli suurella antaumuksella ja sitten niistä vähistä tapeltiin uudelleen ja uudelleen kun sisarukset vähitellen kuolivat kukin vuorollaan.
Äitini on pitänyt tästä perinteestä kiinni hyvin tiukasti ja nyt peluuttaa minua ja sisariani ja kertoo millainen testamentti on milloinkin tehtynä.
Oma ratkaisuni on ollut ottaa etäisyyttä lapsuuden perheeseeni.
Olen ymmärtänyt, että taustalla on sotkuinen ja ruma vyyhti ylisukupolvisia traumoja, persoonallisuushäiriöitä, väkivaltaa, käsittelemättömiä asioita ja salaisuuksia (nykyajassa eivät olisi kummoisiakaan, mutta aikojen saatossa paisuneet taakoiksi, jotka sälytetty aina seuraavalle sukupolvelle), rajattomuutta puolin ja toisin (äitini ja mummini suhde oli aika sairas).
On tapeltu lampuista ja matoista, lähes arvottomista helyistä, purkukuntoisesta mökinrähjästä tontilla, jolla ei myöskään ole ollut mitään rahallista arvoa ja jopa vanhoista vaatteista. Todellisuudessa on tapeltu, koska traumat ovat jälleen kerran nousseet pintaan ja aika moni niin iki-ihana pikku mummeli onkin ollut lapsiaan kilpailuttava, armoton vallanpitäjä ja syullisyyden tunteilla pelaaja. Oikein todellinen peluri.Valitettavasti perinnönjaon yhteydessä voi tulla myös todellisia yllätyksiä. Aina on oltu hyvissä ja läheisissäkin väleissä, kaikki ihan tolkullisia, fiksuja ja sosiaalisia ihmisiä eikä kenelläkään edes taloudellisia vaikeuksia, jotka selittäisivät rahan- ja omaisuudenhimoa. Ja sitten yhtäkkiä yllättäen yhdestä paljastuukin itsekäs ja epäempaattinen hahmo, joka haluaa sen mitä haluaa eikä välitä muista ollenkaan. Meidän suvussamme kävi näin ja sitä oli aivan kamalaa ja tyrmistyttävää seurata. Varmaan taustalla oli joitain salaisia traumoja, mutta olisi ollut hienoa, jos niitä olisi voinut purkaa ja selvittää jollain muulla tavalla. Teen kaikkeni jotta itse välttäisin moisen tulevaisuudessa!
Eikö sitä sanota ettei perintöriidoussa ole kyse rahasta tai vanhoista kahvikupdista vaan siitä kuka kokee että toisia on rakastettu enemmän.
Niinpä kai. Tai siitä, että itse kokee raataneensa toisia enemmän, vaikka eivät muutkaan olisi mitään vapaamatkustajia olleet. Tässä tapauksessa kyllä perintö josta tapeltiin, oli hyvin houkutteleva myös, ei "vanha kahvikuppi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rotat, etenkin adoptio rotta ilmaantuu paikalle kun kuolema ja lakiosa häämöttää.
rotta kuolee syöpäänsä pikaisesti.
Heh heh taisi osua ja upota.
Törkeätä minkälaisena lypsylehminä jotkut pitävät äitejään.
=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Näin ei vaan tehdä.
Äitisi olisi toiminut viisaasti, jos hän olisi tähdentänyt äidilleen, että perinnön tulee jakautua tasaan ja tarkkaan tasan kaikille lapsille.
Jos isoäiti olisi halunut kiittää äitiäsi hyvästä hoivasta, hän olisi voinut tehdä näin eläessään antamalla tonnin silloin tonnin tällöin tai lahjoittamalla jotain rakkaita korujaan tai esineitään.
Kyllä jokainen vähänkin älynlahjoilla varustettu ihminen tietää, mitä seuraa, jos testamentti on epäoikeudenmukainen.
Voihan olla, että äitisi ei päästänyt sisaruksiaan äidin ja itsensä väliin ja torjui muiden avunpyynnöt. Ajatellen, että saisi sitten isomman potin perinnöstä.
Hyi ahneuttaan, joka aiheutti sisarusten välien rikkoutumisen, vaikka se olisi ollut helposti vältettävissä.
Sie se vast sälli olet ! Varsinainen besserwisser. Keskittyköön jokainen sukankuluttaja hankkimaan itse varallisuutensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarusten välit voi pilata myös velkainen kuolinpesä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää en ymmärrä näitä perintökiistoja. Itse olen ajatellut asian n iin, että kieltäydyn vaan perinnöstä. pääsee helpommalla.
Jos sulle on tulossa puolimiljoonaa riihikuivaa rahaa ja pari osaketta, sitten siihen ilmestyy kuin tyhjästä pari rottaa vaatimaan melkein satoja tuhansiaa niin tiedän tasan tarkaan että vitutus ja katkeruus valtaa mielesi, etkä varmasti luovu pennistäkään tappelematta. Kukaan ei luovu rahasta.
Perseaukisen perikunnan on helppo jeesustella riidattomalla perinnönjaoilla kun kukaan ei saa mitään, Tappelu tulee sitten näille hautakiven koosta, liian kallista arkusta ym.. kun joutuvat omistaan hautajaiset maksamaan. Ihminen ei luonnolleen voi mitään, ei kertakaikkiaan mitään.
Tappaja ja ahneus asuu meissä kaikissa.
Mahtaa mieheni puolidosaruksia vituttaa, kun isänsä kuolee. Mieheni on virallisesti tunnustettu heidän isänsä lapsi. Eivät vain tiedä mieheni olemassaolosta.
Näin se vain menee, että osuus perinnöstä tulee hänellekin. Jos kieltäytyy, se siirtyy lapsillemme.
Kiva pikku yllätys odottamassaMiksi miehesi ei ole halunnut yrittää tutustua puolisisaruksiinsa, jos heistä tietää? Minä ainakin ottaisin yhteyttä, jos tietäisin minulla olevan puolisisaruksia. Ja isäni haudalla en ikinä kävisi, jos tällaisesta asiasta ei olisi kertonut.
Ei se aina ole niin helppoa. Isän olisi pitänyt ehkä kertoa lehtolapsesta mutta ei se ole lapsen tehtävä.
Itsekin myönnät suuttuvasi jos isälläsi olisi ollut salalapsi. Mitä jos sisarukset suuttuvat tälle salalapselle ja kiistävät perinnön. ikävia jutttuja tulossa joka tapauksessa.
Ei lapsi syntymälleen mitään voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opin pienenä vihaamaan joulua koska vanhempani olivat joka ikinen joulu niin naamat kuin voi ihmiset vain olla. Isäni kun ei pulloon ole sylkenyt niin joutui muutama vuosi sitten laitoshoitoon alkoholidementian ansiosta. Sitä saa mitä tilaa.
Rintaperilliset eli lapset perivät kukin yhtä suuren osuuden vanhempiensa omaisuudesta, sitä ei voi edes testamentilla muuksi muuttaa.
Vain siinä tapauksessa, että joku perillisistä on käyttäytynyt sopimattomasti tai rikollisesti vanhempiaan kohtaan, voidaan hänet sivuuttaa perinnöstä.
Jos joku perillisistä on käyttänyt omia rahojaan vanhempiensa hoitoon, niin hänellä on oikeus periä ne takaisin kuolinpesältä ennen perinnönjakoa.
Vierailija kirjoitti:
Opin pienenä vihaamaan joulua koska vanhempani olivat joka ikinen joulu niin naamat kuin voi ihmiset vain olla. Isäni kun ei pulloon ole sylkenyt niin joutui muutama vuosi sitten laitoshoitoon alkoholidementian ansiosta. Sitä saa mitä tilaa.
Anteeksi väärä ketju :)
Kaikkien kannattaa tehdä max yksi lapsi. Ei tule riitoja. Mä tein näin ja pojalla ihana vaimo ja yksi lapsi. Matkustelevat lapsen kanssa paljon. Meidän prinssi.
Jos haluaa että vainajan tahto toteutuu edes joten kuten niin testamentista on ilmoitettava perijöille ennen omaa kuolemaansa ja puhuttava se asia selväksi perillisten kanssa.
Miten joku voi edes OLETTAA, että ylläritestamentti menee läpi ilman taisteluita ja epäsopua?
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien kannattaa tehdä max yksi lapsi. Ei tule riitoja. Mä tein näin ja pojalla ihana vaimo ja yksi lapsi. Matkustelevat lapsen kanssa paljon. Meidän prinssi.
Poika voisi olla myös homo.
Alue: Aihe vapaa
Mahtaa mieheni puolidosaruksia vituttaa, kun isänsä kuolee. Mieheni on virallisesti tunnustettu heidän isänsä lapsi. Eivät vain tiedä mieheni olemassaolosta.
Näin se vain menee, että osuus perinnöstä tulee hänellekin. Jos kieltäytyy, se siirtyy lapsillemme.
Kiva pikku yllätys odottamassa