Lue keskustelun säännöt.
Perinnönjako hajotti sisarusten välit
Viimeinen isovanhemmistani, isoäitini kuoli neljä vuotta sitten.
Hänellä oli kaksi tytärtä ja kaksi poikaa, vanhin tyttäristä on siis minun äitini.
Sisaruksilla on kaikilla ollut hyvät välit aina, ja ollaan oltu läheisissä tekemisissä. Kuitenkin äitini on huolehtinut eniten vanhemmistaan , ja käynyt lähes joka päivä heidän luonaan ja ollut ns omahoitajan työtä tehnyt, aina siitä saakka kun isoisäni kunto alkoi heikentyä siihen saakka kun sitten myös isoäidistäni aika jätti. Hoiti kauppareissut, talon askareita ja lääkärireissut yms. Välillä katsoin miten uuvuttavaa se hänelle oli , tietysti itsekin auttaen. Muut kolme sisarusta kävivät toisinaan pistäytymässä vanhemmillaan mutta vastuu oli täysin äidilläni.
Isoäidin kuoleman jälkeen perinnönjako tuntuu hajottaneen välit täysin ja sitä on vaikea seurata sivusta. Isoäitini muisti testamentissaan äitiäni enemmän kuin muita sisaruksia, sillä hän koki äitini olleen eniten läsnä ja apuna. Muisti myös toisia lapsiaan mutta perintö ei siis aivan tasan jakautunut neljän sisaruksen kesken.
Kaksi sisaruksista on lähes katkaissut välit äitiini tämän vuoksi. Äitiäni tämä sattuu sillä hän kokee menettäneensä nyt siskon ja veljen. Toinen veli kertoo ajattelevansa että ihan reilusti tämä meni, kun äiti on uhrannut melkein oman elämänsä kun oli lähes omaishoitajan lailla isovanhemmistani pitämässä huolta.
Vaikea tilanne ja vaikea asettua kenenkään puolelle. Välit tuntuvat menneen ja välissä on iso kuilu sisarusten välillä.
Kommentit (674)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on jotenkin niin hauskoja ja surullisiakin juttuja.
Meillä yksi perheestä marttyyrina huutaa, että on 10 vuotta uhrannut äidin hoitoon. Vain hän ja ei kukaan muu.
Oikeasti minä käyn viikoittain, siivoan, käytän lääkärissä, teen ruoat. Mutta en vain osaa pitää niin kovaa ääntä tekemistäni.
Syyllistää myös meitä muita sisaruksia koko ajan, että hän vain ja me muut ei viitsitä. Ihan samalla tavalla mekin joka kahvittelureissulla siivoamme, teemme ruokaa, pesemme pyykit ja autamme ja tuomme kaupasta ruokaa.Voin kuvitella, että tämän yhden lapsi saattaisi tänne kirjoittaa samanlaisen aloituksen, että hänen äiti joutui oman elämän uhraamaan, kun muut ei viitsineet.
Joskus kyllä suoraan sanoen vituttaaNiin? Ei teidän tilanne sulje pois sitä että AP:n tapauksessa vois olla mahdollista että ihan oikeasti muita ei käynyt auttamassa vanhempiaan , joten tämä kaiken hoitanut sisarus hoiti sitten kun aikuisten oikeesti kukaan muu lapsista ei. Naapurissa myös tapaus jossa vanhan parin luona ei käy lapsista kuin yksi. Mummon kanssa usein venyy rupattelut ulkona ja monta kertaa apean näköisenä sanonut ” onneksi sentään tuo meidän ” Pekka” käy katsomassa” ikäänkuin muut lapset perheineen olis unohtaneet nämä (iso)vanhemmat. Syyt tähän on asia erikseen mut pointti: välillä tosiaan on vaan se yks jälkeläinen joka ehtii/haluaa käydä ja pitää vanhemmista huolta jos muut lapset on kiireisiä omissa elämissään
Jutteletkohan äitini kanssa? Hän unohti mainita, että minä tilaan heille ruuat kotiin netin kautta, olen tilannut myös lääkkeitä kotiin kuljetettuna. Olen selvitellyt kaikkea terveyteen liittyvistä asioista, lähden aina mukaan, kun hänellä on käyntiä labraan tai lääkärille. En vain halua mennä heillä käymään, sillä ahdistun siitä niin kovin. Minut heitettiin aikoinaan ulos kotoa vain vaatteet päälläni, se on ruvennut kummittelemaan näin vanhemmiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitseeko äitisi tämän ylimääräisen osuuden, vai voisiko hän testamentista huolimatta antaa sen sisarruksille niin että jako olisi tasan. Kuinka isoista summista tässä edes puhutaan? Sadat tuhannet voi muuttaa elämän, mutta jos jotain pienempää niin laittaisin tasan.
Tiedän vastaavia tapauksia niin että perinnön saajat ovat ne kuitenkin antaneet myös pois jääneille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on jotenkin niin hauskoja ja surullisiakin juttuja.
Meillä yksi perheestä marttyyrina huutaa, että on 10 vuotta uhrannut äidin hoitoon. Vain hän ja ei kukaan muu.
Oikeasti minä käyn viikoittain, siivoan, käytän lääkärissä, teen ruoat. Mutta en vain osaa pitää niin kovaa ääntä tekemistäni.
Syyllistää myös meitä muita sisaruksia koko ajan, että hän vain ja me muut ei viitsitä. Ihan samalla tavalla mekin joka kahvittelureissulla siivoamme, teemme ruokaa, pesemme pyykit ja autamme ja tuomme kaupasta ruokaa.Voin kuvitella, että tämän yhden lapsi saattaisi tänne kirjoittaa samanlaisen aloituksen, että hänen äiti joutui oman elämän uhraamaan, kun muut ei viitsineet.
Joskus kyllä suoraan sanoen vituttaaNiin? Ei teidän tilanne sulje pois sitä että AP:n tapauksessa vois olla mahdollista että ihan oikeasti muita ei käynyt auttamassa vanhempiaan , joten tämä kaiken hoitanut sisarus hoiti sitten kun aikuisten oikeesti kukaan muu lapsista ei. Naapurissa myös tapaus jossa vanhan parin luona ei käy lapsista kuin yksi. Mummon kanssa usein venyy rupattelut ulkona ja monta kertaa apean näköisenä sanonut ” onneksi sentään tuo meidän ” Pekka” käy katsomassa” ikäänkuin muut lapset perheineen olis unohtaneet nämä (iso)vanhemmat. Syyt tähän on asia erikseen mut pointti: välillä tosiaan on vaan se yks jälkeläinen joka ehtii/haluaa käydä ja pitää vanhemmista huolta jos muut lapset on kiireisiä omissa elämissään
Jutteletkohan äitini kanssa? Hän unohti mainita, että minä tilaan heille ruuat kotiin netin kautta, olen tilannut myös lääkkeitä kotiin kuljetettuna. Olen selvitellyt kaikkea terveyteen liittyvistä asioista, lähden aina mukaan, kun hänellä on käyntiä labraan tai lääkärille. En vain halua mennä heillä käymään, sillä ahdistun siitä niin kovin. Minut heitettiin aikoinaan ulos kotoa vain vaatteet päälläni, se on ruvennut kummittelemaan näin vanhemmiten.
Siskoni on se paras lapsi. Ainakin äitini kehuu kaikille, kuinka hän on ainoa, joka pitää hänestä huolta ja käy jne
Minä olen hoitanut äidilleni kotihoidon, anjalääkkeet, ruokapalvelun ja käyn siivoamassa.
Siskoni käy muutaman kerran vuodessa ja seurustelee koko ajan, ei tee muuta.
Me arkisen piirtämisen lapset jäämme kehittää, ja naapurit ja sukulaiset uskoo kaiken.
Mutta viekööt siskoni vaikka koko perinnön, jos haluaa. Hänhän on se suosikkilapsi ollut aina
Minä päätin aikoinaan, että se hoitaa vanhempiemme, kenen lapsia on hoidettu eniten. Minua ei ole autettu, joten en auttanut minäkään. Ja kun en auttanut, olin se huonoin lapsi ja testamentissakin se näkyi.
Yhtä autettiin ja tungettiin rahaa ja hoidettiin lapsia. Joten sai olla eniten apuna. Ja lopuksi palkittiin testamentissa.
Asia on minulle ok
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, tuntuu itsellekin vaikealta. Eihän tämä minuun sinällään liity, on äitini ja sisarustensa välinen asia , mutta hirveältä tuntuu katsoa vierestä. Ymmärrän tai ainakin yritän ymmärtää tädin ja sedän tuntemuksia ja yritän kuvitella itseni heidän asemaan. Mutta en ymmärrä miksi äitiäni kohtaan käytös on tällaista, hän ei tiennyt mitään tällaisesta testamentista ja tuli hänellekin yllätyksenä. Suree lähinnä sitä että veli ja sisko eivät ota yhteyttä hänen yrityksistä huolimatta.
Itse en ole kenenkään puolella vaan suren nyt tuota kun äitikin suree menettäneensä sisaruksensa.
Hirvittää edes ajatella jos tässä nyt on esimerkki kuinka hirveää jälkeä perinnönjako voi tehdä. -ap
No, elämä on täynnä valintoja. Äitisi on valinnut rahat ja niiden kanssa suremisen. Hänellähän olisi milloin tahansa mahdollisuus luopua testamentilla saamistaan rahoista, ja jakaa ne tasan sisarustensa kanssa. Aivan varmasti muiden epäoikeudenmukaiseksi kokema tilanne sillä korjaantuisi. Ilmeisesti ikävä ei kuitenkaan ole ihan niin kova?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh. Tulipa mieleeni viime päivien toinen kommenttiketju jonka otsikkona joku kysyi ” miksi tällä palstalla ollaan niin ilkeitä?”
Toisaalta mitä muuta voi odottaa anonyymilta keskustelupalstalta.
Täälläkin joitain kommentteja kuinka äiti valinnut huonekalut ennemmin kuin sisaruksensa, hoitanut mummua perinnön kiilto silmissä .. itsekäs äiti kun haluaa huonekalut eikä sisaruksia yms. Hienovaraista.
Pääasia että itse tiedän ettei asiat ole noin. Toki maailmaan mahtuu paskaa sakkia ja paskoja vanhempia , paskoja perintöriitoja, paskoja jälkeläisiä ja niitä kuuluisia narsisteja mut ei kaikki ole.-ap
Meidän mummo kun kuoli, oli yhdelle sisaruksista jättänyt enemmän koska oli ollut kotona hoitamassa mummoa. Tämä enemmän saava sisarus ilmoitti heti että jaetaan tasan. Aloittajan äidille ei tämä tullut mieleen ? Valitisi siis rahan ennen sisaruksiaan ?
Luitko yhtään yksityiskohtia??
Naurettava ehdotuskin, että "tasan jakamalla" vainajan läheisin haluaisi ohittaa vainajan testamentissaan ilmaiseman tahdon.
Vainaja tiesi mitä teki; se, joka hoitaa, palkitaan eikä niitä, jotka vain odottavat perintöä peukaloitaan pyöritellen, ja antavat yhden hoitaa hommat..
Vainaja oma tahto on se, mikä merkitsee, ja sitä pitää kaikkien kunnioittaa!!
"Vainajan tahtoa" voi aina kunnioittaa, mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta jatkaa ihmissuhdetta sellaisen sisaruksen kanssa joka ei kiinnosta. Vainajan tahtoa "kunnioittava" testamentinsaaja voi aina ajatella, että asiat voisivat olla huonomminkin. Esim. että itkettäisi ilman rahaa?
Olipa fiksua isovanhemmiltani jakaa lapsilleen vuosien varrella kaikki, silloin kun järki leikkasi ja jalat kantoi. Kaikki oli sovittu ja suunniteltu hautajaisia myöten.
Ei tullut riitaa molempien kuoltua kun ei ollut mitään mistä riidellä. Itse teen kyllä samoin ja kaikki tyytyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä päätin aikoinaan, että se hoitaa vanhempiemme, kenen lapsia on hoidettu eniten. Minua ei ole autettu, joten en auttanut minäkään. Ja kun en auttanut, olin se huonoin lapsi ja testamentissakin se näkyi.
Yhtä autettiin ja tungettiin rahaa ja hoidettiin lapsia. Joten sai olla eniten apuna. Ja lopuksi palkittiin testamentissa.
Asia on minulle ok
Juuri tämä se on ollut minunkin roolini. Hauskinta on, että se testamentin saanut sisareni on kuulemma minulle "katkera" siitä, etten auttanut häntä minut lapsena hylänneen vanhemman hoidossa vanhoilla päivilläni. Miksi ihmeessä olisi pitänyt vielä auttaakin? Hänhän sai rahat, olisiko vielä pitänyt saada apuakin:)?
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että ihmiset pitävät jostakin lapsestaan enemmän kuin muista, ja haluavat suosia tätä. Tästä aiheutuu sitten epäoikeudenmukaisia tilanteita.
Minulla on tapana sanoa, ettei niin pientä perintöä olekaan, ettei siitä saisi aikaan lihavaa riitaa. En ole halunnut sitä, joten olen antanut muiden jakaa miten tahtovat. Ja usein ovat jakaneet joka tapauksessa eli ilmestyneet paikalle ennen kuin ruumista onkaan ja vieneet päältä parhaat, nekin mitä perittävä on minulle luvannut eikä ole kehdannut sanoa vastaan. Lopputulos: minulla ei ole juuri mitään esineitä kodistani tai isovanhemmiltani. Mutta en usko niiden perintöjen tehneen sisaruksiani yhtään onnellisemmiksi. Vaikka ovat saaneet kuinka monta sohvaryhmää tahansa enkä minä yhtään, niin kalusteet ovat kadonneet ja aina vain pitäisi saada lisää. Olen mieluummin sellaisen ulkopuolella ja hankin itse tavarani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap muistelen joskus lukeneeni sellaisesta että nämä sisarukset jotka eivät ole vainajan luona käyneet purkavat omaa syyllisyyden tuntoaan tällä tavalla. Eli he ymmärtää sen että olisi pitänyt auttaa ja kun yksi on auttanut se oma syyllisyys heijastetaan tähän auttajaan. Sillä tavalla näiden ei-auttajien on helpompi olla. Minä olen sitä mieltä että se joka on auttanut voi hyvällä omalla tunnolla pitää saamansa perinnön eli ei tarvi jakaa. Miksi pitäisi jakaa?
Meidän suvussa kävi pikemminkin toisin päin. Äidilläni on kaksi sisarusta, joista toiseen äidinisä oli jostain syystä vihastunut. Myöskään äitini ja hänen siskonsa eivät pahemmin olleet tekemisissä tämän hyljeksityn sisaruksen kanssa. Sitten testamentin luvussa kävi ilmi, että tämä epäsuosittu lapsi sai vain lakiosan, ja se muu osuus meni kokonaan äitini siskolle, eli perintö jaettiin 1/6, 2/6 ja 3/6. Koska äitini ja tätini olivat kumpikin olleet sunnilleen yhtä paljon vanhempiensa apuna, tämä epäoikeudenmukainen testamentti sai kaikki lapset jotenkin yhdessä liittoutumaan, ja päivittelemään isänsä aivoituksia. Tuosta isoisäni kuolemasta lähtien muu sukumme on ollut paljon läheisemmin tekemisissä keskenään kuin aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on jotenkin niin hauskoja ja surullisiakin juttuja.
Meillä yksi perheestä marttyyrina huutaa, että on 10 vuotta uhrannut äidin hoitoon. Vain hän ja ei kukaan muu.
Oikeasti minä käyn viikoittain, siivoan, käytän lääkärissä, teen ruoat. Mutta en vain osaa pitää niin kovaa ääntä tekemistäni.
Syyllistää myös meitä muita sisaruksia koko ajan, että hän vain ja me muut ei viitsitä. Ihan samalla tavalla mekin joka kahvittelureissulla siivoamme, teemme ruokaa, pesemme pyykit ja autamme ja tuomme kaupasta ruokaa.Voin kuvitella, että tämän yhden lapsi saattaisi tänne kirjoittaa samanlaisen aloituksen, että hänen äiti joutui oman elämän uhraamaan, kun muut ei viitsineet.
Joskus kyllä suoraan sanoen vituttaaNiin? Ei teidän tilanne sulje pois sitä että AP:n tapauksessa vois olla mahdollista että ihan oikeasti muita ei käynyt auttamassa vanhempiaan , joten tämä kaiken hoitanut sisarus hoiti sitten kun aikuisten oikeesti kukaan muu lapsista ei. Naapurissa myös tapaus jossa vanhan parin luona ei käy lapsista kuin yksi. Mummon kanssa usein venyy rupattelut ulkona ja monta kertaa apean näköisenä sanonut ” onneksi sentään tuo meidän ” Pekka” käy katsomassa” ikäänkuin muut lapset perheineen olis unohtaneet nämä (iso)vanhemmat. Syyt tähän on asia erikseen mut pointti: välillä tosiaan on vaan se yks jälkeläinen joka ehtii/haluaa käydä ja pitää vanhemmista huolta jos muut lapset on kiireisiä omissa elämissään
Jutteletkohan äitini kanssa? Hän unohti mainita, että minä tilaan heille ruuat kotiin netin kautta, olen tilannut myös lääkkeitä kotiin kuljetettuna. Olen selvitellyt kaikkea terveyteen liittyvistä asioista, lähden aina mukaan, kun hänellä on käyntiä labraan tai lääkärille. En vain halua mennä heillä käymään, sillä ahdistun siitä niin kovin. Minut heitettiin aikoinaan ulos kotoa vain vaatteet päälläni, se on ruvennut kummittelemaan näin vanhemmiten.
Siskoni on se paras lapsi. Ainakin äitini kehuu kaikille, kuinka hän on ainoa, joka pitää hänestä huolta ja käy jne
Minä olen hoitanut äidilleni kotihoidon, anjalääkkeet, ruokapalvelun ja käyn siivoamassa.
Siskoni käy muutaman kerran vuodessa ja seurustelee koko ajan, ei tee muuta.
Me arkisen piirtämisen lapset jäämme kehittää, ja naapurit ja sukulaiset uskoo kaiken.
Mutta viekööt siskoni vaikka koko perinnön, jos haluaa. Hänhän on se suosikkilapsi ollut aina
Miksi teet noin?
Minä ilmoitin sisaruksilleni että saavat tehdä vanhempiemme irtaimistolle ihan mitä haluavat, jakaa keskenään, antaa eteenpäin tai myydä ja pitää itse rahat. En halua yhtään mitään. Aikamoisen helpottunut olo. Olen heidän yläpuolella 😚
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap muistelen joskus lukeneeni sellaisesta että nämä sisarukset jotka eivät ole vainajan luona käyneet purkavat omaa syyllisyyden tuntoaan tällä tavalla. Eli he ymmärtää sen että olisi pitänyt auttaa ja kun yksi on auttanut se oma syyllisyys heijastetaan tähän auttajaan. Sillä tavalla näiden ei-auttajien on helpompi olla. Minä olen sitä mieltä että se joka on auttanut voi hyvällä omalla tunnolla pitää saamansa perinnön eli ei tarvi jakaa. Miksi pitäisi jakaa?
Eriarvoinen kohtelu on näkynyt yleensä jo lapsuudesta lähtien.
Epätasaisesti testamentatut rahat ovat vain viimeinen mahdollisuus tölväistä.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitseeko äitisi tämän ylimääräisen osuuden, vai voisiko hän testamentista huolimatta antaa sen sisarruksille niin että jako olisi tasan. Kuinka isoista summista tässä edes puhutaan? Sadat tuhannet voi muuttaa elämän, mutta jos jotain pienempää niin laittaisin tasan.
Tiedän vastaavia tapauksia niin että perinnön saajat ovat ne kuitenkin antaneet myös pois jääneille.
Testamentin saaja maksaa kuitenkin kaikki perintöverot .. Siitä voi tulla oma ongelmansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, tuntuu itsellekin vaikealta. Eihän tämä minuun sinällään liity, on äitini ja sisarustensa välinen asia , mutta hirveältä tuntuu katsoa vierestä. Ymmärrän tai ainakin yritän ymmärtää tädin ja sedän tuntemuksia ja yritän kuvitella itseni heidän asemaan. Mutta en ymmärrä miksi äitiäni kohtaan käytös on tällaista, hän ei tiennyt mitään tällaisesta testamentista ja tuli hänellekin yllätyksenä. Suree lähinnä sitä että veli ja sisko eivät ota yhteyttä hänen yrityksistä huolimatta.
Itse en ole kenenkään puolella vaan suren nyt tuota kun äitikin suree menettäneensä sisaruksensa.
Hirvittää edes ajatella jos tässä nyt on esimerkki kuinka hirveää jälkeä perinnönjako voi tehdä. -apNo, elämä on täynnä valintoja. Äitisi on valinnut rahat ja niiden kanssa suremisen. Hänellähän olisi milloin tahansa mahdollisuus luopua testamentilla saamistaan rahoista, ja jakaa ne tasan sisarustensa kanssa. Aivan varmasti muiden epäoikeudenmukaiseksi kokema tilanne sillä korjaantuisi. Ilmeisesti ikävä ei kuitenkaan ole ihan niin kova?
Ei se ole niin yksinkertaista. Hän maksaisi kaikki perintöverot ja hänen sisarensa sitten lahjaverot saamastaan lahjasta..
Miksi syyllistät ihmistä joka on tehnyt paljon työtä vuosien ajan toisen hyväksi ja saa siitä pyytämättään korvauksen?
Meillä vanhempani hoitivat sisarukseni lapsia päivittäin usean vuoden ajan. Kävivät myös usein yhdessä kaupassa ja vanhempani kuittasivat laskun.
Muita sisaruksia on autettu n. kerran viidessä vuodessa, aina nihkeästi kommentoiden. Sukulaisille kuitenkin puhuttiin, että jatkuvasti autetaan kaikkia.
Omat vanhemmat ovat nyt niin iäkkäitä, että apu pitäisi mennä toiseen suuntaan. Lastenhoitoapua saanut käy useimmiten, koska asuu lähimpänä. Konkreettinen apu häneltä on kuitenkin pientä. Voin silti kuvitella että hänen lapsensa isoina luulevat, että vain heidän perheensä auttoi isovanhempia.
Samalta kuulostaa Ap:n tapaus. Hänen äitinsä on ollut suosikkilapsi, muttei sitä itse edes tiedosta. Äidin sisarukset muistavat vuosikymmeniä pitemmän ajan kuin ap.
Vierailija kirjoitti:
Vainajan tahto tuntuu unohtuneet. Katkeruus omaa äitiä kohtäön heijastuu äitiisi. Itsekkäitä sisaruksia.
Samaa mieltä. Tilanteessa tulisi kunnioittaa vainajan tahtoa.
Turha niillä sisaruksilla on itkeä lanttien perään, kun aito oleminen on se, mikä selvästi tilanteessa on ratkaissut kaiken. Kirjoittajan mummo on arvottanut saadun avun suurimmaksi ja siksi halunnut muistaa isommalla perinnöllä yhtä. Aivan oikein. Olisiko kannattanut hoitaa äitiään enemmän jos perinnön pienuus harmittaa..
Että ihmiset on törkeitä ja röyhkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mummosi on aina ollut epäoikeudenmukainen muita sisarruksiasi kohtaan. Ehkä hän halusi, että äitisi hoiti häntä ja äitisi teki sen tulevan perinnön vuoksi, kuten nyt sinäkin perustelet työpanosta, että oikeutetusti näkyy perinnönjaossa. Siksi on suomenlaki olemassa, joka takaa kaikille lapsille oikeuden samankaltaiseen perintöön, huolimatta siitä, miten vanhemmat suosii/hylkii jotain lastaan elinaikanaan. Laki on onneksi myös niiden hyljeksittyjen/mustien lampaiden puolella. Olkaa oikeidenmukaisia ja jakakaa tasan se perintö ilman lakimiehille maksettavia kuluja.
Ota itse huomioon, että nämä "mustat lampaat" saattavat ja voivat käyttäytyä vuosikymmeniä itsekin miten tahtovat vanhempiaan kohtaan. Kuulostat aivan yhdeltä sisaruksistani joka haukkuu kaikkia, vääristelee puhuttua ja katkoo välejään kaikkiin. Sitten itketään kyllä kun rahaa ei tipu.
Hmm.. Miksihän?
En minäkään antaisi tuollaisille pennuille mitään jos voisin päättää.
Jos tuollaisesta menee välit poikki, niin ette ole mitään menettäneet. Meillä meni serkkujen kanssa välit isoisävainaan kuvitellun omaisuuden takia.