Perinnönjako hajotti sisarusten välit

Meidän perhe muutti 02/20 äitini lapsuudenkotiin. Menimme putkiremonttia pakoon, sitten koronaa pakoon. Asuimme siellä lähes 1/2 vuotta.

Saatiin taloon tehtyä pintaremontti ja myytyä pois. Rahat meni tietty äidille ja hänen sisaruksilleen.

Syksyllä meille tarjottiin vst projektia. Ei suostuttu.

Ei kannata pitää mökkejä, omakotitaloa, irtaimistokin pienenä.

Ei tarvi kenenkään tapella, kun ei ole mistä tapella

Tavallaan en ihmettele, että tuosta tuli riitaa.

Sisarukset tuntevat nyt että äiti rakasti heitä jotenkin vähemmän ja ovat voineet tuntea niin vaikka jo lapsuudesta asti.

Perintö olisi pitänyt vaan jakaa tasan kaikille, itse ainakin aion tehdä niin enkä laskeskella kuka on auttanut eniten. Jos joku lapsistani ei minua halua nähdä/auttaa niin todennäköisesti vikaa on silloin ollut myös minussa, mutta silti jokaista lasta rakastan yhtä paljon.

Meidänkin suvussa meni näin, vaikkei perintöä ollut kuin jotain vanhoja ryijyjä ja posliinikippoja.

Onhan se ikävää äidillesi kun käy ilmi että hänellä on nuljut sisar ja veli ja vain yksi reilu veli.

Ehkä siitä ei kannata suurempaa numeroa tehdä, voi olla että ajan saatossa nuo nuljut heräävät huomaamaan mädännäisen mielentilansa.

Onko edes lain puitteissa mahdollista perikunnan kesken toimia toisin kuin testamentissa sanotaan? Eli jos yhdelle sisaruksista tulee 50% ja kahdelle muulle 25%, niin saavatko he yhteitoimin päättää, että jaetaan sittenkin tasan?

Vierailija kirjoitti:

Meillä perintö meni tasan 3 lapsen kesken. Mutta se joka ei ollut missään tekemisissä isänsä kanssa olisi halunnut enemmän kuin muut.

Ja miksiköhän.

[/quote] No kun sen palkitsemisen voi tehdä kummalla tavalla vain. Joko maksaa avusta sille yhdelle joka auttaa eniten tai muistaa testamentissa.

Kummastakin tulee herkästi riitaa ja kateutta. Jos avusta maksetaan silloin kuin se tapahtuu, niin paljonko ja mistä kaikesta ja jos minä tulen kaksi kertaa vuodessa käymään ja tiskaan mummon astiat, niin miksei minulle makseta. Näin älytöntä se on.

Tuolle mummo antoi sen ihanan vihreän maljakon ja design-ryijyn, nyt meille muille ei jää sitten perinnönjaossa mitään.[/quote]

No jo on jos itkee jonkun maljakon ja ryijyn perään. - Korkeintaan voi hiljaa mielessään ihmetellä syytä moiseen jollei se ole ilmeisen selvillä.

Itse olen kehoittanut äitiäni vanhoilla päivillä hommaamaan vaikka itselleen rattopojan,

lentelemään maailman ympäri ja tuuskaavan omaisuutensa taivaan tuuliin.

Olen myös ilmoittanut jo vuosia sitten kieltäytyväni perinnöstä ja kehoittanut lahjottamaan

jollekin toiselle..Itselleni on vieras ajatus, että toiset ihmiset jopa suorastaan kärkkyvät

toisen ihmisen omaa...Puhumattakaan siitä, että ilkiävät alkaa siitä tappelemaan.

Parhaissa tapauksissa ei tahdo ehtiä vainajakaan maahan,kun sota on jo käynnissä.

Surullista niin surullista...

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan en ihmettele, että tuosta tuli riitaa.

Sisarukset tuntevat nyt että äiti rakasti heitä jotenkin vähemmän ja ovat voineet tuntea niin vaikka jo lapsuudesta asti.

Perintö olisi pitänyt vaan jakaa tasan kaikille, itse ainakin aion tehdä niin enkä laskeskella kuka on auttanut eniten. Jos joku lapsistani ei minua halua nähdä/auttaa niin todennäköisesti vikaa on silloin ollut myös minussa, mutta silti jokaista lasta rakastan yhtä paljon.

No onhan se ehkä hyväkin ajattelutapa tuokin, mutta jos joku käyttää selkeästi enemmän aikaa, vaivoja ja varoja toisen asioiden hoitamiseen, niin voisi olla hyvä harkita ainakin kulukorvausten maksamista aina miltei välittömästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vainajan tahto tuntuu unohtuneet. Katkeruus omaa äitiä kohtäön heijastuu äitiisi. Itsekkäitä sisaruksia.

Et voi tietää mitä kaikkea muuta siellä taustalla on. Tilanteet useinkaan ole vain se yksipuolinen näkemys kuinka yksi on uhrannut oman elämänsä hoitaessaaan. Samalla toinen on saattanut olla saamassa kaiken syyllistyksen ja henkisen väkivallan niskaansa ja tämä auttaja ylistetty pyhimykseksi. Lopuksi vielä lyödään viimeisen kerran sillä testamentilla.

Tämä on totta: Meilläkin tämä hoitava pyhimyssisar oli liittoutunut äitini kanssa meitä pahoja sisaruksia vastaan. Ei siihen väliin kukaan muu olisi osannut tai saanut tulla.

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuo mökin kuitannut voisi laittaa koko paskaa myyntiin ja jakaa rahat tasan, jotta sopu säilyy?

Josta sitten syntyy eka perintöveröt, sitten myyntivoittoverot ja lopulta lahjaveroa? Ei mitään järkeä. Ulkopuolisetkaan eivät tiedä miksi testamentti on tuollainen, ehkä vainajalla on näihin ollut syynsä ja vainajan tahto testamentti yleensä on.

Itsellä tilanne, että olen perikunnan asioita hoitamassa ja raha kyllä sukulaiselle kelpaisi, vaikkei tikkua ristiin ole laittanu eikä omaisuutta vielä ole saatu realisoitua.

Aloittajalle sanon että aivan oikein että äitisi sai enemmän.

Toisetkin olisivat voineet huolehtia vanhemmistaan.

Meillä meinasi mennä sisarusten kanssa välit poikki äidin kuoleman jälkeen, kun veljeni (avo)vaimo sekaantui asiaan. 

Vanhempamme ovat eronneet, isä elää vielä, äiti kuoli 2v sitten. Me sisarukset olemme ikähaarukassa 45-55v. Äidillä oli jonkin verran omaisuutta, mökki, keskustakaksio yliopistokaupungissa ja käteistä rahaa. Kun äiti sairastui syöpään, hän myi mökin sisarelleni, hieman alakanttiin käypään hintaan nähden, koska kauppaan sisältyi elinikäinen hallintaoikeus. Tästä kaupasta meni kaksi kesää siihen, että äiti siirtyi saattohoitoon eikä enää käynyt mökillä. Sisarellani on ihan hyvä taloudellinen tilanne,  maksettu omistusasunto ja kaksi sijoitusasuntoa joista on vielä velkaa ja hänen puolisonsa on perinyt omat vanhempansa.  Minulla on hyväpalkkainen työ, melkein maksettu asunto, muutaman kymppitonnin sijoitussalkku. Olen naimisissa miehen kanssa, joka on rakentanut ja myynyt yrityksen ja nykyisin miljonääri, mutta tämä yrityksen myynnistä kertynyt varallisuus on avioehtomme ulkopuolella, vaikka toki elintasomme on sen vuoksi parempi kuin mitä ilman sitä ehkä olisi.  Veljenikin on työelämässä, mutta hänellä on paljon velkaa koska joutui lunastamaan erossa aviopuolisonsa osuuden yhteisestä kodista ja nyt siis avoliitossa toisen naisen kanssa. 

Äitini testamentissa oli muutamia nimettyjä lahjoituksia, mm piano musikaaliselle tyttärenpojalle, timanttisormus ja -korvakorut sisarelleni ja eräs astiasto minulle. Veljelleni auto. Erityisesti jäähyväiskirjeessä oli maininta, että äiti haluaa tehdä kaiken tämän jaon meille mahdollisimman helpoksi ja siksi oli mm. realisoinut metsäomaisuutensa euroiksi. Muuten toiveena oli myydä asunto, hävittää muu irtain parhaaksi katsomallamme tavalla ja jakaa kaikki kolmella.

Meidän lasten mielestä tämä oli täysin ok ja oikeudenmukaista, mutta veljen avovaimo nosti metelin siitä, miten veljeäni sorsitaan. Veljeni saama auto menettää arvoaan koko ajan, kun taas muut lahjoitukset eivät. (Auton arvo sillä hetkellä oli n. 15000 eli ei mikään tonnin pommi, taatusti arvokkaampi kuin minun astiastoni tai siskoni korut, pianoiden hinnoista en tiedä). Oli myös epäreilua, että sisareni saa myös rahaa, vaikka on SAANUT mökin. (=maksanut mökistä, jota ei saanut käyttää kuin omanaan ensimmäisen parin vuoden aikana). Sekin on epäreilua, että miljonäärit (=minä) saavat saman verran kuin valkokaulusköyhät (=he). Hillitöntä haukkumista, siskolleni hän selitti, miten minä olisin halunnut kiistää veljeni osuuden testamentista kokonaisuudessaan ja laittaa rahat omiin taskuihini, minulle taas sitä, miten sisko ei anna hänen käyttää mökkiä vaikka se oli tarkoitettu yhteiseksi (vaikka siis on 100% siskoni omaisuutta, rahalla hankittua) ja veljelleni syötti tarinaa, että me aiomme riitauttaa hänen perintöosuutensa. 

Lopulta tavattiin kolmestaan ja vain kolmestaan, keskusteltiin asiat läpi, näytimme veljelleni osan käymästämme viestienvaihdosta. Siitä sitten käynnistyi prosessi, jonka seurauksena veljeni päätyi eroamaan tästä naisesta.

 Eiköhän ne asiat asetu oikeisiin uomiin jos aletaan puolustaa suomea lähiaikoina, niinku näyttää?

turha tressata perinnönjaoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kun moni inttää että äitini himoitsi perintöä jo ennen kuolemaa, ja olis ollut kärkkymässä kaikkea materiaa itselleen. Ollaanko täällä tahallaan ilkeitä vai onko luetun ymmärtämisessä jotakin ongelmaa, sitä mietin.

Selvennyksenä nyt taas kerran että äitini hoiti mummun asioita ja oli eniten läsnä koska totta kai, hänen omaa äitiään , muiden sisarusten keskittyessä omaan elämään, ajattelivat että ” kyllä *hän* hoitaa kaikki , onhan äitillä sentään hänet joka kaikki asiat hoitaa”

Mummun testamentin sisältö tuli yllätyksenä kaikille. En tiedä muista , tai osasta näitä kommentoijia kuinka paljon perintö kiiltää silmissä mutta äitillä silloin hoitaessa ollut ihan muut asiat sydämen päällä kuin testamentin sisältö.

Dilemma syntyi sitten testamentin sisällöstä joka oli ollut muiden tietämättömissä aina kuolemaan saakka. Äiti nyt kärsii sisarusten toimesta. Eihän hän mitään kahminut itselleen vaan loukkaantumisia syntyi jostakin aivan muusta mihin äidillä ollut osaa eikä arpaa. Eihän hän sitä mummun testamenttia kirjoittanut kuin jotakin lahjatoivelistaa.

-ap

Ihmeen hyvin tunnut tietävän äitisi sisarusten asiat ja syyt, miksi eivät ole ehtineet hoitaa.

Ei kai vain äitisi ole marttyyrina jupissut sinulle, kun hän aina, eikä muut viitsi.

Minulla ainakaan ei ole tapana sisarusten lapsille avautua elämästäni

No, läheinen olen äitini kanssa aina ollut vaikka kauempana asunkin, melkein päivittäin yhteydessä ja soiteltu. Totta kai olen kuullut väsymyksen ja kuulostellut miten rankkaa ollut hoitaa kaikkea, mutta koskaan ei ole jupinaa kuulunut miten ” koskaan ei toiset vaan aina minä”.

Kai nyt läheinen ihminen tuntee ja näkee väsymyksen ja uupumuksen.

-ap

No mistä sitten niin tarkkaan tiedät tätieso syyn, miksi eivät he ole hoitaneet. Ovatko hekin soitelleet sinulle vai ihan omasta päästään keksit syyt siihen

Mitä sillä on väliä miksi eivät hoitaneet?

Eivät kuitenkaan hoitaneet vaan apn äiti hoiti ja siksi ansaitsee hyvityksen..

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan en ihmettele, että tuosta tuli riitaa.

Sisarukset tuntevat nyt että äiti rakasti heitä jotenkin vähemmän ja ovat voineet tuntea niin vaikka jo lapsuudesta asti.

Perintö olisi pitänyt vaan jakaa tasan kaikille, itse ainakin aion tehdä niin enkä laskeskella kuka on auttanut eniten. Jos joku lapsistani ei minua halua nähdä/auttaa niin todennäköisesti vikaa on silloin ollut myös minussa, mutta silti jokaista lasta rakastan yhtä paljon.

Meitä kolme sisarusta ja kaikille on selvää, että yhtä on rakastettu ja suosittu enemmän kuin toisia. Tämä ei siis ole niinkään mikään mielipideasia. Aikuisena omat välit äidin kanssa ovat kiristyneet yhä enemmän, vaikka emme varsinaisissa riidoissa tai välirikossa ole. Keski-iän lähestyessä aloin työstää sitä, että emme koskaan olleet läheisiä eikä meistä koskaan sitä tule, ja olen asian kanssa sinut. Se, katuuko äitini vai ei on siinä mielessä samantekevää, että asioita on myöhäistä nyt korjata. Minusta on luonnollista, että se suosittu ja arvostettu sisarus todennäköisesti tulee huolehtimaan äidistä eniten ainakin toivottavasti. Meni raha-asiat miten menee, niin minun on vähän vaikea kokea suurta velvollisuutta tai halua äidin hoitamiseen, kun ei hänkään ole minuun kovin paljon ajatusta uhrannut lapsena kun olisin sitä tarvinnut, eikä myöskään aikuisena sairastaessani itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kun moni inttää että äitini himoitsi perintöä jo ennen kuolemaa, ja olis ollut kärkkymässä kaikkea materiaa itselleen. Ollaanko täällä tahallaan ilkeitä vai onko luetun ymmärtämisessä jotakin ongelmaa, sitä mietin.

Selvennyksenä nyt taas kerran että äitini hoiti mummun asioita ja oli eniten läsnä koska totta kai, hänen omaa äitiään , muiden sisarusten keskittyessä omaan elämään, ajattelivat että ” kyllä *hän* hoitaa kaikki , onhan äitillä sentään hänet joka kaikki asiat hoitaa”

Mummun testamentin sisältö tuli yllätyksenä kaikille. En tiedä muista , tai osasta näitä kommentoijia kuinka paljon perintö kiiltää silmissä mutta äitillä silloin hoitaessa ollut ihan muut asiat sydämen päällä kuin testamentin sisältö.

Dilemma syntyi sitten testamentin sisällöstä joka oli ollut muiden tietämättömissä aina kuolemaan saakka. Äiti nyt kärsii sisarusten toimesta. Eihän hän mitään kahminut itselleen vaan loukkaantumisia syntyi jostakin aivan muusta mihin äidillä ollut osaa eikä arpaa. Eihän hän sitä mummun testamenttia kirjoittanut kuin jotakin lahjatoivelistaa.

-ap

Ihmeen hyvin tunnut tietävän äitisi sisarusten asiat ja syyt, miksi eivät ole ehtineet hoitaa.

Ei kai vain äitisi ole marttyyrina jupissut sinulle, kun hän aina, eikä muut viitsi.

Minulla ainakaan ei ole tapana sisarusten lapsille avautua elämästäni

No, läheinen olen äitini kanssa aina ollut vaikka kauempana asunkin, melkein päivittäin yhteydessä ja soiteltu. Totta kai olen kuullut väsymyksen ja kuulostellut miten rankkaa ollut hoitaa kaikkea, mutta koskaan ei ole jupinaa kuulunut miten ” koskaan ei toiset vaan aina minä”.

Kai nyt läheinen ihminen tuntee ja näkee väsymyksen ja uupumuksen.

-ap

No mistä sitten niin tarkkaan tiedät tätieso syyn, miksi eivät he ole hoitaneet. Ovatko hekin soitelleet sinulle vai ihan omasta päästään keksit syyt siihen

Mitä sillä on väliä miksi eivät hoitaneet?

Eivät kuitenkaan hoitaneet vaan apn äiti hoiti ja siksi ansaitsee hyvityksen..

Miksi ei sitä hyvitystä voi maksaa elossaoloaikana? Vaikka viisikymppinen handuun joka kerta kun käy auttelemassa.

Muistan, kun isovanhemmat kuoli, niin isän kotona erityisesti riita yltyi aivan kamalaksi. Se vähä varallisuus saatiin jaettua, mutta riita käytiin suunnilleen kynttilänjaloista ja sitten tietysti siitä, että yhtä oli isovanhemmat eläessään auttaneet eniten. Vaikka tämä eniten autettu oli edelleen köyhä ja isäni ja veljensä varakkaita. Ei ongelma ollut sisarukset vaan puolisot. Äitini, setäni vaimo ja tätini mies huusivat täysillä toisilleen, kun astiota jaettiin. Sisarukset olisi hoitaneet asiat hyvin ja menivät eri huoneeseen ovi kiiinni, mutta nämä puolisot jatkoivat äänekästä riitelyä. Syytöksiä yms. Äitinikin oli oikein pääpiru kirkumassa, kuinka isän sisko sai sitä ja tätä, sekin laivareissu maksettiin ja aina sa mummo passata yms. Aivan hirveää, häpesin äitiäni.

Vaikea kuvitella, että me siskon kanssa saataisiin riita aikanaan aikaiseksi. Äidilläni on hieman taipumusta olla epäreilu, mutta isä on tiukkana. Esimerkiksi meille tarvi tehdä keittiöremontti ja äiti intoutui, että avustaa sitä 5000 eurolla. Isä heti kärppänä sanoi, että sama sitten siskolleni. Olen samaa mieltä. Äiti ei välttämättä olisi antanut, mutta isä laittoi heti omalta tililtään saman summan menemään. Heillä on siis varoja, joita antaa. Vaistoan, että äiti suosisi rahassa minua, koska asun lähempänä, olen enemmän tekemisissä (en auta kylläkään) ja minulla on kolme lasta, kun taas siskolla vain yksi. Isä onneksi pitää linjansa ja avustukset on samankokoisia aina. Paitsi tietysti synttäri- ja joululahjoissa meidän talous voittaa, koska kolme saa enemmän lahjoja isovahemmilta kun yksi yhteensä. Mutta tuollaiset isommat summat/lahjat menee tasapuolisesti.

Niin pientä perintöä ei olekaan, ettei siitä riitaa tulisi.

T. Asianajaja

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun isovanhemmat kuoli, niin isän kotona erityisesti riita yltyi aivan kamalaksi. Se vähä varallisuus saatiin jaettua, mutta riita käytiin suunnilleen kynttilänjaloista ja sitten tietysti siitä, että yhtä oli isovanhemmat eläessään auttaneet eniten. Vaikka tämä eniten autettu oli edelleen köyhä ja isäni ja veljensä varakkaita. Ei ongelma ollut sisarukset vaan puolisot. Äitini, setäni vaimo ja tätini mies huusivat täysillä toisilleen, kun astiota jaettiin. Sisarukset olisi hoitaneet asiat hyvin ja menivät eri huoneeseen ovi kiiinni, mutta nämä puolisot jatkoivat äänekästä riitelyä. Syytöksiä yms. Äitinikin oli oikein pääpiru kirkumassa, kuinka isän sisko sai sitä ja tätä, sekin laivareissu maksettiin ja aina sa mummo passata yms. Aivan hirveää, häpesin äitiäni.

Vaikea kuvitella, että me siskon kanssa saataisiin riita aikanaan aikaiseksi. Äidilläni on hieman taipumusta olla epäreilu, mutta isä on tiukkana. Esimerkiksi meille tarvi tehdä keittiöremontti ja äiti intoutui, että avustaa sitä 5000 eurolla. Isä heti kärppänä sanoi, että sama sitten siskolleni. Olen samaa mieltä. Äiti ei välttämättä olisi antanut, mutta isä laittoi heti omalta tililtään saman summan menemään. Heillä on siis varoja, joita antaa. Vaistoan, että äiti suosisi rahassa minua, koska asun lähempänä, olen enemmän tekemisissä (en auta kylläkään) ja minulla on kolme lasta, kun taas siskolla vain yksi. Isä onneksi pitää linjansa ja avustukset on samankokoisia aina. Paitsi tietysti synttäri- ja joululahjoissa meidän talous voittaa, koska kolme saa enemmän lahjoja isovahemmilta kun yksi yhteensä. Mutta tuollaiset isommat summat/lahjat menee tasapuolisesti.

"Vaikea kuvitella..." Niin on monelle muullekin kuule ollut vaikea kuvitella, mutta niin on vaan silti riita tullut.