Mikä aivan arkipäiväinen juttu sinua nolottaa/pelottaa?

Siteen vaihtaminen. Hämmentävintä on, että miehen ollessa kuuloetäisyydellä se on ihan fine, mutta apua jos joku toinen sattuu kuulemaan.

Kakkosella käyminen on myös mulle ongelmallista.

Syöminen! Kotona syön ihan normaalisti, mutta seurassa alan aina miettimään, että mitähän nuo mun syömisistä ajattelee. Luulen tämän johtuvan siitä, että ruokaa aina tuputetaan ja syömisiä laketaan. "Ethän sä nyt noilla kahdella perunalla ja pihvillä pärjää. Ota lisää!" Kyllä mä vaan pärjään ja ahdistaa aina selitellä kun en jaksa syödä. Ja joo, sukuni on ylipainoista.

Syöminen muiden kanssa. Kavereiden, lähisukulaisten ja työkavereiden kaa onnistuu. Vähän tuntemattomampien sukulaisten tai uuden deittikumppanin kaa täysi mahdottomuus. Saan vaan pari palaa alas ja nieleminen on tosi vaikeeta ja saattaa oksettaakin. Luulen, että tämä alko yksistä sukujuhlista, joissa oli pöytiintarjoiluna kallista ruokaa ja mulla oli elämäni toiset menkat alkamassa ja mulla oli kauhee olo ja mun syömistä tarkkailtiin ja tuputettiin lisää, ku oli niin kallista ja hienoa. Sit aloin jännittää poikien seurassa syömistä ja mietin, että ne pitää mua outona tai possuna, jos syön. Sit aloin seurustelee ja opin syömään poikaystäväni seurassa, mutta sen sukulaisten kanssa se oli mahdotonta. Mua pidettiin yleisesti vähäruokaisena yms. mut totuus oli, että olisin oksentanu. Sitten jouduttiin menee poikaystävän alkoholisti sukulaisille ja siellä oli tarjolla kakkua. Koko suku ylisti, että minullekin on syötävää tarjolla, kun on kakkua ja koko suku tarkkaili minua. Minulle annettiin iso pala ja yleensä tykkään kakusta, koska se on makeaa ja sitä oon saattanu pystyä seurassa syömään, mutta tämä kakku oli kamalinta mitä olin ikinä maistanut. Pohja maistui pääasiassa kananmunalle ja täytteenä oli happamia punaisia viinimarjoja ja sokeroimatonta kermaa. Hyi yäk! Muistaakseni pystyin sitäkin syömään pari palaa ja valehtelin olevani aivan täynnä. Yhden deittikaverini kanssa kokattiin yhdessä ja ajattelin, että pystyn syömään ku saan itse päättää ruuan. Deittikaverini lorautti ruokaan niin paljon tabascoa, että hikivalui sitä syödessä ja taas oksetti. Traumat jäi ikuisesti :/ Miten voi deittailla ku en juo alkoholia enkä voi mennä raflaan syömäänkään?

Kasvojen pesu illalla, kun on pimeää ja olen yksin kotona, tulee tunne, että joku seisoo takana, creepy...

Pelkään lääkärillä ja jopa sairaanhoitajalla käyntiä. Vaikka tietäisin, ettei tehdä mitään kamalaa, niin pari yötä menee itkiessä ja valvoessa ennen käyntiä. Minulla on pari kroonista sairautta, joiden takia pitäisi käydä kontrollissa säännöllisesti, mutta yritän aina kiemurrella siitä irti, teeskennellä etten tiennyt että piti varata aika tai siirtää jo varattua aikaa myöhäisemmäksi. 

Nyt minun olisi pitänyt soittaa hoitajalle laboratoriokokeiden tuloksista, mutta olen lykännyt sitä jo kolme kuukautta (olen siis käynyt kokeissa, mutta en tiedä tuloksia) ja nyt alkaa jo hävettää kysellä niin vanhoja tuloksia ja lääkärikin lähti varmaan juhannukselta lomalle, joten todennäköisesti en soita ollenkaan.

Juttelin kerran yhden työkaverin kanssa. Hän on aika lihava, hänellä on verenpainetauti ja diabetes ja hän polttaa tupakkaa. Ja hän sanoi: "Mulla on kiva omalääkäri, menen sinne mielelläni." Voiko tuollaista ollakaan!

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 11:13"]Sellainen, että jos miesten vessassa pitää kustapissata ränniin tai pisuaariin, niin en saa tulemaan virtsaa lainkaan, jos siinä vieressä on yksikään ihminen hoitamassa asioitaan. Nolon tuntuista virtsatessa, jos ei tulekaan mitään, mut siinä vieressä on muitakin.
[/quote]
Varmaan micromuna.

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 18:31"]

Pelkään sammakoita yli kaiken. Inhoan muiden hampaiden pesua. Jos vaikka tv mainoksessa pestään hampaita niin kylmät väreet menee ja kanava vaihtuu äkkiä. En voi käsittää että jotkut pariskunnat ehkä pesevät hampaitaan toisen nähden. Kammottavaa

[/quote]

Mä menen kanssa sanattomaksi kohta -- en ole tajunnut miten PALJON näköjään päästänsä jollain tavalla sairaita onkaan, tai estyneitä...ihan miten vaan.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 07:27"]Syöminen muiden kanssa. Kavereiden, lähisukulaisten ja työkavereiden kaa onnistuu. Vähän tuntemattomampien sukulaisten tai uuden deittikumppanin kaa täysi mahdottomuus. Saan vaan pari palaa alas ja nieleminen on tosi vaikeeta ja saattaa oksettaakin. Luulen, että tämä alko yksistä sukujuhlista, joissa oli pöytiintarjoiluna kallista ruokaa ja mulla oli elämäni toiset menkat alkamassa ja mulla oli kauhee olo ja mun syömistä tarkkailtiin ja tuputettiin lisää, ku oli niin kallista ja hienoa. Sit aloin jännittää poikien seurassa syömistä ja mietin, että ne pitää mua outona tai possuna, jos syön. Sit aloin seurustelee ja opin syömään poikaystäväni seurassa, mutta sen sukulaisten kanssa se oli mahdotonta. Mua pidettiin yleisesti vähäruokaisena yms. mut totuus oli, että olisin oksentanu. Sitten jouduttiin menee poikaystävän alkoholisti sukulaisille ja siellä oli tarjolla kakkua. Koko suku ylisti, että minullekin on syötävää tarjolla, kun on kakkua ja koko suku tarkkaili minua. Minulle annettiin iso pala ja yleensä tykkään kakusta, koska se on makeaa ja sitä oon saattanu pystyä seurassa syömään, mutta tämä kakku oli kamalinta mitä olin ikinä maistanut. Pohja maistui pääasiassa kananmunalle ja täytteenä oli happamia punaisia viinimarjoja ja sokeroimatonta kermaa. Hyi yäk! Muistaakseni pystyin sitäkin syömään pari palaa ja valehtelin olevani aivan täynnä. Yhden deittikaverini kanssa kokattiin yhdessä ja ajattelin, että pystyn syömään ku saan itse päättää ruuan. Deittikaverini lorautti ruokaan niin paljon tabascoa, että hikivalui sitä syödessä ja taas oksetti. Traumat jäi ikuisesti :/ Miten voi deittailla ku en juo alkoholia enkä voi mennä raflaan syömäänkään?
[/quote]
Pystytkö syömään mäkkärissä tai vastaavassa?
Mikset voi juoda alkoholia? Pullo sidukkkaa tai lasi viiniä ym. Voisi helpottaa sun ruokailu ongelmia, päässähän sulla on selvästi vikaa.

Mulla liittyy kanssa syömiseen mutta syömisen ÄÄNIIN... En voi seurassa syödä näkkäriä, kurkkua tms kovempaa, koska purressa tulee huomiotaherättävä ääni. Oikeasti, viimeksi kk sitten appiukko, jonka seurassa oon syönyt 20 vuotta, nosti hämmästyneenä katseensa, kun puraisin kurkkua!! Sama toistuu joka kerta.
Lisäksi mulle on huomautettu joskus, miten ohimoni "liikkuu" syödessäni. Siis se jauhamisliike näkyy tossa otsan sivuissa selkeästi.

Nukkumaan menoa, tai siis silmien kiinni laittamista yksin ollessa sängyssä varsinkin pimeässä. Pelkään siis, että huoneeseen tulee joku tai että sängyn alla/komerossa/vaatehuoneessa on joku. Silloin, kun joku muu on samassa huoneessa nukkumassa ei ole mitään ongelmaa. Yksin ollessa jätän valon päälle ja vain makaan ja odotan, että uni tulee. Sama pelko on ollut lapsesta asti. Tämän vuoksi aloin sinkkuaikana tehdä pelkkää yövuoroa, koska aamuisin oli helpompi nukahtaa, kun on valoisaa ja tarpeeksi väsynyt. Saattoi siis mennä kaksikin vuorokautta ennen kuin nukuin vapailla ja silloinkin päiväsaikaan. Nykyään olen naimisissa, mutta teen yhä edelleen pelkkää yövuoroa. Tämä pelko on siis vaikuttanut koko elämääni ja olen yli kolmenkymmenen... Nykyään koirien nukkuminen samassa sängyssä auttaa hieman.

Minusta on aivan hirveän noloa ostaa herkkuja tai valmisruokaa! En millään kehtaisi mennä esim. karkkihyllylle, vaikka olen tosi hoikka. Mietin aina, että ihmiset tuijottaa. Mikäli ostan jotain mielestäni noloa, ostan aina lisäksi paljon terveellistä ruokaa. En myöskään ikinä kehtaisi mennä yksin esim. grillille tai heselle tai oikeastaan ollenkaan ulossyömään. Tuleepahan syötyä terveellisesti :-D Leivontatarvikkeiden ostaminen ei taas ole mielestäni ollenkaan noloa...

[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 09:53"]Pelkään olla korkeilla paikoilla, jollei siinä ole erittäin korkeata suojakaidetta tai lasia. Pelkoni on, että kilahdan ja hyppään.

Todella rasittavaa. Vielä kun niin monet kirjastot, oppilaitokset, kaupat ja toimistorakennukset ovat sellaisia joissa on keskellä koko rakennuksen korkuinen tila ja varsinaiset kerrokset kiertävät parvina siinä ympärillä. En voi mennä :(

Kuten en parvekkeille, silloille ja laitureillekaan.

Teininä ja nuorena aikuisena (olen mies), pelkäsin yhteissaunoja, pukuhuoneita jne. Koska pelkäsin että muutun yhtäkkiä homoksi ja minulla alkaa seisomaan.

Nyt aikuisena tuo pelko on poissa. Virtsaamista kuitenkin ujostelen. En pysty virtsaamaan muiden nähden (poikkeuksena oma vaimo).

[/quote]
Mä pelkään korkeissa paikoissa myös sitä kilahtamista, tai että joku pudottaa alas... Se on ihan karseeta.

Mulla on kausia, jolloin ahdistaa mennä Facebookin tai sähköpostiin. Nyt en oo kuukauteen mennyt. Mulla myös puhelinkammo toisinaan. Ja paperiasioiden hoito ahdistaa. Myös hunnutetut arabinaiset pelottavat mua.

Syöminen, vessassa käynti. Todella ahdistavia tilanteita, samoin kuin kaupassa asiointi.

Kun olin teini, niin en uskaltanut viedä rintsikoitani pyykkiin. Pesin niitä yksin käsin, kun kukaan muu ei ollut kotona. Ihan tyhmä pelko se oli :D

Itseäni nuorena miehenä hävettää/nolottaa/jännittää kaikenlaisten kauneudenhoitotuotteiden ostaminen, vaikka joitain semmosia käytänkin. Kalpeana miehenä käytän esim. itseruskettavaa ja silmänalusvoidetta ympäri vuoden. Joskus tilaan ne mielummin hieman kalliimmalla netistä kun, että menisin esim. käymään Emotionissa ja Sokoksella, vaikka tuotteet olisivat hyväksyttyjä miestenkin käytössä. Liittyy varmaan johonkin kuvitelmaan, että liikkeiden naisvaltaiset työntekijät pitäisivät minua seksuaalivähemmistön edustajana ja levittäisivät siitä juttua. Ihan heteromies kuitenkin olen :)

Lomakkeiden täyttö herättää hirveää angstia ja ahdistusta. Sheivausvälineiden ostaminen nolottaa paljon. 

Sukulaisten kanssa jutustelu ahdistaa ja hävettää. En osaa puhua heille änkyttämättä ja tuntuu että annan tajuttoman retardin kuvan itsestäni. Tervehdin ja kättelen sukulaisia kyllä...mutta jos pitää jutella niin en saa mitään järkevää suustani ulos... sanon mitä sattuu (vääriä sanavalintoja yms) ja jäädyn hetkeksi kun sanonkin jotain väärin ja jatkan hetken päästä änkyttäen ja yritän kertoa juttuni loppuun.
Sukulaisten normikysymyksiinkin vastaan ihan mitä sattuu ja kyllä hävettää... :(
Ahdistaa mennä juhliin ja muihin sukulaisten seuroihin koska olen kommunikoidessa heidän kanssaan täysi tomppeli.

[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 11:25"][quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 11:07"][quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 11:01"]Käytännönasioiden hoito puhelimitse. Saatan jännittää soittoa esim kelaan koko päivän ja valmistautua siihen henkisesti :D en ymmärrä mikä siinäkin niin vaikeaa. Olen siis jo keski-iän kynnyksellä!
[/quote]

Tää on vähän sama. Jos soitin Kelaan tai lääkäriin tai minne vaan niin jankkasin päässäni sanojani mitä sanon tai kirjoitin lapulle asiani, tässä meni helposti kymmeniä minuutteja kun istuin puhelin kourassa ja mietin millon uskallan painaa nappia. Viimeiset pari vuotta olen tehnyt niin että hylkäsin paperit ym ja en mietI etukäteen mitä sanon. Siitä vaan puhelu auki ja sitä mukaa mietin kun suuni käy. Tulee joskus jotain ajatuskatkoja ym mutta niin paljon stressittömämpää tehdä noin.
[/quote]Mulla oli myös sama pelko pitkään. Pelkäsin kaikkia virallisia puheluita, kirjoittelin lappuja Ym. Töissä en pelännyt, kun sai puhua yrityksen edustajan roolissa (paitsi edelleen pelkään silloin, jos pitää puhua englanniksi). No, aloin systemaattisesti aivopestä itseäni, että ihminen se vaan on siellä toisessakin päässä ja se on hänen tehtävänsä auttaa minua jne. Viimeistään lasten syntymän myötä on ollut pakko alkaa vaan soittaa, eikö pelätä. Eikä enää pelotakaan.
[/quote]

Mulla auttaa kun kuvittelen sen toisen olevan alasti :D

Kerrostaloasuntoon meneminen. Käyn kyllä muuten kerrostaloissa, kun pakko on, mutta odotan kauhulla sitä, että lapsemme kummit kutsuvat kylään, kun muuttavat syksyllä kerrostaloon. En mene.

[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 02:31"]Sukulaisten kanssa jutustelu ahdistaa ja hävettää. En osaa puhua heille änkyttämättä ja tuntuu että annan tajuttoman retardin kuvan itsestäni. Tervehdin ja kättelen sukulaisia kyllä...mutta jos pitää jutella niin en saa mitään järkevää suustani ulos... sanon mitä sattuu (vääriä sanavalintoja yms) ja jäädyn hetkeksi kun sanonkin jotain väärin ja jatkan hetken päästä änkyttäen ja yritän kertoa juttuni loppuun.
Sukulaisten normikysymyksiinkin vastaan ihan mitä sattuu ja kyllä hävettää... :(
Ahdistaa mennä juhliin ja muihin sukulaisten seuroihin koska olen kommunikoidessa heidän kanssaan täysi tomppeli.

[/quote]

Luulin olevani ainoa! Muuten olen sujuvasanainen ja kerron mielelläni tarinoita, mutta jestas kun ne kaikki vastenmieliset tädit ja muut kyylät pamahtaa siihen....